Jääkiekon nippelitietovisa

  • 24 097
  • 289

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viime aikoina on hienoja visoja laiteltu tulille täällä, niin minäkin kokeilen. Tässä kun on jääkiekkoa katsellut vuosikymmeniä, päähän jää välillä kaikkea ihme nippelitietoa yksittäisistä peleistä ja tilanteista. Minkä helvetin takia sitä tuollaisia pääkoppa on päättänyt muistaa, ja sitten unohtaa jotain oikeasti hyödyllistä? No, nytpä saattaa olla niistä aivan saatanan turhistakin jutuista jotain iloa. Tai sitten ei, ehkä nämä kysymyksiksi arpoutuneet jutut ovat vain minun päähäni jumiin jääneitä knoppeja, ja teillä muilla on sitten jotain muita turhia tietoja siellä. Häh?

Ne jotka googlaa on tolvanoita, nopeammin pääsette sillä että kirjoitatte "Minä haluan että minua luullaan nokkelammaksi kuin olenkaan", eikä tarvii nähdä huijaamisen vaivaa.

1. SM-liigassa oli joskus tilanne, jossa Oskar Osala pääsi pelin lopussa laittamaan kiekkoa tyhjään maaliin. Osala teki maalin, mutta sai samassa rytäkässä Kim Hirschovitsiltä sellaisen kirvesiskun käteensä, että Osalalta murtui sormi.
a) Missä joukkueessa pelasi Osala, ja missä Hirschovits? (1p.)
b) Tilannetta seuraavassa vaihdossa tuli tappelu, ketkä siellä oikein tappeli? (2p.)
c) Saiko Hirso pelikieltoa, ja jos sai, montako matsia? (2p.)

2. Kim Hirschovits herätti pahennusta myös vuonna 2005, tappelemalla SM-liigassa erään 18-vuotiaan lapsenkasvoisen juniorin kanssa. Kuka oli tämä juniori? (1p.)

3. SaiPa pudotti Jokerit pleijareista vuonna 1999.
a) Miten otteluvoitot pleijarisarjassa jakaantuivat? (1p.)
b) Kuka teki sarjan ratkaisupelissä voittomaalin? (2p.)
c) Kuka oli Jokereiden maalivahtina ratkaisupelissä? (2p.)

4. Nimeä kaikki suomalaiset maalivahdit, jotka ovat voittaneet jääkiekon maailmanmestaruuden. (4,5p.)

5. Nimeä henkilö näiden repliikkien takaa (1p./oikea vastaus):
a) "Nyt loppuu pastan syöminen ja ruvetaan vetämään hiivaa"
b) "Järvelä, mene sinä lumeen seisomaan"
c) "Minä olen pala tätä näytelmää"
d) "Me pyöritetään monen sadantuhannen juttua, ja te tulette minulle naureskelemaan"
e) "Mulla on (varaa) enemmän ku sulla ja sun faijallas"

6. Raimo Helmisen uran viimeisessä maaottelussa, Raipe syötti pelin viimeisillä sekunneilla maalin.
a) Mitä joukkuetta vastaan Suomi pelasi? (1p.)
b) Kuka pelin viimeisen maalin teki? (1p.)
c) Kuka oli tuon maalin kakkossyöttäjä? (2p.)
d) Mihin lopputulokseen peli päättyi? (2p.)

7. Suomi on niittänyt hienoa menestystä alle 20-vuotiaiden kisoissa.
a) Nimeä ne päävalmentajat, jotka ovat Suomen joukkuetta luotsanneet niissä kisoissa, joissa Suomi on tehnyt finaalissa jatkoaikamaalin? (3p.)
b) No nimeäpä sitten ne finaalien jatkoaikamaalien tekijät! (3p.)
c) Ja pistäpä vielä finaalien jatkoaikamaalien syöttäjät. (5p.)

Vastaukset spoileri-tageihin, kiitos, ja vastausaikaa on.. no tota en mä saatana tiedä, laitetaan vaikka tän viikon sunnuntaille, eli 31.10. klo 23:59 asti. Sitten katson, onko kukaan vastannut, ja jos on, alan laskemaan pisteitä, ja ilmoitan niistä sitten joskus kun ehdin.

EDIT: Oho, yksi Hirso-kysymys oli jäänyt näköjään välistä, no laitoinpa sen nyt tuonne uudestaan.
 
Viimeksi muokattu:

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
1. -
2. -
3.Tän mä tiiän! Myllys, Tammi, Sulander, Vehanen, Hovinen, Lassila, Lahkinen, Vehviläinen, Olkinuora
4.
d) Juhani Tamminen
e) kuulostaa Hannu Jortikalta

5. -

6.
a) Jussi Ahokas
c) Kasperi Kapanen
 
Suosikkijoukkue
Nykäskylän ylpeys, Bunch of jerks
1. SM-liigassa oli joskus tilanne, jossa Oskar Osala pääsi pelin lopussa laittamaan kiekkoa tyhjään maaliin. Osala teki maalin, mutta sai samassa rytäkässä Kim Hirschovitsiltä sellaisen kirvesiskun käteensä, että Osalalta murtui sormi.
a) Missä joukkueessa pelasi Osala, ja missä Hirschovits? (1p.) Osala pelasi Espoon Bluesissa ja Hirso pelasi HIFK:ssa
b) Tilannetta seuraavassa vaihdossa tuli tappelu, ketkä siellä oikein tappeli? (2p.) Kari "syö vastustajat raakana" Haakana ja Roman Vopat
c) Saiko Hirso pelikieltoa, ja jos sai, montako matsia? (2p.) Sai 5 peliä kakkua

2. Kim Hirschovits herätti pahennusta myös vuonna 2005, tappelemalla SM-liigassa erään 18-vuotiaan lapsenkasvoisen juniorin kanssa. Kuka oli tämä juniori? (1p.) Sakari Salminen

3. SaiPa pudotti Jokerit pleijareista vuonna 1999.
a) Miten otteluvoitot pleijarisarjassa jakaantuivat? (1p.) 3-2
b) Kuka teki sarjan ratkaisupelissä voittomaalin? (2p.) Vladimir Machulda
c) Kuka oli Jokereiden maalivahtina ratkaisupelissä? (2p.) Markus Ketterer

4. Nimeä kaikki suomalaiset maalivahdit, jotka ovat voittaneet jääkiekon maailmanmestaruuden. (4,5p.) Myllys, Sulander, Tammi, Vehanen, Lassila, Lankinen, Veini ja Olkijussi

5. Nimeä henkilö näiden repliikkien takaa (1p./oikea vastaus):
a) "Nyt loppuu pastan syöminen ja ruvetaan vetämään hiivaa" Jarkko Ruutu
b) "Järvelä, mene sinä lumeen seisomaan" Arto i Järvelä
c) "Minä olen pala tätä näytelmää" Ossi Väänänen
d) "Me pyöritetään monen sadantuhannen juttua, ja te tulette minulle naureskelemaan" Risto Dufva
e) "Mulla on (varaa) enemmän ku sulla ja sun faijallas" Jortikka

6. Raimo Helmisen uran viimeisessä maaottelussa, Raipe syötti pelin viimeisillä sekunneilla maalin.
a) Mitä joukkuetta vastaan Suomi pelasi? (1p.) Tsekki
b) Kuka pelin viimeisen maalin teki? (1p.) Tuomas Pihlman
c) Kuka oli tuon maalin kakkossyöttäjä? (2p.) Veskari
d) Mihin lopputulokseen peli päättyi? (2p.) 4-1

7. Suomi on niittänyt hienoa menestystä alle 20-vuotiaiden kisoissa.
a) Nimeä ne päävalmentajat, jotka ovat Suomen joukkuetta luotsanneet niissä kisoissa, joissa Suomi on tehnyt finaalissa jatkoaikamaalin? (3p.) Ahokas, Helminen
b) No nimeäpä sitten ne finaalien jatkoaikamaalien tekijät! (3p.)
c) Ja pistäpä vielä finaalien jatkoaikamaalien syöttäjät. (5p.)
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Nyt on hyvä visa

1. SM-liigassa oli joskus tilanne, jossa Oskar Osala pääsi pelin lopussa laittamaan kiekkoa tyhjään maaliin. Osala teki maalin, mutta sai samassa rytäkässä Kim Hirschovitsiltä sellaisen kirvesiskun käteensä, että Osalalta murtui sormi.
a) Missä joukkueessa pelasi Osala, ja missä Hirschovits? (1p.) Osala Bluesissa ja Hirso HIFK:ssa.
b) Tilannetta seuraavassa vaihdossa tuli tappelu, ketkä siellä oikein tappeli? (2p.) Martin Kariya ja Hank Pikkarainen
c) Saiko Hirso pelikieltoa, ja jos sai, montako matsia? (2p.) Ei saanu.

2. Kim Hirschovits herätti pahennusta myös vuonna 2005, tappelemalla SM-liigassa erään 18-vuotiaan lapsenkasvoisen juniorin kanssa. Kuka oli tämä juniori? (1p.) Jari Sailio

3. SaiPa pudotti Jokerit pleijareista vuonna 1999.
a) Miten otteluvoitot pleijarisarjassa jakaantuivat? (1p.) 3-0
b) Kuka teki sarjan ratkaisupelissä voittomaalin? (2p.) Pekka Tirkkonen
c) Kuka oli Jokereiden maalivahtina ratkaisupelissä? (2p.) Ari Sulander

4. Nimeä kaikki suomalaiset maalivahdit, jotka ovat voittaneet jääkiekon maailmanmestaruuden. (4,5p.) Aikuisissa Jukka Tammi, Jarmo Myllys, Kevin Lankinen, Niko Hovinen, Petri Vehanen, Teemu Lassila, Jussi Olkinuora, Veini Vehviläinen. -95 kakkosmokea en meinaa saada päähän

5. Nimeä henkilö näiden repliikkien takaa (1p./oikea vastaus):
a) "Nyt loppuu pastan syöminen ja ruvetaan vetämään hiivaa"
b) "Järvelä, mene sinä lumeen seisomaan"
c) "Minä olen pala tätä näytelmää" Jarkko Ruutu
d) "Me pyöritetään monen sadantuhannen juttua, ja te tulette minulle naureskelemaan" Harri Ahola
e) "Mulla on (varaa) enemmän ku sulla ja sun faijallas" Pentti Matikainen

6. Raimo Helmisen uran viimeisessä maaottelussa, Raipe syötti pelin viimeisillä sekunneilla maalin.
a) Mitä joukkuetta vastaan Suomi pelasi? (1p.) Venäjä
b) Kuka pelin viimeisen maalin teki? (1p.) Jere Karalahti
c) Kuka oli tuon maalin kakkossyöttäjä? (2p.) Olli Jokinen (vai oliko Peltonen tai Keskinen)
d) Mihin lopputulokseen peli päättyi? (2p.) 2-1

Se kyllä varmaan oli kuitenkin oikeasti joku EHT-peli jossa Raipe syötti tyhjiin jonkun 5-2 maalin mutta mennään tällä


7. Suomi on niittänyt hienoa menestystä alle 20-vuotiaiden kisoissa.
a) Nimeä ne päävalmentajat, jotka ovat Suomen joukkuetta luotsanneet niissä kisoissa, joissa Suomi on tehnyt finaalissa jatkoaikamaalin? (3p.) Jukka Jalonen, Karri Kivi. Olisiko -98 ollut, en kyllä muista. 2019:han Kakko teki varsinaisen lopussa voittomaalin.
b) No nimeäpä sitten ne finaalien jatkoaikamaalien tekijät! (3p.) Niklas Hagman, Rasmus Ristolainen, Kasperi Kapanen
c) Ja pistäpä vielä finaalien jatkoaikamaalien syöttäjät. (5p.) Voisko olla Mikko Rantanen, Roope Hintz, Artturi Lehkonen, Mikko Lehtonen, Mikko Lehtonen ja Olli Jokinen?
 
Suosikkijoukkue
Nykäskylän ylpeys, Bunch of jerks
Ei vittu, unohdin kotikisat ja sen ratkaisun, saatana.
Kappe kapanen tietenkin ratkaisi mestaruuden ja se Saarelan poika syötti. En muista etunimeä nyt jostain syystä. Faijansa on Pasi.
 

ReijoRotta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsänreuna since 1975!!
1.
a) Osala Blues, Hirso HIFK
b) Hirvonen ja Petrell
c) 1 peli kakkua

2.
Esa Lindell

3.
a) 3-1
b) Vladimir Machulda
c) Ari Sulander

4,
Jarmo Myllys, Jukka Tammi, Kevin Lankinen, Karri Rämö, Petri Vehanen

5.
a) Hannu Jortikka
b) Hannu Jortikka
c) Juhani Tamminen
d) Harri Ahola
e) Pekka Virta

6.
a) Tsekki
b) Tuomas Pihlman
c) Jarkko Immonen
d) 4-1 suomelle

7.
a) Karri Kivi, Jussi Ahokas, Erkka Westerlund
b) Kasperi Kapanen, Niklas Hagman, Rasmus Ristolainen
c) Eero Somervuori, Mikko Rantanen, Patrik Laine
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
1. SM-liigassa oli joskus tilanne, jossa Oskar Osala pääsi pelin lopussa laittamaan kiekkoa tyhjään maaliin. Osala teki maalin, mutta sai samassa rytäkässä Kim Hirschovitsiltä sellaisen kirvesiskun käteensä, että Osalalta murtui sormi.
a) Missä joukkueessa pelasi Osala, ja missä Hirschovits? (1p.) Osala Espoo Blues, Hirso Jokerit
b) Tilannetta seuraavassa vaihdossa tuli tappelu, ketkä siellä oikein tappeli? (2p.) Sami Helenius ja Jeff Swetz
c) Saiko Hirso pelikieltoa, ja jos sai, montako matsia? (2p.) Ääh... sai pelikieltoa, kuusi matsia? (voi olla viisikin)

2. Kim Hirschovits herätti pahennusta myös vuonna 2005, tappelemalla SM-liigassa erään 18-vuotiaan lapsenkasvoisen juniorin kanssa. Kuka oli tämä juniori? (1p.) Lapsenkasvoinen juniori? No arvataan vaikka Sakari Salminen

3. SaiPa pudotti Jokerit pleijareista vuonna 1999.
a) Miten otteluvoitot pleijarisarjassa jakaantuivat? (1p.) 3-0
b) Kuka teki sarjan ratkaisupelissä voittomaalin? (2p.) Dale McTavish?
c) Kuka oli Jokereiden maalivahtina ratkaisupelissä? (2p.) Parris Duffus

4. Nimeä kaikki suomalaiset maalivahdit, jotka ovat voittaneet jääkiekon maailmanmestaruuden. (4,5p.) Myllys, Tammi, Sulander, Vehanen, Hovinen, Olkinuora, Lankinen, Vehviläinen... 2011 kolmas maalivahti ei nyt muistu mieleen

5. Nimeä henkilö näiden repliikkien takaa (1p./oikea vastaus):
a) "Nyt loppuu pastan syöminen ja ruvetaan vetämään hiivaa" Lennart Petrell
b) "Järvelä, mene sinä lumeen seisomaan" Hannu Aravirta
c) "Minä olen pala tätä näytelmää" Jan Caloun
d) "Me pyöritetään monen sadantuhannen juttua, ja te tulette minulle naureskelemaan" Juhani Tamminen
e) "Mulla on (varaa) enemmän ku sulla ja sun faijallas" Teemu Laine

6. Raimo Helmisen uran viimeisessä maaottelussa, Raipe syötti pelin viimeisillä sekunneilla maalin.
a) Mitä joukkuetta vastaan Suomi pelasi? (1p.) Tshekki
b) Kuka pelin viimeisen maalin teki? (1p.) Vesa Viitakoski
c) Kuka oli tuon maalin kakkossyöttäjä? (2p.) Jani Nikko
d) Mihin lopputulokseen peli päättyi? (2p.) 3-2

7. Suomi on niittänyt hienoa menestystä alle 20-vuotiaiden kisoissa.
a) Nimeä ne päävalmentajat, jotka ovat Suomen joukkuetta luotsanneet niissä kisoissa, joissa Suomi on tehnyt finaalissa jatkoaikamaalin? (3p.) Hannu Kapanen, Karri Kivi, Jukka Jalonen
b) No nimeäpä sitten ne finaalien jatkoaikamaalien tekijät! (3p.) Niklas Hagman, Rasmus Ristolainen, Kasperi Kapanen
c) Ja pistäpä vielä finaalien jatkoaikamaalien syöttäjät. (5p.) Olli Jokinen, Eero Somervuori, Juuse Saros, Aleksi Saarela...
 

lade

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lähetään kokeilemaan. Suurin tai ainakin iso osa veikkauksia.

1. SM-liigassa oli joskus tilanne, jossa Oskar Osala pääsi pelin lopussa laittamaan kiekkoa tyhjään maaliin. Osala teki maalin, mutta sai samassa rytäkässä Kim Hirschovitsiltä sellaisen kirvesiskun käteensä, että Osalalta murtui sormi.
a) Missä joukkueessa pelasi Osala, ja missä Hirschovits? (1p.) BLUES Osala ja HIFK Hirso
b) Tilannetta seuraavassa vaihdossa tuli tappelu, ketkä siellä oikein tappeli? (2p.) - Sanotaan vaikka, että Oskari Kari Korpikari ja joku toinen, öö, Roope Talaja
c) Saiko Hirso pelikieltoa, ja jos sai, montako matsia? (2p.) - Sai, joku viis matsia.

2. Kim Hirschovits herätti pahennusta myös vuonna 2005, tappelemalla SM-liigassa erään 18-vuotiaan lapsenkasvoisen juniorin kanssa. Kuka oli tämä juniori? (1p.) - Kim Strömbergin kanssa vaikka, oli ainakin junnuiässä noihin aikoihin.

3. SaiPa pudotti Jokerit pleijareista vuonna 1999.
a) Miten otteluvoitot pleijarisarjassa jakaantuivat? (1p.) - Saipa voitti 3-1
b) Kuka teki sarjan ratkaisupelissä voittomaalin? (2p.) - Frank Banham
c) Kuka oli Jokereiden maalivahtina ratkaisupelissä? (2p.) - Markus Ketterer

4. Nimeä kaikki suomalaiset maalivahdit, jotka ovat voittaneet jääkiekon maailmanmestaruuden. (4,5p.) - puolikas piste saatavilla, onkohan tässä joku kompa? No sanotaan ainaki, että Niko Hovinen (kuulemma ilman Hovisen panosta ei mestaruutta oltaisi voitettu), Petri Vehanen, Kevin Lankinen, Jukka Tammi.

5. Nimeä henkilö näiden repliikkien takaa (1p./oikea vastaus):
a) "Nyt loppuu pastan syöminen ja ruvetaan vetämään hiivaa" - Pentti Matikainen
b) "Järvelä, mene sinä lumeen seisomaan" - ohi
c) "Minä olen pala tätä näytelmää" -ohi
d) "Me pyöritetään monen sadantuhannen juttua, ja te tulette minulle naureskelemaan" tuttu lausahdus sentään, mutta kuka se olikaan. Aivan olisko se se Kiekko-Vantaan kaveri, Harri Aho tjsp?
e) "Mulla on (varaa) enemmän ku sulla ja sun faijallas" - Hannu Jortikka

6. Raimo Helmisen uran viimeisessä maaottelussa, Raipe syötti pelin viimeisillä sekunneilla maalin.
a) Mitä joukkuetta vastaan Suomi pelasi? (1p.) - Tsekki
b) Kuka pelin viimeisen maalin teki? (1p.) - Tuomas Pihlman
c) Kuka oli tuon maalin kakkossyöttäjä? (2p.) -Janne Pesonen
d) Mihin lopputulokseen peli päättyi? (2p.) - 5-2 Suomi voitti

7. Suomi on niittänyt hienoa menestystä alle 20-vuotiaiden kisoissa.
a) Nimeä ne päävalmentajat, jotka ovat Suomen joukkuetta luotsanneet niissä kisoissa, joissa Suomi on tehnyt finaalissa jatkoaikamaalin? (3p.) - Jukka Jalonen, Karri Kivi, Jussi Ahokas
b) No nimeäpä sitten ne finaalien jatkoaikamaalien tekijät! (3p.) - Rasmus Ristolainen, Kasperi Kapanen, Kaapo Kakko
c) Ja pistäpä vielä finaalien jatkoaikamaalien syöttäjät. (5p.) - Sebastian Aho, Teuvo Teräväinen..äh ei jaksa funtsia muita (eikä noikaan varmaan oo oikein).
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
1. A) Osala pelasi Espoon Bluesissa ja Hirschovits Helsingin Jokereissa.
B) Ei mitään muistikuvaa.
C) Pelikieltoa tuli olisiko ollut 4 ottelua.

2. 2005 ja lapsenkasvoinen juniori. Ei Liigassa ketään junioreita silloin pelannut.

3. A) 3-2 SaiPalle
B) Vesa Viitakoski
C) Ari Sulander?

4. Jarmo Myllys, Ari Sulander, Jukka Tammi, Karri Rämö, Petri Vehanen, Teemu Lassila, Kevin Lankinen

5. A) Petri Matikainen
B) Hannu Jortikka
C) Juhani Tamminen
D) Pentti Matikainen
E) Raimo Summanen

6. A) Tshekkiä
B) Petri Kontiola
C) Seppo Hovi
D) 3-1

7. A) Karri Kivi, Jukka Jalonen ja Hannu Kapanen
B) Niklas Hagman, Rasmus Ristolainen ja Kasperi Kapanen
C) Olli Jokinen, Teuvo Teräväinen ja Mikko Rantanen
 

KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viime aikoina on hienoja visoja laiteltu tulille täällä, niin minäkin kokeilen. Tässä kun on jääkiekkoa katsellut vuosikymmeniä, päähän jää välillä kaikkea ihme nippelitietoa yksittäisistä peleistä ja tilanteista. Minkä helvetin takia sitä tuollaisia pääkoppa on päättänyt muistaa, ja sitten unohtaa jotain oikeasti hyödyllistä? No, nytpä saattaa olla niistä aivan saatanan turhistakin jutuista jotain iloa. Tai sitten ei, ehkä nämä kysymyksiksi arpoutuneet jutut ovat vain minun päähäni jumiin jääneitä knoppeja, ja teillä muilla on sitten jotain muita turhia tietoja siellä. Häh?
Mulla olis ollu paljon tietoa, josta et kysynyt mitään. Sitä paitsi muistan jotain jääkiekosta 1990-2001, en mitään ennen ja en juuri mitään sen jälkeen.
Ne jotka googlaa on tolvanoita, nopeammin pääsette sillä että kirjoitatte "Minä haluan että minua luullaan nokkelammaksi kuin olenkaan", eikä tarvii nähdä huijaamisen vaivaa.
"Minä haluan että minua luullaan nokkelammaksi kuin olenkaan"
1. SM-liigassa oli joskus tilanne, jossa Oskar Osala pääsi pelin lopussa laittamaan kiekkoa tyhjään maaliin. Osala teki maalin, mutta sai samassa rytäkässä Kim Hirschovitsiltä sellaisen kirvesiskun käteensä, että Osalalta murtui sormi.
a) Missä joukkueessa pelasi Osala, ja missä Hirschovits? (1p.)
Osala Blegissä ja Hirso narripaidassa
b) Tilannetta seuraavassa vaihdossa tuli tappelu, ketkä siellä oikein tappeli? (2p.)
Enpä tiedä, mutta veikataan Patrik Lostedt ja Sami Helenius
c) Saiko Hirso pelikieltoa, ja jos sai, montako matsia? (2p.)
Sai kuusi peliä, jos en väärin muista.
2. Kim Hirschovits herätti pahennusta myös vuonna 2005, tappelemalla SM-liigassa erään 18-vuotiaan lapsenkasvoisen juniorin kanssa. Kuka oli tämä juniori? (1p.)
Olenpa unohtanut, mutta liittyykö tämä siihen surullisenkuuluisaan Lukko-sarjaan? Kuka olisi 18-v. silloin Lukossa? Nyt siis 34-v. ... Enpä keksi ketään, vaikka vastaus on todennäköisesti ihan ilmiselvä.
3. SaiPa pudotti Jokerit pleijareista vuonna 1999.
a) Miten otteluvoitot pleijarisarjassa jakaantuivat? (1p.)
0-3. SaiPa voitti kaksi ensimmäistä kotonaan, kun Jaffalassa oli hevoskisat, ja sitten vielä kertaalleen Hartwallilla.
b) Kuka teki sarjan ratkaisupelissä voittomaalin? (2p.)
Arvataan Vladimir Machulda.
c) Kuka oli Jokereiden maalivahtina ratkaisupelissä? (2p.)
Jussi Markkanen?
4. Nimeä kaikki suomalaiset maalivahdit, jotka ovat voittaneet jääkiekon maailmanmestaruuden. (4,5p.)
Pelaavana vai ylipäänsä?
Pelaavat oli Jarmo Myllys, Petri Vehanen ja Kevin Lankinen. Muita sitten Jukka Tammi, Ari Sulander, Jussi Olkinuora, ja sitten lyö tyhjää (tai ehkä löi jo)
5. Nimeä henkilö näiden repliikkien takaa (1p./oikea vastaus):
a) "Nyt loppuu pastan syöminen ja ruvetaan vetämään hiivaa"
Jere Karalahti. Ai se olikin hiivaa. No sitten Petri Matikainen. Ei kun se olikin pastan syöminen.
b) "Järvelä, mene sinä lumeen seisomaan"
Jukka Rautakorpi
c) "Minä olen pala tätä näytelmää"
Alpo Suhonen (Get it? Heh.)
d) "Me pyöritetään monen sadantuhannen juttua, ja te tulette minulle naureskelemaan"
Tää oli se mestisvalmentaja, mutta nimeä en muista...
e) "Mulla on (varaa) enemmän ku sulla ja sun faijallas"
Hjallis Harkimo
6. Raimo Helmisen uran viimeisessä maaottelussa, Raipe syötti pelin viimeisillä sekunneilla maalin.
a) Mitä joukkuetta vastaan Suomi pelasi? (1p.)
Mä muistan vaan sen yhden maalin (KAKSI SEKUNTIA! VENÄJÄ ON LYÖTY!), mutta se ei ollut Raipen viimeinen... Joten arvailuksi menee.

Ruotsi
b) Kuka pelin viimeisen maalin teki? (1p.)
Janne Niskala
c) Kuka oli tuon maalin kakkossyöttäjä? (2p.)
Janne Ojanen
d) Mihin lopputulokseen peli päättyi? (2p.)
4-4
7. Suomi on niittänyt hienoa menestystä alle 20-vuotiaiden kisoissa.
a) Nimeä ne päävalmentajat, jotka ovat Suomen joukkuetta luotsanneet niissä kisoissa, joissa Suomi on tehnyt finaalissa jatkoaikamaalin? (3p.)
Hannu Kapanen, Antti Pennanen ja Jukka Jalonen
b) No nimeäpä sitten ne finaalien jatkoaikamaalien tekijät! (3p.)
Niklas Hagmanin housut, Rasmus Ristolainen ja Kasperi Kapanen
c) Ja pistäpä vielä finaalien jatkoaikamaalien syöttäjät. (5p.)
Olli Jokinen syötti pikku-Hakin housuille, ja arvataan kakkossyöttäjäksi Pörrövuori (a.k.a. Somer-Eero, a.k.a. Eero Somervuori). Ristolaisen maalista ei hajuakaan oliko syöttäjiä. Ja sitten Kapasen maalin sai varmaan syötön se toinen pelaaja joka siinä pyöri, mutta nyt juuri ei tule mieleen, kuka se oli. Varmaan muistan samalla hetkellä kun painan "vastaa".
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
1. SM-liigassa oli joskus tilanne, jossa Oskar Osala pääsi pelin lopussa laittamaan kiekkoa tyhjään maaliin. Osala teki maalin, mutta sai samassa rytäkässä Kim Hirschovitsiltä sellaisen kirvesiskun käteensä, että Osalalta murtui sormi.
a) Missä joukkueessa pelasi Osala, ja missä Hirschovits? (1p.) Osala Blues, Hirso Jokerit.
b) Tilannetta seuraavassa vaihdossa tuli tappelu, ketkä siellä oikein tappeli? (2p.) En muista. Tai oikeastaan en tiedä, kun en edes muistanut, että oli tuo tappelu. Minä haluan että minua luullaan nokkelammaksi kuin olenkaan. Arvataan nyt vaikka Santeri Heiskanen ja Pasi Nielikäinen.
c) Saiko Hirso pelikieltoa, ja jos sai, montako matsia? (2p.) Sai. En muista montako, mutta arvaan kuusi.

2. Kim Hirschovits herätti pahennusta myös vuonna 2005, tappelemalla SM-liigassa erään 18-vuotiaan lapsenkasvoisen juniorin kanssa. Kuka oli tämä juniori? (1p.) En tiedä.

3. SaiPa pudotti Jokerit pleijareista vuonna 1999.
a) Miten otteluvoitot pleijarisarjassa jakaantuivat? (1p.) 3-1 tai 3-0. Sanon tuon 3-1.
b) Kuka teki sarjan ratkaisupelissä voittomaalin? (2p.) En tiedä.
c) Kuka oli Jokereiden maalivahtina ratkaisupelissä? (2p.) Arvaan Kari Lehtonen.

4. Nimeä kaikki suomalaiset maalivahdit, jotka ovat voittaneet jääkiekon maailmanmestaruuden. (4,5p.)
Jarmo Myllys, Jukka Tammi, (kukas perkele se kolmonen noissa kisoissa olikaan…), -11 kisoista en heti muista ketään, Kevin Lankinen, Juho (?) Olkinuora ja kukas se taas se yksi oli… Veini Vehviläinen ehkä.

5. Nimeä henkilö näiden repliikkien takaa (1p./oikea vastaus):
a) "Nyt loppuu pastan syöminen ja ruvetaan vetämään hiivaa" -
b) "Järvelä, mene sinä lumeen seisomaan" -
c) "Minä olen pala tätä näytelmää" -
d) "Me pyöritetään monen sadantuhannen juttua, ja te tulette minulle naureskelemaan" Harri Ahola
e) "Mulla on (varaa) enemmän ku sulla ja sun faijallas"

6. Raimo Helmisen uran viimeisessä maaottelussa, Raipe syötti pelin viimeisillä sekunneilla maalin.
a) Mitä joukkuetta vastaan Suomi pelasi? (1p.) Tsekkiä
b) Kuka pelin viimeisen maalin teki? (1p.) -
c) Kuka oli tuon maalin kakkossyöttäjä? (2p.) -
d) Mihin lopputulokseen peli päättyi? (2p.) -

7. Suomi on niittänyt hienoa menestystä alle 20-vuotiaiden kisoissa.
a) Nimeä ne päävalmentajat, jotka ovat Suomen joukkuetta luotsanneet niissä kisoissa, joissa Suomi on tehnyt finaalissa jatkoaikamaalin? (3p.) Hannu Kapanen, Jukka Jalonen ja Jussi Ahokas
b) No nimeäpä sitten ne finaalien jatkoaikamaalien tekijät! (3p.) Niklas Hagman, Kasperi Kapanen ja kukas se siellä Ruotsissa teki. Teuvo Teräväinen.
c) Ja pistäpä vielä finaalien jatkoaikamaalien syöttäjät. (5p.) no en pistä
 
Suosikkijoukkue
Nykäskylän ylpeys, Bunch of jerks
Unohdin myös
Että, Suomi voitti ne junnumestaruudet tosiaan jatkoilla kaikki. Hagman kotikisoissa 97? Ja Rasse Jöötteborissa hiljensi hallin. (En tietenkään oleta saavani pisteitä näistä lisäyksistä.)
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
1. SM-liigassa oli joskus tilanne, jossa Oskar Osala pääsi pelin lopussa laittamaan kiekkoa tyhjään maaliin. Osala teki maalin, mutta sai samassa rytäkässä Kim Hirschovitsiltä sellaisen kirvesiskun käteensä, että Osalalta murtui sormi.
a) Missä joukkueessa pelasi Osala, ja missä Hirschovits? (1p.)
b) Tilannetta seuraavassa vaihdossa tuli tappelu, ketkä siellä oikein tappeli? (2p.)
c) Saiko Hirso pelikieltoa, ja jos sai, montako matsia? (2p.)

a) Osala Bluesissa, Hirso Jokereissa
b) Jokereista Helenius, Bluesilta Schwetz. Jälkimmäisen kirjoitusasu voi pettää, sen verran konsonanttien ja vokaalien välinen suhde jäi hämäämään.
c) Sai, olisiko ollut 5 matsia? Matsi suuntaan tai toiseen, mutta mennään vitosella.

2. Kim Hirschovits herätti pahennusta myös vuonna 2005, tappelemalla SM-liigassa erään 18-vuotiaan lapsenkasvoisen juniorin kanssa. Kuka oli tämä juniori? (1p.)

Ei mitään muistikuvaa. Onko tää kompa vai onko oikeasti Hirso joskus hanskannut?

3. SaiPa pudotti Jokerit pleijareista vuonna 1999.
a) Miten otteluvoitot pleijarisarjassa jakaantuivat? (1p.)
b) Kuka teki sarjan ratkaisupelissä voittomaalin? (2p.)
c) Kuka oli Jokereiden maalivahtina ratkaisupelissä? (2p.)

a) 3-0
b) Ohi
c) Markus Ketterer oli luukkuvahtina, joku kesken kauden tullut sankari kantoi päävastuun.

4. Nimeä kaikki suomalaiset maalivahdit, jotka ovat voittaneet jääkiekon maailmanmestaruuden. (4,5p.)
- 1995: Jarmo Myllys, Jukka Tammi, Ari Sulander
- 2011: Petri Vehanen, Niko Hovinen, kakkosveskari ei muistu mieleen
- Kevin Lankinen, Juho Olkinuora, taas jää yksi muistista

5. Nimeä henkilö näiden repliikkien takaa (1p./oikea vastaus):
a) "Nyt loppuu pastan syöminen ja ruvetaan vetämään hiivaa"
b) "Järvelä, mene sinä lumeen seisomaan"
c) "Minä olen pala tätä näytelmää"
d) "Me pyöritetään monen sadantuhannen juttua, ja te tulette minulle naureskelemaan"
e) "Mulla on (varaa) enemmän ku sulla ja sun faijallas"

a) Jere Karalahti. Jos ei julkisesti, niin joskus anyways
b) Ohi
c) Pakko olla Juhani Tamminen. Pakko.
d) Harri Ahola
c) Hannu Jortikka

6. Raimo Helmisen uran viimeisessä maaottelussa, Raipe syötti pelin viimeisillä sekunneilla maalin.
a) Mitä joukkuetta vastaan Suomi pelasi? (1p.)
b) Kuka pelin viimeisen maalin teki? (1p.)
c) Kuka oli tuon maalin kakkossyöttäjä? (2p.)
d) Mihin lopputulokseen peli päättyi? (2p.)

a) Tshekki
b) Pihlman
c) Jaa-a
d) Iso se voitto oli. Olisko 5-1?

7. Suomi on niittänyt hienoa menestystä alle 20-vuotiaiden kisoissa.
a) Nimeä ne päävalmentajat, jotka ovat Suomen joukkuetta luotsanneet niissä kisoissa, joissa Suomi on tehnyt finaalissa jatkoaikamaalin? (3p.)
b) No nimeäpä sitten ne finaalien jatkoaikamaalien tekijät! (3p.)
c) Ja pistäpä vielä finaalien jatkoaikamaalien syöttäjät. (5p.)

a) Hannu Kapanen, Jukka Jalonen ja... Ja... CANADA!
b) Niklas Hagman, Rasmus Ristolainen, Kasperi Kapanen
c) Jokinen ja Somervuori syöttivät Hakin maalin. Tai ainakin toinen noista sen "keskityksen" Niken lonkkaan heitti. Muihin arpakuutio antaa nimiä Teräväinen, Aho ja Lehkonen ja näistä tuskin mikään osui.
 

The Rock

Jäsen
1. SM-liigassa oli joskus tilanne, jossa Oskar Osala pääsi pelin lopussa laittamaan kiekkoa tyhjään maaliin. Osala teki maalin, mutta sai samassa rytäkässä Kim Hirschovitsiltä sellaisen kirvesiskun käteensä, että Osalalta murtui sormi.
a) Missä joukkueessa pelasi Osala, ja missä Hirschovits? (1p.) Osala (Blues) & Hirschovits (Jokerit)
b) Tilannetta seuraavassa vaihdossa tuli tappelu, ketkä siellä oikein tappeli? (2p.) Jeff Szwez (Blues) & Sami Helenius (Jokerit)
c) Saiko Hirso pelikieltoa, ja jos sai, montako matsia? (2p.) Sai 4 peliä banaania

2. Kim Hirschovits herätti pahennusta myös vuonna 2005, tappelemalla SM-liigassa erään 18-vuotiaan lapsenkasvoisen juniorin kanssa. Kuka oli tämä juniori? (1p.) Leo Komarov

3. SaiPa pudotti Jokerit pleijareista vuonna 1999.
a) Miten otteluvoitot pleijarisarjassa jakaantuivat? (1p.) SaiPa jatkoon otteluvoitoin 3-0
b) Kuka teki sarjan ratkaisupelissä voittomaalin? (2p.) Mika Skyttä
c) Kuka oli Jokereiden maalivahtina ratkaisupelissä? (2p.) Parris Duffus

4. Nimeä kaikki suomalaiset maalivahdit, jotka ovat voittaneet jääkiekon maailmanmestaruuden. (4,5p.) Jarmo Myllys, Ari Sulander, Jukka Tammi, Petri Vehanen, Teemu Lassila, Niko Hovinen, Kevin Lankinen, Veini Vehviläinen & Jussi Olkinuora

5. Nimeä henkilö näiden repliikkien takaa (1p./oikea vastaus):
a) "Nyt loppuu pastan syöminen ja ruvetaan vetämään hiivaa" Josef Boumedienne
b) "Järvelä, mene sinä lumeen seisomaan" ?
c) "Minä olen pala tätä näytelmää" ?
d) "Me pyöritetään monen sadantuhannen juttua, ja te tulette minulle naureskelemaan" Harri Ahola
e) "Mulla on (varaa) enemmän ku sulla ja sun faijallas" Hannu Jortikka

6. Raimo Helmisen uran viimeisessä maaottelussa, Raipe syötti pelin viimeisillä sekunneilla maalin.
a) Mitä joukkuetta vastaan Suomi pelasi? (1p.) Ruotsi
b) Kuka pelin viimeisen maalin teki? (1p.) Tuomas Pihlman
c) Kuka oli tuon maalin kakkossyöttäjä? (2p.) ?
d) Mihin lopputulokseen peli päättyi? (2p.) 4-2

7. Suomi on niittänyt hienoa menestystä alle 20-vuotiaiden kisoissa.
a) Nimeä ne päävalmentajat, jotka ovat Suomen joukkuetta luotsanneet niissä kisoissa, joissa Suomi on tehnyt finaalissa jatkoaikamaalin? (3p.) Hannu Kapanen, Karri Kivi & Jukka Jalonen
b) No nimeäpä sitten ne finaalien jatkoaikamaalien tekijät! (3p.) Niklas Hagman, Rasmus Ristolainen & Kasperi Kapanen
c) Ja pistäpä vielä finaalien jatkoaikamaalien syöttäjät. (5p.) Eero Somervuori, Olli Jokinen, Aleksi Saarela
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
1. SM-liigassa oli joskus tilanne, jossa Oskar Osala pääsi pelin lopussa laittamaan kiekkoa tyhjään maaliin. Osala teki maalin, mutta sai samassa rytäkässä Kim Hirschovitsiltä sellaisen kirvesiskun käteensä, että Osalalta murtui sormi.
a) Missä joukkueessa pelasi Osala, ja missä Hirschovits? (1p.) Osala, Blues & Hirso, Jokerit
b) Tilannetta seuraavassa vaihdossa tuli tappelu, ketkä siellä oikein tappeli? (2p.) Jeff Szwez, Blues & Sami Helenius, Jokerit
c) Saiko Hirso pelikieltoa, ja jos sai, montako matsia? (2p.) Sai, olisko ollut 8 ottelua

2. Kim Hirschovits herätti pahennusta myös vuonna 2005, tappelemalla SM-liigassa erään 18-vuotiaan lapsenkasvoisen juniorin kanssa. Kuka oli tämä juniori? (1p.) Nyt ei muista. Arvataan Lauri Tukonen

3. SaiPa pudotti Jokerit pleijareista vuonna 1999.
a) Miten otteluvoitot pleijarisarjassa jakaantuivat? (1p.)3-2
b) Kuka teki sarjan ratkaisupelissä voittomaalin? (2p.) Vladimir Machulda
c) Kuka oli Jokereiden maalivahtina ratkaisupelissä? (2p.)Ari Sulander

4. Nimeä kaikki suomalaiset maalivahdit, jotka ovat voittaneet jääkiekon maailmanmestaruuden. (4,5p.)
-Jarmo Myllys, Markus Ketterer, Jukka Tammi, Kevin Lankinen, Antti Raanta.. ei perkele muista 2011 & 2019

5. Nimeä henkilö näiden repliikkien takaa (1p./oikea vastaus):
a) "Nyt loppuu pastan syöminen ja ruvetaan vetämään hiivaa" Esa Tikkanen
b) "Järvelä, mene sinä lumeen seisomaan" Raimo Summanen
c) "Minä olen pala tätä näytelmää" Petri Matikainen
d) "Me pyöritetään monen sadantuhannen juttua, ja te tulette minulle naureskelemaan" Erkka Westerlund
e) "Mulla on (varaa) enemmän ku sulla ja sun faijallas" Jere Karalahti

6. Raimo Helmisen uran viimeisessä maaottelussa, Raipe syötti pelin viimeisillä sekunneilla maalin.
a) Mitä joukkuetta vastaan Suomi pelasi? (1p.) Italia
b) Kuka pelin viimeisen maalin teki? (1p.) Vesa Viitakoski
c) Kuka oli tuon maalin kakkossyöttäjä? (2p.) Ei kukaan
d) Mihin lopputulokseen peli päättyi? (2p.) 7-0

7. Suomi on niittänyt hienoa menestystä alle 20-vuotiaiden kisoissa.
a) Nimeä ne päävalmentajat, jotka ovat Suomen joukkuetta luotsanneet niissä kisoissa, joissa Suomi on tehnyt finaalissa jatkoaikamaalin? (3p.) Hannu Jortikka, Jukka Jalonen & Lauri Marjamäki
b) No nimeäpä sitten ne finaalien jatkoaikamaalien tekijät! (3p.) Kasper Kapanen, Rasmus Ristolainen & Niklas Hagman
c) Ja pistäpä vielä finaalien jatkoaikamaalien syöttäjät. (5p.) Mikko Rantanen, Roope Hintz, Artturi Lehkonen, Esa Lindell, Olli Jokinen
 

Manazeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
1. SM-liigassa oli joskus tilanne, jossa Oskar Osala pääsi pelin lopussa laittamaan kiekkoa tyhjään maaliin. Osala teki maalin, mutta sai samassa rytäkässä Kim Hirschovitsiltä sellaisen kirvesiskun käteensä, että Osalalta murtui sormi.
a) Missä joukkueessa pelasi Osala, ja missä Hirschovits? (1p.) Osala Bluessissa ja Hirscho Jokereissa
b) Tilannetta seuraavassa vaihdossa tuli tappelu, ketkä siellä oikein tappeli? (2p.) Sami Helenius ja Patrik Lostedt
c) Saiko Hirso pelikieltoa, ja jos sai, montako matsia? (2p.) ei saanut

2. Kim Hirschovits herätti pahennusta myös vuonna 2005, tappelemalla SM-liigassa erään 18-vuotiaan lapsenkasvoisen juniorin kanssa. Kuka oli tämä juniori? (1p.) Jesse Joensuu

3. SaiPa pudotti Jokerit pleijareista vuonna 1999.
a) Miten otteluvoitot pleijarisarjassa jakaantuivat? (1p.) 3-0
b) Kuka teki sarjan ratkaisupelissä voittomaalin? (2p.) Vladimir Machulda
c) Kuka oli Jokereiden maalivahtina ratkaisupelissä? (2p.) Markus Ketterrer

4. Nimeä kaikki suomalaiset maalivahdit, jotka ovat voittaneet jääkiekon maailmanmestaruuden. (4,5p.) Tammi, Myllys, Sulander, Lassila, Hovinen, Vehanen, Lankinen, Olkinuora, Vehviläinen

5. Nimeä henkilö näiden repliikkien takaa (1p./oikea vastaus):
a) "Nyt loppuu pastan syöminen ja ruvetaan vetämään hiivaa" Anssi Salmela
b) "Järvelä, mene sinä lumeen seisomaan" Jukka Jalonen
c) "Minä olen pala tätä näytelmää" Juhani Tamminen
d) "Me pyöritetään monen sadantuhannen juttua, ja te tulette minulle naureskelemaan" Tää oli ainut tuttu näistä sitaateista. Joku Mestis-koutsi muistaakseni, mutta nimi ei kyllä tule mieleen.
e) "Mulla on (varaa) enemmän ku sulla ja sun faijallas" Hannu Jortikka

6. Raimo Helmisen uran viimeisessä maaottelussa, Raipe syötti pelin viimeisillä sekunneilla maalin.
a) Mitä joukkuetta vastaan Suomi pelasi? (1p.) Tšekki
b) Kuka pelin viimeisen maalin teki? (1p.) Tuomas Pihlman
c) Kuka oli tuon maalin kakkossyöttäjä? (2p.) Ei kakkossyöttäjää
d) Mihin lopputulokseen peli päättyi? (2p.) 6-1

7. Suomi on niittänyt hienoa menestystä alle 20-vuotiaiden kisoissa.
a) Nimeä ne päävalmentajat, jotka ovat Suomen joukkuetta luotsanneet niissä kisoissa, joissa Suomi on tehnyt finaalissa jatkoaikamaalin? (3p.) Hannu Kapanen, Karri Kivi ja Jukka Jalonen
b) No nimeäpä sitten ne finaalien jatkoaikamaalien tekijät! (3p.) Niklas Hagman, Rasmus Ristolainen ja Kasperi Kapanen
c) Ja pistäpä vielä finaalien jatkoaikamaalien syöttäjät. (5p.) Olli Jokinen, Teuvo Teräväinen, Saku Mäenalanen, Mikko Rantanen
 

Johnnie

Jäsen
1. SM-liigassa oli joskus tilanne, jossa Oskar Osala pääsi pelin lopussa laittamaan kiekkoa tyhjään maaliin. Osala teki maalin, mutta sai samassa rytäkässä Kim Hirschovitsiltä sellaisen kirvesiskun käteensä, että Osalalta murtui sormi.
a) Missä joukkueessa pelasi Osala, ja missä Hirschovits? (1p.) Osala Bluesissa, Hirso Jokereissa
b) Tilannetta seuraavassa vaihdossa tuli tappelu, ketkä siellä oikein tappeli? (2p.) Patrik Lostedt ja Semir Ben-Amor
c) Saiko Hirso pelikieltoa, ja jos sai, montako matsia? (2p.) Heitetään, että sai seitsemän peliä.

2. Kim Hirschovits herätti pahennusta myös vuonna 2005, tappelemalla SM-liigassa erään 18-vuotiaan lapsenkasvoisen juniorin kanssa. Kuka oli tämä juniori? (1p.) Ei mitään käsitystä. Veikkaan, että "Naru"-Arsi Piispanen.

3. SaiPa pudotti Jokerit pleijareista vuonna 1999.
a) Miten otteluvoitot pleijarisarjassa jakaantuivat? (1p.) 3-1
b) Kuka teki sarjan ratkaisupelissä voittomaalin? (2p.) Ketäs silloin SaiPassa on pelannut. Pelasiko Janecky? Veikkaan Otakaria.
c) Kuka oli Jokereiden maalivahtina ratkaisupelissä? (2p.) Ari Sulander

4. Nimeä kaikki suomalaiset maalivahdit, jotka ovat voittaneet jääkiekon maailmanmestaruuden. (4,5p.) Jarmo Myllys, Jukka Tammi, Ari Sulander, Petri Vehanen, Teemu Lassila, Niko Hovinen, Kevin Lankinen, Jussi Olkinuora

5. Nimeä henkilö näiden repliikkien takaa (1p./oikea vastaus):
a) "Nyt loppuu pastan syöminen ja ruvetaan vetämään hiivaa" Sami Helenius
b) "Järvelä, mene sinä lumeen seisomaan" Kari Jalonen
c) "Minä olen pala tätä näytelmää" Raimo Summanen
d) "Me pyöritetään monen sadantuhannen juttua, ja te tulette minulle naureskelemaan" Harri Ahola
e) "Mulla on (varaa) enemmän ku sulla ja sun faijallas" Hannu Jortikka

6. Raimo Helmisen uran viimeisessä maaottelussa, Raipe syötti pelin viimeisillä sekunneilla maalin.
a) Mitä joukkuetta vastaan Suomi pelasi? (1p.) Venäjä
b) Kuka pelin viimeisen maalin teki? (1p.) Tuomas Pihlman
c) Kuka oli tuon maalin kakkossyöttäjä? (2p.) Jarkko Immonen
d) Mihin lopputulokseen peli päättyi? (2p.) 4-2 Suomelle

7. Suomi on niittänyt hienoa menestystä alle 20-vuotiaiden kisoissa.
a) Nimeä ne päävalmentajat, jotka ovat Suomen joukkuetta luotsanneet niissä kisoissa, joissa Suomi on tehnyt finaalissa jatkoaikamaalin? (3p.) Hannu Jortikka, Jukka Jalonen, Erkka Westerlund
b) No nimeäpä sitten ne finaalien jatkoaikamaalien tekijät! (3p.) Niklas Hagman, Rasmus Ristolainen ja Kasperi Kapanen
c) Ja pistäpä vielä finaalien jatkoaikamaalien syöttäjät. (5p.) Jere Karalahti, Teuvo Teräväinen, Arsi Lehkonen, Roope Hintz, Mikko Rantanen
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No huh huh. Ihan pihalla. Onkohan nää liian uusia asioita mulle, kun ei mitään oo jäänyt mieleen. No aina kannattaa arvata.

1.a) Osala Blues, Hirschovits Jokerit
b) Peter Ahola ja Sami Helenius
c) Pelikieltoa 5 ottelua

2. Ville Lajunen

3.a) 3-0
b) Vladimir Machulda
c) Mika Noronen

4. Jarmo Myllys, Ari Sulander, Jukka Tammi, Petri Vehanen, Pekka Rinne

5.a) Rauno Korpi
b) Hannu Jortikka
c) Juhani Tamminen
d) Kai Suikkanen
e) Pentti Matikainen

6.a) Kanada
b) Tomi Kallio
c) Jarkko Ruutu
d) 5-0

7.a) Alpo Suhonen, Jukka Jalonen, Karri Kivi
b) Jari Kurri, Niklas Hagman, Kasperi Kapanen
c) Esa Keskinen, Sami Kapanen, Aleksi Saarela
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
1.
A) Osala Bluesissa, Hirso Jokereissa.
B) Sami Helenius Jokereista ja Jeff Swez (en muista miten tarkalleen nimi kirjoitetaan) Bluesista.
C) Taisihan tuo saada, en muista paljon. Heitetään nyt vaikka neljä peliä.

2.
Leo Komarov

3.
A) 0-3 SaiPalle
B) Pasi Määttänen
C) Parris Duffus

4.
Jamo Myllys, Jukka Tammi, Ari Sulander, Petri Vehanen, Teemu Lassila, Niko Hovinen, Kevin Lankinen, Jussi Olkinuora, Janne Juvonen

5.
A) Jere Karalahti
B) Raimo Summanen
C) Juhani Tamminen
D) Harri Ahola
E) Hannu Jortikka

6.
A) Tshekki
B) Tuomas Pihlman
C) Jarkko Immonen
D) 6-1 Suomelle

7.

A) Hannu Kapanen, Karri Kivi, Jukka Jalonen
B) Niklas Hagman, RR55, Kasperi Kapanen
C) Teuvo Teräväinen, muita ei tule mieleen.
 

Barney

Jäsen
1. a) Osala Bluesissa ja Hirso Jokereissa
b) Patrik Lostedt ja Sami Helenius
c) Sai, 5 ottelua

2. Leo Komarovin kanssa se ainakin joskus myllytti, joten mennään Leksalla.

3. a) 3-0
b) Hämäläisen Tero
c) Duffus

4. Myllys, Sulander, Tammi, Vehanen, Hovinen, Lankinen, Olkinuora, Lassila ja Vehviläinen

5. a) Mika Saukkonen
b) Jukka Rautakorpi
c) Juhani Tamminen
d) Harri Ahola
e) Hannu Jortikka

6. a) Tshekki
b) Tuomas Pihlman
c) Jaa'a, Pihlmanista tulee ensimmäisenä mieleen Jarkko Immonen.
d) Heitetään vaikka 4-1.

7. a) Karri Kivi, Jukka Jalonen ja Hannu Kapanen
b) Rasmus Ristolainen, Kasperi Kapanen ja Niklas Hagman
c) Aleksi Saarela ja Teuvo Teräväinen muistaakseni, Olli Jokinen, Eero Somervuori ja Artturi Lehkonen lotolla
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No perkele sentään, onhan tähän nyt vastauksia tullutkin sitten. Tässähän joutuu hommiin näitä pisteitä laskiessaan!

Muutamia erittäin vakuuttavia suorituksia on jo tullut. Olette te kyllä vajaata sakkia ku tämmösiä muistatte/jaksatte lähteä googlaamaan! Oon aika hövelisti antanut pisteitä vaikka nimet ois vähän sinne päin, koska tuollaisiin pikkuvirheisiin takertuminen on pienisieluista nillittämistä ( @Turha Kaukalo ), ja minä en ole pienisieluinen nillittäjä. Jostain numerovastauksistakin oon antanut säälipisteitä jos on osunut yhden päähän, tosin en kaikista koska olen välillä pienisieluinen nillittäjä.

Kaikkiin kysymyksiin on ainakin kerran tullut täysin oikea vastaus, paitsi kohtiin 5b, 6c ja 7c, eli se joka komensi Järvelän lumeen seisomaan, Helmisen vikan syöttämän maajoukkuemaalin kakkossyöttäjä, ja yksi u20-jatkoaikamaalien syöttäjistä on toistaiseksi vielä löytymättä. Nuo melkein arvasinkin että tulevat olemaan vaikeimmat, lisäksi Hirson kanssa hanskanneen juniorin, SaiPan voittomaalin tekijän ja Jokereiden maalivahdin arvasin olevan vaikeat, mutta niihin on jotkut retardit osanneet oikeita vastauksia arpoa! Hiivan vetäjän luulin olevan helppo, luulin että tuo on melko kuuluisa lausahdus, mutta eipä se ole kauhean helppo ollutkaan. U20-jatkoaikamaalihommat ovat taas keskimääräisesti kummallisen hyvällä tasolla olleet.

Jatkakaa, olkaa hyvät!
 

KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
U20-jatkoaikamaalihommat ovat taas keskimääräisesti kummallisen hyvällä tasolla olleet.

Muistikuva kaiketi syntyy, kun johonkin hetkeen liittyy tunnelataus. Mitä voimakkaampi tunne, sitä voimakkaampana ja kauemmin muistikuva säilyy. Siten nuo jatkoaikamaalit on aika helppo palauttaa mieleensä, varsinkin juuri ne hetket, kun kiekko uppoaa sisään. Se edellinen syöttö ei aiheuta samanlaisia mielenkuohuja. Mutta varmaan aika moni muistaa myös Marko "Veke" Tuomaisen jatkoaikamaalin Ruotsia vastaan. Tai Pateran tai Hlavacin sitten toisessa päädyssä...

Varsinaisella peliajalla tulleet maalit on sitten ehkä vaikeampi muistaa. En esim. 2011 finaalin kaikkia maaleja muistaisi, ainakaan oikeassa järjestyksessä. Ehkä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös