Imatran Ketterä 2016–2017

  • 45 911
  • 89

TeePee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat menee kaakonkulmalle
Lienee aika avata myös Ketterälle uusi ketju.

Seura julkaisi tänään uusia pelaajasopimuksia - Linkki Ketterän kotisivuje uutiseen

Joukkueessa jatkavat maalivahti Aleksi Hohti, puolustajat Mikko Kettunen, Roope Kiljunen ja Saska Putkonen, sekä hyökkääjät Rudolfs Maslovskis ja Onni Toivanen. Aiemmin sopimus tulevalle kaudelle oli tehty Jarno Lippojoen kanssa.

Valmennuksen osalta kerrottiin uransa lopettaneen Pauli Levokarin siirtymisestä joukkueen toiseksi apuvalmentajaksi - Linkki Ketterän kotisivujen uutiseen

Ketterä kertoi tänään tiedotustilaisuudessa myös seuran talouteen liittyvistä asioista. Vanhat verovelat ja jäähallimaksurästit on nyt hoidettu. - Linkki lehdistötilaisuuteen Ketterän Youtube kanavalle löytyy tästä

Tilaisuudessa kerrottiin myös Imatralla jälleen elokuussa järjestettävästä harjoitusturnauksesta. Turnaus pelataan 12.-13.8. ja siihen osallistuu ainakin SaiPa. Kahden muun liigajoukkueen mukana olo on jo varmistunut ja yhden joukkueen kanssa vielä neuvotellaan.
 

TeePee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat menee kaakonkulmalle
SaiPa-kasvatti Santeri Lipiäinen palaa Etelä-Karjalaan ja pelaa ensi kaudella Suomi-sarjaa Ketterässä.

Linkki Ketterän kotisivujen uutiseen
 

The Rock

Jäsen
SaiPa-kasvatti Santeri Lipiäinen palaa Etelä-Karjalaan ja pelaa ensi kaudella Suomi-sarjaa Ketterässä.

Tarkoittaako aiemmin solmittu Aleksi Hohdin jatkosopimus ja tämä Santeri Lipiäisen hankinta nyt sitten sitä, että Ville Hostikka saati Joonas Toivonen eivät olisi jatkamassa Ketterässä vai meinaako joukkueen valmennus peluuttaa 95-syntynyttä Lipiäistä mahdollisesti A-nuorten Mestis-miehistön ykkösvahtina sekä sitten edustusjoukkueen veskarien kirittäjänä?

Mielenkiintoinen hankinta Lipiäinen joka tapauksessa on ja siihen päälle vielä lähes "oman kylän poika".
 

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Tarkoittaako aiemmin solmittu Aleksi Hohdin jatkosopimus ja tämä Santeri Lipiäisen hankinta nyt sitten sitä, että Ville Hostikka saati Joonas Toivonen eivät olisi jatkamassa Ketterässä vai meinaako joukkueen valmennus peluuttaa 95-syntynyttä Lipiäistä mahdollisesti A-nuorten Mestis-miehistön ykkösvahtina sekä sitten edustusjoukkueen veskarien kirittäjänä?

Mielenkiintoinen hankinta Lipiäinen joka tapauksessa on ja siihen päälle vielä lähes "oman kylän poika".

Toivosen jatko olisi toivottavaa, mutta Hostikan juna saa jatkaa matkaansa. Kiitos ja näkemiin.
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Toivonen hakenee pelipaikkaa sarjaporrasta ylempää. Taitojensa puolesta näyttöpaikkoja on varmasti kesän aikana tarjolla. Jos ei sieltä nappaa, näksisin miehen mielelläni Ketterän paidassa myös ensi kaudella. Hostikasta samat ajatukset kuin käyttäjällä @Dynamo_FIN.
 

TeePee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat menee kaakonkulmalle
Ketterän harjoitusotteluohjelma;

pe 12.8. Joensuu, Jokipojat - Ketterä
pe 19.8. Kotka, Titaanit - Ketterä
la 20.8. Tikkurila, K-Vantaa - Ketterä
pe 26.8. Imatra, Ketterä - SaiPa A
ke 31.8. Imatra, Ketterä - SaPKo
ke 7.9. Savonlinna, SaPKo - Ketterä
pe 9.9. Imatra, Ketterä - Titaanit

Lähde: Etusivu | Ketterä
 
Suosikkijoukkue
James Harden, Tyson Fury, Tyler Bertuzzi
Ketterä julkisti tänään tukun jatkosopimuksia. Kauden mittaiset jatkopahvit hyökkääjistä Jesse Lindstenille, Jesse Koskiselle, Jevgeni Solovieville, sekä Jere Lifländerille. Puolustaja Henri Otranen jatkaa niin ikään vuoden mittaisella sopimuksella.

Uutena mukaan remmiin tulee Saipan A:sta hyökkääjä Toni Jalovaara.

Lisäksi harjoitusringissä mukana pyörii viime kauden Ketterän A-nuorista Eemeli Manskinen, Roni Hermonen, Jere Parikka, Niko Kosonen, Olli Laine, Saku Viskari, Kristian Tyyskä (Saipa-A) sekä maalivahti Joonas Tiippana.

Erityisesti Koskisen ja Otrasen, sekä työteliäiden Solovievin ja Lifländerin sopimukset lämmittää mieltä. Lindstenistä en osaa sanoa juuta enkä jaata, vähän jäi huono fiilis miehen koheltamisesta tärkeissä peleissä.

Saa nähdä ketkä ringissä olevista junnuista murtautuu pelaavaan kokoonpanoon.

Edit. Lisätty Viskari
 

The Rock

Jäsen
Varsin odotettuja jatkosopimuksia Ketterältä. Imatralla saadaan kyllä jälleen kasaan todella vahva joukkue, sillä jo nyt kasassa oleva runko on Suomi-sarjatasolle erittäin laadukas kokonaisuus.

Nyt onkin jännä nähdä minkälaisia tulijoita joukkueen riveihin on ulkopuolelta mahdollisuus naarata. Mikäli pelaajahankinnoista vastaavat tahot (Mensonen, Lifländer & Sillanvuo) nyt kesän aikana onnistuvat, uskon Ketterän kolkuttelevan entistä tiiviimmin Mestis-porttia keväällä 2017.

Saa nähdä ketkä ringissä olevista junnuista murtautuu pelaavaan kokoonpanoon.

Mitä itse olen nähnyt näiden nuorukaisten pelaamista viime kausien aikana, niin veikkaisin, että Viskari sekä mahdollisesti Manskinen ja Parikka voisivat olla lähimpänä paikkaa pelaavasta kokoonpanosta.
 
Joonas Toivonen on tehnyt sopimuksen SaPKoon tulevaksi kaudeksi Juhana Ahon pariksi veräjän suulle.
 

TeePee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat menee kaakonkulmalle
Ketterä julkaisi viisi pelaajasopimusta. Uusina pelaajina joukkueeseen liittyvät Ville Tenosalmi, Samuli Vuokniemi ja Joni Kallio JYP-Akatemiasta sekä Ville Heikkilä HPK:n A:sta. Lisäksi Juho Mättö on tehnyt jatkosopimuksen.

Linkki Ketterän kotisivujen uutiseen
 

TeePee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat menee kaakonkulmalle
Kuulumisia Ketterän kesätreeneistä. Haastattelussa edustuksen mukana harjoittelevia ja pelipaikkaa hakevia A-nuoria.
Linkki Ketterän YouTube-kanavan juttuun
 

TeePee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat menee kaakonkulmalle
Ketterälle viisi uutta pelaajasopimusta. A-nuorissa (SaiPa/ Ketterä) viime kaudella pelanneet omat kasvatit Kristian Tyyskä, Jere Parikka. Eemeli Manskinen, Saku Viskari ja Joonas Tiippana ovat tuoreimmat sopimuspelaajat.

Linkki Ketterän kotisivujen uutiseen
 

TeePee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat menee kaakonkulmalle
Kiekkokausi Imatralla käynnistyy tänäkin vuonna Ketterän järjestämällä harjoitusturnauksella.
Bauer Imatra -turnaus pelataan 12.-13.8. Mukana liigajoukkueet SaiPa, KooKoo, JYP ja Pelicans.

Lisätietoja turnauksesta Ketterän kotisivuilta
 

The Rock

Jäsen
Siirtyi Titaaneihin. Onkos muuten Jarin poika?

Elmon poikahan Jere on ja kuten yllä lukee, pelaa hän ensi kaudella titaanipaidassa (Titaanien kotisivujen uutinen).

Voisikos joku itärajan tietäjä käydä Titaanien kausiketjussa kertoilemassa minkälainen pelimiehen alku on kyseessä, sillä itse en ole Lifländeriltä nähnyt kuin muutaman hassun pelin, eikä niistä kovin suuria johtopäätöksiä pysty vetämään.
 

The Rock

Jäsen
No nyt jysähti oikein huolella itärajan tuntumasta... Jesse Juntheikki siirtyy Ketterään!

Kyseessä on siis tosiaankin Kokkolan Hermeksen viime kauden paras pistemies Mestiksessä (9+33=42p), joka tuskin kovin halvalla sarjaporrasta alemmas siirtyy, mutta onko tuolla nyt loppupeleissä mitään väliä, sillä juuri tällaisilla peliliikkeillä Suomi-sarjan tasoa saadaan hilattua ylöspäin.

Imatralla on varmasti saatu pistää taatelia aika paljon riviin, jotta Juntheikin kiinnostus heräsi, mutta se on tosiaankin selvää, että jos Ketterässä halutaan oikeasti haaveilla vuoden päästä Mestis-kiekosta, on kärkihankintojen oltava juuri tätä tasoa.

Mikäli Juntheikki pysyy koko kauden kasassa, uskoisin hänen tappelevan tasapäin Pyryn liigakonkarien kanssa Suomi-sarjan pistepörssin voitosta.
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Onnittelut sinne. Siellä taidetaan tosissaan panostaa tähän kauteen ja mahdollisiin Mestis karsintoihin. Mielellään olis kyllä Juntheikki Kokkolassa pidetty. Olis mielenkiintosta kuulla minkälaisilla/minkä kokosilla houkuttimilla saitte Jessen suomisarjaan edelliskauden pisteitten ja peli esitysten jälkeen.
 

hemppa73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan hermes, ja alasarjan symppikset
Onnittelut Imatralle, nyt saitte sarjan parhaan hyökkääjän teille... Tämä siirtää teidät ehdottomasti sarjan ennakkoon suosikiksi! Todellakin olisi haluttu mies pitää Kokkolassa, mutta kombinaatio työ,opiskelu ja pelaaminen ei ilmeisesti onnistunut Kokkolassa
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Jesse on tunnettu hyvin kotiseuturakkaana hemmona, usein nähty vieras Haukkojen ja KJT Miesten matsien katsomossa viime kaudella. Imatralta on lyhyempi matka Jäke-Sherwood seudulle kuin Kokkolasta... tämä voi myös painaa vaakakupissa kun toki työ, opiskelu & pelaaminen arvotetaan ykköseksi, mutta koti seutu on hyvä kakkonen.
 

-jaka-

Jäsen
Suosikkijoukkue
taistelevat asennejoukkueet
Onnittelut Imatralle, nyt saitte sarjan parhaan hyökkääjän teille... Tämä siirtää teidät ehdottomasti sarjan ennakkoon suosikiksi! Todellakin olisi haluttu mies pitää Kokkolassa, mutta kombinaatio työ,opiskelu ja pelaaminen ei ilmeisesti onnistunut Kokkolassa

Tässä samaa mieltä. Olisi ollut todellakin tarvetta hermeksessä. Mutta oikein hyvä kiinnitys ja eittämättä suomisarjan paras pelaaja.
 

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Uskoisin Ernon olevan Suomi-sarjaan mainio vahvistus, sillä pärjäsi hyvin Mestiksessäkin silloin kuin kentälle pääsi. Olisi mielestäni ansainnut Jukureissakin enemmän vastuuta, mitä sai.

Hyökkäyssuuntaan taitavan, mutta myös nöyrästi töitä tekevän pelaajan saitte. Lähtökohtaisesti sentteri, mutta on pelannut myös laidassa ja pystyy pelaamaan oikeastaan missä vain roolissa.

Toivottavasti Ernolla natsaa siellä Imatralla ja pääsisi vaikka sitten Ketterä-paidassa takaisin Mestikseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös