Ilveksen kannattajatoiminta ja -matkat kaudella 2020–2021

  • 4 505
  • 10

Tompsoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Uusi vuosi, uudet kujeet, tänä vuonna jälkimmäinen konkretisoituu entistä enemmän.

Viime kausi oli alkukankeudesta huolimatta varsin hyvällä tasolla sekä kentällä että katsomossa. Karvas maku jäi kuitenkin kielen päälle, kun playoffeja ei pelattukkaan eikä runkosarjan kruunaavaa reissua Hämeenlinnaan päästy järjestämään. Jos unohdetaan nämä, niin kaudesta jäi myös paljon hyviäkin muistoja, esimerkkinä vaikkapa joulun jälkeinen Kouvolan reissu sekä maaliskuinen kotipeli HIFK:ta vastaan.
Tänäkin vuonna on tavoitteena lähteä jokaiseen lauantaipeliin, kuitenkin vallitsevien rajoitusten takia muutokset ovat mahdollisia lyhyelläkin varoitusajalla (rajoitusten kiristyminen, lippuja ei riitä vieraskannattajille yms yms.), ja niistä pyritään tiedottamaan Osaston sosiaalisen median kanavissa.

Vallitsevan koronatilanteen vuoksi suosittelemme reissuillamme kasvomaskin käyttöä. Busseihin varataan käsidesiä. Emme pysty takaamaan turvavälien säilymistä koko reissun ajan, mm. bussit joudutaan myymään täyteen, jotta matkan hinta pysyy inhimillisenä. Tästä syystä etenkin toivoisimme, että maskeja käytetään. Osallistuthan reissulle vain terveenä! Jos rajoitukset tiukentuvat niin, että reissu joudutaan perumaan, palautamme jo maksetut rahat takaisin. Ajankohtaisia virallisia suosituksia ja määräyksiä aiheeseen liittyen voit seurata THL:n sivuilta: https://thl.fi/fi/.

Lauantain vieraspelit (klo 17:00, ellei toisin mainita)
3.10. HIFK-Ilves
10.10. KooKoo-Ilves
24.10. Sport-Ilves
31.10. KalPa-Ilves
21.11. Jukurit-Ilves
5.12. HPK-Ilves
2.1. Sport-Ilves
9.1. KalPa-Ilves
23.1. Sport-Ilves
20.2. Kärpät-Ilves
27.2. HPK-Ilves
6.3. JYP-Ilves

Ensimmäiselle vierasreissulle voi ilmoittautua, linkki ilmoittautumislomakkeeseen löytyy alempaa.

Osasto 41 järjestää kannattajamatkan Helsinkiin 03.10.2020 pelattavaan otteluun HIFK-Ilves. Matkaan lähdetään Bar Passionin edestä Tullikamarin aukiolta klo 13:30.
Matkan hinta on Osasto 41:n jäseniltä 30€ ja muilta 35€. Hinta sisältää edestakaisen bussimatkan hyvässä seurassa sekä seisomakatsomolipun otteluun.
Matkan toteutuminen vaatii 30 ennakkoon ilmoittautunutta henkilöä. Ilmoittautuminen päättyy 02.10. kello 23:00.
Ilmoittaudu HIFK-pelin matkalle tästä! (Linkki vie Osasto 41:n nettisivuille)
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Mikäs ilmoittautuneiden tilanne? Oma matkan kohtalo selviää tänään pääsenkö vai en.
 

Kyle

Jäsen
Onneksi eivät sentään hajoittaneet muiden omaisuutta, vaan pelkästään nolasivat itsensä.

Kyllähän ne nolasivat koko Ilves-yhteisöä, eivät pelkästään itsensä. Nykypäivänä on trendi, että kun kuuluu johonkin tahoon, järjestöön tai tässä tapauksessa kannattajaporukkaan niin muka voidaan piiloutua sen taakse, että yksittäiset hölmöilyt kuitataan yksityshenkilönä tehtyinä hölmöilyinä. Se on ihan sama jos Ilves-kannattajat tekevät jonkun hienon tempauksen, niin ei siitä ota krediittiä idean keksinyt taho vaan koko kannattajaporukka. Sama pätee myös negatiivisessä mielessä, jos yksittäinen kannattaja perseilee, niin kyllä se leimaa koko porukkaa. Eihän tässäkään tapauksessa ollut tarkoitus leimata yksittäisiä Tapparan kannattajia roskaamisesta, vaan yleisesti dissata Tapparan kannattajia roskaamisesta.

He esiintyvät mediassa Ilves kannattajina, niin se voi olla kuka tahansa Ilves-fani. Minä, sinä tai kuka tahansa, joka tuntee olevansa Ilves kannattaja. Tässä tapauksessa on helppo olettaa, että tyhjään halliin ei ole päässyt ketään randomia kadun tallaajaa, vaan ovat esim Osasto 41 jäseniä jotka muutenkin vastaavat tyhjän hallin rekvisiitasta (oletus pl. mainokset).

Kierolla tavalla hauska yritys, mutta nyt kun meni vihkoon (jäivät kiinni) niin ihan älyttömän nolo juttu. En oleta, että tulisivat omilla naamoillaan julkiseen anteeksi pyyntöön. Anteeksi pyydettävää olisi sekä Ilveksen kannattajia, kuin myös Tapparan kannattajia kohtaan ja se olisi paras mahdollinen korjausliike. Seisoa kuin mies(?) omien tekojensa takana.
 

Kyle

Jäsen
Mitkä hiton me? Mitäs jos ei yleistettäis parin riemutampion takia.

Tämä valitettavasti se viesti on. Jätkät on vetäneet Ilveksen kamat päälle ja nyt nolaavat itseään sosiaalisessa mediassa + oikeassa mediassa.
Mistäs sitä ulkopuolinen tietää videolta, ettei kyseessä ole juuri sinä tai minä (ei sentäs sinä ja minä)?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös