Ilveksen peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 47 724
  • 284

Kyle

Jäsen
Kalpa-peli oli käänteisellä tavalla hyvä peli palata ihan perusasioiden äärelle ja muistella mitä vaaditaan jääkiekko-ottelun voittamiseen. Ilves ei todellakaan kaatunut siihen, että joukkueesta puuttuisi joku yksittäinen (ykkös)sentteri, maalintekijä, maalivahti tai puolustaja. Ei Ilves kaatunut todellakaan siihen, että nyt puuttui yksi-kaksi kymmenien tuhansien euroa tienaavaa pelaajaa. Ilveksestä vastaavasti saataisiin raavittua helposti toistakymmentä pelaajaa, jolla vahvistaisi Kalpaa.

Itse näkisin ottelun, että näennäisesti hallittiin, saatiin ylivoimaa, pidettiin omapää (melkein) puhtaana. Kaikki perusasiat kunnossa, mutta sitten ku toinen on tullut taistelemaan niin sillä jo pärjää sarjassa aika pitkälle. Kalpa oli juuri sen verran ryhdikkäämpi, että sillä saivat ansaitut kolme pistettä.

Pennaselta hyvät kommentit, että ei riitä kun Ilveksen peli on ollut kunnossa, sen pitää parantua kevättä kohden koska muidenkin peli paranee. Taisi olla tosin ylivoimasta puhe, mutta sama pätee 5 vs 5 peliin.
 

Fläppitaulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, KOOVEE, Ilves
Tuulolalla käsittämättömän suuri rooli esityksiin nähden. Tuulola rotaatioon ja vaikka Miro Ruokonen tilalle, kunnes saadaan jotain vahvistusta hyökkäykseen.
Paljon mielummin olisin pitänyt panumiehen kuin Tuulolan. Tosin epäilen että jos verrataan hintalappua suhteessa tämän hetkiseen markkina-arvoon niin Miehosta oli paljon helpompi päästä eroon tekemättä isommin tappiota.

Vaikka kalpaa vastaan oltiin ehkä vähän huono-onnisiakin, että kun kiekko toimitettiin maalin suuntaan niin ei tullut juuri edes sellaisia läheltäpiti-tilanteita. Silti Ilves on viime peleissä ollut hyökkäykseen lähdöissä ja hyökkäyspäässä harmaa. Idearikkaus loistaa poissaolollaan ja Ikoselle jatkuva laukauspaukan pelaaminen alkaa olemaan liian ilmiselvää ja syömään muita mahdollisuuksia pois. Toisaalta tässä vaiheessa kautta ei kaikkia kortteja kannatakkaan paljastaa, mutta hyökkäyspelin variaatioita täytyisi ehdottomasti rikastaa ja maalille mennä. Konnaakin alko jo selkeesti vituttaa kun kukaan ei menny maalille, odotti ja odotti että meneekö sinne kukaan, laitto sitten turhautuneena kiekon viivaan.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Peli kulkee kuin juna tällä hetkellä. Väliin tulee pelejä joissa ollaan tehottomia, mutta kokonaisuutena Ilves pelaa erittäin hyvin. Ylivoima on hiukan yskinyt ja maalimäärät laskeneet sen myötä, mutta voittoja tulee silti.

Tämän vuoden puolella joukkue on päästänyt omiin kahdeksan maalia seitsemässä pelissä. Ja niistäkin puolet Ifk-pelissä. Milloin viimeksi puolustuspeli on ollut tällä tasolla. Erittäin vahva usko on pitkään kevääseen.
 

Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Joo, en tiedä tukeeko tilastot ollenkaan, mutta tuntuu että tässä on pelattu monta peliä ihan yhtä päätä. Ei ole ollut huolen häivää, että voitetaanko. Myöskin Kalpa-pelissä oli tämä fiilis ottelun puoleenväliin asti. Siinä tulostaululle vilkaisu sitten herätti todellisuuteen.

Ensi viikolla otteluohjelma taas ihan järjetön. Ässät tulee todella merkittävällä lepoedulla lauantain peliin. Myöskin kyseessä on se perinteinen paikallismatsin jälkeinen vaikea peli. Nyt toivoisin, että tehtäisiin edes kerran vuodessa poikkeus ja hoidettaisiin se peli, vaikka pohkeissa hapottaakin.

Onneksi saadaan Koskiranta tähän saumaan avuksi. Todella toivon, että Suomikin, vaikka edes viikon viimeiseen otatukseen mukaan.
 

Trick9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Hyvä peli.

Alkaa mennä suht naurettavaksi tämä Langhamerin kolaaminen. Ihan ajan kysymys koska putoaa pois ringistä kun viikossa tulee kolmesti päähän.

Mikä avuksi? Matt Nickerson seiskapakiksi loppukaudelle? Ei tarvitse muuten astua kentälle kuin "tarvittaessa".
 

Trick9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Koskiranta nelosen keskellä. Järventie SaiPan neloskentässä. Tuulola poppariosastolla.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilves teki sen, missä joka jengi yleensä epäonnistuu ja tekee pelistä itselleen vaikean. Nosti nimittäin jalan kaasulta ekan erän jälkeen, kun oli karannut muutaman maalin johtoon ja voitti silti ylivoimaisesti. Tämän himmaamisen kertoi myös Pennanen pelin jälkeen lehdistötilaisuudessa.
 

Freshi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kuuteen viime peliin napsunut omiin vain kolme maalia, joista kaksi yvllä ja se ainoa tasakentällisin tehty kimposi jostain Könösen luistimesta. Ihan niitä kovimpia joukkueita ei olla tällä jaksolla kohdattu mutta äärimmäisen hyvä saldo silti ja todella tärkeää että oma pää on tilkitty kunnolla. Vuosi sitten tähän aikaan näissäkin peleissä meni vakiona se kolme maalia omiin. Nyt viisikkopuolustus on ihan eri tasolla ja Langhamerkin löytänyt vielä yhden napsun lisää ja torjuu kyllä ihan hävyttömällä tasolla tällä hetkellä.

Nelosketju oli todella hyvä eilen, vaikka SaiPa nyt mikään mittari ei ollut. Koskirannasta on varmasti iloa tuossa nelosen keskellä ja Bau on myös tullut rytinällä sisään liigakuvioihin. Nämä veijarit pelasivat myös alivoimaa eilen mikä on todella hyvä asia niin saadaan esimerkiksi Kontiolalta tuo vastuu pois ja tasattua hyökkääjien kuormaa, mikä voi olla hyvinkin ratkaisevaa pudotuspeleissä.

Huomenna sitten Tapparan kimppuun, kahta peräkkäistä paikallista ei olla hävitty sitten vuoden 2018 ja toivotaan että tuo putki jatkuu huomenna.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös