II-divisioonan lohko 1 kaudella 2019–2020 (etelä)

  • 6 133
  • 6

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Elikkäs taas lähretään pelaamaan rautaliigaa. Tai oikeastaan lähdettiin jo eilen yhden ottelun voimin, mutta siihen vähän tuonnenpana. Lohko jatkaa lähes samoin joukkuein kuin viime kaudella, ainoastaan OKK on vaihtunut ei niin yllättäen KHT:hen.

GrIFK​
H.K.H​
HAKI​
HC Vantaa​
KelA​
KHT​
KJT Haukat​
Tuuski​
Viikingit​
Wolf​

Kärkinelikoksi omissa veikkailuissani nostaisin Granin, Vantaan, Wolfin sekä tottakai mestaruutta puolustavan HKH:n. Mutta ei tämä tarkoita, etten laskisi muilla olevan mahdollisuuksia keväällä kannun nostoon. Pudotuspeleihin pääsemällä alkaa ihan uudet pelit, eikä siellä runkosarjasijoituksia paljoa kumarrella ja paras kolmesta sarjassa ei tarvita kuin sopiva hurmostila päälle niin ennakkosuosikkikin voi olla ihan vastaantulija.

Mutta juu, sarja tosiaan alkoi jo eilisehtoolla Lohjalla. Toivoa sopii, että HAKI - KHT ottelun lopputulos johtuu vain ainosataan kauden alun ruosteisuudesta, eikä ole niinkään merkki KHT:n joukkueen ja pelaamisen yleisemmästä tasosta. 12-3 loppulukemat on kyllä aikas kylmä alku sarjanousijalle, mutta ainakin peliä näkemättä ja pelkkiä tilastoja tuijottamalla ei vielä voi vetää kovin kummoisia johtopäätöksiä joukkueen mahdollisuuksista ylemmällä sarjatasolla. Jotain kertonee kuitenkin se, että torjunnat olivat ottelussa suht tasan 42-43. Eli laukaukset kotijoukkue HAKIlle 55-45 joten vieraiden puolustus-/maalivahtipeli ei oikein kauden avauksessa toiminut. Noh, odotetaan nyt muutama peli niin nähdään sarjanousijan todellinen taso.

Anyway, omaan sarjakauden avaukseen on 2 tuntia 10 minuuttia, tässähän alkaa jo olemaan pientä jännityksen poikasta ilmassa. Kohta suuntana Kellokoski ja sen likilegendaarinen jääpyhättö, jossa kokemusten perusteella on tunnelmaa mukavasti.

Let's play hockey!
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
SF Vihtahousu avaa hyvin taas keskustelua. Itse näkisin kyllä Wolfin olevan suurin suosikki ja KJT Haukatkin ovat esittäneet hyviä otteita treenimatseissa. Toki kestomenestyjät Grani ja Vantaa ovat oletettuja suosikkeja myös kuten H.K.H. Sen sijaan Viikingit ovat arvoitus kuten TuusKi, joista viime mainittu on lompsa levällään houkutellut pelaajia pelaamaan 25 hengen yleisömeren eteen.

Piti itsekin lähteä Kelliksen avaukseen, mutta nyt jäi väliin valitettavasti, suunnistuksen SM-viestireissu vei omansa. Mutta lupaamani bisse tarjotaan keväämmällä SF Beelsebuubille kyllä.

Yee-haw!
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Sarja pyörähti käyntiin ja isoimpana yllätyksenä voisi pitää tuota HAKI-KHT pelin lukemia. Näyttää tosiaan siltä, ettei KHT:n maalivahti ole mennyt ihan nappii. Paikalla kun ei ole ollut niin pitää vetää johtopäätöksiä tilastoista. (samoin myös muiden otteluiden kohdalla)
Laittaisin joukkueet pelaajalistojen myötä seuraavanlaiseen järjestykseen:
Top: Wolf, Tuuski, HKH ja GrIFK
Haastajat: Vantaa, Viikingit ja KJT Haukat
Unelmana playoff: Kela, HAKI ja KHT
Ensimmäinen kierros ei perjantain pelin lisäksi tarjonnut mitään isoja yllätyksiä. Kellokoskella nähtiin turpakäräjät ja minuuttien valossa jäähyaitioiden ovet ovat olleet kovalla koetuksella.
 

Atmehassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avangard Omsk
Olipas mielenkiintone viikonloppu tällä kertaa. KHT nappas ekat pointsit himaan, Viikingit haki ekan voiton, KJT oli isoissa ongelmissa ja Kela sai kunnon sokkihoitoa. Tasaselta vaikuttaa ainakin tähän asti, tiedä kuinka paljon sitten OKK vaikutti sarjan epätasaisuuteen viime kaudella. Ens viikonlopusta tulossa todella merkittävä myös.
 

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Tässä on mennyt lähes koko runkosarja mediahiljaisuuden merkeissä vähän huomaamattakin, mutta koetetaas nyt pikaisesti safkiksen aikana pistää jokunen sana lohkon tilanteesta.

Kun joukkueilla on kolmesta neljään ottelua jäljellä, on pudotuspelijoukkueet jo selvillä ja runkosarjan voittajaksikin on jo varmistunut Sipoon Wolf. Toiselle suoralle välieräpaikalle on etulyöntiasemassa Viikingit neljän pisteen erollaan HC Vantaaseen. Muut kolme pleijaritiimiä ovat Tuuski, H.K.H ja GrIFK, jotka majailevat kahden pisteen sisällä toisistaan. Puolivälierien kotietu on siis vielä kaikille neljälle joukkueelle mahdollista, joten viimeisissäkin runkosarjapeleissä on vielä ihan tarpeeksi panosta.

Todennäköisimmistä puolivälieräjoukkueista GrIFK kohtaa vielä Vantaan ja Tuuskin vieraissa sekä Viikingit ja KelAn kotonaan. H.K.H:n loput vastustajat ovat KelA ja Vantaa vieraissa sekä HAKI kotona, Tuuskilla on Viikingit vieraissa ja Grani sekä Vantaa kotona, kun taas HC Vantaalla ensin Grani ja sitten HKH kotona, jonka jälkeen Tuuski vieraissa ja runkosarjan päätteeksi KJT Haukat kotona. Eli kovasti on vielä keskinäisiä otteluita ennenkuin sijat 3-6 on saatu järjestykseen.

KelA:n kohtalona on jatkaa kautta putoamiskarsinnoissa, sillä sen verran murheellisesti ovat Kellokosken ottelut koko kauden aikana sujuneet. Toiseksi karsijaksi joutuva on sen sijaan vielä täysin epäselvä. HAKI pelasi itselleen vielä mahdollisuuden välttää karsinnat voitettuaan edellisessä ottelussaan KJT Haukat. Nyt seuraavassa ottelussa heillä onkin edessään todellinen kuuden pisteen ottelu, kun sarjataulukossa kolme pistettä edellä ja karsintaviivan yläpuolella majaileva KHT saapuu Lohjalle.
 

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Runkosarjan loppusuora on jo kalkkiviivoilla ja jokaisessa ottelussa on vielä panosta jäljellä ainakin toisella osapuolella. ainoastaan Wolf ja KelA pelaavat ilman panosta ensimmäisen varmistettua jo hyvissä ajoin runkosarjan voiton ja jälkimmäisen jäädessä jo aiemmin odottelemaan putoamiskarsintojen alkamista. Mutta sarjan kakkospaikka kuin myös toinen karsija on täysin avoinna kumpaankin ollessa tarjolla kolme joukkuetta.

Aloitetaan ylhäältä, eli runkosarjan kakkossijan ja samalla toisen suoran välieräpaikan tavoittelijoista. Kakkossijaa tavoitteleva Viikingit (51), HC Vantaa (50) ja GrIFK (48) ovat sarjataulukossa vain kolmen pisteen sisällä. Joukkueet pelaavat viimeiset ottelunsa siten, että Viikingit kohtaa vieraissa Wolfin, GrIFK kotonaan KelAn ja HC Vantaa kotonaan KJT Haukat. Viikinkien urakka on kolmikosta hankalin, sillä hävitessään oman ottelunsa samalla jos (lausu: kun) grani hoitaa KelAn päätyvät joukkueet tasapisteisiin. Ja Granilla on parempi maaliero. Ja kävi Granin ja Viikinkien otteluissa miten tahansa on sunnuntain päätösottelussa Vantaalla oma sana sanottavana runkosarjan kärkitilojen järjestykseen.

H.K.H:lla on Tuuskin eilisen tappion myötä mahdollisuus nousta vielä sarjassa vitospaikalle voittamalla omassa runkosarjapäätöksessään vierailija HAKI. Vierailijoilla tosin on reippasti panosta pelissä, joten ottelusta on odotettavisa tiukka. HAKI tarvitsee ehdottomasti voiton viimeisestä ottelustaa mikäli joukkue aikoo välttää putoamiskarsinnat. Karsintaviivan ympärillä on kolme joukkuetta, KHT (27), HAKI (24) ja KJT Haukat (24), joista KHT ja KJT Haukat pelaavat keskenään tänään todellisen kuuden pisteen ottelun. Pistekin tästä ottelusta KHT:lle niin he välttävät putoamiskarsinnat. KJT Haukoilla on jäljellä tämän jälkeen vielä yksi ottelu vieraissa HC Vantaata vastaan, eikä tästäkään ole tulossa helppo urakka vantaalaisten pyrkiessä tosissaan sarjan kakkospaikalle.

Eli jokaisessa jäljellä olevassa pelissä on siis panosta, joten suunnatkaas ehtoommalla hallille päin kattelemaan vähän rautaliigahokia!
 

SFPerkele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Jää-Ahmat
Tänään ehtoommalla ratkotaan sitten puolivälieristä jatkoon pääsijät kummankin sarjan ollessa tilanteessa 1-1.

HC Vantaa - Tuuski otteluparissa ei kotiedusta ole ollut tietoa vaan vierailijat ovat vieneet kaksi ensimmäistä peliä. Jatkuuko sama trendi vai olisiko nyt kotijoukkueen vuoro? Maaliero sarjassa on 14-11 Tuuskille, joten ihan perinteistä, tiukasti puolustavaa pudotuspelipelaamista ei otteluparissa vielä nähty.

GrIFK - H.K.H. otteluparissa taas kotijoukkue on molemmissa peleissä ollut isäntänä kaukalossa. Maalierot ovat näissäkin otteluissa venyneet melko isoiksi, vaikkei ihan toisen otteluparin lukemiin olla päästykkään, maalien ollessa tasan 9-9. Tunnetta peleissä on kuitenkin ollut ja odotettavissa onkin tapahtumarikas kamppailu, jossa tuomarikaksikon pitää olla hereillä aloituskiekosta lähtien.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös