Ilves-Pelicans 3.1.2003 klo 16

  • 2 837
  • 26

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
No kun ei tämä tunnu ketään kiinnostavan, niin minä aloitan sitten.

Kotiyleisö näkee Toporowskin ekan kerran Ilves-paidassa. Syytä on onnistua, sillä Rajamäki ja Peltomaa ovat loukkaantuneena, joten haalariosasto on aika heikoissa kantimissa. AJ Miettinen Suvannon ja Topperin kanssa, eli kaksi pätkää ja yksi korsto.

Ilveksen peliä johtavat tänään Jarmo Jamalainen ja Risto Jalo. Sykoran poika on loukkaantunut pulkkamäessä ja isä on sairaalassa poikansa luona. Ripa tekee siis liigadebyyttinsä valmentajana. Ennakoiko tämä hänen ensi kauden uravalintaansa?
 

Rodion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kakun kasvattajat. Sympatiat kakun jakajille.
Viestin lähetti dude
Ripa tekee siis liigadebyyttinsä valmentajana. Ennakoiko tämä hänen ensi kauden uravalintaansa?

Kyllä ennakoi. Muttei siten, kuin ensimmäisenä tuosta vihjeestäsi ajattelisi. Ensi kaudella Ripa ei suinkaan ryhdy valmentajaksi, vaan lähtee Lahteen pelastamaan Pelicansia ahdingosta. Talous kuriin, ja järkevyyttä sekä liiketoimintaan, että urheilupuolen toimintaan.

Pelicansin pelastamisen jälkeen Jalon tunnetaan jääkiekon niinistönä, joka tulee ahdingossa olevan seuran johtoon, pistää tiukasti talousasiat kuriin, ja lähtee kun joukkue on terveellä pohjalla ja nousukunnossa.

Illan ottelusta voisi veikata tasaista. Ilves tekee muutaman maalin, ja Pelicans pari. KKO:n määrityksen mukaan muutama on 3-99.
 

aCoustiC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
On se perhana tota Rantalan mul**ua, että pitää aina mennä sössimään Kaanien pelit !! Ahdinkoa ei ainakaan helpota se, että nyt on molemmilla Kaanien kassareilla todellinen hooveri päällä. Voi kiesus kun tää on joskus vaikeaa !!
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Viestin lähetti aCoustiC
On se perhana tota Rantalan mul**ua, että pitää aina mennä sössimään Kaanien pelit !!

Ilmeisesti näköradiosta taas näit kaikki jäähyt. No tappiothan ovat aina lähinnä tuomarin vikoja, harvemmin voittanut joukkue sen parempi on, yleensä ilmeisesti paljonkin huonompi.

Onneksi Ipalla näyttäisi taas maalihanat aukeamisen merkkejä ja varsinkin Snellmanin ja Toporowskin onnistumiset ovat loistava asia. Ipa tehnyt 6 maalia ja ykkösketju saanut 0+2 tehot...OHO.
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Viestin lähetti Mr. Smith
Ilmeisesti näköradiosta taas näit kaikki jäähyt. No tappiothan ovat aina lähinnä tuomarin vikoja, harvemmin voittanut joukkue sen parempi on, yleensä ilmeisesti paljonkin huonompi.

Onneksi Ipalla näyttäisi taas maalihanat aukeamisen merkkejä ja varsinkin Snellmanin ja Toporowskin onnistumiset ovat loistava asia. Ipa tehnyt 6 maalia ja ykkösketju saanut 0+2 tehot...OHO.

Loistava asia tuo Toporowskin onnistuminen on näin lahtelaisittainkin. Jospa viimeinkin tästä kiusankappaleesta päästäisiin lopullisesti eroon ja ehkä jotain tästä vielä saataisiinkin. Pahin mahdollinen ratkaisuhan olisi, että Topo istuisi loppukauden katsomossa nostamassa Kososelta liksaa.

Aleksi Rantalahan on käsittänyt erotuomarina toimimisen aivan väärin. Erotuomarin tehtävä ei suinkaan ole tuomita tilanteita joukkueiden sarjataulukossa olevan eron perusteella. Rantala on ymmärtänyt asian niin, että erotuomarin täytyy tuomita sarjasijoitusten mukaan eli mitä alempana joukkue on taulukossa, sen enemmän siltä hylätään maaleja ja sitä enemmän sille annetaan jäähyjä... Näin saadaan lisää eroa muihin joukkueisiin ja EROtuomarin kriteerit täyttyvät hyvin
 

gilbert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Canadiens
Mikä ihmeen kiusankappale se Topo oikein on kun heittää 1+2 eikä peli ole edes loppu. Kyllä ne kiusankappaleet ovat herrat Hirvonen & sihvonen, joista toisesta onneksi jo päästiin ja toisesta pitäisi päästä äkkiä.
 

Prosessori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viestin lähetti aCoustiC
On se perhana tota Rantalan mul**ua, että pitää aina mennä sössimään Kaanien pelit !! Ahdinkoa ei ainakaan helpota se, että nyt on molemmilla Kaanien kassareilla todellinen hooveri päällä. Voi kiesus kun tää on joskus vaikeaa !!

Rantala oli kyllä aivan perseestä, mutta Pelicansia se hyödytti. Naurettavaa tolla pelillä tulla itkemään tuomaritoiminnasta, kun itse on koko ajan rikkovana osapuolena. Keinäsen maali oli hieno, mutta muuten Pelicans oli samaa tasoa kuin Ilves viime kaudella. Aivan älyttömän huono peli taas. Plussaa maalit.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Puhut vähän mutta asiaa Prosessori.

Ilves olisi pystynyt viemään pelin jo ensimmäisessä erässä n.5-0, mutta sen sijaan että oltaisiin ratkaistu peli, lähdettiinkin Pelicansien tahtiin mukaan. Tuloksena kauden ehkä tylsin peli.

Lähes kaikki maalit oli jollain tavalla erikoisia, montaa tekemällä tehtyä maalia ei nähty. Topperi oli hyvä, mutta ei paljoakaan erottunut muusta joukkueesta. Kulmissa miestä ei kyllä saa kaatumaan millään.

Tasoero oli tänään kuitenkin melkoinen. Maalivahdit eivät esittäneet kummassakaan päässä juuri mitään. Sympatiat menee kuitenkin Lahteen, kovasti tuli mieleen Ilveksen viime kauden peli, ja jokainen Ilveksen kannattaja tietää miltä se tuntuu.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Ihan kiva peli välillä tämmöinenkin missä maaleja nähdään roppakaupalla.

Tavallisesti noin huono puolustus harmittaisi, mutta voittajasta ei tänään oikein missään vaiheessa ollut mitään epäselvyyttä, joten pystyi rauhassa katselemaan. Tuntui siltä, että Ilves tekee maalin aina kun haluaa ja puolustaa silloin kun huvittaa. Toki osa-ansionsa sinipaitojen täydellisesti epäonnistuneella maalivahtikaksikolla.

Tuomari oli heikko, mutta Ilveksen voitto olisi ollut suurempi jos ei olisi ollut. Kiekkohan oli liki koko ajan Ilveksellä.
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Viestin lähetti gilbert
Mikä ihmeen kiusankappale se Topo oikein on kun heittää 1+2 eikä peli ole edes loppu. Kyllä ne kiusankappaleet ovat herrat Hirvonen & sihvonen, joista toisesta onneksi jo päästiin ja toisesta pitäisi päästä äkkiä.

Niinhän se meni, että Kosonen käski poikien antaa Toporowskille tilaa ja aikaa tehdä muutama pinna, että saadaan mies jäämään Ipaan loppukaudeks. Bisnes katsopas ennenkaikkea :)
 

ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
Kyllä ainakin minä katson mielummin tällaisen pelin, kuin 1-0 päättyvän. Molemmissa päissä maalivahdit epäonnistuivat tänään.

Topperi pelasi pirun paljon paremmin, kuin Espoossa, missä hän epäonnistui täysin. Tänään olisi ollut paikkoja useampaankin maaliin.

Tuomari oli tosiaan umpisurkea mutta se auttoi kyllä Pelicansia. Aivan järkyttävää roikkumista ja hakkaamista oli Pelicansin puolustus...pahimpana Spedenä Heiskanen.

Keinänen on tainnut katsella Calounin pelisä..pari koomista filmausta nähtiin tänään.

Kaaneilla on Kauppila ja siihen se jää - jos menee myyntiin/vuokralle, niin Ilveksellä olisi käyttöä kakkos sentterille.

-ipa rules
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kauppila tuntui olevan hyvässä iskussa ja luistin kulki asennevammaisen (?) Ilveksen katsellessa. Yksi monista vahvistamattomista huhuista on viemässä äijää Tapparaan. Koivunen väläytti myös pariin otteeseen. Muu Pelicans ei kummoisia esittänytkään, mutta tosiasia on, että materiaali oli huomattavasti Ilvestä heikompaa. Lähtökohdat huomioiden oli odotettavissakin, että lahtelaisten ainoa vaihtoehto on pyrkiä tekemään pelistä mahdollisimman rikkonainen ja iskeä vastaiskuin varsinkin Ilveksen heiveröiseen maalinedustaan.

Ilman Rämön ja Grahnin imurointia olisi Ilveksellä ollut hikinen iltapuhde. Puolustus oli todella tuuliajolla oman maalin edessä, avaukset olivat järjestäen luokattomia ja kotipeleistä tuttu hyvä liike puuttui täysin. Ykkönen kunnostautui lähinnä hyvien maalipaikkojen tuhlaamisessa. Plussaa oli, että Snellman onnistui viimeistelemään. Jokohan apina hiljalleen putoaisi selästä?

Toporowski toi ainakin Rajamäen ja Peltomaan poissaollessa voimaa maalinedustalle, mutta hyvistä pisteistä huolimatta mies oli jotenkin flegmaattinen. Pelikuviot ovat tietysti vielä hakusessa, mutta niin on kieltämättä luistelunopeuskin. Vaikuttaa jatkosopimuksen arvoiselta mieheltä kuitenkin pudotuspelivääntöjä silmälläpitäen.

Rantala salli valtavan mailasodan ja roikkumisen ja mm. useita päähän osuneita korkeita mailoja jäi molemmin puolin viheltämättä. Kyseenalainen linja kuitenkin säilyi läpi koko ottelun, joten ei peli siihen ratkennut, mutta pelin taso oli (ehkä tästäkin syystä) kauden heikointa Hakametsässä.
 

Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Mukava lukea Topperin mietteitä, propsit jutuntekijälle. Mutta, viilauksena, sen lempinimi on "Topper", kuten kahden isoveljensäkin. Topo...kuulostaa joltain italialaiselta mikkihiireltä...
 

Harri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Arsenal
Viestin lähetti ipa rules
Keinänen on tainnut katsella Calounin pelisä..pari koomista filmausta nähtiin tänään.

?

Kauppila, Toporowski ja Koivunen olivat ihan hyviä. Kiren on hyvä poika.
 

Mintsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Penguins, Ilves
Ilves pelasi huonosti. Pisteet jäivät kuitenkin kotiin Pelicansin vielä huonomman pelin ansiosta. Pelicansin maalit tulivat Ilveksen puolustuksen passiivisuudesta. Pelicansista onnistuivat Kauppilan kenttä, Ilveksestä Toporowsky, Suvanto ja Jasso Laamanen. Joka tapauksessa Ilves nousi kuudenelle paikalle, mikä oli kauden tavoitteena.
 

aCoustiC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Aikaisempaan kommentointiinni hivenen tarkennusta. Ensinnäkin "nautin" ottelusta näköradion välityksellä, siinä mielessä en ole ehkä parhaassa asemassa arvostelemaan pelin kulkua ainakaan analyyttisemmässä muodossaan. Joka tapauksessa Rantala on tuomarin irvikuva, jonka ei pitäisi päästä tuomistesmaan minkään sarjatason jääkiekkopeliä. Itseasiassa mies tekisi maailmalle palveluksen, jos menisi johonkin perunakuoppaan susirajan taakse ja pysyisi siellä.

Alkusysäyksen Rantalaan kohdistuneeseen kommenttiini sai aikaan se, että ko. mu**visti ylipäätään imestyi samaan kaukaloon Kaanijoukkueen kanssa. Miehen täydellinen linjattomuus, puusilmäisyys ja kaikkien mahdollisten liigatuomarin ominaisuuksien puuttuminen saavat aikaan sen, että miehen sekoilu kaukalossa tekee hallaa koko pelille ja lopulta myös SM-liigalle. Se, että kommenttini tuli myöhäisessä vaiheessa suhteessa pelin alkuun, johtuu yksinkertaisesti siitä, että en päässyt koneelle aikaisemmin. Em. tilityksen luulisi kertovan asiantuntevimmallekkin Ilves-fanille, mikä tuon purkauksen aiheutti. Jos ei mene jakeluun, niin voinemme jatkaa keskustelua esim. sähköpostilla, moinen ohjeistaminen kun ei tänne foorumille kuulu.

Toinen aikaisemman postaukseni kommentti liittyi maalivahteihin. Grahn on umpipaska hooveri ja Rämön on ilmeisesti saattanut Lehtisen tasolle tämä uusi maalivahtivalmentajamme tai sitten Äijjän mielessä pyörii jonkun femakon jalkoväli sen verran useasti, ettei pelaamisesta itsessään tule mitään. Valitettavaa varsinkin kun epäpätevän valmennuksen aikansaaman sekasorron keskellä tarpova Kaanilauma ehdottomasti tarvitsisi kassaria, joka ottaa ne kiekot kiinni. Jos (ja jos ja jos, mitäpä muutakaan tässä vaiheessa voisi sanoa) Rämö olisi ollut normaalilla tasollaan, olisi Ilveksellä ollut todella vaikea ilta. Nyt joukkue pääsi huomattavasti helpommalla, kun ei joutunut kuin sutimaan sinneppäin ja lähes aina kolisi. Tosin ilmeisesti Pitkämäki oli vähän samassa asemassa ja omalta osaltaan helpotti Kaanien duunia. Ilves.com on muuten saittina ihan OK, pisti vaan silmään se, että Ilveksen kohdalle oli otteluarvostelussa merkattu miinukseksi se, että joukkue alentui vastustajan tasolle. No voi hellan duudeli dendään, kun taas ei ole katsottu muuta kuin sarjataulukkoa. Mitäs jos illan todellinen scenaario olikin se, että Ilves pelasi paskasti ja Kaanit jostain kumman syystä alentuivat samalle tasolle ?? Olitko edellinen asiallinen kommentti ? Ei, mutta mitäpä siitä. Syytä moiseen voinee jokaien tarkastella itsekseen ja vaikka keskenään. Se pääseekö moisessa minkään tyyppiseen lopputulokseen, onkin jo eri asia joka ei kuulu allekirjoittaneelle.

Loppukaneettina voisi todeta, että onneksi junnujen kisat jatkuvat vielä ja pääsee katsomaan muutaman ottelun kunnollista lätkää tämän SM-liigan perseilyn sijaan.
 
Viimeksi muokattu:

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Että sellainen "jääkiekko-ottelu" tällä kertaa

Mahtoikohan käydä niin, että pojat päättivät ottaa ylimääräisen vapaapäivän, kun pääkäskijä oli poissa. Tiedä häntä.


- Toporowski toi kaivattua voimaa maalin eteen ja oli muutenkin tehokas, vaikkei varsinaisesti häikäissytkään. Ottelun paras pelaaja. Rajamäen, Toporowskin ja Peltomaan sijoittaminen samaan luunmurskausketjuun voisi muuten olla mielenkiintoinen kokeilu pudotuspelejä silmällä pitäen. Jo pelkkä ajatuskin tuntuu joka tapauksessa kutkuttelevalta.

- Snellman kolminkertaisti maalimääränsä, ja Laamanenkin oli pelipäällä.

- Luomala ja Suvanto raatoivat ansiokkaasti.

- Vierailijoista erottuivat Koivunen ja etenkin Kauppila, joka oli aina vaarallinen kentällä ollessaan.


Maalivahtien imuri-illan lisäksi on epäonnistujista yksityiskohtana mainittava Cory Murphy, joka velttoili toisessa erässä kaksi miinusmerkintää 22:ssa sekunnissa, minkä seurauksena loppuerän istuminen viltissäkään ei olisi ollut huutava vääryys. Eipä tosin sillä, että mies olisi suinkaan ainoa velttoilija ollut. Nyt Murphy vaikutti hyökkäyspäässäkin haluttomalta.


Murphy on muuten kirjaimellisesti repinyt pelihousunsa. Ainakin eilen hänen pöksynsä oli nimittäin takapuolelta revitty aina pohkeesta perseeseen asti. Hupaisa näky.



Ranger
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Viestin lähetti aCoustiC

Ilves.com on muuten saittina ihan OK, pisti vaan silmään se, että Ilveksen kohdalle oli otteluarvostelussa merkattu miinukseksi se, että joukkue alentui vastustajan tasolle. No voi hellan duudeli dendään, kun taas ei ole katsottu muuta kuin sarjataulukkoa. Mitäs jos illan todellinen scenaario olikin se, että Ilves pelasi paskasti ja Kaanit jostain kumman syystä alentuivat samalle tasolle ?? Olitko edellinen asiallinen kommentti ? Ei, mutta mitäpä siitä. Syytä moiseen voinee jokaien tarkastella itsekseen ja vaikka keskenään. Se pääseekö moisessa minkään tyyppiseen lopputulokseen, onkin jo eri asia joka ei kuulu allekirjoittaneelle.


Itse asiassa tässä pelissä, mitenkään pelikaaneja väheksymättä, Ilves kyllä alentui lahtelaisten vauhtiin. Ensimmäisessä erässä kentällä ei ollut kuin yksi joukkue. Ilves piti käytännössä koko ajan kiekkoa, ja Pelicansin hyökkäykset lähtivät vain purkukiekoista. Pitkämäen hörppäistyä Pelicansin ensimmäisen maalin, alkoi Ilves mennä samaan tahtiin.

Mutta tämähän on vain minun mielipiteeni.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Murphyn pöksyistä

Näköjään kyseessä ei siis ollut uusi ilmiö. Enpä ollut mokomaa kertaakaan aiemmin huomannut.

Purista perseellä normaalisti.



Ranger
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti aCoustiC
Joka tapauksessa Rantala on tuomarin irvikuva, jonka ei pitäisi päästä tuomistesmaan minkään sarjatason jääkiekkopeliä. Itseasiassa mies tekisi maailmalle palveluksen, jos menisi johonkin perunakuoppaan susirajan taakse ja pysyisi siellä.
Tätä nimenomaista peliä näkemättä minun on pakko kuitenkin kommentoida.

Olen nähnyt kaksi Rantalan peliä tällä kaudella ja hemmetin hyvin mies on tuominnut molemmissa. Tasapuolinen ja jämäkkä tuomari. Joitain virheitä aina sattuu, mutta kaikenkaikkiaan mies vaikuttaa todella lupaavalta nuijalta. Toinen peli oli muuten Pelicansia vastaan ja mies tosiaan tuomitsi kuten säännöissä sanotaan ensimmäisen erän. Kaksi viimeistä menikin hiukan lepsummin ilmeisesti Pelikaanien valmentajan haukkujen jälkeen (nuori kaveri kuitenkin "säikähti" haukkuja). Laaksosesta ja Henrikssonista ei voi puhua samassa lauseessa Rantalan kanssa. Niin paljon parempi Rantala on.

EDIT: Ilvesfanien kommenttien perusteella Rantala ei vissiin enää tuomitse Pelikaanien peliä yhtä tarkasti kuin Porissa syksyllä?
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti HN
Kahvaamiseen saisi Rantalakin puuttua paljon nykyistä kovemmalla kädellä.
Ässät - Pelicans -matsin avauserässa Rantala todellakin puuttui kahvaamiseen. Pelikaanit saivat lähes koko ajan jäähyjä. Tuomaritarkkailija haukkui Rantalan virkansa puolesta, kun mies jakoi niiiin epätasaisesti jäähyjä. Voipi olla että mies on saanut viralliset haukut sääntöjen noudattamisesta eikä enää uskaltanut puhaltaa kahvoja pois ettei joudu hyllylle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös