Jalkapallon arvokisavisa osa 1/3

  • 4 072
  • 44

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
1. Missä maassa on syntynyt jalkapallon MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssin ykkössijaa pitävä pelaaja? (1 piste)

Eikös se ole Klose ja hän on saksalainen. Veikataan Saksaa vaikka varmaan syntynyt kuitenkin jossain Itävallassa

2. Mainitse kolme maata, jotka on historian aikana suljettu ulos jalkapallon MM-kisoista. (3 pistettä)

Ei mitään hajua. Veikataan Brasilia, Argentiina ja Saksa.

3. Mainitse kaikki maat (6 kappaletta), joilla on enemmän kuin yksi jalkapallon maailmanmestaruus. (3 pistettä)

Brasilia, Saksa, Argentiina, Italia, Ranska ja Uruguay.

4. Kuka teki vuoden 2010 MM-kisojen avausmaalin? (1 piste)

Se Etelä-Afrikan pelaaja ja teki hienon voitontanssin päälle nimeä en vaan muista. Oliko joku Chapalaluu?

5. Mikä oli vuoden 2006 MM-kisojen virallisen kisapallon nimi? (1 piste)

Ei harmainta aavistusta.
6. Kuinka monta maata on onnistunut voittamaan kaksi jalkapallon maailmanmestaruutta peräjälkeen? Ja mitkä maat? (2 pistettä)

Brasilia ja Uruguay

7. Ketkä kaksi pelaajaa jakoivat maalipörssin voiton vuonna 1994 Yhdysvalloissa pelatussa jalkapallon MM-turnauksessa? (2 pistettä)

Ei mitään tietoa. Cantona vaikka toinen.

8. Missä maassa pelattiin jalkapallon MM-kisat vuonna 1958? (1 piste)

Brasiliassa

9. Mainitse kolme pelaajaa, jotka valittiin turnauksen All Stars joukkueeseen vuoden 1990 MM-kisoissa. (3 pistettä)

Äää.

10. Jalkapallon MM-kisoissa on jaettu myös ”Golden Glove” -palkinto vuodesta 1994 alkaen turnauksen parhaalle maalivahdille. Tämän palkinnon on siis ehtinyt voittamaan jo seitsemän eri maalivahtia. Mainitse heistä kolme. (3 pistettä)

Neuar, Buffon ja Casillas

11. Jalkapallon MM-kisoissa on valittu myös turnauksen paras nuori pelaaja. Keneen jalkapallohistorian kannalta merkittävään pelaajaan valinta kohdistui vuonna 1966? (1 piste)

Bobby Charlton

12. Mitkä maat ovat onnistuneet voittamaan jalkapallon MM-kisat kotimaassaan? (3 pistettä)

Brasilia ja Ranska

13. Meksikon MM-kisoissa vuonna 1970 eräs pelaaja teki historiaa iskemällä jokaisessa kuudessa pelaamassaan ottelussa maalin. Kuka on tämä pelaaja? (2 pistettä)

Diego Maradona

14. Vuoden 2010 MM-kisoissa Ranska jäi alkulohkoon ja joukkueen sisällä oli suuri kriisi, kun eräs pelaaja lähetettiin kesken kisojen kotiin. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste)

Anelka. Onneksi tulee tästä edes yksi piste

15. Eräs pelaaja sai sairaskohtauksen vain muutamia tunteja ennen vuoden 1998 MM-finaalia, mutta siitä huolimatta hän pelasi ottelussa. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste)

Ranskan nykyinen päävalmentaja Didier Ceshamp tai joku vastaava.

16. Vuoden 1986 Meksikossa pelatut MM-kisat muistetaan Diego Maradonan suorituksista. Kisat oli kuitenkin alun perin tarkoitus järjestää eräässä toisessa maassa. Missä maassa kisat oli alun perin tarkoitus järjestää ja minkä takia ne siirrettiin siitä maasta Meksikoon? (2 pistettä)

Argentiinassa piti pelata. Siellä oli vähän mellakka ni siirretiin
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Pettämättömällä päättelykyvyllä ja tuurilla mukaan:
1. Saksa
2. Venäjä, Natsi-Saksa, Pohjois-Korea
3. Saksa, Italia, Brasilia, Argentiina, Ranska, Uruguay
4. David Villa
5. Supertele
6. Argentiina ja Italia
7. Owen Nolan ja Ronaldo
8. Ranska
9. Ei haisua
10. Neuer, Khan, Barthez
11. Pele taisi olla liian vanha ja Maradona liian nuori, ei käryä
12. Ranska
13. Sanotaan tähän se Pele
14. Zidane
15. Roberto Carlos
16. Neuvostoliitossa, mutta poliittisten syiden takia siirrettiin pois
 
PokerJoker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
1. Missä maassa on syntynyt jalkapallon MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssin ykkössijaa pitävä pelaaja? (1 piste) Klosehan taisi nousta 2014-kisoissa ykköseksi. Jotenkin itsellä on sellainen muistikuva on, että Klose on syntynyt Puolassa.
2. Mainitse kolme maata, jotka on historian aikana suljettu ulos jalkapallon MM-kisoista. (3 pistettä) Nyt menee vähän veikkauksen puolelle, mutta heitetään Neuvostoliitto, Kolumbia ja (Itä-) Saksa. Noin maailmanhistoriaa tuli tässä pohdittua niin näihin päädyin.
3. Mainitse kaikki maat (6 kappaletta), joilla on enemmän kuin yksi jalkapallon maailmanmestaruus. (3 pistettä)
Brasilia, Italia, Ranska, Saksa, Uruguay ja Argentiina.
4. Kuka teki vuoden 2010 MM-kisojen avausmaalin? (1 piste) On tästäkin kyllä jo sen verran, että sitä avausottelua en muista. Olisikohan Etelä-Afrikka pelannut kyseisessä ottelussa, ainoa pelaaja, joka tulee mieleen on Pienaar (etunimeä en muista).
5. Mikä oli vuoden 2006 MM-kisojen virallisen kisapallon nimi? (1 piste) Ohi.
6. Kuinka monta maata on onnistunut voittamaan kaksi jalkapallon maailmanmestaruutta peräjälkeen? Ja mitkä maat? (2 pistettä) Brasilia ja Italia.
7. Ketkä kaksi pelaajaa jakoivat maalipörssin voiton vuonna 1994 Yhdysvalloissa pelatussa jalkapallon MM-turnauksessa? (2 pistettä) Jotenkin itsellä tuli Roberto Baggio heti mieleen, Brasilia voitti kisat niin olisiko Romario toinen?
8. Missä maassa pelattiin jalkapallon MM-kisat vuonna 1958? (1 piste) Ruotsissa
9. Mainitse kolme pelaajaa, jotka valittiin turnauksen All Stars joukkueeseen vuoden 1990 MM-kisoissa. (3 pistettä) Klinsman, Maldini ja Baresi.
10. Jalkapallon MM-kisoissa on jaettu myös ”Golden Glove” -palkinto vuodesta 1994 alkaen turnauksen parhaalle maalivahdille. Tämän palkinnon on siis ehtinyt voittamaan jo seitsemän eri maalivahtia. Mainitse heistä kolme. (3 pistettä) Courtois on nyt ainakin varma, tätä kun Realin somessa aikoinaan rummutettiin. Neuer oli Saksan mestaruuden aikana kaikkien huulilla ja kyllähän Gigi Buffon oli 2006 myös varsin maaginen niin mennään tuolla triolla.
11. Jalkapallon MM-kisoissa on valittu myös turnauksen paras nuori pelaaja. Keneen jalkapallohistorian kannalta merkittävään pelaajaan valinta kohdistui vuonna 1966? (1 piste) Pele on tämän joskus voittanut, mutta ei ollut kyllä enää varsinaisesti mikään nuori poika. Varmaan joku varsin iso nimi, mutta ei tule kyllä mieleen nyt yhtään nimeä.
12. Mitkä maat ovat onnistuneet voittamaan jalkapallon MM-kisat kotimaassaan? (3 pistettä) Näitä voittajia kun ei hirveästi ole niin veikkaisin Uruguay, Brasilia ja Saksa. Uruguay jokseenkin varma, mutta muut vahvaa mutua.
13. Meksikon MM-kisoissa vuonna 1970 eräs pelaaja teki historiaa iskemällä jokaisessa kuudessa pelaamassaan ottelussa maalin. Kuka on tämä pelaaja? (2 pistettä) Ohi.
14. Vuoden 2010 MM-kisoissa Ranska jäi alkulohkoon ja joukkueen sisällä oli suuri kriisi, kun eräs pelaaja lähetettiin kesken kisojen kotiin. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste) Hyvin on muistissa tämä episodi. Anelkahan sieltä lähti.
15. Eräs pelaaja sai sairaskohtauksen vain muutamia tunteja ennen vuoden 1998 MM-finaalia, mutta siitä huolimatta hän pelasi ottelussa. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste) Ronaldo ei ainakaan ollut ihan parhaassa vedossa tuolloin, olikohan taustalla flunssaa. Olisiko siitä tullut sitten jotain vakavampaa vielä niin veikataan Ronaldo.
16. Vuoden 1986 Meksikossa pelatut MM-kisat muistetaan Diego Maradonan suorituksista. Kisat oli kuitenkin alun perin tarkoitus järjestää eräässä toisessa maassa. Missä maassa kisat oli alun perin tarkoitus järjestää ja minkä takia ne siirrettiin siitä maasta Meksikoon? (2 pistettä) Maa oli Kolumbia, tämän olen lukenut jostain, mutta syytä en kyllä muista. Olisikohan liittynyt jollain tapaa erääseen Pablo Escobariin?
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
1. Missä maassa on syntynyt jalkapallon MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssin ykkössijaa pitävä pelaaja? (1 piste) - Miroslav Klosen vanhemmat ovat puolalaisia ja arvelisin Miron myös syntyneen siellä. Puola.
2. Mainitse kolme maata, jotka on historian aikana suljettu ulos jalkapallon MM-kisoista. (3 pistettä) - Enpäs muuten tiedä varmuudella yhtään, mutta veikkaillaan erilaisten konfliktien perusteella Iran, Etelä-Afrikka ja Jugoslavia (jugot ainakin jätettiin EM-kisoista 1992, mutta olisiko pannaa sitten jatkettu vielä maan hajoamiseen asti?).
3. Mainitse kaikki maat (6 kappaletta), joilla on enemmän kuin yksi jalkapallon maailmanmestaruus. (3 pistettä) - Saksa, Brasilia, Argentiina, Uruguay, Ranska ja Italia.
4. Kuka teki vuoden 2010 MM-kisojen avausmaalin? (1 piste) - Jaa-a. Isäntämaa vissiin pelaa yleensä avausmatsissa, mutta jos vaikka Etelä-Afrikka olisi tuossa pelissä maalin tehnytkin, niin en muista ketään heidän pelaajaansa. Enkä myöskään ketä vastaan pelasivat... Sanotaan siis Thomas Müller.
5. Mikä oli vuoden 2006 MM-kisojen virallisen kisapallon nimi? (1 piste) - Eipä ole tästäkään mitään hajua. Saksassa pelattiin, joten se on varmaan täytynyt olla Gutball.
6. Kuinka monta maata on onnistunut voittamaan kaksi jalkapallon maailmanmestaruutta peräjälkeen? Ja mitkä maat? (2 pistettä) - Mielestäni vain Brasilia.
7. Ketkä kaksi pelaajaa jakoivat maalipörssin voiton vuonna 1994 Yhdysvalloissa pelatussa jalkapallon MM-turnauksessa? (2 pistettä) - Gheorge Hagi ja Hristo Stoichkov.
8. Missä maassa pelattiin jalkapallon MM-kisat vuonna 1958? (1 piste) - Ruotsissa.
9. Mainitse kolme pelaajaa, jotka valittiin turnauksen All Stars joukkueeseen vuoden 1990 MM-kisoissa. (3 pistettä) - Salvatore Schillacci, Lothar Matthaus ja Roger Milla.
10. Jalkapallon MM-kisoissa on jaettu myös ”Golden Glove” -palkinto vuodesta 1994 alkaen turnauksen parhaalle maalivahdille. Tämän palkinnon on siis ehtinyt voittamaan jo seitsemän eri maalivahtia. Mainitse heistä kolme. (3 pistettä) - Fabien Barthez, Gianluici Buffon ja Manuel Neuer.
11. Jalkapallon MM-kisoissa on valittu myös turnauksen paras nuori pelaaja. Keneen jalkapallohistorian kannalta merkittävään pelaajaan valinta kohdistui vuonna 1966? (1 piste) - Kysymyksen vihjeen perusteella veikkaan Keisaria, eli Franz Beckenbauer.
12. Mitkä maat ovat onnistuneet voittamaan jalkapallon MM-kisat kotimaassaan? (3 pistettä) - Brasilia, Uruguay ja Ranska.
13. Meksikon MM-kisoissa vuonna 1970 eräs pelaaja teki historiaa iskemällä jokaisessa kuudessa pelaamassaan ottelussa maalin. Kuka on tämä pelaaja? (2 pistettä) - Kuusi peliä taitaapi tarkoittaa sitä, että pelasivat finaalissa. Brassit voittivat, mutta en ole varma keitä heillä silloin hyökkäsi, joten sanotaan nyt vaikkapa Garrincha.
14. Vuoden 2010 MM-kisoissa Ranska jäi alkulohkoon ja joukkueen sisällä oli suuri kriisi, kun eräs pelaaja lähetettiin kesken kisojen kotiin. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste) - Siellähän oli useampikin tappelupukari ja kapinakenraali, mutta kukakohan se nyt sitten päätyikään suurimmaksi syntipukiksi... Arvataan Nicolas Anelka.
15. Eräs pelaaja sai sairaskohtauksen vain muutamia tunteja ennen vuoden 1998 MM-finaalia, mutta siitä huolimatta hän pelasi ottelussa. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste) - Ronaldo. Siis se pulskempi. Muistelen tosin ruokamyrkytystä, mutta saattoi olla sairaskohtauskin.
16. Vuoden 1986 Meksikossa pelatut MM-kisat muistetaan Diego Maradonan suorituksista. Kisat oli kuitenkin alun perin tarkoitus järjestää eräässä toisessa maassa. Missä maassa kisat oli alun perin tarkoitus järjestää ja minkä takia ne siirrettiin siitä maasta Meksikoon? (2 pistettä) - Luulisi, että olen joskus kuullut tästä, mutta ei kyllä soita mitään kelloja... Arvataan alkuperäiseksi isännäksi Neuvostoliitto ja syyksi Afghanistanin sota.
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
1 Puola
2 Pohjois Korea / Irak / Kuuba
3 Argentiina Brazilia Saksa Ranska Italia Uruguay
4 ohi
5 Teamgeist vai miten se kirjoitetaan
6 Brazilia
7 Hristo Stoikov ja Venäläinen Oleg joku...
8 Ruotsi
9 Maradona Matthaus ja Milla
10 Buffon, Iker , Kahn
11 Pelé
12 Ranska ja Englanti nyt varmasti. Uruguay? Sanotaan Uruguay
13 Pelé
14 Anelka
15 Läski Ronaldo
16 Kuuba
 
KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meni toi Valioliigavisa vähän ohi, mutta kokeillaan nyt tätä.

1. Missä maassa on syntynyt jalkapallon MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssin ykkössijaa pitävä pelaaja? (1 piste)
Jos en väärässä ole, kyseessä on Miroslav Klose, ja hän lienee syntynyt Puolassa. Ainakin olisi voinut Puolaa edustaa halutessaan.
2. Mainitse kolme maata, jotka on historian aikana suljettu ulos jalkapallon MM-kisoista. (3 pistettä)
Nytpä en tiedä. Sanotaan Jugoslavia, Peru ja Unkari.
3. Mainitse kaikki maat (6 kappaletta), joilla on enemmän kuin yksi jalkapallon maailmanmestaruus. (3 pistettä)
Italia, Uruguay, Brasilia, Länsi-Saksa, Argentiina, Ranska.
4. Kuka teki vuoden 2010 MM-kisojen avausmaalin? (1 piste)
Se oli se eteläafrikkalainen, jonka nimeä en muista. Tsunga?
5. Mikä oli vuoden 2006 MM-kisojen virallisen kisapallon nimi? (1 piste)
Oliko tämä joku Telstar?
6. Kuinka monta maata on onnistunut voittamaan kaksi jalkapallon maailmanmestaruutta peräjälkeen? Ja mitkä maat? (2 pistettä)
Italia 1934 ja 1938, Brasilia 1958 ja 1962.
7. Ketkä kaksi pelaajaa jakoivat maalipörssin voiton vuonna 1994 Yhdysvalloissa pelatussa jalkapallon MM-turnauksessa? (2 pistettä)
Roberto Baggio ja Romario.
8. Missä maassa pelattiin jalkapallon MM-kisat vuonna 1958? (1 piste)
Ruotsissa
9. Mainitse kolme pelaajaa, jotka valittiin turnauksen All Stars joukkueeseen vuoden 1990 MM-kisoissa. (3 pistettä)
Varmaan Andreas Brehme, Lothar Matthäus ja Salvatore Schillaci.
10. Jalkapallon MM-kisoissa on jaettu myös ”Golden Glove” -palkinto vuodesta 1994 alkaen turnauksen parhaalle maalivahdille. Tämän palkinnon on siis ehtinyt voittamaan jo seitsemän eri maalivahtia. Mainitse heistä kolme. (3 pistettä)
Menee osin arvausten puolelle, mutta sanotaan Oliver Kahn (2002), Gigi Buffon (2006) ja vaikka kroaattien Subasic (2018).
11. Jalkapallon MM-kisoissa on valittu myös turnauksen paras nuori pelaaja. Keneen jalkapallohistorian kannalta merkittävään pelaajaan valinta kohdistui vuonna 1966? (1 piste)
Arvataan Eusebio. Oliko se vielä nuori silloin?
12. Mitkä maat ovat onnistuneet voittamaan jalkapallon MM-kisat kotimaassaan? (3 pistettä)
Uruguay, Italia, Länsi-Saksa, Argentiina, Ranska.
13. Meksikon MM-kisoissa vuonna 1970 eräs pelaaja teki historiaa iskemällä jokaisessa kuudessa pelaamassaan ottelussa maalin. Kuka on tämä pelaaja? (2 pistettä)
Se oli varmaan joku brasilialaisista, mutta ketäs niitä olikaan. Sanotaan Garrincha. Oliko edes oikea vuosikymmen?
14. Vuoden 2010 MM-kisoissa Ranska jäi alkulohkoon ja joukkueen sisällä oli suuri kriisi, kun eräs pelaaja lähetettiin kesken kisojen kotiin. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste)
Ainakin osin ongelmat pyöri Gourcuffin ympärillä, mutta häntä ei kyllä lähetetty kotiin. Evra taisi olla jossain vaiheessa johtamassa kapinaa valmennusta vastaan, mutta tuskin häntäkään. Olisiko se ollut kuitenkin Franck Ribéry?
15. Eräs pelaaja sai sairaskohtauksen vain muutamia tunteja ennen vuoden 1998 MM-finaalia, mutta siitä huolimatta hän pelasi ottelussa. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste)
Ronaldo. Se oikea.
16. Vuoden 1986 Meksikossa pelatut MM-kisat muistetaan Diego Maradonan suorituksista. Kisat oli kuitenkin alun perin tarkoitus järjestää eräässä toisessa maassa. Missä maassa kisat oli alun perin tarkoitus järjestää ja minkä takia ne siirrettiin siitä maasta Meksikoon? (2 pistettä)
Tuohon aikaan taidettiin vuorotella Amerikan ja Euroopan välillä. Argentiina oli järjestänyt '78, joten tuskin se. Mä en näe, että Brasilian olisi tarvinnut luopua kisoista, joten heitetään arvauksena Kolumbia, ja siirto huumesodan takia.
 
Apex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
1. Puola
2. Venäjä/Neuvostoliitto, Saksa, USA
3. Saksa, Brasilia, Ranska, Espanja, Uruguay, Italia
4. Torres
5. Jabulani
6. Brasilia, Saksa
7. Ohi
8. Ruotsissa
9. Ohi
10. Casillas, Buffon, Neuer
11. Ohi
12. Ranska, Italia, Saksa
13. Pele
14. Anelka
15. Ronaldo
16. Ohi
 
Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
1. Puola
2. Saksa, Jugoslavia, Pohjois-Korea
3. Saksa, Brasilia, Italia, Uruguay, Ranska, Espanja
4. Tämä oli se nimihirviö.. etunimestä ei mitään muistikivia mutta sukunimi.. Tsabalala?
5. Supertele
6. Brasilia ja Italia
7. Romario ja Stoichkov
8. Ruotsi
9. Maradona, Mätthaus, Milla
10. Ravelli, Buffon, Neuer
11. Franz Beckenbauer
12. Ranska, Italia, Uruguau
13. Pele
14. Evra
15. Lilian Thuram
16. Veikataan nyt vaikka Kolumbiaa ja huumesotien vuoksi, Pablo Escobarhan mellasti noihin aikoihin.

Hyviä kysymyksiä! Osaan oli ehkä tietoa, muutamaan joutui heittämään ihan lonkalta.
 
Viimeksi muokattu:

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
1. Puola
2. Saksa, Neuvostoliitto, Pohjois-Korea
3. Brasilia, Saksa, Italia, Uruguay, Argentiina, Ranska
4. Varmaan se joku Etelä-Afrikkalainen oli, pelasikohan Quinton Fortune vielä tuohon aikaan...
5. Roteiro
6. Brasilia, Italia
7. Hristo Stoichkov, Oleg Salenko
8. Ruotsi
9. Salvatore Scillachi, Claudio Caniggia, Lothar Matthäus
10. Buffon, Barthez, Kahn
11. Eusebio
12. Ranska, Uruguay, Saksa
13. Jairzinho
14. Patrice Evra
15. Ronaldo
16. Kolumbiassa ne piti pitää, syytä en tiedä miksi ne pois otettiin.
 
Barney

Jäsen
Ei vittu. Mulla oli näköjään pari kolme vastausta jäänyt jostain syystä vajaaksi vaikka luulin ne kokonaan kirjoittaneeni. Noh, oma moka ja ens kerralla tarkastetaan vastaukset tarkemmin.
Eräs kilpailija laittoikin jo aiheesta yksityisviestiä, mutta ainakin minun puolestani tuollaiset virheet voi korjata muokkaamalla viestiä. Sen verran löytyy ainakin itselläni luottoa kilpailijoihin, että ei kukaan ala jälkikäteen tarkastettuja vastauksia muokkaamaan.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker

Kiitoksia! Nyt en enää kyllä viitsi muokata, koska tuli jo tarkastettua joihinkin kysymyksiin oikeita vastauksia kun jäi vaivaamaan. Oma moka tuo oli siis ja ensi kerralla tarkemmin vaan.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
1. Puola
2. Pohjois-Korea, Iraq, Nigeria
3. Brasilia, Saksa, Argentiina, Italia, Ranska, Uruguay
4. Nakata
5. Zenga, ei mitn hajua
6. Brasilia, Saksa
7. Salenko, Stoichkov
8. Uruguay
9. Matthaus, Klinsmann, Squilacci
10. Buffon, Casillas, Neuer,
11. Platini
12. Englanti, Uruguay
13. Muller
14. Evra
15. Thuram
16. Kolumbiassa oli tarkoitus järjestää, mutta tuli jotain kärhämää, sota, jonka rakia kisat siirrettiin Meksikoon.

Yritän tarkastaa ennen kolmea että kaikkiin kysymyksiin tuli vastattua =) saa nähdä ehdinkö
 
Viimeksi muokattu:

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
1. Puola
2. Neuvostoliitto, Irak, Kuuba
3. Brasilia, Italia, Argentiina, Ranska, Uruguay, Länsi-Saksa
4. Henry
5. Jabulani
6. 2. Brasilia, Italia
7. Oleg Salanko, Roberto Baggio
8. Ruotsi
9. Roger Milla, Gary Lineker, Lothar Mattheus
10. Kahn, Barthez, Buffon
11. Franz Beckenbauer
12. Ranska, Uruguay Italia
13. Gerd Müller
14. David Trezeguet
15. Ronaldo
16. Kolumbia, sanotaan vaikka luonnonmullistus, (maanjäristys esimerkiksi).
 
MikeSilence

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
1. Klosehan edustaa saksaa mutta arvelisin, että tässä pieni kompa ja vastataan Puola.
2. Meksiko, Kolumbia, Kamerun
3. Uruguay, Brasilia, Saksa, Italia, Portugali, Ranska
4. taisi olla etelä-afrikan pelaaja, nimeä en muista
5. -
6. 2, Brasilia & Ranska
7. Roberto Baggio & Romario
8. Ruotsi
9. -
10. Barthez, Buffon, Neuer
11. Pele
12. Uruguay, Ranska, Länsi-Saksa
13. Eusebio
14. -
15. Marcel Desally
16. Kolumbia ja huumesota?
 
Kiitos @Barney järjestelyistä ja kysymyksistä.

Ja sit mennään...

1. Missä maassa on syntynyt jalkapallon MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssin ykkössijaa pitävä pelaaja? (1 piste)
- Puolassa

2. Mainitse kolme maata, jotka on historian aikana suljettu ulos jalkapallon MM-kisoista. (3 pistettä)
- Jugoslavia, Neuvostoliitto ja Pohjois-Korea

3. Mainitse kaikki maat (6 kappaletta), joilla on enemmän kuin yksi jalkapallon maailmanmestaruus. (3 pistettä)
- Brasilia, Saksa, Ranska, Uruguay, Argentiina, Hollanti

4. Kuka teki vuoden 2010 MM-kisojen avausmaalin? (1 piste)
- Etelä-Afrikan oma poika Tsabalala (en muista etunimeä)

5. Mikä oli vuoden 2006 MM-kisojen virallisen kisapallon nimi? (1 piste)
- (Adidas) Teamgeist

6. Kuinka monta maata on onnistunut voittamaan kaksi jalkapallon maailmanmestaruutta peräjälkeen? Ja mitkä maat? (2 pistettä)
- kaksi (Brasilia ja Uruguay)

7. Ketkä kaksi pelaajaa jakoivat maalipörssin voiton vuonna 1994 Yhdysvalloissa pelatussa jalkapallon MM-turnauksessa? (2 pistettä)
- Romario ja Oleg Salenko

8. Missä maassa pelattiin jalkapallon MM-kisat vuonna 1958? (1 piste)
- Argentiinassa

9. Mainitse kolme pelaajaa, jotka valittiin turnauksen All Stars joukkueeseen vuoden 1990 MM-kisoissa. (3 pistettä)
- Toto Schillaci, Roger Milla, Andreas Brehme

10. Jalkapallon MM-kisoissa on jaettu myös ”Golden Glove” -palkinto vuodesta 1994 alkaen turnauksen parhaalle maalivahdille. Tämän palkinnon on siis ehtinyt voittamaan jo seitsemän eri maalivahtia. Mainitse heistä kolme. (3 pistettä)
- Fabien Barthez, Manuel Neuer, Gigi Buffon

11. Jalkapallon MM-kisoissa on valittu myös turnauksen paras nuori pelaaja. Keneen jalkapallohistorian kannalta merkittävään pelaajaan valinta kohdistui vuonna 1966? (1 piste)
- Geoff Hurst

12. Mitkä maat ovat onnistuneet voittamaan jalkapallon MM-kisat kotimaassaan? (3 pistettä)
- Englanti

13. Meksikon MM-kisoissa vuonna 1970 eräs pelaaja teki historiaa iskemällä jokaisessa kuudessa pelaamassaan ottelussa maalin. Kuka on tämä pelaaja? (2 pistettä)
- Gerd Müller

14. Vuoden 2010 MM-kisoissa Ranska jäi alkulohkoon ja joukkueen sisällä oli suuri kriisi, kun eräs pelaaja lähetettiin kesken kisojen kotiin. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste)
- Samir Nasri

15. Eräs pelaaja sai sairaskohtauksen vain muutamia tunteja ennen vuoden 1998 MM-finaalia, mutta siitä huolimatta hän pelasi ottelussa. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste)
- Ronaldo (se aito ja alkuperäinen)

16. Vuoden 1986 Meksikossa pelatut MM-kisat muistetaan Diego Maradonan suorituksista. Kisat oli kuitenkin alun perin tarkoitus järjestää eräässä toisessa maassa. Missä maassa kisat oli alun perin tarkoitus järjestää ja minkä takia ne siirrettiin siitä maasta Meksikoon? (2 pistettä)
- Länsi-Saksassa, mutta siirrettiin Saksan jakautumisen vuoksi.
 
Rara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Annetaan vastausaikaa sunnuntaille 15:00 asti.
Vieläkö ehtii?
1. Puola
2. Jugoslavia, Saksa, Vietnam
3.Brasilia, (Länsi)-Saksa Italia, Ranska, Argentiina, Uruguay
4.-
5.Soltgeist tjsp
6.Kaksi, Brasilia ja Länsi-Saksa
7.Hristo Stoichkov ja Oleg Salenko
8.Ruotsi
9.Lotthar Mattheus, Jurgen Klinsmann, Diego Maradona
10.Iker Casillas, Fabian Barthez, Gianluigi Buffon
11.Bobby Robson
12.Argentiina, Länsi-Saksa, Ranska
13.Pele
14. Nicolas Anelka
15. Laurent Blanc
 
Barney

Jäsen
Vieläkö ehtii?
Hyvin ehti. Pahoittelut kaikille kilpailijoille, mutta itselläni on vähän yllättäen erittäinkin kiireinen viikko, joten en ole vielä ehtinyt laskemaan noita kaikkia pisteitä enkä keksimään seuraavan osion kysymyksiä. Pidetään nyt väliviikko ja ilmoitan pisteet sekä uudet kysymykset ensi viikonloppuna.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Hyvin ehti. Pahoittelut kaikille kilpailijoille, mutta itselläni on vähän yllättäen erittäinkin kiireinen viikko, joten en ole vielä ehtinyt laskemaan noita kaikkia pisteitä enkä keksimään seuraavan osion kysymyksiä. Pidetään nyt väliviikko ja ilmoitan pisteet sekä uudet kysymykset ensi viikonloppuna.

Mä voisin tässä käynnistellä huomenissa omaa visaa myös, notta tuskin menee mitenkään turhan päällekkäin.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Mä voisin tässä käynnistellä huomenissa omaa visaa myös, notta tuskin menee mitenkään turhan päällekkäin.
Pistähän tulemaan! Voisin osallistua näihin jos tulee arvokisavisaa. Edelliseen en voinut osallistua kun menin ja näin muiden vastauksia. Useamman olsin tiennyt. Jalkapallo ei ole mun ykköslaji lähellekkään, mutta arvokisat tulee katteltua kyllä. Italia -90 on ekat muistot. Salvatore Schillaci. Voitti maalipörssin. Koskaan ennen skaboja en ollut ukosta kuullut enkä kuullut koskaan kisojen jälkeen. Outo tapaus. Seurajoukkuekilpailuvisoihin en edes yritä osallistua. Ei mitään mahkuja. Litti oli kova Ajaxissa ja Solskjär teki aina maalin kun tuli vaihdosta sisään. Pippo Inzaghi kanssa. Siinä mun muistikuvat. Niin ja Vinny Jones Wimbledonissa oli tunnettu muista avuistaan. Nykyään näyttelee elävissä kuvissa.
 
Barney

Jäsen
Sitten vastauksiin:

1. Missä maassa on syntynyt jalkapallon MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssin ykkössijaa pitävä pelaaja? (1 piste)
- Lähdettiin vähän kompalla liikkeelle. Suurin osa tiesikin, että kyse on Miroslav Klosesta, mutta vaikka Klose onkin edustanut koko uransa Saksaa, niin hän on syntynyt Puolassa samoin kuin esimerkiksi Lukas Podolski.

2. Mainitse kolme maata, jotka on historian aikana suljettu ulos jalkapallon MM-kisoista. (3 pistettä)
- Oikeat vastaukset ovat (Länsi)-Saksa, Etelä-Afrikka, Iran, Meksiko, Chile, Jugoslavia, Guinea, Myanmar ja Etiopia. Kysymys oli ehkä muotoiltu vähän epäselvästi, mutta kysymyksessä viitattiin nimenomaan pelattuihin kisoihin, joten Venäjä ei kelvannut vastaukseksi. Valituksia otetaan vastaan, jos joku maa jäi epähuomiossa listan ulkopuolelle.

3. Mainitse kaikki maat (6 kappaletta), joilla on enemmän kuin yksi jalkapallon maailmanmestaruus. (3 pistettä)
- Tämä oli suurimmalla osalla hallussa. Oikeat vastaukset ovat siis Brasilia, (Länsi)-Saksa, Italia, Argentiina, Ranska ja Uruguay.

4. Kuka teki vuoden 2010 MM-kisojen avausmaalin? (1 piste)
- Etelä-Afrikan Siphiwe Tshabalala. Maali jäi ainakin itselleni mieleen, sillä kyseessä oli hieno laukaus ja maalintekijän nimi oli myös todella erikoinen.

5. Mikä oli vuoden 2006 MM-kisojen virallisen kisapallon nimi? (1 piste)
- Adidas Teamgeist.

6. Kuinka monta maata on onnistunut voittamaan kaksi jalkapallon maailmanmestaruutta peräjälkeen? Ja mitkä maat? (2 pistettä)
- Kaksi. Italia (1934-1938) ja Brasilia (1958-1962).

7. Ketkä kaksi pelaajaa jakoivat maalipörssin voiton vuonna 1994 Yhdysvalloissa pelatussa jalkapallon MM-turnauksessa? (2 pistettä)
- Venäjän Oleg Salenko ja Bulgarian Hristo Stoichkov.

8. Missä maassa pelattiin jalkapallon MM-kisat vuonna 1958? (1 piste)
- Ruotsissa.

9. Mainitse kolme pelaajaa, jotka valittiin turnauksen All Stars joukkueeseen vuoden 1990 MM-kisoissa. (3 pistettä)
- Pisteen sai seuraavilla vastauksilla: Sergio Goycochea, Luis Gabelo Conejo, Andreas Brehme, Paolo Maldini, Franco Baresi, Diego Maradona, Lothar Matthaus, Dragan Stojkovic, Paul Gascoigne, Salvatore Schillaci, Roger Milla ja Jurgen Klinsmann.

10. Jalkapallon MM-kisoissa on jaettu myös ”Golden Glove” -palkinto vuodesta 1994 alkaen turnauksen parhaalle maalivahdille. Tämän palkinnon on siis ehtinyt voittamaan jo seitsemän eri maalivahtia. Mainitse heistä kolme. (3 pistettä)
- Michel Preud’homme (1994), Fabien Barthez (1998), Oliver Kahn (2002), Gianluigi Buffon (2006), Iker Casillas (2010), Manuel Neuer (2014) ja Thibault Courtois (2018). Kohtuullisen helppoja päätellä ainakin vuosien 1998, 2006, 2010 ja 2014 voittajat, jos kisat on vielä muistissa.

11. Jalkapallon MM-kisoissa on valittu myös turnauksen paras nuori pelaaja. Keneen jalkapallohistorian kannalta merkittävään pelaajaan valinta kohdistui vuonna 1966? (1 piste)
- Peleä veikkasi moni ja myös Pele on tämän palkinnon voittanut, mutta huomattavasti aiemmin. Oikea vastaus on Franz Beckenbauer, joka tunnetaan kaikkien aikojen legendaarisimpana liberona.

12. Mitkä maat ovat onnistuneet voittamaan jalkapallon MM-kisat kotimaassaan? (3 pistettä)
- Tähän suurin osa veikkasi vain kolmea maata, vaikka todellisuudessa näitä on kuusi kappaletta. Uruguay (1930), Italia (1934), Englanti (1966), (Länsi)-Saksa (1974), Argentiina (1978) ja Ranska (1998).

13. Meksikon MM-kisoissa vuonna 1970 eräs pelaaja teki historiaa iskemällä jokaisessa kuudessa pelaamassaan ottelussa maalin. Kuka on tämä pelaaja? (2 pistettä)
- Gerd Muller voitti turnauksen maalipörssin 10 maalilla, mutta jokaisessa kuudessa pelaamassaan ottelussaan maalinteossa onnistui Brasilian Jairzinho. Jairzinho avasi kisat tehokkaasti kahdella maalilla Tshekkoslovakiaa vastaan ja sen jälkeen hän iski maalin per peli.

14. Vuoden 2010 MM-kisoissa Ranska jäi alkulohkoon ja joukkueen sisällä oli suuri kriisi, kun eräs pelaaja lähetettiin kesken kisojen kotiin. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste)
- Patrice Evraa veikkasi moni, mutta kyseessä ei kuitenkaan ollut Evra. Evra toimi kyseisisissä kisoissa sekä joukkueen kapteenina että lakkokenraalina, minkä takia hän saikin katsoa Ranskan viimeisen alkulohko-ottelun katsomosta. Kotiin lähetettiin kovaan ääneen joukkueen valmennusta kritisoinut Nicolas Anelka, jonka poistumisen jälkeen joukkueen sisällä alkoi lakkoilut.

15. Eräs pelaaja sai sairaskohtauksen vain muutamia tunteja ennen vuoden 1998 MM-finaalia, mutta siitä huolimatta hän pelasi ottelussa. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste)
- Oikea vastaus tähän oli Brasilian Ronaldo.

16. Vuoden 1986 Meksikossa pelatut MM-kisat muistetaan Diego Maradonan suorituksista. Kisat oli kuitenkin alun perin tarkoitus järjestää eräässä toisessa maassa. Missä maassa kisat oli alun perin tarkoitus järjestää ja minkä takia ne siirrettiin siitä maasta Meksikoon? (2 pistettä)
- Kolumbiassa kisat piti alun perin pelata. Escobar ja huumesodat varmasti osittain liittyivät siirtoon, mutta virallinen selitys oli taloudelliset syyt.

Pistetilanne ensimmäisen kierroksen jälkeen:

1. @SilentMan 24

2. @Isäntä 20,5
@Malkkinen 20,5

4. @mikko600 20

5. @Buster 19
@Peteliuz 19
@Rara 19

8. @Everton 18,5

9. @Taison 18

10. @L. Paraske 17,5
@SamSal 17,5
@KwutsNI 17,5

13. @PokerJoker 17
@Gostisbehere 17

15. @Mängimies 16,5

16. @FASlapsi 16
@Ralph 16
@Huono pakki 16

19. @Kempton 15,5
@Alfred E Neuman 15,5
@lade 15,5
@Zoidberg 15,5

23. @Jakke76 15

24. @knttrtknkn1 14,5

25. @maken veivi jr. 14

26. @Apex 13,5

27. @V-G- 12,5
@MikeSilence 12,5

29. @Tifosi 12

30. @CuJo#31 11,5

31. @Jeffrey 10

32. @Aatelinen 9,5

33. @Lert 10

34. @teude 9

Valituksia pistelaskusta otetaan vastaan, mutta koska olen mulkku, niin tuskin viitsin korjata niitä. Visan toinen osio tulee huomisen aikana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös