Ilveksen ylivoimapeli

[Saarinen]

Erikoistilanteethan ratkaisevat nykykiekossa todella paljon. Viime kaudella(kin) Ilveksen ylivoima oli alkukaudesta umpisurkeaa, mutta joulun jälkeen homma toimi paljon paremmin (kiitos lähinnä Stefanin ja Hyvösen mukaantulon) ja niinpä joukkue oli lopulta runkosarjassa tilastojen valossa aivan kelvollisesti kuudenneksi paras ylivoimajoukkue. Mitenkäs tällä kaudella? Käsiä tuntuisi olevan entistä vähemmän. Etenkin Murphyn ja Hyvösen lähdöt tekevät todella ison loven ylivoimapeliin. Olisi mielenkiintoista kuulla palstan asiantuntijoilta minkälaisia ylivoimakuvioita Eloranta on reeneissä harjoituttanut.

Omasta mielestäni ylivoimapelit ovat yleisesti ottaen turhan rutiininomaista pyörittelyä ja harjoiteltuja kikkoja näkee aivan liian vähän. Ylivoiman harjoittelu kaipaisi rohkeutta ja innovatiivisuutta.

Muistellaanpa Ilveksen aikaisempien vuosien enemmän tai vähemmän toimineita ylivoimakuvioita. Nämä olivat juuri sellaisia vähän "spesiaaleja" juttuja, joita oli selvästi harjoiteltu ja joita käytettiin useita kertoja itse peleissäkin.

Joskus ammoisina aikoina akseli Lavrov-Siren teki yhdellä kaudella hämmästyttävän monta maalia hämmästyttävän yksinkertaisella kuviolla. Lavrov jakoi kiekkoa maalin takaa viivalta nousuja tehneelle Sirenille, joka pyrki aina toimittamaan kiekon yhdellä kosketuksella kohti maalia. Usein laukaukset tulivat aika pienistä kulmista, mutta niin vain osumia syntyi melkoista tahtia. Lähemmäs 10 ylivoimamaalia taisi tämä akseli latoa tällä aivan tavallisen oloisella kuviolla.

Hieman vastaavanlaista hyvin toiminutta ylivoimakuviota käyttivät vuosia myöhemmin myös Raipe ja Pasi Saarinen. Tuolloinkin pakki (Saarinen) teki nousuja viivalta ja tykitteli suoraan vastakiekosta Raipen maalin takaa lähettämiä passeja verkkoon. Välillä kuviota edelsi myös näppärä pakkien puoltenvaihto siniviivalla, mikä vaikeutti vastustajien tilanteen ennakoimista.

Raipen vastustajan imeminen itseensä ja rystylätty Jani Nikolle toimi myös hyvin yhtenä kautena. Hieman heikompaa tulosta tuotti Raipen ja Vesa Viitakosken ideoima (?) kuvio, jossa Vesku seisoi neliön keskellä erikoisesti selkä syöttäjään päin. Ideana oli se, että Raipen lätyn jälkeen Viitakoski ei joutunut kääntymään, vaan pystyi kuoletuksen jälkeen laukomaan välittömästi ranarin kohti maalia. Monta kertaa tätä yritettiin, mutta muistaakseni aika heikoin tuloksin.

Jesse Niinimäki ja Ville Snellman kokeilivat surullisen kuuluisan katastrofikauden aikana useaan kertaan samaa temppua. Niinimäki haki yksinkertaisesti vapaan syöttötilan neliön keskellä päivystäneelle Snellmanille, joka tykitti puolilämäreitä suoraan syötöstä. Kuviota oli vaikea estää, koska Snellman pystyi laukomaan hankalastakin asennosta ja ennen kaikkea pienestä tilasta teräviä kuteja. Maaleja ei muistaakseni tällä kuviolla syntynyt, mutta tolpat kilisivät ja vaarallisia laukauksia nähtiin useita. Vähän huonoa tuuriakin kävi, kun verkko ei soinut.

Sitten viimeisenä oma suosikkini kaikkien aikojen (viimeisen 20 vuoden) parhaaksi Ilves-ylivoimakuvioksi, josta vastasi loistava, mutta valitettavasti kovin aliarvostetuksi jäänyt hyökkäysketju Hautamaa-Mattila-Arvaja. Tämä kolmikko teki lukuisia maaleja samalla ylivoimakuviolla, joka lähti yleensä liikkeelle ylivoiman pelintekijänä toimineen Mattilan pienestä valelaukauksesta B-pisteen kaarella. Tämän jälkeen Mattila lähetti syötön maalin oikealla nurkalla odottaneelle Arvajalle. Samalla hetkellä kun syöttö tapahtui, spurttasi Hautamaa neliön keskeltä kohti takanurkkaa, jonne Arvaja kiekon oikealla hetkellä passasi. Monen monta kertaa Hautamaa sai jatkaa limpun takanurkalta täysin tyhjään maaliin. Juuri tälläisiä ylivoimakuviota haluaisin nähdä enemmän. Eli siis sellaisia, jossa joku kolmas henkilö reagoi kahden muun pelaajan syöttöön tms. ja liikkuu ennalta sovittuun paikkaan, jonne kiekko pian toimitetaan.

Tuleeko jollekin mieleen muita Ilveksen vuosien saatossa käyttämiä "ylivoimakikkoja"?

*edit* Tarkemmin ajateltuna en olekaan enää aivan varma oliko tuo Helminen-Saarinen -akseli sittenkään ylivoimakuvio ollenkaan. Taisivat nuo tilanteet syntyä sittenkin pääosin ihan tasavoimatilanteissa. Muistaako kukaan tarkemmin?*edit*

 

[Mane]

Tuo Niinimäen ja Snellmanin ylivoimakuvio tuotti maalin ainakin tv-ottelussa Bluesia vastaan jatkoajalla. Tosin yv oli tuolloin 5-3. (aiemmin jatkoajallahan Niinimäki teki jo maalin, mutta Bluesin puolustaja siirsi maalia samalla, kun Jesse sysäsi kiekon maalivahdin harhautettuaan tyhjään maaliin. Seuranneen rankkarin Niinimäki hassasi.) Helminen ja Viitakoski käyttivät samanlaista kuviota muutaman kerran, joskin turhan harvakseltaan. Joitakin maaleja sekin tuotti. Enemmän Helminen-Viitakoski-parivaljakko käytti sitten sitä missä Viitakoski on maalin edessä hakattavana selkä maaliin päin, saa kiekon kulmasta tai kaarien välistä Helmiseltä ja voimallaan ja ulottuvuudellaan kiepauttaa laukauksen rystyltä tai kämmeneltä riippuen kumpaan suuntaan on tilaa hiukan kääntyä.

Jonkinlaiseksi kuvioksi on myös muodostunut parin viime vuoden aikana vastustajan keskittyessä syöttölinjoihin Helmisen hiipiminen syöttöpaikkaa hakien hiljalleen lähemmäksi maalia ja sitten rannelaukaus hieman b-pisteen kaaren jälkeen.

 

[D4]

Jonkinlaiseksi kuvioksi on myös muodostunut parin viime vuoden aikana vastustajan keskittyessä syöttölinjoihin Helmisen hiipiminen syöttöpaikkaa hakien hiljalleen lähemmäksi maalia ja sitten rannelaukaus hieman b-pisteen kaaren jälkeen.

Tätä "kuviota" Raipen on tosiaan pakko ollut alkaa harrastaa, kun syöttölinjat kertakaikkiaan pidetään kiekon ollessa Raipella. Itse en muista kyllä, kuin yhden maalin syntyneen näin (varmaan niitä jokunen enemmän oikeasti on). Ongelma on se, että Raipen rannelaukaus on melkoisen surkea...tässä kuviossahan Raipe yleensä ottaa vauhtia laukaukseen hyvinkin pitkällä vedolla, koska aikaa ja tilaa yleensä on, mutta nuo vedot tahtovat siltikin jäädä aivan liian heppoisiksi mennäkseen sisään, vaikka usein varsin tarkkoja ovatkin.

 

[Yläpesä]

Ongelma Ilveksen ylivoimassa kiteytyy jo paljon aikaisemmin kuin jujukuvioiden käyttämisessä. Ylivoimaa ei nimittäin päästä kunnolla edes käynnistämään. Eikä tämä todellakaan ole mikään viime kauden juttu, vaan vuodesta 98 saakka raastanut syöpä. Vain hetkittäin joku ketju on pystynyt rikkomaan tuon taian.

Ilveksen ylivoimaa voi kuvata sanoilla arvattava, hidas ja ylivarovaisen varmisteleva. Peli on erityisen arvattavaa silloin kun Maestro hakee sitä ratkaisua väkisin, veivaa ja vatkaa. Vastustaja osaa sen pelata pois. Hitaus tulee ilmi sekä kiekon viemisen tuskana (myllyä ei saada käyntiin) kuten jo edellä mainitsin ettö laitakahinoissa häviämisenä ja vastustajan pääsemisenä iholle (kiekko ei liiku riittävän nopeasti). Ylivarovainen varmistelu on ilvesläisen taitokiekon kääntöpuoli, sen ruma perse. Steve Kariya näytti kauden mittaisen oppitunnin siitä miten aina kannattaa laukoa, epätoivoisistakin paikoista ja heikollakin voimalla. Aina joskus se menee perille, tai ainakin luo karapaikan. Kariyan housuissa kotimainen ilvespeluri ei olisi tehnyt puoliakaan niistä maaleista. Peri-Ilves hakee kuitenkin varmaa paikkaa ja laukauksia saa todella odottaa.

Jo monta kautta peräjälkeen on tuntunut siltä, että oikein toivoo että vastustajalle EI tulisi jäähyjä, koska yleensä jopa siihen saakka hyvin pyörinyt Ilveksen viisikkopeli hajoaa välittömästi ja tilalle tulee kaksi minuuttia heikolla vauhdilla puolustusmuurin puskemista - ja sen jälkeen viisikkopelistä ei enää ole tietoakaan.

Kikat ovat tervetulleita ja niitä on kiva muistella, mutta ei meidän tauti sillä parane.

 

[ranger]

HN:

"Ylivoimapelaaminen - kuten jääkiekkoilu yleensäkin - on toimivimmillaan yksinkertaista: kiekko liikkeelle, miehet liikkeelle ja paljon vetoja suoraan syötöstä. Ei tarvitse asetella, eikä laukauksen tarvitse olla täydellinen. Se riittää, että kiekko lähtee nopeasti kohti maalia, jonka edustalla on tarpeeksi lihaa."


Jebulis.

Muun muassa juuri tästä syystä viime kauden superketjumme oli paitsi roolitusten ja huippukuntoisten tähtipelaajien myös kätisyyksien satumainen yhdistelmä. Potentiaalisimmat maalintekijät Hyvönen, Kariya ja Murphy olivat kaikki rightteja, ja eräs kaikkien aikojen parhaista Ilveksessä pelanneista keskushyökkääjistä left. Maalintekopaikka syntyikin lähes vaihdossa kuin vaihdossa, kun etenkin Hyvönen kykeni kaiken huipuksi toimittamaan kiekon pömpeliin nimenomaan HN:n kuvailemalla tavalla heikoimmastakin paikasta suoraan syötöstä pyssyttäessään. Suunnanmuutoksen, josta kunnia kuuluu varsinkin Kariyalle, nopeudesta puhumattakaan.

Vaikkapa viime hetkien 6-5-ylivoimaan vaihtoehtoja oli sitten vieläkin enemmän, kun Curre saattoi luisteluttaa Murphyn yksinään puolustukseen ja lopuksi viideksi mieheksi supertroikan + Raipen aloitukseen ja Pesosen/Tinken, joista kumpikin kykenee maalintekoon myös, maalin eteen hakattavaksi. SM-liigan, tai ehkä jopa -historian, mittakaavassa vaikeammin puolustettavat yhdistelmät ovat harvassa. Osa Ilves-mytologiaa.


EDITTIÄ:

Heittääkö muistini häränpyllyä, vai eikö Pelicansin resursseihin ja nimilistaan suhteutettuna mainio menestys perustunut paljolti erinomaiseen erikoistilannepelaamiseen? Toivottavasti Elorannan kädenjälki näkyy myös pitkässä Ilves-projektissaan.



Ranger

 

[Immortal]

Elorannan Pelicanssin yv-peli pohjautui pitkälti parivaljakon Turunen-Peltola osaamiseen. Jämsen seisoi maskissa ja takoi irtokiekot sisään.

Ko. porukan viivapakit eivät ole rekkisteröityneet mieleeni, mutta arvaisin ainakin Jan Latvalaa.

Ilveksellä voi kyllä olla puutetta sopivista viivapakeista. Varmasti moni siellä pärjää, mutta 'Kokkomainen' dominointi voitaneen unohtaa.

 

[Mane]

Taisi olla Mika Niskanen. Moottoria lukuunottamatta koko viisikon tehot putosivat dramaattisesti miesten siirryttyä pois Elorannan alaisuudesta, eikä kukaan heistä ole palannut samoihin tehoihin tähänkään päivään mennessä. (Peltolanhan Eloranta otti mukaansa Sveitsiin. Hänen tehonsa putosivat vain hiukan.)

 

[Tarinankertoja]

Joskus ammoisina aikoina akseli Lavrov-Siren teki yhdellä kaudella hämmästyttävän monta maalia hämmästyttävän yksinkertaisella kuviolla. Lavrov jakoi kiekkoa maalin takaa viivalta nousuja tehneelle Sirenille, joka pyrki aina toimittamaan kiekon yhdellä kosketuksella kohti maalia. Usein laukaukset tulivat aika pienistä kulmista, mutta niin vain osumia syntyi melkoista tahtia. Lähemmäs 10 ylivoimamaalia taisi tämä akseli latoa tällä aivan tavallisen oloisella kuviolla.

en todellakaan käsitä, miksi tuota kuviota ei ole käytetty koommin. Sehän oli todella hyvä. siinä oli variaationa myös se, että jos hyökkääjä kääntyi pitämään yhdessä puolustajan kanssa Sireniä, Lavrov nousi maalin eteen, tai antoi servelle maalin toiselle kulmalle. simppeliä, jos on varmakätinen leipoja (raimo) laidalla, viivassa nousuihin kykenevä pakki (lumme) ja suht kiekkovarma laituri siirtymään sentterin laitapaikalle (pesonen) pysyttämään tarpeen vaatiessa. Vai onko se niin yksinkertainen, että se osataan lukea? no tuolloin aikoinaan koko katsomo tiesi mitä tuleman pitää, ja aina se vastustaja meni samaan halpaan.

Tämä kuvio sopisi siis leipomiseen tottuneelle Raimolle. Nykytyylinen ylivoima vaatii kyllä nopeaa kiekonsiirtoa, ja useamman kuin yhden pyssyttäjän. Yksi pystytään eliminoimaan. Viimevuonna oli herkullista, kun eliminoitiin Hyvönen maalin teki Murphy tai Steve. Alivoimalla ei vastustajan parannut tehdä virheitä ja hötkyllä. Oli se juhlaa.

 

[Saarinen]

Viime kauden alussa ketju Turunen-Leino-Peltomaa pääsi pelaamaan paljon ylivoimaa, ja kolmikko olikin hionut harjoituksissa ainakin yhden hyvin toimivan kuvion. Tässä kuviossa Leino piti kiekkoa maalin takana ja Peltomaa päivysti hyökkäyssuuntaan katsottuna vasemmalla laidalla. Leinon antamasta merkistä (usein nopea seinäsyöttö Peltomaalle ja tältä takaisin) Tinke lähti puskemaan keskelle ja imi mukaansa yhden vastustajan. Samaan aikaan Turunen hiipi keskeltä Peltomaan tyhjäksi jättämälle tontille ja pääsi ampumaan vapaasti Leinon oikea-aikaisesta syötöstä.

Kappas vaan, tämä meni minulta viime kaudella ohi silmien. Ihan näppärä kuvio. Vaikka Turusen laukaus ei menisi suoraan maaliin niin Tinke kun tietää mitä tulee tapahtumaan ja on menossa maalin oikealle puolelle niin reboundista aukeaisi todennäköisesti uusi tilaisuus.

Tätä "kuviota" Raipen on tosiaan pakko ollut alkaa harrastaa, kun syöttölinjat kertakaikkiaan pidetään kiekon ollessa Raipella. Itse en muista kyllä, kuin yhden maalin syntyneen näin (varmaan niitä jokunen enemmän oikeasti on). Ongelma on se, että Raipen rannelaukaus on melkoisen surkea...tässä kuviossahan Raipe yleensä ottaa vauhtia laukaukseen hyvinkin pitkällä vedolla, koska aikaa ja tilaa yleensä on, mutta nuo vedot tahtovat siltikin jäädä aivan liian heppoisiksi mennäkseen sisään, vaikka usein varsin tarkkoja ovatkin.

Itse olen aina ihmetellyt miksei Helminen käytä lämäriään juuri ollenkaan?? Lyöntilaukaus kun on kuitenkin mielestäni Raipella se parempi laukaus kuin ranari. Ihan viuhuvia matalia lämäreitä Raipe on vuosien saatossa väläytellyt, mutta aivan liian harvoin. Alivoimaneliö kun antaa yleensä ihan tarkoituksella Raipelle sen laukaisutilan niin lämärin käyttäminen voisi tehdä tuhoisaakin jälkeä. Matalista lämäreistä kun tulee aika paljon helpommin myös irtokiekkoja kuin löysistä rannelaukauksista.

Kikat ovat tervetulleita ja niitä on kiva muistella, mutta ei meidän tauti sillä parane.

En missään tapauksessa tarkoittanutkaan, että kikat olisivat jokin itsetarkoitus eikä ylivoimapeli tietenkään voi rakentua niiden varaan. Sovittuja kuvioita kannattaisi kuitenkin kehitellä ja harjoitella sekä kokeilla niitä peleissä sopivan tilaisuuden tullessa.

Kiekon sisäänvienti on tosiaan usein se suurin ongelma ylivoimapelissä. Viimeiseen asti hiotut ylivoimakuviot eivät auta yhtään ellei kuviota saada edes pyörimään. Olen samaa mieltä myös siitä, että yksinkertaisuus on usein valttia ylivoimapelissä. Laukauksia säästellään usein aivan turhaan. Mitä useammin ylivoiman aikana lauotaan, sen todennäköisemmin kiekko tiensä maaliin löytää. Varsinkin tällä kaudella, kun Ilveksen joukkueesta kiistatta puuttuu käsiä, tulisi pyrkiä yksinkertaiseen ylivoimapeliin. Lisäksi puuttuu myös todellinen siniviivapelote, joten maskin tekeminen, ohjaukset ja yleensäkin väkevä maalineduspelaaminen ovat avainasemassa ylivoiman tehokkuudessa.