Iisalmen Peli-Karhut 2014–2015

  • 69 851
  • 100

-Olvi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Leijonat
Sunnuntaisen yleisöryntäyksen selittää hyvin kun ipk-yhteistyökumppanit tarjosivat yleisölle vapaapääsyn otteluun. Muutenhan Kankaan montussa on nähty 500 molemmin puolin yleisöä. Kyllä täällä Iisalmessa haaveillaan että Peli-karhuista tehdään vakiojoukkue suomisarjaan eikä varmasti mitään mestis-haaveita kellään oo mielessä. Toisaalta isoja ja MENESTYVIÄ firmoja on tässä seurantakana jo tällä hetkellä että siinä mielessä seuran toiminta edustuksen osalta on vakaalla pohjalla. Ostoukko linjalle ei ole mitään tarvetta tällä hetkellä, pienellä korvauksella varmaan muutama hankita saadaan joukkueeseen. Oma juniorituotanto on sitten taas vähän niin ja näin, pelataan aika "mutasarjoja" c-junnuja luukunottamatta eikä sieltä ole ihan heti ketään nousemassa edustuksen mukaan. Toisaalta tulihan meille isommista seurasta paluumuuttajia kun Riihola ja ennen kaikkea viime kaudella ennen loukkaantumistaan liigaportteja kolkutellut Patronen tuli remmiin. Samoin maalivahti Miska Ruotsalainen. Miskalla tosin ei ole tällä kaudella asiaa sarjapeleissä edustuksen maalille, sen verran vakuuttavasti Karhu/Airasvaara kaksikko pelaa. Mutta reeneistä varmasti saa hyvää oppia miesten peleistä.
 

-Olvi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Leijonat
... ei taida olla mustaa valkoisella vielä ja ilmeisesti kaveri etsii paikkaa muualta. Reeneissä näky olevan ja hyvä ukko ois meille ollu. Katellaan, katellaan. Näky kauden alussa IPK:n yhdistetty Janne Laakkonen saaneen kenkään, katellaanpa sitäkin mitä tämän herran kohdalla tapahtuu.
 

Mahika7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
... ei taida olla mustaa valkoisella vielä ja ilmeisesti kaveri etsii paikkaa muualta. Reeneissä näky olevan ja hyvä ukko ois meille ollu. Katellaan, katellaan. Näky kauden alussa IPK:n yhdistetty Janne Laakkonen saaneen kenkään, katellaanpa sitäkin mitä tämän herran kohdalla tapahtuu.

Juuh, Kokkolaan taisi eksyä paikkaamaan vähän meidän vajetta..
 

Big Bear

Jäsen
Tervemenoa vaan Heiskanen Kokkolaan, jos Hermeksen kerran valitsit! Hermeksellä lie varaa maksaa pelaamisesta jotain, IPK:ssa taitaa saada vain kulukorvauksia. Kyllähän rosteri huutaa yhtä nopsajalkaista hyökkääjää, mutta mistäs sellaisen puoli-ilmaisen pelurin löytää?
Toisaalta nykyporukallakin on tullut pisteitä alkukaudesta ihan kohtuullisesti, tosin edessä on ennen joulua vielä paha vieraspeliputki.
 

-Olvi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Leijonat
Jeps, tais olla että Heiskasen tapauksessa "money talks", vai mitä mahika/snoppen tästä tuumailee? Ukoilla varmaan tietoa mitä/mitenkä yleensäkin siellä kokkolassa maksetaan pelaajille? täällä tosiaan taidetaan mennä tuolla "kulukorvaus" periaatteella ja hlökohtaisten sponssien maksuilla. Kyllä mun mielestä 2-3 tempoon sopivaa hyökkääjää tarvitaan, että sinne playoffeihin mennään. Ja edelleen katse kääntyy kuopio-kajaani akselille. Tiainen on ennenkin tullut mukaan kesken kauden, joten sitä kovasti odotan joukkueeseen. Laakkonen varmaan tähyää paikkaa ylempää, mutta esim. joulutaukoon asti näkisin ukon mielellään karhupaidassa.
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Kyllä pelaajille varmaan jotain maksetaan, mutta ei me mistään isoista summista puhuta. Kokkola vetää tällä hetkellä melko hyvin olosuhteiden takia. Täällä treenataan tällä hetkellä 7 kertaa viikossa (jos pelaajilla mahdollisuus osallistua myös aamutreeneihin) ja sitten monella hommataan asunto. Tiedän että osa pelaajista asuu melkein upouudessa omakotitalossa joten onhan sekin varmaan ihan kiva lisä jos tietää että asumisessa ei tarvitse tinkiä.

Mielenkiintoisia nimiä pyörii IPK:n ympärillä kun puhutaan Laakkosesta ja Tiaisesta. Molemmat vahvistaa varmisti joukkueen kuin joukkueen tässä sarjassa, Laakkonen toki olisi aivan ylivoimainen hankinta mutta ehkä ei niin realistinen? Vai? Toivottavasti saatte hyvän porukan kasaan, mielummin näen että IPK pärjää kuin joku Bewe jolla ei ole minkäänlaista uskottavuutta seurana.

EDIT. Pakko kuitenkin vielä sanoa ettei missään vielä ole virallisesti ilmoitettu että Heiskanen on tulossa Kokkolaan joten odotellaan vielä että asia varmistetaan seuran puolelta.
 
Viimeksi muokattu:

-Olvi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Leijonat
Hyvältä vaikuttaa hermeksen touhu, kyllä noilla reenimäärillä on tulosta odotettavissa. Ja niinähän se tosiaan on että ei tässä sarjassa kukaan isoa tiliä tee varmasti, vaan juurikin asunto/ruoka/kulukorvauksella kovimmat "tienaajat" saavat "palkkansa".

Juuh, mieleenkiintoisia nimiä kyllä pyörii täällä savossa eikä tuo Laakkonen mistään puskista ole revitty. Ennen kauden alkua loppukesästä ihan suoraan joukkueen ytimestä(ei pelaajan suusta) kuultiin tuo Laakkosen nimi. Oishan se huikee treidaus vaikka sitten vähäx aikaa edes. Saatas varmaan katsomoon lisää porukka pelkästään tuolla nimellä ja varmaan ois paljon annettavaa jokaisella osaalueella seuralle. Tiainen taas on vanhatuttu ja ilmeisesti lumien tultua huilaa siviliitöistään pakostakin niin silloin hän yleensä tulee ja pukee karhupaidan päälleen. Tiaisen ja Laakkosen rullalätkäjoukkueen Vuorelan Veikkojen jätkiähän jo karhuissa pelaa puolenkymmentä, joten odotellaan innolla josko jätkät nähdään yhdessä taas karhupaidassa tälläkertaa. Joukkueeseen on kuulemma imua muualtakin mutta vissiin aika maltilla johto harkitsee ketä ottavat testiin. Mut jotain pitäis tehdä että tavoitteeseen päästään.
 

Big Bear

Jäsen
Mennyt viikonloppu toi karhuleiriin melkoista jobinpostia, kun Henri Kivioja loukkaantui vakavasti. "Kiven" jalasta katkesi niiin sääri- kuin pohjeluukin ja kehräsluukin murtui. Niinpä kokeneen ja IPK:lle äärimmäisen tärkeän laiturin kausi on valitettavasti paketissa. Kiviojan loukkaantumisen myötä uuden hyökkääjän tarve vain kasvaa. Rosterissa on kyllä laitureita, mutta valitettavan tasapaksua materiaalia. Ei taida viltistä nousta sateentekijää.
Muutenkin viime ajat ovat olleet IPK:lle pelillisesti aika vaikeita - kuherruskuukausi uudessa sarjassa on ohi ja sarjasijoituskin on pudonnut huolestuttavan alas.
Tilannetta ei helpota se, että ennen joulutaukoa pelaa IPK vielä kuudesti vierasjäillä. Ensimmäinen koetinkivi on jo tänään äärimmäisen pahassa paikassa, kun bussin nokka otetaan kohti Pohjois-Karjalaa. Muu kuin Jokipoikien suora voitto olisi tällä haavaa jättiyllätys.
 

-Olvi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Leijonat
Jooh paha oli tuo "kiven" menetys, nyt kyllä johdon pitäs reagoida tuohon(kin) menetykseen ja hankittava kunnon ukkoja pari-kolme niin saadaan joukkue taas raiteille. Harmittaa tuo Heiskasen "case", en kyllä sitten tiedä mitä hänelle tarjottiin vai tarjottiinko mitään mutta vissiin oli Hermeksen ykkösessä esiintynyt hyvin viikonloppuna. Tiainen näkyi lauantaina pyörivän hallilla, joko nyt...?? Tosiaan tänään pelataan Joensuussa ja sieltä ei oo kyllä odotettavissa muutakuin kylmä kyyti vaikka kuinka karhusydämmellä aattelis asiaa. Kova rypistys on eessä ennen joulubreikkiä ipk:llä, toivotaan että jokunen voittokin mukaan jäisi.
 

Big Bear

Jäsen
Olipa hienoo olla totaalisen väärässä IPK:n mahdollisuuksista eilisillan Jokipojat-pelissä! Upea voitto kolmen maalin takaa ja valmentaja Niirasen aikalisäkin näytti onnistuneen: lähes välittömästi pari maalia ja tilanne hetkessä 3-2. Sen jälkeen kamppailu olikin "maalin peli", jonka karhut hoitivat upeasti kotiin. Tästä on hyvä jatkaa sunnuntaina Imatralla. Jospa joukkue olisi siellä hereillä heti alusta asti.
Eikä tässä näytä olevan mitään hätää, jos joukkue kairaa jatkossakin vieraspisteitä mukaansa. Kahdeksan sakkiin on kova tunku ja etenkin jäljellä olevat viisi Ketterä-peliä näyttelevät siinä IPK:n osalta todella paljon. Yksistään näistä matseista on mahdollista napata 15 pinnaa.
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Kahdeksan sakkiin on kova tunku ja etenkin jäljellä olevat viisi Ketterä-peliä näyttelevät siinä IPK:n osalta todella paljon. Yksistään näistä matseista on mahdollista napata 15 pinnaa.

Tää on siitä hieno sarja, ettei sarjataulukkoa tuijottamalla kannata vetää mitään johtopäätöksiä kuinka paljon pisteitä voi napata miltäkin jengiltä. IPK oli tänään luokattoman huono, eikä Ketteränkään tarvinnut venyä parhaimpaansa ja varsinkin "pappa" Karhu antoi Ketterälle monta helppoa maalia.
 

Big Bear

Jäsen
Nyt taisi Peteliuz lukea edellistä viestiäni ns. rivien välistä. Eikös siinä yksiselitteisesti sanottu, että "on mahdollista napata 15 pinnaa". En tainnut kuitenkaan kirjoittaa, että IPK nappaa 15 pinnaa. Uskon sen, että IPK on ollut tänään luokattoman huono. Joukkueen ongelma onkin se, että pelin taso vaihtelee pelistä toiseen aivan liikaa. Mutta tasaisessa sarjassa on kaikki vielä mahdollista.
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Nyt taisi Peteliuz lukea edellistä viestiäni ns. rivien välistä. Eikös siinä yksiselitteisesti sanottu, että "on mahdollista napata 15 pinnaa". En tainnut kuitenkaan kirjoittaa, että IPK nappaa 15 pinnaa. Uskon sen, että IPK on ollut tänään luokattoman huono. Joukkueen ongelma onkin se, että pelin taso vaihtelee pelistä toiseen aivan liikaa. Mutta tasaisessa sarjassa on kaikki vielä mahdollista.

Ymmärsin toki viestisi pointin! Viestini oli tarkoitus vain kehua tämän sarjan tasaisuutta, jonka vuoksi Suomi-sarja on todella mielenkiintoinen tällä kaudella. IPK oli tosiaan paljon heikompi kuin edellisellä vierailullaan ja mm. maalivahtipeli oli astetta epävarmempaa ja hyökkäykset mielikuvituksettomia. Kotona te olette taas yksi sarjan kovimpia.
 

Sepetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rautaliigan joukkueet
Joko on hallilla huhuja kuulunut uusista pelaajista? Kyllähän tuohon Kiviojan Henkan tilalle pitäis hommata joku pelaaja. Kovasti jo syksyllä huhuiltu Laakkosen Janne näköjään Venäjälle divariin lähtenyt, joten ei edes joulutaukoon asti turvaajana ole hänestä. Katosalmen Janne lainalle kalpasta pariksi peliksi? Voisi olla ihan mahdollinen, ei kuitenkaan tällä kaudella liigassa ole päässyt pelaamaan harjoituspelejä lukuunottamatta. Luulisin SS olevan A-junnujen sarjan tasoinen, jos ei kovempikin
 

-Olvi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Leijonat
Kyllähän Katosalmi ja Komulaisen Mikko ois kovia ukkoja suomisarjaan, mutta näillä jätkillä on hyvä ja tärkeet roolit kalpan A-junnuissa. Katosalmi siellä Pitkäsen kanssa pyörittää ykkösketjussa ja Mikko on A-junnujen kapteeni, joten ei varmasti näitä poikia nähdä kesken kauden Iisalmessa. Laakkonen tosiaan meni taas muualle, mutta jospa sitä oikeesti jostain niiitä tarvittavia vahvistuksia kaivettas. Joukkueeseen ois kuulemma tulijoita, mutta ilmeisesti kellekkään ei ruveta mitään isompia summia maksamaan niin luulen että tossa syy miksi ei ukkoja tullut...vielä.... Nyt vkonloppuna on pahat vieras pelit edessä, 3pojoa tuolta reissulta ois huikee suoritus.
 

BigErn

Jäsen
Tiainen näkyi lauantaina pyörivän hallilla, joko nyt...?
Eikös Tiainen ole leikkaukseen menossa polvensa kanssa? Ei taida sittenkään Savon seudulla olla enää oikean kaliiberin miehiä IPK:hon vailla pelipaikkaa, saati edes kakkosdivarissa... Kauemmas tuskin kannattaa verkkoja viedä vesille, ellei ole jotain siteitä Savonmualle
 

Droppen12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, persoonat
Mikä Tiaisen polvessa on? Käynyt ainakin nyt suhteellisen ahkerasti kavereidensa kanssa jäällä Kuopiossa, jalat näyttäs viime näkemän perusteella liikkuvan suht hyvin. Kaikkihan Tiaisen kädet ja laukauksen tietävät.

Aikaisemminhan Kejosen ja Ahosillan houkuttelemana mies on saatu takaisin pelikentille ja karhupaitaan, kukahan hänet nyt saisi ylipuhuttua...
 

-Olvi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Leijonat
Ei taida sittenkään Savon seudulla olla enää oikean kaliiberin miehiä IPK:hon vailla pelipaikkaa, saati edes kakkosdivarissa... Kauemmas tuskin kannattaa verkkoja viedä vesille, ellei ole jotain siteitä Savonmualle

Noh, kakkosdivarista ei löydy savonmaalta kyllä yhtään ukkoa meille vahvistukseksi siinä oot oikeassa. Mutta miksi ei muka verkkoja viskatas savonulkopuolelle jos sopiva ukko sieltä löytyy... ? Joukkuessen on tosiaankin tulijoita, nimistä vaan ei halilla hiiskuta eteenpäin. kajaaniin päin on hyvät suhteet ainakin. Ihan varmasti tuohon Kiviojan tippumiseen myös reagoidaan jollain tapaa. Onnex Niiranen valmentajana osaa vaatia eikä tyytyä keskinkertaiseen touhuun. Ja eikös Tiainen kevätkesällä paikkansa kuntoon laittanut, edelleen uskon siihen että ukko nähdään tällä kaudella lyömässä verkot putkelle karhupaidassa Lyytisen tarjoiluista. Onhan tuolla Penttiset ja muut Vuorelan Veikot jotka varmaan Tiaisen koittaa remmiin saada. Josko sieltä joku muukin "Veikko" ois tulossa... Mites tuo Lasse Lappalainen Saipasta, tainnut pudota rosterin ulkopuolelle... Siinä ois yks kova "Veikko"...
 

Big Bear

Jäsen
Saahan näistä pelaajista haaveilla ei siinä mitään. Mutta että liigaringistä lähtisi Suomi-sarjaa pelaamaan, siis tää Lappalainen...
Tiaisen voisin rosteriin ottaakin jos tulee samalla asenteella kuin viime kerralla. Kyllähän Tintti osaa laittaa laatan verkkoon.
ensi viikonlopusta sen verran että hankala on reissu. Inkkareidenkin rosteri vahvistuu koko ajan eikä Forssasta ole missään nimessä helppoja pisteitä luvassa. Kolme pinnaa olisi mahtava saalis.
 

BigErn

Jäsen
miksi ei muka verkkoja viskatas savonulkopuolelle jos sopiva ukko sieltä löytyy... ? Joukkuessen on tosiaankin tulijoita, nimistä vaan ei halilla hiiskuta eteenpäin. kajaaniin päin on hyvät suhteet ainakin. Ihan varmasti tuohon Kiviojan tippumiseen myös reagoidaan jollain tapaa. Onnex Niiranen valmentajana osaa vaatia eikä tyytyä keskinkertaiseen touhuun. Ja eikös Tiainen kevätkesällä paikkansa kuntoon laittanut, edelleen uskon siihen että ukko nähdään tällä kaudella lyömässä verkot putkelle karhupaidassa Lyytisen tarjoiluista. Onhan tuolla Penttiset ja muut Vuorelan Veikot jotka varmaan Tiaisen koittaa remmiin saada. Josko sieltä joku muukin "Veikko" ois tulossa... Mites tuo Lasse Lappalainen Saipasta, tainnut pudota rosterin ulkopuolelle... Siinä ois yks kova "Veikko"...
No Lappalainen olisi toki kova, mutta eiköhän kaveri katso Liigakortin loppuun asti ja puhutaan kuitenkin Mestistasolle kärkimiehestä kirkkaasti. En jaksa millään uskoa, että olisi Iisalmeen tulossa.

Voihan verkot laskea vaikka minne, mutta saaliin saaminen tässä vaiheessa on eri juttu. Heiskasjaakko olisi ollut eittämättä pieni, mutta kullankallis arvokala IPK:lle, mutta niin vaan ui ohi pyydyksen. Miksi? Mene ja tiedä, mutta tuon kalan lipsahtaminen ohi kertoo jostain. Kuopion mies ja Jokipojista lähdettyään pyöri Kuopiossa. Varmasti pelaajan henkilökohtainen valinta, mutta voi se kertoa jotain paikallisen jengin vetovoimastakin, kun samaa sarjaa lähdetään jauhamaan kotiseudun sijasta toiselle puolelle valtakuntaa.

Hokkisuhteita ei toki kannata väheksyä, sitä en itse tajunnut ottaa äsken edes huomioon.

Tiaisen liikkeen, kädet ja kudin tietää kaikki. Kunnossa ollessaan sarjan vaarallisimpia hyökkääjiä Lyytisen rinnalla. Katupuheiden perusteella tosiaan operaatioo odottaa vaikka jäillä käykin.

Kalpan peleissä katsomossa pyörinyt myös Eskelisen Ville. Olisiko siinä iso kuha IPK -merkkiseen rysään? Ulkomaakuviothan meni kaverilla metsään heti alkuunsa.
 

-Olvi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Leijonat
Juuh, vähän harmittaa tuo Heiskasen pikavisiitti mielellään ois hänet nähnyt pitempäänkin joukkueessa. Hermes on varmaan pystynyt tarjoamaan paremman diilin kuin peli-karhut joten varmaan siinä suurin syy miksi Heiskanen valitsi Hermeksen.
Ei kyllä hirmu hyvälle näytä tulevat vieraspelit peli-karhuille, nyt tippui kelkasta yksi tärkeimmistä pelaajista eli Qvist...

http://www.ipkedustus.fi/index.php/...sivussa-toistaiseksi-liittyy-valmennusryhmaan
 

Big Bear

Jäsen
Qvistin loukkaantumisen myötä kokoonpano huutaa entistä enemmän hyökkääjiä. Kaiken lisäksi polvivammat ovat varsin veemäisiä ja Qvistin paluu voi venyä paljon pidemmäksikin. Toivottavasti Eetu pääsee kaukaloon taas ensi vuoden puolella.
Hankalaltahan tilanne nyt etenkin rosterin suhteen näyttää. Jotenkin on vaan sellainen kutina, että nykyisellä miehistöllä jatketaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös