Ilves-Hockey Oy:n tulevaisuuden näkymät

  • 557 402
  • 1 593

Slite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Kiven joukkueillahan on usein ollut suunnattoman paljon vaikeuksia runkosarjapelaamisen laadun osalta. Parhaimmillaan Kiven joukkueet ovat turnausmuotoisessa pelaamisessa, jossa Kivi on onnistunut luotsaamaan joukkueen oikeanlaiseen henkiseen tilaan jossa menestyminen on mahdollista. Näyttää vain siltä, että joka vuosi on vaikeampaa ja vaikeampaa saada ns. arkista aherrusta sellaiseen kuosiin, että niihin merkityksellisiin peleihin päästäisiin mukaan.

Sellaista puolustusalueen pelaamista, jota tällä kaudella on pahimmillaan nähty, ei soisi pääsarjatasolla näkevänsä. Vaikka rosteri on heikko, pitäisi tuollainenkin kalusto saada sentään tekemään ihan perusasiat jollain lailla edes sinne päin.

On kuitenkin huomioitava tässä myös seurajohdon osuus. Viime kevään menestys taisi sokaista sielläkin suunnalla aika paljon, ja ajateltiin että tähän kauteen voidaan lähteä melko humoristisella kokoonpanolla, kyllä Kivi hoitaa. Ollaan jälleen kerran tutussa kierteessä, jossa investoinnin sijasta joudutaan subventoimaan, kun on yritetty säästää väärässä paikassa väärään aikaan.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Aiheestahan on väännetty pitkin vuotta, mutta kyllähän joukkueen rakennuksesta menee suurin "ansio" välitilalle.
Omistajuusneuvotteluiden ollessa kesken olivat suurin osa pelaajista jo tehnyt tulevan kauden sopimuksensa. Kiven oma haku toi suuria arpoja, joille
ei muissa seuroissa kilpalaulantaa syntynyt.

Juuso Pulli, Valtteri Viljanen,Julius Valtonen ja Stefan Espeland olleet melkoisia huteja. Tosin tuskin kalliita sellaisia.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Sahtiankat
Aiheestahan on väännetty pitkin vuotta, mutta kyllähän joukkueen rakennuksesta menee suurin "ansio" välitilalle.
Jokunen viesti sitten nimimerkin @Zamboni heittämä Sport-vertaushan on itse asiassa aika osuva. Omistajanvaihdos oli ikään kuin Ilveksen liiganousu, ilman sitä Ilves ei varmaankaan pelaisi Liigaa tällä kaudella ja samalla se aiheutti merkittävän takamatkan joukkueenrakennukseen.
 

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Lisääntyykö uskottavuus, jos Ilves nappaa Ramstedtin Tapparan nenän edestä ?
 

Tori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hyvään suuntaan menee Ilveksen toimiston kehittäminen, myyntiä ylös niin urheilulliset tulosparannukset seuraavat perässä.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hyvä vahvistus toimistolle. Ahmavuolla on oletettavasti hyvät kontaktit ja ymmärrys pirkanmaalaisesta yritysmaailmasta aiemman työkokemuksensa perusteella.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Toivottavasti tämä selkeä panostus myyntiin näkyy 1-2 vuoden sisällä ihan pelaajabudjetissakin. Jokainen kokopäiväinen tekijä on kuitenkin kohtalainen kustannuserä.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hautamaan jälkeen en muista yhdenkään myyntihenkilön soittaneen Ilveksen toimistolta ja kaupitelleen kausikortteja. En sano tätä sillä, ettenkö osaisi itsekin sinnepäin soittaa. Vaan sillä, että kääntämättömiä lehtiä on varmasti muitakin pirkanmaalaisissa yrittäjissä ja toimitusjohtajissa.
 

R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hautamaan jälkeen en muista yhdenkään myyntihenkilön soittaneen Ilveksen toimistolta ja kaupitelleen kausikortteja. En sano tätä sillä, ettenkö osaisi itsekin sinnepäin soittaa. Vaan sillä, että kääntämättömiä lehtiä on varmasti muitakin pirkanmaalaisissa yrittäjissä ja toimitusjohtajissa.

Tuohan sitten selittää Hautamaan suoritusta UTJ:nä. Siis jos hänet laitettiin myös soitelemalla kaupittelemaan kausikortteja?
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hmm. Kyllä mulle monena vuotena soiteltiin ja kaupattiin kortteja. Itse asiassa viimeiseen kymmeneen vuoteen taisin itse oma-alotteisesti tilata kortin vain kerran ja kaikkina muina vuosina myyjän puhelinsoiton perusteella touko-kesäkuun aikana.
 

R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Joo tuota on ihan turha naureskella. Muutenkin Haden maine on turhan huono. Aikakauteen mahtui myös erinomaisia ja ennakkoluulottomia hakuja.

No jos mietitään tuoloisia olosuhteita Ilveksessä (Budjetti monesti Liigan top 6 ja vähemmän joukkueita Liigassa) kuin Ilveksen ulkopuolella ( ei KHL:ää ja NLA&DEL vaikutus pienempi). Niin kyllä vallan persiilleen sitä olisi pitänyt duuninsa hoitaa jos tuona aikana ei olisi joissain hankinnoissa myös onnistunut.

Liian paljon liian nuorena tuli Hautamaalle vastuuta, ja hommaa ei varmasti helpottanut omien kavereiden pyöriminen aktiivisina kiekkomarkkinoilla.
Nyt vanhempana ja kokeneempana voi olla hyväkin ainakin noissa agenttihommissa, mutta aikanaan Hautamaa oli Ilveksen johdolta huono rekry monien tuon ajan huonojen joukossa.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jep pointti oli se, että ei Hade hoitanut hommiaan niin huonosti kuin yleinen uskomus on. Honkalehdon ja Hautamaan saavutukset usein niputetaan samaan kastiin, mutta näistä kahdesta on kyllä Hadesta parempi kuva jäänyt. Joutui nuorena miehenä kovaan paikkaan, ja eikö ollut niin, että sai hommistaan lähinnä harjoittelijan palkkaa, koska sai peliuran ennenaikaisesta loppumisesta hyvän sairaseläkkeen. Siellä oli niin monta taustasäätäjää siihen aikaan, että varmasti ei paras ja helpoin työympäristö ollut.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
(Budjetti monesti Liigan top 6 ja vähemmän joukkueita Liigassa)


Haden aikana Ilveksen pelaajabudjetti oli Liigan keskiarvon yläpuolella tasan kerran (2006-2007). Iso satsaus Raipen jälkeiseen kauteen nosti budjetin kyllä Tapparaa isommaksi, mutta Liigabudjettien kesiarvosta sekin jäi, sillä tolle kaudelle budjettikeskiarvo hyppäs 22% Ilveksen noston jäädessä 21%.. toki ton Raipenjälkeisenkauden lopullinen saldo ehkä nousi siitä ilmoitetusta 1,97 miljoonasta sinne keskiarvon 2,1 tuntumaan, ehkä yli... mutta siis Hade operoi koko aikansa alle keskitason budjetilla... koskee siis myös Honkkista
 

R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Haden aikana Ilveksen pelaajabudjetti oli Liigan keskiarvon yläpuolella tasan kerran (2006-2007). Iso satsaus Raipen jälkeiseen kauteen nosti budjetin kyllä Tapparaa isommaksi, mutta Liigabudjettien kesiarvosta sekin jäi, sillä tolle kaudelle budjettikeskiarvo hyppäs 22% Ilveksen noston jäädessä 21%.. toki ton Raipenjälkeisenkauden lopullinen saldo ehkä nousi siitä ilmoitetusta 1,97 miljoonasta sinne keskiarvon 2,1 tuntumaan, ehkä yli... mutta siis Hade operoi koko aikansa alle keskitason budjetilla... koskee siis myös Honkkista

Näiden kyseisten kausien lisäksi olisin voinut väittää, että ainakin kaudella 04-05 Ilves olisi ollut budjetissa kuuden sakissa, mutta tarkastamatta olet varmasti oikeassa. Tosin täytyy myös muistaa, että näiden Haden aikojen muutamien kovien panostuksien epäonnistumiset varmasti söivät sitä seuraavan kauden budjettia.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Näiden kyseisten kausien lisäksi olisin voinut väittää, että ainakin kaudella 04-05 Ilves olisi ollut budjetissa kuuden sakissa, mutta tarkastamatta olet varmasti oikeassa.

Ei ollu. Ilves 1,2 miljoonaa, keskiarvo 1,59 miljoonaa. HIFK, TPS, Jokerit ja Kärpät operoi yli 2 milj pelaajabudjetein, Bluesillakin 1,9. Heikompi budjetti oli vain Pelicansilla, Saipalla ja Ässillä. Pohjalla oltiin...
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaikka Hadella oli pitkälti juoksupojan rooli, niin kyllä hän oli suuresti vaikuttamassa siihen, että Ilveksen maine Liigan, pelaajien ja pelaaja-agenttien silmissä laski. Ja Haden aikana Ilves kusi oman juniorimyllynsä tuottaman loistavan tilaisuuden.

Kannattajat näkevät toiminnan suppeasti tyyliin sarjasijoitukset, ketä pelasi, ketä myytiin etc. Harvoin tulee tietoon asioiden hoito qvalitatiivisesti. Hadea pidettiin laiskana ja hän suututti toiminnallaan useita menestyksen kannalta oleellisia sidosryhmiä.

Hautamaa oli alkuun erittäin halpa (ei siis valittu parasta) valinta tehtävään. Hän sai korvausta Ruotsista, kun hän loukkaantui ensimmäisellä Timrån kaudellaan.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Hautamaan tekemisiä tarkastellessa joudun tyytymään Ilveksen sarjasijoituksiin, tilikauden tuloksiin ja pelaajahankintoihin. Tuon ajan kulissikohinasta en ole perillä.

Juha Hautamaan aikana Ilves pelasi puolivälierissä neljä kertaa (sisältäen kovat kahinat IFK:ta ja Kärppiä vastaan), sääleihin matka tyssäsi kerran ja karsintoihin Ilves joutui kerran. Budjettikin piti pl. kaksi viimeistä kautta, jolloin urheilullinen menestys ei enää kohdannut taloudellista riskiä. Hautamaan aikakaudella Ilveksen tuli muun muassa seuraavanlaisia nimiä:

Cory Murphy
Shayne Toporowski
Steve Kariya
Hannes Hyvönen
Toni Koivisto
Jonas Andersson
Radek Duda
Kristian Kudroc
Mike Bishai
Geoff Platt
Colby Genoway
Markus Seikola
Cameron Mann

Takaperoisesti voidaan sanoa, että huonompiakin aikoja on tullut nähtyä.

Jos on Hautamaan arvostus aikanaan laskenut erinaisten tahojen silmissä, on se nykyään taas jollakin tasolla. Operoi kuitenkin ok -menestyksellä pelaaja-agenttina.
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Noista nimistä useallakaan ei ole Hautamaan UTJ-taitojen kanssa mitään tekemistä, mutta ymmärrän kyllä, että heidät yhdistetään Hadeen, koska olivat samaan aikaan Ilveksen palkkalistoilla.

Haden jäljiltä menetimme paljon omia junioreita. Haden tarkkailu puolestaan oli pitkälti sitä, että hän kulki seuraamassa Ilveksen liigaseuran vieraspelejä. Ilmeisimmin tällä haettiin sitä, että Hade pääsi kuittaamaan matkakorvauksia pienen palkkansa vastapainoksi.

Nykyään Hade toimii Newport Sports Managementin listoilla pelaaja-agenttina. Useampi pelaaja on käsittääkseni vaihtanut tuon jälkeen toiselle agentille. Saa oikaista, mikäli tämä huhu on perätön.

Mutta se Hadesta. Pelaajana oli hyvä.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Noista nimistä useallakaan ei ole Hautamaan UTJ-taitojen kanssa mitään tekemistä, mutta ymmärrän kyllä, että heidät yhdistetään Hadeen, koska olivat samaan aikaan Ilveksen palkkalistoilla.

Ei sellaista urheilutoimenjohtajaa taida ollakaan, joka yksin kykenee kaikki löytämään. Siksi on kontaktiverkostot. UTJ on kuitenkin se, joka kantaa vastuun. Niin hyvässä kuin pahassa. Hautamaa joutui kantamaan vastuuta saaden lopulta kenkään.

Niin tai näin, Hautamaan aikana urheilullinen tulos oli kohtuullista. Taloudellinen tulos ei niinkään.

Nykyään Hade toimii Newport Sports Managementin listoilla pelaaja-agenttina. Useampi pelaaja on käsittääkseni vaihtanut tuon jälkeen toiselle agentille. Saa oikaista, mikäli tämä huhu on perätön.

Järjellä ajatellen voisi kuvitella, että sellaisesta agentista halutaan eroon, joka karkottaa asiakkaita. Eli joko a) agenttitoimisto ei osaa vetää viivaa näiden kahden tekijän välillä tai b) asiakaspako on niin tuore, ettei johtopäätöksiä ole osattu tehdä tai c) Hautamaalla ei ole mitään tekemistä asiakaspaon kanssa tai d) huhu on perätön.
 
Viimeksi muokattu:

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Niin. Kyllähän Ilveksen viihdearvo olu tapissa Hautamaan aikaan. Ovet kävi ja muutama aika hauskakin episodi koettiin. Rahaa paloi kyllä niin paljon että menestystäkin olisi pitänyt tulla. Mutta kun osaamista ei oikein ollut.

No eihän langat toli pelkästään Hautamaan ja Honkalehdon käsissä olleet. Myös Vinnie halusi ainakin juttujen mukaan vaikuttaa asioihin ja miksi ei olisi halunnut, kun pussista haettiin koko ajan lisävaluuttaa.

Hautamaata voidaan muistella huumorilla. Vinnie ja Honkalehto ei saa juuri edes hörähdyksiä. Rauha heidän muistolleen Ilveksen toimijoina. Touhut jatkukoon muissa puuhissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös