Ismo on jumala. Tai ainakin puolijumala.
Sekoamiseni Ismon musiikkiin alkoi, kun lainasin koulun bändiprojektia varten kaveriltani Hassisen Koneen Historian. Levy kolahti meikäläiseen melkein hetkessä. Lisää vettä myllyyni sain, kun samainen kaverini näytti minulle legendaarisen 'Saimaa-Ilmiö'-elokuvan. Pian tuon jälkeen ostinkin kaikki Koneen levyt itselleni. Erityisesti Rumat Sävelet ja Harsoinen Teräs uppoavat meikäläiseen. Ensiksimainittu on henkilökohtainen suosikkini kotimaisista levyistä. Jälkimmäinen levy on puolestaan se kakkonen. Rumien sävelien soundista suuri kiitos kuuluu myös upeat kitarat soittavalle Reijo Heiskaselle. Harsoinen Teräs taasen oli aikaansa edellä soundiltaan. Safkan, Seppo Antin ja Hannu Porkan hankinta laajensi soundimaailman mahtavan kuuloiseksi. Sinällään erikoista, että Ismo on nykyisin palannut takaisin tuon ajan (1982) soundeja muistuttaviin Säätiön muodossa... Hassisen Koneen ajan suosikeitani ovat mm. Tällä tiellä, Uhrisavua, Odotat?!, Kolumbia Orkesteri, Muoviruusuja omenapuissa, Kuollut eläköön, Kupla kimaltaa... onhan näitä...
Sielun Veljiin tutustuin lainattuani kirjastosta akustisen Suomi-Finland -levyn. Muutama ensimmäinen kuuntelukerta ei aukaissut tuota musiikkia meikäläiselle, joten palautinkin levyn kirjastoon ajatellen samalla, että olipa paskaa! Kesällä 1997 lainasin kuitenkin kokeeksi Siekkareiden kokoelman, josta löytyikin sitten muutama loistava kappale ja pikku hiljaa tämä raskasta, psykedeelistä ja hypnoottista transsi-rockia soittava yhtye alkoi aueta entistä enemmän meikäläiselle. Lainattuani L´Amourha-levyn kolahdin lopullisesti. Tuossa vaiheessa aiemmin mainitsemani Suomi-Finlandkin alkoi kuulostaa loistavalta kokonaisuudelta. Vaikka Siekkarit eivät tehneetkään kokonaisuutena niin loistavia levyjä verrattuna Hassisen Koneeseen, on heidän pidempi uransa syynä siihen, että heidän tuotantonsa menee nykyään kokonaisuutena kärkeen meikäläisen musiikkimakulistalla. Parhaita Siekkarikappaleita ovat mielestäni Laulu, Kaisa & Ben, Totuus vai Tequila?, Rakkaudesta ja Tango Skitsofrenia.
Siekkareista on myös mainittava se, että bändi saavutti ulkomailla melkoisen kulttibändin maineen. Ja muun muassa James Hetfieldillä on legendan mukaan kaikki Siekkareiden levyt.
Sielun Veljien värikkääseen uraan mahtuu myös negatiivistakin. Olen lukenut - en kuollaksenikaan muista, mistä Suomi-Rockia käsittelevästä kirjasta on kyse - että bändiä epäiltiin aikanaan huumeiden käytöstä. Urbaanin legendan mukaan treenikämpälle tehdyssä ratsiassa ei huumeita olisi löytynyt, mutta jääkaappi olisi ollut täynnä myrkkysieniä... tätä epäilen kyllä.
Ismon soolouraan tutustuin sitten myöhemmin. En tarkkaan muista, miten tuo kävi, mutta ainakin yksi tekijä oli jälleen kirjastosta lainaamani Alangolla-boksi. Vaikka Ismon uran mielestäni huonoimmat levyt osuvatkin soolouraan, löytyy sieltä silti monia maininnan arvoisia kokonaisuuksia. Vuonna 1990 ilmestynyt 'Kun Suomi putos puusta' oli melkoinen yllätys Sielun Veljien jälkeen. Levy osoittaa Alangon muuntautumiskyvyn parhaimmillaan. Myös 1993 ilmestynyt, koneita sisältävä 'Jäätyneitä lauluja' oli aikanaan klassikko. Allekirjoittaneeseen kolahtavat eniten seuraavat levyt, Taiteilijaelämää (1995) ja I-R-T-I (1996). Nuo levyt olivat soundeiltaan jo lähellä tämän päivän Ismoa. Soolouran parhaita paloja ovat mielestäni mm. Meidän Isä, Aika Kuolla, Don Quiote, Autolounas huoltamon tapaan, Lasten laulu ja Kurjet.
Soolouran jatkeeksi perustettu Ismo Alanko Säätiö on myös meikäläisen suosikeita. Tämän orkesterin olen jo ehtinyt näkemään livenä neljästi - Heinolassa Jyrää (-99), Tampereen YO-talo (-00), Tullikamari (-00) ja Tampere-talossa Hallanvaara-kiertue (-02). Säätiö muistuttaa soundiltaan - ainakin meikäläisen korvaan - melkoisesti Hassisen Koneen isommalta versiolta. Säätiön musiikki on todella loistavaa, sisältäen erittäin hyytäviä ja hienoja melodioita yhdistettynä tarttuvaan rytmiin ja höystettyinä taiteellisilla sanoituksilla. Lisäksi live-show on aivan mahtavaa. Tuskin koskaan pääsen sellaiseen fiilikseen, kuin YO-talon keikalla elokuussa 2000. Aivan mahtava keikka. Niin, olin selvin päin.
Ismo on sanoittajanakin omaa luokkaansa. Toisten mielestä hän on tekotaiteellista paskaa kirjoittava, mutta kun hänen tekstejään kuuntelee useaan kertaan (poislukien Siekkari-ajan hokemabiisit), niistä löytää useimmiten myös selkeän sanoman.
hihhu: "Jos joku osaa sanoa, että mikä se on, mikä Ismolla on ja muilla ei, niin kertokaa."
Vastaan tähän, että laulutekniikka on melko omaperäinen, sävellykset ovat omaperäisiä - Ismohan ei sävellä millään valmiilla asteikolla, niin kuin suurin osa, vaan aivan oman mielensä mukaan. Lisäksi hänellä on kyky loihtia ympärilleen haluamansa soittajat, jotka osaavat sovittaa Ismon kappaleet juuri sellaisiksi, kuin ne pitääkin.
Myös yksi asia Ismolla on hyvää. Hän muuttaa aina säännöllisin väliajoin omaa tyyliään. Tämän vuoksi hänen musiikkinsa ei olla kyllästytty, vaikka äijä onkin tehnyt levyjä jo 22 vuotta, eli yli puolet elämästään. Toivottavasti hän jaksaa vielä toisen mokoman. =)