Jääkiekkoilijana uuteen työpaikkaan

[Pitkä]

Jos työni olisi vähänkin jännittävämpää, ja varsinkin jos siinä olisi enemmän taklauksia, kerääntyisi konttorin ikkunoiden taakse varmasti kansaa seuraamaan jokapäiväistä vääntöäni työpöytäni ääressä. Jopa siinä määrin halukkaita tapittaisi nenänpää ikkunaruudussa kiinni menoa pohjoismaisessa suuryrityksessä, että portilla voisi olla rahastaja myymässä pilettejä halukkaille.

Osmo, Kuusinen ja myyntipuolen Elina olisivat siinä liigassa varmaa tähtiainesta, niitä joiden perässä työpäivän päättymistä odottamaan jääneet fanit juoksisivat talon pihalla näiden vilauttaessa lähtiessään kellokorttiaan. Sen verran kovia työntekijöitä he ovat, nimittäin - Kuusinenkin toista vuotta peräjälkeen Vuoden Työntekijä. Korvaamattomia, voisi sanoa.


Pihalla ei kirmaa yhtäkään yrityksen fania, koska totta puhuen tällä kustannuspaikalla jännitys on hyvinkin vähissä, eikä fyysisestä pelistä ole tietoakaan elopainoltaan terveydenhoitajan suosituksen ylittäneiden keski-ikäisten joristessa kahviautomaatin ympärillä jonnin joutavia. Kukapa järjissään oleva meitä tulisi katselemaan. Sitä hauskempaa siinä kahvikuppi kourassa on murjia niitä, jotka työtään saavat tehdä tuhansien silmäparien edessä.

Jääkiekkoilijat, nuo maailman vanhimmat ammattilaiset, saavat kahviautomaatilla niskaansa keskiluokkaisen sadattelun pärskeet. Siitäs saavat, kun menevät pelaamaan rahan perässä ihan minne vain. Hulluimmat jopa maailman parhaimpina pidettyihin joukkueisiin.

Senkaltaista petturuutta ei maksava asiakas hyväksy. Maksavan asiakkaanhan helpoimmin tunnistaa siitä, että hän äänekkäästi muistuttaa olevansa maksava asiakas - sitä useammin, mitä närkästyneempi hän on. Hän närkästyy, mikäli hänen rahoillaan palkattu kovapalkkainen ammattilainen ei esiinny kuten kovapalkkaisen ammattilaisen kuuluu. Eniten hän närkästyy siitä, että joku petturihuora lähtee pelaamaan toiselle, enemmän maksavalle asiakkaalle. Rahasta.


Jääkiekkotyössä käyminen on valitettavasti seurauskollisuuden ohittava tekijä. Ammattilaisliigaa on vaadittu, ammattilaisliiga on saatu, mutta miksi siinä vaiheessa, kun työpaikkaa ollaan vaihtamassa, ei enää saisikaan valita työnantajaansa kuten ammattilainen?

Siksi kahvikuppi kourassakin täytyy ihailla jääkiekkoilijoiden hermojen hallintaa. Jaksavat tehdä työnsä maksavista asiakkaista huolimatta. Jos joku portilta pääsylipun lunastanut tulisi työhuoneeni ikkunan taakse irvimään minua petturiksi suunnitellessani jättäväni tämän pohjoismaisen suuryrityksen ja siirtyäkseni muualle töihin, sanoisin hälle pahasti. Minähän lähden halutessani sinne, minkä näen minulle ja perheelleni parhaaksi. Ammattimainen työmoraali ei tarkoita työntekijän oikeuksista luopumista.


Pohjoimaisessa suuryrityksessä on tapana tarjota läksiäiskahvit lyhyenkin ajan talossa olleille työntekijöille. Niillekin, jotka uskaltautuvat kilpailijan leipiin. En tiedä yhteistyökumppaneistamme.

Tunnin päästä istun palaverissa maksavana asiakkaana vaatimassa vastauksia. Projektin avainhenkilö on lähtenyt yrityksestä, jolta ostamme palvelua. En usko silti kertaakaan siellä palaverissa puhuttavan yhden ihmisen petturuudesta. Hyvää tulevaisuutta vain hänelle, tulilinjalle joutuu joku muu.

SM-liigan maksavan asiakkaan vihaisen katseen tulisi kääntyä pois lähtevistä pelaajista. Kansainvälinen lajiliitto on NHL:n edessä polvillaan ja hirnuu sen johtajien nimiä. Se noudattaa sopimusta, joka takaa IIHF:n katto-organisaation hyvinvoinnin, muttei kansallisten seurojen, koska sopimuksessa NHL Players Associationille oli jätetty veto-oikeus, jonka se myös käytti. Kukapa olisi arvannut!


On harmi, että pelaajan etu on myös NHL:n etu. Seuraavat kaksi vuotta eurooppalaiset seurat menettävät parhaat pelaajansa viimeistään, kun ensijäitä jo aletaan valmistella. Pelaajansa, jotka fanien syvissä rivistöissä luetaan pettureiksi heidän tultuaan sellaisiksi kuin me halusimme; ammattimaisiksi jääkiekkoilijoiksi. Niistä onnen sotureista puhumattakaan, jotka naapuriseuran riveihin lähtivät.

 

[Taze]

Loistavaa Pitkä!

Itse kullekin ajattelemisen arvoinen viesti.

 

[Timbit]

Minun työpaikkaani ei sivullisia päästettäisi, vaikka työni heitä kiinnostaisikin. Se ei haittaa, koska en pitäisi siitä, että niskaani koko ajan tuijotetaan. Aika pian tulisi kiusaus kääntyä arvon yleisöä kohti ja kysyä, mitä he oikein tuijottavat. Vastauksen tulisi olla vallan erinomainen jotta jättäisin pyytämättä heitä poistumaan. Olin tästä tavallaan suljetusta systeemistä tietoinen tehdessäni uravalintani. Jos en olisi ollut, niin itseäni olisin saanut syyttää. Olisi kannattanut ottaa etukäteen selvää. No, otin, eikä ongelmia siksi ole.

Työpaikallani on tapana pitää kiinni solmituista sopimuksista. Myyn työpanostani työnantajalle, ja saan siitä mielestäni aivan kelpo korvauksen. Molemmille on selvää, mitkä osapuolten oikeudet ja vastuut ovat. Tälläkin saralla on asia siis kunnossa. Enkä halua edes kuvitella itselleni työpaikkaa, jossa näin ei olisi. Jatkuva epävarmuus kumman taholta tahansa olisi omiaan nakertamaan työpanostani, jolloin työnantajani ei saisi haluamaansa työpanosta.

Asiakkaani ovat jossain vähän kauempana. Tai pitäisi kai sanoa, että tiimimme asiakkaat. Silti voimme täysin luottaa siihen, että he kyllä ärähtävät, jos emme tee työtämme kunnolla. Ärähtävät, jotta kuuluu. Ja siihen heillä on täysi oikeus. Hölmöähän se olisi julistaa mikä tahansa asiakkaalta tuleva kritiikki turhaksi rutinaksi, tai vaikka palstan suosikki-ilmaisuksi, eli itkuksi. Nenänvarttaan pitkin asiakasta katsova huomaa pian, että asiakkaita ei ole. Sitten on turha murehtia. Se maito, joka kaatui, imeytyi jo.

Projektityö edellyttää sitoutumista. Ja sitoutuminen tarkoittaa, että vieraisiin pöytiin ei projektin aikana katsella. Jos tätä rikotaan, on sekä muiden projektin työntekijöiden että asiakkaiden niskakarvat pystyssä, ja täysin oikeutetusti. Jos käy ilmi, että joku on muiden selkien takana tehnyt sopimuksen toiseen firmaan, on ovi auki välittömästi. Älä kulje lähtöruudun kautta, vaan pakkaa henkilökohtaiset tavarasi ja häivy. Kyseisen tyypin on sen jälkeen turha tulla ovelle koputtelemaan, luottamusta tuskin enää löytyy.

Hyvälle työntekijälle taatusti tulee tilaisuuksia hypätä toiseen kelkkaan vaikka kesken projektin. Useimmat jättävät hyppäämättä, koska tehdyt sopimukset ja molemminpuolinen luottamus merkitsevät heille jotain. Jos joku hyppää, niin ei pidetä moraalisesti arveluttavana toivottaa henkilölle huonoa jatkoa.

Jääkiekon maailmassa on ilmeisesti yleistä, että sopimuksia hiotaan viittä vaille valmiiksi jonkun asiaankuuluvan tahon, kuten vaikka pelaajan nykyisen seuran, selän takana. Vaatimus, että tämä vaan pitäisi turpa kiinni hyväksyä, on kohtuuton. Pelaajan oma valintahan se on, jos väen väkisin haluaa farmin ja änärin vaihtopenkin väliä sahaamaan. Pelaajan kannalta ikävää on, että monet liigan fanit vetävät noista ratkaisuista omia johtopäätöksiään. Heillä kun on siihen täysi oikeus.

 

[Pitkä]

Kiitos vastauksesta, Designer.

Minunkin työpaikallani on tapana pitää kiinni solmituista sopimuksista. Omassa työsopimuksessani ei kuitenkaan lue, että toukokuusta heinäkuuhun voin lähteä ulkomaille töihin vapaasti ja ilman irtisanoutumisaikaa tai mitään velvoitteita työnantajaa kohtaan. Jääkiekkoilijoista monilla lukee. Sekä pelaajalle että seuralle pitäisi olla selvää, että tällainen sopimus sitoo molempia tahoja.

Vertaat Designer jääkiekkoilua projektityöhön ja katsot siksi tiimistä lähtevän pelaajan teon moraalittomaksi. Olennaista vertauksessa on, luetaanko kesäharjoittelukausi osaksi projektia, vai kahden projektin väliin sijoittuvaksi ajaksi. Sikäli, kun tuon jakson pelaajat hoitavat omatoimisesti, luen sen kuuluvaksi jälkimmäiseen kategoriaan.

Joillakin ihmisillä projektin tai pelikauden päättyessä loppuvat työt kokonaan. Määräaikainen työsopimus lakkaa, ja työntekijä on tämän jälkeen vailla työtä. Jos olisin noin ikävässä asemassa, alkaisin hyvissä ajoin ennen projektin päättymistä katsella seuraavaa haastetta toisen työnantajan palveluksessa. Tämän pitäisi olla työnantajallekin selvää. Jääkiekkoammattilaisen työtä vieraisiin pöytiin katseleminen häiritsee melkolailla vähemmän kuin minua, koska heillä seuraavan työpaikan etsii agentti.

Uuden työnantajan kanssa voisin alustavasti sopia, että annan työpanokseni seuraavana syksynä alkavaan projektiin. Kesän aikana lupautuisin pitämään oman ammattitaitoni yllä kuten ammattilaisen kuuluu. Ehtona projektiin mukaan tulemiselle olisi, että mikäli 15.7. mennessä saan paremman tarjouksen ulkomailta, tartun siihen, eikä sopimuksen mukaan kenelläkään ole mitään nakuttamista asiasta. Hoitakoon projektipäällikkö asiat niin, ettei projekti tähän kaadu.

Pitäisikö pelaajan turpa kiinni hyväksyä sellainen turvattomuus, että vasta sinä päivänä kun sopimus seuran kanssa raukeaa, hän saa alkaa etsiä uutta työnantajaa? Näin vaikka pelaaja tietäisi, että työt loppuvat kahden kuukauden päästä, ja samalla katkeaa palkan maksu.

Pitäisikö pelaajan olla tekemättä jatkosopimusta seuran kanssa, jossa haluaa pelata, vain koska on moraalisesti arveluttavaa saada työnantajalta kesän ajan palkkaa, jos on pienikin mahdollisuus, että kunnollisen sopimustarjouksen NHL:ään voi saada. Eli todennäköisyys, joka useimmilla huippupelaajistakin on alle 10% luokkaa.

Entä olisiko Marko Tuulolan lähtö NHL:ään ollut moraalisesti väärin, koska hän olisi hypännyt kirjoittamasi mukaisesti tiimistä pois kesken kolme vuotta kestävän projektin?

Toimiiko Harri Lintumäki moraalittomasti, mikäli jättää HPK:n kesken kauden, jos pääsee eduskuntaan? Toimiko Heikki Hietanen moraalittomasti loikatessaan Jääkiekkoliiton toimitusjohtajaksi? Jos eivät, mikä heidät erottaa jääkiekon pelaajista?

Vaikka mielipiteissämme onkin melkoinen ero, ymmärrän kyllä näkemyksesi. Enpä nimittäin ole koskaan kuullut työttömästä huippujääkiekkoilijasta.

Kuitenkin, jotta voidaan taata seurojen etu, tulee taata myös pelaajien etu. Esimerkiksi siten, että pelaajalle, jonka sopimus päättyy, maksetaan palkkaa myös koko sopimuskautta seuraavan kesän ajalta. Tällöin ei tulisi niin kiire katsella vieraisiin pöytiin jo keskellä talvea.

 

[Timbit]

Pitkä, kiitos sinullekin vastauksestasi. Tässä vaiheessa varmaan molemmat huomaamme, että vaikka asiasta vallitsee erimielisyys, voi vastakkaisen mielipiteen ymmärtää.

Lasken projektin alkaneeksi hetkellä, kun sopimus asiasta on tehty. Jos sopimus on yhdeksi kaudeksi, kestää projekti yhden kauden. Jos kolmeksi, niin kolme. Mielestäni tämä ei ole mitenkään kohtuuton tapa ajatella tuosta asiasta. Totta kai pelaaja voi katsella muualle projektin aikana, mutta se ei saa haitata sen hetkistä työtä. Ja etenkin, työnantaja on pidettävä ajan tasalla siitä, mitä on tapahtumassa. Sekä myös siitä, minkälaisia ratkaisuja on odotettavissa missäkin tilanteessa. Pelataan siis avoimin kortein.

Kumpaakaan Kerhosta lähteneistä ei uhannut työttömyys. Heille oli luvassa iso rooli projektissa, ja ilmeisen hyvä korvaus siitä. He päättivät kuitenkin lähteä juuri ennen varsinaisen työn alkua toisiin ympyröihin, paljon pienempään rooliin mutta suuremmalla korvauksella. Jos joku minun tiimiläiseni tekisi saman, aiheuttaisi se tavallista enemmän kulmakarvojen nostelua. Motiivi lähdölle olisi selvä, vaikka sitä ei ääneen sanottaisi. Kyseinen henkilö saisi myös tietynlaisen maineen silmissämme, ja täysin oikeutetusti.

Eli lyhyesti: Jos on sitoutunut johonkin projektiin vuodeksi tai kolmeksi, niin on moraalisesti arveluttavaa lähteä kesken sopimuksen muualle vain siksi, että muualta saatava korvaus on isompi pienemmästä roolista huolimatta. En silti kiellä jokaista harkitsemasta, mikä on kenellekin oikea ratkaisu. Pelaajilla kun on eri motivaatiotekijät. Joillekin se on kehittyminen, joillekin iso pelillinen rooli, joillekin raha. Mutta vieraisiin pöytiin vilkuilu salaa senhetkiseltä työnantajalta on miltä tahansa kannalta katsottuna väärin. Vähintä, mitä pelaaja voi siinä tilanteessa tehdä, on pitää työnantaja ajan tasalla.

Ja todetaan tähän lopuksi, että mikäli projektista lähteminen tapahtuu kaikkien osapuolten välisessä yhteisymmärryksessä eikä tilanne tule kenellekään yllätyksenä, ei hommassa ole mitään arveluttavaa.