Ilves-Hockey Oy:n tulevaisuuden näkymät

  • 559 799
  • 1 596

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
10 viimeistä peliä - 6 pistettä. Viidestä viimeisestä nolla. Peruspelaamisessa edelleen suuria ongelmia, ja tänään Kalpaa vastaan oltiin liikkeessäkin selvästi pari erää perässä. Kalpakin pelasi eilen. Voimassakin tuntuu olevan puutteita, sillä liian paljon hävitään kulmapaineja. Onkohan kesän fysiikkatreenikään onnistunut kovin hyvin, kun suurin osa joukkueesta tuntuu polkevan kuin täit tervassa heti kun on hiukan kuormaa alla.

Kuinka pahassa jamassa se Karrin Ässät olikaan silloin mestaruuskaudella? Nimittäin kyllä tässä väkisin alkaa huolestumaan. Tällainen junnupitoinen jengi olisi kaivannut hyvän startin kaudelle, mutta sitä ei saatu. Surkean alun jälkeen ollaankin koko alkukausi oltu enemmän tai vähemmän telineissä. Ja nyt tuntuu siltä, että koko jengi on aikalailla henkisestikin solmussa.

Rehellisesti sanoen huonolta vaikuttaa, mutta onneksi Karri on ollut näissä tilanteissa ennenkin. Juuri nyt on sellainen tilanne, että ensi kauden joukkueeseen ei kannata nykyjengistä kiinnittää ketään ennekuin saadaan näyttöjä paremmasta. Esimerkiksi Laakso on vedellyt viimeiset seitsemän peliä 0+0. Ei voi kaataa yksittäisen pelaajan niskaan yhtään mitään tässä tilanteessa, mutta tarkkaan pitää miettiä mihin suuntaan kenenkin ura on yksilötasolla menossa.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Etukäteen jo anteeksipyynnöt vieraiseen pöytään saapumiseen.
Tässä kun on nyt tätä Ilveksen touhua katsonut niin jotenkin tuntuu että kaikki se mikä viime kaudella saatiin rakennettua on pelkkää rauniota tällä hetkellä.
Ilves laittoi Tapparan todella lujille viime keväänä ja lupaavat omat junnut ottivat isoja askeleita eteenpäin. Samassa yhteydessä joukkueen omistajuus vihdoin muuttui ja siitä vanhasta johdosta päästiin vihdoin eroon. Kaikki näytti vihdoin siltä että pöytä on putsattu ja kaikki ainekset ovat kasassa oikeasti rakentaa hyvää tulevaisuutta. Moni sijoittikin Ilvksen top10 joukkoon ennen kauden alkua, varmaan myös uusi seurajohto.
Nyt on sitten nämä viime kaudella harppauksia eteenpäin ottaneet junnut taantuneet aika isosti, joukkue on viittä vaille sarjataulukon viimeinen ja joka puolelta toitotetaan että tulevaisuus näyttää valoisalta.
Itsehän ihmettelen lähinnä että moten tämä yhtälö käytännössä toimii... yleisökeskiarvo on taas kerran alle tavoitellun, palyoff-tulot taitaa jäädä saamatta, joukkueeseen on hankittu vahvistuksia mutta pelillinen suunta näyttää alaspäin. Ilveksen faneja on koeteltu sekä taloudellisesti että henkisesti sen verran rajoille että jossain vaiheessa tulee optimistillakin kannattajalle mitta täyteen ja yleisökeskiarvo tuskin nylyisestä tällä kaudella nousee. Tyhjennysmyynnit on yleensä tapa pelastaa taloutta mutta itse en löydä koko organisaatiosta yhtään pelaajaa joka kelpaisi tuleville playoff-joukkueille kevään karkeloihin.

Kysymys kuuluukin, ilman vittuilua, mitkä asiat tällä hetkellä puoltavat Ilveksen valoisampaa tulevaisuutta ?
 

NiXu89

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves Ry
Kysymys kuuluukin, ilman vittuilua, mitkä asiat tällä hetkellä puoltavat Ilveksen valoisampaa tulevaisuutta ?
Ei mikään. Ilves on kymmenen vuoden korpivaelluksen jäljiltä ajautunut liigan pikkuseuraksi ja semmoisena tulee pysymään. Uuden(kin) johdon lääke tilanteeseen oli lähteä miljoonan euron joukkueella kauteen, toivoa ihmettä ja lopputulos nähdään nyt.

Noidankehä tullee jatkumaan myös ensi kaudella kun nuoret "tähtemme" nostavat palkkaansa jatkosopimuksia tehtäessä ja joulun jälkeen yleisömäärät tulevat laskemaan rajusti mikä vaikeuttaa seuran rahallista tilannetta entisestään.

Seuran "pelastustalkoot" tehtiin perinteiden(vanhan omistuksen) mukaisesti niin että seura pysyi hengissä, mutta mitään joukkueeseen tai urheilulliseen menestykseen panostamista ei nähty.
 

Rike.K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kissapedot
Jos on voittamisenkulttuuria, niin on myös häviämisenkulttuuria. Ilves on loistava esim. tästä, pitkät perinteet ja Suomen toiseksi suurimmalta talousalueelta kotoisin oleva seura. Tämä joukkue ei ole voittanut enää mitään lähes sataan vuoteen, viimeisinkin mestaruus on vuodelta 1985. Seurana pidän Ilvestä vanhaikodissa istuvana äijänä, joka muistelee kultaisia nuoruusaikoja ja kaikki lähiomaiset siinä vierellä vaan nyökkäillee ja sanoo että hienoja aikoja olivat nuo ja kukaan ei ollut edes syntynyt tuolloin.

HIFK-fanin kärsivällisyyden ja tuskan ymmärrän kun aina silloin tällen tulee se mestaruus 10v aikajänteellä, Ipa-fanin on taas tyytyminen siihen että pääsee edes kerran 10v oikeisiin pleiareihin!
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Asia ei ehkä ihan noin synkänsävyinen ole. Keväällä vetäjien käsiin taisi jäädä sellainen paskatunkio, että siellä on tainnut käydä välillä homman mielekkyys mielessä. Kesällä aikanaan tulevat luvut osoittavat, että onko eteenpäin menty ja jatkuva tappion teko painettua siedettäviin lukemiin. Sitten voidaan tehdä enemmän päätelmiä tulevaisuuden suunnasta.

Urheilupuolelta tähän kauteen jouduttiin lähtemään vähän kuin Sport kolme vuotta sitten. Jos lähtijöiden listaa katsoo, niin siinä on ihan merkittävä määrä rutinoituneita miesten mittoihin kasvaneita pelureita. Nyt sitten tuota nuorta kukkakeppitiimiä heitellään laitapaineissa vasurilla sivuun vastustajien toimesta. Ulkomailta olisi kenties varmoja nimiä saanut kesälläkin, mutta ne kun perkele tahtovat ison tilinkin. Jäätiin nyt odottelemaan verorajaa ja NHL-leirien päättymistä ja ei se suunnitelma sitten niin mairittelevasti mennyt.

Ensi kaudelle pitäisi tehdä budjetin rajoissa raju muutos kokoonpanoon ja lähteä tavoittelemaan myös niitä voittamisen kulttuurin omaavia pelaajia. Ilvesläisyys ei saa olla missään nimessä määräävä tekijä, ellei siellä sitten joku ihan kärkitason kotiutettava ole jostain kumman syystä tyrkyllä. Kuten Peltsi#18 tuossa ylempänä totesi, niin tämän kauden joukkueesta ei yhdenkään tarvitse saada mitään suojatyöpaikkajatkoa, jos parempi pelaaja on saatavilla ulkoa. Joukkueessa on kiinnitettynä nyt riittävästi ilvesläisyyttäkin, ettei ihan muukalaisjoukkuettakaan pääse syntymään. Pelaajamarkkinat ovat seuraavan kauden osalta jo nyt käynnissä ja toivottavasti Ilves on saanut statustaan nostettua ylöspäin sieltä jonon häntäpaikalta.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders, Concordia Stingers
Samaan aikaan, kuten on mainittukin, joukkueen rakentaminen tahan kauteen oli raakasti vaillinainen omistajanvaihdoksen ajankohdasta johtuen.

Vaittaisin etta vasta ensi kausi nayttaa todellisen suunnan. Tama kausi selviydutaan ja laitetaan paikkoja kuntoon. Jos koko rakennus on mata, kannattaa aloittaa maltilla. Ei kai kukaan odottanut etta tayskaannos tulee yhden kesan aikana? Karsivallisyyttahan tama vaatii Ilves-yhteisolta. Toivottavasti sita on...
 

Bronco

Jäsen
Kysymys kuuluukin, ilman vittuilua, mitkä asiat tällä hetkellä puoltavat Ilveksen valoisampaa tulevaisuutta ?

Selkeä strategia (jota myös oikeasti noudatetaan), joukkueen rakennus ajoissa vrt. tämä kausi (mm. Meskanen, Vainio, Parikka, Tamminen + valmentajisto kiinnitetty jo) sekä joukkueen taustalla olevan organisaation uudelleenrakennus tulevat näin ensimmäisenä mieleen.

Tyhjennysmyynnit on yleensä tapa pelastaa taloutta mutta itse en löydä koko organisaatiosta yhtään pelaajaa joka kelpaisi tuleville playoff-joukkueille kevään karkeloihin.

Eemeli Suomi on nakuttanut yhtä monta pojoa kuin Tapparan paras pistemies Kristian Kuusela. Käsittääkseni pistepörssin TOP50 joukossa on muutenkin enemmän Ilveksen kuin Tapparan pelaajia. Ville Meskanen vetää lähes piste per peli -tahtia (14 ottelua, 6+7). Toki pelkillä tilastoilla ei mihinkään pääse, mutta tällaisessa keskustelussa lienevät paras väline palauttaa maanpinnalle.
 
Viimeksi muokattu:

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Mikä näistä tod.näk pleijarijoukkueista hankkisi Eemeli Suomen ? Ja mihin rooliin ? Hienoa toki että on saanut pisteitä tehtyä....
 

Bronco

Jäsen
Mikä näistä tod.näk pleijarijoukkueista hankkisi Eemeli Suomen ? Ja mihin rooliin ? Hienoa toki että on saanut pisteitä tehtyä....

Ihmettelit siis alun perin, ettet löydä Ilveksen rosterista yhtäkään pelaajaa joka kelpaisi tuleville playoff-joukkueille. Väitän, että esim. TPS kelpuuttaisi Suomen markusnurmien ja ottoniemisten tilalle.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Mikä näistä tod.näk pleijarijoukkueista hankkisi Eemeli Suomen ? Ja mihin rooliin ? Hienoa toki että on saanut pisteitä tehtyä....
Riippuen tuosta pelipaikasta, Eliteprospects näyttää että on C/LW. Riippumatta tuosta niin menisi kolmeen kärkiketjuun Kärpillä, jopa kakkosketjuun Mäenalasen paikalle tai sitten kolmoseen tuomaan lisää ratkaisuvoimaa sinne.

Ville Meskasen ottaisin myös ihan ilolla vastaan, eikä tuossa Sami Sandellissakaan nyt isoa vikaa pelaajana ole vaikka uralla onkin loukkaantumisia ollut. Ja onhan tuolla näköjään Otto Koivulakin tehnyt aika kovia tehoja ja Tapio Laaksonkin voisi varmasti moni kelpuuttaa joukkueeseen.

Mutta eihän nämä tosin NHL-tason Tapparassa tunnu missään, siellä on sentään kolmen maalin Zaborsky kakkosketjussa ja myös superkaappaus Niko Ojamäki on takonut samat kolme maalia.

P.S Tiedän ettei tarkoituksesi ollut muuta kuin vittuilla naapurileiriin voimien tunnossa kun Tapparalla nyt menee taas paremmin, mutta olihan tuo nyt ihan helvetin ala-arvoinen suoritus sinulta.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Lisäksi voisin kuvitella, että Teemu Rautiainen (28 peliä tehoin 7+8) kelpaisi jollekin keskikastin joukkueelle hyvinkin.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Lisäksi voisin kuvitella, että Teemu Rautiainen (28 peliä tehoin 7+8) kelpaisi jollekin keskikastin joukkueelle hyvinkin.

En tarkoittanut etteikö Ilveksestä mahtuisi ketään muiden joukkueiden kokoonpanoihin, lähinnä mietin näitä ”tyhjennysmyyntejä” , en ole perillä millaista korvausta esim Meskanen tai Rautiainen saavat Ilveksessä tällä kaudella.
Yleensähän näillä siirroilla haetaan lähinnä kunnon palkkasäästöjä ja puhtaasti tältä kantilta en usko että Ilveksestä juuri liikehdintää muihin liigaseuroihin tapahtuu tällä kaudella.
Meskasella on sopimus Ilveksen kanssa ensi kaudeksikin joten tuskin on hyppäämässä kevääksi toiseen liigajoukkueeseen.
Ja jos ei nyt säästöt ole luokkaa 50k tai enemmän ja sopimus katkolla niin en usko että kovin helpolla ollaan ulostamassa pelaajaa ennen siirtorajan umpeutumista.
Sandell taitaa olla Ilveksen palkkakuninkaita mutta on niin Ilveksen mies että näen hänen siitymisensä toiseen liigajoukkueeseen lainalle ihan poissuljettuna vaihtoehtona.
 
Hankalaa tulee olemaan ensikauden budjettitavoitteeseen pääseminen. Ihmiset karkaa hallista, monet fanit ovat todella pettyneitä joukkueen toimintaan, pleijareista ei näillä näkymillä ole tulossa vapahtajaa, joka pelastaisi tämän kauden budjetin. Joukkue on sentään halpa, mutta tulopuoli kuitenkin loppujen lopuksi ratkaisee sen onko tulos plus vai miinus -merkkinen.

Tämän kauden osalta kaikki viittaat jälleen tulokselliseen tappioon, niin se ei voi olla vaikuttamatta ensi kauden pelaajabudjettiin, koska jollakin tältä kaudelta jäänyt velka pitää maksaa. Heti uusi osakeanti ei myöskään ole vaihtoehto.

Vai pitääkö joku edelleen realistisena ajatuksena, että pelaajabudjetti voitaisiin ensi kaudelle jo nostaa sinne Tapparan tuntumaan? Tämänhän Jalo ja Seppä ovat ensi kaudeksi luvanneet ja tähän moni kannattaja luottaa. Tuntuu oikeesti täysin absurdilta ajatukselta.
 

Mustanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
10 viimeistä peliä - 6 pistettä. Viidestä viimeisestä nolla. .
Jos on voittamisenkulttuuria, niin on myös häviämisenkulttuuria. --- Ipa-fanin on taas tyytyminen siihen että pääsee edes kerran 10v oikeisiin pleiareihin!

Mennään tällä perinteisellä menestyksellä. Kyllähän tämä taas koittelee, mutta kun muiden päät painuivat me IPA:n kannatajat uskoimme yhä. Viiri kattoon!
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Yleensähän näillä siirroilla haetaan lähinnä kunnon palkkasäästöjä

Näinhän se on, ellei satu olemaan käsissä jotain sellaista pelaajaa, jonka KHL-joukkue haluaa. Silloin voi saada palkkasäästön päälle jotain muutakin. Tosin, koska viimeksi Liigasta on siirtynyt pelaaja KHL:aan kesken kauden?
 

Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ilveksen tilanne on kyllä hankala. Uskoa pitäisi luoda mutta olla silti mitään lupaamatta. Kannattajilla on vuosikausia ollut ikäänkuin selkeä syy ja syntipukki taaperrukselle ja jonkinlainen usko ja luottamus siihen, että uusi tuleminen alkaa, kunhan se on saatu raivattua pois tieltä. Viimekauden loppu vielä korosti varmaan fiilistä, että muutoksia voi tapahtua saman tien. Vuosin pettymykset niskassa, myönteiset muutokset organisaatiossa ja jo melkein saavutettu yllättävä menestys ruokkivat hinkua. Tässä on vaaran merkit olemassa, vaikka kuinka yritetään pitää jäitä hatussa.

Nyt kun sitä syntipukkia ja menestyksen tulppaa ei siellä organisaatiossa enää ole, ei sen taakse voi myöskään mennä. Sinä mielessä joku lähes syyntakeeton Honkalehto oli peräti oivallinen ukkosenjohdatin, eihän sille voinut olla edes vihainen. Jos nyt jotain luvataan, aletaan olla jo selkä seinää vasten. Satsauksia voi tietysti tehdä nopsastikin, jos on millä mällätä, mutta urheilullista menestystä sekään ei takaa. Voi olla että nousu alkaa, mutta yhtä hyvin voi olla, että ei.
 

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vai pitääkö joku edelleen realistisena ajatuksena, että pelaajabudjetti voitaisiin ensi kaudelle jo nostaa sinne Tapparan tuntumaan? Tämänhän Jalo ja Seppä ovat ensi kaudeksi luvanneet ja tähän moni kannattaja luottaa. Tuntuu oikeesti täysin absurdilta ajatukselta.
Sulla lähtee tuon värikynän kanssa kyllä pikkasen lapasesta jatkuvasti. Ilveksen pelaajabudjetin pitäisi nousta nykyisestä noin 50%, että oltaisiin Tapparan lukemissa. Ensi kaudelle suunniteltu pelaajabudjetin kasvu on 25%. Jos tuo toteutuisi, saataisiin ero Tapparaan puolitettua, olettaen että Tappara ei tälle eikä ensi kaudelle ole budjettiaan kasvattanut.. Ei sillä, olen minäkin huolissani siitä, onko tuo 25% nostokaan taloudellisesti mahdollista, mutta jotain rajaa noihin väitteisiin nyt kuitenkin. Missään ei ole Jalo eikä Seppä väittämääsi luvanneet.
 

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Etukäteen jo anteeksipyynnöt vieraiseen pöytään saapumiseen.
Tässä kun on nyt tätä Ilveksen touhua katsonut niin jotenkin tuntuu että kaikki se mikä viime kaudella saatiin rakennettua on pelkkää rauniota tällä hetkellä.
Ilves laittoi Tapparan todella lujille viime keväänä ja lupaavat omat junnut ottivat isoja askeleita eteenpäin. Samassa yhteydessä joukkueen omistajuus vihdoin muuttui ja siitä vanhasta johdosta päästiin vihdoin eroon. Kaikki näytti vihdoin siltä että pöytä on putsattu ja kaikki ainekset ovat kasassa oikeasti rakentaa hyvää tulevaisuutta. Moni sijoittikin Ilvksen top10 joukkoon ennen kauden alkua, varmaan myös uusi seurajohto.
Nyt on sitten nämä viime kaudella harppauksia eteenpäin ottaneet junnut taantuneet aika isosti, joukkue on viittä vaille sarjataulukon viimeinen ja joka puolelta toitotetaan että tulevaisuus näyttää valoisalta.
Itsehän ihmettelen lähinnä että moten tämä yhtälö käytännössä toimii... yleisökeskiarvo on taas kerran alle tavoitellun, palyoff-tulot taitaa jäädä saamatta, joukkueeseen on hankittu vahvistuksia mutta pelillinen suunta näyttää alaspäin. Ilveksen faneja on koeteltu sekä taloudellisesti että henkisesti sen verran rajoille että jossain vaiheessa tulee optimistillakin kannattajalle mitta täyteen ja yleisökeskiarvo tuskin nylyisestä tällä kaudella nousee. Tyhjennysmyynnit on yleensä tapa pelastaa taloutta mutta itse en löydä koko organisaatiosta yhtään pelaajaa joka kelpaisi tuleville playoff-joukkueille kevään karkeloihin.

Kysymys kuuluukin, ilman vittuilua, mitkä asiat tällä hetkellä puoltavat Ilveksen valoisampaa tulevaisuutta ?
Kysymyksesi on aiheeton, mutta samalla erittäin aiheellinen.
Uskomiseenhan asia pitkälle perustuu ja luottoon uuden johdon tekemisiin.
Tapparan kannattajana katsot asioita tietyltä kantilta ja se on ihan ymmärrettävää. Ilves ei tule saavuttamaan Tapparan tasoa tekemisessä tällä vuosikymmenellä, ei vaikka tekisi mitä, ei tunnu saavuttavan muutkaan.
Kuitenkin pikkuhiljaa Ilves tulee täältä ja sen on pakkokin..olen monasti todennut, että siellä uudessa hallissa ei puulaakipuuhailulla operoida.

Ilves kiinnitti urheilutoimenjohtajan, joka ensitöikseen hankki hyvät vahvistukset ja tärkeän jatkosopimuksen ( Meskanen.. mahtuisi heittämällä Tapparaan )
Samainen Heikkilä ilmoitti, että sentteri on haussa ja että artistisopimuksia ei tehdä.. hyvät kiinnitetään pidemmäksikin aikaa
Voidaan sanoa, että jatkosopimus on nyt kaikilla pelaajilla, joille se on tarpeellista tehdäkkin ( paria kysymysmerkkiä lukuunottamatta, ensisijaisesti Sandell )
Samalla myös se, että yhtään sopimusta ei ole pelaajan kanssa ensikaudesta, jota ei haluaisi näyttöjen puolesta Ilvespaidassa nähdä
Johto on ilmoittanut suorasanaisesti pelaajabudjetin nostosta ensikaudella ja että se on ainut tie
Huhujen mukaan Ässät sai Salmisen yhden yksittäisen sijoittajan omalla panostuksella, tuo on mahdollista meilläkin
Kaiken kaikkiaan luotan uuteen johtoon ja heidän näkemykseensä, sekä vilpittömään tarkoitukseen nostaa seura huipulle
Ei tuo pelaajabudjetin nosto voi olla sidoksissa tämän kauden menestykseen, kyllä se on johdossa tajuttu
Myynti vaikuttaa ensikauden pelaajabudjettiin ja se on sujunut mallikkaasti.. siis seuran markkinointi sidosryhmille
Seurajohto on suoraan sanonut, että tällä kaudella ei ole urheilullisia tavoitteita..menestystä saa toki tulla

En tiedä tyydyttääkö vastaus, mutta sellainen se on..sitähän sinä kysyit.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ensi kaudelle suunniteltu pelaajabudjetin kasvu on 25%. Jos tuo toteutuisi, saataisiin ero Tapparaan puolitettua, olettaen että Tappara ei tälle eikä ensi kaudelle ole budjettiaan kasvattanut.



Tuo nosto perustuu puhtaasti siihen, että TV raha kasvaa tuplaksi about 750k -> 1,4M.. joka tarkoittaa siis että myös Tappara nostanee budjettiaan vastaavasti. Kilpailutilanne ei siis parane vs. muut Liigaseurat juurikaan ja samalla Ruotsin vetovoima kasvaa expontiaalisesti (siä nousee TV raha useemman miljoonan johonkin 4 miljoonaan/seura)
 

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Tuo nosto perustuu puhtaasti siihen, että TV raha kasvaa tuplaksi about 750k -> 1,4M.. joka tarkoittaa siis että myös Tappara nostanee budjettiaan vastaavasti. Kilpailutilanne ei siis parane vs. muut Liigaseurat juurikaan ja samalla Ruotsin vetovoima kasvaa expontiaalisesti (siä nousee TV raha useemman miljoonan johonkin 4 miljoonaan/seura)
Itse näkisin, ettei Ilveksen välttämättä tarvitse saada budjettia nostettua jonkin tietyn joukkueen tasolle, vaan tasolle jolla voidaan jo kauden alkuun kasata Liigatason joukkue joka osa-alueeltaan.
Ihan sama, vaikka Tapparalla olisi miljoonan euron maalivahti, kunhan meilläkin on varaa hankkia se luotettava ja voittava maalivahti.
Ihan sama, vaikka Tapparalla olisi kahden miljoonan puolustus, kunhan kauteen lähdettäessä Ilvekselläkin on väh. nykyhetken tasoinen pakisto.
Se kahden miljoonan puolustus ei ole kaksi kertaa miljoonan puolustusta parempi..nähtiinhän se mm. viimekeväänä.
Sitä paitsi Tapparalla olisi jo nyt varaa rakentaa kalliimpi rosteri, mutta heillä ei ole siihen tarvetta..nykyinenkin riittää oikein hyvin. Ja Ilveksen ja Tapparan vertaaminen on kuin vertaisi Suomen jalkapalloa Brasilian vastaavaan. Kyllä Ilveksen nyt ensin täytyy saavuttaa vaikkapa sen kolmannen hämäläisen, eli HPK:n taso tekemisessä.

Puuttuvaa rahaa voi korvata ammattitaidolla ( onnistunut scouttaus ), mutta jos rahaa ei ole ollenkaan, niin on vaikeaa hankkia mitään.
 
Viimeksi muokattu:

George Parros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks 06-07
Itse näkisin, ettei Ilveksen välttämättä tarvitse saada budjettia nostettua jonkin tietyn joukkueen tasolle, vaan tasolle jolla voidaan jo kauden alkuun kasata Liigatason joukkue joka osa-alueeltaan.

Niin, no jonkun tietyn yläpuolella budjeteissa olevan joukkueen tasolle Ilveksen kyllä täytyisi saada omaan pelaajabudejettia nostettua. Ihan ensimmäiseksi siinäkään taulukossa ei tosiaan kuitenkaan vastassa ole Tapparan selkä. Jos budjetti nousee vain sen tv-tulon verran, minkä kaikilla muillakin, niin vaikutus kilpailukykyyn olisi sama, kun kellään ei nousisi.

Samaan aikaan on hyvä muistaa, että tähänkin kauteen lähdettäessä neljällä seuralla oli pienempi pelaajabudjetti kuin Ilveksellä. Siihen suhteuttunakin Ilves on siis alisuorittanut toistaiseksi myös valmennuksen ja pelaajiston osalta.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Ilves alisuorittaa tällä hetkellä ainoastaan kaukalossa. Pikku hiljaa on kyseenalaistettava aiemmin kehutun valmennuksen kompetenssia.
Kausi on vielä nuori, mutta ahdinko on jo suuri.

Heleniuksen,Floodin ja Piskulan hankinnan myötä laatua on riittävästi sijoista 8-10 taistelemiseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös