III-divisioonan lohko 7 kaudella 2017–2018 (pohjoinen)

  • 15 267
  • 27
Moni taisi luulla, että pohjoisen alueen kolmosen taso laskee radikaalisti, kun viime kauden päätteeksi kakkoseen nousseen Sotkamon Kiekon lisäksi sinne nostettiin kabinettipäätöksellä myös Nivalan Cowboys ja Limingan Kiekko, johtuen kakkosen joukkuepulasta kun Laser HT yhdistyi Suomi-sarjan AIK:n kanssa, kaksi joukkuetta lopetti toimintansa ja kaksi siirtyi Lappi-Liigaan. Siltikään kakkosdivarissa pelaa enää seitsemän joukkuetta, eli vähän tynkäsarjahan se siltikin on. Kolmosessa on tällä kaudella 10 joukkuetta ja Haapajärven Kiiloja lukuunottamatta kilpasarjaan hyvän tasoisilla joukkueilla. Tässä vähän analyysia syksyn osalta, kun mitään juttua ei tässä foorumissa sarjasta ole vielä ollut.

Ykkösenä syyskauden jälkeen oleva Risto Liikan valmentama Haukiputaan Ahmat on Pyhäjoen Joki-Kiekon kanssa dominoinut sarjaa ja siinä taitavat ollakin ne kaksi joukkuetta, joista jomman kumman voidaan olettaa vievän sarjan nimiinsä. Vaikka Ahmat hävisikin alkusyksyllä Haukiputaalla PJK:lle, niin pelaajamateriaaliltaan sarjan kovin joukkue vienee sarjan, ja sillä on hyvät mahdollisuudet nousta kevään karsinnoissa, mikäli mitään yllättävää ei satu. Joukkueet kohtaavat runkosarjassa vielä kerran, joten siinä on jo vähän pikkufinaalin makua.

Kakkosena oleva PJK, joka on Ahmoista kolmen pisteen päässä, mutta yhden ottelun vähemmän pelannut, on ollut myös todella vahva, mutta ongelmana taitaa olla, että se on aivan liikaa ykköshyökkäysketjunsa varassa. Jos ketjun peli alkaa tökkiä, niin koko joukkueen peli alkaa tökkiä, ja siinä on suurin ero Ahmoihin, joka saa pelistä toiseen jalkeille varsin tasavahvat kolme kentällistä. Nämä kaksi joukkuetta ovat hieman karussa sarjataulukossa.

Kahdeksan pisteen päässä Ahmoista, sarjan kolmospaikalla oleva Raahen Teräs-Kiekko on pelannut hyvin, mutta pientä ailahtelevuutta on ollut. Joukkue on parhaimmillaan loistava, siitä osoituksena syyskauden viimeisessä pelissä voitto LiKistä, joka oli muutamaa miestä lukuunottamatta mukana ykkösporukallaan, joka johtaa selvästi kakkosdivaria. Tokihan kyseessä oli yksittäinen peli, mutta oli se osoitus siitä, että tällä kaudella kakkosen ja kolmosen tasoero välttämättä olekaan kovin iso. TeKistä pisteen päässä oleva Haapaveden Urheilijat sen sijaan on alkukauden voittokulun jälkeen hieman taantunut, mutta joukkueen pelaajamateriaalin huomioon ottaen voisi olettaa, että joulutauon jälkeen meno taas paranee ja joukkue on hyvin mukana sarjan kärkitaistoissa.

Sijat viidestä yhdeksään onkin sarjassa kuuden pisteen sisällä, joten siellä voi sijoitukset muuttua kovastikin kevään aikana. HaU:sta kolme pistettä perässä ja viidentenä oleva OYUS on aina arvaamaton, ja sen taso on vaihdellut kauden kuluessa pelistä toiseen hurjasti. Kari Salmisen vetämällä joukkueella on nyt neljän ottelun voittoputki päällä, mutta toisaalta sitä ennen se voitti kuudesta pelistä vain yhden - ja sekin oli sarjan pisteautomaatti Kiilat. Saas nähdä, miten keväällä käy. Yhden pisteen perässä kuudentena oleva Popula on pelannut tasaisesti, voittoja ja tappioita vuoron perään, helmenä voitto PJK:sta marraskuun alussa. Taso ei vain ihan kärkeen riitä, mutta joukkue voi jopa nostaa sijoitustaan, jos kaikki menee putkeen. Seitsemäntenä oleva SuPS (kolme pistettä Populasta) on myös arvoitus. Viimeisessä pelissään ennen joulutaukoa joukkue piti Ahmoja todella tiukoilla, ja kahden maalin tappiosta huolimatta antoi viitteitä siitä, että joukkue voi kevätkaudella vielä nousta jopa kuuden joukkoon, kunhan se saa vain suoritustasoaan hieman tasaisemmaksi. Kahdeksantena ja yhdeksäntenä olevat Limingan Kiekko ja Pyhäjärven Pohti taistelevat sitten viimeisestä pudotuspelipaikasta. LiKin etuna tai haittana, riippuen vähän näkökannasta, on seuran ykkösjoukkue, jonka ehdoilla kakkosjoukkuekin operoi. PyPolla taas ei taso tällä kaudella riitä ensimmäistä pudotuspelikierrosta pitemmälle, mikäli sinne edes pääsee. Viimeisenä eli kymmenentenä sitten kauden loppuun asti sinnittelee Haapajärven Kiilat, joka on liikkeellä enempi harrastepohjaisella joukkueella. Se voi vielä voiton tai pari ottaa, jos kaikki menee putkeen, mutta sarjasijoitusta ajatellen se taitaa olla myöhäistä (yhdeksän pistettä PyPosta, ellei joukkue saa muutamaa sateentekijää riveihinsä.

Sarjataulukko joulutauolle lähdettäessä:
http://www.tilastopalvelu.fi/ih/beta/tilastointi/index.php/etsi#sarjataulukko
 

Fat Jesus

Jäsen
Korjataan sen verran että Kuusamossa ei lopetettu toimintaa vaan rakennetaan uutta hallia joka pisti touhun paussille kaudeksi.
Kemissä homma laitettiin pakettiin varmaan lopullisesti.
 
Joo, aivan totta. Lopettaneilla joukkueilla tarkoitin Lämäreitä ja Oulaisten Kiekko Haukkoja. KeKi ja EtPo siirtyivät Lappi-Liigaan ja Laser HT yhdistyi AIK Uleåborgin kanssa. PaKa pitää tosiaan välivuoden ja jatkaa luultavasti toimintaansa ensi kaudella kolmosessa.
 
Kevätkierros on saatu käyntiin. Tulokset olivat odotetunlaisia, joten suuria voimasuhteiden muutoksia ei joulutauon aikana tapahtunut.

Popula-HaU 2-5. Tasainen peli, jossa maalinteko ratkaisi. Haapaveden rutinoidumpi joukkue käytti paikkansa paremmin hyödyksi.
OYUS-PyPo 5-1. Yliopiston miehet ovat kovassa vedossa juuri nyt. Tämäkin peli oli kenttätapahtumien suhteen tasainen, mutta OYUS:n vastaiskupeli on myrkkyä, mikäli siihen ei osaa valmistautua.
Ahmat-TeKi 6-2. Sarjaykkösen ja kolmosen kohtaaminen oli odotetun laadukas tapahtuma. Ahmat oli kuitenkin koko ajan niskan päällä ja hellitti vauhtia 6-0 tilanteessa.
LiKi-SuPS 7-5. Kaksijakoinen peli, jossa LiKi vei alkupuoliskoa ja SuPS loppupuoliskoa. Viimeisen maalin LiKi teki tyhjiin.
Kiilat-PJK 3-9. PJK sai Haapajärvellä pehmeän laskun kevätkauteen. Ensi lauantaina Kielosaaressa onkin sitten jo toisen luokan vastus. Silloin pitää ykkösketjun olla liekeissä, jos joukkue meinaa ottaa voiton Ahmoista.

Ahmat 33/13, PJK 30/12, HaU 24/13, TeKi 22/13, OYUS 21/13, Popula 17/13, LiKi 16/13, SuPS 14/13, PyPo 12/12, Kiilat 3/13
 
Yllättävän tasainen sarja käynnissä. Ennen kautta olisin veikannut Kiilat ja Oyusin selkeästi muiden taakse mutta ainakin Oyus on yllättänyt otteillaan.

Keväästä tulee varmasti mielenkiintoinen, sillä joukkueilla on sen verran pienet piste-erot ja keskinäisiä pelejä jäljellä, joten sijoitukset elävät varmasti. Erityisesti sijat 3-8 voivat mennä vielä miten tahansa.

1. Ahmojen uskon vievän runkosarjan. Sen verta tasainen ja taitava nippu kasassa. Ainoa este nousussa eurot???

2. PJK runkosarjan kakkonen mutta käykö pleijjareissa kylmät? Kuten jo sanottua, niin liikaa yhden ketjun varassa?

3. TeKi runkosarjan kolmonen. Tasainen luisteleva joukkue. Vaikuttaa, että myös organisaatio kunnossa. Jatkopeleissä Ahmojen kanssa finaalissa?

4. Hau. Alkukaudella erittäin vahva mutta viime aikoina nihkeää. Tyyntä myrskyn edellä?

5-8 arpapeliä... Oyus, Popula, Liki, Sups,

Oyusillä haastavin loppuohjelma. Ensin vastassa kärkijoukkueet ja loppuun kaksi vieraspeliä. Millä kokoonpanolla pääsee peleihin? Jatkuuko managerin teräsmiesputki? (Yli 500 perättäistä ottelua pelattuna!!!)

Popula ottaa vielä muutaman voiton. Sijoitus ratkennee viimeisessä ottelussa Oyusia vastaan.

Liki pärjää, jos ykkösjoukkueen pelaajia mukana, jos ei, niin pisteet tiukassa. Saako käyttää myös siirtorajan jälkeen?

Sups vahva kotona, riittääkö huumori vierasreissuilla?

9. Pypolla liikaa kiinni kurottavaa. Myös pelaajat huomanneet saman ja turhautumista havaittavissa?

10: Kiilat. Ensi vuonna iskussa?
 

Pilu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Penguins
Mielenkiintoinen kausi Pohjoisen kolmosessa, kun viimeisillä runkosarjan kierroksilla sijoitukset voivat elää paljonkin.
Ahmat on ollut vahva joukkue ja nimilistaa katsoessa operoi varsin laadukkaalla rosterilla III-divisioonassa. PJK on taas sitten todella pahasti yhden ketjun varassa ja siinä suurin ero Ahmoihin, kun heillä tulosta tekeviä kenttiä löytyy useampia. HaU on perinteisesti pudotuspeleissä, mutta pelaa tuloksellisesti ailahtelevasti. TeKi nostanee itsensä mustana hevosena runkosarjan kolmanneksi HaU:n ohi.

Keskikastista odotan LiKin ja SuPS:n hilaavan itseään vähän ylemmäs. Viimeisestä pudotuspelipaikasta tulevat taistelemaan Popula ja PyPo, kun Kiilat on käytännössä jo ulkona. LiKi tulee olemaan vaikeuksissa jos siirtorajan jälkeen liikkuminen joukkueesta toiseen ei ole mahdollista. Viimeistään pudotuspelien aikana avut voivat olla vähissä, kun LiKin ykkösjoukkueella riittää panosta pykälää ylempänä. OYUS:lla on kaikki auki, kun koskaan ei tiedä monellako pelaajalla vieraspelit pelaillaan. Otteluohjelmaa katsoessa OYUS:lle ei ole helppoja pisteitä luvassa yhdestäkään pelistä.
 

ikirouta

Jäsen
Mielenkiintoinen viikonloppu edessä, PJK ja Ahmat pelaavat runkosarjan voittoa ajatellen tärkeän pelin, PJK:lla kotietu puolellaan, mutta mikä lienee joukkueen iskukyky. PJK:n ykköskenttä on ollut kyllä liekeissä läpi kauden, Ahmoilla ratkaisijoita riittää tosiaankin enemmän se on faktaa jo pelkästään tilastoja lukemalla.

Yksi ratkaisu tulee varmasti olemaan puolustuspelaaminen ja maalivahdit miten he ruutunsa hoitavat, sekä kummalla pitää hermot paremmin, lämpönen ottelu tiedossa siis.

Olisi ihme jos kolmosen finaalissa kohtaisivat jotku muut joukkueet kuin nämä kaksi, sen verran selkeästi laadukkaampia nippuja ne ovat muihin verrattuna.
 
Jännitys tiivistyy sarjan lopun lähestyessä. Viikonlopun peleistä ehdoton helmi oli Pyhäjoella PJK:n ja Ahmojen välinen kärkikamppailu, jossa jo saattoi ratketa jopa runkosarjan voitto.

HaU-LiKi 1-6: Kaksi erää tasaista vääntämistä. Kolmas erä LiKille 5-0 ja pisteet matkasivat Liminkaan. Hieman yllättäväkin ratkaisu pelille, sillä LiKillä ei ollut kuin pari pelaajaa ykkösporukasta mukana täydentämässä kakkosjoukkuetta. HaU jäädytti ennen pelin alkua Juha Junnon pelinumeron 10.
PyPo-Popula 6-3. Popula oli oudon aseeton kaksi erää Pyhäjärvellä. Kolmannessa erässä vieras heräsi, mutta Pohti hoiti homman selkeästi kotiin.
SuPS-Kiilat 9-4. SuPS kasvatti tasaisesti eroa Kiiloihin koko ottelun ajan. Tasoero oli ainakin tilastojen mukaan pieni, mutta selkeä.
TeKi-OYUS 10-1. Kokoonpanoja katsellessa pelin piti olla kohtuu tasainen, mutta toisessa erässä peli ratkesi täysin. TeKiltä täysipainoinen esitys.
PJK-Ahmat 4-10. PJK sai kovia vahvistuksia otteluun Suomi-sarjan JHT:sta (Tomi Gronoff) ja kakkosen Raahe-Kiekosta (Suominen, Haaraniemi), mutta se ei auttanut kotijoukkuetta. Ensimmäisen erän PJK vei 3-1, kun nuori Ahmajoukkue kunnioitti liikaa kuvia, mutta toisessa erässä kuski vaihtui ja Ahmat meni menojaan. Yllättävän selkeä tasoero oli joukkueiden välillä, vaikka Ahmoilla eivät olleet kaikki kärkipelaajat edes mukana. Vahva esitys sarjakärjeltä.

Ahmat vahvisti sarjajohtoaan ja TeKi nousi voitollaan takaisin sarjan kolmoseksi. PyPo pysyy edelleen mukana taistelussa pudotuspelipaikasta voitollaan Populasta.
Ahmat 36/14, PJK 30/13, TeKi 25/14, HaU 24/14, OYUS 21/14, LiKi 19/14, SuPS 17/14, Popula 17/14, PyPo 15/13, Kiilat 3/14
 
Viime viikonlopun kierroksella oli mukana selviä tapauksia, pari tiukkaa otatusta ja yksi yllätyskin.

Ahmat-Kiilat 11-2 Kierroksen selvin peli jo etukäteen. Ahmat hoiti voiton kotiin puolivauhdillakin.
HaU-SuPS 6-5 JA Tiukkaa ja todella tasaista vääntöä koko peli. Huskit pääsi juhlimaan voittoa Matti Ylikauman jatkoaikamaalilla. SuPS pelaa tiukkoja matseja pelistä toiseen, mutta joutuu aina tyytymään tappioon. Voittojakin pitäisi vielä ottaa, jotta pudotuspelipaikka varmistuisi.
LiKi-PyPo 10-5 Liminka oli terävämpi maalintekotilanteissa. Muuten kohtuu tasaista ainakin tilastojen mukaan.
OYUS-PJK 5-10 Tasakentällisin joukkueiden ero ei ollut kovinkaan iso, mutta peli ratkesi erikoistilanteisiin, jotka PJK pelasi armottomalla tehokkuudella.
Popula-TeKi 3-1 Kierroksen yllätyksen järjesti Ylivieskassa Popula, joka kukisti pelillisesti ottelua hallinneen sarjakolmosen TeKin kahdella maalilla. Viimeisen maalin Popula teki tyhjiin.

Ahmojen runkosarjan voittoa uhkaa enää PJK, joka on kuuden pisteen päässä, mutta yhden ottelun vähemmän pelanneena. HaU nousi taas kolmanneksi ja TeKi tippui neljänneksi. LiKi on nyt vahvassa vireessä ja on noussut jo viidenneksi ja alkaa uhkaamaan jo sijoituksia neljän joukossa. LiKin kolmen ottelun loppuohjelma on kylläkin aika kinkkinen, kun se saa vastaansa sekä PJK:n että Ahmat, joten pisteet ovat tiukassa. OYUS pelasi hyvin PJK:ta vastaan, mutta ei voinut mitään. Seuraavaksi se saa vastaansa Ahmat, joten ei urakka ainakaan helpommaksi muutu. Popula ja SuPS ovat kiinni viimeisissä pudotuspelipaikoissa, mutta PyPo on vielä tuntumassa. PyPon ohjelma on tosin kohtuullisen kinkkinen, kun se kohtaa SuPSin, TeKin ja PJK:n kahdesti. Ensi viikonloppuna huilataan ja sarjaa jatketaan sitten kahden viikon päästä.

Ahmat 39/15, PJK 33/14, HaU 26/15, TeKi 25/15, LiKi 22/15, OYUS 21/15, Popula 20/15, SuPS 18/15, PyPo 15/14, Kiilat 3/15
 
Viimeksi muokattu:
Runkosarjassa valmistaudutaan nyt toiseksi viimeiseen viikonloppuun ja on ratkaisujen aika. Asetelmia pudotuspeleihin haetaan. Ensimmäisellä kierroksella runkosarjan ykkönen valitsee sijoilta 5-8 olevan joukkueen ensimmäisenä, kakkonen toisena, kolmonen kolmantena ja nelonen saa vastaansa jäljelle jäävän joukkueen.

Perjantai-iltana PJK ja HaU ottavat yhteen Pyhäjoella. PJK:lla on vielä pienen pienet mahdollisuudet runkosarjan voittoon, jos Ahmat ryssii loppusarjan totaalisesti, mutta se vaatii voitot lopuissa otteluissa. Se ei niinkään ole ongelma, vaan se, että Ahmat ei taida ryssiä...
HaU:lla on panoksena mahdollisuus sarjan kolmospaikkaan. Se vaatii kuitenkin voittoa, ja se ei Pyhäjoella ole helppo juttu.

Lauantaina pelataan kierroksen loput pelit:

Haukiputaalla Ahmat kohtaa Populan. Voitolla Ahmat varmistaisi käytännössä runkosarjan voiton, sillä PJK:lla on siinä tapauksessa mahdollisuus enää tasapisteisiin, mikäli se voittaa loput pelit ja Ahmat häviää viimeisen ottelunsa Limingassa. Maaliero haukiputaalaisilla on kuitenkin valovuoden parempi kuin pyhäjokisilla, joten homma olisi käytännössä selvä. Viidentenä olevalla Populalla on myös häviävän pieni mahdollisuus nelospaikkaan, jota se varmaan tulee kovasti yrittämään. Tasoero taitaa olla kuitenkin sen verran iso, että Ylivieskan ylpeys saa valmistautua pudotuspeleihin sijoilta 5-8.

Suomussalmen jäähallissa käydään kamppailu SuPS:n ja OYUS:n välillä. Joukkueet ovat sarjassa pisteen erolla toisistaan sijoilla 7 ja 8. SuPS on pelannut tosi hyviä pelejä, mutta pisteet ovat olleet tiukassa, joten se on ottelussa suosikkina. OYUS on taas arvoitus, että saako se pitkälle reissulle Kari Salmisen lisäksi edes kahta kentällistä pelaajia, joten ei kovin vahvalta näytä. Ihme on jos Ouluun matkaa yksikin sarjapiste Suomussalmelta.

Haapajärvellä pelataan kierroksen etukäteen kenties selvin peli. Kiiloilla ei ole ollut enää pitkään aikaan peleissä mitään panosta, kun taas vastustaja LiKi:llä on hakemus neljän joukkoon vielä vireillä, vaikkakin aika hentoisesti. Pisteet lähtevät Liminkaan selvällä vierasvoitolla.

Raahessa Teräs-Kiekko voi varmistaa sarjan kolmossijan voitolla, mikäli HaU häviää. Vierasjoukkue PyPo:lla taas on vielä mahdollisuus pudotuspeleihin, jos vain alkaisi voittaa pelejä. Joukkueella on vielä kolme peliä jäljellä ja piste-ero OYUS:iin on kuusi pistettä, joten mahdollisuudet ovat olemassa, mutta loppupelien vastustajien taso taitaa asettaa ylitsepääsemättömän esteen, kun TeKin lisäksi joukkue kohtaa vielä kahdesti PJK:n. Pyhäjärviset siis pelannevat kauden toiseksi viimeisen sarjaottelun Raahessa.
 

Pilu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Penguins
Runkosarjan kolmen kärki on selvillä ja Ahmat pääsee valitsemaan ensimmäisen playoff kierroksen vastustajan ensimmäisenä, PJK toisena ja TeKi kolmantena.
Neljännestä sijasta käydään vielä teoreettinen kamppailu HaU:n ja LiKin välillä, mutta eiköhän HaU klaaraa rutiinilla Kiilat ensi viikonloppuna ja ottaa neljännen sijan. Myös kahdeksan kärjelle saatiin tänään viimeinen sinetti, mutta sijoitukset voivat vielä vaihdella. Onko tällä niinkään merkitystä sijoilla 4-8, kun sijoilla 1-4 olevat joukkueet pääsevät valitsemaan vastustajan ensimmäiselle kierrokselle. Tai no, 1-3 valitsee ja neljäs tyytyy siihen mitä jää.

Tämän päivän kierroksella nähtiin kummallisia tuloksia. Popula kiusasi Ahmoja kaksi erää, mutta kolmannessa repsahti. Torjuntojen valossa peli on kyllä ollut Ahmojen hallintaa ja näin ollen Populan maalilla Vähätiitto piti pelin tiukkana kaksi erää. Suomussalmella OYUS kiusasi alavireistä SuPSia täyden iltapuhteen verran venyttämällä pelin aina voittolaukauksiin. Lieneekö SuPS:lla ollut kesälaatuista dieseliä tankissa, kun OYUS:n kaksi kenttää pisti noin kovasti kampohin ja torjunnat 38-38. Haapajärvellä Kiilat kiusasi LiKiä koko pelin ajan, vaikka LiKin rosterista löytyi hyvä määrä pelaajia II-divisioonasta. Lähtivätkö Liminkalaiset peliin takki auki naputtelemaan pistepörssipeliä vai mikä lie ollut syynä vaisuun esitykseen? Raahessa taas TeKi otti rutiinivoiton ja näin ollen PyPo:lla ei ole asiaa playoffeihin tällä kaudella.

Omat veikkaukset playoff-pareiksi tässä. Kaavaillaan otteluvoitot ja jatkoon menijät, kunhan parit varmistuvat.
Ahmat - OYUS
PJK - Popula
TeKi - LiKi
HaU - SuPS
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kovan vahvistuksen sai Teräs-Kiekko. Olisi kelvannut myös sarjaporrasta ylempänä pelaavalle paikalliskilpailijallekin.
 
No niin, ensi perjantaina alkavat sitten kunnon pelit. Pudotuspelien ensimmäisen kierroksen otteluparit menivät kutakuinkin niinkuin Pilu tuossa taannoin arvioi. Ainoa poikkeus oli, että Teräs-Kiekko valitsi LiKin sijaan SuPSin vastustajakseen. Ruoditaanpa hiukan ottelupareja ja ennakoidaan tulevaa:
Ahmat - OYUS
Ei tarvitse olla mikään kummoinen ennustajaeukko, jotta osuisi ennustuksessaan oikeaan siitä, kumpi joukkue tämän ottelusarjan vie. Kysymys on oikeastaan vain siitä, että lähteekö Ahmat täysillä liikkeelle, jolloin lukemat voivat olla todella rumat, vai lähteekö Ahmat takki auki pelaamaan pakkopullaa pois, jolloin voi tulla yllätyksiä. Itse en millään jaksa uskoa jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sen verran hyvällä asenteella joukkue on ollut koko kauden liikkeellä. Ahmat vie sarjan kahdessa ottelussa - ja selvästi.
PJK - Popula
PJK:n otteet eivät ole ihan niin vakuuttavia olleet, kuin Ahmoilla, mutta suosikkijärjestelmä tässäkin otteluparissa on aika selvä. Popula tosin yllätti PJK:n runkosarjassa kerran, joten yllätysmomentti on nytkin olemassa. PJK klaaraa kuitenkin tämänkin otteluparin kahdessa ottelussa, vaikka Ylivieskassa tulee olemaan tiukka otatus ja Popula on lähellä yllätystä.
TeKi - SuPS
TeKi valitsi yllättäen SuPSin vastustajakseen ensimmäiselle kierrokselle. Selvästi joukkueella oli pelko puserossa siitä, että LiKi pistää ykkösjoukkueen pelaajia parikin kentällistä tähän peliin, koska kakkosdivarin ensimmäisellä pudotuspelikierroksella runkosarjan kaksi parasta huilaa ensimmäisen viikonlopun. TeKi luottaa nyt kuin vuoreen uuteen hankintaansa Kari Sihvoseen. Sihvonen tuo joukkueeseen rutkasti kokemusta ja taitoa, mutta eihän yksi mies kesää tee. SuPS on parantanut otteitaan kauden loppua kohden hurjasti, joten veikkaisin Sihvosesta huolimatta, että ratkaisu tähän ottelusarjaan joudutaan hakemaan Raahessa sunnuntaina kolmannesta ottelusta. TeKi vie sarjan, mutta ei helpolla.
HaU - LiKi
Haapaveden Urheilijoilla on varmasti nyt vähän jännäkakka pelihousuissa, kun LiKi pistää takuulla melkoisen joukon miehiä ykkösporukastaan ensimmäisen kierroksen ottelusarjaan. LiKi voitti haapavedellä runkosarjapelin ihan puhtaalla kakkosporukallaan selvästi, joten se osaa pelata HaU:ta vastaan erinomaisesti. Nyt kun mukana on vielä ykkösporukan jengiä, niin Huskit tulee olemaan vaikeuksissa. Veikkaan, että LiKi pesee Huskit, mutta siihen tarvitaan kolme peliä.

Nyt jännäämään, miten veikkaukset meni ;)
 

Pilu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Penguins
Pudotuspelien ensimmäisen kierroksen otteluparit menivät kutakuinkin niinkuin Pilu tuossa taannoin arvioi. Ainoa poikkeus oli, että Teräs-Kiekko valitsi LiKin sijaan SuPSin vastustajakseen.
Meni hieman vihkoon, kun en osannut huomioida II-divisioonaa ja LiKin suoraa välieräpaikkaa. :)

Ahmat - OYUS
Ahmat jatkoon otteluvoitoin 2-0. Ahmojen moottori voi käynnistyä hieman hitaasti huomisessa pelissä, mutta en näe mitään yllätyksen saumaa tässä parissa. Ahmat klaaraa perjantain rutiinilla ja murjoo lauantaina OYUS:n isosti kesälomille.

PJK - Popula
Popula voi haastaa nappisuorituksella PJK:n, mutta en jaksa uskoa kahteen voittoon. Veikataan PJK jatkoon otteluvoitoin 2-1 ja kaikki ottelut päättyvät kotivoittoon. Popula voi voittaa PJK:n vielä sunnuntaina, jos PJK:n miesten nuppi ei kestä lauantaina. Tämä siis olettaen, että Popula hoitaa lauantain pelin kotonaan. PJK:n pelaajien tunteilla on tapana läikkyä tappioasemassa, siitä kertoo myös näiden joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen.

TeKi - SuPS
Salomäen tutkapari Aitto-Oja loukkantui runkosarjan loppupuolella, mutta paikkaajaksi on hankittu Sihvosen Kari. TeKin kärki on melkein kuin PJK:n kärki ja jos sen peli yskähtelee, niin koko joukkue yskähtelee. TeKi lähtee ennakkosuosikin paineet harteilla ottelusarjaan, mutta nuori joukkue lähtee kesäloman viettoon kahdessa ottelussa.

HaU - LiKi
LiKi pääsee lyömään ottelusarjaan kahden joukkueen edestä pelaajia. Huomenna LiKi voi lähteä liikkeelle maltillisemmalla kokoonpanolla ja HaU pääsee iskemään. Lauantain peliin LiKi laittaa kaikki munat samaan koriin ja klaaraa kaksi ottelua suvereenisti. LiKi siis jatkoon otteluvoitoin 2-1. Toisaalta onko LiKillä varaa särkeä avainpelaajia III-divarin pudotuspeleissä, kun tärkeämmät pelit ovat edessä II-divisioonassa..

Jos kaikki menee oikein, niin laitan ensi viikolle yhden rivin lisää lottoa.
 
Puolivälierät on pelattu ja yllätyksiä ei juurikaan koettu.

Ahmojen ja OYUSin välinen sarja piti olla Ahmoille läpihuutojuttu varsinkin ensimmäisen osaottelun 11-4 tuloksen jälkeen, mutta yliopiston miehet pistivät jälkimmäisessä ottelussa hyvin kampoihin ja tekivät ottelusta tiukan. Ahmat voitti ottelun vaivoin 5-4. Tilastoja katsellessa toisenkin ottelun hallinta taisi olla täysin Ahmoilla, sillä torjunnat olivat 61-27. OYUS:n maalivahti Olli Kokkonevalla oli lähes mahdoton päivä ja taidolla ja onnella mies selvitti Ahmojen vyörytykset, mutta liika oli liikaa. Ahmat jatkoon 2-0 (11-4, 5-4).

PJK ja Popula pelasivat kaksi varsin tasokasta ottelua ja Popula ei myynyt nahkaansa kovin helpolla. PJK oli jälleen täysin ykköskenttänsä varassa ja se taisikin tehdä kahta lukuun ottamatta joukkueen kaikki maalit. PJK jatkoon voitoin 2-0 (7-3, 7-5).

TeKi ja SuPS pelasivat myös tasokkaan sarjan ja varsinkin SuPS oli yllättävän vahva. TeKi oikeastaan pelastui Kari Sihvosen ansiosta, sillä ilman häntä joukkue olisi ollut hätää kärsimässä. TeKin onneksi suomussalmelaisilla oli molemmissa otteluissa musta kymmenminuuttinen, jolloin raahelaismiehistö pääsi tekemään ratkaisevat maalit. TeKi jatkoon 2-0 (9-6, 8-4).

HaU ja LiKi väänsivät todella tasaiset ottelut, mutta kuten etukäteen arvioinkin, niin LiKi osaa pelata Huskeja vastaan erinomaisesti. LiKi voitti ottelut lähes täysin kolmosdivarijoukkueellaan, joten kaikki kunnia heille. Liminkalaiset löivät Haapaveden joukkueen nimenomaan kovalla luistelulla ja hästäämisellä, joka oli myrkkyä taitavammalle, mutta hitaammalle Huskeille. LiKi jatkoon voitoin 2-0 (7-5, 6-4).

Välieräsarjoissa panokset kasvavat ja joukkueet paranevat. Ennustaminen on siksi aina vain vaikeampaa, ainakin toisessa otteluparissa.

Ahmat - LiKi
Runkosarjassa Ahmat nuiji liminkalaiset sekä kotonaan että vieraissa murskalukemin (9-1, 13-4), joten siihen peilaten ottelusarjan pitäisi mennä Ahmoille vielä selvemmin kuin OYUS-sarja. Varmasti LiKi yrittää kaikkensa, ja pistävät kaiken luistelutaitonsa peliin, mutta kun vastaan tulee vielä luistelevampi, mutta valovuoden taitavampi joukkue, eikä LiKi taida saada niitä muutamaakaan pelaajaa avuksi ykkösporukastaan, niin kylmää tulee olemaan kyyti. En millään voi ennustaa Limingan Kiekolle mitään mahdollisuuksia.

PJK - TeKi
Tämä sarja onkin aivan eri juttu. Runkosarjassa PJK voitti molemmat ottelut (6-4, 6-2), mutta Teräs-Kiekko on vahvistunut Sihvosella noiden pelien jälkeen. Vastakkain ovat käytännössä molempien joukkueiden ykköskentät, liidereinä PJK:n Tomi Gronoff ja TeKin Sihvonen. TeKin paketti on mielestäni kuitenkin tasaisempi ja varsinkin maalivahdit ovat raahelaisilla selkeästi paremmat kuin PJK:lla. TeKi vie ottelusarjan 2-1, mutta kaikki ottelut ovat todella tuimia taisteluja ja en ihmettelisi, jos vaikka kaikki ottelut menisivät jatkoajalle.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
PJK kaatoi TeKin ratkaisevassa pelissä 6-5 ja eteni finaaleihin Ahmoja vastaan voitoin 2-1. TeKi menetti 2-0-johtoaseman toisessa erässä ja se oli pelin kulminaatiopiste.
 
Välieräsarjat on pelattu ja finaalijoukkueet ovat selvillä.
Ahmat ja LiKi olivat jo lähtökohtaisesti eri tason joukkueita, ja kun LiKillä oli joukkueessa terveysongelmia, niin ero vain korostui. Molemmissa otteluissa LiKi jaksoi suurin piirtein ensimmäiset erät pikkuisen taistella Ahmojen vyörytyksiä vastaan, mutta sitten loppui virta ja ottelut olivat jo vähän noloa seurattavaa. Ahmat voitti ensimmäisen pelin Haukiputaalla 7-2 ja toisen Limingassa peräti 14-0. Kun vertaa joukkueiden välisiin otteluihin runkosarjassa (9-1, 13-4), niin eipä nuo lukemat ainakaan mitenkään epätavallisia olleet.

PJK ja Teräs-Kiekko tarvitsivat ratkaisuun kolme ottelua ja jokainen peli oli tasainen, ehkä toinen Raahessa pelattu peli oli selkein, kun PJK hallitsi kenttätapahtumia. Pyhäjoella pelatut ottelut olivat sen sijaan todellisia trillereitä ja peli aaltoili puolelta toiselle. Ensimmäisen peli TeKi voitti 2-3, toisen voitti PJK 1-3 ja kolmannen ja ratkaisevan ottelun PJK 6-5. Kumpi tahansa olisi sarjan voinut voittaa, mutta PJK oli tällä kertaa terävämpi.

Perjantaina Haukiputaalla kiekko tipahtaa jäähän luullakseni puoli seitsemältä illalla ja silloin alkaa kauden huipennus. Runkosarjassa Ahmat ja PJK voittivat molemmat yhden ottelun, mutta tammikuussa pelattu toinen ottelu oli jo tietynlainen minifinaali, johon molemmat joukkueet panostivat todella paljon. PJK vei ensimmäisen erän 3-1, mutta Ahmat voitti toisen ja kolmannen erän yhteensä 9-1, joten ero oli varsin selvä. Nyt on kuitenkin jo tosi kyseessä, joten varmasti tulee tiukat otatukset. Veikkaan silti molempien joukkueiden otteluita nähneenä, että Ahmat on selkeästi sarjassa parempi ja se vie mestaruuden suoraan kahdessa ottelussa. Tosiasiahan on, että otteluissa on kolme huippukentällistä yhtä huippukentällistä vastaan, ja se tulee vain näkymään pitkässä juoksussa. Niin kauan kuin Gronoffin kenttä jaksaa maaleja tehdä yhtä paljon kuin Määtän, Ratilaisen ja Eskolan kentät yhteensä, niin ottelut pysyvät tasaisina ja PJK:lla on mahdollisuuksia.

Toivotaan tasaisia ja tapahtumarikkaita otteluita, kuten finaaleiden arvoon kuuluukin.
 
Viimeksi muokattu:
Haukiputaan Ahmat mestari

Kausi huipentui viikonloppuna Ahmojen ja PJK:n väliseen finaalisarjaan. Ensimmäinen ottelu perjantai-iltana Haukiputaalla keräsi halliin kauden ennätysyleisön. Haukiputaan hallihan ei ole tavannut olla mikään yleisömagneetti, mutta nyt hallissa oli tunnelmaa riittävästi. Myös lauantaina Pyhäjoella nähtiin lähes 300-päinen yleisö, joten hyvä oli nuorten miesten pelata, kun lämmin tunnelma levisi katsomosta myös jäälle.

Ahmat - PJK 5-3 (2-0, 3-1, 0-2)
Ottelun alku oli hieman jännittynyt molemmilla joukkueilla. Ensimmäiset kaksi erää - varsinkin toinen erä - olivat Ahmojen lievää hallintaa, mutta taistelu oli tuimaa ja erittäinen tasaista. PJK:lla oli muutamia todella herkullisia paikkoja, mutta Ahmojen maalilla huippuottelun pelannut Timo Kemppainen pelasti Ahmat ylimääräisiltä takaiskuilta taidolla ja tuurilla (nimenomaan tässä järjestyksessä). Kolmannessa erässä PJK tuli voimalla ja rytinällä ja näytti jo jossain vaiheessa erää siltä, että sen kiri onnistuu ja Ahmojen kahdessa erässä hankkima 5-1 johto sulaisi kokonaan. PJK:n kiri riitti kuitenkin vain 5-3:een ja Ahmat otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. PJK kuitenkin osoitti, että se ei anna periksi ja lauantaina Pyhäjoella olisi odotettavissa tuima taistelu.

PJK - Ahmat 2-6 (1-0, 1-4, 0-2)
Kuten odotettavissa oli, kotijoukkue PJK aloitti ottelun hirmuiskulla ja se hallitsi ensimmäistä erää niukasti mutta selvästi. Ahmojen nuori joukkue selvästi hieman jännitti ja mahdollisesti jo mietti asioita liian pitkälle mahdollisiin mestaruusjuhliin. Rutinoituneempi ja kokeneempi PJK pelasi näyttävää peliä ja yleisö nautti tasokkaasta viihteestä täysin rinnoin. Toiseen erään Ahmat oli selvästi saanut koottua rivinsä ja mitä pidemmälle erä kului, niin sitä selvemmin hallinta alkoi siirtyä Ahmoille. Myös Ahmojen maalivahti Sami Kuikka oli varma ja virheet olivat vähissa. Vähän näytti, että PJK:n kuntopohja alkoi hieman pettämään. Ahmat johti ottelua kahden erän jälkeen 2-4. Kolmannen erän alkuun Ahmat sai tehtyä 2-5 maalin ja näytti, että PJK:n miehistön usko voittoon meni tuohon maaliin. Myös väsymys alkoi selvästi näkyä joukkueen otteissa, joten Ahmat meni menojaan ja voitti ottelun 2-6.

Kerrankin voin ylpeänä todeta että ennustukseni kävi toteen ja Ahmat voitti sarjan suoraan kahdessa ottelussa. Ottelusarja oli varmasti laadukkainta kiekkoa tällä kaudella tässä sarjassa. Ratkaisun avaimetkin olivat selvät: Ahmoilla oli kolme tasavahvaa kentällistä, jotka pystyivät pelaamaan korkealla tasolla läpi otteluiden ja pitämään vauhdin haluamallaan tasolla. PJK joutui peluuttamaan ykköskenttäänsä joka toista vaihtoa, sillä muut kentälliset pystyivät vastaamaan Ahmojen vauhtipeliin vain ajoittain. Sitä ei pyhäjokisten kunto kestänyt. Myös maalivahtipeli oli Ahmoilla varmaa. Kaksi sarjan ehdottomaan parhaimmistoon kuuluvaa maalivahtia pelasivat vuorotellen ja aina varmasti - niin myös pudotuspeleissä. PJK:n Rajaniemi pelasi hyvin, mutta hän ei kuitenkaan pystynyt pelastamaan joukkuettaan vaikeina hetkinä, kuten kolleegat vastapäässä pystyivät. Kolmas selvä ero oli maalinteon tehokkuus, joka oli Ahmoilla koko kauden ajan aivan jäätävää ja onnistumisprosentti oli sarjassa aivan ylivoimainen.

Oikein siis meni, mikäli yrittää katsoa asioita mahdollisimman neutraalisti. Sitten jatketaan spekulointia kakkodivarin karsintoihin, mikäli niitä edes järjestetään. Mutta se on sitten toinen tarina...
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kakkosdivarin karsinnat järjestetään toki. Ahmat kohtaa karsinnoissa RoKi Rebelsin ja EtPo 72:n. Rebelsin kevätkausi oli sanalla sanoen surkea, joukkue voitti vain yhden ottelun joulukuun jälkeen. Jos nyt Rebelsin joukkueesta haluaa joitakin nimiä nostaa esiin, niin Antero Rupponen on ehdottomasti rovaniemeläisten ykköstykki. Myös Elmeri Heikkilä, Hermanni Näätänen ja Toni Nurminen ovat kakkosdivarissa tehneet mukavasti pisteitä.
 
Viimeksi muokattu:

Lapinmarkus76

Jäsen
Suosikkijoukkue
2-divisioona ja suomisarja joukkueet
Eiköhän Etpolla ole kielto nousta, niin myöhään sarjasta luopuivat syksyllä..
Pitääkö paikkaansa että Ahmoilla jäävuorot maksamatta ja joukkue lähes konkurssissa?
 

ikirouta

Jäsen
Karsintoja ei taideta edes järjestää, kakkosessa on vajausta joukkueista jo ennestään ja pari joukkuetta sieltä vielä voi poistuakkin joko ylöspäin tai luopumisten kautta, se onkin sitten ihan oma lukunsa kenen rahkeet nousuun riittävät. Kaikilla on tuoreessa muistissa kuinka Oulaisten edustuskiekko ajettiin karille parissakaudessa kakkosessa, joten syytä varovaisuuteen on oltava.

Mitkä seurat on potentiaalisimmat nousijat tasollisesti ja taloudellisesti jos kutsu käy?
 

ikirouta

Jäsen
Karsinnat 2-divisioonaan järjestetäänki kun ohjelma on ilmestynyt liiton sivuille:

Pe 16.3 RoKi -Etpo
La 17.3 Etpo -Ahmat
Su 18.3 Ahmat -Roki

Mutta miten EtPo voi olla karsimassa, kun joukkue luovutti sarjapaikkansa syksyllä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös