Jälkipelit

  • 3 647
  • 10

ahal

Jäsen
Avataanpas tällainen ketju lohipaidoille siltä varalta, ettei otteluketjua satu olemaan tai jotain jää hampaankoloon otteluseurantaketjunkin jälkeen. Noihin molempiin kun kertyy (lohi)kirjoituksia aika niukasti. Keskitytään kausiketjussa enimmäkseen muihin joukkueen asioihin.

Eli tänään 14.11 KiVa kohtasi Vantaalla uuden tuttavuuden D-Teamin. Peli oli hyvä ja tiukka, numeroiden valossa. Laukaisukartta osoittaa jotain muuta. Eka ja kolmas erä paljolti yhtä maalia, mutta valkopaita vieraat puolustivat uhrautuvasti ja loput hoiti mainio mv Kaulio. Teamin uurastajat löytyivät ykkösestä Miika Lahden johdolla. Lohella lataus ei ollut Sport-pelin luokkaa, ja pienoinen huolimattomuus leimasi otteita läpi pelin. Toisaalta vastustaja pakotti sinipaidat usein hätäisiin ratkaisuihin jo keskialueella, eikä antanut yhtään tilaa. Siitä eivät esim. joukkueen slaavit pitäneet yhtään. Niinpä laukaukset tulivat kaukaa, menivät ohi tai jäivät heppoisiksi. Kaulio hoiti ne helposti. Toisella veskarilla pisteet olisivat jääneet kuitenkin luultavasti kotiin.

Lohesta on aika turha nostaa ketään esiin, kun tulos jäi laihaksi. Talajalle pitää antaa nyt risuja, sillä rysäytti ekassa erässä valtavan pommin lähes päädystä läpi, osittain onneksi kaverin ohi, mutta loukkasi samalla itseään. Palasi toiseen erään, mutta pelistä ei tahtonut tulla mitään. Näkisin, että ykkösen peli kärsi moisesta, ehkä Peltolan avulla tulos olisi ollut parempi.

No nyt on enää turha leijua, kun vieraskiertue alkaa. Nöyränä poikana kohti Kotkaa ja uusia seikkailuja. D-Team taas noin jatkaessaan nousee vääjäämättä kohti kärkeä.
 
ahal

Jäsen
Kotka - Savonlinna

Töllöpelissä saimme nauttia Jasko-Haapasaari -showsta. Ja mukavahan sitä oli seurata. Komeita maaleja ja hyviä oivalluksia. Vaikkei peli ruudun takaa nyt kovin kummoiselta näyttänyt. Parempaakin on syksyn mittaan nähty. Mutta nuorelta joukkueelta ei voine illasta toiseen huippupelejä vaatiakaan. Se on myönnettävä.

Pelissä oli paljon hyvää, jos huonoakin. Onnistumisia tuli Jaskon ja Haapiksen ohella Rannalle ja Nikoskelaiselle sekä mv Engrenille. Eikä puolustajiakaan pidä moittiman. Mäntylän uhrautuvassa blokissa oli huonoa tuuria, ja kiekko ponnahti polvareista punapaidoille ja reitti avoimeen maaliin oli auki. Kopeckyllä oli kai hieman liikaa yritystä, kun lupaavasti alkanut pisteputki alkoi tökkiä. Pari koukkujäähyä viestii jonkin asteen turhautumisesta.

Huonoa oli tietysti Jeskasen loukkaantuminen, ja jos solisluu on poikki, kausi on paljolti taputeltu. Ei ehkä kokonaan mutta suureksi osaksi. Jatkoa puukkolinjalle seurasi Savonlinnassa, kun lohipelaajalta (kuka?) huitaistiin sormi säröillle. Jos tätä menoa jatkuu, peli / potilas, äijät alkaa kohta loppua.

Toisen erän alussa näytti (digiseurannasta), että pässit vie ja lohi vikisee. Mutta ryhtiliikettä löytyi sen verran, että varsinainen peli taputeltiin tasan. Kiitos illan tähtipelaajan Rannan Roopen. Ilahduttavaa myös oli, että toinen Roope eli Talaja pääsi paremmin peliin mukaan. D-Team-matsissa laukaistu taklauspommi näytti räjähtäneen käsiin ja Roopella oli sen jälkeen vaikeuksia löytää peliään. Taklaukset lähes tyystin poissa ja pelinluku jossain määrin kateissa. Mutta viikon huili (peleistä) näyttää tehneen hyvää.

Viisi pistettä vieraista oli kelpo saavutus. Yhden pisteen luovutan mielelläni uudelle symppikselle pässiluotsille Peksi Tirkkoselle, joka sputnikeissakin luuti menestyksellä vuosituhannen alussa. SaPKo on selvästi nousussa.
 
ahal

Jäsen
KiVa - LeKi

Kirjoitanpa näihin jälkiturinoihin, kun ei otteluketjua kukaan rohjennut tai jaksanut avata. Eli Lohella ei mitään jakoa tänään, ja Lekillä taasen kerrassaan vahva peli. Lohenpoikasia vietiin kuin kuoriämpäriä, tai niitä pyrstöttömiä kalanpoikia, joita Lokapojat "ruokki" jätevesillä.

KiValla oli paikkansa ekassa erässä tulla tasoihin ja ohikin kaverin jäähyjen vuoksi, mutta kun ei onnaa niin ei. Tosin yrityksetkään eivät kummoisia olleet. Runsaista laukauksista noin kolmannes meni enemmän tai vähemmän ohi tai tuli pienestä kulmasta. Yv ei toimi lohella vieläkään. Siitä puuttuu se jokin, oli sitten asialla ykkönen tai kakkonen. Esim. Tume sai 7 vedostaan veskarille asti 3, eikä niissä ollut vaikeutta torjua. Ykkösenkin laukaukset jäi yhteensä noin 10:een. Tokaa ja kolmatta erää LeKi ajoittain vei selvästi ja veivasi pahemmat tilanteet Rynnäksen luukulle. Rynnäksen ura lohessa olisi voinut alkaa paremminkin, 2-3 voi ottaa piikkiinsä. Ahlqvist oli flunssan vuoksi poissa.

Lohesta on turha nostaa ketään esille, kaikille jäi toivomisen varaa tekemiseen. Hävittyjä kaksinkamppailuja, myöhässä tilanteista, kehnoa pelinlukua. Puolustus huutaa kokenutta ja rauhoittavaa liideriä esim. Purolinnan paikalle, joka elää nyt vaikeita aikoja. Ainakin yhteen LeKi-maaliin pääsyyllinen. Huili voisi tehdä terää, mutta kun ei ole paikkaajaa.

LeKi taas onnistui monissa em. asioissa. Voitti laitakahinoita ja kiekkoja, sai lyhyet syötöt perille ja tuli vahvasti toistuvasti keskeltä läpi. Eikä hermostunut jäähyistä. Ja puolusti tiiviisti. Maalilla Tolvanen oli Rynnästä parempi.

Monesti olen haikaillut Tomi Karlssonin perään, ja nytkin pidin näkemästäni. Liigakokemus näkyy selvästi ja pystyy dominoimaan ja rakentamaan peliä vahvasti. Aivan kuin esim. D-Teamin Lahti. Ehkä sukkulointi liigan ja mestiksen välillä kertoo koruttomasti, että liian kevyt liigaan mutta (liian) vahva taas mestikseen. Olisipa Lohellakin pari tällaista todellista liigajyrää apuna.
 
TKR-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa

Ei tohon paljon lisättävää ole. Paitsi se, että on se Välimaa ÄMMÄ! Surffaili ekan erän ja toisessa erässä Hirvonen vähensi peliajan minimiin. Ei edes uskolla ÄMMÄ otta tekemisistää vastuuta. Manninen haki uusintaottelua, mutta ÄMMÄ ei uskaltanut ottaa haastetta vastaan.
 
ahal

Jäsen
KiVa - Jokipojat

Sihvosen kommentit jäivät kuulematta, kun piti hallille puskea. Mutta Karjalan pojat olivat ehtineet jo pari häkkiä napauttaa, kun lohi vielä asetteli luistimiaan. Ja meikä ehti paikalle. Siihen se sitten jäikin, mitä nyt Manninen nosti kotijoukkueen toiveita av-läpiajollaan.

Matsi oli lopulta tasainen mutta kolmijakoinen: 1. erä vieraiden, 2. tasainen ja 3. kotijoukkueen. Mutta kun ei pompi niin ei. Edes 5-3:lla ei saada tulosta aikaan. Tuska on vielä joillakin valtava ja kiekko on kuin tulinen hiili mailan lavassa. Mutta ajoittain alkoi jo pilkahtaa tuttua lohi-ilmettäkin. Uskallettiin jo yrittää ja haastaa. Jospa se kohta helpottaisi.

Jokipojat tarjosi kotijoukkueelle voittoa runsailla jäähyillään, eikä niiden luistinkaan kulkenut kummoisesti. Ihan voitettavissa, vaikka sarjajohtaja onkin. Mutta toki joukkue puolusti hyvin ja pelaajat plokkasivat tusinan verran vetoja. KiVa-pelurit ehti (tai viitsi) vain muutaman kerran eteen. Kertoo sekin osaltaan, ettei kaikki ole kondiksessa. Peli-ilo pitäisi kaivaa jostain esiin.

Veskarit olivat hyviä, ja mm. Rynnäs esitti kolmannessa komean game saverin. Ahola joutui sekoittamaan pakkaa, kun Nikoskelainen joutui kentältä jossain vaiheessa. Jos parhaita haluaa mainita, lohesta voi poimia Vuorisaaren ja Dowhaykon sekä Mannisen Rynnäksen ohella.

Onneksi on viikko aikaa etsiä kadonnutta pelihuumoria. Jospa se TuToa ja Hokkia vastaan jo löytyisi.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Veskarit olivat hyviä, ja mm. Rynnäs esitti kolmannessa komean game saverin.

Tuosta huomaa, ettet nähnyt ottelun ekaa maalia :-)

Kiekko-Vantaan ylivoima oli kyllä todella surkeaa, olkoonkin että vastustaja pelasi uhrautuvasti. Jussi Haapasaaren olisi odottanut nousevan heiluttamaan tahtipuikkoa.

Niko Mäntylän jäähy kilpailee vahvasti kauden tyhmin jäähy -kategoriassa. Ei tosin mikään yllätys.
 
bluesblues

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Espoon Oilers
Tuosta huomaa, ettet nähnyt ottelun ekaa maalia :-)

Ohjaukset kahden metrin päästä maalia on aina pahoja veskareille. Maalivahdit tosiaan olivat pelin parasta antia tänään ja samaa mieltä oli myös ottelun tähtiraati. Olin melko varma että kahden nopean maalin jälkeen nähdään varsinaiset murskalukemat, mutta Rynnäs pelasi loppupelin loistavasti, torjumalla tyylikkäästi mm. läpiajoja.

Täytyy olla Aholan kanssa samaa mieltä kuinka flekmaattisesti tsekeistä varsinkin Jaros pelasi tänään. Harvoin maaleja tehdään noin passiivisella ja yllätyksettömällä pelillä. Muutoin taisteluilme oli hyvää ja laidat kolisivat mukavasti. Mäntylälle saisi antaa kunnolla satikutia jäähystään joka käytännössä pilasi mahdollisuuden loppukiriin. Joka tapauksessa mukavan oloinen tv-peli mestiksen perjantai iltaan.
 
ahal

Jäsen
Tuosta huomaa, ettet nähnyt ottelun ekaa maalia :-)

Kiekko-Vantaan ylivoima oli kyllä todella surkeaa, olkoonkin että vastustaja pelasi uhrautuvasti. Jussi Haapasaaren olisi odottanut nousevan heiluttamaan tahtipuikkoa.

Niko Mäntylän jäähy kilpailee vahvasti kauden tyhmin jäähy -kategoriassa. Ei tosin mikään yllätys.
Monesti aiemminkin olen missannut alun "herkkupaloja", joita lohi bruukaa ensin tarjoilla. Yv:stä puuttuu kokonaan se liideri ja sitä mukaa ajatus - peli menee kulmissa pyörimiseksi tai pakkien päin vedoiksi. Eikä maskiin halua kukaan mennä. Tulosta ei silloin tule. Onneksi Vuorisaarella on aika hyvä veto, mutta muutakin kaipaisi. Dowhayko tyytyy vaan heittelemään kiekkoa maalille.

KiVan omat pojat, eli Talaja ja Mäntylä ottivat molemmat typerät jäähyt loppuun, joten se siitä loppukiristä. Näillä mm. panta puristaa aika lailla. Kolmas on Koskela, jonka yv-viivapeli oli suorastaan surkuhupaisaa. Eikä se Rantakaan herkimmillään ole.

Mutta kaikesta huolimatta, jotenkin näitä nuoria pelureita pitää ymmärtää - monet ovat ensi kertaa näin kovassa paikassa aikuisten sarjassa. Jokunen varttuneempi konkari Vuorisaaren ja Haapiksen lisäksi olisi tarpeen. Mutta jäänee ensi kauteen, tunnit kuluvat...
 
Afan

Jäsen
Tuosta huomaa, ettet nähnyt ottelun ekaa maalia :-)
Tähän kaipaisin lisäselvitystä. Paikanpäällä kun tilanne näytti siltä, että laukaus muutti suuntaansa laukauksen linjalle luistelleesta jokipojasta eikä Rynnäkselle jäänyt aikaa reagoida, ja kiekko pomppi vieläpä epäonnisesti olkapäästä sisään.

Paljastiko hidastus jotain muuta?
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Joo, se taisinkin olla minä (+ selostaja Ritari) kun ei nähnyt. TV-kuvassa ei näyttänyt muuttavan suuntaa ja selostajakin tosiaan ihmetteli maalintekijäkuulutusta. My bad.

Lisäisin kuitenkin vielä, että Rynnäs oli todella epävarman oloinen koko ensimmäisen erän, vaikka tulos olikin lopulta hyvä.
 
ahal

Jäsen
KiVa - Hokki

Jaahas, onpas täällä hiljaista. Mutta rikotaan se toviksi. Lohen sukellus on ilmeisesti nähnyt jo pohjan ja matka ylöspäin alkanut. Eilenkin oli numeroista huolimatta ollut hyvää peliä Kupittaalla, mutta muutama yksityiskohta (ml. hukattu rankkari, ohivetoja) ratkaisi lopulta isännille voiton.

Hokki oli silminnähden raskaammalla jalalla liikkeellä (mikä näkyi mm. runsaampina jäähyinä) ja kotijoukkue hallitsi hienokseltaan ekaa ja kolmatta erää. Toinen suht' tasainen kolmesta maalista huolimatta. Lohella oli tänään taas asennetta mukana, ja pelaajat plokkasivat mm. tusinan verran vetojakin.

Ahola oli ravistellut porukkansa lottopallojen tapaan täysin sekaisin ja napsinut sitten jossain järjestyksessä äijät kentälle. Aika hyvä suoritus silti kaikilta. Eipä tappioputkessa mitään enää olisi voinut menettääkään. Vastuuta saivat mm. aiemmin jäännöspaloja napsineet Jeskanen ja Peltola sekä Palmen. Nuoret vastasivat hyvin huutoon. Maalilla Kaisla onnistui hyvin.

Voitto tuli hyvään saumaan, ja nyt joukkue voi hengittää hieman vapautuneemmin, kun rakoa viivalle on 6 p ja pelejä jäljellä viisi. Takana tulevien on, jos KiVa parikin noista jäljellä olevista matseistaan voittaa, käytännössä voitettava loput viisi matsiaan. Tai tarkennetaan sen verran, että neljä + tasapeli viimeisessä, keskinäisessä koitoksessa 25.2. Ei ihan helppo tehtävä sekään, LeKille tai Jukureille.

Katsotaan miten käy. Enempää ei nyt kannata spekuloida, vaihtoehtoja kun riittää.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös