Ilves kaudella 2018–2019

  • 381 379
  • 1 333

Slite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Joukkueen rakentamisessa tehtiin myös isoja virheitä. Ahtolan ja Leimun sopimukset olivat erittäin omituisia Ilveksen budjetilla operoitavalta joukkueelta. Myöskin Floodin ja Generous'n sopimuksia oli ihan perusteltua hieman ihmetellä. Savilahti ei hankintana ole ainakaan vielä ole ollut yhtään sitä mitä odotettiin. Jerry Laakson kohtelu jaksaa ihmetyttää itseäni kyllä jatkuvasti. Miksi tuo sopimus tehtiin, jos mitään käyttöä ei ole? Tai siis kyllähän sitä olisi, mutta valmennus selvästikkin ottaa hänen edelleen ihan kenet tahansa muun tällä hetkellä.

Nämä eivät olleet isoja vaan valtavia virheitä. Leimun, Ahtolan ja Generousin sopimukset näki perssilmälläkin kardinaalimunauksiksi jo julkaisuhetkellä, vaikka silloin ei vielä tainnut olla edes tietoa siitä, että Matti Antelias ei edes tule treenaamaan joukkueen kanssa. Jokin isolla budjetilla operoiva joukkkue voisi tällaisia pelaajia hankkia marginaalirooleihin, mutta Ilveksen kaltaisessa joukkueessa tällaisiin ei ole varaa. Floodin kaltaiselle pelaajalle voi sinänsä käyttöä löytää, mutta artistiverojen lankeaminen maksuun on mielestäni sellainen kriteeri, joka selvästi torppaa jatkon, kun erikoisosaamista ei oikein (enää) ole. Ja ikääkin tosiaan jo paljon.

Näistä siis ainoastaan Laakson ja Savilahden sopimuksille oli jonkinlaisia perusteita. Seurajohdon pitäisi ottaa nyt työhanskat käteen ja hoitaa näiden osalta asiat kuntoon. Tällainen koirankoppijohtaminen on kahdeksankymmentäluvun heiniä eikä sille oikein ole enää nyky-yhteiskunnassa sijaa.
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Samaa mieltä, että esim Ahtola ja Leimu oli kummallisia hankintoja. Mutta tosiasia on, että esim. Salmela on ollut ainakin itselleni pirun positiivinen yllätys. Samoin Panu Mieho (vaikkakin taitaa pelityylinsä takia olla kovin loukkaantumisherkkä). Tosiasia taitaa olla, että Ilveksen historian/nykyisn koon/menestymahdollisuudet/palkanmaksukyvyn huomioonottaen Ilves ei ihan hirvitävästi parempiin hankintoihin välttämättä pysty. Toki Esim. Ahtola ja Leimu on helppo tyrmätä, mutta silti he ovat rutinoituneita liigapelureita, joita on liigajoukkueessa pakko olla. Kopissa ja jäällä.

Ykkössentteri jätettiin hankkimatta ja se on itseänikin harmittanut, mutta samaan aikaan Ruotsalainen on ottanut sellaisia harppauksia eteenpäin että kestää vertailun kaikkiin kilpakumppaneihin. Nähdäkseni Ilves kapiaa ennemminkin sitä henkisesti vahvaa kakkossentteriä, joka pystyy myös pisteiden tekoon mutta tuo ennen kaikkea kokemusta, asennetta ja rutiinia.

Mielenkkintoinen listaus tosiaan liigaan tulleista pelaajista. Jotankin tässä on itsekin sivuuttanut sen tosiasian, ettei liigaan ole tällä kaudella kovin kaksisia pelimiehiä tullut. Ei tule olemaan helppoa löytää Ilvekseen niitä vahvistuksia, joita ilman muuta kaivattaisiin. Eikä tilanne varmasti ollut paljoa parempi kesälläkään.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mielenkiintoista on myös se, että tavoitteesta kuuden joukkoon kirjoitetaan välillä siihen tapaan, kuin nyt oltaisiin yhdellä karsintakausista, ja siis tuolla Ässien nykypaikalla. Tosiasiassa ollaan pelattu yli puoli kautta, joukkue on sijalla 9, eroa sijaan 6 on viisi pistettä, ja pari peliä vähemmän pelattuina. Itse asiassa vain sijojen 1 ja 2 joukkueet ovat karanneet sen verran kauas, ettei niiden tavoittamista voi pitää todennäköisenä hyvälläkään pelillä. Eikä tätä nyt pidä lukea siten, että pitäisin nousua kuuden joukkoon erityisen todennäköisenä, mutta ei se siis mitään hirmuista kiriäkään itse asiassa vaatisi. Jos kauden loppuun pelattaisiin samalla pistetahdilla kuin viimeiset 10 peliä, saavutettaisiin 96 pistettä, joka olisi itse asiassa aika normaali sijan 6 pistemäärä.
 
Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Heitetään loppuun vielä yksi kommentti arvostamani Kunnon suuntaan. Toisella palstalle ihmettelit Kiven ratkaisua laittaa huonon itseluottamuksen Savilahti Sport-ottelun ratkaisuhetkillä jäälle. Eikö loistava tapa nostaa sitä alhaalla olevaa itseluottamusta ole juuri antaa pelaajalle luottoa kriittisillä ratkaisuhetkillä? Voisi kuvitella, että tämän myötä pelaajalle saattaisi tulla sellainen olo, että hei, päävalmentajahan luottaa minuun ihan oikeasti. No nyt ei toiminut, kun Savilahti teki kamalan kämmin, mutta noin niin kuin teoriassa? Olet valittanut koko kauden ajan sitä kun Savilahti ei saa riittävästi luottamusta ja nyt kun sai luottoa ratkaisuhetkillä niin sekin oli väärin tehty Kiveltä?!?

En tainnut osoittaa sormeani Kiveen vaan valmennukseen. Vai muistanko/luinko väärin? Myrrä käsittääkseni peluuttaa hyökkääjät.

Mutta kommentointini on varmaan ristiriitaista. Olen ollut sitä mieltä, että Savilahti ansaitsi Salmelan tapaisen kohtelun eli virheistä huolimatta annetaan isoa vastuuta. No mitä tulee viime pelin loppuun, niin itseäni otti niin pattiin (kuten varmaan meitä kaikkia), että lähdin etsimään, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Aikalisä, joukkueen rauhoittaminen ja pelin loppu peluuttaen rytmiin tottuneita kuumia pelaajia. Savilahti sai edellisissä peleissä peliaikaa noin 9.30 ja 6.30. Kohtuullisista peliesityksistä Savilahtea on palkittu lähettämällä KooVeeseen. Ajan tällä sitä takaa, että pelaajan itseluottamus on tuolloin kaukana hyvästä tasosta. Sitä vasten oli erikoista, että valmennus laittoi epävarmuudesta kärsivän pelaajan jäälle ratkaisuhetkille. Mutta ollakseni vielä hankalammin tulkittavissa, niin Eerohan oli pelannut tuossa Sport-matsissa ihan hyvin.

Olen usein kirjoittanut koirankopista myös muistuttaen, että valmentaja valitsee aina omasta mielestään parhaimman kokoonpanon. Lähes jokaisessa joukkueessa on näitä pelaajia. Viime kaudella Kuronen oli tällaisessa asemessa ja nyt Savilahti. Kirjoitukset eivät perustu pelkästään pelaajien peliaikoihin. Aika usein pelaajat mainitsevat, että tärkeintä on se tunne, että valmennus luottaa sinuun.

Valmentajissa on paljon henkilöitä, joilla ihmisjohtaminen ei ole parasta mahdollista. Epämiellyttävien uutisten kertominen rakentavalla tavalla tuntuu olevan ongelmallista.

Selvää on myös se, että Savilahdella on matkaa omaan parhaaseen esitykseen. Hieman kana/muna-asetelma eli hyvillä peliesityksillä ansaitaan peliaikaa, mutta peliajalla ja luottamuksella vaikutetaan erittäin suuresti peliesitykseen.

Valmennukseen olen päällisin puolin erittäin tyytyväinen. Aiemmin syksyllä kirjoitin, että tuleva päävalmentaja on Olli Salo ja olin varma, että Salo lähtee, mikäli Kivi jatkaa.
 
Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Joukkueen rakentamisesta. Itse olen sitä mieltä, että kauden 2019-2020 joukkue on oikeastaan ensimmäinen, jota päästään rakentamaan jonkinlaisen maineen omaavana. Olen toisella foorumilla kirjoittanut, että pelaajamarkkinoilla halutuimmat pelaajat valitsevat joukkueensa loka-marraskuussa. Lokakuussa 2017 Ilveksen "konkurssista" oli aikaa 8 kuukautta ja ulkopuolisilla ei ollut luottoa Ilvekseen. Nyt on onnistuttu suojaamaan hyvin omat pelaajat ulkoa tulevilta kosinnoilta ja toivottavasti saatu ulkoapäin täydennystä.

Strategiasta olen myös paljon kirjoittanut. Pidin strategiaa ylioptimistisena ja kirjoitin, että mm kilpailijaanalyysissa ei ole ymmärretty Ilveksen todellista asemaa vs kilpailevat vakaat joukkueet. Kärpät, HIFK, Lukko, Tappata ja TPS kulkevat taloudellisesti kaukana edellä. SaiPa hoitanut erittäin vahvasti talouttaan ja JYP ollut pitkään kestomenestyjä. Päästäkseen kuuden joukkoon vaaditaan Ilvekseltä venymistä ja parilta joukkueelta resursseihin nähden alisuorittamista. Onneksi urheilussa kaikki on mahdollista.

Ilveksen hallitus kuitenkin julkaisi (tyhmästikin) sijoitustavoitteita ja eihän Jalo voi asettua hallitusta vastaan.

Mielenkiintoisin kysymys on, että mille tontille hankkisit pelaajan, jos varaa olisi vain yhteen. Itse lähtisin etsimään veskaria, joka jatkaa myös ensi kaudelle. Tilanne toki elää päivittäin ja täytyy toivoa Heleniuksen löytävän hyvän vireen.
 
Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ok Kunto, tuo valotti hyvin ajatuksenkulkuasi Savilahden kohdalla. Ehkäpä ero Salmelan ja Savilahden kohdalla on ollut se, että hyökkäykseen on koko ajan ollut vaihtoehtoja Savilahden tilalle. Puolustuskalusto on sen sijaan ollut sen verran kapea ja repaleinen, ettei Salmelaa ole ollut mahdollista "rankaista" virheistä (ottaen huomioon sen, ettei Laakson peluuttaminen syystä tai toisesta ole ollut vaihtoehto). Ymmärtäisin jonkun nuoremman pelaajan kohdalla tuon huolesi. Savilahti on kuitenkin jo sen verran kokeneempi kaveri, että hänen pitäisi olla henkisesti vahvempi silloin kun sen näyttöpaikan saa, vaikkei ihan sataprosenttista luottoa valmennuksen osalta tuntisikaan. Kokeneemmalta pelaajalta voi olettaa, että pystyy laittamaan riittäviä näyttöjä pöytään vaikka sitten pienemmälläkin peliajalla isompaa vastuuta ansaitakseen. Toki en tiedä minkälaisia ihmisjohtamisongelmia (joihin selvästi vihjailet) Savilahden kohdalla Ilveksessä on ollut. Muistan hyvin kuinka kritisoit voimakkaasti jo Tuokkolan aikakaudella Savilahden vähäistä vastuuta. Onko tämä nyt sitten ihan pelkkää sattumaa, että jo toisen päävalmentajan alaisuudessa Savilahti on Ilveksessä ajautunut jonkinlaiseen epäsuosioon? Kovan onnen kaveri mitä ilmeisimmin. Itse pidän Savilahden asenteesta eikä päällisin puolin miltään ilmapiirin myrkyttäjältäkään ainakaan vaikuta. Itsekin olisin tällä kaudella paremman näyttöpaikan hänelle antanut, mutta ei hän varsinaisesti mitään kovin vahvoja näyttöjäkään ole antanut, jotta voisi sanoa valmennuksen sorsineen häntä täysin kohtuuttomin perustein.

Itse olen aina liputtanut maalivahdin tärkeyttä. Minkään muun pelaajan panos ei näy yhtä isolla tavalla pistepussissa kuin ykkösmaalivahdin. Jos oikeasti olisi saatavilla laadukas ykkösmaalivahti niin aivan ehdottomasti laittaisin jäljellä olevat varat siihen kiinni. Kuka sellainen maalivahti sitten vaan olisi, joka irtoaisi kesken kauden? Ässistä ei ainakaan löydy, mutta ehkä sitten jonkun muun sarjan joukkueelta, joka on menestysmahdollisuutensa jo menettänyt tämän kauden osalta.

Niin kuin olen todennut niin itsekään en olisi ainakaan Ahtolaa ja Generousia hankkinut. Kokemustakin joukkueeseen oli kuitenkin pakko hankkia. Voihan olla, että tuon kummoisempia kokeneita kavereita ei ollut Ilveksen saatavilla. Vähän tuuriakin hankinnoissa usein tarvitaan. Tuskin ennen kauden alkua esim. joku Roope Talaja olisi paljoa Ahtolaa enempää hurraa huutoja saanut aikaiseksi, mutta vetää nyt unelmakautta Sportissa.
 
Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ok Kunto, tuo valotti hyvin ajatuksenkulkuasi Savilahden kohdalla. Ehkäpä ero Salmelan ja Savilahden kohdalla on ollut se, että hyökkäykseen on koko ajan ollut vaihtoehtoja Savilahden tilalle. Puolustuskalusto on sen sijaan ollut sen verran kapea ja repaleinen, ettei Salmelaa ole ollut mahdollista "rankaista" virheistä (ottaen huomioon sen, ettei Laakson peluuttaminen syystä tai toisesta ole ollut vaihtoehto). Ymmärtäisin jonkun nuoremman pelaajan kohdalla tuon huolesi. Savilahti on kuitenkin jo sen verran kokeneempi kaveri, että hänen pitäisi olla henkisesti vahvempi silloin kun sen näyttöpaikan saa, vaikkei ihan sataprosenttista luottoa valmennuksen osalta tuntisikaan. Kokeneemmalta pelaajalta voi olettaa, että pystyy laittamaan riittäviä näyttöjä pöytään vaikka sitten pienemmälläkin peliajalla isompaa vastuuta ansaitakseen. Toki en tiedä minkälaisia ihmisjohtamisongelmia (joihin selvästi vihjailet) Savilahden kohdalla Ilveksessä on ollut. Muistan hyvin kuinka kritisoit voimakkaasti jo Tuokkolan aikakaudella Savilahden vähäistä vastuuta. Onko tämä nyt sitten ihan pelkkää sattumaa, että jo toisen päävalmentajan alaisuudessa Savilahti on Ilveksessä ajautunut jonkinlaiseen epäsuosioon? Kovan onnen kaveri mitä ilmeisimmin. Itse pidän Savilahden asenteesta eikä päällisin puolin miltään ilmapiirin myrkyttäjältäkään ainakaan vaikuta. Itsekin olisin tällä kaudella paremman näyttöpaikan hänelle antanut, mutta ei hän varsinaisesti mitään kovin vahvoja näyttöjäkään ole antanut, jotta voisi sanoa valmennuksen sorsineen häntä täysin kohtuuttomin perustein.

Savilahdella ei ainakaan asenteesta homma jää kiinni. Savilahden ja Laakson A-nuorten koutsi Sami Karppinen totesi syksyllä, että ei voi kuvitella paljon parempia joukkuepelaajia kuin nämä kaksi ovat. Peliesitykset eivät ole vielä vakuuttaneet. Savilahti on 17 pisteen vauhdissa (60 peliä), joka on odotettua (25 pistettä) vähemmän. Tosin näyttöjäkin on vaikea antaa, kun nelosketjussa peliaika vaihtelee yleisimmin siellä 8-11 minsan välillä. Siinä on vaikea päästä rytmiin varsinkin rikkonaisessa pelissä.

Karrin koirankopista hänen entinen esimiehensä Mika Toivola totesi, että Karri saattaa pitää pelaajaa pitkään aiheetta tai ilman suurempaa aihetta koirankopissa, mutta käänne toiseenkin suuntaan voi tapahtua vaivihkaa siten, että pelaajalle annetaan paljonkin vastuuta ja menneestä ei ole tietoakaan (ei käydä sen kummemmin syitä penkitykseen ja siihen, että miksi vastuuta tulee). Mutta edelleen lähes kaikilla valmentajilla on omia erikoisuuksia.
 
Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Jos mennään ajassa helmikuulle niin nappaisin Järvenpään kookoosta mikäli tilanne ei muutu nykyisestä omilla veskareille tai joukkueiden sarjasijoituksissa.
 
Slite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Vaikka torjuntaprosentista ei voi päätellä ihan kaikkea, niin lienee selvää, että ostoksilla täytyy käydä mikäli laku tarttuu molemmille keskimäärin 88 prosentin todennäköisyydellä.
 
Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Case-Laakso on kyllä mielenkiintoinen. Tänään vedetään taas kuudella pakilla kun Salmela on jostain syystä poissa. Mutta Laaksoa ei vaan näy.

Hopponen sitä vastoin näyttää saavan vastuuta. Ihan suht hyvin näyttää pärjäävän oman maalin edessä, mutta avauspeli aivan järkyttävää eikä sijoittuminen muutenkaan mitään maailmanluokkaa ole edes puolustussuuntaan. Vaikea uskoa, että tästä kasvaa Liigapelaajaa. Mutta kaiketi sitten on vaan valovuoden Laaksoa edellä. Karrihan ei ole väärässä, eihän.
 
Slite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Case-Laakso on kyllä mielenkiintoinen. Tänään vedetään taas kuudella pakilla kun Salmela on jostain syystä poissa. Mutta Laaksoa ei vaan näy.

Tyhmästä päästä kärsii koko joukkue, vai miten se oli? (eikä tässä puhutaan nyt Laakson päästä, jonka tyhmyydestä minulla ei ole minkäänlaista tietoa)
 
Suosikkijoukkue
Koovee
Hirveetä kuraa koko peli alusta loppuun!! Ei taaskaan mitään muutoksia koko pelin aikana. Ei ois ansaittu ees tota pinnaa. Huomenna tulee pahasti pataan samalla menolla ja pelisuunnitelmalla.
 
Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hopponen teki maalin. Positive thinking. Sentterit jälleen kerran kuutamolla, kun Artulla oli huonompi päivä. Edes kerran voisi taustaltakin joku oikeasti ottaa joukkueen reppuselkään, ei Arttu voi loistaa illasta toiseen. Tamminen, Ahtola melkoisia alisuorittajia vastuuseen nähden edelleen. Miehon saikku syö rotan lailla tuota rampaa keskikaistaa tällä hetkellä.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sentterit jälleen kerran kuutamolla, kun Artulla oli huonompi päivä. Edes kerran voisi taustaltakin joku oikeasti ottaa joukkueen reppuselkään, ei Arttu voi loistaa illasta toiseen.

Niin. Jos sentterit muodostuu erinomaisen Ruotsalaisen lisäksi hitaista laitureista Savilahdesta ja Ahtolasta, sekä divaripelaaja Tammisesta niin ei kai paljon voi odottaa. Mieho sentään on ok alakenttien sentteri, kunhan vain pysyisi kasassa.
 
Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ilveksen hallitus kuitenkin julkaisi (tyhmästikin) sijoitustavoitteita ja eihän Jalo voi asettua hallitusta vastaan.

Itseäni kiinnostaisi kiinnostaisivat lähempää Ilvestä seuraavien kommentit sen suhteen, että jos nyt oikein ymmärsin, niin Jalohan veti siellä jossain kesällä ultimatumin, että pelaajabudjettia ei nostettu aiotulle tasolle (vielä tänä vuonna vai miten?), eli käytännossä siis juurikin kai asettui hallitusta vastaan, ei kai sitä mitenkään muuten voi nähdä. Eli kuka Ilvestä käytännössä johtaa?

Unohtuiko siinä samassa sitten madaltaa sijoitustavoitetta pelaajabudjetin madaltamisen kanssa samassa suhteessa, koska Ilves on tällä hetkellä suunnilleen niillä sijoilla, mitä rosteri paperilla ennen kautta antoi olettaa. En sitä sano, jos asia nyt näin oli, kuin olen ymmärtänyt, Jalo saattoi tehdä ihan järkevän jutun Ilveksen talouden kannalta, mutta jotenkin sitä miettii, että hommaan olisi sitten kuulunut sen tulostavoitteenkin suhteuttaminen ratkaisun mukaiseksi. Ja se kai on se asian inhottavin puoli, kun pitää faneille kertoa, että valitettavasti tällä(kään) kaudella ei ole parempaa vielä luvassa.

Mutta niin, oliko se näin, vai miten se oli?

Ja tietysti sitten se jatkokysymys, että nostetaanko sitä pelaajabudjettia kuitenkin ensi vuodeksi riippumatta siitä, mikä tämän kauden urheilullinen menestys on? Koska sitten en ymmärrä Jalon talousmatematiikkaa, jos hän on ajatellut, että pienemmällä budjetilla pärjättäisiin realismia paremmin, mikä mahdollistaa sitten jatkossa sen pelaajabudjetin noston.
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Välikauden tuntua taas ilmassa. Oma epäilykseni on, että tämän kauden vahvistuksiin varatut rahat on käytetty palkankorotuksiin, että on saatu jatkosopimukset Laaksosen, Antosen, Lepauksen ja Ruotsalaisen kanssa tehtyä. Lisäksi huhujen mukaan on täytynyt huolehtia suurista lainanlyhennyksistä, eikä tuloja ole ollut reilusti budjetoitua enempää, että olisi ollut mahdollista tukalassa markkinatilanteessa hommata laadukkaita pelaajia. Tuloksena sitten lupaavan aloituksen lässähtäminen taas taisteluun säälipaikasta.
 
Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Veikkaan kanssa ettei mitään profiilihankintoja tule. Massit on menneet noihin jatkosoppareihin. Ihan hyvä se niinkin on, paitsi että Lepauksen jatko vaikuttaa juuri nyt virheeltä. Jatko tehtiin sen supervireen aikaan, joten palkkakin lienee luokkaa EHT-status. Olisi edes Liigatasoa tällä hetkellä.

Eiköhän sieltä naarata joku peruspakki mallia Flood ja loppu vedetään toivotaan toivotaan-linjalla. Josko valmennus vetäisi jonkun kanin hatusta. Sitä se johto tuntuu odottelevan ja suuremmat toiveet on siirretty ensi kauteen. Toivottavasti taustalla ei kummittele mitään talouspommeja.
 
Hakanen

Jäsen
Kovasti ihmetyttää miten tää Uusi Ilves toimii.

Hallitus tekeei tavoitteet mille toimitusjohtajamme nähtävästi vaan naureskelee. Tässä kyllä halveerataan maksavia asiakkaita.

Antakaa vaikka sille Koskelalle tai Hautamaalletuo pelaajabudjetti käyttöön, niin saattas olla tilanne toinen.
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Koskela toimii päätyönsä ohella pelaajakoordinaattorina. Ei sille mitään rahaa voi antaa. Vielä huonompi vaihtoehto Ilveksen kannalta antaa rahat Hautamaalle joka toimii pelaaja-agenttina. Kuittejakaan varmaan saisi?
 
Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itseäni kiinnostaisi kiinnostaisivat lähempää Ilvestä seuraavien kommentit sen suhteen, että jos nyt oikein ymmärsin, niin Jalohan veti siellä jossain kesällä ultimatumin, että pelaajabudjettia ei nostettu aiotulle tasolle (vielä tänä vuonna vai miten?), eli käytännossä siis juurikin kai asettui hallitusta vastaan, ei kai sitä mitenkään muuten voi nähdä. Eli kuka Ilvestä käytännössä johtaa?

Unohtuiko siinä samassa sitten madaltaa sijoitustavoitetta pelaajabudjetin madaltamisen kanssa samassa suhteessa, koska Ilves on tällä hetkellä suunnilleen niillä sijoilla, mitä rosteri paperilla ennen kautta antoi olettaa. En sitä sano, jos asia nyt näin oli, kuin olen ymmärtänyt, Jalo saattoi tehdä ihan järkevän jutun Ilveksen talouden kannalta, mutta jotenkin sitä miettii, että hommaan olisi sitten kuulunut sen tulostavoitteenkin suhteuttaminen ratkaisun mukaiseksi. Ja se kai on se asian inhottavin puoli, kun pitää faneille kertoa, että valitettavasti tällä(kään) kaudella ei ole parempaa vielä luvassa.

Mutta niin, oliko se näin, vai miten se oli?

Ja tietysti sitten se jatkokysymys, että nostetaanko sitä pelaajabudjettia kuitenkin ensi vuodeksi riippumatta siitä, mikä tämän kauden urheilullinen menestys on? Koska sitten en ymmärrä Jalon talousmatematiikkaa, jos hän on ajatellut, että pienemmällä budjetilla pärjättäisiin realismia paremmin, mikä mahdollistaa sitten jatkossa sen pelaajabudjetin noston.

Pelaajabudjetista ei ole taidettu antaa mitään tarkkaa lukua strategiassa. Jalo on pariin kertaan maininnut tämän kauden yhteydessä, että Ilveksen pelaajabudjetiksi on asetettu 2,0 miljoonaa. Strategiassa täksi kaudeksi tavoiteltiin 25%:n nousua. Edelleen disclaimer on, että pelaajabudjetit seurojen välillä eivät ole vertailukelpoisia. Eikä taida olla edes vuodet (kaudet) seurojen sisällä vertailukelpoisia, kun seurat miettivät, mitä pelaajabudjettiin oikein lasketaan.

Täytyy muistaa, että strategia luotiin hetkellä (syyskuu 2017), jolloin nykyisellä johdolla ei ollut yhtään tilikautta takana. Strategiassa pelaajabudjetin oletettiin pysyvän kaudesta 16-17 kauteen 17-18 samana. Kausi 16-17 tuotti kuitenkin massiiviset tappiot. Jotta viime kaudesta selvittiin taloudellisesti, niin Ilveksen tuli karsia paljon menoista ja näin ollen myös pelaajabudjetista. Eli täksi kaudeksi saatetaan hyvinkin saavuttaa tuo strategiassa tavoiteltu 25% kasvu, mutta lähtötaso tälle kaudelle oli alhaisempi kuin syyskuussa 2017 arvioitiin.

Itselläni ei ole käsitystä, että onko pelaajabudjetissa vielä varaa hankintoihin. Ilmeisesti jatkosopimuksien yhteydessä on annettu palkankorotuksia jo täksi kaudeksi. Ainoa mitä itse pystyn tällä hetkellä arvottamaan on yleisömäärien vaikutus. Tällä hetkellä ollaan noin 200 katsojaa per matsi tavoitetta jäljessä, joka vastaa 6000 katsojan vajetta. Mikäli yksi irtolipun ostaja tuo 25€ (oma arvio), niin se tarkoittaisi 150000€ vajetta. Runkosarjan liikevaihdoksi tavoitellaan 6,0 miljoonaa (ilman NHL-korvauksia). Oma arvioni on, että tällä kaudella ylletään NHL-korvausten kera noin 6,2-6,3 millin haarukkaan. Tämä siis liikevaihto.. Rahavirroissa maksetaan edelleen (ja pitkäänkin) velkoja pois.

Minun oma näkemys oli eroava Ilveksen julkaisemaan strategiaan nähden sijoitusten osalla. Ainakaan toistaiseksi ei hallitus ole korjannut sijoitustavoitteita.
 
Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tällä rosterilla yleisötavoite on vaan täyttä uhkapeliä. Ihmeen lähellä ollaan tavoitetta, vaikka joukkue kyntää alemmassa keskikastissa. Toki viime peleissä on jäätykin jo suht kauas 5000:sta.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Mikäli yksi irtolipun ostaja tuo 25€ (oma arvio), niin se tarkoittaisi 150000€ vajetta.

Ei ole mitenkäänmahdollista. Aalltoyliopistoss atehdyn gradun mukaan se oli 2014 9,2€ ja sillä oltiin toisiksi huonoimpia TPS:n jälkeen. Parhaalla lipputuloja oli tuolloin HIFK:lla 14,5€ /katsoja. En usko että mikään joukkue vetää 25€
 
wunderveba

Eiköhän aika moni irtolipun ostaja muutakin pelissä osta kuin pelkän lipun. Viimeksi tuli itse ostettua ruoat koko perheelle ja törsättyä muutama kymppi fanikauppaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös