Aika kultaa muistot. Hyvin on niiltä henkilöiltä, jotka hamuilevat vanhoihin aikoihin itä-blokissa unohtunut mitä elämä oli silloin entisissä kommunistisissa maissa tai ne henkilöt jotka ovat liian nuoria kokeakseen sen silloin itse. Melkein kaikki olivat neuvostomiehityksen alla. Salaiset poliisit sortivat kansalaisiaan. Kansalaisvapauksia ei ollut. Kaupoissa ei ollut kuin perustavaroita. Elämässä ei voinut edetä ellei ollut kommunistisen puolueen jäsen. Tosin sekään ei ollut mikään tae, jos järjestelmä katsoi henkilön olevan epäsopiva ties mistä syystä. Vapautta matkustaa ei ollut ja sekin oli puolueen rajoittama. En nyt muista missä näissä itä-blokin maissa ei ollut kansannousua järjestelmää vastaan 80-90 luvun vaihteessa pl. muutamat Neuvostotasavallat. Elämä oli yksinkertaisempaa kun puolue hallitsi kaikkea elämän aloja. Elämä näissä maissa eteni ensin talouden stalinistamisessa ja sitä seuranneessa neuvostolaistamisessa.
Ennen 80-90 luvun vaihdetta oli kansannousuja Itä-Saksassa ja Puolassa 1950 lukujen alussa, jotka väkivalloin nujerrettiin. Unkarissa kansannousu muserrettiin, samoin Tsekkoslovakiassa. Nämäkin on näiltä menneisyyteen hamuavilta unohtunut. Ei Putinin Venäjä aja ns. perinteisiä arvoja vaikka, niin propagandassaan väittävät.
Tämä aihealue on omanlaisensa ja jatkossa tuonee mielenkiintoisia keskusteluja tai juttuja kun vain ehtii kirjoitella.
Näin äkkiseltään tosin puhuen esimerkiksi matkustusta ei sinänsä ollut periaatteessa niin pahoin rajoitettu kuin mitä on usein kerrottu.
Ei ainakaan aivan kaikkea mahdollista matkustelua koskien.
Toki ilman muuta rajoitukset olivat maakohtaisia ja ajoittain hyvinkin tiukkoja.
Kunkin maan itsensä sisällä matkustaminen oli yleensä vapainta, mutta asteittain ankaruudessaan ja määrittelyssään lisääntyvää. Jälleen maasta ja sen yleisolemuksellisesta tilanteesta riippuen.
Etenkin kun huonoimmillaan jopa yllättävän todella läheisiinkin alueisiin tai hallintoalueisiin matkustaminenkin saattoi vaatia milloinkin minkäkin kulkuluvan tai suostumuksen kulloin kultakin aluejohtajalta.
Ulkomaille matkustaminen tosin oli kielletty tai rajoitettu käytännössä olemattomiin etenkin länsimaita koskien.
Tosin nk. Itäblokin omien maiden keskinäinen ulkomaanmatkailu kuten myös Neuvostoliiton kansalaisten matkailu nk. Itäblokkiin oli sallittua tai kaikkein kielteisimmilläänkin vapaampaa aina kuin jos oli kyseessä matkustusoikeus edes oletetustikin länsimaahan mikä katsottiin loikkaamiseksi.
Paitsi tapauksessa jossa tietysti luovuttiin viittä vaille kaikesta omaisuudesta ja tuomittiin menetetyksi valtiolle jolloin sitten sai lähteä.
Harmaita tapauksia toki oli nk. Itäblokin tai neuvostojärjestelmän itse jossain määrin ystävälliseksi määritellyt länsimaat toki vaihtelevin aikakausin tai tapauksin.
Suomen lisäksi oudon paljon ainakin ajoittain nähtiin neuvostojärjestelmän kasvatteja esimerkiksi Ranskassa, Italiassa tai Itävallassa.
Toki nämäkin enimmäkseen vasemmiston tai äärivasemmiston parissa 'opiskelijoina' tai milloin missäkin peitevirassa.
Itse asiassa noita yrityksiä kaataa silloinen hallitseva järjestelmä riitti Puolassa monta muutakin kertaa kuin vain 1950-luvulla.
Noita riitti hurjimmillaan vähän väliä 1950-luvulta 1980-luvulle asti yllättävän monesta muusta nk. Itäblokkimaasta poiketen.
Ehkä tärkeimpänä varsinkin ihan alkupäässä tuota aikajanaa hävitettiin umpistalinistisuus ja se sitten korvautui maltillisemmalla stalinistisuudella.
Maltillinen stalinistisuus hävisi tietenkin väistämättä mielenkiintoisesti nk. Itäblokkiajankin ollessa vielä voimissaan kun kävi selväksi, että stalinistisuutta oli melkein mahdotonta ylläpitää heikäläisten piirissä ja lopullisen olemattomaksi sen teki yritykset edes auttavasti markkinoida kyseistä oppia jopa silloisessa ilmapiirissä 'ihmiskasvoisena' politiikkana.
Sittemminhän se hävisi tai hävitettiin näkökannasta riippuen tarpeen tullen voimakeinoinkin.