Imatran Ketterä 2019–2020

  • 109 266
  • 498

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Ketterä selvisi eilen helpolla, joukkueen luistelu oli todella vahvaa ja vain ajoittain keskinkertainen viimeistely piti ottelun niinkin pitkään tasaisena. Ketterän olisi pitänyt tavallaan tappaa peli jo ensimmäisessä erässä, mutta Sapko onnistui imatralaisten avustuksella pitämään pelin tasaisena. Vahvasti luistellut Ketterä myös selkeästi turhautti muutaman Sapkon pelurin, mikä näkyi ylimääräisinä huitomisina, jotka tuomarit laskivat läpi. Viimeistelystä siis Ketterälle ainoa pieni miinus ja muutama hasardisyöttö omassa päässä, jotka pois, niin vastustaja ei juuri pääse paikoille.

Ketterässä on monta todella hyvin liikkuvaa pelaajaa ja selkeitä sovittuja kuvioita näkyy monissa eri tilanteissa. Olisikin hauska nähdä joukkue Liigan heikoimpia vastaan, ero jäisi kohtuullisen pieneksi nähdyn perusteella. Lipiäinen, Rämö, Mäkitalo, Kestilä, Paalanen, Sjöholm ja moni muukin jäi positiivisena mieleen eiliseltä. Puolustus oli myös vahva ja yllättävän kiekkovarma, vaikka ne muutamat hasardit tulivatkin. Kova pitää olla divarin joukkueen, joka haastaa Ketterän keväällä.
 
X-Stiff

Käsittääkseni tämä liikkumispuoli on ollut nimenomaan yksi suurimpia tekijöitä kun ovat tämän kauden jengiä kasanneet. Hyvinhän tuo luistin tuntuu liikkuvan. Tosiaan tuo liika näpertely ja tehottomuus vielä vaivaa mutta uskoisin senkin tulpan aukeavan kauden edetessä.
 
Ketterä selvisi eilen helpolla, joukkueen luistelu oli todella vahvaa ja vain ajoittain keskinkertainen viimeistely piti ottelun niinkin pitkään tasaisena. Ketterän olisi pitänyt tavallaan tappaa peli jo ensimmäisessä erässä, mutta Sapko onnistui imatralaisten avustuksella pitämään pelin tasaisena. Vahvasti luistellut Ketterä myös selkeästi turhautti muutaman Sapkon pelurin, mikä näkyi ylimääräisinä huitomisina, jotka tuomarit laskivat läpi. Viimeistelystä siis Ketterälle ainoa pieni miinus ja muutama hasardisyöttö omassa päässä, jotka pois, niin vastustaja ei juuri pääse paikoille.

Ketterässä on monta todella hyvin liikkuvaa pelaajaa ja selkeitä sovittuja kuvioita näkyy monissa eri tilanteissa. Olisikin hauska nähdä joukkue Liigan heikoimpia vastaan, ero jäisi kohtuullisen pieneksi nähdyn perusteella. Lipiäinen, Rämö, Mäkitalo, Kestilä, Paalanen, Sjöholm ja moni muukin jäi positiivisena mieleen eiliseltä. Puolustus oli myös vahva ja yllättävän kiekkovarma, vaikka ne muutamat hasardit tulivatkin. Kova pitää olla divarin joukkueen, joka haastaa Ketterän keväällä.

Ensimmäisenä pitää todeta että Ketterä ei joutunut kyllä pistämään parastaan Suomen cupin finaalissa ja pääsi jopa paikoitellen luvattoman helpolla ottelussa. Tästä ottelusta on aika vaikeaa vetää johtopäätöksiä kevättä ajatellen. Ketterä pelaa todella näyttävää ja liikkuvaa peliä kiekollisena. Itseäni huolettaa enemmän se asia kun kevät tulee ja pelin luonne muuttuu fyysisemmäksi niin pystyykö ketterä vastaamaan siihen. Jo nyt on ollut nähtävissä että tietyt vastustajat ovat yrittäneet ihan tarkoituksella teloa ketterän taitopelaajia. Ketterällä on riveissään Paalanen ja Niemi, jotka tarvittaessa pystyisivät haastamaan vastustajia fyysisessä pelissä. Välillä tulee sellainen olo että fyysinen peli on lähestulkoon kielletty. Onko valmennuksella jäähyjen ja pelikieltojen pelko vai mistä johtuu että Mäkitaloa ja Lipiäistä sekä muita pikkumiehiä annetaan kolata ilman että kukaan reagoi asiaan millään tavalla. Play offin alkaessa pelin luonne tulee muuttumaan ja ketterä on se kaikkein halutuin päänahka kaikille joukkueille.
 
X-Stiff

Jäsen
Paalanen ei kyllä ole kovin tunnettu fyysisen pelin osalta, kuin kovista taklauksistaan joita kyllä mielestäni turhaan säästelee. Niemi taasen kykenee hieman enemmänkin harmaalla alueella operoimiseen, mutta jostain syystä hänkin nyt pidättelee taklaamistaan ym. fyysistä toimintaa kovin paljon. Muutenhan nuo fyysisyyden jakelijat loistavat poissaolollaan. Alho nyt tietysti kykenisi ihan koviinkin ratkaisuihin, mutta taisi laina kuivua tuohon finaaliin. Ainakaan mitään jatkoa ei ole lainalle ilmoitettu. Kovin on kananmunat pojilla kainalossa pääosin pakistoa myöten. Ihmettelen miten Tanhuakin pelaa kuin pienet tytöt vaikka mittojen puolesta voisi muutakin toivoa. Ei ole tainnut kyllä koskaan olla mikään kova otteinen mies hänkään.
 
Kyllä Paalanen pystyy jos vaan haluaa olla melkoinenkin fyysinen pelote. Se onkin sitten ihan toinen kysymys että haluaako ja miten Villen paikat kestää. Niemeltä odottaisin vielä paljon mielekkäämpiä otteita. Onko tullut suitsia valmennukselta sen alkukauden pelikiellon jälkeen. Kyllähän tuo joukkue kaipaa todellista isäntää taloon ja etenkin puolustukseen. Sinne pitäisi saada samantyylinen kaveri kuin mitä Konsta Mesikämmen oli viime kaudella. silloin tiesi että jos joku porsasteli kentällä niin hän oli melko nopeasti paikalla kuittivihkon kanssa. Se että eipä sen tyyppisiä kavereita taida olla Suomessa tarjolla ja Pohjois-Amerikan miehet eivät taas välttämättä sovellu muuten joukkueen pelitapaan.
 
LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
Ai, että tuota meidän Marloa :D :D aika venkula se on aina näissä kuvissa. Katsokaa nyt tuotakin taas :D voiko enempää näyttää kaikkensa antaneelta? Huikee äijä!

Eikös tää kausi voitais jo lopettaa, kun Ketterä näyttää vievän kaikki pytyt. Ei mitään saumaa muilla ;D
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OCE

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Eikös tää kausi voitais jo lopettaa, kun Ketterä näyttää vievän kaikki pytyt. Ei mitään saumaa muilla ;D
Ei nyt viel lopeteta, pitäähä mein nähä saahaaks tuo joukkue pelaamaan täydellisesti Mason pelikirjan mukaan. Viel on kuitenkiin hakemista. Jos se siitä lähtis.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: LL90

X-Stiff

Jäsen
Eikös tää kausi voitais jo lopettaa, kun Ketterä näyttää vievän kaikki pytyt. Ei mitään saumaa muilla ;D
Kausi on vielä pitkä ja mitä tahansa voi tapahtua. En lähtisi vielä ketään julistamaan voittajaksi muuten kuin tuon kupin osalta. Loppujenlopuksi keväällä asiat ja niiden kulku on todella pienestä kiinni. Ymmärsin kyllä humoristisen pointtisi :D
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: LL90

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Täytyypä tässä hieman kehaista tuota meidän pakkia nro:7. On muuten melkoisen suvereeni kaveri kaikkineen tälle sarjaportaalle ja tuolle pelipaikalle.
On kokoa, on käsiä, on suvereeni luistimella ja on one timerissa tautia takana!
Luulisi Joelilla olevan vientiä sarjaporrasta ylemmäskin.
 
Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
Ei, ei näitä ajatuksia tänne. Saattaa naapurissa jotkuu kiinnostuu oikeesti.

Samoja ajatuksia ollut, ihme ettei jo oo tullu kyselyjä. Tai mistäpä sitä tietää.....
Just meinasin ihan saman heittää ettei kannata tollasia puhella. Yleensä siinä käy niin että kohta on kaveri jossain liigaporukassa jämäminuuteilla.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Olkkosta on odotettu jo monena vuonna Liigaan. Viimeiset kolme vuotta ollut Mestiksen top3 pakki. En ymmärrä mikä miehessä on vikana, kun ei kenellekään kelpaa.
 
X-Stiff

Jäsen
Jos tuohon Olkkoseen vielä jotain saisi toivoa niin vähän lisää raivoa, ilkeyttä ja agressiivisuutta niin olisi aika 5/5 pelaaja Mestis tasolle. Nyt on vähän liian kiltin ja rauhallisen oloinen nassukka. Tämä siis oma näkemykseni. Se on kyllä myönnettävä, että on se kyllä nyt jo todella hyvä pelimies.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Jos tuohon Olkkoseen vielä jotain saisi toivoa niin vähän lisää raivoa, ilkeyttä ja agressiivisuutta niin olisi aika 5/5 pelaaja Mestis tasolle. Nyt on vähän liian kiltin ja rauhallisen oloinen nassukka. Tämä siis oma näkemykseni. Se on kyllä myönnettävä, että on se kyllä nyt jo todella hyvä pelimies.
Juurikin tuo saattaa olla se isoin syy, ja tuo liikkumisen rauhallisuus se vaan hämää monen seuraajan. Tuo terän käyttö on vaan niin perkeleen hyvää et näyttää ettei tee töitä ollenkaan, vaan eipä siinä monikaan perässä pysy. Hämäys efekti on täydellinen.
 
Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Jos tuohon Olkkoseen vielä jotain saisi toivoa niin vähän lisää raivoa, ilkeyttä ja agressiivisuutta niin olisi aika 5/5 pelaaja Mestis tasolle. Nyt on vähän liian kiltin ja rauhallisen oloinen nassukka. Tämä siis oma näkemykseni. Se on kyllä myönnettävä, että on se kyllä nyt jo todella hyvä pelimies.

Sanoisin että on jo nyt mestikseen 5/5 tasoinen puolustaja.
Ilkeyttä, raivoa ja agrea lisää - niin ei varmasti pelaisi tätä sarjaa. (tai sitten on pinkka niin hyvin kunnossa, ettei välitä lähteä takomaan tuohta rahakkaampiin liigoihin)
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Sanoisin että on jo nyt mestikseen 5/5 tasoinen puolustaja.
Ilkeyttä, raivoa ja agrea lisää - niin ei varmasti pelaisi tätä sarjaa. (tai sitten on pinkka niin hyvin kunnossa, ettei välitä lähteä takomaan tuohta rahakkaampiin liigoihin)
Kyllä vain aivan Mestiksen kirkkainta kärkeä. Ja mitä tulee tuohon ilkeyteen raivoon ja agreen niin ei oiken sovi tuohon rauhalliseen luonteeseen. Mitä sitä hyvää pakettia rikkomaan opettelemalla noita räyhä genrejä.
 
Jango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
Pakko oli tänään fiilistellä ja katsoa tuo finaali uusintana, oli se vaan hienoa perhana! Eikä tuohon oikein voinut parempaa vastustajaa saada kuin SaPKo.

Ei kyllä turhaan Olkkosta täällä kehuta, aivan jäätävää tekemistä. Ja vielä parina Koponen niin on aika helkkarin varmaa tekemistä. Pojat urakoi myös todella kovia minuutteja pelistä toiseen.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Ei kyllä turhaan Olkkosta täällä kehuta, aivan jäätävää tekemistä. Ja vielä parina Koponen niin on aika helkkarin varmaa tekemistä. Pojat urakoi myös todella kovia minuutteja pelistä toiseen
Itse asiassa kun otit tuon parin Olkkonen Koponen, niin löytyykö Mestiksestä parempaa pakkiparia........ ilman värilaseja ei löydy!
 
Knap

Tuskin löytyy. Hieman epäreilu pakkipari jopa, mutta toisaalta, eivätpähän ole 30 minuuttia enempää kentällä kumpikaan..

Ilman värilaseja tekee nostaa listan sijalle 2. IPK:sta pari Gallet - Kinnunen. Gallet tosin voi vielä parantaa hieman, mutta harkkakaudella oli aivan jumalattoman kova. Väitän, että kevättä kohden on viimeistään se toisiksi paras, jos sitä ei jo nyt ole.
 
LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, KalPa
Pakko oli tänään fiilistellä ja katsoa tuo finaali uusintana, oli se vaan hienoa perhana! Eikä tuohon oikein voinut parempaa vastustajaa saada kuin SaPKo.

Ei kyllä turhaan Olkkosta täällä kehuta, aivan jäätävää tekemistä. Ja vielä parina Koponen niin on aika helkkarin varmaa tekemistä. Pojat urakoi myös todella kovia minuutteja pelistä toiseen.

Paitsi että SaPKo oli iha lapanen tossa pelissä, siis mitää Ketterältä toki pois ottamatta. Kun en millään usko että tasoero ois noin iso kuin miltä perjantaina näytti.
 
Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
On kyllä liukas kaveri Olkkonen. Ei vielä ole siirtoa Liigaan tosiaan kuulunut. Luulis että tällä kaudella tulee kutsu. Liigassa(kin) luistelu on paras ase, ehkä on hiukan kevyt sitten kun alkaa kiekkoa tulla karvaamaan puljujärvet ja rauhalat. Tosin kenelläpä ei. Hyvä ukko kyseessä. Ketterä rautaa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös