Indica

  • 19 157
  • 55

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joskus vuosia sitten näin Maikkarilta/Subilta tai jostain muulta kanavalta hassun musiikkivideon, missä sinänsä ihan nätit teinitytöt koikkelehti roolipelihenkisissä fantasiakuteissa ja lauloi satupoppia hieman TikTakin tyyliin. Aiheutti lähinnä huvittuneisuutta ja naurunpurskahduksia moinen larppirock. Sitä en muista mikä biisi oli kyseessä, mahdollisesti Vuorien taa. No annas olla...

Viime vuoden syksyllä erään kaverin luona kotibileissä pienessä hiprakassa ollessani kuulin jotain jännää ja persoonallista mystisrunollista matskua, josta jopa hetkittäin tuli flashback tiettyihin CMX:n kappaleisiin. En millään osannut arvata mikä bändi kyseessä ja siinä sitten heitin, että: "eihän tää PMMP nyt niin huono olekaan." Kaveri siihen sitten ovelasti hymyillen: "se on Indica."

Silloin maailmani mureni. Eikä ollut enää koskaan entisensä. Kyseiset biisit olivat Indican viimevuonna ilmestyneeltä Kadonnut puutarha -albumilta, jossa on verrattuna debyyttiin jo paljon aikuisempia ja kypsempiä biisejä. Indican mittapuulla jopa "raskaita" biisejä. Levy kipusikin korkealle vuoden parhaiden levyjen listalla aika puskista, vaikka toki vielä monin paikoin parannettavaa löytyykin.

Tuli sitten samaan syssyyn tutustuttua vanhempiinkin levyihin ja selveni se tosiasia, että noiden varmojen hittien taustalla on todella kauniita, monipuolisia ja kekseliäitä biisejä. Nämä tytöt todella osaavat sanoittaa ja soittaa, bändin johtohahmo Jonsu on paitsi persoonallinen laulaja, myös monipuolinen soittaja. Hävettää nykyään, että olen tätä TikTakiin joskus edes verrannut, koska bändien lähtökohta musiikkiin on ihan toisenlainen ja siinä missä TikTak vyörytti esille muiden säveltämää tyhjäpäistä poppia, Indica on paljon kunnianhimoisempaa ja persoonallisempaa. Ainoa yhteinen tekijä on se, että ovat tyttöbändejä, mutta siihen ne sitten päättyvätkin.

Vaikka tietynlaista musiikillista kypsymistä ja harjaantumista vielä voidaan odottaakin, eihän nämä Indican tytöt mitään vanhoja todellakaan ole, niin siihen nähdenkin kyseessä on harvinaisen vahvaa ilmaisua. Indica jos mikä varmasti kohtaa kaikenlaista ennakkoluuloisuutta (itsekin siihen syyllistyin) johtuen siitä, että kyseessä on nuorten naisten vetämä bändi (rock on sen verran miesten dominoima musiikinlaji) ja helposti tämän bändin nähdään keimailevan vain asusteilla ja satuimagolla. Tuotantoa kuunnellessa kyllä nopeasti tuo pinnallinen käsitys karisee, varsinkin jos kääntää sen ennakkoluulokytkimen pois päältä. Liian helppo tuomita yhden hittirallin ja pukeutumisen perusteella.

Mieletön bändi siis kaiken kaikkiaan ja tänään pitää mennä ensimmäistä kertaa katsomaan livenä On the Rocksiin. Sitten osaan arvioida, että mikä on vetovoima noin muutenkin, monella tapaa bändien todellinen taso määrittyy minulle vasta livenä. =)

Ja onhan ne söpöjäkin, etenkin Jonsu! Tälläistä runopoikaa tuollaiset runotytöt sydäntä lämmittää. ;)
 
Suosikkijoukkue
KärppäKerho, Leafs, Slovensko
Alkuun kiitokset Ted "Kennedy" Raikkaalle, sillä olisi jäänyt keikka näkemättä ellen olisi napsauttanut tätä ketjua monitorilleni. Voin allekirjoittaa kaikki Tedin kehut ja kommentit yllä, sillä poikkeuksella että itselläni sisäänpääsy ei ehkä kestänyt noin kauaa. Hyvä keikka, vaikka Vettä vasten jäikin kuulematta...
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juuri kotiuduin tuolta keikalta ja hieno oli, vaikka turhan lyhyt. Toinen encore olisi ollut vielä paikallaan. Vaikka kohtalaisella tiheydellä tulee keikoilla käytyä, tämä oli ensimmäinen kertani On The Rocksissa. Lavan edessä oleva alue on kyllä naurettavan pieni ja kun se on vielä ympäröity ties millä kivipilareilla, kunnollisia paikkoja ei taida olla edes 100 hengelle. Mutta mikäpä tuossa kunhan vaan pääsee parkkeeraamaan tarpeeksi lähelle lavaa. Tunnelma on ainakin varsin intiimi. Etenkin, kun ensimmäisen biisin (Nuorallatanssija?) aikana Laura, Heini ja Jenny olivat yleisön joukossa aivan vieressäni...

Täytyy kyllä sanoa, että voi jumalauta tuo Jenny on livenä ihan julmetun kaunis ilmestys. Heiniä kun olen pitänyt tähän asti orkesterin ykköspimuna, mitä ulkonäköön tulee.

"Kuuntelussa juuri nyt"-ketjussa tulinkin jo Indica-kaapista ulos. Vaikka olen kuulemistani biiseistä aina tykännyt, hankin ensimmäiset levyt vasta pari viikkoa sitten. Mutta sitten tulikin hankittua kaikki kolme muutaman päivän sisään. Nightwish-lämmittely toimi sille hyvänä alkusysäyksenä. Itse asiassa Ikuinen Virta-levyä joskus tuoreeltaan jo hypistelin kaupassa, mutta kopiosuojaus jätti sen hyllyyn. Onneksi tuoreimmissa painoksissa sitä ei ole.

Varmaankin suurin kynnys monelle Indicaan sisäänpääsyyn on juuri soittajien sukupuoli ja ikä. Tosin, vanhimmat taisivat olla jo ensi levyn aikaan 20 täyttäneitä, joten senioreitahan nuo olivat aloittaessaan vaikka TikTakiin verrattuna (TikTakista en tosin itse piittaa.) Mukava kuitenkin nähdä, että ennakkoluulotonta porukkaakin löytyy kaikista ryhmistä. Yleisössä oli varsin paljon pesunkestävän hevimiehen näköisiä heppuja ja reippaasti keski-ikää käyviä. Ja olipa Janne Halmkronakin näemmä paikalla.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Alkuun kiitokset Ted "Kennedy" Raikkaalle, sillä olisi jäänyt keikka näkemättä ellen olisi napsauttanut tätä ketjua monitorilleni.
Kennedy? Selvennys tuohon, kiitos! =D

Joo, todella mainio keikka oli. On the Rocks oli yllättävänkin hyvä keikkapaikka, pidän kovasti tuollaisista pienistä ja intiimeistä esiintymispaikoista, missä pääsee olemaan lähellä bändiä ja samalla bändi itse voi ottaa kontaktia yleisöön paremmin. No aikamoista flirttailua yleisön kanssa Indica harrastaakin, Jonsu etupäässä ja se on hienoa. Itsevarmoja esiintyjiä nuo tytöt ja saamarin taitavia, kyllä sen nyt näki livenäkin.

Keikka tosiaan oli ihan liian lyhyt, toista encorea odoteltiin kovasti, mutta ei tullut. Tuntui pitkästä aikaa siistiltä, että pääsi ihan etulinjaan, vaikka jotkut törpöt yritti sieltä väkivalloin tunkea takaa siihen. En hemmetti paikkaani luovuta jos olen siinä jo tovin ollut ja itselleni varannut.

Hieno fiilis jäi ja pakko tämä bändi on livenä tarkastaa vielä toistekin.

Toivoin kyllä, että Lapsuuden metsän olisivat esittäneet, mutta kenties sitten toiste.
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Onhan bändiä täälläkin kuunneltu jo heti ensimmäisen levyn ilmestymisestä alkaen, laaja musiikkimaku kun on päässyt siunaantumaan. Eilen en paikalla ollut, mutta muutaman kerran on bändi nähty livenä ja hyviä keikkoja, ei siinä mitään. Itse vaan petyin hieman tuohon uusimpaan levyyn. Jotenkin aiemmilla levyillä sävellykset tuntuivat paremmilta ja monipuolisimmilta, kuin mitä uusimmalla.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
No nyt kun täällä kerran ihmiset tulevat kaapista ulos oikein porukalla..

Pidän itsekin Indicasta, eikä hävetä myöntää. Musiikki on niin kertakaikkisen omaleimaista, etten ainakaan minä keksi yhtäkään yhtyettä Suomesta johon Indicaa voisi tyylillisesti verrata..

Uusin levy ei minustakaan ollut niin hyvä kun sen kuulin, mutta sen sijaan kakkoslevy Tuuliset Tienoot on omassa genressään (joka lienisi kotimainen poprock) aivan hullun hyvä ja monipuolinen tekele. Biisit vaihtelevat tyylillisesti Nightwish-henkisistä elementeistä musikaalifiiliksiin, ja aina johonkin 1920-luvun klubijatsiin verrattavaan musiikkiin. Todellinen helmi levyllä on Lapsuuden Metsä

Olisiko ollut Imperiumin foorumilla missä ihmeteltiin sitä, että niiden pakollisten pikkutyttöjen lisäksi Indican musiikki tuntuu uppoavan keskimääräistä paremmin nimenomaan heviä kuuntelevaan kansanosaan. Tämä johtunee siitä, että loppujen lopuksi Indicalla on musiikissaan paljonkin sampja elementtejä mitä monilta hevibändeiltä myös löytyy..
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Uusin levy ei minustakaan ollut niin hyvä kun sen kuulin, mutta sen sijaan kakkoslevy Tuuliset Tienoot on omassa genressään (joka lienisi kotimainen poprock) aivan hullun hyvä ja monipuolinen tekele. Biisit vaihtelevat tyylillisesti Nightwish-henkisistä elementeistä musikaalifiiliksiin, ja aina johonkin 1920-luvun klubijatsiin verrattavaan musiikkiin. Todellinen helmi levyllä on Lapsuuden Metsä
Oma suosikkilevyni on myös tuo Tuuliset tienoot, sen monipuolisuuden vuoksi. No, ei tuo uusinkaan nyt siitä jää puolesta jää vajaaksi, muttei silti ihan säväytä kokonaisuudessaan niin paljoa kuin TT. Debyytti pitää myös sisällään hienoja biisejä, mutta kärsii ehkä tietynlaisesta hapuilusta ja materiaalin epätasaisuudesta. Saavutus sekin, että yksikään levy ei ole kuitenkaan ollut huono.

Lapsuuden metsä on myös oma ehdoton suosikkini tuolta Tuuliset tienoot:lta. No, se tuli varmaan jo aiemminkin selväksi. =)

Olisiko ollut Imperiumin foorumilla missä ihmeteltiin sitä, että niiden pakollisten pikkutyttöjen lisäksi Indican musiikki tuntuu uppoavan keskimääräistä paremmin nimenomaan heviä kuuntelevaan kansanosaan.
Voipi olla, en itse nyt mihinkään hevin suurkuluttajiin kuulu, mutta olen huomannut kyllä samaa. Tiedä sitten. Eilisellä keikallakin oli aika paljon miehiä katsomassa, ettei jopa enemmistönä, tietysti ikärajakin vaikutti, niin ihan teinitytöt ei päässeet, mutta silti.

Eiköhän tämä uppoa kaikkiin niihin, ketkä ymmärtävät omaperäisen ja persoonallisen musiikin päälle. =)
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
14-vuotias tyttäreni tykkää kovasti Indicasta. Sen mitä olen kuullut, ihan mukavalta on kuulostanut. Eipähän ainakaan kuuntele mitään hippihoppia tai örinämetallia, ja hyvä niin.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No aikamoista flirttailua yleisön kanssa Indica harrastaakin, Jonsu etupäässä ja se on hienoa. Itsevarmoja esiintyjiä nuo tytöt ja saamarin taitavia, kyllä sen nyt näki livenäkin.

Flirttailu on kyllä vaarallista, kun siitä tulee ensimmäisenä mieleen Frendien Chandlerin kommentti flirttailun eroista miesten ja naisten näkökulmasta: (en muista sanatarkkaan) "For you it's just flirting, for us it's 'Finally! Someone who wants to sleep with me". No ei nyt sentään ihan noinkaan, mutta kyllä illan henkiläkohtainen kohokohta oli silti Jonsun kertosäkeen mittainen silmiinkatsominen ja vastaus nyökkäykseen Noidan aikana. Ja kyllähän Jonsun lavakarisma kestää vertailun kansainvälisessäkin sarjassa.

Mutta voisi tässä muutaman sanan raapustaa albumeista:

Ikuinen Virta

Levyistä heikoin, mutta siitä huolimatta varsin onnistunut kokonaisuus, joka ei kulje vain parin hittibiisin varassa. Kokemattomuus näkyy pahimmin turhan ilmeisiin riimeihin nojaavissa sanoituksissa (esim. Ihmisen Lento).

Nimikappaleen kohdalla minulla kävi vähän päin vastoin kuin yleensä "ärsyttävien renkutusten kanssa". Uutena se tuntui liikaa kertosäkeen varassa kulkevalta idioottihitiltä, mutta sittemmin olen oppinut pitämään paljonkin. Vakuuttavimmat biisit löytyvät kuitenkin levyn lopusta. Kolme viimeistä biisiä Lauluja paratiisista, Aaltojen takaa ja Vettä vasten ovat jo varsin kunnianhimoisia tekeleitä.

Tuuliset Tienoot

Nimikappale ja Varo ovat ehkä huonoiten minuun kolahtavat Indica-biisit, enkä jaksa hirveästi innostua myöskään "Smurffit sings Nightwish"-hitistä Vuorien taa. Lopuissa biiseissä ei kamalasti olekaan moittimista ja etenkin Lapsuuden metsä, Rannalla ja Viimeinen tanssi iskee hyvin.

Kadotettu helmi on kuitenkin Vuorien taa-sinkun b-puoleksi alennettu Nuorallatanssija. Eilen sain tuon sinkun käsiini ja tuli varmaan kuunneltua biisi illan aikana läpi tusinan kertaa. Vähän yrjänämäisiä kielikuvia elämän hauraudesta, mutta jotenkin ne kuulostavat Jonsun suusta kuultuna vähemmän korneilta. Ja tämä biisihän oli varsin yllättävä avaus On The Rocksin keikalla.

Kadotettu Puutarha

Loppujen lopuksi levyt, joiden jokaisesta biisistä tykkään, ovat aika harvassa. Tässä yksi sellainen. Turha erotella biisejä sen kummemmin, mutta etenkin Nukkuu kedolla on upea. Suunta on siis levy levyltä parempaan suuntaan. Harmi vain, että suosion kannalta ongelmaksi saattaa muodostua se, että musiikki rupeaa pian olemaan liian haastavaa "alkuperäiselle kohderyhmälle", mutta katu-uskottavuutta ei ole vielä tarpeeksi "älykköpiireihin".
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ja kyllähän Jonsun lavakarisma kestää vertailun kansainvälisessäkin sarjassa.
Kestää kyllä, vaikka sillä tapaa otantaa ja vertailupohjaa minulla ei välttämättä olekaan. Kyllä silti tumpelokin erottaa jos on valovoimainen ja säkenöivä esiintyjä kyseessä. Jonsu sellainen on ja pystyy kyllä karismalla vakuuttamaan monet, paitsi ehkä ne, kenellä on ohjelmoitu päähän sellainen asenne, että pilipalia on. Eikä tuo karisma synny siis pelkästään hyvinkin persoonallisesta kauneudesta, vaan juuri niistä pienistä eleistä, ilmeistä, varmuudesta ja eläytymiskyvystä. On ehdottomasti yksi vakuuttavimpia laulajia, mitä itse olen livenä nähnyt.

Tuo "flirtti" nyt tosiaan oli vähän vitsikin, kuuluu enemmänkin tyyliin esiintyä, mutta en usko, että monikaan naislaulaja Suomessa tuolla intensiteetillä vangitsee ilmeillään satunnaisia katsojia.

Suunta on siis levy levyltä parempaan suuntaan. Harmi vain, että suosion kannalta ongelmaksi saattaa muodostua se, että musiikki rupeaa pian olemaan liian haastavaa "alkuperäiselle kohderyhmälle", mutta katu-uskottavuutta ei ole vielä tarpeeksi "älykköpiireihin".
Juu, suuntaus on koko ajan eteenpäin selkeästi, vaikka Tuuliset tienoot ehkä onkin mielestäni ehein ja parhain levyistä tähän saakka. Kadonnut puutarha on kuitenkin monella tapaa kypsin levy ja sisältää jo tietynlaisia sävyjä, jotka voivat saada odottamaan, että "best is yet to come", mielestäni tuo Kadonnut puutarha on vähän prototyyppi, siinä missä Ikuinen virta oli prototyyppi ja Tuuliset tienoot sitä tyyliä vietynä harjaantuneeseempaan suuntaan. Täytyy vaan toivoa, etteivät tee levyään englanniksi, kuten jossain huhuiltiin. Mielestäni suomen kielellä tulisi jatkaa, mutta jos markkinat alkaa näyttämään toisenlaisilta tuon musiikin suhteen, niin siirtymä on jollain tapaa odotettu.

Oman fanitukseni alettua yllätyin kyllä millainen kuuntelijakunta Indicalla on, oletin tosiaan sen olevan keskimäärin "teinimpää", mutta totuus oli onneksi ihan toinen. Eikä mikään ihme, lopulta.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hinataanpa tämä ketju ylös paristakin syystä.

Ensinnäkin uusi single "Pahinta tänään" on kuunneltavissa Myspacessa ja ilmeisesti huomisesta alkaen ladattavissa aiTjuunsisista (phtyi!) ja muista kopiosuojausmyymälöistä. Varsin menevä ralli. Ja uuden, syksyllä ilmestyvän albumin tuottaa Tuomas Holopainen.

Eilen tuli nähtyä bändi taas livenä, tällä kertaa tosin ankeasti Sellosalissa. On The Rocksissa puuttumaan jäänyt perinteinen encore Vettä vasten toimi tällä kertaa aloitusbiisinä. Perusrungoltaan setti oli jokseenkin samanlainen kuin Rocksissakin, mutta ainakin Rannalla, Tuuliset tienoot ja Unten laiva sekä edellä mainittu uusi biisi Pahinta tänään olivat sellaisia, mitä en ole ennen kuullut livenä. Tosin tuossa Nighwish-lämmittelyssä Indica-tuntemukseni oli vielö sen verran heikkoa, etten ole varma mitä siellä oikeastaan soitettiinkaan.

Pahinta tänäänin aikana nähtiin myös biisin tyylikäs mustavalkoinen video, joka on jo todella kaukana alkuaikojen värikkäästä keijukaismeiningistä.
 

Ferris

Jäsen
Hinataanpa tämä ketju ylös paristakin syystä.

Ensinnäkin uusi single "Pahinta tänään" on kuunneltavissa Myspacessa ja ilmeisesti huomisesta alkaen ladattavissa aiTjuunsisista (phtyi!) ja muista kopiosuojausmyymälöistä. Varsin menevä ralli. Ja uuden, syksyllä ilmestyvän albumin tuottaa Tuomas Holopainen.

Kuuntelin ihan mielenkiinnosta tuon uuden biisin ja sen pohjalta nousi kyllä sellainenkin ajatus pintaan, että eihän vaan Holopaisella ole sormensa pelissä myös tuossa sävellystyössä? Oli jotenkin niin kovin erilaista (rankempaa) Indica-matskua mitä aikaisemmin olen kuullut radiossa soitettavan. Vähän painavemmat soundit ja sanat englanniksi, niin tuostahan olisi melkein saanut Nightwish-veisun...
 

ipaz

Jäsen
Ulkoisesti ja äänellisesti Jonsu on yksi Suomineidon kiinnostavimmista laulajista. Upea nuori nainen ja kaiken lisäksi osaa myös laulaa... niin söpöllä äänellä. Ulkonäkö on iso plussa!
 

calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Tästä ketjusta rohkaistuneena ituunasin Indican kaikki levyt. Monta kertaa on käynyt mielessä mutta en ole kehdannut kokeilla. Nyt on sitten useamman päivän soinut levyt soittimessa ja yllättävän kypsää menoa. Mielikuva oli aikaisemmin hieman teinityttöbändin kaltainen ensimmäisten sinkkujen jäljiltä mutta nämä tytöthän osaavat hommansa. Pahiten on koukuttanut toistaiseksi kappale nimeltä Helmet. Jonsulle kymmenen pistettä ja papukaijamerkki erittäin hienosta ja seksikkäästä lauluäänestä.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kuuntelin ihan mielenkiinnosta tuon uuden biisin ja sen pohjalta nousi kyllä sellainenkin ajatus pintaan, että eihän vaan Holopaisella ole sormensa pelissä myös tuossa sävellystyössä? Oli jotenkin niin kovin erilaista (rankempaa) Indica-matskua mitä aikaisemmin olen kuullut radiossa soitettavan. Vähän painavemmat soundit ja sanat englanniksi, niin tuostahan olisi melkein saanut Nightwish-veisun...

Niin, hieman tähän liittyen ... eikös sitä sellaistakin huhuttu tuossa jokin aika sitten että Holopaisella ja Jonsulla olisi suhde?? Mikäpäs siinä, nätti pari varmasti. Olisi kyllä sellainen menninkäispariskunta ettei paremmasta väliä.. ja siis ihan hyvällä sanottuna
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Indican uutta levyähän pukkaa tänä vuonna, tarkemmin syyskuun 17. Albumin nimi on: Valoissa ja kappalelista on tämänkuuloinen:

1. Elä
2. Pahinta Tänään
3. 10 H Myöhässä
4. Hiljainen Maa
5. Askeleet
6. Sanoja
7. Valoissa
8. Täältä Pois
9. Pyromaani
10. Hämärää
11. Ei Enää

Noista biiseistä Pahinta tänään on jo julkaistu tovi sitten ja on kuunneltavissa ainakin bändin MySpace -sivuilla ja omasta mielestäni vaikutti kyllä ihan lupaavalta. Hieman jopa jollain tapaa Nightwishmainenkin kappale, mikä ei liene yllätys, kun tuottajan häärii kukapa muukaan kuin Tuomas "Lierihattu" Holopainen. Uuden levyn on kait luvattu olevan sekä "raskainta" Indicaa tähän asti, kuin myös "kevyintä". Lupaa mielenkiintoista kyllä. Syyskuussa ollaan viisaampia levyn suhteen, eiköhän sitä tule ruodittua tähän ketjuun. =)
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Uuden levyn on kait luvattu olevan sekä "raskainta" Indicaa tähän asti, kuin myös "kevyintä". Lupaa mielenkiintoista kyllä. Syyskuussa ollaan viisaampia levyn suhteen, eiköhän sitä tule ruodittua tähän ketjuun. =)
Totta puhuivat kun lupailivat.

Pääsin tänään koekuuntelemaan ko. levyn ja onhan se erittäin mielenkiintoinen tapaus. Tyyliä on muutettu, muttei liikaa. Kauttaaltaan aavistuksen synkempää, melankolisempaa ja haikeampaa kuin mitä aiemmin. Kyllähän ne T. Holopaisen häärimiset jotenkin huomaa, kun sekaan on luikahtanut sinfoniallisempia, folkahtavampia, raskaita, suureellisia ja itämaisiakin sävyjä. No, tiedä sitten miten paljon Holopainen on vaikuttanutkaan kaikkeen, mutta NW-piirteitä silti on. Monessa biisissä enemmän, mitä tuossa Pahinta tänään singlessä, vaikka siinä olinkin sitä jo huomaavinani paljon vivahteita.

Yhden kuuntelukerran perusteella ei tietysti kauheasti voi vielä sanoa mitään, mutta luulen, että erittäin hyväksi levyksi muodostuu. Onko tuotannon paras, sitä ei todellakaan voi tietää, mutta onhan tuo musiikki aikuistunut koko ajan ja sitä kautta tullut särmää. Eniten sellaiset kelttivivahteiset huiluttelut (jotka toi mieleen hieman uusimman Nightwishin kelttibiisit) vähän särähti halvoilta lisukkeilta tuohon soppaan, mutta ehkä nekin ujuttautuu kokonaisuuteen mukavasti lopulta. Levyn lopettava "Ei enää" on ainakin todella pysäyttävän kaunis ja haikea kappale ja ainakin kuunnellessa tuntui, että Indican biisiksi poikkeuksellisen pitkäkin tapaus vielä, kantaa kuitenkin.
 

pjotrborodin

Jäsen
Suosikkijoukkue
tunturikiekko
Pahinta tänään - Loistava kappale pitkästä aikaan. Yhellä kuulemalla piti ostaa kappale, eli levyä ootellessa, kiitos Indica tästä!
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Indican tuore haastattelu luettavissa tuolta. Parin bändin jäsenen mietteitä bändin elinkaaresta tähän asti ja luonnollisestikin juttua tulevasta levystä.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uusi "single" Valoissa on hieno biisi, kuten myös tuo aikaisempi Pahinta tänään, joten aika korkealla on odotukset.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tämän viikon on koko Indican Valoissa -albumi kuunneltavissa bändin myspace -sivustolta.

Tässä linkki sinne.
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Tämän viikon on koko Indican Valoissa -albumi kuunneltavissa bändin myspace -sivustolta.
Tattis vinkistä. Kuulostaapas muuten hyvältä näin ensikuulemalta. Selvästi paremmalta kuin bändin edellinen, omaan korvaani heikoin levy.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tätä uusinta on nyt neljä viisi kertaa kuunneltu läpi ja onhan se aivan hemmetin taidokkaasti rakennettu levy. Tytöt on pistäneet parasta soitannollisesti ja tuntuu, että Jonsu laulutyöskentelyssäänkin on monipuolisempi kuin koskaan aiemmin. Levylle mahtuu metallisia puolia, folkia, poppia, rockia, taidemusiikkia jne.

Aivan hemmetin monipuolinen paketti ja yhtenäinen. Hyvin mahdollisesti, varmaksi en uskalla sanoa, tytöt on tehneet parhaimman levynsä nyt.

Ainoa mikä häiritsee on tietyt Nightwishmäisyydet ja kelttihuilukohdat, mutta kaikin puolin huikaisevaa. Yksi vuoden parhaita albumeja tähän asti.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Indicaa on tullut kuunneltua säännöllisen epäsäännöllisesti bändin lorun alkuajoista lähtien. Jokainen albumi on ollut ihan kuunneltava ja koko ajan bändi on mennyt parempaan suuntaan.

Uusimmalta albumilta olen kuullut vain nuo pari biisiä, jotka radioissa pyörivät. "Pahinta tänään" ja "Valoissa" kuulostavat molemmat ihan hyviltä biiseiltä ja niiden perusteella voisikin olettaa, että jälleen kerran kyseessä on yhtyeen paras levy. Pitää tsekata koko levy heti kun sopiva sauma tulee vastaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös