Tai ilman San Marinon veskaria.Ilman Pyry Soiria San Marino olisi saanut maansa historiansa ensimmäisen voiton.
Joo, ihan myönnän suoraan että toivoin San Marinon maalia tuosta. Niin idioottimaisesti oli pelattu tuo pilkkuun johtanut tilanne.Harvoin sitä tulee hyvälle mielelle kun vastustaja tekee rankkarista maalin.
Veikkasit nolla nollaa. Peli päättyi Suomelle 2-1. Plus yksi paitsiomaali jos jossittelemaan lähdetään.Todella nihkeä voitto Suomelle. Jos San Marinon maalivahti ei olisi rähminyt sitä Soirin ensimmäistä maalia niin 1-1 tasurihan tästä olisi tullut.
On niillä yksi voitto ystävyysottelusta Liechstensteinia vastaan vuodelta 2004. Toki olisi ollut karsintojen ensimmäinen voitto.Ilman Pyry Soiria San Marino olisi saanut maansa historiansa ensimmäisen voiton.
Jostain luin, että kyllä hän puhuu hiukan suomea, mutta ei kielitaito läheskään sillä tasolla että haastattelussa sitä lähtisi yrittämään.Mondo on opetellut puhumaan ruotsia, niin kai Galves suomea?
Toivottavasti pelaa joko huonommin, että Englanti ja/tai Espanja ei herää tai Suomi pelaisi paremmin, ettei Galvez herää.Mondo on opetellut puhumaan ruotsia, niin kai Galves suomea?
Jonain päivänä, ehkä jonain päivänä San Marino voittaa vielä virallisen karsintaottelun.San Marino, tuleva jalkapallomahti. Saa ottaa talteen.
Joo samaa ihmettelin :D Mutta kyllä Galvezin taso tämän päivän perusteella mun mielestä riittäisi joukkueeseen maaliskuussa. Vastustajan taso oli mitä oli, mutta Galvezilta en silti muista nähneeni tänään edes yhtään harhasyöttöä tai pallonmenetystä. Samaa ei voi sanoa esim. Kamarasta.Paulus Alajuuren mielestä Galvez tuli pahaan paikkaan. En nyt sanoisi ottelua San Marinoa vastaan panoksettomassa karsintapelissä mitenkään pahaksi paikaksi.
Salaliitto Suomea ja Ukrainaa kohtaan!Miten vitussa tuosta Ukrainan pelaajan kaatamisesta rankkualueella ajassa +90 min EI tullut pilkkua?
Noin 100/100 tähän asti noista pilkku VAR-aikana?!?
VAR kyllä osaa kusta suomalaisten kintuille tavalla jos toisella. Ukrainan voitolla Suomen jatkokarsintataival olisi ollut monin verroin helpompi kuin mitä se nyt todennäköisesti on.Miten vitussa tuosta Ukrainan pelaajan kaatamisesta rankkialueella ajassa +90 min EI tullut pilkkua?
Noin 100/100 tähän asti noista pilkku VAR-aikana?!?
"Oltiin tosi kärsivällisiä tänään. Tästä on hyvä jatkaa maaliskuuta kohti" Soiri summasi Ylellä.Hyvin pelattiin taas kurinalaisesti loppuun asti...