Ilkka Remes ja Taavi Soininvaara

[BitterX]

Sain inspiksen avata kirjallisuuden tämän lajityypin suomalaisedustajille oman ketjun luettuani Taavi Soininvaaran kirjan "Jumalten sota". Luin kirjan kahdessa päivässä. Tämä oli ensimmäinen lukemani Soininvaaran kirja. Remeksen aikuisille tarkoitetut thrillerit olen uusinta (Pyörre) lukuunottamatta lukenut kaikki. Ja kaikki niistäkin vahvan koukkuunjäämispotentiaalin takia hyvin nopeasti.

"Jumalten sota" oli hyvinkin ylilyövä, niinkuin ovat olleet useat Remeksenkin kirjat, mutta näissä fiktioissa esitetyt faktat ovat hyvinkin totuudenmukaisia ja asiantuntevia. Kummatkin kirjailijat ovat todellakin perehtyneet kirjoittamiinsa asioihin useiden asiantuntijoiden avulla, vaikka itse juonessa mielikuvitus laukkaakin todella vilkkaasti. Yhteistä näissä kahdessa kirjailijassa verrattuna heidän amerikkalaisiin esikuviinsa on myös se, että nämä suomalaiskirjailijat pyrkivät välttämään kirjassa esiintyvien hahmojen demonisointia sekä absoluuttista hyvät vs. pahat asetelmaa kertomalla asiat kaikkien hahmojen näkökulmasta. Toisaalta nämä kirjailijat pyrkivät myös välttämään esimerkiksi Henning Mankellille tyypillistä psykologista synkistelyä - tosin onhan Mankellin lajityyppikin erilainen.

Itseäni Remeksen, ja yhden esimerkin perusteella myös Soininvaaran kirjoissa viehättää juuri nuo mainitut asiat: poliittisiin ja teknisiin yksityiskohtiin perehtyminen, absoluuttisen demonisoinnin välttäminen sekä synkistelyn vähäisyys.

Sekä Soininvaaran että Remeksen kirjoja on käännetty saksaksi, mutta tietääkseni ei muille kielille. Ei liene sattumaa: kirjojen suomikeskeisyys ei vetoa ulkomaisilla markkinoilla, mutta saksalaisille suomikeskeisyys on esimerkiksi amerikkalaisiin, englantilaisiin ja ranskalaisiin verrattuna paremman suomitietoisuuden ansioista pienempi este.

Muita faneja?

 

[Mac^]

Löytyy. Remestä on luettu, jostain syystä ei vielä kaikkia, mutta suurin osa kuitenkin.

Samoja asioita olen huomannut kanssasi: koukkuun jää helposti, joten nopeasti tulee luettua. Nimenomaan objektiivisuus - tai se, että kaikkien tärkeiden ajatuksenkulkuun pääsee mukaan on mielestäni hyvä seikka. Jos lukisi uutisista sellaisista ihmisistä, voi ajatella heitä ajatella heti joiksikin mielipuoliksi, mutta ainakin Remeksen kirjoissa sitä "on pahiksenkin bandwagonissa", jos tällainen ilmaus sallitaan. Poliittisuus ja tekniset yksityiskohdat niinikään kiinnostavat.

Ei sinänsä ihme, että kirja myy Saksassakin, sijoittuvathan tapahtumat monesti Saksaan vähintäänkin sivuavasti. Melko tärkeässäkin osassa Saksan tapahtumat ovat esimerkiksi Pahan perimässä. Neuvostoliitto tuntuu olevan kuitenkin se paha, on poispääsyä Neuvostoliiton vaikutusvallan alaisuudesta ja satelliittimaana olemisesta tai Karjala saadaan takaisin jne.

Täytyykin varmaan katsella jotain tietoja tuosta Soininvaaran kirjasta ja hommata sekin joskus luettavaksi.

 

[sininen]

Luin tuon Jumalten Sota-kirjan muutama viikko sitten. Olin oikeastaan pakkoraossa, koska olin lähdössä pitkälle junamatkalle ja onnistuin unohtamaan lukemiseni kotiin. Niinpä oli pakko Pasilan aseman R-kioskilta ottaa joku opus mukaan, ettei tarvinnut matkaa kuluttaa maisemia katselleen.

Jumalten sodan alku oli lupaava ja mukaansatempaava, mutta kirjan edetessä tuskastuin. Pelkistetyn hyvä-paha-asetelman välttämisestä tulee toki plussaa, mutta päähenkilöiden motiivit olivat minusta naurettavan ohuita varsinkin kun ottaa huomioon sen että kolmas maailmansota kolkutti ovelle. Naurettavuuden kruunasi viimeinen sivu, jonka luettuaan tuntui siltä, että nyt riitti kirjailijallekin nämä Ratamo-seikkailut.

Remeksen kirjat olen lukenut kaikki paitsi uusimman. Tai ainakin olen aloittanut jokaista. Eniten pidin ensimmäisistä kirjoista: Pääkallokehrääjä, Karjalan lunnaat ja Pedon syleily olivat mielestäni hyvää luettavaa. Sitten Remes alkoi yrittää liikaa ja maailmoja syleilevät juonenkäänteet veivät huomion henkilöhahmojen kehittämiseltä. 6/12-kirjaa en saanut edes luettua loppuun kyllästyttyäni henkilöiden muovisuuteen ja kökköön dialogiin jo sadan sivun paikkeilla. Sitten sain vanhasta muistista joululahjaksi viime vuoden kirjan (Pahan perimä). Pitkään en viitsinyt koskeakaan siihen edellisen kirjan kokemusten jäljiltä, mutta lopulta kesälomalla avasin kirjan, luin kahdessa päivässä ja yllätyin taas positiivisesti. Juoni laukkasi edelleen vähän turhan villisti ja teekkareiden ohjuspuuhat olivat vähän naurettavia, mutta muuten kirja oli aiheeltaan mielenkiintoinen ja tarina hyvin taustoitettu.

Soininvaaran kirjoja en aio itse enää lukea, mutta Remekselle tulee taas uutta luottoa. Jo siksikin, että saan uusimman kirjan taas puoliväkisin joululahjaksi.

 

[Beneway]

Täältä löytyy yksi Soininvaaran "fani". Lainausmerkeissä siksi, että aika harvoin tulee kirjoja loppupeleissä luettua, eikä fani -termi oikein sovellu meikäläiseen. Remestä taas en ole lukenut kertaakaan, ehkäpä pitäisi.

Nyt on tullut luettua yhteensä kolme Soininvaaran kirjaa järjestyksessä alkaen Koston Komissiosta. Tämän takia Arto Ratamon tarina ei ole ollut ihan selvä alusta lähtien, mutta hyvinhän tuohon on mukaan päässyt. Eli nyt on Koston Komission lisäksi on luettuna Ikuisesti Paha ja Vihan Enkeli.

Itse kirjoista olen kyllä pitänyt, mutta ei-niin-aktiivisena lukiana minulla ei oikein ole taskussa muita kirjoja mihin verrata. Faktapohja on todellakin aika totuudenmukaista ja asioista on muutenkin otettu aika huolella selvää, tottakai. Meno on kyllä välillä helvetin kovaa ja siinä on kyllä lukijalla koko mielikuvituskapasiteetti käytössä, mutta omakohtaisesti tällaisestä pidänkin.

 

[morningstar]

Kummankin herran tuoreet teokset kuuluvat joka joulu vakiolahjatoiveisiini. Pidän molempien tyylistä, mutta ehkä Soininvaarasta aavistuksen verran enemmän. Soininvaaran kirjoista löytyy mehukkaampia henkilöhahmoja, tätä tietenkin edesauttaa se, että hän on käyttänyt samoja päähenkilöitä koko tuotantonsa ajan. Muutenkin Soininvaaran kirjoissa on vähän enemmän elämän makua, koomistakin. Remeksen kirjat ovat pykälän verran kliinisempiä.

Kaikesta huolimatta kummankin kirjailijan teokset ovat mielestäni korkealaatuista viihdekirjallisuutta.

 

[Kaani]

Molempia on tullut luettua, mutta Soininvaara on jäänyt nykyään todella vähäiselle huomiolle enkä ole uusimpiin tutustunut. Remekset löytyy kaikki hyllystä ja juuri viikonloppuna sain Pyörteen päätökseen.

Remes on suosikki suomalaisista kirjailijoista Jarkko Sipilän ohella. Todella koukuttavia kirjoja.

 

[Hevosmies]

Remeksen kirjat olen lukenut kaikki paitsi uusimman. Tai ainakin olen aloittanut jokaista. Eniten pidin ensimmäisistä kirjoista: Pääkallokehrääjä, Karjalan lunnaat ja Pedon syleily olivat mielestäni hyvää luettavaa.

Tästä olen täysin samaa mieltä, ensimmäiset Remekset olivat aivan upeita. Myös Ruttokellot oli "suomalaisen lajityyppinsä ensimmäisenä" jopa loistelias, sen kanssa aloitin Remes-kokemukseni. Pääkallokehrääjän ja Pedon syleilyn olen lukenut kaksi kertaa, eikä niihin kulunut kuin ne pari päivää per kirja, mutta Nimessä ja veressän lukeminen oli ensimmäisistä riveistä yhtä tuskaista kuin mainoskanaviemme seuraaminen parhaaseen katseluaikaan.

Hiroshiman portti - no jaa, kai jokaisen piti löytää sisäinen pikku danbrowninsa.

Soininvaara aloitti myös hyvin, Ebola Helsinki, mutta mun on tunnustettava, etten mää tältä istumalta pystyisi sanomaan kumpi herroista on minkäkin kirjan viiden viime vuoden aikana kirjoittanut. Niin samantyyppisiä ne - puusilmini - ovat.

 

[teemu_s]

Onko kukaan muu sattunut katsomaan Soininvaaran Ratamo-kirjoihin perustuvaa sarjaa? Kokonaisuudessaanhan se löytyy jo CMorelta mutta itse seurailen MTV3:n kautta tallentaen. Täysin yksi yhteen tarina ei seuraa mitään kirjaa vaan vahvasti mukaellen. Aluksi hiukan aristelin myös Samuli Vauramoa ja Jukka Puotilaa päärooleissa sillä olihan kirjoissa Ratamo ja Ketonen kuvattu "hiukan" toisenlaisiksi tyypeiksi. Molemmat ovat ottaneet kuitenkin roolit omikseen ja tehneet niistä hyvät. Tarina on myös perhanan mielenkiintoinen!

 

[U2]

Remekset on luettu ja tykätty. Mutta nyt tämä uusin - Perikato - on ollut, no... tylsä. Jokunen sivu vielä jäljellä, joten kyllähän tuo tulee läpi kahlattua.

 

[Roger Moore]

Onko kukaan muu sattunut katsomaan Soininvaaran Ratamo-kirjoihin perustuvaa sarjaa? Kokonaisuudessaanhan se löytyy jo CMorelta mutta itse seurailen MTV3:n kautta tallentaen. Täysin yksi yhteen tarina ei seuraa mitään kirjaa vaan vahvasti mukaellen. Aluksi hiukan aristelin myös Samuli Vauramoa ja Jukka Puotilaa päärooleissa sillä olihan kirjoissa Ratamo ja Ketonen kuvattu "hiukan" toisenlaisiksi tyypeiksi. Molemmat ovat ottaneet kuitenkin roolit omikseen ja tehneet niistä hyvät. Tarina on myös perhanan mielenkiintoinen!

Ratamo tuli tuossa joulun aikana katsottua ja oli kyllä perkeleen hyvä. Koukuttava sarja ja parissa päivässä katsoin kaikki jaksot. Kirjoja en ole lukenut joten siinä mielessä Vauramon ja Puotilan sopivuutta rooleihin en osaa arvioida, mutta toisaalta molemmat on kyllä sen verran hyviä näyttelijöitä että täyttävät roolinsa. Etenkin Jukka Puotilan suorittamisessa on aina tehtaan takuu.

 

[BitterX]

Onko kukaan muu sattunut katsomaan Soininvaaran Ratamo-kirjoihin perustuvaa sarjaa? Kokonaisuudessaanhan se löytyy jo CMorelta mutta itse seurailen MTV3:n kautta tallentaen. Täysin yksi yhteen tarina ei seuraa mitään kirjaa vaan vahvasti mukaellen. Aluksi hiukan aristelin myös Samuli Vauramoa ja Jukka Puotilaa päärooleissa sillä olihan kirjoissa Ratamo ja Ketonen kuvattu "hiukan" toisenlaisiksi tyypeiksi. Molemmat ovat ottaneet kuitenkin roolit omikseen ja tehneet niistä hyvät. Tarina on myös perhanan mielenkiintoinen!

Mulla myös seurannassa Ratamo-sarja Maikkarilta boksille tallentaen. Ensimmäisen jakson aikana tökki tosiaan tuo, kun Vauramon esittämä Ratamo ja Puotilan Ketonen ovat huomattavasti "synkempiä" tyyppejä, kuin Soininvaaran kirjoissa. Nyt toisen ja kolmannen jakson jälkeen (neljäs odottaa boxilla katsomistaan) tuo ei enää niinkään töki, koska tosiaan tarina on mielenkiintoinen ja nuo roolisuoritukset juuri valitulla tavalla erittäin hyviä. Kuten @Roger Moore edellä kirjoitti, niin varsinkin Puotilan roolisuorituksissa on tehtaan takuu.

Itse tarinahan on jostakin Soininvaaran Ratamo-kirjasta (en muista nyt mistä - olisiko ollut "Venäläinen Vieras") tuttu, mutta sopivasti muunneltu, että jaksaa katsella jännityksellä sarjanakin.

Kokonaisuudessa täältä myös Ratamo-sarjalle plussat. Ainakin tähän mennessä.

Remekset on luettu ja tykätty. Mutta nyt tämä uusin - Perikato - on ollut, no... tylsä. Jokunen sivu vielä jäljellä, joten kyllähän tuo tulee läpi kahlattua.

Jep - uusin Remes oli lievä pettymys täälläkin. Aiemmat on tullut ahmittua muutamassa illassa - Perikadon kanssa ei tullut mielenkiintoa samanlaiseen hotkimiseen. Noin yleisesti ottaen Remeksen (kuten osin Soininvaarankin) kirjat ovat viiltävän ajankohtaisia ja taustatyöt on tehty kunnolla. Myös tässä uusimmassa.