Itseasiassa (vakavasti ottaen) ei A: välittömästi tai lyyellä aikavälillä syntymän jälkeen voida tietää onko lapsi "terve" ja B: yleishumanistisen tai kristilliseettisen katsantokannan mukaan "terveys" ei ole pääasia. Jos siis jonkin on oltava "pääasia" niin se, että lapsi ylipäänsä ON OLEMASSA tai on OMA.
Pääasia, että on terve-hokema sisältää piilotettuna valtavan viestin siitä ettei ns. erityistä tukea tarvitsevat ihmiset ole yhtä toivottuja kuin "terveet".
Tämä on esimerkki meidän ihan tavallisten ihmisten asenteellisuudesta, ennakkoluuloisuudesta ja ahdasmielisyydestä. Absurdiutta, jota ei helposti tunnista jos ei pysähdy joskus miettimään.
Parin oman kakaran synnytyksessä mukana oltuani, on kyllä pakko todeta, että olin TODELLA tyytyväinen oitis, kun näin molempien olevan ulkoisesti terveitä. Se oli asia, jota olin pohtinut paljon ennen heidän syntymiään.
Kirjoituksestasi saa hieman sen kuvan, että olisi väärin toivoa saavansa terveen lapsen. Miten ihmeessä esimerkiksi joku voisi toivoa itselleen vammaista lasta?
Minä ainakin toivon lapsilleni onnellista, täyttä sekä hyvää elämää. Jos kuitenkin jommallakummalla lapsistani olisi synnynnäinen vika/vamma/sairaus, uskoisin silloin elämästä täysipainoisesti nauttimisen ellei mahdottomaksi, niin ainakin kovin haasteelliseksi.
Tässä yhteydessä voin myöntää senkin, että jos kummankaan raskauden aikana olisi huomattu lapsella olevan kehitysvamma, olisin todennäköisesti vaimoni kanssa päätynyt aborttiin.
Ja ettei jää epäselväksi: Arvostan erittäin paljon jokaisen pysyvästi sairaan lapsen vanhempia. Osanne ei ole helppo.