Jalkapallo EM 2024 – veikkauskisa

  • 4 312
  • 71

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kristallipallot esiin ja tarot-kortteja kääntelemään! Eli pistetään pystyyn vähän erilainen arvuuttelukisa ensi viikolla alkavista jalkapallon EM-kisoista.

Arvattavana on 26 kohdetta. Kaikkiin pitää veikata eri vaihtoehtoa: eli ei saa esimerkiksi vastata Englantia sekä pääsemään jatkoon alkulohkosta sekä pelaamaan finaalissa. Tai Mbappea tekemään kahta maalia yhdessä pelissä ja koko turnauksessa vähintään kolmea maalia. Joudutte siis vähän funtsimaan ja taktikoimaan, mikä vastaus kannattaa käyttää missäkin kohtaa. Lisäksi on kaksi varakysymystä, jotka ratkaisevat tarvittaessa voittajan tasapistetilanteissa.

Vastausaika loppuu 14.6. klo 19:00. Vastaustaan saa myös vapaasti muokata aina siihen asti.

Nimeä yksi…
(EDIT: lihavoituina päivitettynä oikeita vastauksia sitä mukaa kun tuloksia tulee ja perässä ne, keillä on oikein)


1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa
5. Maa, joka pelaa finaalissa
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun
12. Ottelu, joka päättyy 0-0
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia
- Saksa-Skotlanti (@Tinke-80)

14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia
- Unkari-Sveitsi (-)
- Itävalta-Ranska (-)

15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin
- Niclas Füllkrug (@Buster @MegaForce @Woofer @Aapee79 )
- Emre Can (-)
- Breel Embolo (-)
- Wout Weghorst (@Everton @burekowski @Proffa_20 )

20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin
- Ryan Porteus (@badgeri )

22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun
- Ilkay Gündogan (-)
- Bruno Petkovic (-)

23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa
- Unai Simon (@Barney @Tjapalala)

26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin
- Florian Wirtz (@WarWas @Tjapalala @red.machine @Linjatuomari @Katajanokan spanieli @McPulju @Myrsky74 @Loorz15 @alwahla @Enjoy @Virveliä kainaloon @Rara @Kiisa @CuJo#31 @finnjewel @Proffa_20 )
- Kwadwo Duah (-)
- Barnabas Varga (-)
- Nedim Bajrami (-)
- Adam Buksa (-)
- Erik Janza (-)

Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tässä jo vähän esimerkkiä, eli päivittelen tähän omaa veikkausriviäni. Ei ole muuten ihan helppo palapeli.

1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta SLOVENIA
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan SAKSA
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa PORTUGALI
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa ENGLANTI
5. Maa, joka pelaa finaalissa RANSKA
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua ALBANIA
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan BELGIA
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa GEORGIA
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa ITALIA
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa ESPANJA
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun KROATIA
12. Ottelu, joka päättyy 0-0 UNKARI-SVEITSI
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia TURKKI-PORTUGALI
14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia ITALIA-ALBANIA
15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia MBAPPE, RANSKA
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia LUKAKU, BELGIA
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla KROOS, SAKSA
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla GRIEZMANN, RANSKA
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin WEGHORST, HOLLANTI
20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia THEO HERNANDEZ, RANSKA
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin MILINKOVIC-SAVIC, SERBIA
22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun RONALDO, PORTUGALI
23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa PEPE, PORTUGALI
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä ROBERTSON, SKOTLANTI
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa SCSZESNY, PUOLA
26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin KVARATSKHELIA, GEORGIA

Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä 5
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä 3
 
Viimeksi muokattu:

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Laitetaan muhimaan.

1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta Unkari
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan Hollanti
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa Saksa
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa Englanti
5. Maa, joka pelaa finaalissa Ranska
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua Georgia
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan Espanja
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa Slovenia
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa Italia
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa Belgia
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun Tshekki
12. Ottelu, joka päättyy 0-0 Puola-Itävalta
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia Espanja-Kroatia
14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia Turkki-Portugali
15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia Morata
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia Mbabbe
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla Kane
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla Chiesa
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin Joao Felix
20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia Rüdiger
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin Coufal
22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun Griezmann
23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa Mainoo
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä Ruben Dias
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa Pickford
26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin Yamal

Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä 6
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä 2
 
Viimeksi muokattu:

Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Lähetääs kokeileen
1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta Itävalta
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan Italia
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa Belgia
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa Englanti
5. Maa, joka pelaa finaalissa Ranska
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua Albania
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan Portugali
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa Georgia
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa Saksa
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa Hollanti
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun Espanja
12. Ottelu, joka päättyy 0-0 Unkari-Skotlanti
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia Tanska-Slovenia
14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia Turkki-Tshekki
15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia Harry Kane
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia Kylian Mbappe
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla Phil Foden
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla Wout Weghorst
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin Florian Wirtz
20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia Mateo Kovačić
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin Berat Djimsiti
22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun Bukayo Saka
23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa Romano Schmid
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä Virgil van Dijk
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa Gianluigi Donnarumma
26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin Lamine Yamal

Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä 6
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä 4
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
Dodiin.

1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta, Albania
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan, Belgia
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa, Italia
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa, Ranska
5. Maa, joka pelaa finaalissa, Englanti
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua, Slovenia
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan, Espanja
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa, Georgia
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa, Portugali
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa, Itävalta
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun, Hollanti
12. Ottelu, joka päättyy 0-0, Saksa-Skotlanti
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia, Puola-Itävalta
14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia, Hollanti-Ranska
15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia, Arnautovic
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia, Morata
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla, Foden
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla, Griezmann
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin, Gordon
20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia, Pepe
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin, De Ligt
22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun, Saka
23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa, Mainoo
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä, Rice
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa, Diego Costa
26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin, Palmer

Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä 5
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä 1
 
Viimeksi muokattu:

Gemondo

Jäsen
1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta
ALBANIA
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan
SVEITSI
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa
SAKSA
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa
ENGLANTI
5. Maa, joka pelaa finaalissa
ESPANJA
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua
SKOTLANTI
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan
PORTUGALI
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa
GEORGIA
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa
BELGIA
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa
RANSKA
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun
ITALIA
12. Ottelu, joka päättyy 0-0
ROMANIA-UKRAINA
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia
TANSKA-SERBIA
14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia
TURKKI-TSEKKI
15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia
MBAPPE
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia
KANE
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla
DE BRYUNE
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla
RAFAEL LEAO
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin
RONALDO
20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia
VERTONGHEN
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin
BABIC
22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun
SAKA
23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa
IMMOBILE
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä
RUDIGER
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa
PICKFORD
26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin
YAMAL
Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä
6
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä
3
 

Barney

Jäsen
1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta - Slovenia
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan - Hollanti
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa - Italia
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa - Englanti
5. Maa, joka pelaa finaalissa - Ranska
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua - Georgia
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan - Saksa
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa - Albania
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa - Belgia
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa - Portugali
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun - Espanja
12. Ottelu, joka päättyy 0-0 - Espanja-Italia
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia - Ranska-Hollanti
14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia - Georgia-Turkki
15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia - Kylian Mbappe
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia - Harry Kane
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla - Kevin De Bruyne
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla - Marcus Thuram
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin - Oliver Giroud
20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia - Cristiano Ronaldo
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin - Granit Xhaka
22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun - Phil Foden
23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa - Eberechi Eze
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä - Virgil van Dijk
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa - Unai Simon
26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin - Rasmus Hojlund

Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä - 7
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä - 5
 
Viimeksi muokattu:

Buster

Jäsen
1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta - Georgia
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan - Belgia
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa - Saksa
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa - Ranska
5. Maa, joka pelaa finaalissa - Englanti
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua - Albania
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan - Portugali
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa - Slovenia
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa - Espanja
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa - Turkki
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun - Kroatia
12. Ottelu, joka päättyy 0-0 Skotlanti vs. Sveitsi
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia Ranska vs. Itävalta
14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia Georgia vs. Turkki
15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia Romelu Lukaku
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia Kylian Mbappe
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla Antoine Griezmann
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla Joselu
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin Niclas Füllkrug
20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia Joao Palhinha
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin Marcelo Brozovic
22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun Jeremy Doku
23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa Marc-Andre ter Stegen
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä Milan Skriniar
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa Jordan Pickford
26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin Rasmus Hojlund
Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä 6
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä 3
 
Viimeksi muokattu:

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Vedetään tutulla ja turvallisella Kojolla!!

1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta
Albania
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan
Saksa
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa
Suisse
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa
Espanja
5. Maa, joka pelaa finaalissa
Lädit
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua
Georgia
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan
Hollanti
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa
Unkari
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa
Italia
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa
Ranska
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun
Tanska
12. Ottelu, joka päättyy 0-0
Tur - Por
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia
Bel - Rou
14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia
Aut - Pol
15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia
Mpabbe
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia
Depay
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla
Harry Kane
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla
Foden
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin
Shakiri
20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia
Se hoikempi Honaldo
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin
Xhaka :D
22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun
KdB
23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa
Blind
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä
VVD
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa
Pickford
26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin

Florian Wirtz​



Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä
PErus eli viisi tai kuusi
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä
Näitä tulee nyt pelkästään kaksi
 
Viimeksi muokattu:

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta Itävalta
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan Belgia
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa Englanti
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa Espanja
5. Maa, joka pelaa finaalissa Ranska
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua Georgia
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan Italia
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa Turkki
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa Saksa
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa Portugali
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun Espanja
12. Ottelu, joka päättyy 0-0 Romania - Ukraina
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia Sveitsi - Skotlanti
14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia Krotia - Albania
15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia Cristiano Ronaldo
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia Harry Kane
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla Luca Modric
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla Oliver Giroud
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin Joselu
20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia Granit Xhaka
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin Harry Maguire
22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun Phil Foden
23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa Curtis Jones
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä Virgil van Dijk
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa Unai Simon
26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin Florian Wirtz

Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä 5
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä 3
 

Götze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta Skotlanti
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan Ukraina
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa Hollanti
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa Portugali
5. Maa, joka pelaa finaalissa Saksa
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua Georgia
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan Englanti
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa Albania
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa Ranska
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa Belgia
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun Espanja
12. Ottelu, joka päättyy 0-0 Kroatia-Italia
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia Tsekki-Turkki
14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia Slovenia-Serbia
15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia Kylian Mbappe
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia Cristiano Ronaldo
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla Khvicha Kvaratshkelia
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla Florian Wirtz
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin Lois Openda
20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia Ruben Dias
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin Sergej Milinkovic-Savic
22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun Harry Kane
23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa Waldemar Anton
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä Virgil van Dijk
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa Gianluigi Donnarumma
26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin Benjamin Sesko

Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä 6
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä 2
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta: Albania
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan: Sveitsi
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa: Italia
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa: Englanti
5. Maa, joka pelaa finaalissa: Ranska
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua: Georgia
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan: Portugali
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa: Romania
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa: Hollanti
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa: Espanja
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun: Kroatia
12. Ottelu, joka päättyy 0-0: Slovakia – Romania
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia: Serbia – Englanti
14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia: Turkki – Georgia
15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia: Harry Kane
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia: Kylian Mbappe
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla: Kevin De Bruyne
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla: Niclas Füllkrug
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin: Goncalo Ramos
20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia: Joao Palhinha
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin: Mario Mitaj
22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun: Cristiano Ronaldo
23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa: Marco Pjaca
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä: Virgil van Dijk
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa: Dominik Livakovic
26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin: Florian Wirtz

Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä: 6
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä: 2
 
Viimeksi muokattu:

L. Öysä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valioliiga
Hähää. Varmistin voiton ja annoin vastaamisen ChatGPT:n vastuulle. Ainoastaan ensimmäisen kysymyksen vastauksen lukitsin itse, koska se on varma tieto. Tässä oikea rivi:

1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta: Italia
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan: Espanja
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa: Belgia
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa: Ranska
5. Maa, joka pelaa finaalissa: Saksa
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua: Albania
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan: Englanti
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa: Romania
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa: Tanska
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa: Portugali
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun: Kroatia
12. Ottelu, joka päättyy 0-0: Sveitsi vs Unkari
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia: Ranska vs Alankomaat
14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia: Serbia vs Englanti
15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia: Harry Kane (Englanti)
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia: Kylian Mbappé (Ranska)
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla: Bruno Fernandes (Portugali)
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla: Romelu Lukaku (Belgia)
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin: Olivier Giroud (Ranska)
20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia: Manuel Akanji (Sveitsi)
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin: Granit Xhaka (Sveitsi)
22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun: Jack Grealish (Englanti)
23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa: Christiano Ronaldo (Portugali)
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä: Virgil van Dijk (Alankomaat)
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa: Gianluigi Donnarumma (Italia)
26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin: Cole Palmer (Englanti)

Tie-breaker 1: Maalikuninkaan maalimäärä: 6
Tie-breaker 2: Rangaistuspotkukilpailujen määrä: 3
 
Viimeksi muokattu:

MegaForce

Jäsen
1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta
Unkari

2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan
Saksa

3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa
Hollanti

4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa
Portugali

5. Maa, joka pelaa finaalissa
Ranska

6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua
Slovakia

7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan
Englanti

8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa
Romania

9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa
Italia

10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa
Hollanti

11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun
Ukraina

12. Ottelu, joka päättyy 0-0
Belgia - Ukraina

13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia
Englanti - Slovenia

14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia
Hollanti - Ranska

15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia
Kylian Mbappe, Ranska

16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia
Alvaro Morata, Espanja

17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla
Hakan Çalhanoğlu, Turkki

18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla
Jude Bellingham, Englanti

19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin
Niclas Füllkrug, Saksa

20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia
Granit Xhaka, Sveitsi

21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin
Andrei Rațiu, Romania

22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun
Jeremy Doku, Belgia

23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa
Alphonse Areola, Ranska

24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä
Andrew Robertson, Skotlanti

25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa
Gianluigi Donnarumma, Italia

26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin
Khvicha Kvaratskhelia, Georgia

Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä: 6
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä 3
 
Viimeksi muokattu:

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Hähää. Varmistin voiton ja annoin vastaamisen ChatGPT:n vastuulle. Ainoastaan ensimmäisen kysymyksen vastauksen lukitsin itse, koska se on varma tieto. Tässä oikea rivi:


26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin: Jude Bellingham (Englanti)
Muita jaksanut enemmin tarkistaa, mutta tässä sun prosessorin tekoäly on aika pihalla!!
 
Laitetaan tähän paikkavaraus ja täytetään voittorivi myöhemmin:

1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta Serbia
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan Espanja
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa Belgia
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa Portugali
5. Maa, joka pelaa finaalissa Ranska
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua Albania
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan Saksa
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa Unkari
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa Italia
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa Englanti
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun Hollanti
12. Ottelu, joka päättyy 0-0 Georgia-Tshekki
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia Slovakia-Romania
14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia Puola-Itävalta
15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia Phil Foden
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia Romelu Lukaku
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla Bruno Fernandes
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla Olivier Giroud
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin Alvaro Morata
20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia Radu Dragusin
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin Granit Xhaka
22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun Cristiano Ronaldo
23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa Alex Baena
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä Manuel Akanji
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa Wojciech Szczesny
26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin Mykhailo Mudryk

Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä 5
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä 1
 
Viimeksi muokattu:

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca
1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta: Georgia
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan:  Italia
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa: Espanja
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa:  Ranska
5. Maa, joka pelaa finaalissa:  Saksa
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua:  Puola
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan:  Portugali
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa:  Albania
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa:  Belgia
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa:  Englanti
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun: Kroatia
12. Ottelu, joka päättyy 0-0: Georia-Tshekki
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia: Albania-Espanja
14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia: Slovenia-Serbia
15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia: Cristiano Ronaldo
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia: Harry Kane
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla: Kevin De Bruyne
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla: Jude Bellingham
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin: Niclas Füllkrug
20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia: Straninja Pavlovic
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin: Ondrej Duda
22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun: Kylian Mbappe
23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa:  Pepe
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä: Virgil Van Dijk
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa: Rui Patricio
26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin: Lamine Yamal

Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä: 7 maalia
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä: 4 kisaa
 
Viimeksi muokattu:

Aapee79

Jäsen
Valmiiksi odottamaan:

1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta: Georgia
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan: Espanja
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa: Saksa
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa: Englanti
5. Maa, joka pelaa finaalissa: Ranska
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua: Albania
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan: Belgia
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa: Slovenia
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa: Italia
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa: Portugali
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun: Kroatia
12. Ottelu, joka päättyy 0-0: Romania - Slovakia
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia: Hollanti - Itävalta
14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia: Turkki - Tsekki
15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia: Mbappe
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia: Kane
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla: Kevin De Bruyne
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla: Cole Palmer
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin: Niclas Füllkrug
20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia: Xhaka
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin: Arnautovic
22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun: Lukaku
23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa: Areola
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä: Virgil Van Dijk
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa: Donnarumma
26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin: Höjlund

Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä 7
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä 4
 
Viimeksi muokattu:

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta Itävalta
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan Italia
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa Hollanti
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa Ranska
5. Maa, joka pelaa finaalissa Englanti
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua Georgia
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan Belgia
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa Albania
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa Saksa
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa Portugali
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun Turkki
12. Ottelu, joka päättyy 0-0 Sveitsi - Saksa
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia Turkki - Portugali
14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia Serbia - Englanti
15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia Romelu Lukaku
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia Harry Kane
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla Toni Kroos
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla Kylian Mbappé
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin Gonçalo Ramos
20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia João Palhinha
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin Mario Mitaj
22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun Jérémy Doku
23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa Fabian Schär
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä Jakub Kiwior
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa Jordan Pickford
26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin Florian Wirtz

Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä 6
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä 5
 

McPulju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi
1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta Puola
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan Saksa
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa Italia
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa Englanti
5. Maa, joka pelaa finaalissa Ranska
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua Albania
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan Belgia
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa Romania
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa Turkki
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa Portugali
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun Espanja
12. Ottelu, joka päättyy 0-0 Slovakia-Ukraina
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia Hollanti-Itävalta
14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia Tanska-Serbia
15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia Harry Kane
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia Kylian Mbappe
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla Luka Modric
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla Niclas Füllkrug
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin Cole Palmer
20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia Bruno Fernandes
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin Granit Xhaka
22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun Leonardo Trossard
23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa Bradley Barcola
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä Virgil van Dijk
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa Jordan Pickford
26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin Florian Wirtz

Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä 7
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä 4
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kiitos järjestäjälle. Laitetaan nopea.

1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta
Albania
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan
Tanska
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa
Espanja
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa
Saksa
5. Maa, joka pelaa finaalissa
Ranska
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua
Skotlanti
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan
Belgia
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa
Georgia
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa
Hollanti
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa
Englanti
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun
Italia
12. Ottelu, joka päättyy 0-0
Romania-Slovakia
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia
Portugali-Georgia
14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia
Englanti-Serbia
15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia
Harry Kane
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia
Kylian Mbabbe
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla
Hakan Calhanoglu
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla
Niklas Fullkrug
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin
Oliver Giroud
20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia
Rodrigo Hernández
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin
Manuel Akanji
22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun
Alex Grimaldo
23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa
Martin Adam
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä
Joško Gvardiol
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa
Gianluigi Donnarumma
26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin
Florian Wirtz
Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä
5
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä
3
 

Myrsky74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Real Madrid, Nottingham Forest
1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta Albania
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan Portugali
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa Saksa
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa Ranska
5. Maa, joka pelaa finaalissa Englanti
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua Georgia
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan Belgia
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa Slovenia
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa Sveitsi
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa Hollanti
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun Italia
12. Ottelu, joka päättyy 0-0 Saksa-Sveitsi
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia Hollanti-Ranska
14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia Turkki-Portugali
15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia Mbappe, Ranska
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia Kane, Englanti
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla Ronaldo, Portugali
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla Felix, Portugali
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin Joselu, Espanja
20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia Xhaka, Sveitsi
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin Nacho, Espanja
22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun Lewandovski, Puola
23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa Pepe, Portugali
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä van Dijk, Hollanti
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa Donnarumma, Italia
26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin Wirtz, Saksa

Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä 6
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä 2
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta  Puola
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan  Serbia
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa Ranska
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa  Englanti
5. Maa, joka pelaa finaalissa  Italia
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua  Slovakia
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan  Saksa
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa  Albania
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa Turkki
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa  Belgia
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun  Sveitsi
12. Ottelu, joka päättyy 0-0 Turkki-Portugali
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia Tanska-Serbia
14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia Georgia-Tshekki
15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia Dusan Vlahovic
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia Federico Chiesa
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla Khvicha Kvaratskhelia
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla Matthijs de Ligt
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin Stephan El Shaarawy
20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia Cristiano Ronaldo
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin Andrew Robertson
22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun Kylian Mbappe
23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa Lamine Yamal
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä Oleksandr Zinchenko
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa Gianluigi Donnarumma
26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin George Puscas

Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä 6
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä 3
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Kokeillaan.

1. Maa, joka ei pääse jatkoon alkulohkosta Albania
2. Maa, joka pääsee jatkoon alkulohkostaan Ukraina
3. Maa, joka on kahdeksan parhaan joukossa Espanja
4. Maa, joka on neljän parhaan joukossa Englanti
5. Maa, joka pelaa finaalissa Ranska
6. Maa, joka ei voita yhtään ottelua Georgia
7. Maa, joka voittaa kaikki pelit alkulohkossaan Portugali
8. Maa, joka ei tee yhtään maalia alkulohkossa Slovenia
9. Maa, joka ei päästä yhtään maalia alkulohkossa Belgia
10. Maa, joka tekee vähintään kuusi maalia alkulohkossa Saksa
11. Maa, joka voittaa rangaistuspotkukilpailun Italia
12. Ottelu, joka päättyy 0-0 Slovakia - Romania
13. Ottelu, jossa tehdään vähintään viisi maalia Itävalta - Ranska
14. Ottelu, jossa jaetaan vähintään viisi keltaista korttia Espanja - Italia
15. Pelaaja, joka tekee yhdessä ottelussa vähintään kaksi maalia Harry Kane
16. Pelaaja, joka tekee turnauksessa vähintään kolme maalia Kylian Mbappé
17. Pelaaja, joka tekee maalin suoralla vapaapotkulla Toni Kroos
18. Pelaaja, joka tekee maalin jatkoajalla Cristiano Ronaldo
19. Pelaaja, joka tulee vaihdosta kentälle ja tekee samassa pelissä maalin Thomas Müller
20. Pelaaja, joka saa turnauksessa vähintään kaksi keltaista korttia Bruno Fernandez
21. Pelaaja, joka saa punaisen kortin Pepe
22. Pelaaja, jota rikotaan niin että hänen joukkueensa saa rangaistuspotkun Romelu Lukaku
23. Pelaaja, joka pääsee pelaamaan turnauksessa, mutta vain yhdessä ottelussa Krzysztof Piatek
24. Kenttäpelaaja, joka pelaa täydet minuutit joukkueensa peleistä Joshua Kimmich
25. Maalivahti, joka torjuu rangaistuspotkun joko pelissä tai rangaistuspotkukisassa Manuel Neuer
26. Ensimmäisiä arvokisojaan (EM/MM) pelaava pelaaja, joka tekee maalin Khvicha Kvaratskhelia

Tie-breaker 1. Maalikuninkaan maalimäärä 7
Tie-breaker 2. Rangaistuspotkukilpailujen määrä 4
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös