Ilves-Ässät 14.12 Tampere

  • 2 313
  • 23

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vastakkain kaksi perinteistä sm-liiga seuraa. Seuroista kummatkin kyntävät syvällä.Ässät jo pinnalla, mutta Ilves todella syvällä. Viirejä on katto täynnä mutta ei auta vanhojen muistelu. Ilves joukkueena ei ole koskaan aiheuttanut minkäänlaisia negatiivisia tunnelmia minussa. Kuten Raipekin: ”Jos Ilves viälä kerran”. Mutta kuitenkin Ässät edellä :). Ässien saldo viidestä viime pelistä on kolme voittoa, yksi tasapeli ja kauden pohjakosketus tappio Oulussa. Ilveksen vastaava saldo on yksi voitto ja neljä tappiota. Ässät saa peliin hieman tasoitusta. Maestro Helmisen hihojen polton takia mies huilaa hermojaan tässä pelissä.

Parhaita miehiä joukkueesta ovat viime peleissä olleet Ilveksen puolelta Vesa Viitakoski, Ville Hirvonen, Jesse Niinimäki ja Tuomas Nissinen. Ässien puolella parhaimmistoa ovat olleet tutut nimet Scott Langkow, Markku Tähtinen ja Samu Wesslin. Positiivisena yllätyksenä on ollut paljon shittiä alkukaudesta ja ennen liigaa saanut Antti Boman joka lähes yksi kaatoi Lukon paikallispelissä. Janne Seva + Tomi Pöllänen parivaljakko kahdessa viime pelissä on toiminut todella hyvin. Myös Pasi Tuominenkin on mukavasti taistellut, mutta ei "yllättäen" maaleja ole tehnyt. Herätys äijä. Oleg ”missä minun jatkosopimukseni” Sorokins on ollut Ässä pakkien parhaimmistoa.

Toivon syvällä sisälläni, että Mika Toivola ei saisi kuningasideaa laittaa Antti Jokelaa maaliin. Ylivoimaisesti surkeinta maalivahtipeliä mitä olen tällä kaudella liigassa nähnyt. Jaksa Scott nyt vielä tuo sunnuntain Kärppä peli. Sitten on joulutauko edessä. Se muijakin lapsen kanssa sinne Kanadaan lähtee eikä ole jouluna silmissä. Vedä kunnon kännit ja rentoidu iskuun. 28.12.2002 on tähtäimemme Scott.

En näe mitään syytä miksi joukkueiden tulisi lähteä peruuttelemaan. Sekä Ilveksellä että Ässillä on menossa taistelu paremmasta pelistä ja katsojien kiinnostuksesta. Niinpä odotan näkeväni avointa hyökkäyspeliä. Jätetään ne kahvat ja koukut kotiin. Urku auki ja menoksi.

Tulosveikkaukseni. Ässät vie peliä miten tahtoo. Tiukan taistelun jälkeen peli päättyy 2-3 :).
 

kalma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aivan oikein.

Siellä on nyt sitten peli taas hakamettässä, ekan tämän kauden kohtaamisen kävinkin siellä katsomassa ja silloin 4-4 tasapeli (tuohon aikaanhan ässät oli tehnyt jokaisessa pelissä 4maalia, vaan kuinka nykyään).

Raipe ei tosiaan pelaa, mutta Niinimäki Ja Viitakoski sitten senkin edestä, miehet ovat tällä hetkellä melkein ainoat valopilkut tässä tampereen paremmassa joukkueessa (tilastot eivät aina kerro kaikkea, ainakaan tämän kauden).
Ilveksen ulkomaalaiset sen sijaan ovat hieman enemmän ulalla, Korhon ja Vala aloittivat molemmat hyvin mutta nyttemmin on tullut huonompaa menestystä, ainakin Valan uutta nousua olen odottanut koska hän kauden alussa vaikutti lupaavalta. Robertson on ilmeisesti ihan OK ollut nyttemmin mutta tainnut miehellä olla tällä kaudella huonoja hetkiä rutkasti enemmän kuin edes kohtalaisia. Tai no, niinhän koko joukkueella. Bruce Racine on vielä siellä jossain mailla tietämättömillä, ja taitaa olla siellä vielä ensi kaudenkin tällä menolla.

Ässillä taas on varmasti poissa ainakin Sachl, Kangasalusta, Glad, Ahmaoja ja jotain muitakin joten tasoitusta antaa Ässät, ei suinkaan Ilves. Koska Raipe ei ole sentään korvaa kolmea miestä enempää. Ässien parhaina ovat tietenkin Tähtisen vitja, jossa kuitenkin tämä kaikkien rakastama (ja ilmeisesti Aran saunaankin kelpuutettu) sentteri saisi koittaa vähän suoraviivaisempaa menoa ettei semmoista liiallista kikkailua. Nyt on Seva-Pöllänenkin pelannut hyvin ja odotankin Pölläseltä maalia tässä ottelussa, kuin myös Tähtiseltä ja Saloselta.
Korppi on nyt sitten viettänyt hieman hiljaisempaa noiden pisteiden suhteen eli nyt saisi räjähtää, en tiedä ketjuista mutta Fandul ja Harjula taisi olla Korpisalon kanssa jossain ottelussa joten tämä voisi olla tässäkin. Ässien ulkomaalaiset tuppaavat olemaan hieman "sairasta" porukkaa ja nyt on ainakin Sachl pois, ja taitaa olla myös Shirreffs. Sorokin(s) taas on mielestäni ansainnut jatkosopimuksen koska on todistanut olevansa sen arvoinen, ja Langkow on mikä on, eli ehkä taas tämän hetken kuumin maalivahti koko liigassa. Saisi mielestäni pelata tämän ja sunnuntaisen pelin ja sitten tauolle.
Positiivistä on myös Bomanin Antin siirtyminen ehkäpä johtavaksi pakiksi, ja kyllä sen noilla peleillä ansaitseekin. Puolustuksessa siis kolme hyvää miestä, mutta Boman-Peltonen-Sorokin(s) akselin jälkeen on sitten hieman isompi rako ennen näitä nuoria, jotka saisivat myös hankkia itseluottamusta jostain ja sitä kautta parannusta kiekolliseen peliin.

Lopputulos 3-5 ässille.



P.S. ihme juttua tulee kun vanhaksi elää, en ole ennen kirjoittanut tämmöistä nälkävuoden mittaista kertomusta mutta tulipahan sekin koettua... jee jee
 

Jokke

Jäsen
Ässien poissaoloista

Eli Ahmaoja pelasi ainakin eilen. Gladkin saattaa pelata jo Ilvestä vastaan.

Sachlista kellään tietoa? Harjoitteluluvan on jo saanut, mutta onko miestä näkynyt hallilla?
 

kalma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässien poissaolijat.

En huomannut Ahmaojan pelaavan missään, ehkä tämä lievä "synnynnäinen humala" on vaikuttanut asiaan.

Sachlista ei taida olla miehellä itselläänkän tietoja pelaamisesta, ei ainakaan julkisia tietoja.
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ässillä on taas kohtuullisen hyvä meno päällä, jos katsellaan tuloksia eikä tyylipisteitä. Vaan eipä paina tuokaan yhtään mitään Mansen mittelössä. Varsinkaan, kun näyttää siltä, että Viitakoski palailee pikkuhiljaa sellaiseen kuntoon jollaisessa hänet on nähty parina edellisenä kautena.

Kyseessä on peli, jossa ennakkosuosikkia on vaikea määrittää. Aikaisemmat ottelut ovat muuten olleet tasaisia, paitsi että Ipa on kerännyt niistä pisteet 3-1. Näyttääkin siltä, että aina kun toinen näistä kahdesta on vaikeuksissa, toinen antaa helpotusta ahdinkoon häviämällä keskinäiset matsit.

Lepsuiluun ei ole pätkän vertaa varaa. Voittoskenaario on kuitenkin sen verran potentiaalinen, että sitä kannattaa tosissaan lähteä hakemaan. Vaikkakin sunnuntaina on vielä peli Kärppiä vastaan kotikentällä, ja vaikkakin tuossa sunnuntai-pelissä Ässillä onkin pikkupetojen kanssa todella puntteja tasattavana.

Jos tuloksia ei tamperoida ja Ässät painavat hullun kiilto silmissä, niin uskon pisteiden matkaavan Poriin maalein 2-3.
 

Tuamas

Jäsen
Re: Ässien poissaolijat.

Viestin lähetti kalma
En huomannut Ahmaojan pelaavan missään, ehkä tämä lievä "synnynnäinen humala" on vaikuttanut asiaan.

Sachlista ei taida olla miehellä itselläänkän tietoja pelaamisesta, ei ainakaan julkisia tietoja.

- Ahmaoja pelasi eilen, liki koko pelin Bomanin parina. Ihan hyvin pelasikin.

Sachl on ainakin käynyt jäällä, hallilla näkyi, mutten tiedä miten on sujunut...
 

Roomie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, St. Louis Blues
Ipa vs. Pata

Kuten Kapa tuossa jo totesikin, kahden todella perinteikkään sm-liigajoukkueen kohtaaminen lauantaina Tampereella.

Ässillä alla hyviä otteluita. Ollaan kaadettu Lukko ja Jyp ja Hifkin kanssa pisteet tasattiin. Nämä ottelut antavat varmasti uskoa myös Ilvestä vastaan. Toivottavasti vaan ei väsy paina pohkeissa. Tässä ja sunnuntaina pelattavassa Ässät-Kärpät ottelussa pitäisi nimittäin vielä jaksaa rypistää viimeiset mehut itsestään ennen joululomille siirtymistä.

Ilveksen koko kausi on ollut tasaisen tuskainen. Viimeksi joukkue hävisi Pelicanseille Lahdessa. Ilves kuitenkin taisteli mallikkaasti Raipen puuttumisesta huolimatta mutta ottelun loputtua pelitaululla komeili Pelicansin niukat voittolukemat 4-3.

Molemmilla joukkueilla on siis torstain kierrokselta alla varsin tiukat pelit. Väsymys painaa varmasti molempien joukkueiden pelureita. Ottelun voittaakin se, kumpi pystyy paremmin siirtämään tuon väsymyksen sivuun ja painamaan peliä vastustajan päätyyn vaikka hampaat irvessä.

Ottelun ennakkosuosikkia on vaikea sanoa. Ässät on pelannut paremmin ainakin viime otteluissa mutta harvoin nykypäivän tasaisessa liigassa vierasjoukkue voi olla kovin selkeä ennakkosuosikki ottelulle.

Tiukkojen vaiheiden jälkeen Ässät vie pisteet mukanaan Poriin maalein 3-4.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Puolustaja Jukka Hakkarainen loukkaantui tänään harjoituksissa eikä pelaa huomenna.

Loukkaantuneina sivussa puolustajista myös Tomi Källarsson ja Ville Koistinen sekä maalivahdeista Bruce Racine. Hyökkääjistä Raimo Helminen on pelikiellossa.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu
Viestin lähetti Toimitus
Perinteisten joukkueiden toinen kohtaaminen tällä kaudella.
Ennakko voidaan lukea linkin kautta.

Ja otteluhan on luonnollisesti joukkueiden kolmas, edelliset ovat päättyneet 4-4 ja 1-2 Ipalle.

Ässillä olisi nyt revanssin paikka. Sen verran kamalaa katsottavaa edellinen peli oli, kun pirulaiset päästivät Ipan johtoon. Eiköhän lähtökohdatkin ole Ässien puolella. Tällä kertaa poissaolijoitakin on suunnilleen yhtä paljon molemmilla. Ilves kuitenkin pelaa enää kunniastaan, Ässillä on vielä mahdollisuus playoffpaikkaan. Ja sen saavuttaminen edellyttää juuri näiden otteluiden voittamista. Väsymys painaa varmasti molempia, mutta uskon Ässien kunnon kestävän ehkä hiukan paremmin.

Uskoisin Ässien ottavan voiton kolmen maalin erolla eli jotain 1-4 tai 2-5. Maalintekijöistä en sano mitään.
 

Jokke

Jäsen
Ässillä on vaan paha tapa hävitä tälläiset etukäteen "helpommat" ottelut. Ja yleensä Ässissä joskus pelanneet ovat onnistuneet hyvin Ässiä vastaan.

Joten tulos voi olla hyvin 4-1, Laamanen 2+2. ;)

Toivottavasti kuitenkin Ässät voittaa.
 

ruoto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Real Madrid,Skellefteå AIK
Jahas, Ässien pitäisi voittaa tämä ottelu ehdottomasti, mutta löin pitkävetoa Ässien puolesta joten takkiin tulee rumasti.
Joten minua voi sitten syyttää tappiosta.
 

The Rock

Jäsen
Ilves - Ässät ottelun kokoonpanot:

Ilves

Maalivahdit:

31
Tommi Satosaari, Maalivahti

35
Tuomas Nissinen, Maalivahti AK

1. kenttä:

21
Martti Järventie, Vasen puolustaja AK

23
Antti Bruun, Oikea puolustaja AK

39
Vesa Viitakoski, Vasen laitahyökkääjä AK

11
Jesse Niinimäki, Keskushyökkääjä AK

15
Ville Snellman, Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä:

42
Jukka-Pekka Laamanen, Vasen puolustaja

10
Bert Robertsson, Oikea puolustaja

22
Kimmo Vähä-Ruohola, Vasen laitahyökkääjä

26
Mika Niemi, Keskushyökkääjä

91
Petr Vala, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä:

19
Mikko Kuparinen, Vasen puolustaja

29
Tapio Sammalkangas, Oikea puolustaja

17
Marko Luomala, Vasen laitahyökkääjä

33
Ville Hirvonen, Keskushyökkääjä

18
Timo Peltomaa, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä:

8
Teemu Jääskeläinen, Oikea puolustaja

20
Ville Leino, Vasen laitahyökkääjä

27
Eero Lajunen, Keskushyökkääjä

32
Tommi Jäminki, Oikea laitahyökkääjä

Ässät

Maalivahdit:

34
Antti Jokela, Maalivahti

35
Scott Langkow, Maalivahti AK

1. kenttä:

6
Pasi Peltonen, Vasen puolustaja AK

26
Iikka Törnvall, Oikea puolustaja AK

33
Timo Salonen, Vasen laitahyökkääjä AK

39
Markku Tähtinen, Keskushyökkääjä AK

9
Samu Wesslin, Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä:

7
Antti Boman, Vasen puolustaja

22
Timo Ahmaoja, Oikea puolustaja

24
Tomi Pöllänen, Vasen laitahyökkääjä

46
Janne Seva, Keskushyökkääjä

19
Pasi Tuominen, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä:

14
Mika Rontti, Vasen puolustaja

23
Oleg Sorokin, Oikea puolustaja

29
Tuomo Harjula, Vasen laitahyökkääjä

11
Vjatsheslav Fandul, Keskushyökkääjä

17
Jari Korpisalo, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä:

16
Atte Valli, Vasen puolustaja

82
Janne Mäkelä, Hyökkääjä

44
Richard Rochefort, Vasen laitahyökkääjä

28
Timo Hakanen, Keskushyökkääjä

8
Kristian Kuusela, Oikea laitahyökkääjä

Lähde: www.sm-liiga.fi
 

The Rock

Jäsen
Takkuaako Turkki? Kiehuuko Pata?

Ässät matkaa tällä kaudella toistamiseen Hakametsän kiekkopyhättöön kohtaamaan SM-Liigan jumbojoukkuetta, Ilvestä. Viimeksi pinnat tasattiin sopuisasti 4-4 tuloksella. näiden otteluiden välissä Ipa kävi hakemassa Isomäeltä pongot pois 1-2 lukemin joten Ässillä on nyt revanssin paikka.

Molemmilta joukkueilta on läjäpäin miehiä poissa. Ilvekseltä Raimo Helminen, Tomi Källarsson, Ville Koistinen, Bruce Racine, Jukka Hakkarainen ja eilen Ruotsiin HV-71:seen siirtynyt Lubomir Korhon. Ässiltä poissa Petr Sachl, Steve Shirreffs, Pekka Kangasalusta, Jarkko Glad.

Ottelu tulee ratkeamaan maalivahtipeliin eli kumpi veskoista Nissinen/Langkow pystyy pitämään joukkuettaan pystyssä kriittisillä hetkillä. Ässillä on ottelussa panosta enemmän, koska joukkue taistelee vielä hentoisesta playoff-unelmasta. Ilves puolestaan pelailee vain omasta kunniastaan sillä playoffit voi Tupsukorva-leirissä tänä vuonna unohtaa.

Mulla on sellanen kutina, että Ässät voittaa tänään muutaman maalin erolla ja Tähtinen on kentän kuningas tehoilla 2+1!

PORI JYLLÄÄ!!!
 

korppari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NuJy
Uusi SUPER-pakki Boman iski taas! Ja Seva ja Tuominen syöttäjät, siis pisteillä kaikki haukutut pelaajat. Asiaa..

Ja KORPPI is Back in Bisness, 0-2, JIIIIHUUUU!!!!

0-3, WTS
 
Viimeksi muokattu:

Jokke

Jäsen
Ainakin torjuntojen valossa onnistuja löytyy Ässien tolppien välistä. 27 torjuntaa kahteen erään ja yksi maali. Joko Lankku on taas loistovireessä tai sitten Ipa roiskii joka paikasta maalia kohti.

No tärkeintä on, että johdetaan 4-1. Kunhan nyt vaan Lukko, Saipa ja TPS häviäisivät tänään. ;)

Ai siellä on Peltomaalta mennyt herne nenään ja 5+20 huitomisesta. Kunhan ei vaan kukaan olisi loukkaantunut. Ässien tuurilla Tähtiseltä on käsi poikki tjsp.

Edit: On se Make pelikunnossa onneksi. ;) Ainakin otti juuri jäähyn.

Ja Pöllänen 1-5. ;)
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KärppäKerho, Leafs, Slovensko
Hassua

Viestin lähetti Tykki
Näyttääkin siltä, että aina kun toinen näistä kahdesta on vaikeuksissa, toinen antaa helpotusta ahdinkoon häviämällä keskinäiset matsit.

Toi muakin on pistänyt viime kausina silmiin :)......nyt ei näytä tosin toteutuvan porilaisten vieraskoreuden puutteen vuoksi.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
RAdio suomessa

Huhuja heiteltiin... Vaan nettiradion lähetys katkesi ilkeästi, joten kuka tuota kuunteli, visi kertoa mitä Ilves huhuja nyt viljeltiin, vai taas Mara Kerhoon?
 

Jokke

Jäsen
Varmaan tarkoitat tuota Viitakoski Tapparaan huhua?


Näköjään Wesslinin peukalo kärsi tuossa huitomisessa. Ei se Samun vika ole, että Ilves hävisi, joten tuollaiset huitomiset voisi jättää pois, prkle. No toivotaan, että hän pystyy huomenna pelaamaan Kärppiä vastaan. Epätodennäköiseltä se kuitenkin vaikuttaa.
 
Viimeksi muokattu:

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onneksi saatiin taas yksi putki poikki. Ässät oli voittanut liigapelin Ilvestä vastaan Tampereella ennen tämänpäiväistä vierasvoittoa viimeksi marraskuussa 1998.
 

Roomie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, St. Louis Blues
Helppoa kuin heinän teko

Eipä tarvinnut Ässien tänään ihmeitä esittää sillä Ilveksen pelissä ei ollut mitään mieltä eikä kukaan oikein tosissaan yrittänytkään. Nissiselläkään ei tainnut olla paras päivä. Tämän pelin nähtyäni en enää ihmettele miten Ilves voi olla noin alhaalla sarjataulukossa.

Langkow puolestaan toisessa päässä oli loistava ja otti muutamia todella pahoja tilanteita kiinni. Jalat miehellä ainakin toimii loistavasti. Monta hienoa torjuntaa "ponttooneilla" =)

On se kumma kuinka kokenut pelimies, millaiseksi Peltomaankin luen, tuollalailla huitoo. Onneksi sentään älysi lähteä kaukalosta ilman sen kummempia marinoita. Toivotaan ettei Wessulle käynyt pahemmin. Tuomari oli kyllä kieltämättä välillä hieman pihalla mutta tuosta kärsivät molemmat joukkueet yhtäpaljon.

Korppi pelasi taas hyvän pelin. Korppi eduskuntaan

Huomenna kaatuu Kärpät.
 
Viimeksi muokattu:

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
2-6 ja kaksi pistettä. Edellinen oli varmasti ottelun paras anti. Ottelu ratkesi Scott Langkowin huimaan maalivahtipeliin. Ilves ei päässyt otteluun mukaan ja Ässät iski taululle maaleja tarpeeksi. Ilveksen maalipaikkojen syntyessä oli Langkow mies paikallaan. Ottelu ei ollut ruma mutta jäähyjä vihellettiin paljon. Ylivoimista Ässillä oli parempaa. Ilves menetti kiekon ylivoimalla useasti omassa päässään. Jotenkin vaikutti lepsulta koko homma. No motivaatio ei varmaankaan ole huipussaaan kuten se ei ollut Ilves katsomollakaan.

Sitten poimitaan vähän omia. Maalivahtiosasto tulikin jo mainittua. Pakeista Sorokins hoiti taas pelinrakentelua ja kiekon ylöstuontiakin pari kertaa. Maalineduksen siivoaminen tuottaa kuitenkin ongelmia ja onkohan sitä pakko peluuttaa alivoimalla. Boman keräsi taas mukavat tehot. Selviä virheitä syntyi pari kappaletta. Yhdestä virheestä jopa puhdas läpiajo (olikohan Niinimäki ei muista). Saa kuitenkin puhtaat paperit. Kovin tuntuu tuo Sevakin pelaajavan hyvin. Täytyy tunnustaa että Jyp pelin aikana kirjoitin tuonne Ässät foorumiin "hyvä päivää ja tervemenoa viestiä" Sevasta. Keskeytin viestin kirjoituksen ja pyyhin sen pois :D. Oli kuulemma hyvä kenttä HIFK:n vastaan. Ainakin minun silmiin Seva ja kumppanit pelasivat hyvän ottelun. Ehkä se kauden loppuun saakka ulottuva sopimus olikin sitten hyvä ratkaisu. Viimeistään asian ratkaisee nuo pahat viisi peliä ensivuoden alkupuolella missä punnitaan playoffpaikka (Tps(v), Blues(v), HPK(k), Jokerit(k) ja Tappara(v)). Jos mies on hyvä niissäkin niin hemmetti sopimusta vaan. Katsotaan katsotaan.
 

Annuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Latvija
Korpisalo eduskuntaan

Nyt, kun eduskuntavaalitkin ovat lähenemässä, on aika siloitella imagoaan ja luoda uskoa omaan taitoonsa. Kun vastassa on ehkä alunperin heikompi joukkue, on omaan itseensä uskominen koetuksella.

Tämän vaalikampanjan voittaja oli ainakin mielessäni aivan selvä, mutta mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmaa. Tämä lause mielessäni tärisin piippuhyllyllä ennen ottelua. Tunsin päänsäryn jomottavan ohimossa, eikä se ollut pelkästään edellisiltaisen pikkujoulun jälkimaininkeja.

Myös tupsukorvien kampanjan olisi syytä alkaa viimeistään tässä pelissä. Ilvekset rynnivätkin Ässien maalille kuin lauma vihaisia puhveleita tupsukorvineen. Onneksi Langkown imago ei kokenut kolausta. Antti Boman on jo vahva ehdokas nousemaan kansansuosioon. Hänen tarinansa on kuin Tuhkimotarina, tarina ryysyistä kultaloistoon. Tästä olen hyvin onnellinen. Antti voisi laittaa vaalimotokseen vaikka "Äänestä minua, olen sympaattinen ja vaatimaton jääkiekkoilija, joka on osoittanut ennakkoluulot vääriksi." Ainakin minun ääneni hän saisi.

Sinällään on ikävää, että aina saa äänestää pelkästään vain yhtä ehdokasta, sillä Korpisalo on kuningas. Hänen valitsematta jättäminen olisi suorastaan valtava vääryys. Korppi näytti nokkansa kovuuden myös eilen. Hieno maali ja nöyrää peliä.

Vaikka ilta oli hieno ja tunsin suurta iloa ja ylpeyttä, tunsin myös häpeän pistoksen. Mieleni teki huutaa kolmannessa erässä "Kaikki häpee sua." Peltomaan isku Weslinin käsille oli ruma ja rangaistus oli ansaittu, mutta kuitenkin koin tuon häpeän hetken, kun Samu saapui kolmanteen erään pelaamaan, vaikka ei pelannutkaan koko erää. Ilves-kannattaja osoittivat joko välinpitämättömyyttään tai kohteliaisuutta olemalla hiljaa, vaikka Samu koskikin kiekkoon.

Pakko kai on markkinoida myös Sorokinsia, vaikka hänen mahdollisuutensa eduskuntaan ovat melko pienet, mutta hänen sydämensä on suuri. Ihaillen jälleen katsoin hänen taidokkaita kiemuroitaan ja säteilevää olemustaan. Jos kyseessä olisi Mister Ässät -kilpailu, saisi Olegs minulta täyden kympin.

Niin, pelissähän oli toinenkin joukkue. Koska yleensä olen heikkojen ja sorrettujen puolella, tunsin tuskaa Ilveksen puolesta. Aivan fyysistä tuskaa. Peli oli niin surkean näköistä, että melkein hävetti juhlia Ässien maaleja. Onneksi vain melkein. Ostin sentään Ilves-avaimenperät tuliaisiksi.

Oli hienoa voittaa ja vielä loistavassa seurassa. Seurassani olleet herrasmiehet lähes pärjäsivät loistossa Olegsille. Tämä on jo huomattavan suuri kunnia.

No, jotta elämä ei olisi liian helppoa, ei tämäkään ottelu vielä vastannut kaikkiin kysymyksiini, joita pieni pääni pyörittää. Miksi matka Tampereelle tuntuu lyhyemmältä kuin matka Raumalle? Mitä filmejä Ässien bussissa katsotaan, vai lukevatko he kirjoja? Miksi kahvi on kalliimpaa Tampereella kuin Porissa? Ja miksi, voi miksi, vain Lämärissä pelaaja strippaa jäällä????
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös