Jalkapallon MM-Kisat Saksassa 2006

  • 88 234
  • 800

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Eikö kukaan noteeraa sitä, että useampi Trinidad & Tobagon pelaaja tienaa elantonsa Englannin alasarjoissa?

Noin sinänsä yksi alkulohkojen huikeimmista otteluista. Voi vain kuvitella millainen kuhina käy eri joukkuiden treenikentillä heti huomenna.
 
ranger kirjoitti:
Italiassa ja Tshekissä varmasti harmitellaan, sillä paitsi, että lohko on kivikova, siinä on kaiken huipuksi tavallaan tuplapanos kakkoseksi "jääneen" kohdatessa kaikella todennäköisyydellä Brasilian heti kättelyssä.

Italian tifosona ei todellakaan pahemmin naurata. Jos homma menee samanlaiseksi seisoskeluksi kuin viime EM-kisoissa, niin noutaja tulee jo alkulohkossa (ihan ilman skandinaavisen suoraselkäistä sopupelailuakin). Tsekki ja USA ovat ennakkoonkin kivikovia vastustajia ja lisäksi molemmat Italiaa edellä ainakin jossakin näkemässäni rankingissa. Tsekkiä Gli Azzurri ei koskaan ole edes voittanut! Ghana on minulle vieras, mutta taatusti ilkeä ja arvaamaton vastus.

Ja todellakin lisäpeikkona on oman lohkonsa kaikella todennäköisyydellä klaaraava Brasilia, joka siis on lohkokakkosella edessä välittömästi.

Mutta optimistisesti ajateltuna Italialla ei ole hädän päivää, jos hommiin tartutaan maalle epätyypillisesti heti ekasta matsista alkaen. Staroja ja rutiinia piisaa, joten ei lohkovoitto mikään ihme olisi. Se vain vaattii rajua intensiteettiä heti ensivihellyksestä lähtien. Forza Italia!

C-lohko on myös asiallinen...
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kotitekoinen team-profile

Kyllähän lohko C on todella kovatasoinen, mielestäni ehdottomasti kisojen "kuolemanlohko."

Argentiina
Norsunluurannikko
Serbia ja Montenegro
Hollanti

Norsunluurannikolle ei näköjään ennakkoon olla täällä jaettu paljon saumoja, joukkuetta on surutta heitelty jopa "ynnämuu-osastoon" ja haukuttu muistaakseni löysäksikin. Toki saumat heikkenivät eilisiltana kertaheitolla kovan lohkojaon myötä, mutta että jo ennen sitä oltiin joukkuetta lyttäämässä... Aika rankkaa.

Nyt heille tuli tosiaan harmittavan kova lohko, mutta siitä huolimatta näkisin, että mm. Kolo Touré, Didier Drogba, Bonaventure Kalou, Aruna Koné, Guy Demel, Aruna Dindane, Didier Zokora, Bakary Koné, Ibrahima Bakayoko sekä Kanga Akale muodostavat varsin kelvolliselta kuulostavan ryhmän.

Tammikuun African Nations Cupia odotellessa lienee syytä tehdä tästä ensi kesän MM-kisojen mustasta hevosesta pientä yksilöintiä, you know samalla tavalla kuin Jari Porttila tekisi Tulosruutuun kisojen kynnyksellä. "Täällä Norsunluurannikolla on kuumempi kuin Cannesissa... lieveilmiöitä... käsittämätöntä tunarointia... doping-rikollisia... suomalaisten hiihtomenestys ei juuri paikallisissa lehdissä näy..."

Kolo Touré ja Didier Drogba: Lienee kaikille futista seuraaville tuttuja nimiä. Luottomiehinä Valioliigan lontoolaisseuroissaan.

Aruna Dindane: Hannu Tihisen luona Anderlechtissa iskenyt viime vuosina n. 15 maalia kaudessa, siirtyi täksi kaudeksi Ranskan sarjan RC Lensiin.

Bonaventure Kalou: Feyenoordissa ja Auxerressa n. kymmenen maalin kausia ennen siirtymistään täksi kaudeksi kovan PSG:n miehistöön.

Aruna Koné: PSV:n hyökkääjä, kahdeksan maalia tällä kaudella Hollannin liigassa, edellisten kahden kauden saldonsa Rodassa 15 sekä 11 maalia per kausi.

Bakary Koné: Viime kaudella joku 25 maalia Ranskan toiseksi ylimmällä sarjatasolla, siirtyi täksi kaudeksi pääsarjajoukkue Niceen.

Guy Demel: 1.Bundesligan vauhtiin päässyt äijä siirtyi Borussia Dortmundista täksi kaudeksi Hampurin SV:hen.

Lisäksi erikoismaininta Serie A:n Messinassa toista kauttaan pelaavalle puolustaja Marco Andre Zorolle, joka nosti viime viikonloppuna profiiliaan Italiassa meinattuaan ottaa hatkat kesken pelin yleisöstä raikuneiden rasistisien huutojen vuoksi.

Loput aiemmin mainitsemistani nimistä sekä lähes kaikki muutkin Norsunluurannikon pelaajista tienaavat elantonsa pääosin Ranskan liigassa, esimerkkeinä Marseillen luottopakki Abdoulaye Meite sekä Nantesin keskikenttämies Gilles Yapi-Yapo, joten eiköhän alkeellisimmat futistoiminnot suju heiltäkin.

Afrikan karsintalohkonsa voitto oli Norsunluurannikolta kova saavutus, ja mikä ettei kisahuuman saavuttaessaan poppoo voisi aiheuttaa Kamerunilta ja Nigerialta 1990-luvulla sekä Senegalilta vuonna 2002 nähtyjä kisayllätyksiä. Norsunluurannikko oli lisäksi vuosina 1994 sekä 2002 todella lähellä selviytyä kisoihin, joten kyllä siellä futista ollaan aina osattu pelata. Ei missään nimessä mikään heittosäkki, joten hieman on ihmetyttänyt vähättelevä suhtautuminen kyseiseen ryhmään.

Kuten alussa sanoin, tiukan arpaonnensa myötä etenemismahdollisuutensa edes alkulohkoa pidemmälle heikkenevät, mutta kyllä Norsunluurannikko tulee laittamaan lohkovastustajansa erittäin tiukille. Puheet elefanttimiehistä turnauksen huonoimpana joukkueena voidaan jättää oman arvoonsa, eiköhän se titteli sovi ennakkoon ihan muiden joukkueiden harteille.
 
Viimeksi muokattu:
Italiahan kohtasi Norsunluurannikon marraskuussa: tuloksena 1-1-tasuri. Ihan ykkösmiehistöllään eivät siniset pelanneet, mutta väheksyttävä joukkue Ivory Coast ei todellakaan ole.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Kyllähän Hollannilla kävi turhan huono onni arvonnoissa vaikka kaikki on tietysti voitettava, jos haluaa jne.. Argentiina on tietysti aina paha ja Serbia voi myös yllättää, vaikka onkin käsittääkseni kova lähinnä kotona. Kyllä tossa saa duunia tehdä, että pääsee kahden joukkoon, mutta luotto on kova.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kumman usein isäntämailla näissä lohkoarvonnoissa käy hyvä tuuri. Tällä kertaa oli suht. tasaisen oloinen jako (en muuten muista, että tätä eurooppalaisten joukkueiden tasajakoa olisi aiemmmin tehty), tietysti se normaali yksi "kuolemanlohko" löytyy ja pari näyttää ennakkoon jonkin verran muita helpommalta. Yllätyksiä tietysti tulee varmasti tapahtumaan. Englannilla aivan ok tilanne - Norsunluurannikon ja Hollannin jatkoon pääsyä sitä tietysti myös toivoo täysillä: jalkapallon sääntöjä ei ole valitettavasti vieläkään muutettu niin sen argentinalainen irvikuva-versio olisi muodollisesti kielletty.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
mjr kirjoitti:
Kumman usein isäntämailla näissä lohkoarvonnoissa käy hyvä tuuri.

Sama perstuntuma, mutta muistanko väärin, vai asetetaanko kisajärjestäjä yleensä ykköskoriin pitemmittä puheitta? Koska jos näin on, sopivissa lohkoissa ei ole sinänsä mitään sen kummallisempaa, nytkin 2-3-lohkoa kahdeksasta on selkeästi muita kovempia, eli niihin joutuminen on pikemminkin huonoa tuuria, ei ehkä niinkään päinvastoin. Toki näiden helpompienkin lohkojen välillä on sitten eroja.

mjr kirjoitti:
en muuten muista, että tätä eurooppalaisten joukkueiden tasajakoa olisi aiemmmin tehty

1994 yhdessä lohkossa oli kolme eurooppalaista ja kaikissa muissa kaksi, ja sittemmin eurooppalaisjoukkueiden määrä/lohko on ollut vastaava kuin ensi kesän kisoissa eli jokaisessa kaksi.

En tosin muista (enkä jaksa tähän hätään tarkistaa), missä vaiheessa maanosakiintiöitä muutettiin ja/tai kokonaisjoukkuemäärää lisättiin.


mjr kirjoitti:
Norsunluurannikon ja Hollannin jatkoon pääsyä sitä tietysti myös toivoo täysillä: jalkapallon sääntöjä ei ole valitettavasti vieläkään muutettu niin sen argentinalainen irvikuva-versio olisi muodollisesti kielletty.

Totaaliputoaminen. Kiitokset loistavasta lauantaipäivän avauksesta!



Ranger
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Tulipa aika kireitä lohkoja isännän tuurimunkin sekaan. Saksan lohko ihan virallisesti arvottuna on kyllä käsittämätön. Ei pitäisi olla todellakaan mitään ongelmia, ei edes pistemenetyksiä. En usko, että kehtaavat kotiyleisön edessä menettää todella edes pisteen pistettä.

Lohko B:ssä henkilökohtaisena mielipiteenä sanon, että kyse on pelkästään siitä, kumpi voittaa lohkon ja kumpi on kakkonen, Englanti vai Ruotsi. Tosin tapahtuuhan MM-kisoissa yllätyksiäkin, sellaisena todella pidän Paraguayn tai Trinidad%Tobagon jatkopaikkaa.

Lohko C:stä voi muodostua kunnon taistelua, Iker ansiokkaasti esitteli rannikon joukkueesta muutkin kuin kirkkaimman helmen. Ei todellakaan pidä aliarvioida. Väistämättä tilanne on se, että joku hyvin pelannut saa palkinnoksi kotimatkan. Uskoisin nimittäin, että rannikon pojuillakin riittää maailmalle näytettävää.

Lohko D menee kyllä Portugalille ja Meksikolle, näin uskoisin. Tosin tässä on taas se yllätysmomentti olemassa. Portugali vienee tämän, mutta mikäli Meksiko pelaa tarpeeksi huonosti, voi ylläri tulla ihan puun takaa.

Jos todella kannattaisin Italiaa, lohko E aiheuttaisi harmaita hiuksia. Spagettimaalle ei todellakaan arpaonni ollut myötä. Tsekki on Tsekki, se Suomessakin ollaan huomattu, ja USA antoi mielestäni riittävästi näyttöjä Korean kisoissakin.

Lohkossa F uskoisin R-yhdistelmän riittävän voittoon Kroatian ja Japanin taistellessa tiukasti toisesta sijasta. Australialla tuskin on mahdollisuuksia.

Jos lohkossa G Ranska jää alkupeleihin, se on sitten tarkoitettu tapahtumaan niin. Läheskään normaalisuorituksilla sitä vaihtoehtoa ei pitäisi olla olemassa.

Samat sanat pätee lohkon H Espanjaan, mutta vielä voimakkaammin. Ranskan lohkossa on sentään Etelä-Korea ja Sveitsi, mutta Espanjalla on ainoa uhka Ukraina. Ellei Tunisiaa ja Saudi-Arabiaa päihitä, niin no can do. Silloin voi miettiä, miksi ylipäätään on kisoissa.
 

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
ranger kirjoitti:
Italiassa ja Tshekissä varmasti harmitellaan, sillä paitsi, että lohko on kivikova, siinä on kaiken huipuksi tavallaan tuplapanos kakkoseksi "jääneen" kohdatessa kaikella todennäköisyydellä Brasilian heti kättelyssä.

Jep, tätä välittömästi Tshekin media alkoi spekuloimaan. Parasta kuitenkin, että jo alkulohkoon saadaan pelejä joilla on heti panosta. Brasseja ei kuitenkaan ehdoin tahdoin haluta kohdata heti ekalla pudotuspelikierroksella.

PS. Sanokaa minun sanoneeni, mutta Tshekki voi olla kova luu kisoissa, jos saavat kaikki loukkaantuneetkin mukaan ja Nedved ei taas ala kiukuttelemaan maajoukkue-edustuksesta.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Lohko A:
Saksa (W) ja Puola (R) helpohkosti jatkoon, tylsähkö alkulohko.

Lohko B:
Tasainen lohko, veikkaan Ruotsille tällä kertaa käyvän kylmät. Jatkoon Englanti (W) ja Paraguay (R).

Lohko C:
Tässä erittäin tasainen lohko, mutta "isot" Argentiina (W) ja Hollanti (R) jatkoon.

Lohko D:
Meksiko (W) ja Portugali (R) pieksevät "lilliputtimaita".

Lohko E:
Imho kovin lohko alkukarsinnoissa. Ghana ja USA kiusaavat isompiaan, mutta Tsekki (W) ja Italia (R) jatkoon. Huomioitavaa sekin, että tästä mennee todella kova maa runneruppina jatkoon ja vastaan asettuu heti mitä todennäköisimmin kaikkien pelkäämä Brasilia.

Lohko F:
Brassit (W) kikkailee itsensä tyylikkäästi jatkoon, muut ottelut ristiin ja Australia (R) maalieron turvin jatkoon.

Lohko G:
Ranskalle (W) helppo lohko, Etelä-Korea (R) vie Sveitsiä ja menee jatkoon.

Lohko H:
Ahvrikan maat ottaa kyytiä Espanjalta (W) ja Ukrainalta (R). Keskinäisen ottelun vie kaikkien yllätykseksi ainainen alisuorittaja Espanja.

49 24-Jun-06 Munich WA:RB Saksa - Paraguay
50 24-Jun-06 Leipzig WC:RD Argentiina - Portugali
51 25-Jun-06 Stuttgart WB:RA Englanti - Puola
52 25-Jun-06 Nuremberg WD:RC Meksiko - Hollanti
53 26-Jun-06 Kaiserslautern WE:RF Tsekki - Australia
54 26-Jun-06 Cologne WG:RH Ranska - Ukraina
55 27-Jun-06 Dortmund WF:RE Brasilia - Italia
56 27-Jun-06 Hanover WH:RG Espanja - Etelä-Korea

Quarter-finals:
Match Date Venue Teams Time/Score
57 30-Jun-06 Berlin W49:W50 Saksa - Argentiina
58 30-Jun-06 Hamburg W53:W54 Tsekki - Ranska
59 01-Jul-06 Gelsenkirchen W51:W52 Englanti - Hollanti
60 01-Jul-06 Frankfurt W55:W56 Brasilia - Etelä-Korea

Semi-finals:
Match Date Venue Teams Time/Score
61 04-Jul-06 Dortmund W57:W58 Argentiina - Tsekki
62 05-Jul-06 Munich W59:W60 Englanti - Brasilia

Third place:
Match Date Venue Teams Time/Score
63 08-Jul-06 Stuttgart R61:R62 Tsekki - Englanti

The Big Final:
Match Date Venue Teams Time/Score
64 09-Jul-06 Berlin W61:W62 Argentiina - Brasilia

Siinä ne kisat, millos seuraavat kisat. Ja ennenkun joku tulee sanomaan, ettei lohko A ole tylsä, niin minulle se on.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eniten vituttaa Espanjan suht helppo lohko. Ensiksi ne yliarvostetu lasijalat saatiin jollain ihmeen konstilla ujutettua ykköskoriin ja nyt niillä kävi vielä arvonnoissa perkeleellinen mäihä. Oikeusmurha! Espanjan olisi pitänyt vaihtaa Hollannin kanssa korinumeroita.

C-lohko on kovin ja varmasti siinä nähdään monta tasokasta ja mielenkiintoista peliä. Veikkaan, että jompikumpi - Argentiina tai Hollanti - jämähtää alkulohkoon.

Englannin lohkoon arvottiin Paraquay, Ruotsi ja Trinidad. Jatkoon mennään vaikka väkisin ja Ruotsi taistelee Paraquayn kanssa toisesta jatkopaikasta. Mikäli Englanti ei mene lohkosta jatkoon, kannattaa Svenniksen palkata henkivartijoita.
 

peikko#13

Jäsen
Tämmöset lohkot tällä kertaa. Ennustaminen tässä vaiheessa on melko turhaa sillä loukkaantumiset sun muut voivat sekoittaa pakkaa vielä pahasti, mutta laitetaan silti omat ennakkoarviot.

Lohko A: Saksa, Costa Rica, Puola ja Ecuador
Saksa ja kolme melkoista nobodya meikäläiselle. Yleisen kisahuuman kannalta hyvä juttu tämä Saksan helppo lohko. Jatkoon Saksa ja Ecuador.

Lohko B: Englanti, Paraguay, Trinidad & Tobago, Ruotsi
Englanti ja Ruotsi ovat selkeät suosikit, jatkoon.

Lohko C: Argentiina, Norsunluurannikko, Serbia & Montenegro, Hollanti
Pahin lohko. Argentiina pienoinen suosikki, mutta luulen että nyt käy kylmät. Joku Afrikan joukkue yllättää lähes joka kisoissa, nyt uskon sen olevan Norsunluurannikko. Kuten Iker toi hyvin esille, norsunluumiehillä on monia kovia pelimiehiä myös Drogban takana. Hollannilla on kova joukkue, joten Hollanti ja Norsunluurannikko jatkoon.

Lohko D: Meksiko, Iran, Angola, Portugali
Angolalla pienet saumat yllättää mikäli Meksiko tai Portugali lepsuilee. Mutta uskon Portugalin ja Meksikon jatkavan.

Lohko E: Italia, Ghana, USA, Tsekki
Toinen todella paha lohko. Italia hoitanee rutiinilla, mutta toinen jatkopaikka on arpapeliä. Italia ja Tshekki jatkoon, ehkä.

Lohko F: Brasilia, Kroatia, Australia, Japani
Yksi ylitse muiden, sen jälkeen suht tasaista. Kroatia kuitenkin brassien seuraksi jatkoon.

Lohko G: Ranska, Sveitsi, Korea, Togo
Togo on suuri tuntematon, mutta jonkun kovan Afrikan maan se on kuitenkin tiputtanut kun kerran pelaa kisoissa. Onko kenelläkään tietoa Togon karsintalohkosta? Ranska jatkaa mikäli pelaa lähelläkään omaa tasoa. Toinen jatkaja on Korea, koska pelaavat hyvin joukkueena.

Lohko H: Espanja, Ukraina, Tunisia, Saudi-Arabia
Espanjan kisat, luulen ma. Nyt on aika realisoida potentiaali. Ukraina on Shevan johdolla kova, mutta luulen Tunisian järjestävän pikkuyllärin. Pari satunnaista Tunisian peliä nähneenä joukkue pelaa nimenomaan joukkueena hyvin. Suuria tähtiä ei ole, mutta ei niitä välttämättä tarvitakkaan. Öljysheikit on melkonen vitsi näissä peleissä. Espanja ja Tunisia jatkoon.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
ranger kirjoitti:
Sama perstuntuma, mutta muistanko väärin, vai asetetaanko kisajärjestäjä yleensä ykköskoriin pitemmittä puheitta? Koska jos näin on, sopivissa lohkoissa ei ole sinänsä mitään sen kummallisempaa, nytkin 2-3-lohkoa kahdeksasta on selkeästi muita kovempia, eli niihin joutuminen on pikemminkin huonoa tuuria, ei ehkä niinkään päinvastoin. Toki näiden helpompienkin lohkojen välillä on sitten eroja.Ranger

Tämäpä tietysti selittäisi asian - onkohan siis tosiaan näin? Mutta erittäin hieno urheiluvuosi taas joka tapauksessa tiedossa: ensin talviolympialaiset (jotka tapahtumana minusta vievät nykyään selvän voiton mammuttimaisista kesäolympialaisista) ja sitten kesällä jalkapallon MM, joka on kerta kaikkiaan mahtava turnaus.
 

Jore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
peikko#13 kirjoitti:
Espanjan kisat, luulen ma. Nyt on aika realisoida potentiaali.

Samanlainen kutina täälläkin, edellyttää tosin Xavin ja Raúlin mukana oloa. Puolivälieräpaikan tulisi irrota suht helposti, Brasiliaakin vastaan näen mahdollisuuksia. Kaiken loksahtaessa kohdalleen pokaali ei ole utopiaa.
 

pXi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, EPS
ranger kirjoitti:
1994 yhdessä lohkossa oli kolme eurooppalaista ja kaikissa muissa kaksi, ja sittemmin eurooppalaisjoukkueiden määrä/lohko on ollut vastaava kuin ensi kesän kisoissa eli jokaisessa kaksi.

En tosin muista (enkä jaksa tähän hätään tarkistaa), missä vaiheessa maanosakiintiöitä muutettiin ja/tai kokonaisjoukkuemäärää lisättiin.
1930: 13 maata
1934: 16
1938: 15
1950: 13
1954-78: 16
82-94: 24
98-> 32

Tuosta voisi päätellä, että maanosakiintiötä muutettiin viimeksi -98 kisoihin. Tuo -94 eurolohko oli mielenkiintoinen, kun kaikki lohkon maat (Irlanti, Italia, Norja ja Meksiko) päätyivät 4 pisteeseen, maalierotkin taisivat olla kaikilla sama. Norja jäi silloin ulos jatkosta. Tuolloin 24 joukkueen kisoissa kuudesta lohkosta meni kahden parhaan lisäksi neljä parasta kolmosta jatkoon = 16 joukkuetta.
 

sixtus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barcelona
Nopeasti analysoituna varsin onnistuneesti lohkot saatiin tällä kertaa jaettua. Ainoastaan C-lohko erottuu selvästi muita kovempana lohkona.

Hivenen vituttaa että antisuosikki Saksa pääsi noinkin helppoon lohkoon. Ois ollu todella hienoa jos sakemannit ois pudonnu heti alkulohkossa omissa kotikisoissaan.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
sixtus kirjoitti:
Nopeasti analysoituna varsin onnistuneesti lohkot saatiin tällä kertaa jaettua. Ainoastaan C-lohko erottuu selvästi muita kovempana lohkona.

Hivenen vituttaa että antisuosikki Saksa pääsi noinkin helppoon lohkoon. Ois ollu todella hienoa jos sakemannit ois pudonnu heti alkulohkossa omissa kotikisoissaan.

Saksan kanssa taitaa nimittäin olla niin, että heidän pelityylistään pitää tai sitten ei pidä. Siinä ei ole välimuotoja, kuten monien muiden maiden kohdalla. Ainakin minä koen asian näin. Tehokasta Saksan pelityyli on, mutta onneksi esim. 2002 finaalissa pelaava jalkapallo voitti taktisen kollegansa.

Brasilia otti yhden MM-pokaalin saksalaisella nysväyspalloilulla. Kyseeessähän oli tietty USA:n kisat 1994. Rl-kisa muuten ei ole oikea tapa ratkaista finaalia, mutta totuuden nimissä, kuka olisi katsellut tuota taistoa -jossa parasta antia oli tolppalaukaus- enemmän kuin 120 min. Minä en olisi ehkä pystynyt. Harvoin tarvitsee Brasilian pelistä sanoa moista.

Saksa-inhokki pohjaa todennäköisemmin kisoihin v. 1990 Italiassa. Tuomarit viheltää, ihmisiä hekin, sitä on turha jossitella. Mutta silti jotain jäi hampaankoloon. Lisäksi EM-kisoissa v. 1996 torppasivat loistavan turnauksen pelanneen Tshekin mestaruushaaveet.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
hannes_ko kirjoitti:
Lohko A: Saksa, Costa Rica, Puola ja Equador
Don’t mention the War! Uskon, että Saksan ja Puolan kohtaamisessa on ihan vähän kiihkoa, vaikka yli 60 vuotta onkin kulunut. Ecuador pelasi kai hyvin karsinnoissa, mutta aika harvoin Etelä-Amerikasta kuitenkaan muut kuin Argentiina ja Brasilia vastaavat hypeä.

Ecuadorin nuori ja melko kokematon joukkue jäätyi viimeksi tosi paikan tullen MM-kisojen huumasta ja floppasi täydellisesti. Ecuadorin Litti Alex Aguinaga ei taida olla enää mukana, mutta ilman häntäkin uskon, että viime kerrasta on opittu ja tällä kertaa pää pysyy kylmänä ja pelataan taitojen edellyttämällä tasolla. En yllättyisi yhtään, jos Ecuador pesisi koko lohkon.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Snakster kirjoitti:
En yllättyisi yhtään, jos Ecuador pesisi koko lohkon.

Itsellä ei mitään suuria tietoja Ecuadorista ole, mutta muistelisin niin että pelaavat kotiottelunsa melko korkealla joka antaa selvän edun Etelä-Amerikan karsinoissa. Merenpinnalla pelattaessa voi olla vaikeuksissa, mutta toki voi yllättää.

Costa Ricaa täällä monet tuntuvat pitävän pelkkänä vastaantulija mutta pitää muistaa että viime kisoissa oli Turkin ja Brasilian kanssa samassa lohkossa ja putosi jatkosta maalierolla. Turkki ainakin oli melkoisissa vaikeuksissa Costa Rican kanssa. Toki en ole niin seurannut että mikä on joukkueen taso nykyisin verrattuna tuohon porukkaan ja Puola tulee varmasti nyt Euroopassa pelaamaan paremmin mitä viime kisoissa pelasi joten jatkopaikka on epätodennäköinen mutta ei kuitenkaan välttämättä aivan huono porukka.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
steepler kirjoitti:
Merenpinnalla pelattaessa voi olla vaikeuksissa,

Snorkkeli auttaa... voi rauhassa sukeltaa herkkähipäiseen latinotyyliin kun vastustaja hieman pohjetta hipaisee.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
steepler kirjoitti:
Itsellä ei mitään suuria tietoja Ecuadorista ole, mutta muistelisin niin että pelaavat kotiottelunsa melko korkealla joka antaa selvän edun Etelä-Amerikan karsinoissa. Merenpinnalla pelattaessa voi olla vaikeuksissa, mutta toki voi yllättää.

Quito on reippaassa parissa tonnissa, eli samoilla korkeuksilla kuin Meksiko. Ecuador pelasi karsinnat hyvin myös vieraissa, joten väittäisin, että heikot otteet edellisissä mm-kisoissa todella johtuivat joukkueen kokemattomuudesta. Nythän runko on kokolailla sama kuin viimeksi, joten paremmin tulee aivan varmasti menemään.
 

peikko#13

Jäsen
Tuli tässä mieleen yksi pelin pieni osa-alue, jolla kuitenkin voidaan ratkoa tiukkoja pelejä eli vapaapotkut. Olisi mukava tietää millä mailla on kovanluokan vaparispesialisteja. Erityisesti pienempien jalkapallomaiden vapaapotkumiehet kiinnostaa. Tässä omaa listaa ketkä tulee ensimmäisenä mieleen:

-Brasilia(oikeastaan puolijoukkuetta, mutta erityisesti Ronaldinho, Juninho, Roberto Carlos ja Adriano)
-Argentiina(Riquelme ja Aimar)
-Italia(Totti)
-Saksa(Ballack)
-Englanti(Beckham, Lampard ja kai se Gerrardkin osaa vaparin vetästä)
-Ranska(Zidane ja Henry)
 

Migelo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Spurs, JJK
peikko#13 kirjoitti:
-Brasilia(oikeastaan puolijoukkuetta, mutta erityisesti Ronaldinho, Juninho, Roberto Carlos ja Adriano)
-Argentiina(Riquelme ja Aimar)
-Italia(Totti)
-Saksa(Ballack)
-Englanti(Beckham, Lampard ja kai se Gerrardkin osaa vaparin vetästä)
-Ranska(Zidane ja Henry)

Italiaan pitää kyllä lisätä vanha konkari Alessandro Del Pierokin, joka viimeksi keskiviikkona upotti upean vedon ~25metristä Rapid Wiennan(?) verkkoon. Ja Brasseilta löytyy varmaankin yksi maailman parhaista vaparispesialisteista; Marcos Dos Santos Assuncao, joka Betisissä upottaa vaparit pelottavalla tarkkuudella. Kokonaan toinen asia on sitten se, että mahtuuko Assuncao brassien miehistöön...

Portugalilla Deco ja Ronaldo varmaankin yrittää, mutta en nyt tiedä onko ne spesialisteja. Myös Manichella on hyvä veto. Tsekeillä Nedved, Rosicky ja Jankulovski vetelee aika tasapäisesti vapareita pussiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös