Jalkapallon arvokisavisa osa 1/3

  • 4 073
  • 44

Barney

Jäsen
Lupasin ottaa vastuun tästä arvokisavisasta, joten @mikko600 pääsee ainakin tähän visaan osallistumaan. Päätin jakaa visan kolmeen kategoriaan. Ensimmäisessä osassa aiheena on miesten jalkapallon MM-lopputurnaukset, toisessa osassa miesten jalkapallon EM-lopputurnaukset ja kolmannessa osassa on sekoitus kaikkia muita jalkapallon arvokisaturnauksia. En ole tarkemmin vielä miettinyt tuota kolmatta osaa, mutta siinä on mahdollisesti kysymyksiä esimerkiksi Copa Americasta, U21 MM-kisoista ja naisten arvokisoista. Jokaisesta kolmesta osiosta on saatavilla 30 pistettä, joten koko visan maksimipistemäärä on 90 pistettä. Pyrin myös pitämään vaikeusasteen melko vakiona jokaisessa osiossa.

Pidemmittä puheitta mennään ensimmäisen osan kimppuun, jossa aiheena on siis miesten jalkapallon MM-kisojen lopputurnaukset. Annetaan vastausaikaa sunnuntaille 15:00 asti.

1. Missä maassa on syntynyt jalkapallon MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssin ykkössijaa pitävä pelaaja? (1 piste)
2. Mainitse kolme maata, jotka on historian aikana suljettu ulos jalkapallon MM-kisoista. (3 pistettä)
3. Mainitse kaikki maat (6 kappaletta), joilla on enemmän kuin yksi jalkapallon maailmanmestaruus. (3 pistettä)
4. Kuka teki vuoden 2010 MM-kisojen avausmaalin? (1 piste)
5. Mikä oli vuoden 2006 MM-kisojen virallisen kisapallon nimi? (1 piste)
6. Kuinka monta maata on onnistunut voittamaan kaksi jalkapallon maailmanmestaruutta peräjälkeen? Ja mitkä maat? (2 pistettä)
7. Ketkä kaksi pelaajaa jakoivat maalipörssin voiton vuonna 1994 Yhdysvalloissa pelatussa jalkapallon MM-turnauksessa? (2 pistettä)
8. Missä maassa pelattiin jalkapallon MM-kisat vuonna 1958? (1 piste)
9. Mainitse kolme pelaajaa, jotka valittiin turnauksen All Stars joukkueeseen vuoden 1990 MM-kisoissa. (3 pistettä)
10. Jalkapallon MM-kisoissa on jaettu myös ”Golden Glove” -palkinto vuodesta 1994 alkaen turnauksen parhaalle maalivahdille. Tämän palkinnon on siis ehtinyt voittamaan jo seitsemän eri maalivahtia. Mainitse heistä kolme. (3 pistettä)
11. Jalkapallon MM-kisoissa on valittu myös turnauksen paras nuori pelaaja. Keneen jalkapallohistorian kannalta merkittävään pelaajaan valinta kohdistui vuonna 1966? (1 piste)
12. Mitkä maat ovat onnistuneet voittamaan jalkapallon MM-kisat kotimaassaan? (3 pistettä)
13. Meksikon MM-kisoissa vuonna 1970 eräs pelaaja teki historiaa iskemällä jokaisessa kuudessa pelaamassaan ottelussa maalin. Kuka on tämä pelaaja? (2 pistettä)
14. Vuoden 2010 MM-kisoissa Ranska jäi alkulohkoon ja joukkueen sisällä oli suuri kriisi, kun eräs pelaaja lähetettiin kesken kisojen kotiin. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste)
15. Eräs pelaaja sai sairaskohtauksen vain muutamia tunteja ennen vuoden 1998 MM-finaalia, mutta siitä huolimatta hän pelasi ottelussa. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste)
16. Vuoden 1986 Meksikossa pelatut MM-kisat muistetaan Diego Maradonan suorituksista. Kisat oli kuitenkin alun perin tarkoitus järjestää eräässä toisessa maassa. Missä maassa kisat oli alun perin tarkoitus järjestää ja minkä takia ne siirrettiin siitä maasta Meksikoon? (2 pistettä)
 

Aatelinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Glen Metropolit, New England Patriots
Eka! Vastaukset spoilereiden sisällä.

1. Puola
2. Pohjois-Korea, Kongo, Kiina
3. Brasilia, Saksa, Uruguay, Ranska, Italia, Argentiina
4. Etelä-Afrikan jamppa se tais olla, nimi ei tule mieleen.
5. Jabulani
6. Yksi, Brasilia
7. Roberto Baggio, Romario
8. Ruotsi
9. Ei hajuakaan
10. Oliver Kahn, Fabian Barthez, Edwin Van Der Sar
11. Pele
12. Uruguay, Brasilia, Argentiina
13. Eusebio
14. Trezeguet
15. Ronaldo (Brassi)
16. Sota, Kuuba?

Nää olikin mukavampia kuin Valioliiga-visa, johon ei uskaltanut ottaa osaa ollenkaan.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
1. Missä maassa on syntynyt jalkapallon MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssin ykkössijaa pitävä pelaaja? (1 piste)
- Tässä on varmasti koukku, että Miroslav Klose ei olekaan syntynyt Saksassa. Veikataan Puolaa.
2. Mainitse kolme maata, jotka on historian aikana suljettu ulos jalkapallon MM-kisoista. (3 pistettä)
- DDR, Neuvostoliitto ja Pohjois-Korea
3. Mainitse kaikki maat (6 kappaletta), joilla on enemmän kuin yksi jalkapallon maailmanmestaruus. (3 pistettä)
- Saksa (sisältäen Länsi-Saksan)
- Uruguay
- Brasilia
- Ranska
- Italia
- Argentina
4. Kuka teki vuoden 2010 MM-kisojen avausmaalin? (1 piste)
- Jahas. Thomas Muller.
5. Mikä oli vuoden 2006 MM-kisojen virallisen kisapallon nimi? (1 piste)
- Mulla vielä oli se :D En saakeli muista tähän hätään.
6. Kuinka monta maata on onnistunut voittamaan kaksi jalkapallon maailmanmestaruutta peräjälkeen? Ja mitkä maat? (2 pistettä)
- Yksinomaan pisteiden määrästä päätellen kaksi: Brasilia joskus kauan sitten ja Länsi-Saksa joskus vähän myöhemmin.
7. Ketkä kaksi pelaajaa jakoivat maalipörssin voiton vuonna 1994 Yhdysvalloissa pelatussa jalkapallon MM-turnauksessa? (2 pistettä)
- Roberto Baggio ja Hristo Stoichkov
8. Missä maassa pelattiin jalkapallon MM-kisat vuonna 1958? (1 piste)
- Jaa-a. Portugalissa.
9. Mainitse kolme pelaajaa, jotka valittiin turnauksen All Stars joukkueeseen vuoden 1990 MM-kisoissa. (3 pistettä)
- Gerd Muller, Diego Maradona ja Paul Gasgoigne
10. Jalkapallon MM-kisoissa on jaettu myös ”Golden Glove” -palkinto vuodesta 1994 alkaen turnauksen parhaalle maalivahdille. Tämän palkinnon on siis ehtinyt voittamaan jo seitsemän eri maalivahtia. Mainitse heistä kolme. (3 pistettä)
- Oliver Kahn, Manuel Neuer ja vaikka Taffarelli.
11. Jalkapallon MM-kisoissa on valittu myös turnauksen paras nuori pelaaja. Keneen jalkapallohistorian kannalta merkittävään pelaajaan valinta kohdistui vuonna 1966? (1 piste)
- Pele
12. Mitkä maat ovat onnistuneet voittamaan jalkapallon MM-kisat kotimaassaan? (3 pistettä)
- Brasilia, Uruguay ja Italia
13. Meksikon MM-kisoissa vuonna 1970 eräs pelaaja teki historiaa iskemällä jokaisessa kuudessa pelaamassaan ottelussa maalin. Kuka on tämä pelaaja? (2 pistettä)
- Pele
14. Vuoden 2010 MM-kisoissa Ranska jäi alkulohkoon ja joukkueen sisällä oli suuri kriisi, kun eräs pelaaja lähetettiin kesken kisojen kotiin. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste)
- Patrice Evra
15. Eräs pelaaja sai sairaskohtauksen vain muutamia tunteja ennen vuoden 1998 MM-finaalia, mutta siitä huolimatta hän pelasi ottelussa. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste)
- No hitto. Ronaldolla oli jotain vaivoja silloin, muttei muistaakseni mitään tällaista. Sanotaan silti Ronaldo.
16. Vuoden 1986 Meksikossa pelatut MM-kisat muistetaan Diego Maradonan suorituksista. Kisat oli kuitenkin alun perin tarkoitus järjestää eräässä toisessa maassa. Missä maassa kisat oli alun perin tarkoitus järjestää ja minkä takia ne siirrettiin siitä maasta Meksikoon? (2 pistettä)
- Ukrainassa, mutta tapahtuikin niin, että Reaktori palaa, toveri Legasov
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
1. Missä maassa on syntynyt jalkapallon MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssin ykkössijaa pitävä pelaaja? (1 piste)
- Saksa
2. Mainitse kolme maata, jotka on historian aikana suljettu ulos jalkapallon MM-kisoista. (3 pistettä)
- Jugoslavia ainakin sodan takia, Etelä-Afrikka apartheidin takia ja Saksa muistaakseni aikanaan.

3. Mainitse kaikki maat (6 kappaletta), joilla on enemmän kuin yksi jalkapallon maailmanmestaruus. (3 pistettä)
- Uruguay, Argentiina, Brasilia, Saksa, Italia, Ranska.

4. Kuka teki vuoden 2010 MM-kisojen avausmaalin? (1 piste)
- Muistan pelaajan ulkonäön, maalin ja kaiken mahdollinen, mutta nimi ei tule mieleen.

5. Mikä oli vuoden 2006 MM-kisojen virallisen kisapallon nimi? (1 piste)
- Tää oli joku oikein saksalainen nimi ehkä. Teamgeist!

6. Kuinka monta maata on onnistunut voittamaan kaksi jalkapallon maailmanmestaruutta peräjälkeen? Ja mitkä maat? (2 pistettä)

- Uruguay ja Italia

7. Ketkä kaksi pelaajaa jakoivat maalipörssin voiton vuonna 1994 Yhdysvalloissa pelatussa jalkapallon MM-turnauksessa? (2 pistettä)
- Oleg Salenko ja Hristo Stoichkov

8. Missä maassa pelattiin jalkapallon MM-kisat vuonna 1958? (1 piste)
- Ruotsi

9. Mainitse kolme pelaajaa, jotka valittiin turnauksen All Stars joukkueeseen vuoden 1990 MM-kisoissa. (3 pistettä)
- Gasco

10. Jalkapallon MM-kisoissa on jaettu myös ”Golden Glove” -palkinto vuodesta 1994 alkaen turnauksen parhaalle maalivahdille. Tämän palkinnon on siis ehtinyt voittamaan jo seitsemän eri maalivahtia.
Mainitse heistä kolme. (3 pistettä)
- Neuer, Kahn ja Bartez

11. Jalkapallon MM-kisoissa on valittu myös turnauksen paras nuori pelaaja. Keneen jalkapallohistorian kannalta merkittävään pelaajaan valinta kohdistui vuonna 1966? (1 piste)
- Olikos tää Beckenbauer?

12. Mitkä maat ovat onnistuneet voittamaan jalkapallon MM-kisat kotimaassaan? (3 pistettä)
- Argentiina, Ranska, Uruguay.

13. Meksikon MM-kisoissa vuonna 1970 eräs pelaaja teki historiaa iskemällä jokaisessa kuudessa pelaamassaan ottelussa maalin. Kuka on tämä pelaaja? (2 pistettä)
- Gerd Müller

14. Vuoden 2010 MM-kisoissa Ranska jäi alkulohkoon ja joukkueen sisällä oli suuri kriisi, kun eräs pelaaja lähetettiin kesken kisojen kotiin. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste)
- Samir Nasri, ei kyllä ollut mutta pää lyö tyhjää. Nas

15. Eräs pelaaja sai sairaskohtauksen vain muutamia tunteja ennen vuoden 1998 MM-finaalia, mutta siitä huolimatta hän pelasi ottelussa. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste)
- Ronaldo

16. Vuoden 1986 Meksikossa pelatut MM-kisat muistetaan Diego Maradonan suorituksista. Kisat oli kuitenkin alun perin tarkoitus järjestää eräässä toisessa maassa. Missä maassa kisat oli alun perin tarkoitus järjestää ja minkä takia ne siirrettiin siitä maasta Meksikoon? (2 pistettä)
- Taisi Kolumbia olla se alkuperäinen vaihtoehto.

Hienoja kysymyksiä! Kunnolla joutui miettimään.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
1. Saksassa
2. Pohjois-Korea, venäjä?, ¿
3. Brasilia, Italia, Saksa, Argentiina, Uruguay, Ranska
4. Joku etelä-afrikkalainen;D
5. Hienoin pallo ikinä ja hienoimmat kisat ikinä, teamgaist
6. 1, italia
7. Baggio, Litmanen
8. Brasilia
9. Maradona, Klinsman, Bierhoff
10. Buffon, Casillas, Neuer
11. Beckenbauer
12. Italia, Brasilia
13. -
14. Evra
15. Ronaldo?
16. Suomessa, peruttiin koronan takii.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lert

Ralph

Jäsen
Valioliigakisaan en kehdannut osallistua, kun olisi tullut niin vähän pisteitä. Mutta näistä tiedänkin jotain.

1. Puola.
2. Intia joskus, kun pelaajilla ei ollut kenkiä. Jugoslavia varmaan sodan takia vai oliko ne EM-kisat. Kolmantena veikkaan jotain Irakia.
3. Saksa, Ranska, Brasilia, Uruguay, Argentiina ja tietysti Italia.
4. Se joku tanssiva eteläafrikkaalinen. Tongologo jotain tollasta, en muista.
5. En tiedä, niistä kisoista jäi jotain muuta mieleen.
6. Kaksi. Italia ja Brasilia.
7. En muista.
8. Ruotsissahan ne.
9. Paolo Maldini, Salvatore Schillaci ja joku saksalainen, varmaan Jurgen Klinsmann.
10. Gianluigi Buffon, Iker Casillas ja Manuel Neuer varmaan voittivat kultavuosina kaikki.
11. En sano mitään.
12. Uruguay ja Italia heti ensimmäisissä kisoissa sekä tuoreempana Ranska. Ja taisi se Länsi-Saksakin voittaa vai voittiko? Hämää tuo kolme pistettä, ajattelin että kolme oikeaa vastausta, mutta pakko vastata neljänneksi Länsi-Saksa.
13. Varmaan Gerd Muller.
14. En muista, perkele. Jostain syystä ajattelen Franck Riberyä, mutta ei kai. Vastataan silti Ribery.
15. En tiedä, en edes arvaa.
16. Ehkä Uruguay.

EDIT: Korjasin kirjoitusvirheen, en muokannut muita vastauksia.
EDIT: Kutoskohdassa luettelin vain maat, mutta en maininnut maiden lukumäärää. Korjasin senkin, jos se oli sallittua.
 
Viimeksi muokattu:

mr hat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Pallo-Veikot
Koitetaas olla tässä nyt tällä kertaa mukana kun Valioliigavisa meni hieman ohi.

1. Missä maassa on syntynyt jalkapallon MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssin ykkössijaa pitävä pelaaja? (1 piste)
- Saksassa
2. Mainitse kolme maata, jotka on historian aikana suljettu ulos jalkapallon MM-kisoista. (3 pistettä)
- Jugoslavia, Saksa, Italia
3. Mainitse kaikki maat (6 kappaletta), joilla on enemmän kuin yksi jalkapallon maailmanmestaruus. (3 pistettä)
- Brasilia, Saksan liittotasavalta, Ranska, Italia, Argentiina, Chile
4. Kuka teki vuoden 2010 MM-kisojen avausmaalin? (1 piste)
- Se joku eteläafrikkalainen, ei muistikuvaa nimestä
5. Mikä oli vuoden 2006 MM-kisojen virallisen kisapallon nimi? (1 piste)
- Das Boll
6. Kuinka monta maata on onnistunut voittamaan kaksi jalkapallon maailmanmestaruutta peräjälkeen? Ja mitkä maat? (2 pistettä)
- Brasilia ja Italia
7. Ketkä kaksi pelaajaa jakoivat maalipörssin voiton vuonna 1994 Yhdysvalloissa pelatussa jalkapallon MM-turnauksessa? (2 pistettä)
- Roberto Baggio ja Gabriel Batistuta
8. Missä maassa pelattiin jalkapallon MM-kisat vuonna 1958? (1 piste)
- Ruotsissa
9. Mainitse kolme pelaajaa, jotka valittiin turnauksen All Stars joukkueeseen vuoden 1990 MM-kisoissa. (3 pistettä)
- Roberto Baggio, Paolo Maldini, Jurgen Klinsmann
10. Jalkapallon MM-kisoissa on jaettu myös ”Golden Glove” -palkinto vuodesta 1994 alkaen turnauksen parhaalle maalivahdille. Tämän palkinnon on siis ehtinyt voittamaan jo seitsemän eri maalivahtia. Mainitse heistä kolme. (3 pistettä)
- Manuel Neuer, Iker Casillas, Gianluigi Buffon
11. Jalkapallon MM-kisoissa on valittu myös turnauksen paras nuori pelaaja. Keneen jalkapallohistorian kannalta merkittävään pelaajaan valinta kohdistui vuonna 1966? (1 piste)
- Johan Cruyff
12. Mitkä maat ovat onnistuneet voittamaan jalkapallon MM-kisat kotimaassaan? (3 pistettä)
- Englanti, Brasilia, Ranska
13. Meksikon MM-kisoissa vuonna 1970 eräs pelaaja teki historiaa iskemällä jokaisessa kuudessa pelaamassaan ottelussa maalin. Kuka on tämä pelaaja? (2 pistettä)
- Pelé
14. Vuoden 2010 MM-kisoissa Ranska jäi alkulohkoon ja joukkueen sisällä oli suuri kriisi, kun eräs pelaaja lähetettiin kesken kisojen kotiin. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste)
- Patrice Evra
15. Eräs pelaaja sai sairaskohtauksen vain muutamia tunteja ennen vuoden 1998 MM-finaalia, mutta siitä huolimatta hän pelasi ottelussa. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste)
- Ronaldo
16. Vuoden 1986 Meksikossa pelatut MM-kisat muistetaan Diego Maradonan suorituksista. Kisat oli kuitenkin alun perin tarkoitus järjestää eräässä toisessa maassa. Missä maassa kisat oli alun perin tarkoitus järjestää ja minkä takia ne siirrettiin siitä maasta Meksikoon? (2 pistettä)
- Kolumbiassa
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Hyvä kun lukee muiden vastauksia, niin tulee huutaneeksi ääneen "AINIIJJOO VOI VITTU" ja sen sellaista. Ei näihin pitäisi juuri ennen nukkumaan menoa vastailla :D
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
.
1. Missä maassa on syntynyt jalkapallon MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssin ykkössijaa pitävä pelaaja? Veikataan Puola (Klose)
2. Mainitse kolme maata, jotka on historian aikana suljettu ulos jalkapallon MM-kisoista. Jugoslavia, Irak, Paraguay
3. Mainitse kaikki maat (6 kappaletta), joilla on enemmän kuin yksi jalkapallon maailmanmestaruus. Saksa,Brasilia,Ranska,Italia,Argentiina,Uruguay
4. Kuka teki vuoden 2010 MM-kisojen avausmaalin? Chris Waddle
5. Mikä oli vuoden 2006 MM-kisojen virallisen kisapallon nimi? Gunther
6. Kuinka monta maata on onnistunut voittamaan kaksi jalkapallon maailmanmestaruutta peräjälkeen? Ja mitkä maat? Kaksi, Brasilia ja vaikka Italia
7. Ketkä kaksi pelaajaa jakoivat maalipörssin voiton vuonna 1994 Yhdysvalloissa pelatussa jalkapallon MM-turnauksessa? Hagi, Stoishkov
8. Missä maassa pelattiin jalkapallon MM-kisat vuonna 1958? Ruotsissa
9. Mainitse kolme pelaajaa, jotka valittiin turnauksen All Stars joukkueeseen vuoden 1990 MM-kisoissa. Baggio, Donadoni, Rudi Voller
10. Jalkapallon MM-kisoissa on jaettu myös ”Golden Glove” -palkinto vuodesta 1994 alkaen turnauksen parhaalle maalivahdille. Tämän palkinnon on siis ehtinyt voittamaan jo seitsemän eri maalivahtia. Mainitse heistä kolme. Taffarelli, Kahn, Neuer
11. Jalkapallon MM-kisoissa on valittu myös turnauksen paras nuori pelaaja. Keneen jalkapallohistorian kannalta merkittävään pelaajaan valinta kohdistui vuonna 1966? Zico
12. Mitkä maat ovat onnistuneet voittamaan jalkapallon MM-kisat kotimaassaan? Uruguay, Argentiina, Ranska
13. Meksikon MM-kisoissa vuonna 1970 eräs pelaaja teki historiaa iskemällä jokaisessa kuudessa pelaamassaan ottelussa maalin. Kuka on tämä pelaaja? Caralho
14. Vuoden 2010 MM-kisoissa Ranska jäi alkulohkoon ja joukkueen sisällä oli suuri kriisi, kun eräs pelaaja lähetettiin kesken kisojen kotiin. Kuka on tämä pelaaja? Trezeque
15. Eräs pelaaja sai sairaskohtauksen vain muutamia tunteja ennen vuoden 1998 MM-finaalia, mutta siitä huolimatta hän pelasi ottelussa. Kuka on tämä pelaaja? Ronaldo
16. Vuoden 1986 Meksikossa pelatut MM-kisat muistetaan Diego Maradonan suorituksista. Kisat oli kuitenkin alun perin tarkoitus järjestää eräässä toisessa maassa. Missä maassa kisat oli alun perin tarkoitus järjestää ja minkä takia ne siirrettiin siitä maasta Meksikoon? Kolumbia ja rahapula

Nimet on tod. näk päin honkia kirjoitettu, toivottavasti tuomaristo saa niistä selvän. Vaikka tulosten kannalta sillä ei juuri merkitystä olekaan, arvontalaulu raikasi aika kovalla noissa mun vastauksissa. Kiitos visasta @Barney !
 

Buster

Jäsen
Voin sanoa jo ennakkoon, että muut osat tulee menemään perseelleen. EM-kisojen kohdalla toki saattaa tietää niistä kisoista jotka on nähnyt (en edes muista missä kisoja on järjestetty), mutta viimeisessä osiossa ei ole enää sitäkään etua. No ehkä sitä sitten yllättyy positiivisesti kun saa kysymykset eteensä...
1. Brasilia ja Ronaldo meinasi tulla vanhasta muistista, mutta sehän on nykyään Saksa ja Miroslav Klose.

2. Etelä-Afrikka ja apartheid, Venäjä dopingsotkujen vuoksi ja kolmantena Neuvostoliitto varmaan jossain vaiheessa.

3. Uskoakseni järjestyksessä Uruguay, Italia, Brasilia, Argentiina, Ranska ja viimeisenä vältän potentiaalisen miinan sanoen Länsi-Saksa.

4. Meikäläisen lempikisat, jotka muistan ikuisesti ja kesä oli kuuma muutenkin kuin Shakiraa fiilistellessä. Avauspeli oli vuvuzelojen metelissä pelattu Etelä-Afrikka vs. Mexico ja maalintekijä Siphiwe Tshabalala meksikolaiselta John Travoltalta näyttäneen Oscar Perezin selän taakse. Muistan missä katsoin pelin ja syötiin seuran kanssa paketti grillimakkaraa ja juotiin kaljaa. Ottelu saattoi päättyä tasapeliin, mutta en tässä tapauksessa sitten ainakaan muista Meksikon maalintekijää.

5. Pallo löytyy sängyn alta; Teimgeist. Muita palloja Portugalin EM-kisojen 2002 Roteiro ja Brasilian MM-kisat 2014 Brazuca.

6. Brasilia Pelen aikaan 58-62 ja Italia MM-historian alkuvaiheessa.

7. Roberto Baggio ja Savo Milosevic. Rehellisesti pitäisi tietää, koska olen joskus mukulana kovastikin kiinnittänyt huomiota MM-kisojen vuosilukuihin, järjestäjämaihin, mestareihin ja näköjään vähemmän maalitykkeihin.

8. Ruotsi, Pele debytoi 17-vuotiaana sensaationa maailmalle.

9. Dino Zoff, Roger Milla, Andreas Brehme. Millan lantiot, Brehme teki voittomaalin finaalissa ja oliko siellä vastassa Italia.

10. Fabien Barthez, Oliver Kahn ja Iker Casillas. Enemmänkin turvallisen oloisia veikkauksia.

11. Johan Cruijff sopisi vuosien perusteella varmaan aika hyvin.

12. Uruguay pokkasi ekoista kisoista heti ja sitten perään toisista kisoista Italia. Lisäksi viimeisimpänä Ranska. Mukana on myös ainakin Englanti ja Argentiina. Vielä ilmeisesti yksi pisteiden perusteella... Länsi-Saksa.

13. Just Fontaine... ei... kun se oli joskus 50-luvulla... Tyhjää lyö... Olen kuullut tästä, mutku en osaa edes veikata... No Mario Kempes, vaikka ei kyllä todellakaan ole.

14. Nicolas Anelka, ei niin hieno mies.

15. No Ronaldo tietysti. Hyvin voi sanoa, että ensimmäinen (säilynyt) muistoni futiksen parista MM-finaali 1998. Siinä ihmetteli pikku-Buster, miksi supermies Ronaldo ei yhtäkkiä saanutkaan enää maaleja tehtyä. Sitten se vielä törmäsi Barthezin kanssa rajusti.

16. Maradonan dokkarinkin katsoin syksyllä.... Veikkaus Argentiina ja kysymyksen asettelu saattoi johdatella tähän.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
1. Puola
2. Iran, Irak, Venäjä
3. Uruguay, Brasilia, Italia, Ranska, Saksa, Espanja
4. Klose
5. Teamgeist
6. Kaksi, Brasilia ja Uruguay
7. Romario ja R. Baggio
8. Uruguay vastaan joka kysymykseen
9. Klinsmann, Gascoine ja Milla
10. Buffon, Kahn, Chilavert
11. Pele
12. Uruguay, Ranska, Brasilia
13. Eusebio
14. Evra
15. Ronaldohan se
16. Nyt ei kyllä ole mitään tietoa. Kiina
 

Taison

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, KalPa
1. Puolassa
2. Chile suljettiin, kun siellä oli se maalivahti joka feikkasi loukkaantumisen viiltelemällä itseään. Sanotaan sitten vielä että Neuvostoliitto ja Iran kaksi muuta
3. Brasilia, Italia, Ranska, Uruguay, (Länsi)-Saksa, Argentiina
4. Siphiwe Tshabalala. Legendaarinen äijä.
5. Telstar (1 piste)
6. Veikataan vaikka että kaksi joukkuetta, Brasilia ja Länsi-Saksa
7. Ronaldo ja Roberto Baggio
8. Ruotsissa
9. Jürgen Klinsmann, Roger Milla, Lothar Matthaus
10. Oliver Kahn, Manuel Neuer, Gianluigi Buffon
11. Michel Platini
12. Uruguay, Länsi-Saksa ja Ranska
13. Ohi
14. Patrice Evra
15. Ronaldo
16. Sanotaan vaikka että piti järjestää Argentiinassa, siirrettiin pois poliittisten levottomuuksien vuoksi.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Ei vittu. Mulla oli näköjään pari kolme vastausta jäänyt jostain syystä vajaaksi vaikka luulin ne kokonaan kirjoittaneeni. Noh, oma moka ja ens kerralla tarkastetaan vastaukset tarkemmin.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Vastaan vain niihin kysymyksiin, joihin tiedän vastauksen joko kokonaan tai osittain tai sitten on ainakin hyvä arvaus. Sellaisia en lähde edes arvaamaan, joista ei ole mitään käsitystä.

1. Missä maassa on syntynyt jalkapallon MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssin ykkössijaa pitävä pelaaja? (1 piste)
-Puolaanhan se Klose aina yhdistetään, mutta saattaa olla toki kompakin. Vastaan silti Puola
2. -
3. Mainitse kaikki maat (6 kappaletta), joilla on enemmän kuin yksi jalkapallon maailmanmestaruus. (3 pistettä)
-Brasilia, Italia, Saksa (+Länsi-Saksa), Argentiina, Ranska ja Uruguay
4. -
5. -
6. Kuinka monta maata on onnistunut voittamaan kaksi jalkapallon maailmanmestaruutta peräjälkeen? Ja mitkä maat? (2 pistettä) -Italia (1934 ja -38) sekä Brasilia varmaankin 50- ja/tai 60-luvulla
7. Ketkä kaksi pelaajaa jakoivat maalipörssin voiton vuonna 1994 Yhdysvalloissa pelatussa jalkapallon MM-turnauksessa? (2 pistettä) - Oleg Salenko ja Hristo Stoichkov (Veikkauksen Voittajavedosta ei ensin meinannut saada Stoichkovia veikanneet rahojaan, koska Salenko saavutti tuon 6 maalia ensin mutta onneksi pyörsivät päätöksensä)
8. Missä maassa pelattiin jalkapallon MM-kisat vuonna 1958? (1 piste) -Ruotsissa
9. Mainitse kolme pelaajaa, jotka valittiin turnauksen All Stars joukkueeseen vuoden 1990 MM-kisoissa. (3 pistettä) -Tähän varmaan voisi luetella liudan nimiä, joista varmasti kolme ainakin osuisi, mutta sanon vain kolme nimeä eikä mitään varmuutta vastauksen oikeellisuudesta ole. Salvatore Schillaci, Lothar Mätthaus ja Gary Lineker.
10. Jalkapallon MM-kisoissa on jaettu myös ”Golden Glove” -palkinto vuodesta 1994 alkaen turnauksen parhaalle maalivahdille. Tämän palkinnon on siis ehtinyt voittamaan jo seitsemän eri maalivahtia. Mainitse heistä kolme. (3 pistettä) -Jose Luis Chilavert, Iker Casillas ja Gianluigi Buffon.
11. Jalkapallon MM-kisoissa on valittu myös turnauksen paras nuori pelaaja. Keneen jalkapallohistorian kannalta merkittävään pelaajaan valinta kohdistui vuonna 1966? (1 piste) - Olisko Franz Beckenbauer pelannut jo silloin.
12. Mitkä maat ovat onnistuneet voittamaan jalkapallon MM-kisat kotimaassaan? (3 pistettä) -Uruguay, Brasilia, Argentiina, Ranska
13. -
14. Vuoden 2010 MM-kisoissa Ranska jäi alkulohkoon ja joukkueen sisällä oli suuri kriisi, kun eräs pelaaja lähetettiin kesken kisojen kotiin. Kuka on tämä pelaaja? -Vähän liian tuore juttu että tietäisin varmasti, mutta jotenkin sellainen kutina on että Franck Ribery lähetettiin kotiin mutta saatan olla väärässä
15. Eräs pelaaja sai sairaskohtauksen vain muutamia tunteja ennen vuoden 1998 MM-finaalia, mutta siitä huolimatta hän pelasi ottelussa. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste) -Ronaldo
16. Vuoden 1986 Meksikossa pelatut MM-kisat muistetaan Diego Maradonan suorituksista. Kisat oli kuitenkin alun perin tarkoitus järjestää eräässä toisessa maassa. Missä maassa kisat oli alun perin tarkoitus järjestää ja minkä takia ne siirrettiin siitä maasta Meksikoon? (2 pistettä) - Ai hitto sentään, tämän olen kyllä kuullut ainakin. Joku Etelä-Amerikan maa se oli. Veikataan Kolumbia.
 

Jeffrey

Jäsen
Eipä kuulu jalkapallon arvokisat ollenkaan omaan repertuaariin. Pitkään kesät meni lomaillessa, kun talviaikaan tuli tankattua jalkapalloa reppu täyteen. Yritetään kuitenkin sinnitellä alkulohkosta jatkoon.

1. Missä maassa on syntynyt jalkapallon MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssin ykkössijaa pitävä pelaaja? (1 piste)

Saksassa, Länsi-Saksassa

2. Mainitse kolme maata, jotka on historian aikana suljettu ulos jalkapallon MM-kisoista. (3 pistettä)

Irak, Iran ja Kuwait.

3. Mainitse kaikki maat (6 kappaletta), joilla on enemmän kuin yksi jalkapallon maailmanmestaruus. (3 pistettä)

Saksa, Ranska, Espanja, Italia, Brasilia ja Argentiina.

4. Kuka teki vuoden 2010 MM-kisojen avausmaalin? (1 piste)

Andreas Iniesta

5. Mikä oli vuoden 2006 MM-kisojen virallisen kisapallon nimi? (1 piste)

Sympathy

6. Kuinka monta maata on onnistunut voittamaan kaksi jalkapallon maailmanmestaruutta peräjälkeen? Ja mitkä maat? (2 pistettä)

Brasilia ja Espanja

7. Ketkä kaksi pelaajaa jakoivat maalipörssin voiton vuonna 1994 Yhdysvalloissa pelatussa jalkapallon MM-turnauksessa? (2 pistettä)

Roberto Baggio ja Romario

8. Missä maassa pelattiin jalkapallon MM-kisat vuonna 1958? (1 piste)

Ranska

9. Mainitse kolme pelaajaa, jotka valittiin turnauksen All Stars joukkueeseen vuoden 1990 MM-kisoissa. (3 pistettä)

Michael Laudrup, Paolo Maldini ja Didier Deschamps

10. Jalkapallon MM-kisoissa on jaettu myös ”Golden Glove” -palkinto vuodesta 1994 alkaen turnauksen parhaalle maalivahdille. Tämän palkinnon on siis ehtinyt voittamaan jo seitsemän eri maalivahtia. Mainitse heistä kolme. (3 pistettä)

Buffon, Casillas, Lloris

11. Jalkapallon MM-kisoissa on valittu myös turnauksen paras nuori pelaaja. Keneen jalkapallohistorian kannalta merkittävään pelaajaan valinta kohdistui vuonna 1966? (1 piste)

Pele

12. Mitkä maat ovat onnistuneet voittamaan jalkapallon MM-kisat kotimaassaan? (3 pistettä)

Ranska ja Saksa

13. Meksikon MM-kisoissa vuonna 1970 eräs pelaaja teki historiaa iskemällä jokaisessa kuudessa pelaamassaan ottelussa maalin. Kuka on tämä pelaaja? (2 pistettä)

George Best

14. Vuoden 2010 MM-kisoissa Ranska jäi alkulohkoon ja joukkueen sisällä oli suuri kriisi, kun eräs pelaaja lähetettiin kesken kisojen kotiin. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste)

Patrice Evra liittyi kuvioihin jollain tapaa.

15. Eräs pelaaja sai sairaskohtauksen vain muutamia tunteja ennen vuoden 1998 MM-finaalia, mutta siitä huolimatta hän pelasi ottelussa. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste)

Ronaldo, jonka voodoo-muija kirosi.

16. Vuoden 1986 Meksikossa pelatut MM-kisat muistetaan Diego Maradonan suorituksista. Kisat oli kuitenkin alun perin tarkoitus järjestää eräässä toisessa maassa. Missä maassa kisat oli alun perin tarkoitus järjestää ja minkä takia ne siirrettiin siitä maasta Meksikoon? (2 pistettä)

Länsi-Saksa, Saksojen poliittinen epävarmuus siirsi kisat.

 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
1. Missä maassa on syntynyt jalkapallon MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssin ykkössijaa pitävä pelaaja? (1 piste) Miroslav Klose taisi mennä tässä ykköseksi, ja eikös se ole Puolassa syntynyt tai jotain kytköksiä sinne sillä ainakin on, eli sanotaan Puola. Se ois semmonen sopivan hämärä vastaus tämmöseen.
2. Mainitse kolme maata, jotka on historian aikana suljettu ulos jalkapallon MM-kisoista. (3 pistettä) Öö.. Neuvostoliitto, oisko ainakin joskus, ja tota.. USA suljettiin joskus Neukkulassa pidetyistä olympialaisista, mutta ei kai mitään futiksen kisoja oo siellä pidetty kylmän sodan aikana. Venäjähän suljettiin kanssa kaikesta nyt taas. Jugoslavia joskus jäi EM-kisoista pois ku ne kai hajos ja Tanska tuli tilalle ja voitti kaiken, mutta en mä saatana muista mitään muita MM-kisajuttuja. Sanotaan Neuvostoliitto, Venäjä ja USA.
3. Mainitse kaikki maat (6 kappaletta), joilla on enemmän kuin yksi jalkapallon maailmanmestaruus. (3 pistettä) Uruguay, Brasilia, Argentiina, Saksa, Ranska, Italia.
4. Kuka teki vuoden 2010 MM-kisojen avausmaalin? (1 piste) Nää tais olla ne vuvuzela-kisat? Etelä-Afrikka pelas ekassa matsissa ja joku hemmetin bingobango sieltä teki ekan maalin, rastatukkanen ukko muistaakseni ja nimi joku kunnon hottentotti-nimi.. Mchalabala tai jotain. Vittu en muista. Mchalabala olkoon vastaus.
5. Mikä oli vuoden 2006 MM-kisojen virallisen kisapallon nimi? (1 piste) Nämä oli natsien kotikisat, Teamgeist oli pallon nimi.
6. Kuinka monta maata on onnistunut voittamaan kaksi jalkapallon maailmanmestaruutta peräjälkeen? Ja mitkä maat? (2 pistettä) Brasilia on pakko olla, mutta mikäs sitten toinen.. Uruguay voitti omansa joskus ihan alkuaikoina, mutta ei ne tainnut ihan peräkkäin tulla. Ranska voitti silloin aikoinaan kaiken, mutta ei nekään tainnut MM-kisoja kahta kertaa putkeen voittaa, jotain EM-juttuja tais olla ne mitä ne siinä samassa suonenvedossa voitti.. Saksa tai Italia se varmaan on, sanon että Italia, ja toinen siis Brasilia.
7. Ketkä kaksi pelaajaa jakoivat maalipörssin voiton vuonna 1994 Yhdysvalloissa pelatussa jalkapallon MM-turnauksessa? (2 pistettä) Öö nää oli ne missä Roberto Baggio mokas pilkun finaalissa, mutta se oli kyllä tehny maaleja ennen sitä aika paljon. Ja olikohan näissä ku se ryssä teki 4 vai 5 maalia yhdessä matsissa, Oleg Salenko oli sen nimi. Sanon Oleg Salenko ja Roberto Baggio.
8. Missä maassa pelattiin jalkapallon MM-kisat vuonna 1958? (1 piste) No vittu ihan mahdoton tietää näin ikivanhoja juttuja. Tää on varmaan joku hassu maa mitä ei uskois MM-kisaisännäksi. Veikataan nyt vaikka Neuvostoliitto.
9. Mainitse kolme pelaajaa, jotka valittiin turnauksen All Stars joukkueeseen vuoden 1990 MM-kisoissa. (3 pistettä) Taas menee liikaa muinaishistoriaan. Olikohan nää ne Italian kisat missä maskotti oli semmonen outo Italian lipuista ja jalkapallosta kasattu futistikku-ukko? Oli tai ei, ei mulla oo niistä kisoista mistään pelaajasta mitään muistikuvaa. Arvataan nyt että vaikkapa Jurgen Klinsmann, Rudi Völler ja tota pelaskohan Maradona näissä kisoissa vielä ihan hyvin..? En mä nyt perkele keksi muitakaan, Diego Maradona on kolmas arvaus.
10. Jalkapallon MM-kisoissa on jaettu myös ”Golden Glove” -palkinto vuodesta 1994 alkaen turnauksen parhaalle maalivahdille. Tämän palkinnon on siis ehtinyt voittamaan jo seitsemän eri maalivahtia. Mainitse heistä kolme. (3 pistettä) Iker Casillas ja Manuel Neuer luultavasti ainakin valittiin kun mestaruudet voittivat, ja Ranskalla oli Fabian Barthez silloin kova kun voittivat niin arvataan nuo kolme.
11. Jalkapallon MM-kisoissa on valittu myös turnauksen paras nuori pelaaja. Keneen jalkapallohistorian kannalta merkittävään pelaajaan valinta kohdistui vuonna 1966? (1 piste) Pele?
12. Mitkä maat ovat onnistuneet voittamaan jalkapallon MM-kisat kotimaassaan? (3 pistettä) Ranska ja Englanti, ja arvataan Brasilia.
13. Meksikon MM-kisoissa vuonna 1970 eräs pelaaja teki historiaa iskemällä jokaisessa kuudessa pelaamassaan ottelussa maalin. Kuka on tämä pelaaja? (2 pistettä) Öööö en mä tiiä, Pele.
14. Vuoden 2010 MM-kisoissa Ranska jäi alkulohkoon ja joukkueen sisällä oli suuri kriisi, kun eräs pelaaja lähetettiin kesken kisojen kotiin. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste) Nicolas Anelka.
15. Eräs pelaaja sai sairaskohtauksen vain muutamia tunteja ennen vuoden 1998 MM-finaalia, mutta siitä huolimatta hän pelasi ottelussa. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste) Ranska-Brasilia peli oli tämä, eli olikohan tää se missä Ronaldolla oli jotain häikkää ja aluksi oli tieto ettei se pelaa ollenkaan, mutta pelas kuitenkin, tosin aika kökösti.
16. Vuoden 1986 Meksikossa pelatut MM-kisat muistetaan Diego Maradonan suorituksista. Kisat oli kuitenkin alun perin tarkoitus järjestää eräässä toisessa maassa. Missä maassa kisat oli alun perin tarkoitus järjestää ja minkä takia ne siirrettiin siitä maasta Meksikoon? (2 pistettä) Ööö.. Neuvostoliitto vaikka, en mä tiiä.
 

lade

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koitetaas.

1. Missä maassa on syntynyt jalkapallon MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssin ykkössijaa pitävä pelaaja? (1 piste) - Puolassa syntynyt, edusti Saksaa (Miroslav Klose, olikohan 16 maalia yhteensä)

2. Mainitse kolme maata, jotka on historian aikana suljettu ulos jalkapallon MM-kisoista. (3 pistettä) - Liittyy varmaankin sotatilanteisiin, ei tietoa, mutta veikataan: Jugoslavia, Argentiina, Marokko.

3. Mainitse kaikki maat (6 kappaletta), joilla on enemmän kuin yksi jalkapallon maailmanmestaruus. (3 pistettä) - Saksa, Italia, Ranska, Brasilia, Argentiina, Uruguay

4. Kuka teki vuoden 2010 MM-kisojen avausmaalin? (1 piste) - Etelä-Afrikan pelaaja, ei muistikuvaa

5. Mikä oli vuoden 2006 MM-kisojen virallisen kisapallon nimi? (1 piste) - ei tietoa/muistikuvaa

6. Kuinka monta maata on onnistunut voittamaan kaksi jalkapallon maailmanmestaruutta peräjälkeen? Ja mitkä maat? (2 pistettä) - kaksi, Italia 30-luvulla ja Brasilia 50-luvulla ja 60-luvulla (1958 & 1962)

7. Ketkä kaksi pelaajaa jakoivat maalipörssin voiton vuonna 1994 Yhdysvalloissa pelatussa jalkapallon MM-turnauksessa? (2 pistettä) - Bulgarian Hristo Schoichov ja venäjän pelaaja Salenko tjsp., joka teki neljä maalia jotakin joukkuetta vastaan.

8. Missä maassa pelattiin jalkapallon MM-kisat vuonna 1958? (1 piste) - Ruotsissa

9. Mainitse kolme pelaajaa, jotka valittiin turnauksen All Stars joukkueeseen vuoden 1990 MM-kisoissa. (3 pistettä) - Gary Lineker, Italian Schillachi ja Peter Shilton

10. Jalkapallon MM-kisoissa on jaettu myös ”Golden Glove” -palkinto vuodesta 1994 alkaen turnauksen parhaalle maalivahdille.
Tämän palkinnon on siis ehtinyt voittamaan jo seitsemän eri maalivahtia. Mainitse heistä kolme. (3 pistettä)
- Taffarello (Brasilia), Fabien Barthez ( Ranska) ja Manuel Neuer (Saksa)

11. Jalkapallon MM-kisoissa on valittu myös turnauksen paras nuori pelaaja. Keneen jalkapallohistorian kannalta merkittävään pelaajaan valinta kohdistui vuonna 1966? (1 piste) - Ei tietoa

12. Mitkä maat ovat onnistuneet voittamaan jalkapallon MM-kisat kotimaassaan? (3 pistettä) - Italia 1982, Ranska 1998 ja Uruguay 1930

13. Meksikon MM-kisoissa vuonna 1970 eräs pelaaja teki historiaa iskemällä jokaisessa kuudessa pelaamassaan ottelussa maalin. Kuka on tämä pelaaja? (2 pistettä) - Pele

14. Vuoden 2010 MM-kisoissa Ranska jäi alkulohkoon ja joukkueen sisällä oli suuri kriisi, kun eräs pelaaja lähetettiin kesken kisojen kotiin. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste) - Puolustajahan se taisi olla, ei muistu

15. Eräs pelaaja sai sairaskohtauksen vain muutamia tunteja ennen vuoden 1998 MM-finaalia, mutta siitä huolimatta hän pelasi ottelussa. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste) - Brasilian Ronaldo

16. Vuoden 1986 Meksikossa pelatut MM-kisat muistetaan Diego Maradonan suorituksista. Kisat oli kuitenkin alun perin tarkoitus järjestää eräässä toisessa maassa. Missä maassa kisat oli alun perin tarkoitus järjestää ja minkä takia ne siirrettiin siitä maasta Meksikoon? (2 pistettä) - Ei tietoa
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
1. Puola
2. Kiina, Pohjois-Korea ja Jugoslavia/Serbia
3. Saksa/Länsi-Saksa, Brasilia, Italia, Argentiina, Uruguay
4. Xavi
5. -
6. Brasilia (1958,1962), Italia (1934,1938)
7. Oleg Salenko (Venäjä), Romario (Brasilia)
8. Ruotsi
9. Roger Milla (Kamerun), Andreas Brehme (L-Saksa), Claudio Caniggia (Argentiina)
10. Iker Casillas (Espanja), Gianluigi Buffon (Italia), Oliver Kahn (Saksa)
11. -
12. Italia (1934), Länsi-Saksa (1974) ja Ranska (1998)
13. -
14. David Trezequet
15. Ronaldo
16. Chile, siirrettiin maanjäristyksen vuoksi.
 

Zoidberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi 2019
Jes tätä on odotettu. Vasta neljät MM-kisat takana, joten millään en voi tietää mitään 1900-luvun nippelitietokysymyksiä. Lähdetään kuitenkin tietämään viime kisojen tapahtumat ja veikkaamaan sitten aiempien kisojen kysymyksiä. Nyt opettelemaan muiden arvokisojen historiaa.

1. Heti kompaa alkuun, sillä Klosehan on syntynyt Puolassa.
2. Ei mitään hajua. Veikataan Neuvostoliitto, Egypti ja Etelä-Afrikka ihan vaan historian vuoksi.
3. Brasilia, Italia, Saksa, Argentiina, Uruguay ja Ranska.
4. Se oli eteläafrikkalainen veijari jolla oli tosi hankala nimi. En muista
5. En muista.
6. Italia ja Brasilia.
7. En tiedä. Veikataan Baggio ja Ronaldo.
8. Ruotsi.
9. Ei pienintäkään hajua, varmaan jotain saksalaisia. Klinsmann, Matthaus ja Muller.
10. Courtois, Neuer ja Buffon.
11. En tiedä, varmaan joku englantilainen.
12. Italia, Ranska ja Uruguay.
13. En tiedä. Sanotaan Pele.
14. Nicolas Anelka
15. En tiedä. Veikataan Roberto Carlos.
16. En tiedä. Veikataan että Neuvostoliitto.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
1. Saksa, ja lisätään vielä Länsi-Saksa
2. Espanja, Argentiina, Ruotsi
3. Argentiina, Saksa, Italia, Brasilia, Uruguay, Ranska, Espanja
4. Muller
5. Aditango? :)
6. Italia ja Brasilia
7. Stoitchkov ja Stalenko
8. Ruotsi
9. Zenga, Schillaci ja Matthaus
10. Casillas, Kahn, Buffon
11. Gerd Muller tai Franz Beckenbauer..... Veikataan Muller.
12. Ranska, Uruguay ja Englanti
13. Pele
14. Ribery
15. Brasilian maalitykki Ronaldo.
16. Argentiina ja veikataan Faulklandin sotaa?

Olipahan kivaa taas :)
 

Isäntä

Jäsen
Yritetäänpä tätä. Hienoja kysymyksiä.

1. Missä maassa on syntynyt jalkapallon MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssin ykkössijaa pitävä pelaaja? (1 piste)
- Tässä haetaan varmaankin pikku jekkua ja Miroslav Klose on syntynyt Puolassa.

2. Mainitse kolme maata, jotka on historian aikana suljettu ulos jalkapallon MM-kisoista. (3 pistettä)
- Varmaan ainakin Jugoslavia 1994. Mitä muita...no sanotaan, että Saksa ja Japani vuoden 1950 kisoista.

3. Mainitse kaikki maat (6 kappaletta), joilla on enemmän kuin yksi jalkapallon maailmanmestaruus. (3 pistettä)
- Tää pitää tietää. Brasilia, Italia, Uruguay, Ranska, (Länsi)-Saksa, Argentiina.

4. Kuka teki vuoden 2010 MM-kisojen avausmaalin? (1 piste)
- No Etelä-Afrikka pelasi ainakin avausottelussa, mutta ketähän vastaan... Ei mitään hajua, sanotaan vaikka Benni McCarthy. Saattoihan se peli tietysti päättyä maalittomaankin.

5. Mikä oli vuoden 2006 MM-kisojen virallisen kisapallon nimi? (1 piste)
- Pallojen nimet on kyllä heikosti hallussa. Sanotaan vaikka Adi Dassler kun Saksassa ne kisat oli.

6. Kuinka monta maata on onnistunut voittamaan kaksi jalkapallon maailmanmestaruutta peräjälkeen? Ja mitkä maat? (2 pistettä)
- Italia 1934 ja 1938 sekä Brasilia 1958 ja 1962.

7. Ketkä kaksi pelaajaa jakoivat maalipörssin voiton vuonna 1994 Yhdysvalloissa pelatussa jalkapallon MM-turnauksessa? (2 pistettä)
- Lapsuuden kesä ja ensimmäiset kisat, jotka muistan. Oleg Salenko ja Hristo Stoitskov.

8. Missä maassa pelattiin jalkapallon MM-kisat vuonna 1958? (1 piste)
- Nämä oli Ruotsissa.

9. Mainitse kolme pelaajaa, jotka valittiin turnauksen All Stars joukkueeseen vuoden 1990 MM-kisoissa. (3 pistettä)
- Nämä oli mulle liian aikaisin. Heitetään vaikka Diego Maradona, Lothar Matthäus ja Andreas Brehme kun se ainakin paino sen pilkun sisään.

10. Jalkapallon MM-kisoissa on jaettu myös ”Golden Glove” -palkinto vuodesta 1994 alkaen turnauksen parhaalle maalivahdille. Tämän palkinnon on siis ehtinyt voittamaan jo seitsemän eri maalivahtia. Mainitse heistä kolme. (3 pistettä)
- Nää on hienoja kun saa heitellä, mitä tulee mieleen. Sanotaan vaikka Michel Preud'homme 1994, Fabien Barthez 1998 ja Gianluigi Buffon 2006.

11. Jalkapallon MM-kisoissa on valittu myös turnauksen paras nuori pelaaja. Keneen jalkapallohistorian kannalta merkittävään pelaajaan valinta kohdistui vuonna 1966? (1 piste)
- Ei mitään hajua. Vaikka Gerd Müller.

12. Mitkä maat ovat onnistuneet voittamaan jalkapallon MM-kisat kotimaassaan? (3 pistettä)
- Uruguay 1930, Argentiina 1978 ja Ranska 1998.

13. Meksikon MM-kisoissa vuonna 1970 eräs pelaaja teki historiaa iskemällä jokaisessa kuudessa pelaamassaan ottelussa maalin. Kuka on tämä pelaaja? (2 pistettä)
- Pelen kisathan nämä oli eli luultavasti se oli joku muu. Vastataan nyt kumminkin Pele.

14. Vuoden 2010 MM-kisoissa Ranska jäi alkulohkoon ja joukkueen sisällä oli suuri kriisi, kun eräs pelaaja lähetettiin kesken kisojen kotiin. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste)
- Tää tais olla Nicolas Anelka.

15. Eräs pelaaja sai sairaskohtauksen vain muutamia tunteja ennen vuoden 1998 MM-finaalia, mutta siitä huolimatta hän pelasi ottelussa. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste)
- Ronaldo.

16. Vuoden 1986 Meksikossa pelatut MM-kisat muistetaan Diego Maradonan suorituksista. Kisat oli kuitenkin alun perin tarkoitus järjestää eräässä toisessa maassa. Missä maassa kisat oli alun perin tarkoitus järjestää ja minkä takia ne siirrettiin siitä maasta Meksikoon? (2 pistettä)
- Olen joskus lukenut tästä, joku Etelä-Amerikan maa. Vastataan nyt Argentiina ja Falklandin sota. Vaikka se on varmaan väärin kun siellä oli kisat juuri 1978 ja siitä sodastakin jo neljä vuotta aikaa. Mutta en keksi muutkaan.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Hyviä kysymyksiä. En vastaa kun olen luntannut kuukkelista koko päivän etätöiden lomassa. Jännä juttu, että kun luki kysymyksiä, niin tuli vain hämäriä muistikuvia, mutta kun luki googlesta, muistikuvat kirkastui ja nimiäkin tuli mieleen ennen lunttausta. Mukava lukea myös vastauksia. Itse olen katsonut kaikki loppuottelut 1970 kisoista lähtien, niistä en tosin muista juuri mitään. 1974 kisat oli ensimmäiset joita seurasin tosissaan.
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Suuri osa vastauksista menee puhtaasti munkilla =)

1. Brasiliassa
2. USA, Neuvostoliitto, DDR
3. Brasilia, Saksa, Italia, Ranska, Argentiina, Uruguay
4. Miroslav Klose
5. -
6. Brasilia, Saksa
7. Hristo Stoichkov, Oleg Salenko
8. Ruotsissa
9. Roberto Baggio, Ruud Gullit, Rudi Völler
10. Fabien Barthez, Oliver Kahn, Hugo Lloris
11. George Best
12. Englanti ja Ranska
13. Pele
14. Taisipa olla Anelka
15. Zinedine Zidane
16. -
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Hyviä kysymyksiä. En vastaa kun olen luntannut kuukkelista koko päivän etätöiden lomassa. Jännä juttu, että kun luki kysymyksiä, niin tuli vain hämäriä muistikuvia, mutta kun luki googlesta, muistikuvat kirkastui ja nimiäkin tuli mieleen ennen lunttausta. Mukava lukea myös vastauksia. Itse olen katsonut kaikki loppuottelut 1970 kisoista lähtien, niistä en tosin muista juuri mitään. 1974 kisat oli ensimmäiset joita seurasin tosissaan.
Mulla on vähän sama ongelma, en luntannut enkä ole vieläkään katsonut oikeita vastauksia. Mutta yllättävän hataria muistikuvia on, vaikka paljon on vuosien saatossa tullut kisoja katsottua ja paljon on tullut historiaa luettua. Vuoden 1986 kisat olivat ensimmäiset, joita tuli serkkujen kanssa katsottua ja siitä sen jälkeen sitten jokaiset EM- ja MM-kisat on tullut todella tarkasti seurattua.
 

SilentMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Giants, Minnesota Timberwolves
1. Missä maassa on syntynyt jalkapallon MM-kisojen kaikkien aikojen maalipörssin ykkössijaa pitävä pelaaja? (1 piste) Puola (Miroslav Klose)
2. Mainitse kolme maata, jotka on historian aikana suljettu ulos jalkapallon MM-kisoista. (3 pistettä) Chile, Kuwait, Meksiko
3. Mainitse kaikki maat (6 kappaletta), joilla on enemmän kuin yksi jalkapallon maailmanmestaruus. (3 pistettä) Uruguay, Italia, Länsi-Saksa, Brasilia, Argentiina, Ranska
4. Kuka teki vuoden 2010 MM-kisojen avausmaalin? (1 piste) Siphiwe Tshabalala
5. Mikä oli vuoden 2006 MM-kisojen virallisen kisapallon nimi? (1 piste) Ei tietoa
6. Kuinka monta maata on onnistunut voittamaan kaksi jalkapallon maailmanmestaruutta peräjälkeen? Ja mitkä maat? (2 pistettä) Italia (1934 & 1938), Brasilia (1958 & 1962)
7. Ketkä kaksi pelaajaa jakoivat maalipörssin voiton vuonna 1994 Yhdysvalloissa pelatussa jalkapallon MM-turnauksessa? (2 pistettä) Hristo Stoichkov, Oleg Salenko
8. Missä maassa pelattiin jalkapallon MM-kisat vuonna 1958? (1 piste) Ruotsissa
9. Mainitse kolme pelaajaa, jotka valittiin turnauksen All Stars joukkueeseen vuoden 1990 MM-kisoissa. (3 pistettä) Salvatore Schillaci, Lothar Mätthaus, Paul Gascoigne
10. Jalkapallon MM-kisoissa on jaettu myös ”Golden Glove” -palkinto vuodesta 1994 alkaen turnauksen parhaalle maalivahdille. Tämän palkinnon on siis ehtinyt voittamaan jo seitsemän eri maalivahtia. Mainitse heistä kolme. (3 pistettä) Thomas Ravelli, Iker Casillas, Gianluigi Buffon
11. Jalkapallon MM-kisoissa on valittu myös turnauksen paras nuori pelaaja. Keneen jalkapallohistorian kannalta merkittävään pelaajaan valinta kohdistui vuonna 1966? (1 piste) Franz Beckenbauer
12. Mitkä maat ovat onnistuneet voittamaan jalkapallon MM-kisat kotimaassaan? (3 pistettä) Uruguay, Italia, Englanti, Länsi-Saksa, Argentiina, Ranska
13. Meksikon MM-kisoissa vuonna 1970 eräs pelaaja teki historiaa iskemällä jokaisessa kuudessa pelaamassaan ottelussa maalin. Kuka on tämä pelaaja? (2 pistettä) Jairzinho
14. Vuoden 2010 MM-kisoissa Ranska jäi alkulohkoon ja joukkueen sisällä oli suuri kriisi, kun eräs pelaaja lähetettiin kesken kisojen kotiin. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste) Nicolas Anelka
15. Eräs pelaaja sai sairaskohtauksen vain muutamia tunteja ennen vuoden 1998 MM-finaalia, mutta siitä huolimatta hän pelasi ottelussa. Kuka on tämä pelaaja? (1 piste) Ronaldo
16. Vuoden 1986 Meksikossa pelatut MM-kisat muistetaan Diego Maradonan suorituksista. Kisat oli kuitenkin alun perin tarkoitus järjestää eräässä toisessa maassa. Missä maassa kisat oli alun perin tarkoitus järjestää ja minkä takia ne siirrettiin siitä maasta Meksikoon? (2 pistettä) Kolumbiassa, maanjäristyksen aiheuttamien tuhojen vuoksi
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös