Jääkiekon MM-kisat 1989 – turhan tiedon visa

  • 7 477
  • 29

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Pidin jokin aika sitten eräässä oluenmaistelutilaisuudessa visailua muutamista vanhoista jääkiekon- ja jalkapallon arvokisoista. Eräs osio oli kysymyksiä vuoden -89 Jääkiekon MM-kisoista. Keksin pakettiin lisää kysymyksiä ja laitan tähän pitkien pyhien ajaksi ihmeteltäväksi. Toivottavasti edes joku uskaltaisi vastata.

Kysymykset saattavat normiseuraajalle olla vaikeita - jopa mahdottomia. Jääkiekkoaiheisella palstalla luulisi kuitenkin päivystävän myös lajiniiloja. Koeajossa tuli koviakin pisteitä, mutta vastailijoina oli silloin käveleviä jääkiekon tietosanakirjoja.

Osa kysymyksistä on sellaisia että niihin ei vastausta todennäköisesti internetistä löydy - osaan kysymyksistä löytyy. Pääsääntöisesti ideana on kuitenkin että joko muistat tai tiedät - tai sitten et. Muutama huono lukumääräkysymys jäi joukkoon kun en jaksa editoida, mutta niihin vastaukset löytyvät nopeasti.


Vieläkö muistat? - Jääkiekon MM-kisat 15.04-01.05.1989 Tukholma ja Södertälje, Ruotsi


Jäähallit

1. Tukholman lisäksi toisena ottelupaikkakuntana oli Södertälje. Mikä oli/on:

a) Södertäljen jäähallin nimi?
b) Montako ottelua Södertäljessä pelattiin?

2. Kisat olivat tiettävästi ensimmäiset MM-kisat, joissa soitettiin katkojen aikana musiikkia. Lisäksi jokaisella (?) joukkueella oli oma kappaleensa maalin syntymisen merkiksi. Mikä oli:

a) Suomen maalimusiikki?
b) Ruotsin maalimusiikki?
c) Neuvostoliiton maalimusiikki?


Televisiointi

3. Kuinka monta ottelua Yleisradio televisioi Suomeen kisoista? (Vinkki: täysin sama määrä kuin vuosina -87 ja -90.)

4. Kisat selostivat Yleisradion TV-lähetyksiin totutusti Juha Jokinen ja Antero Karapalo. Ketkä toimivat asiantuntijakommentaattoreina?


Suomen joukkue ja pelaajat

5. Keiden Suomen MM-joukkueen pelaajien kisapasseja ei leimattu NHL-vahvistusten saapumisten vuoksi?

6. Jari Kurri ja Esa Tikkanen saapuivat kisoihin 18.4 Edmontonin pudottua jatkosta. Ainoastaan Tikkanen pelasi 18.4 Neuvostoliittoa vastaan. Miksi Kurri ei pelannut?

7. Vuosia myöhemmin Suomen päävalmentaja Pentti Matikainen spekuloi että yksi viimeisellä maajoukkueleirillä mukana ollut pelaaja olisi pitänyt ottaa kisoihin mukaan. Kuka?

8. Millaiseen muotoon Suomen ykkösviisikko lopulta muotoutui?



Muut joukkueet ja pelaajat

9. Kuinka moni Tsekkoslovakian MM-joukkueen pelaajista ei koskaan pelannut myöhemmin SM-liigassa tai 1-divisioonassa?

10. Kuinka monta slovakkia Tsekkoslovakian maajoukkueessa oli mukana?

11. Kuka pelasi Neuvostoliiton superviisikon takana Fetisovin puolustajaparina?

12. Eräs Ruotsin joukkueen pelaaja teki turnauksessa sellaisella harhautuksella maalin, josta Peter Forsberg sanoi ottaneensa mallia ratkaisevaan rangaistuslaukaukseensa Lillehammerin olympiakisojen finaalissa 1994. Kuka oli tämä pelaaja ja missä ottelussa hän teki maalin?

13. Turnaukseen osallistui yksi puolalaissyntyinen pelaaja, joka ei kuitenkaan pelannut Puolan maajoukkueessa. Kuka hän oli?

14. USA:n Corey Millen kärähti dopingista ja USA:n tappio 4-5 Tsekkoslovakialle merkittiin 0-5 tappioksi. Toinenkin turnauksessa pelannut pelaaja kärysi kisoissa, mutta hänen b-näytteensä oli negatiivinen ja seurauksia edustamalleen maajoukkueelle ei kertynyt. Kuka pelaaja kyseessä?

15. Kisoissa nähtiin yksi pelaaja, joka oli edustanut aikaisemmin toista maajoukkuetta kuin mitä hän edusti MM-kisoissa 1989. Tämä edustus oli kuitenkin tapahtunut Kanada Cupissa, joten IIHF:n sääntöjä ei rikottu. Kuka pelaaja kyseessä?

16. Länsi-Saksan valmentajana oli legendaarinen Xaver Unsinn. Mikä mahtoi olla hänen lempinimensä, joka johtui hänen tavaramerkistään?

17. Yksi kisoissa pelannut pelaaja edusti samalla kaudella seuraa, joka pelasi Suomen 1-divisioonassa. Kuka sai kutsun divarista MM-kisoihin?

18. Mistä NHL-joukkueesta saapui eniten pelaajia turnaukseen?



Ottelut

19. Mitä erikoista oli mitalisarjan viimeisen päivän ottelun Kanada-Tsekkoslovakia (01.05.1989) asetelmissa ennen ottelua?

20. Mitä tilastollista erikoisuutta tapahtui Suomen ja Puolan välisessä putoamissarjan ottelussa (28.04.1989)?

21. Suomen toiveet mitalisarjaan pääsystä kaatuivat viimeistään neljännessä ottelussa Ruotsia vastaan, jonka Ruotsi voitti 6-3. Milloin Ruotsi edellisen kerran ennen tätä voitti Suomen jääkiekon MM-kisoissa aikuisten tasolla?


Kuva-arvoituksia

22. Kuka kuvassa?

a) Tämä Puolan joukkueen pelaaja oli jo vuonna 1976 kaatamassa Katowicen MM-kisoissa Neuvostoliittoa:

http://www.lions-archiv.de/assets/images/1989_1.jpg

b) Tämä taitava slovakki pelasi kisoissa Tsekkoslovakian ykkösketjussa Vladimir Ruzickan rinnalla:
http://www.legendsofhockey.net/LegendsOfHockey/gallery/999997/0013.jpg

c) Tältä kaverilta sujuivat jääkiekon pelaamisen ohella tarvittaessa myös lauluhommat:
http://www2.difhockey.se/bilder/nymapp/qeytyw2.jpg


JOKERI: Eräässä Suomen ottelussa suomi pelasi ylivoimapeliä. Suomella oli kiekko hallussa hyökkäysalueella, mutta Jarmo Kuusisto luisteli kuitenkin kaikkien paikallaolijoiden yllätykseksi tilanteesta vaihtoon. Mitä Kuusisto kertoi syyksi toimittaja Asko Tanhuanpäälle?
 
Viimeksi muokattu:

dorka

Jäsen
Osallistuisin mielläni tähän turhan tiedon visaan, mutta nämä kysymykset on sen verran kinkkisiä, että voisko tässä visassa ihan hieman huijata? Edes vähän googlettaa? Pliis, ihan vähän vaa! Edes yks kysymys!

Tietämiseeni voi tosin vaikuttaa se, että vuonna 1989 kiemurtelin vielä isäni ballseissa.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Osallistuisin mielläni tähän turhan tiedon visaan, mutta nämä kysymykset on sen verran kinkkisiä, että voisko tässä visassa ihan hieman huijata? Edes vähän googlettaa? Pliis, ihan vähän vaa! Edes yks kysymys!

Tietämiseeni voi tosin vaikuttaa se, että vuonna 1989 kiemurtelin vielä isäni ballseissa.

Kaikki mahdolliset keinot ovat sallittuja, kuten tuolla ylhäällä epämääräisesti mainitsin.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kunnon jääkiekkovisaa tässä onkin jo kaivattu.

1. Tukholman lisäksi toisena ottelupaikkakuntana oli Södertälje. Mikä oli/on:

a) Södertäljen jäähallin nimi? - Scaniarinken
b) Montako ottelua Södertäljessä pelattiin? ----

2. Kisat olivat tiettävästi ensimmäiset MM-kisat, joissa soitettiin katkojen aikana musiikkia. Lisäksi jokaisella (?) joukkueella oli oma kappaleensa maalin syntymisen merkiksi. Mikä oli:

a) Suomen maalimusiikki? - Säkkijärven polkka
b) Ruotsin maalimusiikki? - Ruotsin maajoukkue levytti näihin kisoihin Runkkenin johdolla kappaleen nimeltä "Nu tar vi dom" tai jotain sinne päin
c) Neuvostoliiton maalimusiikki? - Kalinka

Televisiointi

3. Kuinka monta ottelua Yleisradio televisioi Suomeen kisoista? (Vinkki: täysin sama määrä kuin vuosina -87 ja -90.) - 32

4. Kisat selostivat Yleisradion TV-lähetyksiin totutusti Juha Jokinen ja Antero Karapalo. Ketkä toimivat asiantuntijakommentaattoreina? - en muista kuin Timo Lahtisen, toinen oli varmaankin Rauno Korpi, ja taisi olla ensimmäinen kerta kun kommentaattoreita käytettiin, muistan kun tätä piti oikein tv-kuuluttajan selittää ennen pelin alkua että mikä se toinen horisko on kun äänessä on ja miksi

Suomen joukkue ja pelaajat

5. Keiden Suomen MM-joukkueen pelaajien kisapasseja ei leimattu NHL-vahvistusten saapumisten vuoksi? ---

6. Jari Kurri ja Esa Tikkanen saapuivat kisoihin 18.4 Edmontonin pudottua jatkosta. Ainoastaan Tikkanen pelasi 18.4 Neuvostoliittoa vastaan. Miksi Kurri ei pelannut? - varustekassi oli hukassa

7. Vuosia myöhemmin Suomen päävalmentaja Pentti Matikainen spekuloi että yksi viimeisellä maajoukkueleirillä mukana ollut pelaaja olisi pitänyt ottaa kisoihin mukaan. Kuka? - Teemu Selänne

8. Millaiseen muotoon Suomen ykkösviisikko lopulta muotoutui? ---

Muut joukkueet ja pelaajat

9. Kuinka moni Tsekkoslovakian MM-joukkueen pelaajista ei koskaan pelannut myöhemmin SM-liigassa tai 1-divisioonassa? - 3

10. Kuinka monta slovakkia Tsekkoslovakian maajoukkueessa oli mukana? - 3

11. Kuka pelasi Neuvostoliiton superviisikon takana Fetisovin puolustajaparina? - Aleksei Kasatonov (vai oliko tämä joku kompa?)

12. Eräs Ruotsin joukkueen pelaaja teki turnauksessa sellaisella harhautuksella maalin, josta Peter Forsberg sanoi ottaneensa mallia ratkaisevaan rangaistuslaukaukseensa Lillehammerin olympiakisojen finaalissa 1994. Kuka oli tämä pelaaja ja missä ottelussa hän teki maalin? ---

13. Turnaukseen osallistui yksi puolalaissyntyinen pelaaja, joka ei kuitenkaan pelannut Puolan maajoukkueessa. Kuka hän oli? ---

14. USA:n Corey Millen kärähti dopingista ja USA:n tappio 4-5 Tsekkoslovakialle merkittiin 0-5 tappioksi. Toinenkin turnauksessa pelannut pelaaja kärysi kisoissa, mutta hänen b-näytteensä oli negatiivinen ja seurauksia edustamalleen maajoukkueelle ei kertynyt. Kuka pelaaja kyseessä? - Kanadan Randy Carlyle, joka oli melko hassun näköinen ilmestys kypärä päässään

15. Kisoissa nähtiin yksi pelaaja, joka oli edustanut aikaisemmin toista maajoukkuetta kuin mitä hän edusti MM-kisoissa 1989. Tämä edustus oli kuitenkin tapahtunut Kanada Cupissa, joten IIHF:n sääntöjä ei rikottu. Kuka pelaaja kyseessä? ---

16. Länsi-Saksan valmentajana oli legendaarinen Xaver Unsinn. Mikä mahtoi olla hänen lempinimensä, joka johtui hänen tavaramerkistään? - siitä hatusta se lempinimi tulee varmaan mutten ole koskaan sitä kuullutkaan

17. Yksi kisoissa pelannut pelaaja edusti samalla kaudella seuraa, joka pelasi Suomen 1-divisioonassa. Kuka sai kutsun divarista MM-kisoihin? - Vaasan Sportin Waldemar Klisiak

18. Mistä NHL-joukkueesta saapui eniten pelaajia turnaukseen? - Edmonton Oilersista

Ottelut

19. Mitä erikoista oli mitalisarjan viimeisen päivän ottelun Kanada-Tsekkoslovakia (01.05.1989) asetelmissa ennen ottelua? ---

20. Mitä tilastollista erikoisuutta tapahtui Suomen ja Puolan välisessä putoamissarjan ottelussa (28.04.1989)? - ei yhtään jäähyä

21. Suomen toiveet mitalisarjaan pääsystä kaatuivat viimeistään neljännessä ottelussa Ruotsia vastaan, jonka Ruotsi voitti 6-3. Milloin Ruotsi edellisen kerran ennen tätä voitti Suomen jääkiekon MM-kisoissa? - 1983 Länsi-Saksassa

Kuva-arvoituksia

22. Kuka kuvassa?

a) Tämä Puolan joukkueen pelaaja oli jo vuonna 1976 kaatamassa Katowicen MM-kisoissa Neuvostoliittoa: - Jerzy Potz

b) Tämä taitava slovakki pelasi kisoissa Tsekkoslovakian ykkösketjussa Vladimir Ruzickan rinnalla: - Jiri Hrdina

c) Tältä kaverilta sujuivat jääkiekon pelaamisen ohella tarvittaessa myös lauluhommat: ---

JOKERI: Eräässä Suomen ottelussa suomi pelasi ylivoimapeliä. Suomella oli kiekko hallussa hyökkäysalueella, mutta Jarmo Kuusisto luisteli kuitenkin kaikkien paikallaolijoiden yllätykseksi tilanteesta vaihtoon. Mitä Kuusisto kertoi syyksi toimittaja Asko Tanhuanpäälle? - ohi luistellut Esa Tikkanen oli huutanut Kuusistolle että "painu nyt vittuun siitä"
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Mitään tietoa ei ole. Olisin onnellinen jos edes yksi menisi oikein.

1a) Scania-Vabis V8 Arena
b) 24

2a) Joku vanha iskelmä saattais olla kyseessä. Biisiä en keksi mutta esittäjä Frederik
b) Joku rätisevä kirpparilta löydetty c-kasetti jossa ei ole esittäjää tai biisin nimeä.
c) Disco-versio Kalinkasta.

3. oisko 6kpl, 4 Suomen peliä.
4. Höyry Häyrinen ja Vennamon Pekka.

5. Teppo Winnipeg
6. Kurrilla oli kankkunen.
7. -
8. OLH - KH - VLH
PP - PP
9. -
10. 7
11. Fedorov
12. pelaajasta ei tietoa, Ruotsi - Kanada
13. Olezhch Krhagdisdgsodwicths.
14.
15.
16. Veikkaisin että liittyy pukeutumis/tukkatyyliin
17.
18. Winnipeg Jets?
19. Jonkun pelipaidan jäädytys?
20. Maalivahdin saama syöttöpiste?
21. 2v aiemmin olleissa kisoissa.
22a) -
b) -
c) Jörgen Jonsson

Jokeri:
Jarmolle iski jumalaton paskahätä.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
b) Tämä taitava slovakki pelasi kisoissa Tsekkoslovakian ykkösketjussa Vladimir Ruzickan rinnalla: - Jiri Hrdina
Ei taida muuten olla Hrdina. Käsittääkseni Hrdina on tsekki, en huomannut että kyse oli slovakista. En keksi kyllä ketään muutakaan.
 
Kysymykset olivat tosi vaikeita. Siitä olen kuitenkin ihan varma, että Rokun vastuas kysymykseen 21 ei ole oikea. Googlen avulla selvitin, että Ruotsi voitti Suomen jääkiekon MM-kisoissa 6-2 28. joulukuuta 1988. Ottelu pelattiin Alaskassa.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
22. b. Tomas Preveli
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Kysymykset olivat tosi vaikeita. Siitä olen kuitenkin ihan varma, että Rokun vastuas kysymykseen 21 ei ole oikea. Googlen avulla selvitin, että Ruotsi voitti Suomen jääkiekon MM-kisoissa 6-2 28. joulukuuta 1988. Ottelu pelattiin Alaskassa.

Olisi pitänyt tarkentaa että tarkoitin aikuisten MM-kisoja, en 20-vuotiaiden/naisten yms. Muokkaan alkuperäiseen viestiin.

Rokulle nostan jo tässä vaiheessa saunalimpparin, vaikka aivan kaikkiin vastaamiinsa kysymyksiin ei oikeata vastausta saanut. Hienoa jääkiekon turhan tiedon sivistystä!
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nuo olivat ensimmäiset MM-kisat, joita seurasin kunnolla (niin kunnolla, kun YLE:n kautta pystyi), mutta vaikealta näyttää. Kokeillaan nyt jotain, vaikka suurimpaan osaan ei ole minkäänlaista käsitystä.


Jäähallit

1. Tukholman lisäksi toisena ottelupaikkakuntana oli Södertälje. Mikä oli/on:

a) Södertäljen jäähallin nimi? - ?
b) Montako ottelua Södertäljessä pelattiin? - 12

2. Kisat olivat tiettävästi ensimmäiset MM-kisat, joissa soitettiin katkojen aikana musiikkia. Lisäksi jokaisella (?) joukkueella oli oma kappaleensa maalin syntymisen merkiksi. Mikä oli:

a) Suomen maalimusiikki? - Säkkijärven polkka
b) Ruotsin maalimusiikki? - Ny tar vi dom
c) Neuvostoliiton maalimusiikki? -Kalinka


Televisiointi

3. Kuinka monta ottelua Yleisradio televisioi Suomeen kisoista? (Vinkki: täysin sama määrä kuin vuosina -87 ja -90.) - Varmaankin kaikki Suomen pelit, jota tulee silloisella systeemillä käsittääkseni 10 ja valittuja muita pelejä jokunen... yht. 15

4. Kisat selostivat Yleisradion TV-lähetyksiin totutusti Juha Jokinen ja Antero Karapalo. Ketkä toimivat asiantuntijakommentaattoreina? - Juhani Wahlsten, Juhani Tamminen

Suomen joukkue ja pelaajat

5. Keiden Suomen MM-joukkueen pelaajien kisapasseja ei leimattu NHL-vahvistusten saapumisten vuoksi? - ?

6. Jari Kurri ja Esa Tikkanen saapuivat kisoihin 18.4 Edmontonin pudottua jatkosta. Ainoastaan Tikkanen pelasi 18.4 Neuvostoliittoa vastaan. Miksi Kurri ei pelannut? - Oli sairas

7. Vuosia myöhemmin Suomen päävalmentaja Pentti Matikainen spekuloi että yksi viimeisellä maajoukkueleirillä mukana ollut pelaaja olisi pitänyt ottaa kisoihin mukaan. Kuka? - Teemu Selänne

8. Millaiseen muotoon Suomen ykkösviisikko lopulta muotoutui? - Esa Tikkanen-Esa Keskinen-Jari Kurri... Simo Saarinen-Arto Ruotanen

Muut joukkueet ja pelaajat

9. Kuinka moni Tsekkoslovakian MM-joukkueen pelaajista ei koskaan pelannut myöhemmin SM-liigassa tai 1-divisioonassa? - 5

10. Kuinka monta slovakkia Tsekkoslovakian maajoukkueessa oli mukana? - 3

11. Kuka pelasi Neuvostoliiton superviisikon takana Fetisovin puolustajaparina? - Hataria muistikuvia, että Boris Prevelinov. Mennään silti helpoimman kautta: Aleksei Kasatonov.

12. Eräs Ruotsin joukkueen pelaaja teki turnauksessa sellaisella harhautuksella maalin, josta Peter Forsberg sanoi ottaneensa mallia ratkaisevaan rangaistuslaukaukseensa Lillehammerin olympiakisojen finaalissa 1994. Kuka oli tämä pelaaja ja missä ottelussa hän teki maalin? - Håkan Loob, Kanada

13. Turnaukseen osallistui yksi puolalaissyntyinen pelaaja, joka ei kuitenkaan pelannut Puolan maajoukkueessa. Kuka hän oli? - Peter Siedorkiewicz pelasi ainakin joissain kisoissa Kanadan maalilla. Kokeillaan sitä.

14. USA:n Corey Millen kärähti dopingista ja USA:n tappio 4-5 Tsekkoslovakialle merkittiin 0-5 tappioksi. Toinenkin turnauksessa pelannut pelaaja kärysi kisoissa, mutta hänen b-näytteensä oli negatiivinen ja seurauksia edustamalleen maajoukkueelle ei kertynyt. Kuka pelaaja kyseessä? - ?

15. Kisoissa nähtiin yksi pelaaja, joka oli edustanut aikaisemmin toista maajoukkuetta kuin mitä hän edusti MM-kisoissa 1989. Tämä edustus oli kuitenkin tapahtunut Kanada Cupissa, joten IIHF:n sääntöjä ei rikottu. Kuka pelaaja kyseessä? - Petr Statsny

16. Länsi-Saksan valmentajana oli legendaarinen Xaver Unsinn. Mikä mahtoi olla hänen lempinimensä, joka johtui hänen tavaramerkistään? - Xavi

17. Yksi kisoissa pelannut pelaaja edusti samalla kaudella seuraa, joka pelasi Suomen 1-divisioonassa. Kuka sai kutsun divarista MM-kisoihin? - ?

18. Mistä NHL-joukkueesta saapui eniten pelaajia turnaukseen? - Edmonton


Ottelut

19. Mitä erikoista oli mitalisarjan viimeisen päivän ottelun Kanada-Tsekkoslovakia (01.05.1989) asetelmissa ennen ottelua? - Tasapeli ei riittänyt kummallakaan hopeaan.

20. Mitä tilastollista erikoisuutta tapahtui Suomen ja Puolan välisessä putoamissarjan ottelussa (28.04.1989)? - ?

21. Suomen toiveet mitalisarjaan pääsystä kaatuivat viimeistään neljännessä ottelussa Ruotsia vastaan, jonka Ruotsi voitti 6-3. Milloin Ruotsi edellisen kerran ennen tätä voitti Suomen jääkiekon MM-kisoissa aikuisten tasolla? - 1983


Kuva-arvoituksia

22. Kuka kuvassa?

a) Tämä Puolan joukkueen pelaaja oli jo vuonna 1976 kaatamassa Katowicen MM-kisoissa Neuvostoliittoa:
http://www.lions-archiv.de/assets/images/1989_1.jpg - ?

b) Tämä taitava slovakki pelasi kisoissa Tsekkoslovakian ykkösketjussa Vladimir Ruzickan rinnalla:
HHOF Site Map - Varmaan tulisi nimi mieleen, kun tarpeeksi pitkään kelaisi. Tutun näköinen.

c) Tältä kaverilta sujuivat jääkiekon pelaamisen ohella tarvittaessa myös lauluhommat:
http://www2.difhockey.se/bilder/nymapp/qeytyw2.jpg - Håkan Södergren

JOKERI: Eräässä Suomen ottelussa suomi pelasi ylivoimapeliä. Suomella oli kiekko hallussa hyökkäysalueella, mutta Jarmo Kuusisto luisteli kuitenkin kaikkien paikallaolijoiden yllätykseksi tilanteesta vaihtoon. Mitä Kuusisto kertoi syyksi toimittaja Asko Tanhuanpäälle? - Piti päästä sauhuille
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Loistava visailu! Ja meikäläiselle aikamoisen sopiva. Tiedän ja muistan vuoden 1989 kisoista paljon enemmän kuin viime kevään kisoista.

Jäähallit

1. Tukholman lisäksi toisena ottelupaikkakuntana oli Södertälje. Mikä oli/on:

a) Södertäljen jäähallin nimi? -Jotenkin se Scaniaan liittyi. Scania ringen sanotaan.
b) Montako ottelua Södertäljessä pelattiin? Kisoissa pelattiin, hetkonen, 7*8 / 2 = 28 alkusarjan ottelua + 6 mitalisarjan ja 6 alemman loppusarjan ottelua eli yhteensä 40. Arvataan että Södertäljessä pelattiin 12 kamppailua.

2. Kisat olivat tiettävästi ensimmäiset MM-kisat, joissa soitettiin katkojen aikana musiikkia. Lisäksi jokaisella (?) joukkueella oli oma kappaleensa maalin syntymisen merkiksi. Mikä oli:

a) Suomen maalimusiikki? -Arvauksia kaikki tyynni. Säkkijärven polkka
b) Ruotsin maalimusiikki? -Waterloo
c) Neuvostoliiton maalimusiikki? -Kalinka


Televisiointi

3. Kuinka monta ottelua Yleisradio televisioi Suomeen kisoista? (Vinkki: täysin sama määrä kuin vuosina -87 ja -90.) -Kaikki 10 Suomen peliä ainakin ja sitten mitalisarjasta ehkäpä jopa kaikki ja sitten joitain muita alkusarjan otteluita. Sanotaan 20.

4. Kisat selostivat Yleisradion TV-lähetyksiin totutusti Juha Jokinen ja Antero Karapalo. Ketkä toimivat asiantuntijakommentaattoreina? -Tätä en suoraan muista. Bernissä vuotta myöhemmin kommentaattorit oli Olli Hietanen, Tami ja Juuso Wahlsten. Lisäksi Matti Väisänen oli ainakin silloin tällöin esim. Izvestijassa kommentoimassa. Kysymykseen vastaukseksi sanotaan nyt Olli Hietanen ja Juuso Wahlsten.


Suomen joukkue ja pelaajat

5. Keiden Suomen MM-joukkueen pelaajien kisapasseja ei leimattu NHL-vahvistusten saapumisten vuoksi? -Arvauksia taas: Pauli Järvinen, Reijo Mikkolainen

6. Jari Kurri ja Esa Tikkanen saapuivat kisoihin 18.4 Edmontonin pudottua jatkosta. Ainoastaan Tikkanen pelasi 18.4 Neuvostoliittoa vastaan. Miksi Kurri ei pelannut? -Taisi olla vatsataudissa, näin muistelisin.

7. Vuosia myöhemmin Suomen päävalmentaja Pentti Matikainen spekuloi että yksi viimeisellä maajoukkueleirillä mukana ollut pelaaja olisi pitänyt ottaa kisoihin mukaan. Kuka? -Mika Nieminen

8. Millaiseen muotoon Suomen ykkösviisikko lopulta muotoutui?
-En kyllä muista mutta olisiko ollut jopa kaikki munat samassa korissa eli Tikkanen-Jalonen-Kurri

Muut joukkueet ja pelaajat

9. Kuinka moni Tsekkoslovakian MM-joukkueen pelaajista ei koskaan pelannut myöhemmin SM-liigassa tai 1-divisioonassa? -viisi

10. Kuinka monta slovakkia Tsekkoslovakian maajoukkueessa oli mukana?
-Arvataan neljä

11. Kuka pelasi Neuvostoliiton superviisikon takana Fetisovin puolustajaparina?
-Missäs Kasatonov sitten oli. Hmm, Mihail Tatarinov oli tuohon aikaan paljon esillä, joten heitän sen arvauksena.

12. Eräs Ruotsin joukkueen pelaaja teki turnauksessa sellaisella harhautuksella maalin, josta Peter Forsberg sanoi ottaneensa mallia ratkaisevaan rangaistuslaukaukseensa Lillehammerin olympiakisojen finaalissa 1994. Kuka oli tämä pelaaja ja missä ottelussa hän teki maalin? -Kent "Kenta" Nilsson on nimi ja veikataan Kanadaa vastaan myös.

13. Turnaukseen osallistui yksi puolalaissyntyinen pelaaja, joka ei kuitenkaan pelannut Puolan maajoukkueessa. Kuka hän oli? -Ed Olczyk, USA

14. USA:n Corey Millen kärähti dopingista ja USA:n tappio 4-5 Tsekkoslovakialle merkittiin 0-5 tappioksi. Toinenkin turnauksessa pelannut pelaaja kärysi kisoissa, mutta hänen b-näytteensä oli negatiivinen ja seurauksia edustamalleen maajoukkueelle ei kertynyt. Kuka pelaaja kyseessä?
-Tämä on varmaa tietoa, Kanadan Randy Carlyle

15. Kisoissa nähtiin yksi pelaaja, joka oli edustanut aikaisemmin toista maajoukkuetta kuin mitä hän edusti MM-kisoissa 1989. Tämä edustus oli kuitenkin tapahtunut Kanada Cupissa, joten IIHF:n sääntöjä ei rikottu. Kuka pelaaja kyseessä? -Koitin tätä hetken miettiä mutta eipä tule ketään mieleen.

16. Länsi-Saksan valmentajana oli legendaarinen Xaver Unsinn. Mikä mahtoi olla hänen lempinimensä, joka johtui hänen tavaramerkistään? -Tavaramerkki oli kyllä varmasti se hassu hattu, joten arvataan "die Hut"

17. Yksi kisoissa pelannut pelaaja edusti samalla kaudella seuraa, joka pelasi Suomen 1-divisioonassa. Kuka sai kutsun divarista MM-kisoihin? -Nyt ei ole tietoa.

18. Mistä NHL-joukkueesta saapui eniten pelaajia turnaukseen?
-Vancouver Canucks

Ottelut

19. Mitä erikoista oli mitalisarjan viimeisen päivän ottelun Kanada-Tsekkoslovakia (01.05.1989) asetelmissa ennen ottelua? -Tjaa, N-liitto oli varmaankin jo varma mestari, Ruotsi varmasti 4., joten arvataan että molemmat varmoja mitalisteja, muttei mahdollisuuksia mestaruuteen.

20. Mitä tilastollista erikoisuutta tapahtui Suomen ja Puolan välisessä putoamissarjan ottelussa (28.04.1989)? -Tästä olen lähes satavarma. Tää oli silleen mulle merkitsevä ottelu, että tämä oli ensimmäinen matsi ja ylipäänsä ohjelma, jonka katsoin meille ostetusta Panasonicin telkkarista, jossa oli teksti-tv! Ottelussa ei vihelletty ainuttakaan jäähyä.

21. Suomen toiveet mitalisarjaan pääsystä kaatuivat viimeistään neljännessä ottelussa Ruotsia vastaan, jonka Ruotsi voitti 6-3. Milloin Ruotsi edellisen kerran ennen tätä voitti Suomen jääkiekon MM-kisoissa aikuisten tasolla?
-Joo, ennen tuota häviötä en muistanut ainuttakaan Suomen tappiota Ruotsille arvokisoissa (Kanada Cupin ottelu 87 oli jäänyt näkemättä). Veikkaisin että Ruotsi voitti Suomen viimeksi 1983 kisoissa.

Kuva-arvoituksia

22. Kuka kuvassa?

a) Tämä Puolan joukkueen pelaaja oli jo vuonna 1976 kaatamassa Katowicen MM-kisoissa Neuvostoliittoa:
http://www.lions-archiv.de/assets/images/1989_1.jpg -Ohi

b) Tämä taitava slovakki pelasi kisoissa Tsekkoslovakian ykkösketjussa Vladimir Ruzickan rinnalla:
HHOF Site Map
-Kuvaa näkemättä olisin vastannut kyllä heti Dusan Pasek, mutta Jiri Hrdina pelasi ainakin änärissä ja kai sitten myös Oilersissa. Ja ilmeisesti oli slovakki. Eli Hrdina

c) Tältä kaverilta sujuivat jääkiekon pelaamisen ohella tarvittaessa myös lauluhommat:
http://www2.difhockey.se/bilder/nymapp/qeytyw2.jpg
-Perkele, tutun näköinen heppu, mutta kuka tuo sitten olisi ollut...Aika monta hurrien joukkueesta pystyn ulkonäön perusteella hylkäämään vaihtoehdoista. Håkan Södergren oli myöhemmin ainakin klanipää, mutta olisiko sillä ollut joskus tukkaakin noin paljon. En parempaa arvausta keksi, joten Håkan Södergren.

JOKERI: Eräässä Suomen ottelussa suomi pelasi ylivoimapeliä. Suomella oli kiekko hallussa hyökkäysalueella, mutta Jarmo Kuusisto luisteli kuitenkin kaikkien paikallaolijoiden yllätykseksi tilanteesta vaihtoon. Mitä Kuusisto kertoi syyksi toimittaja Asko Tanhuanpäälle? -Ei tietoa tästä.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Vielä ehtii yrittämään. Noin kymmeneen kysymykseen hieman tulkinnasta riippuen ei ole ainakaan vielä tullut oikeaa tai kokonaista vastausta.

Laitan huomenna vastaukset tarinoineen.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ihan periaatteestakin pyrin osallistumaan kaikkiin palstan kilpailuihin, mutta onhan tämä nyt tällä kertaa vähän noloa, kun en oikeasti tiedä yhtään vastausta. Kisoja olen varmaan katsonut, mutta ei mitään muistikuvia. Mutta osallistuminen on tärkeintä, tuurilla ne laivatkin seilaa ja lillerilalleriloo.


Jäähallit

1. Tukholman lisäksi toisena ottelupaikkakuntana oli Södertälje. Mikä oli/on:

a) Södertäljen jäähallin nimi? - Södertalje Ishockey Hallen
b) Montako ottelua Södertäljessä pelattiin? - 6

2. Kisat olivat tiettävästi ensimmäiset MM-kisat, joissa soitettiin katkojen aikana musiikkia. Lisäksi jokaisella (?) joukkueella oli oma kappaleensa maalin syntymisen merkiksi. Mikä oli:

a) Suomen maalimusiikki? - Popcorn
b) Ruotsin maalimusiikki? - Roxette: Joyride
c) Neuvostoliiton maalimusiikki? - Suuri ja mahtava...


Televisiointi

3. Kuinka monta ottelua Yleisradio televisioi Suomeen kisoista? (Vinkki: täysin sama määrä kuin vuosina -87 ja -90.) - 8

4. Kisat selostivat Yleisradion TV-lähetyksiin totutusti Juha Jokinen ja Antero Karapalo. Ketkä toimivat asiantuntijakommentaattoreina? - Juhani Tamminen, Sakari Pietilä ja Hannu Kapanen


Suomen joukkue ja pelaajat

5. Keiden Suomen MM-joukkueen pelaajien kisapasseja ei leimattu NHL-vahvistusten saapumisten vuoksi? - Pekka Peltola, Teppo Kivelä ja Risto Kurkinen, kaikki tällaisia maajoukkueen varamiestyyppejä.

6. Jari Kurri ja Esa Tikkanen saapuivat kisoihin 18.4 Edmontonin pudottua jatkosta. Ainoastaan Tikkanen pelasi 18.4 Neuvostoliittoa vastaan. Miksi Kurri ei pelannut? - Ehkä jetlag tai Tikin tarjoamat drinksut, mutta virallinen slitys oli että kamat eivät tulleet perille.

7. Vuosia myöhemmin Suomen päävalmentaja Pentti Matikainen spekuloi että yksi viimeisellä maajoukkueleirillä mukana ollut pelaaja olisi pitänyt ottaa kisoihin mukaan. Kuka? - Raimo Summanen oli varmaankin riidoissa puolen joukkueen kanssa.

8. Millaiseen muotoon Suomen ykkösviisikko lopulta muotoutui?

Timo Susi - Kari Jalonen - Arto Javanainen
Reijo Ruotsalainen - Timo Jutila


Muut joukkueet ja pelaajat

9. Kuinka moni Tsekkoslovakian MM-joukkueen pelaajista ei koskaan pelannut myöhemmin SM-liigassa tai 1-divisioonassa? - 8

10. Kuinka monta slovakkia Tsekkoslovakian maajoukkueessa oli mukana? - 3

11. Kuka pelasi Neuvostoliiton superviisikon takana Fetisovin puolustajaparina? - Kasatonov

12. Eräs Ruotsin joukkueen pelaaja teki turnauksessa sellaisella harhautuksella maalin, josta Peter Forsberg sanoi ottaneensa mallia ratkaisevaan rangaistuslaukaukseensa Lillehammerin olympiakisojen finaalissa 1994. Kuka oli tämä pelaaja ja missä ottelussa hän teki maalin? - Thomas Rundqvist Suomea vastaan.

13. Turnaukseen osallistui yksi puolalaissyntyinen pelaaja, joka ei kuitenkaan pelannut Puolan maajoukkueessa. Kuka hän oli? - Erich Kühnhackl oli muistaakseni syntynyt jossain muualla kuin Saksassa.

14. USA:n Corey Millen kärähti dopingista ja USA:n tappio 4-5 Tsekkoslovakialle merkittiin 0-5 tappioksi. Toinenkin turnauksessa pelannut pelaaja kärysi kisoissa, mutta hänen b-näytteensä oli negatiivinen ja seurauksia edustamalleen maajoukkueelle ei kertynyt. Kuka pelaaja kyseessä? - Japanin Otinko Han-Tabun

15. Kisoissa nähtiin yksi pelaaja, joka oli edustanut aikaisemmin toista maajoukkuetta kuin mitä hän edusti MM-kisoissa 1989. Tämä edustus oli kuitenkin tapahtunut Kanada Cupissa, joten IIHF:n sääntöjä ei rikottu. Kuka pelaaja kyseessä? - Petr Nedved

16. Länsi-Saksan valmentajana oli legendaarinen Xaver Unsinn. Mikä mahtoi olla hänen lempinimensä, joka johtui hänen tavaramerkistään? - Rööki-setä

17. Yksi kisoissa pelannut pelaaja edusti samalla kaudella seuraa, joka pelasi Suomen 1-divisioonassa. Kuka sai kutsun divarista MM-kisoihin?
- Jokereiden jenkkiveskari, jonka nimeä en muista.

18. Mistä NHL-joukkueesta saapui eniten pelaajia turnaukseen?

- Detroit Red Wings

Ottelut

19. Mitä erikoista oli mitalisarjan viimeisen päivän ottelun Kanada-Tsekkoslovakia (01.05.1989) asetelmissa ennen ottelua? - Tuloksella ei ollut merkitystä kummallekaan

20. Mitä tilastollista erikoisuutta tapahtui Suomen ja Puolan välisessä putoamissarjan ottelussa (28.04.1989)? - Kumpikin jengi vaihtoi veskaria kesken matsin

21. Suomen toiveet mitalisarjaan pääsystä kaatuivat viimeistään neljännessä ottelussa Ruotsia vastaan, jonka Ruotsi voitti 6-3. Milloin Ruotsi edellisen kerran ennen tätä voitti Suomen jääkiekon MM-kisoissa aikuisten tasolla?
- Edellisvuoden MM-kisoissa


Kuva-arvoituksia

22. Kuka kuvassa?

a) Tämä Puolan joukkueen pelaaja oli jo vuonna 1976 kaatamassa Katowicen MM-kisoissa Neuvostoliittoa:

http://www.lions-archiv.de/assets/images/1989_1.jpg - tähän on pakko jättää tyhjä kohta, kun ei keksi mitään nimeä

b) Tämä taitava slovakki pelasi kisoissa Tsekkoslovakian ykkösketjussa Vladimir Ruzickan rinnalla:
http://www.legendsofhockey.net/LegendsOfHockey/gallery/999997/0013.jpg - Jiri Holik

c) Tältä kaverilta sujuivat jääkiekon pelaamisen ohella tarvittaessa myös lauluhommat:
http://www2.difhockey.se/bilder/nymapp/qeytyw2.jpg - Tomas Ledin :-)


JOKERI: Eräässä Suomen ottelussa suomi pelasi ylivoimapeliä. Suomella oli kiekko hallussa hyökkäysalueella, mutta Jarmo Kuusisto luisteli kuitenkin kaikkien paikallaolijoiden yllätykseksi tilanteesta vaihtoon. Mitä Kuusisto kertoi syyksi toimittaja Asko Tanhuanpäälle? - Kakkahätä
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Ihan periaatteestakin pyrin osallistumaan kaikkiin palstan kilpailuihin, mutta onhan tämä nyt tällä kertaa vähän noloa, kun en oikeasti tiedä yhtään vastausta. Kisoja olen varmaan katsonut, mutta ei mitään muistikuvia. Mutta osallistuminen on tärkeintä, tuurilla ne laivatkin seilaa ja lillerilalleriloo.

Äläs nyt soimaa itseäsi, kun sait ainakin osittain sellaisen vastuksen oikein mitä kukaan ei ollut vielä tiennyt.
 

Reilander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja sen häijyt haittalevyt
Tämä kun ei ole vegen tekemä, niin uskallan huoleti kuuklen avulla vastailla.
[1. Tukholman lisäksi toisena ottelupaikkakuntana oli Södertälje. Mikä oli/on:
a) Södertäljen jäähallin nimi? Den där ishallen
b) Montako ottelua Södertäljessä pelattiin? Kanske elva, eli 11

2. Kisat olivat tiettävästi ensimmäiset MM-kisat, joissa soitettiin katkojen aikana musiikkia. Lisäksi jokaisella (?) joukkueella oli oma kappaleensa maalin syntymisen merkiksi. Mikä oli:

a) Suomen maalimusiikki? Popeda - Jos pillua saan, ni lähden mukaan
b) Ruotsin maalimusiikki? Europe - Final countdown
c) Neuvostoliiton maalimusiikki? Beatles - Back in USSR


Televisiointi

3. Kuinka monta ottelua Yleisradio televisioi Suomeen kisoista? (Vinkki: täysin sama määrä kuin vuosina -87 ja -90.) Kakskäänt (20)

4. Kisat selostivat Yleisradion TV-lähetyksiin totutusti Juha Jokinen ja Antero Karapalo. Ketkä toimivat asiantuntijakommentaattoreina?
Kalevi Numminen & Ape Suhonen


Suomen joukkue ja pelaajat

5. Keiden Suomen MM-joukkueen pelaajien kisapasseja ei leimattu NHL-vahvistusten saapumisten vuoksi? Timo Kulonen & Läski-Salonen

6. Jari Kurri ja Esa Tikkanen saapuivat kisoihin 18.4 Edmontonin pudottua jatkosta. Ainoastaan Tikkanen pelasi 18.4 Neuvostoliittoa vastaan. Miksi Kurri ei pelannut? Hokri hukas

7. Vuosia myöhemmin Suomen päävalmentaja Pentti Matikainen spekuloi että yksi viimeisellä maajoukkueleirillä mukana ollut pelaaja olisi pitänyt ottaa kisoihin mukaan. Kuka? Teukka "teemuselänne" Salama

8. Millaiseen muotoon Suomen ykkösviisikko lopulta muotoutui?
Mölli-Forss-Torkki


Muut joukkueet ja pelaajat

9. Kuinka moni Tsekkoslovakian MM-joukkueen pelaajista ei koskaan pelannut myöhemmin SM-liigassa tai 1-divisioonassa? 1

10. Kuinka monta slovakkia Tsekkoslovakian maajoukkueessa oli mukana? 3

11. Kuka pelasi Neuvostoliiton superviisikon takana Fetisovin puolustajaparina? Krutov

12. Eräs Ruotsin joukkueen pelaaja teki turnauksessa sellaisella harhautuksella maalin, josta Peter Forsberg sanoi ottaneensa mallia ratkaisevaan rangaistuslaukaukseensa Lillehammerin olympiakisojen finaalissa 1994. Kuka oli tämä pelaaja ja missä ottelussa hän teki maalin? Fiddan, tämän olen kuullut, vaan en muista.

13. Turnaukseen osallistui yksi puolalaissyntyinen pelaaja, joka ei kuitenkaan pelannut Puolan maajoukkueessa. Kuka hän oli? Marius Tserkavski (tai sit ei)

14. USA:n Corey Millen kärähti dopingista ja USA:n tappio 4-5 Tsekkoslovakialle merkittiin 0-5 tappioksi. Toinenkin turnauksessa pelannut pelaaja kärysi kisoissa, mutta hänen b-näytteensä oli negatiivinen ja seurauksia edustamalleen maajoukkueelle ei kertynyt. Kuka pelaaja kyseessä? Läski-Salonen

15. Kisoissa nähtiin yksi pelaaja, joka oli edustanut aikaisemmin toista maajoukkuetta kuin mitä hän edusti MM-kisoissa 1989. Tämä edustus oli kuitenkin tapahtunut Kanada Cupissa, joten IIHF:n sääntöjä ei rikottu. Kuka pelaaja kyseessä? Petr Nedved

16. Länsi-Saksan valmentajana oli legendaarinen Xaver Unsinn. Mikä mahtoi olla hänen lempinimensä, joka johtui hänen tavaramerkistään? Porno-Keisari (viikset)

17. Yksi kisoissa pelannut pelaaja edusti samalla kaudella seuraa, joka pelasi Suomen 1-divisioonassa. Kuka sai kutsun divarista MM-kisoihin? Arto Javanaine

18. Mistä NHL-joukkueesta saapui eniten pelaajia turnaukseen?
Edmonton Oilers


Ottelut

19. Mitä erikoista oli mitalisarjan viimeisen päivän ottelun Kanada-Tsekkoslovakia (01.05.1989) asetelmissa ennen ottelua? Junnujoukkueiden joukkomellakka loi täpinää

20. Mitä tilastollista erikoisuutta tapahtui Suomen ja Puolan välisessä putoamissarjan ottelussa (28.04.1989)? Niinimaa ei kämmänny yhtään omiin

21. Suomen toiveet mitalisarjaan pääsystä kaatuivat viimeistään neljännessä ottelussa Ruotsia vastaan, jonka Ruotsi voitti 6-3. Milloin Ruotsi edellisen kerran ennen tätä voitti Suomen jääkiekon MM-kisoissa aikuisten tasolla?
Eilen

Kuva-arvoituksia

22. Kuka kuvassa? En tiä, ku kämmäsin tämän viestin kirjoittamisen

a) Tämä Puolan joukkueen pelaaja oli jo vuonna 1976 kaatamassa Katowicen MM-kisoissa Neuvostoliittoa:

http://www.lions-archiv.de/assets/images/1989_1.jpg -

b) Tämä taitava slovakki pelasi kisoissa Tsekkoslovakian ykkösketjussa Vladimir Ruzickan rinnalla:
http://www.legendsofhockey.net/LegendsOfHockey/gallery/999997/0013.jpg -

c) Tältä kaverilta sujuivat jääkiekon pelaamisen ohella tarvittaessa myös lauluhommat:
http://www2.difhockey.se/bilder/nymapp/qeytyw2.jpg Tuo alustus jotenkin soittaa kelloja, vaan ei oikesti mitään hajua? Pelle Prestberg


JOKERI: Eräässä Suomen ottelussa suomi pelasi ylivoimapeliä. Suomella oli kiekko hallussa hyökkäysalueella, mutta Jarmo Kuusisto luisteli kuitenkin kaikkien paikallaolijoiden yllätykseksi tilanteesta vaihtoon. Mitä Kuusisto kertoi syyksi toimittaja Asko Tanhuanpäälle? Punane mallu sammui kesken kaiken ja haki tulta Matikaiselta

Nappulat vähän hukassa ja piti hiukan muokata.
(nyt vatsa löysin kuuklesta)
 
Viimeksi muokattu:

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Äläs nyt soimaa itseäsi, kun sait ainakin osittain sellaisen vastuksen oikein mitä kukaan ei ollut vielä tiennyt.

Evertonin vastauksia ja tätä kommenttia katsomalla päättelen, että tässä viitataan kysymykseen 17. "Vihjeen" perusteella muistan, että nimi oli Cleon Daskalaikis (tai sinne päin). En olisi muutoin muistanut, että tuo hemmo pelasi kisoissa.
 
Viimeksi muokattu:

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Oikeat vastaukset

Vastaukset kysymyksiin. Ilmoituksia, jos olette jostain kohdasta eri mieltä.


Vieläkö muistat? - Jääkiekon MM-kisat 15.04-01.05.1989 Tukholma ja Södertälje, Ruotsi


Jäähallit


1. Tukholman lisäksi toisena ottelupaikkakuntana oli Södertälje. Mikä oli/on:

a) Södertäljen jäähallin nimi?

VASTAUS: Scaniarinken


b) Montako ottelua Södertäljessä pelattiin?

VASTAUS: 15.4 CAN-FIN, 16.4 CSSR-FIN, USSR-FRG, 18.4 USSR-FIN, 19.4 CSSR-USA ja 21.4 FRG-USA = 6 kpl


2. Kisat olivat tiettävästi ensimmäiset MM-kisat, joissa soitettiin katkojen aikana musiikkia. Lisäksi jokaisella (?) joukkueella oli oma kappaleensa maalin syntymisen merkiksi. Mikä oli:

a) Suomen maalimusiikki?

VASTAUS: Säkkijärven polkka (instrumentaalisesti)


b) Ruotsin maalimusiikki?

VASTAUS: Nu tar vi dom -> nu tar vi dom - YouTube


c) Neuvostoliiton maalimusiikki?

VASTAUS: Kalinka (instrumentaalisesti)



Televisiointi


3. Kuinka monta ottelua Yleisradio televisioi Suomeen kisoista? (Vinkki: täysin sama määrä kuin vuosina -87 ja -90.)

VASTAUS: Alkusarjasta kaikki Suomen ottelut (7 kpl) + pe 21.4 USSR-CSSR ja SWE-CAN, la 22.4 SWE-CSSR ja USSR-CAN, ma 24.4 USSR-SWE (5 kpl) + Suomen putoamissarjan ottelut (3 kpl) + kaikki mitalisarjan ottelut (6 kpl) = 21 kpl


4. Kisat selostivat Yleisradion TV-lähetyksiin totutusti Juha Jokinen ja Antero Karapalo. Ketkä toimivat asiantuntijakommentaattoreina?

VASTAUS: Matti Väisänen: 21.4 FIN-POL, USSR-CSSR ja SWE-CAN, 22.4 SWE-CSSR ja USSR-CAN, 23.4 FIN-USA.

Juhani Tamminen: 24.4 USSR-SWE, 25.4 FIN-FRG, 26.4 FIN-FRG (putoam.), 27.4 USSR-CSSR (mit.) ja SWE-CAN (mit.).

Timo Lahtinen: 28.4 FIN-POL (putoam.), 29.4 SWE-CSSR (mit.) ja USSR-CAN (mit.), 30.4 FIN-USA (putoam.), 1.5 CAN-CSSR (mit.) ja USSR-SWE (mit.).



Suomen joukkue ja pelaajat


5. Keiden Suomen MM-joukkueen pelaajien kisapasseja ei leimattu NHL-vahvistusten saapumisten vuoksi?

VASTAUS: Pekka Tirkkonen (TPS) ja Pekka Tuomisto (HIFK) -> Kurri ja Tikkanen


6. Jari Kurri ja Esa Tikkanen saapuivat kisoihin 18.4 Edmontonin pudottua jatkosta. Ainoastaan Tikkanen pelasi 18.4 Neuvostoliittoa vastaan. Miksi Kurri ei pelannut?

VASTAUS: 18.4 Juha Jokisen selostus ottelusta USSR-FIN: "Kurria vaivaa ripulitauti"


7. Vuosia myöhemmin Suomen päävalmentaja Pentti Matikainen spekuloi että yksi viimeisellä maajoukkueleirillä mukana ollut pelaaja olisi pitänyt ottaa kisoihin mukaan. Kuka?

VASTAUS: Teemu Selänne


8. Millaiseen muotoon Suomen ykkösviisikko lopulta muotoutui?


VASTAUS: Reijo Ruotsalainen - Hannu Virta, Jari Kurri - Kari Jalonen - Esa Tikkanen


Muut joukkueet ja pelaajat


9. Kuinka moni Tsekkoslovakian MM-joukkueen pelaajista ei koskaan pelannut myöhemmin SM-liigassa tai 1-divisioonassa?

VASTAUS: Dominik Hasek, Jergus Baca, Frantisek Kucera, Zdeno Ciger ja Vladimir Ruzicka = 5 kpl


10. Kuinka monta slovakkia Tsekkoslovakian maajoukkueessa oli mukana?

VASTAUS: Jercus Baca, Zdeno Ciger, Robert Kron, Oto Hascak ja Vladimir Svitek = 5 kpl


11. Kuka pelasi Neuvostoliiton superviisikon takana Fetisovin puolustajaparina?

VASTAUS: Ukrainalainen Valeri Shirayev (Kiovan Sokol). Aleksei Kasatonov asettui Tihonovin puolelle ns. "aikalaiskonfliktissa", joten hän ei ollut puheväleissä muiden ykkösviisikon pelaajien kanssa ja käytännön syistä siis tämä. Shirayev pelasi erinomaisesti. Myöhemmin hän edusti Ukrainaa vielä 2000-luvullakin.


12. Eräs Ruotsin joukkueen pelaaja teki turnauksessa sellaisella harhautuksella maalin, josta Peter Forsberg sanoi ottaneensa mallia ratkaisevaan rangaistuslaukaukseensa Lillehammerin olympiakisojen finaalissa 1994. Kuka oli tämä pelaaja ja missä ottelussa hän teki maalin?

VASTAUS: 16.4 SWE-USA Kent Nilssonin 4-2 maali ajassa 58.04: Kenta Nilsson goal vs USA - YouTube


13. Turnaukseen osallistui yksi puolalaissyntyinen pelaaja, joka ei kuitenkaan pelannut Puolan maajoukkueessa. Kuka hän oli?

VASTAUS: Peter Sidorkiewicz (Kanada) (Winnipeg Jets). Pääsi torjumaan 24 min. 58 s. turnauksessa päästämättä maaliakaan. Grant Fuhrin saavuttua kisoihin seurasi loppukisat katsomosta Fuhrin ja Sean Burken torjuttua Kanadan otteluissa.


14. USA:n Corey Millen kärähti dopingista ja USA:n tappio 4-5 Tsekkoslovakialle merkittiin 0-5 tappioksi. Toinenkin turnauksessa pelannut pelaaja kärysi kisoissa, mutta hänen b-näytteensä oli negatiivinen ja seurauksia edustamalleen maajoukkueelle ei kertynyt. Kuka pelaaja kyseessä?

VASTAUS: Randy Carlyle (Kanada)


15. Kisoissa nähtiin yksi pelaaja, joka oli edustanut aikaisemmin toista maajoukkuetta kuin mitä hän edusti MM-kisoissa 1989. Tämä edustus oli kuitenkin tapahtunut Kanada Cupissa, joten IIHF:n sääntöjä ei rikottu. Kuka pelaaja kyseessä?

VASTAUS: Dave Ellett (Kanada). Ellett oli mukana USA:n joukkueessa Kanada Cupissa 1987. Suivaantui kuitenkin vähäisestä peliajasta ja valitsi Kanadan edustamisen IIHF:n turnauksissa.


16. Länsi-Saksan valmentajana oli legendaarinen Xaver Unsinn. Mikä mahtoi olla hänen lempinimensä, joka johtui hänen tavaramerkistään?

VASTAUS: "Herr Hut" = (suom. "Herra hattu"). Kuva


17. Yksi kisoissa pelannut pelaaja edusti samalla kaudella seuraa, joka pelasi Suomen 1-divisioonassa. Kuka sai kutsun divarista MM-kisoihin?

VASTAUS: Cleon Daskalakis (Jokerit). Jokerien liiganousukaudella pelasi 21 ottelua, mutta MM-kisoissa vain 20 minuuttia (yksi päästetty maali). USA:n muut maalivahdit olivat John Vanbiesbrouck ja Robb Stauber.


18. Mistä NHL-joukkueesta saapui eniten pelaajia turnaukseen?


VASTAUS: New Jersey Devils (10 pelaajaa: Tommy Albelin, SWE, Andreas Carlsson SWE, Tom Kurvers USA, Jack O'Callahan USA, Doug Brown USA, Sean Burke CAN, Ken Daneyko CAN, Kirk Muller CAN, John McLean CAN ja Pat Verbeek CAN). Winnipeg Jetsista oli yhdeksän pelaajaa.


Ottelut


19. Mitä erikoista oli mitalisarjan viimeisen päivän ottelun Kanada-Tsekkoslovakia (01.05.1989) asetelmissa ennen ottelua?

VASTAUS: Mikäli ottelu olisi päättynyt tasan, niin hopeamitalien kohtelu olisi ratkaistu jatkoajalla ja mahdollisella rangaistuslaukauskilpailulla ensimmäisen kerran MM-kisojen historiassa. Syy oli se että molemmilla oli kaksi pistettä ja molempien maaliero oli +/- 0 (Kanada 8-8 ja Tsekkoslovakia 2-2). Kanada voitti 4-3, joten tätä ratkaisua ei tarvittu.


20. Mitä tilastollista erikoisuutta tapahtui Suomen ja Puolan välisessä putoamissarjan ottelussa (28.04.1989)?

VASTAUS: Ottelussa ei tuomittu yhtään jäähyminuuttia.


21. Suomen toiveet mitalisarjaan pääsystä kaatuivat viimeistään neljännessä ottelussa Ruotsia vastaan, jonka Ruotsi voitti 6-3. Milloin Ruotsi edellisen kerran ennen tätä voitti Suomen jääkiekon MM-kisoissa aikuisten tasolla?

VASTAUS: Prahan MM-kisoissa 1978 maalein 6-1. 1979 ja 1981 ei kohdattu, 1982 pelattiin tasan 3-3, 1983 pelattiin tasan 4-4, 1985 Suomi voitti 5-0 ja 6-1, 1986 Pelattiin tasan 4-4 ja 4-4 sekä 1987 Suomi voitti 4-1. Tällä välillä kohdattiin kerran olympialaisissa (1988 tasapeli 3-3) ja kahdesti Kanada Cupissa (Ruotsi voitti 1981 maalein 5-0 ja 1987 maalein 3-1).


Kuva-arvoituksia


22. Kuka kuvassa?

a) Tämä Puolan joukkueen pelaaja oli jo vuonna 1976 kaatamassa Katowicen MM-kisoissa Neuvostoliittoa:

http://www.lions-archiv.de/assets/images/1989_1.jpg

VASTAUS: Jerzy Potz


b) Tämä taitava slovakki pelasi kisoissa Tsekkoslovakian ykkösketjussa Vladimir Ruzickan rinnalla:
http://www.legendsofhockey.net/LegendsOfHockey/gallery/999997/0013.jpg

VASTAUS: Zdeno Ciger


c) Tältä kaverilta sujuivat jääkiekon pelaamisen ohella tarvittaessa myös lauluhommat:
http://www2.difhockey.se/bilder/nymapp/qeytyw2.jpg

VASTAUS: Håkan Södergren (Ruotsi). Ja vielä uudelleen niitä lauluhommia: nu tar vi dom - YouTube


JOKERI: Eräässä Suomen ottelussa suomi pelasi ylivoimapeliä. Suomella oli kiekko hallussa hyökkäysalueella, mutta Jarmo Kuusisto luisteli kuitenkin kaikkien paikallaolijoiden yllätykseksi tilanteesta vaihtoon. Mitä Kuusisto kertoi syyksi toimittaja Asko Tanhuanpäälle?

VASTAUS: ohi luistellut Esa Tikkanen oli huutanut Kuusistolle että "painu nyt vittuun siitä" - Tämä Rokun vastaus kokonaisuudessaan on varsin täydellinen. Näyttäisi olleen melkoisen hyvä joukkuehenki tuolloin Suomen joukkueessa.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Pitää ihan asiakseen sanoa, että vaikka en visaan osallistunut (kun en olisi muita vastauksia olisi tiennyt mitä nyt Cigerin olisin tunnistanut ja paria olisin voinut arvata) niin mielenkiintoista tällaista oli ehdottomasti lukea ja kovasti odottelin oikeita vastauksia
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Pitää ihan asiakseen sanoa, että vaikka en visaan osallistunut (kun en olisi muita vastauksia olisi tiennyt mitä nyt Cigerin olisin tunnistanut ja paria olisin voinut arvata) niin mielenkiintoista tällaista oli ehdottomasti lukea ja kovasti odottelin oikeita vastauksia

Kiitos palautteesta. Materiaalia löytyy ennestään vielä muutamista kisoista lisää. Jos kiinnostusta täällä on, niin jatkan lähiaikoina. Vaikka lämmittelyinä kohti ennen seuraavia jääkiekon ja jalkapallon MM-kisoja. Mukava näitä on tehdä. Mielenkiintoisinta on yrittää keksiä kysymyksiä joihin googlella ei löydy vastausta, mutta jonka osa porukasta tietää tai pystyy arvaamaan oikein.

Pitää selkeyttää myöhemmin pisteytystä ja sääntöjä, jos jotkut haluavat tosissaan kisata voitosta. Nyt en siitä maininnut mitään, mutta jos jokaisesta oikeasta kysytystä asiasta antaisi nyt yhden pisteen (esim. Suomen ykkösviisikko piti kuitenkin tulla kokonaisuudessaan, mutta asiantuntijakommentaattoreista 1p/per oikea vastaus) niin laskeskelin että Roku ja Moto saivat nyt eniten pinnoja (molemmat 10 pistettä) ja Moto haki vielä jälkikäteen Daskalakisista pisteen. Nyt tämä visa oli tuloslaskennan suhteen vielä koepallo ja pääpaino oli viihdyttää kysymyksillä.

Rokulle kunniamaininta Jokeri-kysymyksen täydellisestä vastauksesta. Muistan aikoinaan lukeneeni tämän asian jostain Asko Tanhuanpään kolumnista Kiekkolehdestä, joka oli kirjoitettu varmaan yli kymmenen vuotta näiden kisojen jälkeen..
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Mielenkiintoinen visa, mutta paha osallistua, kun on syntynyt kuusi vuotta noiden kisojen jälkeen. En pane pahakseni, mikäli joistain nuoremmalle sukupolvelle tuoreemmista ja tutummista kisoista laitettaisiin visa pystyyn. Siihen voisi osallistua ihan omaksi ilokseen googlaajista välittämättä ja testata omat tietonsa. Hienoa joka tapauksessa, että palstavisoja järjestetään - pystyi niissä huijaamaan tai ei.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös