Itärajan sulkeminen Ukrainan sodan myötä

  • 260 391
  • 3 156

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei ole suoraan tapettu mutta on työnnetty veneitä takaisin merelle missä kyydissä olleita on kuollut sen seurauksena. V-venäjä laittaa ihmisiä menemään metsien läpi Puolaan missä rajavartijat käännyttävät heidät takaisin ja valkovenäläiset ei ota takaisin. Ihmisiä jää haahuilemaan metsiin mistä sitten löytyy ruumiita lähinnä vapaaehtoisten puolalaisten toimesta. Näiden ihmisten auttaminen on kiellettyä eli heidät pitäisi jättää oman onnensa nojaan synkkiin kylmiin metsiin missä he melko varmasti kuolevat. Ei tämä suoraa tappamista ole mutta kuolemantuottamusta se on.

Meillä tämä ei toimi näin.

Olemme rakentaneet yhteiskuntamme siten, että emme kestä painetta jota Venäjä kykenee tuottamaan. Tarkoitan tällä mm. sitä, että jätettäisiin raja-alueelle lapset ja naiset kuolemaan. Myöskään rajavartijat eivät kestä käskyä, jossa heidän tulee aiheuttaa kuolemantuottamuksia tai tappaa. Tulee traumoja jo etukäteen ja ammattiliitto sekä monet puolueet vaatii hallitusta estämään rajavartijoiden mielenterveyden murskaamisen, jos heidän pitää toimia vastoin Suomen allekirjoittamia kansainvälisiä sopimuksia.

Kovissa tilanteissa, joita Venäjä voi meille luoda, emme ole valmiita samanlaiseen vastaukseen kuin Venäjän entiset satelliittivaltiot. Heillä on paineenkesto valmiina: koskaan ei tiennyt, milloin tulee tuomio tai salainen poliisi hakee leirille.

Tämä on tilanne. En minä Suomen oikeusvaltioperustaa pidä huonona, päinvastoin. Siksi olen koko ajan nostanut esille yhdessä toimimisen ja yhteisen rintaman Venäjän toimia vastaan. Se voisi olla vahvuutemme.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sokerina pohjalla Tehtaankadun suurlähetystö muutetaan vastaanottokeskukseksi. Tätä jo joku kerkesi ehdottamaankin aiemmin. Siinä vielä yksi valtti ainakin. Sinne olisi melko lyhyt matka muutenkin kun koko itäraja on suljettu ja turvapaikanhaku olisi keskitetty ainoastaan Helsinki-Vantaalle.
Vähintään perustetaan tp-hakijoille telttaleiri siihen lähetystön aitojen ympärille. Bajamajat siihen pääportin eteen. Jos on ruuhkaa, voi losottaa aidan raosta Venäjän tontille.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Rajat kiinni. Mites vitussa se meidän ongelma on jos Venäjä tapattaa ihmisiä tunkemalla heidät väkisin rajan yli? Kovat otteet käyttöön ja vastuu Venäjälle.

Koska olemme sivistynyt länsimaa emmekä terrorivaltio niin kyllä se nyt vain on meidän ongelma, jos turvapaikanhakijoita alkaa kuolemaan kylmyyteen. Venäjän kansainväliset vastuut poistuivat siinä vaiheessa kun hyökkäsivät Ukrainaan. Siellä he tappavat päivittäin ihmisiä eikä muu maailma sille enempää voi kuin mitä nyt on tehty. Muutama kuollut turvapaikanhakija ei hetkauta itärajan toisella puolella pätkääkään.
 
Kantsisko miettiä vaihtoehtoja sille että a) palellutetaan jengi siihen välialueelle tai b) otetaan kaikki sisään?

Jotkut kiukaat tms. vaan siihen aidan Suomen puolelle ja saa tulla lämmittelemään mutta sisään ei oteta. Talvitakkeja voi heittää rajan yli ja kuumennetuja hernetölkkipurkkeja.

Ei tää oo mitään rakettitiedettä. Vähän luovuutta nyt ajatteluun.
 
Hexa

Jäsen
Olemme rakentaneet yhteiskuntamme siten, että emme kestä painetta jota Venäjä kykenee tuottamaan. Tarkoitan tällä mm. sitä, että jätettäisiin raja-alueelle lapset ja naiset kuolemaan. Myöskään rajavartijat eivät kestä käskyä, jossa heidän tulee aiheuttaa kuolemantuottamuksia tai tappaa. Tulee traumoja jo etukäteen ja ammattiliitto sekä monet puolueet vaatii hallitusta estämään rajavartijoiden mielenterveyden murskaamisen, jos heidän pitää toimia vastoin Suomen allekirjoittamia kansainvälisiä sopimuksia.
Hetken jo ihmettelinkin mihin ay-liikettä tarvitaan, mutta tämä jälkimmäinen viesti selvensi asiaa. Noinhan se hyvin pitkälti menee länsimaisessa yhteiskunnassa ja juuri tuota heikkoutta Venäjä käyttää hyväkseen. Suomi noudattaa kuitenkin viimeiseen asti kansainvälisiä sopimuksia ja ihmisoikeuksia. Mikä sitten olisi ratkaisu äärimmäisessä tilanteessa. Yksi ratkaisu voisi olla se jo täälläkin väläytetty pakolaisleirien perustaminen sinne ei-kenenkään maalle, mutta ei sekään voisi olla kuin tilapäinen ratkaisu. Vaikeita kysymyksiä nämä ovat.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kantsisko miettiä vaihtoehtoja sille että a) palellutetaan jengi siihen välialueelle tai b) otetaan kaikki sisään?

Jotkut kiukaat tms. vaan siihen aidan Suomen puolelle ja saa tulla lämmittelemään mutta sisään ei oteta. Talvitakkeja voi heittää rajan yli ja kuumennetuja hernetölkkipurkkeja.

Ei tää oo mitään rakettitiedettä. Vähän luovuutta nyt ajatteluun.

Ei taida olla oikein lupa heitellä ainakaan valtion nimissä rajan yli mitään, eikä niin tehdä. Kv-avustusjärjestöt eri juttu (ja saattavat toki olla tuolla rajallakin jossain vaiheessa). Nämäkin ovat laillisuusperiaatteen mukaisia.

Edelleen lähtökohta on tietenkin se, että Suomen puoli on se, jossa suomalaiset vastaavat, Venäjän puolella Venäjä vastaa tai on vastaamatta. Tämäkin on laillisuusperiaatteen mukaista.

Tässä keskustelussa vähän väliä toistuvat ilmaisut "välialue" tai "ei-kenenkään-maa". Sellaisia ei Suomen rajoilla ole.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tässä keskustelussa vähän väliä toistuvat ilmaisut "välialue" tai "ei-kenenkään-maa". Sellaisia ei Suomen rajoilla ole.

No mikäs alue se on kun venäläiset ovat työntäneet ihmiset portista läpi ja puomit selän takana kiinni? Eivät Suomen puomit ole siinä heti kiinni venäläisten puomeissa vaan siinä on tyhjää tilaa välissä. Jossain noissa ip-lehtien kuvissakin näkyy paljon kauempana venäläisten raja-asemat.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tässä keskustelussa vähän väliä toistuvat ilmaisut "välialue" tai "ei-kenenkään-maa". Sellaisia ei Suomen rajoilla ole.
Juuri näin. Turvapaikan hakijat ovat suljetuilla asemilla Venäjän puolella, ja silloin venäläiset vastaavat heistä. Se on aivan yksiselitteisesti näin ja piste.

Sillä samalla hetkellä, kun heidät laskettaisiin Suomen puolelle, niin he ovat oikeutettuja sanomaan sen taikasanan, ja siinä kohtaa heitä ei mihinkään kaminan ääreen lämmittelemään enää ohjata.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
No mikäs alue se on kun venäläiset ovat työntäneet ihmiset portista läpi ja puomit selän takana kiinni? Eivät Suomen puomit ole siinä heti kiinni venäläisten puomeissa vaan siinä on tyhjää tilaa välissä.

Venäjän aluetta rajapuomille asti, siitä alkaen Suomen aluetta. Tullialueeksi rajan aluetta yleensä sanotaan, mutta valtion raja on vain yhdessä paikassa, eikä Venäjän tullialueella (tai Suomen) ole mitään suurempaa linnoittautumista raja-asemilla. Rajalla on puomi, joka aiemmin oli toki yleensä auki, nyt siihen juuri on tämä Suomen sulkulaitteisto (ja eteläisimmillä kuuluisa koeaita) tehty.

On vain yksi rajalinja, valtiolla voi sitten olla omia rakenteitaan miten sattuu, mutta ne ovat sen ja vain sen valtion alueella.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Koska olemme sivistynyt länsimaa emmekä terrorivaltio niin kyllä se nyt vain on meidän ongelma, jos turvapaikanhakijoita alkaa kuolemaan kylmyyteen. Venäjän kansainväliset vastuut poistuivat siinä vaiheessa kun hyökkäsivät Ukrainaan. Siellä he tappavat päivittäin ihmisiä eikä muu maailma sille enempää voi kuin mitä nyt on tehty. Muutama kuollut turvapaikanhakija ei hetkauta itärajan toisella puolella pätkääkään.
Eli antaa Venäjän kuljettaa tänne puoli Lähi-Itää ja me otetaan vastaan, koska olemme sivistynyt länsimaa. Vai mitä tehdään ja milloin?

2016 kriisi loppui kun suomalaiset menivät hattu kourassa Venäjälle pyytämään etteivät enää lähetä tänne ihmisiä. Sama keino ei ole enää käytettävissä, vaan joudumme ratkomaan tämän itse.
 
Suosikkijoukkue
Ukrainan armeija, Pelsut, Kiekko-Espoo
Vaikka rajan pakolaiskriisi päättyisikin, mielestäni rajasulkua on syytä jatkaa vastaisuudessa. Mikä rautaesirippu se on, jos Venäjän ja Lännen välillä pääsee jatkuvasti liikkumaan?
Aah nuo ”tavalliset venäläiset”: aina uhriutumassa kaikesta, eivät koskaan vastuussa mistään. Ja Yle se vaan jaksaa läpi hyökkäyssodan antaa uutistilaa sille, kuinka juuri heillä on niin vaikeaa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
On vain yksi rajalinja, valtiolla voi sitten olla omia rakenteitaan miten sattuu, mutta ne ovat sen ja vain sen valtion alueella.

Se on selvää, että raja on vain yhdessä paikassa. Olin ainakin siinä luulossa, että noissa raja-asemilla on sellaista "tyhjää" aluetta molemmin puolin jolloin ihmisten on mahdollista ainakin teoriassa jäädä siinä palloilemaan varsinaisen rajaviivan molemmin puolin.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Se on selvää, että raja on vain yhdessä paikassa. Olin ainakin siinä luulossa, että noissa raja-asemilla on sellaista "tyhjää" aluetta molemmin puolin jolloin ihmisten on mahdollista ainakin teoriassa jäädä siinä palloilemaan varsinaisen rajaviivan molemmin puolin.

Normaalissa tilanteessa tullialueella ei valvota rajalinjaa, mutta nyt tietenkin sulku on juuri siinä ja vain siinä rajalinjalla. Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta on vain yksi valtionraja. Näitä ei-kenenkään-maitakin on olemassa kyllä, muttei tiettävästi Euroopassa yhtään.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Eli antaa Venäjän kuljettaa tänne puoli Lähi-Itää ja me otetaan vastaan, koska olemme sivistynyt länsimaa.

No ei se nyt ihan noin mene mutta kun pysytään vielä muutamissa tuhansissa niin kyllä. Äläkä minua siitä totuuden kertomisesta syytä, itselle kelpaisi kyllä tiukempi linja mutta pelkään, että suomalainen yhteiskunta vihervasemmistoineen on liian lepsu sellaiseen niin parempi pysytellä todennäköisemmissä skenaarioissa eli turvapaikkakäsittelyn saavat ne jotka sitä osaavat pyytää.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No ei se nyt ihan noin mene mutta kun pysytään vielä muutamissa tuhansissa niin kyllä. Äläkä minua siitä totuuden kertomisesta syytä, itselle kelpaisi kyllä tiukempi linja mutta pelkään, että suomalainen yhteiskunta on liian lepsu sellaiseen niin parempi pysytellä todennäköisemmissä skenaarioissa eli turvapaikkakäsittelyn saavat ne jotka sitä osaavat pyytää.
Ei ollut tarkoitus syyttää sinua. Vastauksesi on realistinen. Noin se menee.

Katsotaan herääkö yhteiskunta kun laskuri on tuhansissa, kymmenissä tuhansissa vai sadoissa tuhansissa. Venäjä tulee jatkamaan tätä kunnes me tämän lopetamme. Paska maa.
 
JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vaikka nyt on vaikeaa, niin pitkässä juokussa tämäkin on meille eduksi. Olisi luullut, että Ukrainan hyökkäyksen ja sabotaasien jälkeen silmät olisivat avautuneet riittävästi, mutta ei. Luulisi että nyt viimeistään kaikille alkaa olemaan selvää, että meidän ei pidä tulevina vuosikymmeninä olla missään tekemisissä tuon itäisen naapurin kanssa. Rajat kiinni pysyvästi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
No mikäs alue se on kun venäläiset ovat työntäneet ihmiset portista läpi ja puomit selän takana kiinni? Eivät Suomen puomit ole siinä heti kiinni venäläisten puomeissa vaan siinä on tyhjää tilaa välissä. Jossain noissa ip-lehtien kuvissakin näkyy paljon kauempana venäläisten raja-asemat.

Avataan vähän tätä. Venäjän ja Suomen puomit/raja-asemat eivät ole samassa yhteydessä eikä tasan rajalla. Siksi Venäjä voi työntää väkeä ulos alueeltaan ja laittaa oman puominsa kiinni. Takaisin ei ole tulemista, jos Venäjä näin haluaa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Luulisi että nyt viimeistään kaikille alkaa olemaan selvää, että meidän ei pidä tulevina vuosikymmeninä olla missään tekemisissä tuon itäisen naapurin kanssa. Rajat kiinni pysyvästi.

Tankkaaja-timot ja mikat sekä kymmenet tuhannet kaksoiskansalaiset eivät ehkä ole kanssasi samaa mieltä mutta onneksi kuitenkin edustavat pientä vähemmistöä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Avataan vähän tätä. Venäjän ja Suomen puomit eivät ole samassa yhteydessä eikä tasan rajalla. Siksi Venäjä voi työntää väkeä ulos alueeltaan ja laittaa oman puominsa kiinni. Takaisin ei ole tulemista, jos Venäjä näin haluaa.

Tätä vähän yritin hakea mutta en osannut ilmaista itseäni yhtä lyhyen ytimekkäästi *hymiö*
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ei ole suoraan tapettu mutta on työnnetty veneitä takaisin merelle missä kyydissä olleita on kuollut sen seurauksena.

Ei tosiaankaan pidä paikkaansa että Italian rannikkovartiosto olisi aiheuttaneet kuolemia, muuta kuin yhdessä tapauksessa vuodelta 2013, josta myös tuomittiin viranomaisia italialaisessa oikeusistuimessa.

Italia on oikeusvaltio, jossa tuommoisesta toiminnasta saisi syytteen että pätkähtää.

Jonkun verran Italian rannikkovartiostoa on toki syytetty siitä, ettei se ole riittävästi auttanut merihädässä olevia aluksia aluevesiensä ulkopuolella, jossa niitä auttavat pääosin vapaaehtoiset.
 
Uskon, että Venäjän tarkoitus on nimenomaan sekoittaa keskustelua ja saada ns. liberaalit ja konservatiivit Suomessa tukkanuottasille siitä, mitä rajalla olevien pakolaisten suhteen tehdään. Halla-ahon oma motiivi (varmaan jossain määrin) aidon huolen lisäksi on se, että hänelle käy enemmän kuin hyvin, jos sama pakolaisten maahantulon motiivien kyseenalaistaminen ulotetaan myös muualle kuin Venäjän-vastaiselle rajalle. Koska mistä sitä koskaan tietää, minkä työntekijän laskuun Lähi-idästä matkaava pakolainen työskentelee jne.

Tärkeintä olisi näyttäytyä yhtenäisenä rintamana ja todeta, että Venäjän bluffi on katsottu ja kevyeksi todettu. Rajapisteitä kiinni, mutta käsitellään turvapaikkahakemukset kuten ennenkin. Katsotaan sitten uudelleen, jos sieltä lähtee vuoden 2015 kaltainen vyöry liikkeelle. Vielä ollaan kovin kaukana siitä. Venäjä näyttää pistäneen koepalloa liikkeelle, ja täällä siihen reagoitiin kuten missä tahansa Euroopan maassa, jossa maahanmuuttokriittiset poliittiset voimat ovat nousseet konsensuspolitiikkaa hämmentämään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös