III-divisioonan lohko 8 kaudella 2021–2022 (itä-suomi)

  • 5 348
  • 10
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
Osallistujia on nyt täyteen kymmenen. IPK Team jäi pois, Kitee ja Kiuruvesi palaavat. Otteluohjelman perusteella on urakaksi määrätty konstailematon kaksinkertainen runkosarja, jota oletettavasti seuraavat playoffsit.

Pelataan lauantaisin ja sinänsä leppoisaan tahtiin – juuri nyt vain tuntuu kiireiseltä, sillä leikki alkaa jo 18.9. – voi hyvänen sentään, vajaan kahden viikon päästä.
 

waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
PeTosta on juttua Karjalaisessa. Siellä on entisiä Mestis-pelaajia ja Mestis A:ta tahkonneita. Kapteeni Samu Pitkänen sanoo, ettei nousu ole tavoite, koska 2. divarissa olisi liian pitkät matkat. Kolmosen tasoa pidetään myös melkein yhtä hyvänä kuin kakkosen. Joukkueen toinen mokke on Kiia-Klarika Suomalainen. Lienee nainen? Mutta eihän sitä nykyisin voi tietää. Mutta saavatko naiset pelata miesten sarjaa? Minun puolesta toki saavat.
 
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
On pelattu joukkuetta kohden viidestä seitsemään ottelua. Taulukkoa voi silti vilkaista, jos ottaa ohjenuoraksi pistekeskiarvon. Sehän on virallisesti ratkaiseva.

PiPS näyttää taas parhaiten valmistautuneelta, eikä ole jättänyt pöydälle kuin yhden pinnan. Kaikkiaan viisi joukkuetta on siinä kultapossukerhossa, joka on yltänyt yli kahteen ka-pisteeseen. Lähinnä näitä jahtaa RU, jolla sopivasti viimeisenä on positiivinen maaliero. Neljän heikoimman kunkin saldo maalien suhteen on jo selvästi pakkasella.

Toki ovat pisteet se eloisa nektari jota varsinaisesti häntäpäässäkin tavoitellaan, ja on jo menestyksellä tavoiteltu. Menestyksellä siinä mielessä, että Sepoillakin on sentään yksi merkintä eniten höpöä tekevässä sarakkeessa. OoKoon neljä kerättyä pistettä ovat puolestaan selvä edistymisen merkki edelliseen kauteen verrattuna.

Edit: korjattu OoKoon pistemäärä.
 
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
Tänään pelattiin viimeinen kierros ennen joulutaukoa. Siltä jäi myöhemmin oteltavaksi PoU - PeTo vierasryhmästä löydetyn koronatartunnan vuoksi. Kauden ensimmäinen kupru laatuaan.

Pakkolepo reväytti pelattujen otteluiden määrän välille 8 - 11. Keskiarvopistein johtaa PeTo, joka heti avauskierroksella hävittyään ei pinnoja ole menettänyt. PiPS oli kuitenkin se joka pääosan syksyä ykkössijaa piti ja vasta talven tultua toiseksi putosi. Vähän varkain hyvin suorittanut Kaja on käytännössä Peli-Seppojen kanssa tasoissa, eikä näiden ero kärkeenkään kummoinen ole.

Kärjen tuntumaan pakkautuneina ovat myös PoU, RU ja Hurtat. Ensimmäisen ja kuudennen välinen ero on 0,8 keskiarvoista pistettä - kymmenyksen vähemmän kuin kutosen ja seiskan väli.

Noin paljon on siis lieksalaisia perässä KK-81 ja Jääsudet vielä hitusen enemmän. Maalieroistakin näkee, ettei paluu välivuodelta ole kummallakaan sujunut täydellisesti. Parinkin sijan nousu vaatii melkoisia kevättalkoita.

Sepot voitti päivän jumbofinaalissa OoKoon peräti 18-3. Nurmes nousi maalieron turvin ohi juuri pieksämiensä vastustajien ja samalla vähän turvasi Kiteen ja Kiuruveden selustaa.

Pelit jatkuvat täydellä kierroksella 8.1. Näin toivotaan.
 
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
Venytetty joulutauko päättyy tänään, ja huomennakin pelataan jos tulospalveluun on uskominen. Yleisön salliminen on vielä kuusessa, joka voi paikallisen AVI:n tekemisten perusteella olla pitkäkin. Sen verran stalinistista on touhu ollut.

Päivän otteluista striimataan ainakin PoU - RU Youtubessa täällä.
 
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
Kokoontumisrajoitukset lievenevät välittömästi koko Itä-Suomessa. Yli sadan hengen sisätilaisuuksia saa järjestää ilman erityisvaatimuksia kunhan pirttiin otetaan enintään puolet normaaliajan maksimista.

5.3. mennessä on tarkoitus pelata koko kaksinkertainen runkosarja. Loppurykäisyssä kertyy kullekin 2-4 kotiottelua, joiden yleisötuloista kertyvät eurot kasaantuvat imeliksi kiviksi kassanhoitajien leukojen alle.
 
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
Muutama kierros on runkosarjaa pelaamatta. Tänään Sepot - Kaja ja PiPS - Jääsudet sekä huomenna PiPS - Sepot ja PeTo - OoKoo.

Kolme ensin mainittua ottelua ovat sijoitusten kannalta merkittäviä. Kitee ja Nurmes ovat playoffs-viivan molemmin puolin kolmen pisteen erolla Sepot yhden vähemmän pelanneena. Jotain olisi kovilta vastustajilta Pielisen pohjoisnurkkaan kerättävä ja paljon, jos Jääsudet Pieksämäellä onnistuu.

PeTo:n sarjavoitto ja seuraavien kuuden paikat playoffseihin varmistuivat vähintään käytännössä jo tovi sitten. Outokummunkin mahdollisuudet rajoittuvat Seppojen ohittamiseen, mikä sekin vaatisi melkoisen mullistuksen.
 
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
PeTo - Jääsudet
Kajastus - KK-81
RU - Hurtat
PoU - PiPS

Siinä ensimmäisen playoff-kierroksen parit. Jatkoon kahdella otteluvoitolla pelirytmin ollessa ke-la-su. Hei, ihan kohta jo mennään.
 
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
Sarjavaiheen toka Kajastus joutui Kiuruveden kanssa tiukoille ja kolmeen otteluun. Muut ensimmäisen playoff-kierroksen parit ratkesivat suoraan kahdessa kamppailussa.

Välierät:
PeTo - PiPS
Kaja - RU
 
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
PeTo ja Kajastus hoisivat semifinaalinsa kummemmitta mutinoitta kahdessa pelissä per joukkue. Joensuulaiset näyttävät sentään joutuneen Pieksämäen vierailullaan vähän töihinkin, kun Pallo-Sepot on käyttänyt mailoja myös kiekolliseen peliin.

Ensi viikon naapurisodassa jäävät vierasreissut pituudeltaan pariinkymmeneen kilometrin per siivu. Tässähän on suorastaan uusmaalainen tunnelma.
 
Suosikkijoukkue
Itä- ja Pohjois-Suomen alasarjajoukkueet
Pronssiottelu
RU - PiPS 2-6

Loppuottelut
Kajastus - PeTo 1-6
PeTo - Kajastus 7-1

Toinen koronakausi poikkesi edellisestä siinä että saatiin ylipäätään pelatuksi. Aikataulu kyllä sotkeentui, ja olivatko sen seurausta monin paikoin kapeiksi jääneet kokoonpanot. Voittajakin pelasi käytännössä koko kevään kahdella kentällisellä, eivätkä muiden joukkueiden vaihtopenkit nekään usein pursunneet ihanan hikisistä miehistä.

Tulevaa päästään taas murehtimaan joskus syyskuulla. Vielä sitä ennen voivat ainakin lieksalaiset käydä ilmaisemassa mielipiteensä Hurttien ottelutapahtuman kehittämisestä. Linkki kyselyyn löytyy joukkueen FB-sivuilta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös