Iisalmen Peli-Karhut 2017–2018 – karsinnoista pudotuspeleihin?

  • 133 517
  • 403

JusuPlus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa HT, Kiekko-Espoo
Laskit väärin. Kolme lainaa, jotka eivät ole koko kauden miehiä, Kinnunen on niin ja näin, mutta lasketaan mukaan niin saadaan lukua kasvatettua.

E: Laskin siis koko kauden lainat, kuten käskit.

Ok. Itse laskin, Kinnusen, Kokkolan, Piipposen, Juusolan ja Nevalaisen. Mutta juu, kiitoksia selvennyksestä, kun olet paremmin perillä näistä.
 
Viimeksi muokattu:

Knap

Jäsen
Ei malta olla taas sanomatta Koposesta. Vittu että oli lapanen taas tänään. Lahjoitti aivan käsittömiä paikkoja vastustajille ja oikeastaan aina kun on kentällä, saa pelätä että omissa soi. Ylivoimalla kun kiekko kiertää Koposen kautta, pelottaa eikö saa kiekkoa kiinni vai syöttääkö vastustajalle. Tänään toki hommasi kolme jäähyä vastustajalle, joka varmaan nostaa peliaikaa. Olen tässä pohtinut, ja ainut vaihtoehto Koposen peluutukseen on se, että KalPa pakottaa peluuttamaan Koposta, tai muuten lähtee nämä hyödylliset kaverit (Kokkola, Piipponen ja Kinnunen). Ei tuohon ole mitään muuta järkiperäistä syytä, Kokkonen pesi tänään Koposen noin 100-0.
 
Lätkä

Jäsen
Olen tässä pohtinut, ja ainut vaihtoehto Koposen peluutukseen on se, että KalPa pakottaa peluuttamaan Koposta, tai muuten lähtee nämä hyödylliset kaverit (Kokkola, Piipponen ja Kinnunen)

Se menee juuri noin! Nyt aletaan Iisalmellakin saada pikkaisen tuntumaa, mitä se "farmarin" rooli käytännössä tarkoittaa.

Kirjoitin samasta asiasta jo 10 vuotta sitten, kun Kyrpät tunkas kentällisen omia jannujaan hakemaan peliaikaa Hokkiin. Siinäpä sitten omat tai Hokin itse hankkimat pelaajat siirtyivät tuppea pureskelemaan katsomon puolelle. Ja vittutti niin, että meinas pää haljeta!

Mietin yksikseni hiljaa, kun IPK noustessa Iisalmella huohotettiin KalPa-yhteistyön(siloitellumpi nimitys ikiomalle KalPa-farmisopimukselle) nimeen. Näytti niin ruusuiselta, jossa ilm. iisalmelaiset luulivat saavansa päättää, ketkä pelaa ja ketkä eivät. Ehei! Ei se pojat farmaritouhuissa niin mene.

Toivon mukaan heräätte..tai siis IPK herää ajoissa tuosta "KalPa-yhteistyöstä", jottei käy sillai, että iisalmelaiset herää ja kylästyvät paikkakunnan kiekkoylpeyteen. Se on sen jälkeen menoa, kun kiinnostuksen vähentyessä tulot vähenevät samassa suhteessa.

Tuollaisista farmari-sopimuksista pitäisi jokaisen mestis-seuran tehdä loppu! Moiset sopimukset ovat, kuin syöpä...ja vieläpä laatua hitaasti tappava!
 
-Olvi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Leijonat

Minä en ole ikinä ymmärtänyt tätä itkemistä näistä liiga-lainoista ja ns. farmisopimuksista. Ilman niitä mestiksen taso ois täysin paska ja varmasti Iisalmessakin pelattaisin 2-divaria jos omilla ukoilla mentäisiin. Omien junnujen perään itkeminen on ihan turhaa, koska niitä ei ole tulossa mestikseen seuraavaan viiteen vuoteen yhtään.Eli mihin tässä pitäisi herätä???
Itse ainakin olen helvetin iloinen että meillä on kalpan kanssa yhteistyötä ja ollaan saatu sieltä joukkueen top3 hyökkääjista kaksi(Kokkola, Piipponen). Mukava myös katsella muiden seurojen liigapelaajia, jotka nostavat omalla tekemisellään joukkueitaan lentoon. Pelataan kuitenkin kilpaurheilua, joten siinä jos missä "varustelu" on sallittua jos meinataan menestyä.
 
Sven Tuuva

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Kalpa & Jokerit
Olvilta hyvä argumentti tähän paikkaan.

Niin kauan kun Iisalmesta puuttuu harjoitusjäähalli niin en usko, että kovin moni junnu pystyy kehittämään itseään mestis tasolle Iisalmessa. Ne vähänkin lahjakkaammat lähtevät kalpan junnuihin ja tulevat sitten takaisin Iisalmeen lainalle, kun aika koittaa. Ipk:n pelaajapolku valitettavasti tyssää jääaikoihin, eikä se asia korjaannu vielä moneen vuoteen (kiitos uuden uimahallin).
 
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Se menee juuri noin! Nyt aletaan Iisalmellakin saada pikkaisen tuntumaa, mitä se "farmarin" rooli käytännössä tarkoittaa.

Kirjoitin samasta asiasta jo 10 vuotta sitten, kun Kyrpät tunkas kentällisen omia jannujaan hakemaan peliaikaa Hokkiin. Siinäpä sitten omat tai Hokin itse hankkimat pelaajat siirtyivät tuppea pureskelemaan katsomon puolelle. Ja vittutti niin, että meinas pää haljeta!

Mietin yksikseni hiljaa, kun IPK noustessa Iisalmella huohotettiin KalPa-yhteistyön(siloitellumpi nimitys ikiomalle KalPa-farmisopimukselle) nimeen. Näytti niin ruusuiselta, jossa ilm. iisalmelaiset luulivat saavansa päättää, ketkä pelaa ja ketkä eivät. Ehei! Ei se pojat farmaritouhuissa niin mene.

Toivon mukaan heräätte..tai siis IPK herää ajoissa tuosta "KalPa-yhteistyöstä", jottei käy sillai, että iisalmelaiset herää ja kylästyvät paikkakunnan kiekkoylpeyteen. Se on sen jälkeen menoa, kun kiinnostuksen vähentyessä tulot vähenevät samassa suhteessa.

Tuollaisista farmari-sopimuksista pitäisi jokaisen mestis-seuran tehdä loppu! Moiset sopimukset ovat, kuin syöpä...ja vieläpä laatua hitaasti tappava!

Mikä on siis ehdotuksesi näille ”farmiseuroina” tai yhteistyöseuroina toimiville Mestis-joukkueille? Kyllähän nämä farmi- ja yhteistyösopimukset ovat taloudellisesti aika lailla välttämättömiä suurelle osalle Mestis-seuroja. Emoseura hoitaa ainakin osan palkkakuluista ja jos farmi sattuu sijaitsemaan lähellä, niin ei pelaajan tarvitse välttämättä muuttaa farmipaikkakunnalle asumaankaan.

Kuten tuossa aiemmin on kirjoitettu, niin IPK:n kaltainen seura jos meinaa omista kasvateista Mestis-pelaajia saada, niin useimmiten se menee niin, että pelaaja siirtyy C- tai B-ikäisenä isompaan seuraan ja tulee muutaman vuoden päästä takaisin, ellei Liigaan vielä taidot riitä. Jostain A:n Suomi-Sarjasta on aivan liian iso hyppäys Mestikseen, kun se hyppäys A:n SM-sarjastakin on monelle siellä isossa roolissa pelanneelle liian iso.
 
Lätkä

Jäsen
Mikä on siis ehdotuksesi

Olen kirjoittanut Jatkoaika-forumille liki 20 vuotta.

Sarjajärjestelmien uudistamiseen ja farmaripaskan poistoon on varmaan satoja ehdotuksia, mukana myös omat mallini. Tosin vaariaatioista kirjoiteltiin paljon enemmän aikoina, jolloin Spåran Ja KooKoon fanit olivat mukana kuvioissa.

...mutta, lukaisepa niitä, niin luulempa, että saat ed.mainitsemiisi ongelmakysymyksiisi vastaukset.
 
Big Bear

Jäsen
Correalen sopimus purettu yhteisymmärryksessä seuran kanssa. Täytyy sanoa, että Danny-boy on yksi seuran epäonnistuneimmista hankinnoista. Ei jää ikävä, bye bye!
 
Knap

Jäsen
Correalen soppari purettu, kuten olettaa saattoi pelaamattomuuden takia. Uutisessa mainittiin, että vahvistuksia kuitenkin katsotaan edelleen, joten onko tämä sitä eteenpäin menoa? Uskon että sieltä tulee joku jätkä vielä, toivotaan nyt ehkä kuitenkin pakkia, vaikka puolustuspeli ollut joukkueen vahvuus läpi kauden.
 
Lätkä

Jäsen
Toivottavasti on apua...

Näitä Ö-sarjan jenkkejä/kanukkeja on maamme kakkossarjatasolla aina aika ajoin pyörähtänyt... tosin varsin vaihtelevalla menestyksellä.

Tässäpä yksi esimerkki..., joka meinaan maksoi aikas lailla RoKille. Laittoi vielä lopuksi rovaniemeläisen hotellihuoneen täysin palasiksi...ja RoKi maksoi kaiken. RoKi pestasi NHL-portteja kolkutelleen testosteronihyökkääjän | Yle Urheilu | yle.fi

Eli näin siinä siten kävi!

Noin yksi sadasta noista Kanadan mutasarjoista heivatuista pelaajista on edes jonniin moinen APU!

PS. Toivon mukaan tämän "Cicciolinan" lähdön jälkeen ei Iisalmella tarvinnut korjata hotellihuoneita katosta lattiaan?!
 
daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Kalpa Kuopio
Uskaltaisin pelkästään tilastojen perusteella Da Capon olevan hyvä vahvistus joukkueelle. Uskoisin Jasin oppineen kenties uransa epäonnistuneimmasta jenkkihankinnasta Nick Pernulasta HeKin aikana... Muutoinhan Jasin aikaiset rapakon takaa tulleet vahvistukset olivatkin kaikki pelimiehiä.

Millehän sijalle tämä Correole menee Sinkkosen ulkomaanhankinta rankingissa.

Jälkiviisaana on todettava, että pieleen meni, ei muuta kun uutta matoa koukkuun ja tsemit Iisalmeen.
 
Nick Brophy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Tuuristahan nämä ovat kiinni, ECHL ei farmin-farmi -statuksestaan huolimatta ihan toivoton mutasarja ole. Eetu Laurikainenkaan ei kelvannut millään maalin suulle Norfolkissa, mutta JYPissä pärjää hyvin. Oma otanta toki vain siis yhden diggailemani pelaajan perusteella.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Noin yksi sadasta noista Kanadan mutasarjoista heivatuista pelaajista on edes jonniin moinen APU!

ECHL ei ole mutasarja. Sieltä on löytynyt Liigaankin varsin päteviä pelimiehiä esimerkkinä Budish. Tuurilla on osansa, mutta väittäisin todennäköisyyden saada pelimies ECHL:stä olevan kovempi kuin 1/100.
 
Erotuksella, että Budish pelasi ennen Suomeen tuloaan 4 kautta AHL:aa, josta nimenomaan siirtyi Suomeen pelailemaan. Eli varsin tärkeä detalji, kun vertaillaan pelkkiin ECHL:ssä rullaluistelleisiin!
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Erotuksella, että Budish pelasi ennen Suomeen tuloaan 4 kautta AHL:aa, josta nimenomaan siirtyi Suomeen pelailemaan. Eli varsin tärkeä detalji, kun vertaillaan pelkkiin ECHL:ssä rullaluistelleisiin!

Budish ei silti koskaan pystynyt vakiinnuttaa paikkaansa AHL-LIigassa vaan tie vei aina takaisin ECHL:ään. Erittäin tärkeä detalji sekin, että Liigassa huippumies ja AHL-sarjaan ei mahdu. Toinen nyt Liigaa pelaava ECHL:stä saapunut on Michael Parks Sportissa. Ryan Zapolski tuli aikoinaan Lukkoon Liigaa dominoimaan ECHL- sarjasta tai vaikka Tomas Zaborsky. Kaivanko lisää?

E: olen silti sitä mieltä, ettei IPK:n kannata lähteä rapakon toiselta puolelta hakemaan pelimiehiä, koska riskit on aina korkeat.
 
Viimeksi muokattu:

daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Kalpa Kuopio
Toinen nyt Liigaa pelaava ECHL:stä saapunut on Michael Parks Sportissa. Ryan Zapolski tuli aikoinaan Lukkoon Liigaa dominoimaan ECHL- sarjasta tai vaikka Tomas Zaborsky. Kaivanko lisää?

Varmaankin tuohon sarjaan mahtuu hyviäkin pelimiehiä, ei käy kiistäminen. Noista tuota Parksia en pitäisi minään huippumiehenä Liigaan. Oli mitä oli, Correale ei sitä ainakaan Mestiksessä ollut.
 
Knap

Jäsen
Correale EIHLään, eli Englannin pääsarjaan. Samassa sarjassa pelaa myös muuan Ainars Podzins.

Pari tuntia aikaa laittaa nimiä paperiin mahdollisten hankintojen kanssa.
 
Big Bear

Jäsen
Tämän illan peli kuin oltais jo oltu pudotuspelissä: tarkkaa peliä kummaltakin joukkueelta ja aika vähän maalipaikkoja. Todella tärkeä voitto. Autio oli taas kerran mies paikallaan, enkä olisi sitäkään heti uskonut että Koponen palkittiin meidän parhaana. No, Autiollehan tuo kunnia olisi kuulunut, mutta ei Koponenkaan ollut lainkaan huono. Tiedä vaikka siitä tulisi vielä jonkinmoinen pakki Mestikseen.
Keskiviikkona sitten Lempäälän Gardenissa LeKin kimppuun.
 
Knap

Jäsen
Koponen ei ollut aivan paska, mutta herätti taas sydämentykähdyksiä, kun Koponen päättää omalta alueelta antaa avaussyötön vastustajan lapaan josta pääsee vapaasti vetämään. Niin, en kyllä usko, että tulee enää tämän kauden jälkeen IPKssa koskaan pelaamaan, hyvä jos siitä vielä jollekkin sarjatasolle joskus tulee puolustaja, tai vaikka huoltaja.

Nyt taas näyttää hyvältä, Lempäälästä voitto, niin näyttää tosi hyvältä. Vieraissa kohdataan: LeKi, Ketterä, Peliitat noista otteluista kun saisi kuusi pistettä LeKiltä ja Peliitoilta, niin pistesaalis olisi 68, se vaatisi todennäköisesti vielä yhtä kotivoittoa, ja kotona on Jokipojat, LeKi ja RoKi vastassa, noista yhdestä vähintään voitto, niin runkosarjan voisi päättää 71 pisteeseen.

Espoolla vastassa: KeuPa, Jokipojat, Peliitat, Hermes, RoKi, K-Vantaa. Eli aika tasainen otteluohjelma IPKn kanssa, heillä myös kaksi kuudenpisteen ottelua.
RoKilla vastassa: SaPKo, KeuPa, LeKi, Hermes, EU ja IPK.
LeKillä vastassa: IPK, RoKi, SaPKo, IPK, Jokipojat, Peliitat.

Espoolla piste pudotuspeliviivaan, ja uskon noiden otteluiden jälkeen Espoon pistetilanne olevan n. 71 pistettä. Eli 10 pistettä tulisi lopuista.
RoKilla kolme pistettä pudotuspeliviivaan, ja lopuista otteluista se tulee voittamaan kaksi peliä, eli pudotuspeliviivaan ei riitä, vaikea loppuohjelma. 64 pistettä.
LeKillä 66 pistettä, mutta rosteri heikkenee runsaasti tuleviin otteluihin ja pelit mennyt huonommin viime aikoina, joten onnistuu kaatamaan vain Peliitat ja mahdollisesti joukkueen Xn kanssa menemään jatkoille, eli pisteet on 70 luokkaa myös LeKillä.
Ts. RoKi tippunut kelkasta hieman, ja sieltä on vaikea nousta enää. LeKi jää ulos pudotuspeleistä oman rosterin kestämyyden takia. IPKn tulisi voittaa omat peliä LeKiä vastaan, niin heistä ei pelkoa.
 
Big Bear

Jäsen
Jonkinlainen ohipeli oli IPK:lta Imatralla, tosin onhan toi Ketterä aika hurjassa liidossa. Tekivät tosin hurjalla prosentilla maaleja.
Tuleva viikko ratkaisee sitten paljon. IPK:lla kotimatsit Jokipoikia ja Lekiä vastaan ja päälle vielä vierailu Heinolassa. Runkosarjan viimeiseen otteluun tulee puolentoista viikon kuluttua RoKi vierailulle.
Loppuohjelma ei voisi olla paljon "helpompi". Jos tämä tilaisuus hukataan, niin ei voi kuin itseä syyttää. Vakaa usko on siihen, että pleijareita pelataan tänä keväänä Iisalmessa. Oikeastaan jokainen muu joukkue paitsi juuri Ketterä kävisi vastustajaksi puolivälieriin.
Onko muuten kenellään tietoa Huttusen Oton tilanteesta (pelaako enää tällä kaudella?) ja mikäs Fominia vaivaa, kun ei ole ollut kokoonpanossa pariin viikkoon.
 
Knap

Jäsen
Tammikuun paras tulokas oli Tatu Kokkola, helmikuun paras tulokas on Aleksi Autio. Hieno esiinmarssi alkuvuodesta nähty IPKn mestistulokkailta, vaikka ovat kummatkin koko kauden ollut parhaimmistoa. Vaikka Autio on ollut loistava, niin Tolonen ansaitsisi myös kyllä peliaikaa, eikä otteet ole olleet Autiota paljon heikompia. Toivottavasti Tolonen jatkaa silti IPKssa, eikä lähde hakemaan sitä selkeää ykkösmaalivahdin roolia muualle, kun oletuksena varmaan oli isompi rooli hienosti menneen viime kauden jälkeen ja tämän kauden vahvan alun jälkeen, toki onhan Tuomaksellakin jo 23 peliä. En osaisi nähdä Tolosta muualla, enkä kyllä usko, että Tolonen haluaisi pois Iisalmesta.

Eilen turpaan, vähän oli kummallinen linja pelissä, tuntui että Jokipojat sai rikkoa paljon enemmän kuin IPK. Ei häviö sen piikkiin mene, mutta olisihan sitä parilla lisä ylivoimalla voinut maalinkin saada. Sarjapaikka varmistui eilisellä pisteellä, joka nyt varmaan oli kuitenkin se ykköstavoite, playoffit olisi se päämäärä. Vahva luotto, että playoffeihin mennään.
 
Lätkä

Jäsen
Tolonen ansaitsisi myös kyllä peliaikaa. Toivottavasti Tolonen jatkaa, eikä lähde hakemaan sitä selkeää ykkösmaalivahdin roolia muualle...

Kajaanissa on omien poikien kotoutuskartoitus maailmalta käynissä... Koskee kaikilla sarjatasoilla pelaavia kajaanilaisia/kainuulaisia. Mikäli kaikki saisi paluutettua, niin eiköhän heitä yhden liigajoukkueellisen verran olisi. Muutaman osalta homma koskee myös Iisalmella!
 
Onnea vaan kotiutusyritykseen. Täältä voitte kotiuttaa ainakin minun puolesta kaikki kainuulaislähtöiset pelaajat, tosin Tolonen on siinä rajoilla että voitaisiin pitääkin täällä. Suomi-sarjassa heistä olisikin varmasti enemmän hyötyä kuin Mestiksessä.
 
KIITOS!

Toivon mukaan pojat lukevat, kuten lukevatkin Jatkoaika.com:a. Mielipiteet ja se, mitä heistä ajatellaan auttaa selventämään ajatuksia ja päätöksentekoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös