15. päivä huhtikuuta alkavat Irlannin tasavallan ensimmäisessä täysimittaisessa jäähallissa kolmosdivarin MM-kisat. Mukana isäntämaan lisäksi Etelä-Afrikka, Luxemburg, Uusi-Seelanti, Armenia ja Mongolia.
Uusi-Seelanti on lienee jonkin sortin ennakkosuosikki mutta oman pikku panoksensa antaa varmasti ensimmäsiin kisoihinsa osallistuva Mongolia. Kansainvälisen jääkiekkoliiton 46. jäsenmaa on aikaisemmin osallistunut ainoastaan Aasian mestaruuskisoihin ja nyt siis ensimmäistä kertaa kohtaa länsimaita MM-tasolla. Varsinkin jos ovat päässeet Kiinan kanssa harjoitusotteluissa pelaamaan ja suurin osa pelaajista kun taitaa kiinalaisissa joukkueissa pelata, voi avausottelu olla melkoista shokkihoitoa isännille.
Oma henkilökohtainen huipennus on ensi keskiviikon iltaottelu Armenia vs. Irlanti. Viime vuoden maailmanlistan viimeinen vastaan toiseksi viimeisin. Onko tämän jälkeen enää paluuta mihinkään entiseen?
Muuten omat tavoitteet ovat muutama murskavoitto ja parit ylilyönnit, myllyt sallittava jne.
Isäntäjoukkue