Jalosen tajuttava erota itse....

  • 3 562
  • 19

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Avaan tähän kriisiketjun, jonka yksinomaisena tarkoituksena on pohtia sitä pitäisikö Jaloselle antaa monoa/hänen itsensä tajuttava erota.

Jalonen on nyt ollut puikoissa vastuullisena valmentajana puolitoista karmeaa vuotta. Koko sinä aikana palloseura ei ole pelannut lähellekään totutusti. Jalonen on pilannut palloseuran pelityylin ja ajanut joukkueen itseluottamuksen ja vanhan kunnon voittamisen perinteen sinne mihin aurinko ei paista.

Jos ajattelette esim. työntekijää jonka vastuulle on uskottu jokin projekti, jonka hän onnistuu omilla toimillaan ryssimään syvälle suohon, on tässä tilanteessa kaksi vaihtoehtoa. Työnantajasi irtisanoo sinut taikka tajuat itse lähteä. Itse itsensä kenkiminen ja täten sen tosiasian tunnustaminen ettei itsestä ole ko. hommaa ylipäätään hoitamaan taikka sitten siinä kyseissä firmassa ei edellytyksiä niitä hoitaa ja muualla ehkä tulevaisuudessa olisi, on mielestäni suoraselkäistä meininkiä.

Jalosen tulisikin nyt ymmärtää ottaa lusikka kauniiseen käteen ja siirtyä sovinnolla sivuun. Mies mokaa itsensä täysin tällä nykyisellä menolla. En kuitenkaan elä tulisilla hiilillä em. odottaen. Näin mm. siitä syystä, että näiden kauhun vuosien aikana Jalonen ei ole missään yhteydessä esittänyt erityisen suoraselkäistä käyttäytymistä. Tappio on aina jonkun sattuman summa taikka sitten mies kiukuttelee muuten vain. Jortikalta kiukuttelunkin vielä mediapelinä ymmärsi koska oli jotain saavutuksia, joita esitellä. Jalosen saavutuksena on palloseuran ajaminen keskikastin alapuolelle.

Kari Jalonen, eroa!
 

Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
Viestin lähetti kausi
Kari Jalonen, eroa!


Ei taida kojo nenänsä takaa nähdä sitä, että olisi aika lähteä ja nopeasti jos aikoo vielä valmennuksessa olla Sm- liigassa jonain päivänä.

Ainut vaihtoehto on tällä hetkellä komennon tulla Ruissalosta ja nopeasti.
Kojo pihalle ja Jortikka penkin taakse loppukaudeksi. Tämä pelastaisi Ruissalon kasvot ja maineen reagoida edes jollakin lailla tähän katastrofiin.


K
 

Rosoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat, Mikko Rantanen
Ei tarvitse, ainakaan vielä.

Viime kausi: luotsasi joukkueen runkosarjassa neljänneksi, mikä on ihan hyvä saavutus viime kauden joukkueella, varsinkin sillä puolustuskalustolla jossa ykköspakkiparina Lehtinen-Petriläinen.
Kanukkien esitykset olivat loppukaudesta surkeita (kotiasiatko???) mutta mitäpä Jalonen niille olisi mahtanut. Heidän pois potkiminen helmikuussa tuskin olisi parantanut esityksiä.
Joukkueen apuun tulleet vahvistukset (Immonen ja Kipru) eivät olleet vahvistuksia vaan omiaan sekoittamaan pakkaa entisestään.

Tämä kausi: vuoristorataa ja nyt TPS on lähimenneisyyden pisimmässä tappioputkessa. (Joku tilastonikkari varmaan muistaa mikä on "Hunaja-ajan" 1988-2002 välisen ajan pisin tappioputki.)
Tämä tappioputki selittyy lähes täysin loukkaantumisilla, mutta IFK-tyyppistä vuoristorata ilmiötä ei selitä edes pelaajakato. Se on valmennuskaksikon käsissä.

En olisi vielä erottamassa KJ:ta. Tämä jakso ennen joulua on juuri sopiva kiirastuli josta sitten joukkue valmentajineen voi nousta Feeniks-linnun tavoin ja näyttää osaamisen tai epäonnistumisen.

Toivottavasti nämä kaksi rypemiskautta herättävät Ruissalon (heh-heh-hee....) ja KJ:lle annetaan ensi kaudeksi ihan oikea jääkiekkojoukkue johdettavaksi.

NÄILLÄ MENNÄÄN!!!

ps. ollaan edelleemn ainoa joukkue josta valmentaja ei ole saanut kenkää. Siitäkin Brändistä kannattaa hiukan maksaa.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Re: Ei tarvitse, ainakaan vielä.

Viestin lähetti Rosoh
ps. ollaan edelleemn ainoa joukkue josta valmentaja ei ole saanut kenkää. Siitäkin Brändistä kannattaa hiukan maksaa.

Nimenomaan tuon vuoksi Jalosen olisikin erottava itse. Korostan vielä etten aloittanut tätä viestiketjua pelkästään kolmen edellisen pelin vuoksi vaan siksi että palloseura on Jalosen valmennuksessa menettänyt kaiken sen, millä ennen porskutettiin. Voittamisen kultturin ja pelillisesti hienon palloseuran, sanotaan mitä sanotaan niin palloseura häviää säännöllisesti tiukat väännöt ja häviää aina kun siihen on hiukankin mahdollisuus. Lisäksi pelityyli on jostain niin syvältä että itkettää. Karmeita virheitä. Tähän kun vielä yhdistää tuon Kojon taipumuksen itkeä pillittää joka pelin jälkeen niin en taida enää moista menoa jaksaa.
 

Romppaane

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nimen omaan, Jalonen on kadottanut/tuhonnut kaiken sen, mitä ollaan koko 90-luku ja Milleniumin taitteessa rakennettu. Viime aikojen pelejä olen jäävi analysoimaan, koska hallille en jaksa enää vaivautua köyhänä opiskelijana, mutta kaukana on pelityyli ja iloisuus siitä millaiseen esim. herra Jalonen oli tottunu aktiivikiekkoilija aikanaan.
Piristyisköhän Tepsi, jos Jalonen siirtyisi sivuun? Kenelle sitten vastuu? Tuskin Jortsu haluaa/viitsii astua haalareihin vielä tämän kauden aikana, koska luultavasti miehellä on soppari jo ensi kaudeksi?(Hampuri?) ...ja mikäs sitä on oloneuvoksena ryystäillä Narvanmaan kanssa kahvia Ruissalon jykevien tammien katveessa talitintin laulua kuunnellessa. Vai olisiko pojat päätyneet huvilan fudiskentälle tekemään lumiukkoarmeijaa? Hyvät suojakelit vielä toistaiseksi...
Hantta Virta saattaisi olla positiivisen asenteen luoja joukkueelle? Voipi kuitenkin olla, että koko tähän astinen kausi on liikaa kävelty Jalosen kanssa käsikynkkää ja omaa pelityyliä ja peluuttamista ei välttämättä ole? Kannattaisin kuitenkin Virtaa Jalosen tilalle.
Mutta jos valmennuspuolella jatketaan "näillä mennään" tyylillä ja tappiosarake senkuin rumenee, niin eipä olisi pahitteeksi heittää edelliskauden "Saipat" ja pistää muutama kärkipään eurotienaaja muihin maisemiin. Esim. Elliot(Aivan sama minne, ehkä Australian maajoukkue taistelee tosissaan noususta sarjasta x sarjaan q) ja Lassila takaisin Hermeksestä kehittymään ja haistelemaan liigaa. Tepsillä olisi ainakin selkeä maalivahtikilpailutilanne sen jälkeen. Ja uskon, että muutaman vuoden sisällä parivaljakosta Lassila, Karjalainen toinen tai molemmat ovat liigan ehdotonta maalivahtieliittiä. Nyt heidän matkaa huipulle voitaisiin nopeuttaa. Eiköhän etunenässä Kauppinen, Vahalahti ja Nurminen kelpaisi seuroihin, jotka tänä vuonna taistelevat mestaruudesta. ...tai pääsystä play offeihin. Säästetään palkkakustannuksissa, jotta taas ensi kaudella voidaan korottaa kalliin nelosketjun palkkoja entisestään.
...ja saavatpa muut floppaaja säheltää rauhassa kentällä, välittämättä oman tasonsa pitäneiden turhautumisesta. Tiedä vaikka tämän kauden sähellys kasvaa hedelmää ensi kauteen mennessä?
Heitetään sitten pyyhe kehään kunnolla ja marssitaan lelukauppaan ostamaan rantapalloja.
Ei enää tarvita kuin muutama tappiollinen peli ja ollaan totaallisesti out!!!
 

Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jep jep. Jalonenhan se on koko nykyisen sopan keittänyt. Hänen syytään on se, että viime kaudeksi koottu joukkue hajosi palasiksi jo kesällä samoin kuin se, että tälle kaudelle on lähdetty säästölinjalla. Vahvistuksiakin olisi tulossa ovista ja ikkunoista, mutta kun ei Jaloselle kelpaa.

Vakavasti puhuen: Jalosen kyvykkyys nykyiseen tehtäväänsä voidaan kyllä perustellusti kyseenalaistaa, mutta pääsyylliset asioiden nykytilaan löytyvät jostain aivan muualta kuin Tepsin vaihtopenkin takaa. Ykkösvalmentajan erottaminen olisi tässä tilanteessa seurajohdolta lähinnä vastuun pakoilua, sillä itteppähän ovat soppansa keittäneet.

Vastaus itse kysymykseen on omalta osaltani, että vaikka tällä hetkellä näyttääkin huonolta, katsellaan vielä vähän aikaa. Koska Jalosella on tähän asti ollut varauksellinen luottamukseni vuoristoratamaisista peliesityksistä huolimatta, ei ensimmäinen pidempi alamäki tuota luottamusta vielä kokonaan vie.

Rosohin kysymä pisin lähimenneisyyden tappioputki taitaa muuten olla neljä ottelua kaudelta 97-98, voitottomia pelejä oli tuolloin seitsemän. Sarjasijoitus taisi tuolloin olla pahimmillaan yhdeksäs. Siitähän noustiin vielä runkosarjan voittoon, mutta sattuneesta syystä (putoaminen puolivälierissä) tuo saavutus ei jälkikäteen kauheasti lämmittänyt.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Kojon haastattelu NYT Turku-Tv:ssä!
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Poimintoja Kojon äskeisestä haastattelusta Turku-TV:ssä.

-Sarjataulukkoa ei nyt kannata tuijottaa ja SM-Liiga on tasainen ...

-Vahvistuksia ei ole tulossa eikä niitä ole mietitty. Kuulemman on oma reservi. (Mikähän sekin on?)

- Positiivista oli, ettei mennyt piiloon loukkaantumissuman taakse.

- Kun kysyttiin Tepsin lopullista sijoitusta, oli vastaus "Play off -joukkue". Hoh hoijaa!

Uusinta taitaa tulla 21.00.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Viestin lähetti Power
Jep jep. Jalonenhan se on koko nykyisen sopan keittänyt. Hänen syytään on se, että viime kaudeksi koottu joukkue hajosi palasiksi jo kesällä samoin kuin se, että tälle kaudelle on lähdetty säästölinjalla. Vahvistuksiakin olisi tulossa ovista ja ikkunoista, mutta kun ei Jaloselle kelpaa.

Vakavasti puhuen: Jalosen kyvykkyys nykyiseen tehtäväänsä voidaan kyllä perustellusti kyseenalaistaa, mutta pääsyylliset asioiden nykytilaan löytyvät jostain aivan muualta kuin Tepsin vaihtopenkin takaa. Ykkösvalmentajan erottaminen olisi tässä tilanteessa seurajohdolta lähinnä vastuun pakoilua, sillä itteppähän ovat soppansa keittäneet.

Allekirjoitan tämän - lähes täysin. Kun Kojo tuli Tepsin peräsimeen, hänellä oli paperilla loistava ryhmä. Kaikki kuitenkin tietävät, miten se hajosi taivaan tuuliin NHL:n viedessä parhaat päältä. Samoin kaikki mitä sanot vahvistuksista tai oikeastaan niiden puutteesta sekä Ruissalon vastuusta pitää täysin paikkansa.

Kuitenkin pukukopissa henki on jotain muuta, kuin paras mahdollinen. Samoin avainpelaajien ja valmennuksen välit. Jos valmennus pysyy ensi kaudella samana, on Tepsistä lähdössä iso joukko pelaajia muualle. Lienee turha tähdentää, että kysymyksessä on parhaimmisto. Näisssä oloissa on huono vitsi puhua minkäänlaisesta imusta Turkuun varsinkin kun muutama pelaaja lähti seurasta juuri Joren jälkeen toteutetun valmentajakuvion takia.

Jalonen yrittää takuuvarmasti kaikkensa ja saa ainakin minun varauksettomat sympatiani monestakin syystä. Ei vähiten siksi, että hän on ukkosenjohdattimena selittelemässä pitkälti Ruissalon keittämän sopan pohjaanpalamista. Kokonaisuuden kannalta olisi kuitenkin aika vetää johtopäätöksiä ja myös toimia niiden mukaan. En todellakaan väitä, että Tepsin ongelmat johtuvat yksin kenestäkään, mutta jostakin tätä sotkua on alettava nyt purkaa.

Esittämiini mielipiteesiin ei vaikuta tippaakaan tämä muutaman pelin tappioputki, eikä niissä ole mitään henkilökohtaista ketään vastaan. Muutamalla tappiolla ei ole merkitystä. Kysymys on laajasta kokonaisuudesta, jota en usko tällä miehityksellä enää saatavan kuntoon. Muitakin muutoksia pitäisi tehdä mieluummin nyt heti. Tärkeimpänä toimitusjohtajan suvereniteetin tunnustaminen ja työrauhan takaaminen.
 
Viimeksi muokattu:

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Raivo nousi...

kun eilisiltana joutui kuuntelemaan Jalosen selityksiä telkkarissa: "Kahta viimeistä peliä ollaan kyllä tilastojen valossa selkeesti hallittu mutta vastustaja on päässyt helposti tekemään maalit". Se on aivan sama, jos meillä on sata laukausta ja vastustajalla yksi, jos peli kuitenkin maalien valossa hävitään, etenkin tässä vaiheessa kun sijoitus on kymmenes ja neljän pelin tappioputki alla. Niinkuin joku jossain jo hyvin sanoi: Lopettaisi naurettavan selittelyn, se todellakin on luusereiden hommaa. Tai ehkä juuri sen takia äijä onkin mestariselittelijä...
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tällainen viesti oli kirjoitettu "mustan- klaanin" keskusteluun nimimerkin hunajata toimesta:

"Sain melko luotetavalta taholta tietoon, että TPS järjestää huomenna lehdistötilaisuuden ennen matsin alkua, ja kyseessä luultavasti vastuuvalmentajan vaihdos, ja kukapas muu ruoriin tulisi kuin jortsu"

Mikähän on tämä "luotettava taho" ?
Toivottavasti tämä ole pelkkää huonoa pilaa! Huonolla pilalla tarkoitan nimenomaan sitä jos viestiketju on avattu huvin vuoksi kiusaa tehdäkseen. Huonoa pilaa tämä ei todellakaan ole jos tiedot pitävät paikkansa!
 

Erkenholt

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TUTO, AIK
Lienevätkö samoja ihmisiä, joilla oli alkukaudesta paljon luotettavan tahon antamia sisäpiiritietoja tepsin tulevista vahvistuksista?
 

Valkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Uusi mainos paidassa

Kyseessä on ilmeisesti paitamainoksen vaihtuminen, mistä on juttua tossa toisessa ketjussa. Oloneuvos kertoi uuden joukkuekuvankin otetun tällä viikolla em. syystä.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Re: Uusi mainos paidassa

Viestin lähetti Valkku
Kyseessä on ilmeisesti paitamainoksen vaihtuminen, mistä on juttua tossa toisessa ketjussa.

Juuri niin. Tässä tästä on lehdistötilaisuudessa kyse, ei muusta.
 

Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Re: Uusi mainos paidassa

Viestin lähetti Oloneuvos
Juuri niin. Tässä tästä on lehdistötilaisuudessa kyse, ei muusta.

Aivan. Koska TPS järjestäisi lehdistötiedoitusta pelaajien hankkimisesta? Aika hiljaista taitaa tuon osalta olla. On se hyvä että sponsorit saavat lehdistötilaisuuden mutta kun hankitaan pelaajia, ei moisesta jakseta tehdä oikein minkäänlaista tiedoitusta, "kyllä ne sitten seuraavan pelin aloituskokoonpanosta sen näkee..". Poikkeuksena viimekaudella Josephin ja Säähverin hankkiminen.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Nostan taas tämän jo aiemmin esittämäni vaatimuksen ylös. Kari Jalonen, tunnusta faktat. Ilmoita tämänpäiväisen saipa-tappion jälkeen, ettei sinusta ollut palloseuran vetäjäksi. Riittää, kun toteat, ettei hommasta tullut mitään ja pahoittelet aiheuttamaasi vahinkoa. Se olisi sinulta suoraselkäinen teko, jolla osoittaisit edes jonkinlaista kunniotusta palloseuraa kohtaan. Näin et onnistu enää rikkomaan jo rikkomiesi perinteiden lisäksi tätä valmentajan kengimättömyys perinnettä.

Välivaihtoehdoksi kelpaa Hantta varsin hyvin. Katotaan sitten uusi mies tilalle, jos tarvetta ilmenee.
 

pygmalion

Jäsen
Kausi, se olisi toki kovin kaunista ja ylvästä, jos Jalonen ymmärtäisi itse erota tehtävästään. Mutta kerropa meille yksikin syy, miksi näin tapahtuisi todellisessa elämässä. Ei Kari Jalosta kiinnosta mikään Tepsin traditio olla potkimatta valmentajia pellolle kesken urakan. Eroaisitko sinä vastaavassa tilanteessa huomattavan hyväpalkkaisesta hommasta vapaaehtoisesti, ilman työnantajan minkäänlaista painostusta tms.?

Lisäksi haluaisin kysyä, mikä Hannu Virrasta tekee jotenkin automaattisesti paremman ratkaisun. Siellähän Hantta on pällistellyt muiden mukana koko kauden, ja minun nähdäkseni epäonnistunut työssään ihan samalla tavalla kuin Jalonenkin. Paha aavistus jopa vihjaa siihen suuntaan, ettei Virtakaan ole nykyfarssissa enää ihan täydellä sydämellä mukana. Virta vie muualle keväällä?

Henkilökohtaisesti olen lisäksi sitä mieltä, että minusta erotetun ykköskoutsin tilalle suoraan hyppäävät (ex-)kakkosvalmentajat toimivat aina tietyllä tapaa selkärangattomasti. Kyllä kai se vastuu pitäisi kantaa miehekkäästi koko porukalla loppuun saakka, vaikka oma uraputki ei siitä kirkastuisikaan...
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Viestin lähetti pygmalion
Kausi, se olisi toki kovin kaunista ja ylvästä, jos Jalonen ymmärtäisi itse erota tehtävästään. Mutta kerropa meille yksikin syy, miksi näin tapahtuisi todellisessa elämässä. Ei Kari Jalosta kiinnosta mikään Tepsin traditio olla potkimatta valmentajia pellolle kesken urakan. Eroaisitko sinä vastaavassa tilanteessa huomattavan hyväpalkkaisesta hommasta vapaaehtoisesti, ilman työnantajan minkäänlaista painostusta tms.?

Jos meikäläiselle annettaisiin tehtäväksi esim jonkin perinteikkään suomalaisen yrityksen luotsaus jonka sitten onnistuisin ryssimään reippaan vuoden aikana tyystin persiilleen, niin en minä ainakaan enää kehtaisi joka aamu paikalla lampsia. Tekisin diilin sopimusushteen päättämisestä ja lähtisin nostelemaan. Jos Kari Jalosta ei kiinnosta mikään tepsin traditio niin mitä vittua mies tekee vaihtoaitiossa. Voittamisen perinne ei ainakaan näytä kiinnostavan alkuunkaan. Työnteon edellytyksiä ei enää ole. Siis pois pois, mokoma hukkaputki.

Kuvitelkaa nyt tilannetta. Mitä Kari Jalonen nykyisin sanoo pelaajille ennen peliä, pelin aikana ja pelin jälkeen pukukopissa? Että jatkakaa samaan malliin vai keksii jotain uutta sanottavaa? Jälkimmäisessä tapauksessa, mitäköhän se olisi? Että hei Petriläinen sä olet pakki, toistan pakki, se tarkoittaa puolustavaa pelaajaa! Tai että Alatalo hei, vaikka oletkin käynyt änärissä niin tee yksi kassi, pliis? Jos et tee niin mä saan monoa.

Ei tule enää mitään näillä eväillä.
 

pygmalion

Jäsen
Viestin lähetti kausi
Jos meikäläiselle annettaisiin tehtäväksi esim jonkin perinteikkään suomalaisen yrityksen luotsaus jonka sitten onnistuisin ryssimään reippaan vuoden aikana tyystin persiilleen, niin en minä ainakaan enää kehtaisi joka aamu paikalla lampsia. Tekisin diilin sopimusushteen päättämisestä ja lähtisin nostelemaan. Jos Kari Jalosta ei kiinnosta mikään tepsin traditio niin mitä vittua mies tekee vaihtoaitiossa. Voittamisen perinne ei ainakaan näytä kiinnostavan alkuunkaan. Työnteon edellytyksiä ei enää ole. Siis pois pois, mokoma hukkaputki.

No joo, tuli muotoiltua asia huonosti. En tarkoittanut, etteikö Jalosta mitkään seuran traditiot kiinnostaisi. Varmasti hänkin haluaisi olla "voittamisen kulttuurin" jatkaja jne. Mutta ei hänen intresseissään ole miettiä, miten pelastaa seuran kasvot ilman, että hänelle itselleen annetaan potkut. Miksi pitäisikään?

Ja kuten itse sanoit, et sinäkään siitä johtajanpallilta ihan lämpimän kädenpuristuksen hinnalla lähtisi vapaaehtoisesti. Jalosella on sovittua projektia muutama kuukausi jäljellä, miksi hän nyt haluaisi paikastaan luopua omasta tahdostaan, perhekin pitäisi elättää ja talostakin on vähän velkaa vielä...

Toisaalta, luuletko, että seuran tai yrityksen johto päästää/ päästäisi johtajan matkoihinsa ennen kuin tilalle on katsottuna korvaaja. Ellei tällaista ole, eikö ole parempi mennä vaikka vähän huonolla johtajalla kuin kokonaan ilman johtajaa?


Ja ettei asia jää epäselväksi, todettakoon että olemme samaa mieltä siitä, että K. Jalonen on tällä hetkellä väärä mies väärässä tehtävässä. Mikä ei toki tarkoita sitä, että työn epäonnistuminen olisi yksin hänen vastuullaan. Minun pointtini oli kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että en näe Jalosella olevan tosimaailmassa mitään intressejä erota itse, kuten toivoit.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös