II-divisioonan lohko 6 kaudella 2019–2020 (länsirannikko)

  • 3 501
  • 4

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Laitetaanpa nyt tästäkin lohkosta perinteinen tai periaatteellinen ketju, johon voi halutessaan laittaa tarinaa tämän kakkosen lohkon etenemisestä. Vaikka ketjun nimi on länsirannikko, niin oikeastaanhan kyse on lounaasta, eli kutakuinkin vanhan Turun ja Porin läänin alueesta (Varsinais-Suomi + Satakunta). Mukana on tällä kertaa 9 joukkuetta : Chiefs (Turku), RNK (Raisio), VG-62 (Naantali), Haka (Paimio), LLuja (Lauttakylä), LaJy (Laitila), Rockets (Loimaa), Karhu HT (II) (Pori) ja Kuki (Harjavalta).

Lohko ei ihan viime aikoina ole kuulunut kakkosen kiinnostavimpiin noin urheilullisesti, koska sieltä ei kovin innokkaasti ole lähdetty kurottamaan kohti Suomi-sarjaa. Mutta eihän sitä tiedä, jos vaikka jonkun paremmin pärjäävän joukkueen mieli joskus muuttuu. Silloinhan runkosarjassa ei kovin paljon jännitystä ole, jos millään joukkueella ei ole sen kummempia tavoitteita kuin pelailu, ja play-offsiin on ainakin ennen kelpuutettu 8 joukkuetta, eli melkein kaikki. Mutta ei tuo tarkoita sitä, etteivätkö pelit itsessään olisi kodikkaalla tavalla viihdyttäviä ja paikallisesti jopa tärkeitäkin juttuja (no, ei ehkä Turussa...;)

Jokunen peli on lohkossa jo ehditty pelatakin ja silmään pistää se, että nousijajoukkue LaJy on aloittanut kauden räväkästi 3 voitolla. Pieni yllätys oli myös kokeneen VG:n avauskotitappio Loimaan Rocketsille. Perinteisesti kärkipäässä ovat olleet myös LLuja ja Kuki ja viime vuonna Raisiokin pärjäsi hyvin.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Tämä tänään päättynyt kakkosen lohko 6:n runkosarja ei tunnu täällä minkäänlaisia intohimoja herätelleen. No, enpä hirveästi tuota ihmettele. koska ei tässä sarjasysteemissä suurta jännitettä ollutkaan, kun 9 osallistujasta peräti 8 aloittaa kohta pudotuspelit. KarhuHT:n kakkosjoukkue jäi ainoana kärsimaan kolmosen ylösyrittäjiä vastaan.

Viimeisellä kierroksella nähtiin Naantalissa iso yllätys, kun kotijoukkue hävisi yllättäen 4-7 Paimion Hakalle! Tällä olikin sitten suuri vaikutus allaolevien parien muodostumiseen.

Pudotuspelisarjaan tuli todellista mielenkiintoa, koska sekä LLuja että VG ovat ennalta ilmoittaneet tavoitteensa osallistua vaikka aina Suomi-sarjakarsintoihin. Ja muut porukat voivat vaikka keksiä tehdä heille kiusaa, kukaties?

Eli näillä pareilla jatketaan viikon kuluttua paras kolmesta-systeemillä:

LLuja (Lauttakylä)- Rockets (Loimaa)
KuKi (Harjavalta)- Chiefs (Turku)
LaJy (Laitila)-Haka (Paimio)
VG-62 (Naantali)- RNK Hockey (Raisio)

Mukava seurata erityisesti, jatkuuko Hakan tämänpäiväinen hyvä vire myös Laitilaa vastaan ja naapureiden VG:n ja RNK:n keskinäiset taistot ovat usein olleet tasaisia ja arvaamattomia.
 
Viimeksi muokattu:

Kuumakalle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko,UJK,Wild
Mielenkiintoisin pari etukäteen on ehdottomasti VG:n ja RNK:n kohtaaminen. Viime kauden finaaliuusinta ja toivon mukaan lehtereille kerääntyy väkeä viime vuoden malliin. RNK lähtee hakemaan jo kolmatta finaalipaikkaa peräkkäin ja tässä sarjassa tiputetaan jo yksi menestyjäsuosikki.

Toinen mielenkiintoinen kohtaaminen nähdään Lajyn ja Hakan välillä. Haka parantanut loppua kohden juoksuaan ja mikäli en väärin muista, niin voittivat viimeisimmän kohtaamisensa laitilalaisia vastaan.

Muista pareista povaan 2-0 otteluvoittoja LLujalle ja KuKille
 

Kuumakalle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko,UJK,Wild
Niin ne puolivälierät meni niin kuin mutuilin etukäteen ja välierätkin polkaistiin jo torstaina käyntiin Lajyn vierasvoitolla Harjavallassa. Vaikka playoffs-matsi kyseessä olikin, niin divarimatsiksi silti vähämaalinen ja tasainen (1-3). Tänään Laitilassa asetelmat ovat täten tiukat ja tasaiset, mutta itse uskoisin, että Jyskeen nuoriso-osasto johdattaa laitilalaiset finaaliin 2-0 voitoin.

Toinenkin ottelupari polkaistiin eilen käyntiin vierasvoitolla. RNK haki tärkeän ryöstön lopulta pitkän kaavan kautta jatkoajan jälkeen. Raisiolaiset vaikuttavatkin olevan kevään joukkue, kun jälleen playoffit kulkevat hyvin, vaikka runkosarjassa ei kärkeen asiaa ollut. RNK onkin parhaillaan siirtynyt 1-0 johtoon ensimmäisen erän lopussa.

RNK:n finaalipaikkahan tarkoittaisi myös sitä, että todennäköisesti tästä sarjasta ei Suomi-sarjan karsintoihin lähdettäisi, mikä olisi tietysti harmi. Mutta ei mennä vielä asioiden edelle.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Tähän sarjaan pyrkivien karsintasarjassa on 3 joukkuetta, kakkosen jumboksi jäänyt Karhu HT:n kakkosjoukkue, ja paikallisen kolmosen kärkikaksikoksi selvinneet PKS (Paimio) ja LuKi-82 (Luvia). Tässä minisarjassa siis pelataan vain 6 peliä, joiden jälkeen pitäisi olla selvillä se yksi onnellinen (?) kiekkojoukkue, joka kaudella 20-21 pääsee haastamaan länsirannikko 6:n maineikkaita aladivarijyriä, sellaisia kuin LLuja, VG-62 ja RNK.

Ja ilokseni huomaan, että hauska asetelma mahdollisesta kahden paimiolaisseuran ensivuotisesta paikallispelistä voisi toteutua, nimittäin Karhun kakkonen on hyvää vauhtia jäämässä noissa peleissä sarjajumboksi. Tuo ei paljon sureta, sillä mikä onkaan yleisön kannalta epäinspiroivampi tapaus kuin tuollainen aladivariseuran kakkosjoukkue (no, ehkä kevättalvinen tyhjennysmyynnin läpikäynyt häntäpään liigaseura:). PKS vie nyt Karhun kakkosta parhaillaan toisessa erässä jo 5-1, kun vieraat eivät ole saaneet kuin surkeat 11 pelaajaa sunnuntaiekskursiolle parantolapikkukaupunkiin. Ja komeat 234 silmäparia yleisössä!

Ratkaiseviksi muodostuvat varmaankin PKS:n ja Luvian jäljelläolevat keskinäiset kohtaamiset, joista ensimmäinen pelataan ensi la 14.3. Paimiossa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös