Ilveksestä Tapparan akatemia?

  • 35 736
  • 61

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En tiedä olisiko tämä kuulunut ennemmin tuonne 2012-13 –ketjuun, mutta laitetaan nyt oma ketju tästä spekuloinnista koska tähän liittyy kuitenkin paljon muutakin kuin vain ensi kausi.

Koska Ilves on nyt kyntänyt liigassa muutamana vuonna ja karsinnat ovat melko varmasti tänäkin vuonna edessä, niin ehkä kannattaisi miettiä vaihtoehtoa että pelit jatkuvat Mestiksessä. Mitä jos tippuminen tapahtuu? Tai ehkä Mestikseen kannattaaki tiputtautua? Joka tapauksessa jos kaudella 2012-13 Ives pelaa Mestiksessa niin kannattaisiko Ilves-leirin siirtyä Tapparan alaisuuteen ja alkaa tekemään töitä sen eteen että Tampereellakin voitaisiin nähdä menestystä?

Ilves, tai “Tappara-akatemia” voisi toimia hyvänä kasvattajana ja eräänlaisena urapolkuna kun pelaajia tuotetaan Suomen huipulle. Esimerkkejähän Ilves-taustaisista pelaajista löytyy jo nyky-Tapparasta, kuten vaikka maalivahti Juha Metsola. Ehkäpä tietynlainen vastakkainasettelun aika on ohi? “Puhalletaan yhteen hiileen”,voisi olla tamperelaisten iskulauseena jatkossa? Tällaisesta järjestelystä voisivat hyötyä kaikki osapuolet. Yhteistyön ansiosta tamperelaisella joukkueella, Tapparalla siis, voisi hyvinkin olla mahdollisuuksia pärjätä tämän päivän liigassa ja toisaalta Tappara-akatemia antaisi heikommille pelaajille mahdollisuuden pelata ammatikseen kiekkoa. Luultavasti myös Ilveksen taloudellinen tilannekin kohenisi.
 
Suosikkijoukkue
Slovenia & muut sympaattiset
Ihan mielenkiintoinen ajatus. Näinä kovina aikoina yhteen hiileen puhaltaminen on juuri se voimavara, jolla tuloksia saataisiin aikaan. Emme voi kääntää kasvoja sille tosiasialle, että tamperelainen jääkiekko on ollut viime aikoina kirjaimellisesti jäissä.. siksi otin vapauden jalostaa kakkosen ideasta ykkösen.
Molemmilla tamperelaisjoukkueilla on yhteensä vyöllään jopa 30 mestaruutta. Mielestäni paras ratkaisu olisi luoda uuden superjoukkueen ympärille positiivishenkinen aito tamperelainen brändi. Uusi KHL-joukkue "Tampere Rillers" (työnimi) takoisi rahaa ja mainetta itäisemmässä liigassa, kun farmiseura Prinssinakit viihdyttäisi Tampereen kiekkokansaa kotoisemmassa sarjassa.
Uudistus palvelisi niin Tampereen, Suomen kuin Venäjänkin jääkiekkoa tehokkaimmalla mahdollisella tavalla.
 

Slite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Keinotekoiset yhdistelmäjoukkueet ovat muovisia, ja kiinnostavat vähäisesti yleisöä. Katsokaa vaikka mitä tapahtui Tampere Unitedille, vaikka urheilullinen menestys oli kovaa luokkaa. Näin ollen Tapparaa ja Ilvestä ei tule koskaan yhdistää, eikä näin varmaankaan ikinä myöskään tapahdu.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Ei Tapparaa ja Ilvestä tule yhdistää. Toki on selvää, että jos/kun toinen joukkueista (todennäköisesti Ilves) putoaa Mestikseen, niin toinen (Tappara) tulee hyötymään Mestis-joukkueen voimavaroista. Joku voi tietysti ajatella, ettei Ilves tule pelaajiaan Tapparalle antamaan ja näin se varmasti onkin. On kuitenkin selvää, että liigajoukkueen imu tulee parhaat viemään päältä.

Yksi asia on kuitenkin selvä. Kannattajat jatkavat nykyisellä jaolla, sillä vihreä ei muutu oranssiksi, vaikka kuinka yrittäisi. Eikä päinvastoin.

Mistään fuusiojoukkueesta on edes turha puhua. Tampere United riittää esimerkiksi.
 

Fordél

Jäsen
Ilves on oma seuransa nyt ja tulevaisuudessa, oli sarjataso sitten SM-liiga tai Mestis. Vaikka Mestikseen pudottaisiin niin ei silloin ole järkeä ryhtyä miksikään akatemiaksi, koska Ilveksen tavoite olisi nousta mahdollisimman nopeasti takaisin liigaan. Lisäksi meillä on jo LeKi hyödynnettävänä ja aikanaan oli myös KooVee, mutta eipä tämäkään yhteistyö ole lähtenyt tämän paremmin sujumaan. Ja miksi ihmeessä se lähtsi sujumaan yhtäkkiä kahden seuran välillä, jotka ovat vuosikymmeniä olleet toistensa kovia kilpailijoita? Ei siitä tulisi yhtään mitään eikä tällaiselle toiminnalle ole edes tarvetta.

Kyllä tampereenkokoiseen kiekkokaupunkiin, joka on vielä kasvava kaupunki, mahtuu kaksi liigaseuraa. Resursseja löytyy, niin rahallisia kuin pelaajamassaa. Nyt on vain kyse siitä, että miten niitä osataan hyödyntää. Ilveksessä hyödyntäminen on lapsen kengissä ja tuskin mitään muutosta tapahtuu niin kauan kuin pieni piiri pyörii.
 

Urho666

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä kiakosta häviäisi tamperelaiselle jotain todella keskeistä mikäli toinen kaupungin sm-liigajoukkueista menetettäisiin. Olisi todella vaikea kuvitella kiakkoa ilman Ilvestä. Samoin varmaan naapurileirissä ajatellaan Tapparasta.

Kyllä tässä hommassa on ihan oma huvinsa, mielenkiintonsa ja ajoittainen ketutuksensa juuri siitä syystä, että samassa kylässä on toisen porukan kannattajiakin joiden kanssa pitää vääntää ja sparrata.

Mikäli Ilves nyt jollain ihmeen kaupalla sattuisi Mestikseen putoamaan, niin eiköhän se visiitti jäisi varsin lyhyeksi.

Ei fuusiolle, ei muoville.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Tällaista ketjun avausta olisikin ollut aivan mahdoton kuvitella kenenkään tamperelaisen lätkäfanin näppäimistöstä. Kun yritetään laittaa yhteen kaksi jengiä joiden kannattaminen on ihmisillä verissä ja joiden matseihin mennään tottumuksesta vaikka jo etukäteen tietää että turpiinhan sieltä luultavasti taas tulee (Espoolaisena nostan todella hattu Ilveksen tämän kauden yleisömäärille!) niin 1+1 ei todellakaan ole kahta, itse asiassa se on luultavasti jopa < 1.

Urheilulehden Sihvosen ja Seppäsen jo pitkään jatkunut Ipan organisaation mollaaminen liigan pahimmaksi hyvävelikerhoksi menee jossain määrin yli, mutta kyllä siinä totuuden siementä on.

Mielenkiinnolla odottelen todennäköistä Ilveksen ja Sportin kohtaamista. Voi tulla tiukkakin taisto.
 

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Jääkiekkolehti teki Ilveksen ja Tapparan yhdistymistä jutun 1/2008 numerossaan. Suosittelen lukemaan.

Mutta mutta.. Jutusta jäi mieleen sellainen asia, että sponsoreiden saaminen kahdelle joukkueelle Tampereella on ongelmallista, sillä firmat kokevat, että jos sponssaat Ilvestä pitää myös sponssata Tapparaa.

Ydinongelma on talous, sillä kahta liigajoukkuetta ei Tampereen kokoisella paikkakunnalla helpolla pyöritetä sellaisella volyymilla, jolla keikuttaisiin sarjan kärjessä.

Yksi joukkue voisi tavoitella menestystä joka vuosi, mutta kaksi joukkuetta on tuomittu käytännössä ikuiseen keskinkertaisuuteen.

Järjellä ajateltuna joukkueet pitäisi yhdistää, mutta tunteella ei.

Jos jompi kumpi, todennäköisemmin Ilves, tippuu Mestikseen/ajautuu konkurssiin niin yhdistyminen voitaisiin hoitaa käytännössä toisen joukkueen hautautumisella alasarjoihin toisen jäädessä SM-Liigaan.

Tampereen liigajoukkueilla on takana loistava menneisyys, mutta synkkä tulevaisuus.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ydinongelma on talous, sillä kahta liigajoukkuetta ei Tampereen kokoisella paikkakunnalla helpolla pyöritetä sellaisella volyymilla, jolla keikuttaisiin sarjan kärjessä.

Tampereen talousalueella asuu 385 000 asukasta(ns. Suur-Tampere, eli Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Hämeenkyrö, Orivesi, Pälkäne ja Ylöjärvi)

Tekee siis 192 500 pelleä /joukkue



täysin riittävä pohja ammattimaiselle lätkäjoukkuelle... siis ammattimaiselle..
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Minä toivoisin, ettei tamperelaiset edes vastaisi näihin ketjuihin jotta ne kuolisi pois. Ei tule heti mieleen yhtään tamperelaista, joka tosissaan puhuisi joukkueiden yhdistämisestä tai mistään akatemioista.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Joo, siis eihän tämä Ilveksen viime vuosien (vuosikymmenen?) alennustila ja nyt nähty luovuttamismentaliteetti ole fanien syy. Päinvastoin, fanit ovat tehneet tällä kaudella enemmän kuin osansa, tsekatkaa vaikka yleisömääriä. Ja juuri siksi jotkut yhdistymispuheet ovat ihan pelkkää paskaa.

Ilvekselle voisi oikeasti tehdä ihan hyvää hakea vauhtia alemmalta sarjatasolta. Näin saataisiin todennäköisesti koko omistusporras tuuletettua ja päästäisiin rakentamaan uusin voimin todellista nousua. Olen aivan satavarma, että Tampereen kokoisessa kiekkokaupungissa se onnistuisi.

Eli vaikka Ipa kauden päätteeksi tippuisi Mestikseen, ei muuta kuin johto ulos ja uutta pökköä pesään. Iso ei Tapparan lap doggaamiselle.
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Kymmenen vuoden päästä kun netti on täynnä kaikkea ja joudut maksaan sentin jokaisesta postauksestasi niin tämä ketju on entistäkin turhempi.

Turha toisaalta tänne on mitään naputtaa. Juhaht kertoi kaiken juuri siten kuin pitikin.
 

shaminy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestarit'13, Honkey Donkey Honkanen, Ape ja Pena
Tampereen talousalueella asuu 385 000 asukasta(ns. Suur-Tampere, eli Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Hämeenkyrö, Orivesi, Pälkäne ja Ylöjärvi)

Tekee siis 192 500 pelleä /joukkue

täysin riittävä pohja ammattimaiselle lätkäjoukkuelle... siis ammattimaiselle..
Mielestäni ydinalue mistä kiinnostusta löytyy on noin 10km säteellä hallista. Aika harva viitsii ajella 20 kilsaa katsomaan lätkää.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Mielestäni ydinalue mistä kiinnostusta löytyy on noin 10km säteellä hallista. Aika harva viitsii ajella 20 kilsaa katsomaan lätkää.

Mitäh? Eihän tuo 20 kilometriä ole matka eikä mikään.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Saattaa se 10km Porissa olla pitkäkin matka. Tampereella samassa suhteessa matka olisi ehkä 40km. Eli noin Valkeakosken takaa ei ehkä enää peliin lähdetä normaaliarkena ainakaan montaa kertaa viikossa.

Pääkaupunkiseudulla se matka on sitten jotain 60km luokkaa mutulla heitettynä. Tai mutuahan tämä on koko viesti, mutta sopii ketjuun, jossa ei ole päätä eikä häntää.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Kannattaako tämä typerääkin typerämpi ja teennäinen keskustelu aloittaa uudelleen ja uudelleen. Uutta on vain nyt tämä toisen nostaminen toisen yläpuolelle.
 

Urbiini

Jäsen
Mielestäni ydinalue mistä kiinnostusta löytyy on noin 10km säteellä hallista. Aika harva viitsii ajella 20 kilsaa katsomaan lätkää.

No semmoiset 180km yhteen suuntaan joka matsiin eli n.360km per/koti matsi. 20 kilsaa olisi jo liian vähän siinähän ei olisi valmiina kun kiekko putoaa jäähän ;)
 

Ihmeilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Venäjä, Atlant, Ak Bars
Oli kyllä kaikin puolin täysin provo-aloitus. Ja tuohan ei millään tavalla parantaisi tamperelaisen jääkiekon tilannetta, vaan pahentaisi sitä. Tilannehan on periaatteessa erittäin hyvä. Ja eihän ongelmaa katsojien osalta ole ollutkaan. Samantasoinen aloitus voisi Ässä-puolelle olla: "pitäisikö Ässät laskea mestikseen, koska Pori on markkina-alueena kannattamaton?"
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Millä perusteella on aika nostella ketjua ylös? Kerro ihmeessä miksi ajatus Ilveksestä Tapparan akatemiasta on ajankohtainen?

Koska kaatuminen on noilla luvuilla melkein varma ja toisaalta uusi nousu todella hankala. Mielestäni ihan asiallinen ketju, ehkä vain väärässä paikassa
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Nääh, kyllä me kavereita voidaan olla mutta ei me nyt sentään samassa kämpässä ruveta asumaan. Joku roti näihinkin hommiin.

Vaikka tässä viisaat ja kauaskantoiset ulkopuoliset kirjoittelevat kaikenlaista, niin eipä mikään yhdistäminen kiinnosta pätkän vertaa. Mikäli tuntee tamperelaista kiekkokulttuuria, niin tietää hyvin miksi moinen on kuolleena syntynyt ajatus. Toisaalta tällä aiheella saa kyllä hyvät tappelut pystyyn jos haluaa oikein tökkiä muurahaispesää.

Jos oltaisiin puhtaasti viihdeteollisuudessa, niin varmaan yhdistyminen olisi hoidettu jo ajat sitten, ja toisaalta ei tämä ole myöskään mitään futista, joka ei Tampereella herätä kummoisia tunteita laajemmin.

Kyllä minä sanoisin, että mielummin konkurssi kuin yhdistyminen Ipan kanssa, kun eivät perhanat suostu edes uskomaan, että Janne on paljon kovempi jätkä kuin Raipe.

Joten jospa Oulussa jännäätte omia tulevia paikallismatseja SaiPaa ja JYPiä vastaan ja Porin suunnalla päivittelette jatkossakin kuinka halliin voi tulla 20 kilometrin päästä. Juttujen perusteella siinä tuntuisi olevankin jo vähäksi aikaa tekemistä.
 

Wolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
MIKKELIN JUKURIT
Millä perusteella on aika nostella ketjua ylös? Kerro ihmeessä miksi ajatus Ilveksestä Tapparan akatemiasta on ajankohtainen?

Ilveksen tiedotteen mukaan Ilves käy taistelua elämästään. Yhtiön heikko sekä taloudellinen että urheilullinen menestys ovat johtaneet tilanteeseen, jossa toiminnan jatkuvuus on vaarantunut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös