Ilveksen kokoonpano ja kentälliset kaudella 2021–2022

  • 117 533
  • 555

Kyle

Jäsen
Itselle tuli heti mieleen kun Kontiolaa ja Sebokia alettiin spekuloimaan, että Kontiolan rinnalle luisteluvoimaa ja nuorta kaliberia, kun taas Seabokin ympärille pystyisi rakentamaan tasapainoisen ketjun jossa olisi Suomi.

Eli käytännössä kaksi ykkösketjua, vähän eri vahvuuksilla:

Suomi - Seabok - "Mingoia"
Oden - Kontiola - Järventie
Mieho- Saarela - Joo Ikonen
Päkkilä - Virtanen - Nalli
Ikonen - Mäntykivi

No lienee kuitenkin turhaa liikaa miettiä tässä vaiheessa. Eiköhän siellä kuitenkin pyöritellä kaikki mahdolliset skenaariot, jotta löytyy tasapainoiset ketjut ja paha näistä paperilla on tietää kenellä kemiat lopulta kohtaa.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En tiedä olenko yksin ajatukseni kanssa, mutta tällä erää hyökkäyspää huutaa eri toten pientä ilkeyttä? Mieho, Nalli ja jossain määrin Oden ainoita pelaajia joilla on edellytystä päästä vastustajan ihon alle. Eri toten kevään peleissä moisilla pelaajilla olisi kysyntää.
Jäänyt mielikuva, että vastustajilla tuntuu aika usein olevan asiaa Saarelalle, joten jotain ärsyttävyyttä olisi. Mutta on kyllä totta, että tuossa painottuvat taitavat ja ahkerat, mutta ei tämä sektori.
 
Takapiiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itselle tuli heti mieleen kun Kontiolaa ja Sebokia alettiin spekuloimaan, että Kontiolan rinnalle luisteluvoimaa ja nuorta kaliberia, kun taas Seabokin ympärille pystyisi rakentamaan tasapainoisen ketjun jossa olisi Suomi.

Eli käytännössä kaksi ykkösketjua, vähän eri vahvuuksilla:

Suomi - Seabok - "Mingoia"
Oden - Kontiola - Järventie
Mieho- Saarela - Joo Ikonen
Päkkilä - Virtanen - Nalli
Ikonen - Mäntykivi

No lienee kuitenkin turhaa liikaa miettiä tässä vaiheessa. Eiköhän siellä kuitenkin pyöritellä kaikki mahdolliset skenaariot, jotta löytyy tasapainoiset ketjut ja paha näistä paperilla on tietää kenellä kemiat lopulta kohtaa.
En Konnaa ihan noin yksin jättäisi. Eikös tuo Oden ole vähän tuommoinen "vauhtia, mutta ei järkeä" tyyppinen koohottaja kuitenkin. Hukkaan varmaan menisi Konnan nerokkuudesta osa.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Ihmettelen suuresti, ellei lähtökohta ole Suomi-Kontiola-X. Sen verran hekumalliseslta parivaljakolta tuntuu ainakin omasta mielestä, että oksat pois. Tuohon joku maaliruisku, niin pystyy tekeen sen 40 maalia runkosarjassa.

Ei ole edes kesä ja Ilves-kannattaja jo hymyilee.
 
Kyle

Jäsen
Ihmettelen suuresti, ellei lähtökohta ole Suomi-Kontiola-X. Sen verran hekumalliseslta parivaljakolta tuntuu ainakin omasta mielestä, että oksat pois. Tuohon joku maaliruisku, niin pystyy tekeen sen 40 maalia runkosarjassa.

Avaan sen verran omaa näkemystäni, niin itselläni Suomi - Konna yhteenlaittamisessa kaksi asiaa jotka askarruttavat. Jääkö Sebok liian yksin ja toinen on se, ettei Suomen rooli jälleen kasva liian puolustusvoittoiseksi (tai Konnan) jos ketjuun laittaa kolmanneksi lenkiksi maaliruiskun.

Itse näen Konnan ja Suomen supertähtinä jotka tekevät varmasti 50 pistettä, vaikkei ketjukaverit olisi edes a-luokkaa. Itseasiassa Suomi teki sen 50 pistettä, vaikka sentterinä oli suurenosan kaudesta Lepaus - johon Sebok olisi valtava harppaus. Vastaavasti Seabok on leinomainen monipuolinen, mutta "vain" 30 pisteen sentteri. Suomen rinnalla Sebokin osakkeet nousisivat ylöspäin, lähtökohtaisesti lähelle 50 pisteen sentteriä. Konna puolestaan pelaaja jonka ympärille rakennetaan ketjuja ja pelaaja joka tekee ketjukavereistaan tasoaan parempia. Jos vierellä on pelaaja, joka osaa laukoa suoraa syötöstä ja nopeasti, niin kyllä se Konna tekee sen 50 pistettä kaudessa.

Vastaavasti yhdessä Suomen ja Kontion pisteet ehkä voivat nousta "odotusarvosta" 50 pisteestä - 60 pisteeseen, joka olisi jo mielettömän kova lukema Liigassa. Kuitenkin odotusarvon nousu olisi mielestäni aika maltillinen. Koska pekästään Suomen rinnalla 20 pisteen miehestä voi tulla 40 pisteen mies ja sama juttu Konnan kohdalla. Toiseksi jos on yhden supertähtiketjun joukkue, niin tavallaan liigan isoimmat joukkueet, jotka lähtökohtaisesti jauhavat neljällä tasaisella ketjulla varmasti pistävät oman ajokoiraketjunsa tälläistä ketjua vastaan. Ja omistavat kuitenkin kolme vahvaa muuta ketjua. Suomen ja Konnan hajauttamisella Ilveksen mahdollisuus muodostaa vähintään kaksi pirun kovaa ketjua, jolloin ei pysty kokoamaan tälläistä "jasujen" tai "liedeksien" muodostamia jarruketjuja pimentämään yhtä ketjua.

Ei sillä, etteikö Suomi - Kontiola - x hymyilyttäisi itseäkin, sen toimimisessä ei varmasti ole mitään epäselvyyttä. Tällähetkellä jos tälläinen ketju laitettaisiin, niin suurin huoli olisi ketjujen 2-4 riittävyys.
Ilveksestä tuttu ilmiö, että vahvan ykkösketjun oli se sitten Ruotsalaisen, Helmisen, Stefanin jne. johtama ketju, niin taakse ei saada tarpeeksi vahvoja alempia ketjuja. Ja tälläisessä tapauksessa voisi hyvin puhua heittomerkeissä "alempia ketjuja".

----

Ylivoimalla ehdottomasti sitten kaikki parhaat samaan koriin ja siinä lähtökohtaisesti Konna on ihan eliittiä.
 
Yohann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sens

Muuten samaa mieltä, mutta melko kovia ja optimistisia väitteitä, että Sebők harppasi n. 30 pisteen miehestä n. 50 pisteen mieheksi vain koska pääsee Eemeli Suomen ketjuun. Tai että 20 pisteen miehestä tulee 40 pisteen mies. Tai edes se, että Suomi ja Kontiola harppasi 50--->60 pelkästään yhteen laittamalla. Ensinnäkin todella kovia harppauksia noin 20 pisteen lisät ja toisekseen, on kai näillä hankinnoilla kovia ketjukavereita ollut edellisissäkin seuroissaan? Ei Eemeli nyt niin dominoiva pelaaja kuitenkaan ole, vaikka hyvä onkin.
 
Yabada

Aika vahva sama. Itse olisin jo tyytyväinen siihen, että Suomi & Kontiola rikkovat 40 pistettä runkosarjassa. Se, että jompikumpi rikkoisi 50 pistettä olisi jo mainio suoritus.

Sebokilla hyvä kausi myös tarkottaisi 30 pistettä ja sitä, että saa pidettyä kakkossentterin tontin, Saarela ja ehjä Joni Ikonen kyllä on valmiita näyttämään, että kuuluvat kahteen ensimmäiseen ketjuun. Ja näin sen pitääkin olla. Kun takana hengittävät hyvät lupaukset, pitää kovempien härkien osoittaa, että ei hypi junnut silmille.

Onhan tässä kutkuttavat tunnelmat ensi kautta varten jo. Joukkue on määrällisesti jo valmis aloittamaan kauden aikana aika huomenna. Hyvää laituria ja ehkä yhtä pakkia kiekollisilla avuilla katselisin vielä.

Alkais jo!
 
Kyle

Jäsen
Muuten samaa mieltä, mutta melko kovia ja optimistisia väitteitä, että Sebők harppasi n. 30 pisteen miehestä n. 50 pisteen mieheksi vain koska pääsee Eemeli Suomen ketjuun. Tai että 20 pisteen miehestä tulee 40 pisteen mies. Tai edes se, että Suomi ja Kontiola harppasi 50--->60 pelkästään yhteen laittamalla. Ensinnäkin todella kovia harppauksia noin 20 pisteen lisät ja toisekseen, on kai näillä hankinnoilla kovia ketjukavereita ollut edellisissäkin seuroissaan? Ei Eemeli nyt niin dominoiva pelaaja kuitenkaan ole, vaikka hyvä onkin.

Se oli kärjistys. Pointti oli se, että muut pelaajat hyötyvät suhteessa enemmän Suomesta ja Konnasta, kuin Konna ja Suomi toisistaan.
 
Takapiiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eiköhän sieltä vielä pari laituria ole tulossa, niin ei Sebök yksin ole jäämässä.
Huomaa mielestäni näistä hahmotelmista, että ollaan oltu liian kauan pikku seura ja ei ehkä uskalleta ja osata edes kuvitella, että nyt ollaan astumassa jo sinne kärkiseurojen kantapäille ja tunnustaa, että eiköhän Ilves Urokselle siirryttäessä halua olla jo yksi näistä kärkiseuroista. Ei mestarijoukkuetta niin voi rakentaa, että Odenit ja kumppanit saa paikkaa kärkiketjuista ennakkohahmotelmissa.
SaiPan kaltaiset joukkueet joutuvat potentiaalia lyömään isoihin saappaisiin, mutta kyllä Ilves alkaa olemaan jo toivottavasti sillä tasolla, että joukkuetta ei arpojen varaan tarvitse rakentaa. Potentiaali kasvaa siellä taustalla ja voi nousta omalla tekemisellä sinne Suomen ja Konnan vierelle, jos taso riittää.

Katsokaapa vaikka hahmotelmaa Tapparan tulevasta rosterista huhujen pohjalta. Siellä on Merelät nelosketjussa.

tältähän sen pitää näyttää kauden alkaessa ja uskon sen näyttävänkin:

Suomi - Kontiola - Mingoia
Järventie - Sebök - kovalaituri
Virtanen - Saarela - Ikonen
Oden - Ikonen - Mieho
Mäntykivi, Nalli, Päkkilä

Parikka - X
Peltola - Johansson
Elorinne - Hatakka
T.Salmela - Lööf

Langhamer
Zherenko
 
Kyle

Jäsen
Katsokaapa vaikka hahmotelmaa Tapparan tulevasta rosterista huhujen pohjalta. Siellä on Merelät nelosketjussa.

Entä jos katsoo Lukon kokoonpanoa? Siellä on kolme pisteissä parasta hyökkääjää (Audette, Koivistolainen, Skalicky) kolmessa eri ketjussa.

Samoin TPS:lla ei ole pistetty parhaita(Kestler, Pajuniemi/Pärssinen) samaan koriin, vaan ripoteltu eri ketjuihin.

Samoin sieltä löytyy kärkimiesten rinnalta nuoria (mm. Pyyhtiä TPS:ssä ja Nyman Lukosta)

Väärin roolitettuja joukkueita?
 
Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ihan kivat pöhinät täällä. Suurin ongelma on se, että mihin ketjuihin herrat Kontiola, Suomi ja Sebök laitetaan. Vähän aikaa sitten mietittiin, että pitääkö Ripan hypätä kaukaloon kun ei ole yhtään kunnon sentteriä.
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Samoin sieltä löytyy kärkimiesten rinnalta nuoria (mm. Pyyhtiä TPS:ssä ja Nyman Lukosta)
Vähän huonoja esimerkkejä siinä mielessä, että Nyman oli kauden alkaessa Lukon 13. hyökkääjä ja Pyyhtiä ei mahtunut edes TPS:n kokoonpanoon. Eli juuri kuten @Takapiiska sanoi, ei heitä oltu asetettu kärkirooleihin ennen kautta, vaan ovat itse itsensä sinne kauden aikana nostaneet.

Edit. Mutta mielestäni molemmilla on hyvä pointti. @Kyle voi olla oikeassa siinä, että kärkijätkät kannattaa ehkä jakaa useampaan ketjuun. @Takapiiska on mielestäni oikeassa siinä, että mestarikandidaatin ykkösketjuun ei sovitella kauden alla Odenin tasoista kaveria, vaikka tällä saattaa kauden aikana potentiaalia kyseisen rooli nappaamiseen ollakin.
 
Viimeksi muokattu:

Kyle

Jäsen
Vähän huonoja esimerkkejä siinä mielessä, että Nyman oli kauden alkaessa Lukon 13. hyökkääjä ja Pyyhtiä ei mahtunut edes TPS:n kokoonpanoon. Eli juuri kuten @Takapiiska sanoi, ei heitä oltu asetettu kärkirooleihin ennen kautta, vaan ovat itse itsensä sinne kauden aikana nostaneet.

Kuitenkin myös Lukko aloitti siten että parhaat pistemiehet oli ripoteltu eri ketjuihin ja heidän kanssa pelasi ennakkoon eri tason pelaajia. Eli eivät ole laittaneet kaikkia parhaita samaan läjään. Tämä on yleisesti ihan nykypäivän trendi, että yritetään tehdä tasaiset kolme ketjua jolloin saadaan tasapainoinen joukkue.

Jos vähän vetää överiksi niin yksi vaihtoehto olisi esim:

Saarela - Kontiola - Järventie
Suomi - Virtanen - "Mingoia"
Mieho - Sebok - Joo Ikonen
Päkkilä - Ikonen - Nalli
Mäntykivi, Oden

Jokatapauksessa itse en näe automaattisesti, että Suomi ja Kontiola tulisi laittaa samaan ketjuun muuta kuin ylivoimalla.
 
Rantsukoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Erikoistilanne vastuut määrittelevät pitkälti peliajan. Sama se onko ykkösessä vai kolmosessa. Uskon edelleenkin, että Saarela on keskellä ja Virtanen laidalla.
 
Takapiiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Entä jos katsoo Lukon kokoonpanoa? Siellä on kolme pisteissä parasta hyökkääjää (Audette, Koivistolainen, Skalicky) kolmessa eri ketjussa.

Samoin TPS:lla ei ole pistetty parhaita(Kestler, Pajuniemi/Pärssinen) samaan koriin, vaan ripoteltu eri ketjuihin.

Samoin sieltä löytyy kärkimiesten rinnalta nuoria (mm. Pyyhtiä TPS:ssä ja Nyman Lukosta)

Väärin roolitettuja joukkueita?
Ei todellakaan vaan oikein roolitettuja. Ja samanlaista roolitusta myös ilvekseen haluan
 
torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Yhtä maalintekoon kykenevää laituria kärkiketjuihin ja laadukasta kiekollista puolustajaa tosiaan kokoonpano vielä kaipailee. Uskon, että nämä löydetäänkin tällä kertaa. Kyllä toimiston tekeminen näyttäisi olevan ihan eri tasolla kuin viime kaudella, ja hyvä näin.

Suurin kysymysmerkki tällä hetkellä lienee muutaman puolustajan loukkaantumistilanne, eli Peltolan ja Airolan. Peltolalla taisi olla joku polvileikkauksessa tullut "hermo-ongelma"? Nämä ovat sitten todella vaikeita tapauksia. Toivottavasti uusi leikkaus on onnistunut, muuten luulen, että pelaaminen on mahdotonta. Tiedän erään samanlaisen tapauksen, mutta kyse oli ranteesta siinä. Useita korjausleikkauksia vaadittiin tuossa tapauksessa. Airolasta ei mitään hajua, että mikä on vialla, vai onko vain niin linnunluinen kaveri. Näppilälle on siis hommia kyllä. Uskon molempien ruotsalaisten ottavan paikkansa kokoonpanosta hyvinkin.

Hyökkäyksessä Järventien tilanne askarruttaa, mutta en näe suurta ongelmaa, vaikka lähtisikin Atlantin taakse. Odenia monet sijoittelevat katsomoon ja reserviin, mutta eiköhän hän paikkansa kokoonpanosta ota. Kyllähän kaverin potentiaali nähtiin silloin nuorten mm-kisoissa. Oli joukkueen parhaita tuolloin. Mäntykivi puolestaan on lähtökohtaisesti reservissä/KooVeessa, ja saa tilaisuuksia loukkaantumisten myötä.

Suomi-Kontiola-Joo.Ikonen
Virtanen-Sebok-X
Mieho-Saarela-Oden
Päkkilä-Jo.Ikonen-Nalli
Mäntykivi

Parikka-X
Peltola-Johansson
Elorinne-Hatakka
Salmela-Lööf
Airola, Aho

Langhamer
Zherenko

Hyökkäykseen varmasti haetaan vielä toistakin laituria, tai sitten Järventie jää vielä kaudeksi.
 
Takapiiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kärjistetysti meillähän oli parhaat ripoteltuna etenkin loppukaudesta eri ketjuihin Mese nelosessa, Maccelli kakkosessa ja Suomi ykkösessä
Minun kokoonpano hahmotelmassa pointti ei ollut siinä, että haluan kaikki munat samaan koriin, vaan siinä, että sitä tasonsa todistanutta laatua on tarpeeksi ja niitä koreja on väkisinkin useampi.
Onhan tuossa hahmotelmassani muuan Joona Ikonen kolmosessa. Minulle kelpaa kyllä Kontiola ja Suomi eri ketjuissakin, kunhan sitten ei käy niin, että nämä parhaat joutuvat kannattelemaan ketjujaan yksin.
Lukossa on Audetten vierelle heittää muuan Aleksi Saarela ja Skalickyn vierelle Pospisil. Koivistoisen ketjussa on Repo. Kaikki nuo ovat valmiita pelimiehiä.
 
Slite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Mulla on jostain syystä sellainen fiilis, että Suomi-Kontiola ei oikein toimisi. Mitään perustetta tälle ei ole, mutta jotenkin tekisi mieli istuttaa Supi mieluummin Sepon ketjuun.
 
raipe1993

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sharks
Voihan nuo tulevat ketjut asettaa myös muotoon.
Suomi-Sebok-JooIkonen
Järventie-Kontiola-"Mingoia"

Noissa nyt ei kauheasti etukäteen valitettavaa löydy, ja muihin ketjuihin on sitten työteliästä ja potentiaalista pelaaja taistelemaan pelipaikoista. Pakisto huutaa yhtä kiekollista mielellään rightin puolustajaa.
 
Nemonieminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Isles
Aamulehdessä Järventie ei ollu sopimuksellisissä pelaajissa, ei välttämättä kokoonpanossa ollenkaan. Toisaalta jos mukana niin saa nähdä miten Järventie pärjää ilman Maccellia
 
torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Aamulehdessä Järventie ei ollu sopimuksellisissä pelaajissa, ei välttämättä kokoonpanossa ollenkaan. Toisaalta jos mukana niin saa nähdä miten Järventie pärjää ilman Maccellia
Tarvitseeko Ilves edes Robyn kaltaista pelaajaa, mikäli menestyä haluaa? Itse en jää itkemään perään, mikäli häipyy. Maccelli on se isoin menetys hyökkäyspäässä.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tarvitseeko Ilves edes Robyn kaltaista pelaajaa, mikäli menestyä haluaa? Itse en jää itkemään perään, mikäli häipyy. Maccelli on se isoin menetys hyökkäyspäässä.

Ei välttämättä. Mutta jos junnuja vetää noin tehokkaan tulokaskauden, niin voipi olla että kehityksen jatkuessa voisi olla aika hyvä palanen. Näistä kahdesta (Maccelli & Järventie) Roby on kuitenkin lähtökohtaisesti se lupaavampi kaveri.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös