Järisyttäviä päätöksiä SM-liigan hätäkokouksessa

  • 1 023
  • 4

AJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
SM-liigan johdossa on vihdoinkin herätty tähän koko valtakuntaa ravistelevaan ongelmaan. Neuvottelut liigan johdon ja erotuomaritarkkailijoiden kanssa on käyty ja päästy rakentavassa hengessä toivottavasti kaikkia tyydyttävään ratkaisuun. Pitkien neuvottelujen jälkeen päätettiin että loput kauden ottelut Tappara joutuu pelaamaan ilman mailaa. Koska eniten tästä kamalasta kahvauksesta on kärsinyt taitokiekon nimiin vannova ja sitä erinomaisin tuloksin kuluvallakin kaudella esittänyt Tampereen Ilves päätettiin, että Tapparan on jätettävä tulevissa Ilves otteluissa myös luistimet koppiin ja pelattava silmät kiinni. Näin SM-liigan johto haluaa varmistaa, että Tampereen kiekkoherruus siirtyy takaisin joukkueelle jolle se historialliset näkökohdatkin huomioiden selkeästi kuuluukin.

Koska katsottiin, että pahimmat kahvaajat saattavat rikollista toimintaansa jatkaa ilman mailaakin, on Tapparan ykkös- ja kakkoskentälliset asetettu 6 kuukauden ehdottomaan pelikieltoon. Lisäksi Tapparan velvoitettiin kustannuksellaan lähettämään kirjalliset pahoittelunsa ja anteeksipyyntönsä muiden joukkueiden valmennusjohdoille harrastamastaan rikollisesta sääntöjenvastaisesta pelitavastaan, Jaloselle kahtena kappaleena ja mielellään oheistaa lähetykseen Ilveksen viirin.

Neuvotteluissa otettiin myös kantaa Tapparan yritykseen ratsastaa toisen jääkiekkojoukkueen meriiteillä. Katsottiin Tapparan toimineen vähintäinkin arvelluttavalla ja epäurheilijamaisella tavalla. Päätettiin yksimielisesti palauttaa Tapparan mestaruudet takaisin niiden todelliselle omistajalle TBK:lle. Hopea- ja pronssimitalit Tappara saa pitää, ellei niitä joku vaadi itselleen. Jos niitä joku vaatii on Tapparan toimitettava mitalit vaatimuksen esittäneelle taholle yhden viikon kuluessa uhalla, että jos näin ei toimita tullaan Tappara sulkemaan sarjasta vähintäin viideksi enintään 50 vuodeksi. Maratontaulukkoa päätettiin hieman korjata edellä mainituista syistä. Tapparan pisteet siirretään tasasuurina määrinä taulukossa sijoilla 3-20 oleville seuroille, kuitenkin niin ettei kyseinen operaatio nosta ketään Ilveksen ohi kyseisessä taulukossa.
 

acidjam

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Milan
Loistaavaa..

todellakin loistavaa.. kiteytti myös minun turhautumiseni
tähän ko. jauhantaan. Jokohan tämä olisi lyönyt luun kitisijöiden kurkkuun... :rolleyes:
 

nedomansky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
mites jaot menee

Tampereellahan oli taannoin SM sarjassa myos Koo Vee.
Mitas naille tapahtui?

Loytyyko Tampereen joukkueiden kannataustaustoista
mitaan aatteellisia, kaupunginosa tms taustajakoja.

Siellahan kai toi puna-aatekin on ollut suht vahvaa niinkuin
kokoomuslaisuuskin.

Meniko KooVee fanit jomman kumman taakse, vai siirtyivatko
alasarjoihin?

Mites se meni?
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Koo-Vee jaksaa edelleenkin ymmärtääkseni Suomi- sarjassa hyvin, ja onhan niitä muitakin kuten mm. Hilpara jne.
Se varmaan kuitenkin hankaloittaa Manselaisten liigajengien työtä, että Koo-Vee pelaa Suomi-sarjassa. Olisi "farmi"-toimintaa helpompi pyörittää, jos Koo-Vee saataisiin nostettua Mestikseen.
Punaisuuteen ei uskalla ottaa kantaa. Paikalliset kertokoot.
 

Tunkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flonaldo imee.
Lisäksi saunan lauteilla on päädytty lisäsanktioihin: AJL ja muut samanhenkiset Tapparafanit karkoitetaan Etelä-Afrikkaan, jossa he saavat yhdessä helsinkiläisten punaisten jääkiekkokannattajien kanssa jatkaa pakenemistaan. Karkoituksen tuloksena toivotaan perustettavan uusia yhdyskuntia, joissa sana on vapaa, eikä rajoitettu. Täydellinen demokratia vallitsee siinä suhteessa, että uutta asiaa päätettäessä kaikki saavat sanoa sanottavansa - helsinkiläisten esimerkin mukaan kaikki sen myös sanovat, moneen kertaan. Mielipiteet kuitenkin loppuvat ja niinpä samaa mielipidettä käytetään useammassa asiassa, ikäänkuin toistona.

Kuukausien kuluttua Suomesta telataan myös espoolaiset jääkiekkodiggarit paikan päälle opettelemaan mielipidekeskustelua. Koko Suomen kansa on tämän siirron kannalla, koska mielipiteettömyys on pahinta mahdollista sorttia Suomen kakkoskaupungissa. Yleinen toivomus on, että puhtaasta nollasta siirryttäessä tayteen sataan, tulokseksi saataisiin neutraali viisikymmentä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös