Ilveksen maalivahdit 2019

  • 24 212
  • 97

Kyle

Jäsen
Sieltä taas yksi helppo esimerkiksi. Roope Talajan tekemä 2-1 maali Lehtoselle.

Tämä on juuri asia mitä hain ketjun avauksessa, konkreettisesti tuodaan esille miksi Ilvekselle tehdään paljon maaleja. Tänään Lehtosen piikkiin meni 2-1 ja 3-1 maalit jonka jälkeen peli oli käytännössä ohitse.

Tänään oli sikäli käänteen tekevä peli sen jälkeen kun ketjun avasin että sen jälkeen lauantain Jyp pelissä ja tänään kaksi ja puolierää Sport pelissä, mielestäni Ilveksen pakit pelasivat hyvin maalin edustalla. Sportin lopun maaleja en huomio, koska koko joukkueelta katkesi selkäranka kolmannen Sport maalin jälkeen.

Mielestäni Niko Peltolan mukaan tulo on peli peliltä enemmän korostunut, kun joukkueessa on +20 min kentällä puolustaja joka ei hukkaa omaa pelaajaa ja voittaa kaksin kamppailuita. Generous pelasi tänään varovasti 1vs.1 tilanteessa 3-1 maalissa, mutta siihen nähden että takana oli pitkä tauko niin mielestäni ihan ok, lupauksia herättävä esitys vähäisellä peliajalla. Ei höntyillyt kulmiin, eikä pelannut itseään ulos omalta sektoriltaan.

Puolustuksen syyttäminen veskareiden virheistä on vähän epärehellistä. Jos puolustuksen virheestä tulee tilanne josta veskari imaisee maalin niin se on yhtä lailla imurointi kuin hienon tilanteenrakentelun jälkeen helpolla päästetty.

Niin jos Ilveksellä oli jossain vaiheessa nuorten mm-kisojen aikaan heittää kentälle kokoonpano jossa puolustus oli:
Parikka-Vainio
Salmela-Flood
Leimu-Matinpalo

Ja samaan aikaan sarjan parhaan maalivahdin edessä pelaa kuusikko:
Heshka-Ohtamaa
Kivihalme-Hakanpää
Kukkonen-Niemelä

Niin mielestäni on rehellisyyden nimissä todettava että Vehviläinen/Rynnäs ei ole samassa asemassa kuin Lehtonen/Helenius. Ja kyllä ottaisin ilomielellä Kärppä kaksikon Ilvekseen nykyisen tilalle, mutta samaan aikaan en purematta niele sitä että automaattisesti isot maalimäärät johtuvat siitä että Ilveksellä on huonommat maalivahdit jos saman sarjan joukkueilla on pelkästään puolustaja kuusikossa paikoin noin isot taso erot.

Onhan sillä puolustuksella väliä että tekevätkö ne maalipaikkaan johtavia virheitä pelissä kaksi vai kymmenen kappaletta.
 

Surmanajaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toinen veskareista myyntiin, ku ne niin kovia on. ihan sama kumpi, tilalle Risteli KooVeesta, ei sekään mitään kiinni saa liigassa, mutta säästyypähän euroja. josko joukkue heräisi pelaamaan kun tehdään todellisia muutoksia, ja jollei tää tästä starttaa niin viikonpäästä sitten isopyörä pyörimään ja kaikki jotka ei jatka ovesta pihalle.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
On ihan käsittämätöntä, miten Liigassa pelaava veskari voi jatkuvasti sijoittua noin totaalisesti päin persettä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Onhan sillä puolustuksella väliä että tekevätkö ne maalipaikkaan johtavia virheitä pelissä kaksi vai kymmenen kappaletta.


Tottakai on, mutta Veinin käyttäminen esimerkkinä on maalivahtipelin analyysissä vrt tämän hetken parhaaseen. Se on siis relevanttia puhuttaessa maalivahtien heikkouksista ja vahvuuksista.


Jos Veinin edessä puolustus on "liian kova" niin voidaan me vertailuksi ottaa Meitä pisteen edellä oleva Saipa ja kolme jäljessä oleva Sport.


Tilastollisesti nää kaverit on kovastikkin parempia kuin Meidän veskat. Sportti myös joukkueena päästänyt enemmän maalja kuin Ilves

Tuohimaan ja Järvisen voittoprosentit (48,61 ja 46,30) on samassa ”kaukalossa” Meitin maalivahtien kanssa (48,15 ja 47,37), ja joukkueen saamat pisteet myös.

Torjuntaprosenteissa ollaankin sitten vähän eri lukemissa, Tuohimaa 90,23 ja Järvinen 90,92 vrt Helenius 88,6 ja Lehtonen 88,3.


Pelkkä tilastotarkastelu jo osoittaa, että maalivahdit eivät ole kovinkaan hyvin onnistuneet. Tuohimaan Saipa on toki päästänyt selkeästi vähemmän maaleja ylipäätään kuin Ilves, mutta Sport jopa enemmän.



Tosin.. Sihvosen sanoin "peli kertoo kaiken", eli tilastoja voi pyöritellä kuinka paljon tahansa, mutta katsomalla sen maalivahdin pelaamista, miten reagoi, liikkuu ja lukee peliä, kertoo sen oleellisimman. Se on se merkittävä asia, siitä syntyvät erot maalivahtipeliin.


Tässä meillä on 2 maalivahtia, joilla on ilmiselvät omat puuteensa. Jo mainitut Helgen torjunta-asento liikepuute ja Lehtosen ylipelaaminen (liika liukuma sivuun ne 2-1 ja 3-1 maalitkin aiheutti).


Tämä on nyt vaan tänkauden ikävä tosiasia. MV peli ei ole rittävällä tasolla eikä eritysiesti riittävän tasaista tällä kaudella.


Uusi ykköskassari on Must!
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Onhan tuo nyt aivan järkyttävää katseltavaa. Tosin ei tuo Matti Anteliaan toimintakaan tuossa 3-1 -maalissa ihan maailman kärkeä edusta.

Aika mahdoton pomppu siinä kyllä tuli Generoukselle. Kiekko tulee jäätä pitkin ja pomppaa jostain railosta ilmaan. Ei tommosta olisi kukaan osannut ennakoida. Siinä olisi normaalisti laitettu kiekko päätyyn normaaliin tapaan, mutta nyt kävi näin.

Lehtoselta kyllä kauheat pari maalia.
 

Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Helge eilen;
Yksi helpohko sisään, "tusina hankalaa" ulos.
28 torjuntaa.
Voitti meille ottelu.

Heleniuksen tason heittely kuitenkin huolestuttaa. Huippupelejäkin mahtuu sekaan, mutta keskimääräistä kehnompaa pelaamista liian usein.


Toivoisin että ensikaudella molemmat maalivahdit vaihtuvat.
 

Kyle

Jäsen
Tapparaa vastaan ainut maali oli torjuttavissa, mutta vastaavasti muuten ihan hyvä peli ja lopulta voi sanoa että oli mies paikallaan. Tapparan maali oli muuten malliesimerkki "helpoista" joita olen tässäkin ketjussa yrittänyt seurata. Mielestäni pidemmän aikaa Helenius on ottanut näitä ns helppoja vetoja hyvällä prosentilla(niinkuin kuuluukin) , vaikka sitä on tässä yritetty jankata. Eroa Tappara pelissä oli mielestäni kauden jälkimmäiseen "huonoon puolikkaaseen" eli ns. Lentokelien jälkeiseen aikaan että nyt Helenius sai paljon puolustukselta apuja. Ilves jopa tavallaan teki kolme maalia siltä sektorilta missä ovat itse olleet pahiten vaikeuksissa omassa päässä. Ensimmäisessä maalissa Halmo seisoi maskissa aivan maalivahdin nenän edessä, toisessa Haapanen iski paluu kiekon lähes Heljankon alta sisään ja kolmannessa Ruotsalainen pääsi namuttelemaan maalin edestä ilman minkäänlaista häirintää.

Jukurit pelin maalit sitten herättää vähän enemmän keskustelua. Kaiken kaikkiaan pelihän ei ollut mikään lähtökohtaisesti helppo kun vetoja tuli harvakseltaan. Ensimmäinen maali oli mielestäni kaikkein selkein, ns maalintekijän maali. Poikittaissyöttö ja p-pisteen välistä ylämummoon. Välillä nuo tarttuu, mutta mielestäni maali oli ennenkaikkea hyvin pelattu Jukureilta ja jos oma joukkue tekisi tuollaisen, niin en sitä maalivahdin piikkiin laittaisi.
Toisessa maalissa Helenius oli auttamatta myöhässä kun lähti ensimmäiseen vetoon vastaan, mutta ei siinä kyllä saanut minkäänlaista apua joukkueelta. Laskisin että hyvä vireinen maalivahti tämän olisi poiminut, vaikka veto tuleekin lähelta ja poikittais liikkeestä, mutta vastaavasti jos veli-venäläinen pääsee noin kaukaa ensimmäisenä omaan vetoon niin pitää siinä puolustajienkin katsoa peiliin.
Kolmannessa maalissa Roine pääsee vetämään suoraan syötöstä ns. Parhaalta paikalta längistä sisään. Niin nimimerkki tarinankertoja sanoisi että Helgellä oli huonoasento, sitähän se monesti on ku längistä laittaa sisään. Moni maalintekijä sanoo että längit on aina auki kun maalivahti joutuu poikittaisliikkeeseen.

Viikonlopun yhteenveto Helenius pelasi hyvän ottelun ja vaikean ottelun, jossa ei pystynyt yksin kairaamaan voittoa, tuloksena oli 4/6 pistettä. Vielä en nostaisi maalivahtia joukkueen suurimmaksi ongelmaksi eli tämän kauden hankintalistan kärkeen, mutta ehdottomasti Heleniuksen pitää olla aloittava maalivahti ensi viikon molemmissa otteluissa ja näyttää että on kunnossa, valmennuksen on myös tehtävä selkeä valinta että kuka on ns. loppukauden ykkösmaalivahti joka pelaa käytännössä loput ottelut. Nythän molemmat pelaa vähän 50-50 ja tuntuu että sekin syö virettä kun molemmille tulee viikon taukoja, lisäksi ohan sillä vaikutusta puolustuspeliin kun jokaisella on kuitenkin vähän omat juttunsa toimia.

....

Mites jengi näkee Korhosen tulevaisuuden Ilveksen valmentajana?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Mites jengi näkee Korhosen tulevaisuuden Ilveksen valmentajana?

Niin... aika kauas on tultu Kolppasen, Korpisalon ja aikanaan hyvin kehittyneen Aittokallion ajoista. Toisaalta mies teki maalivahdin myös Kiviahosta, mutta nykyinen Liigan maalivahtitilasto on aika karu Korhosen valmennettavien osalta..


Viisi viimeistä torjuntaprosentein laskettuna


Kiviaho, Henri Ässät 89,01%
Aittokallio, Sami Sport 88,77%
Helenius, Riku Ilves 88,68%
Lehtonen, Antti Ilves 88,3%
Ruusu, Markus HIFK 88,14%

Kyllähän Korhosenkin toimintaa pitää kriittisesti tarkastella. Eriasia on, mistä toinen tilalle? Ehkä kuitenkin KiVe:n vaihtuessa vaihtuu muukin ryhmäenenevässä määrin. UTJ:lle olisi tässä(kin) hommia...
 

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mielestäni tuo Jukurien kolmas maali on juuri malliesimerkki siitä mitä Tarinankertoja tarinoi tuossa aikaisemmin. Heleniuksella ei vain se peruspaketti yleensä ole yhtä hyvin kasassa kuin monella muulla Liiga-molarilla. Ja kyllä, tuossa maalissahan meidän viisikkopuolustus oli koko vaihdon ajan ihan sekaisin ja maali menee totta kai vahvasti myös tämän piikkiin. Hyvä maalivahti kuitenkin paikkaa niitä kenttäpelaajien virheitä. Roineen laukaus tuli läheltä, mutta kuitenkin jonkin verran pienestä kulmasta. Olisi ollut täysin hyväksyttävää, että maali uppoaa ylänurkkaan. Länget pitäisi kuitenkin tuossa tilanteessa olla kiinni. Helenius oli kuitenkin tilanteessa aika ihmeellisessä torjunta-asennossa ja längeissä oli luvattoman paljon tilaa.

Jukurit-ottelussa maalivahtipeli ei ollut meidän isoin ongelma. Siinä matsissa meidän oman alueen touhu oli karmeannäköistä. Koko ajan juostiin ikään kuin tyhmästi potkun vastustajaa perässä ja kiekottomia miehiä unohtui vapaaksi jatkuvasti. Ero oli todella iso esimerkiksi perjantain Tappara-otteluun. Tuollaiset Jukurit-ottelut olisivat kuitenkin juuri sellaisia, joissa huippumaalivahti voisi pelastaa kenttäpelaajien heikomman illan. Lauantailta kun esim. katselee JYP-HPK -ottelun laukaisukarttaa niin siellä on HPK pommittanut aivan maalin edestä hurjan määrän laukauksia (enemmän kuin esim. Jukurit Ilvestä vastaan, vaikka tuossa ottelussa me puolustettiin heikosti omalla alueella). Kerhon maalisarakkeessa silti nolla tehtyä maalia. SIellä Laurikainen ryösti JYPille kolme huipputärkeää pinnaa. Tuollaisia matseja ei Ilveksen molareilta näe.

Korhosen asema on pakko kyseenalaistaa. Parempaa on vaadittava myös maalivahtivalmentajalta. Nyt on jo niin monta molaria putkeen suorittanut heikohkosti Ilveksen maalin suulla, että kyllä siihen Korhosellakin uskoisi olevan jotain osaa. Päävalmentaja vaihdetaan usein jo heikon puolen kauden perusteella, joten kyllä useampi Liigan häntäpään kausi putkeen maalivahdeilta pitäisi jo jonkinlaista keskustelua nostaa esiin Korhosen asemasta.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Päävalmentaja vaihdetaan usein jo heikon puolen kauden perusteella, joten kyllä useampi Liigan häntäpään kausi putkeen maalivahdeilta pitäisi jo jonkinlaista keskustelua nostaa esiin Korhosen asemasta.

Ihan oikein on kyseenalaistaa Korhosenkin asemaa, mutta samalla kysyisin, että onko tänne tulleet maalivahdit sitten lopulta olleet niitä kirkkaimpia timantteja? Kiviaho, Lehtonen, Ruusu, Aittokallio, Helenius. Näistä kolme edellä mainittua eivät ole onnistuneet oikein missään. Kaksi viimeisintä oli potentiaalisia, mutta hirvittävästi sitä potentiaalia ei ole lunastettu myöskään Ilveksen ulkopuolella. Kuitenkin onnistumisiakin Korhosen onnistumisista on.

Heleniuksesta olisin kyllä toivonut, että Korhonen olisi saanut kaivettua enemmän, mutta nyt ei juuri sltä näytä. Ensi kaudeksi olisi hienoa, jos maalilla olisi joku Kolppanen/Metsola, mutta mahtaakohan noihin riittää rahat.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Voi olla että menee Korhosenkin piikkiin jotain, mutta kyllä Riku Helenius ainakin 11-12 Jypissä ollessaan oli ihan kelpo veskari ja ihan hyvää 1-vahti tasoa liigaan. Eikä Jokerivuodetkaan mitenkään floppeja olleet. KalPassa ja Ilveksessä on sitten ollut vähän heikompaa tekemistä. Mutta mielelläni ottaisin Helenan Poriin vaihdossa Kiviahoon.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Voi olla että menee Korhosenkin piikkiin jotain, mutta kyllä Riku Helenius ainakin 11-12 Jypissä ollessaan oli ihan kelpo veskari ja ihan hyvää 1-vahti tasoa liigaan. Eikä Jokerivuodetkaan mitenkään floppeja olleet. KalPassa ja Ilveksessä on sitten ollut vähän heikompaa tekemistä. Mutta mielelläni ottaisin Helenan Poriin vaihdossa Kiviahoon.

No juu totta, onhan Heleniuksella useampi hyvä kausi pohjalla. Jotenkin jäänyt mieleen lähinnä viime vuodet.
 
Keskitason tai oikeastaan sen alapuolella oleva valmennuksen taso on ollut vähän esteenä saada lupaavia Hakametsän itäpäätyyn. Olisi ollut toivottavaa, että Ilveksen valmennusjohtoa olisi uusittu ensi kaudelle. Vaihtoon olisi pitänyt mennä etenkin maalivahtivalmennus. Näytöt ovat heikot.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No juu totta, onhan Heleniuksella useampi hyvä kausi pohjalla. Jotenkin jäänyt mieleen lähinnä viime vuodet.

Tavallaan vähän näinkin, mutta toisaalta Helenius ei ole ikinä missään ollut pitkiä aikoja selkeä ykkösvahti. JYPissäkin tuon tontin otti vasta playoffeissa. Kai sekin jostain kertoo.
 
Heleniuksen pelaamisessa ottaa silmään kyllä maalin takana pelaaminen. Aina kun Helge menee maalin taakse kiekkoa hakemaan, niin kylmä hiki meinaa tulla. Turhan kauan pitää hallussa ja usein päättyy paniikkiratkaisuun, josta vastustaja saa jonkunlaisen maalipaikan. Muutama maalikin on tullut muistaakseni tällä kaudella surkean mailapelaamisen johdosta.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Tavallaan vähän näinkin, mutta toisaalta Helenius ei ole ikinä missään ollut pitkiä aikoja selkeä ykkösvahti. JYPissäkin tuon tontin otti vasta playoffeissa. Kai sekin jostain kertoo.

Jep, ja viime aikoina tosiaan niitä hyviä pätkiä on ollut vähenevissä määrin. Vaikka itsekin vaihtaisin kaksikon ensi kaudeksi, niin silti olen toiveikas tämän kauden suhteen. Lehtonen on näyttänyt että saa parhaimmillaan jumal-moodin päälle ja Heleniuksellakin on ollut hyviä jaksoja. Nähdäkseni Ilveksen korkein mahdollinen sijoitus tänä vuonna on puolivälierissä ja sinne tämä kaksikko riittää kyllä.

Heleniuksen pelaamisessa ottaa silmään kyllä maalin takana pelaaminen. Aina kun Helge menee maalin taakse kiekkoa hakemaan, niin kylmä hiki meinaa tulla. Turhan kauan pitää hallussa ja usein päättyy paniikkiratkaisuun, josta vastustaja saa jonkunlaisen maalipaikan. Muutama maalikin on tullut muistaakseni tällä kaudella surkean mailapelaamisen johdosta.

Kieltämättä erikoisia ratkaisuja tulee toisinaan, mutta toisaalta, Ilveksessä on ollut kaiken maailman nissisiä ja pietilöitä eikä Helge sentään näiden tasolla ole.
 

Pattura

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mielenkiintoinen haku. Aika nuori kaveri tähän väliin. Luulis, että yritetään pitää myös ens kauden, mikäli kiekot tarttuu. Jos on pelkkä keikkamies, niin olis odottanut vähän kokeneenpaa molsea.
 

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mielenkiintoinen haku. Aika nuori kaveri tähän väliin. Luulis, että yritetään pitää myös ens kauden, mikäli kiekot tarttuu. Jos on pelkkä keikkamies, niin olis odottanut vähän kokeneenpaa molsea.
Näin on. Brnon tiedotteessa kuitenkin sanotaan, että sopimus sinne on edelleen voimassa ja palaa seuran riveihin kauden jälkeen. Mutta on kai se mahdollista ostaa ulos, jos kaikki osapuolet niin haluavat.
 

Pattura

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Aamulehden mukaan "Toimitusjohtaja uskoo Markus Korhosen maineen maalivahtivalmentaja vaikuttaneen siihen, että Dostal saatiin Tampereelle."
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Käytännössä mahdollisuus pitää Dostal tämän kauden jälkeen on ilmeisesti se, että Anaheim kiinnittää hänet tulokassopimukseen ja lainaa Ilvekseen? Vai pitääkö Ducksin lainata tässäkin tapauksessa Dostal HC Kometa Brnoon?
 

Kyle

Jäsen
Liigassa ei taida montaa 18-vuotiasta vakituisen pelipaikan lunastanutta maalivahtia olla 2000-luvulla. Kärppä Lehtonen taisi olla 18-vuotiaana Jokereiden ykkönen, kuin myös Veini Vehviläinen omassa joukkueessaan. Siinä mielessä erikoinen haku jos on vain kevään pätkätyöläinen, eikä olisi virityksiä tulevaisuuden joukkueeseen. Kuitenkin hyppy Tsekin toiseksi ylimmältä sarjatasolta Liigaan on valtava. Esimerkiksi Pelicansissa pelaavalla Skarekilla oli takana jo yksi kausi Tsekin pääsarjaa.

U20-kisoissa Dostal otti ykkösmaalivahdin paikan ja pelasikin erinomaisilla tilastoilla turnauksen neljä ottelua, nopeasti katsottuna Usa(h) , Venäjä(h) , Sveitsi(v), Tanska(v) olivat vastassa. Kuitenkin u20 kisoissa jos jossain pelaajien taso-haitari ylettyy aina a-junioreista NHL:ään ja sarjataso ei välttämättä kerro suoraan pelaajien potentiaalia vaan mm. fyysiset ominaisuudet heittelevät nuorilla kasvavilla pelaajilla valtavasti.

Syy miksi en itse ole yhtä optimistinen kuin monet muut, että Dostel tulee ja pelaa paikan kokoonpanoon perustuu puhtaasti saman ikäisten maalivahtien historiaan Liigassa. Saman ikäinen Rask ei pystynyt vielä 18-vuotiaana haastamaan Pitkämäkeä. Dostelin kanssa viimme draftissa varattiin muutama vuoro pienemmällä numerolla varsin keskinkertaisilla tilastoilla Mestiksessä pelaava Justus Annunen.

Sanoisin että seuraavan parin vuoden kiinnityksellä erittäin lupauksia herättävä hankinta, jos ei enään syksyllä Ilveksessä pelaa niin vähintäänkin kysymysmerkki.
 

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Dostalhan on selkeästi riskipitoinen hankinta. Kuten Kyle totesi niin mikään ei takaa, että 18-vuotias huippulupauskaan pystyisi vielä kantamaan Liigassa ykkösmaalivahdin vastuuta. Tämä kortti kannatti mielestäni kuitenkin koittaa, koska en usko olevan mikään kovin hinnakas hankinta loppukaudeksi. Arvioisin, että Dostal epäonnistuu useammin kuin onnistuu tässä tilanteessa, mutta toisaalta meidän maalivahtipelin kohdalla se upside onnistuessaan on niin iso, että annan kyllä peukkua tälle haulle. Yritystä selvästi on saada menestystä vielä tälläkin kaudella eikä kaikkia paukkuja ole siirretty tuleviin kausiin.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Liigassa ei taida montaa 18-vuotiasta vakituisen pelipaikan lunastanutta maalivahtia olla 2000-luvulla. Kärppä Lehtonen taisi olla 18-vuotiaana Jokereiden ykkönen, kuin myös Veini Vehviläinen omassa joukkueessaanå. Siinä mielessä erikoinen haku jos on vain kevään pätkätyöläinen, eikä olisi virityksiä tulevaisuuden joukkueeseen. Kuitenkin hyppy Tsekin toiseksi ylimmältä sarjatasolta Liigaan on valtava. Esimerkiksi Pelicansissa pelaavalla Skarekilla oli takana jo yksi kausi Tsekin pääsarjaa.

U20-kisoissa Dostal otti ykkösmaalivahdin paikan ja pelasikin erinomaisilla tilastoilla turnauksen neljä ottelua, nopeasti katsottuna Usa(h) , Venäjä(h) , Sveitsi(v), Tanska(v) olivat vastassa. Kuitenkin u20 kisoissa jos jossain pelaajien taso-haitari ylettyy aina a-junioreista NHL:ään ja sarjataso ei välttämättä kerro suoraan pelaajien potentiaalia vaan mm. fyysiset ominaisuudet heittelevät nuorilla kasvavilla pelaajilla valtavasti.

Syy miksi en itse ole yhtä optimistinen kuin monet muut, että Dostel tulee ja pelaa paikan kokoonpanoon perustuu puhtaasti saman ikäisten maalivahtien historiaan Liigassa. Saman ikäinen Rask ei pystynyt vielä 18-vuotiaana haastamaan Pitkämäkeä. Dostelin kanssa viimme draftissa varattiin muutama vuoro pienemmällä numerolla varsin keskinkertaisilla tilastoilla Mestiksessä pelaava Justus Annunen.

Sanoisin että seuraavan parin vuoden kiinnityksellä erittäin lupauksia herättävä hankinta, jos ei enään syksyllä Ilveksessä pelaa niin vähintäänkin kysymysmerkki.

Kun asioista esitetään vain omaa mielipidettä tukevat puolet. Huomasitko, että hieman ennen Dostalia varattiin Jakub Skarek, joka on ollut melko hyvä tällä kaudella?
 

Kyle

Jäsen
Kun asioista esitetään vain omaa mielipidettä tukevat puolet. Huomasitko, että hieman ennen Dostalia varattiin Jakub Skarek, joka on ollut melko hyvä tällä kaudella?


Huomasin ja kuten sanoin -99 vuosikerran Skarekilla on jo yksi kausi takana miesten pääsarjatasolla toisin kuin - 00 Dostalilla, joka tulee suoraan Tsekin kakkosliigasta Ilvekseen.


Edit: Ja mitä omaa mielipidettä? Ole hyvä ja luettele 2000—luvulla liigassa pelanneet, kauden alussa olleet 18-vuotiaat maalivahdit jotka ovat ottaneet pelipaikan Liigasta. Käsittääkseni viestini pääpointti oli juuri tämä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös