Ihmiskunnan tulevaisuus tästä ikuisuuteen

  • 1 575
  • 9

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tulipa kierrätyskeskuksen "Mille naurat juuri nyt?" ketjua lukiessa avata salonkikelpoisemman Vapaan puolelle ketju jossa voimme pohdiskella ihmiskunnan touhuja vähintään siihen saakka kunnes koko laji lakkaa olemasta. Hakutoiminnolla yritin haeskella sopivaa ketjua, mutta vuotta 2099 kauemmas ei oltu visioitu, eikä tämä sinänsä esim. evoluutioketjuunkaan mitenkään hirveän hyvin sovi.

Lainataanpas nyt viestiä jonka innoittamana tämän ketjun päätin avata:
Eihän mitään kasvua ole tapahtunut vuosikausiin. Kyllä aika tehokkaasti on leikattu ihmismadon peräpäätä pois samalla, kun etupää on karannut kauemmas. Eihän talouskaan voi kasvaa ikuisesti, tosin se ei liity mitenkään ihmiskuntaan. Sellaisia pyyhkäisyjä tällä pallolla on ollut, ettei ihmiskunta ehdi koko Maapalloa keskenään jakamaan. Sitten, kun aletaan omistamaan taivaankappaleita, puhutaan jo varsin epäaidosta toiminnasta. Joka tapauksessa talouskasvu loppuu viimeistään joskus 5 miljardin vuoden päästä, ellei ihminen onnistu muuttamaan jollekin toiselle planeetalle (eikä ole sanottu, etteikö tuolloin jopa onnistuisi, jos yhä olemme olemassa).

Keskustelu oli siis jatkuvasta talouskasvusta (ja sen oletetusta mahdottomuudesta), mutta tuossa lähdettiin pohdiskelemaan kuitenkin jatkuvan kasvun turvaamista sillä että kun kasvuedellytykset tällä pallolla loppuvat, siirrytään seuraavalle (äärimmäisen pikaisesti viestin sisältö yhteenvetäen, vieläpä väärin olettamin). Talouskasvu sikseen, mutta mitä mieltä palstalaiset ovat yleisesti lajimme elinmahdollisuuksista pitkällä aikavälillä? Muistelisin tutkimuksia olleen, joissa maalailtiin koko lajin joukkotuhoa itseaiheutettuihin ekologisiin syihin. Toisaalta on liki mahdotonta kuvitella näin mukautumiskelpoisen lajin tuhoutuvan kokonaan minkäänlaisissa olosuhteissa joissa ylipäätään eliöiden (= ravinnon) kasvaminen on mahdollista. Usean vuosikymmenen globaali ydintalvi saattaisi teoriassa koko lajin hävittää, mutta eiköhän joku hihhuli(aka survivalisti)porukka ole sellaiseenkin varautunut.

Ikuisen kasvun ei voi uskoa nykyresurssien valossa jatkuvan, sillä jossain vaiheessa kaivannaiset loppuvat. Toisaalta kierrätysteknologian kehittyminen tulee mahdollistamaan lähes täydellisen suljetun kierron materiaaleille tulevaisuudessa, mikä mahdollistaa ainakin erittäin korkean tason ylläpitämisen. Lisäksi energiateknologian kehittyminen tulee jollain aikavälillä tarjoamaan rajatonta, puhdasta ja käytännössä ilmaista energiaa koko pallolle (kylmäfuusioreaktoreja odotellessa). Tämä kaikki toki oletuksella, ettei näitä tieteellisiä edistysaskeleita ennen kerkeä tapahtumaan mitään globaalia ihmiskunnan massatuhoon johtavaa katastrofia, joko ihmiskunnan passiivisesti (radikaali ilmastonmuutos), tai aktiivisesti (ydinsota) luonnollisesti aiheuttamana.

Sana olkoon vapaa, alustukseksi rustailin muutamia irtoajatuksia mitä tämä kysymys on mielessäni herättänyt.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ylianalysoimatta tai hippeilemättä on vaikea nähdä miksi kolmatta maailmansotaa ei tulisi ja sitä on vaikeampi pohtia mitä siitä seuraa. Jokainen aikaisempikin sivlisaatio on onnistunut tuhoamaan itsensä, niin en ymmärrä tai keksi miksi se ei onnistuisi nytkin. Vaikka menneisyys ei ennusta tulevaa, niin kylläpä sitä voi jotain päätellä ja esittää arvioita.

Puhtaasta juomavedestä ehtii tulla rähinää ennen kuin sitä voidaan helposti tuottaa kaikille rajattomasti. Kuussa on paljon käyttökelpoisia mineraaleja ja jos joku sieltä saa niitä kannettua, niin joku toinen haluaa osingoille. Ja riitahan siitä syntyy. Ei se ole mitään maailmanlopun maalailua, että rauhallinen aikakausi ei voi ikuisesti jatkua sekään. Ympäri maailmaa käydään kymmeniä sotia mistä monista emme ole edes kuulleet.

Myös luonnonmullistus on mahdollinen. Siinä voi käydä niinkin, että tiedämme sen tulevan, mutta asialle ei voi oikein mitään tehdä. Asteroidit sun muut on aika hyvin kartoitettu ja sieltä ei pitäisi mitään yllätyksiä tulla. Vaan ei sekään auta, jos asialle ei voi mitään tehdä. Monet maailmanlopun leffat ammentavat ihan mahdollisista skenaarioista.

Yhden ihmisen elämä on vain niin lyhyt aika isommassa kuvassa, että on helppo tuudittautua siihen, että no eihän tässä mitään hätää ole. Liian pitkälle ulottuvia suojelupäätöksiä vastaan kuitenkin olen. Me emme ihan oikeasti voi tarkalleen tietää millaista täällä on viiden sadan vuoden päästä, niin nykyhetkeen liikaa vaikuttavia päätöksiä ei sen perusteella pitäisi tehdä.

Sehän on myös mahdollista, että tässä eletään kahden jääkauden välistä aikaa ja sille uudelle jääkaudelle ei mitään voi eikä se ole itse aiheutettua.
 

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Ihmiskunnan suuret edistysaskeleet tulevat olemaan riippuvaisia energiasta. Materiaalien kierrättäminen (myös veden ja ilman puhdistaminen) ja myös avaruusmatkailu vaatii uusia ja tehokkaita energiamutotoja. Nämä tulevat olemaan versioita fuusio- tai fissioenergiasta. Rajattomat energialähteet mahdollistavat tulevaisuudessa ekologisen toiminnan.
Nykyinen tyyli yrittää viritellä uutta energiaa tuulesta, auringosta tai pierukaasuista on tuhoon tuomittu. Planeettamme tulee vain hitaasti tukehtumaan köyhänä. Todellista kehitystä ei tapahdu, ellei energiaa ole saatavilla käytännössä rajattomasti.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Teknologia voi kehittyä vielä täysin ennakoimattomilla tavoilla. Jos näillä mentäisiin hamaan loppuun saakka niin oltaisiin takaisin kivikaudessa todennäköisesti ennemmin kuin myöhemmin.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Juu nykymeno ei ole kestävää kehitystä nähnytkään, mutta toisaalta puutokset on tiedostettu ja kyllä niille yritetään jotain tehdäkin (vaikkakin hitaasti, johtuen ihmisten ahneudesta ja itsekkyydestä). Fossiiliset polttoaineet tulevat loppumaan, samoin hiilipohjaiset uusiutuvatkin jos niillä yritettäisiin korvata fossiilisten loppumisen aiheuttama energiavaje täysimääräisenä. Toisaalta sitä ennen ilmakehään olisi tungettu niin paljon hiilidioksidia (ja muita kasvihuonekaasuja), ettei energian loppuminen olisi ensimmäinen prioriteetti, ilmaston ollessa huomattavan epäystävällinen suurimmalle osalle nykyisistä elämänmuodoista. Venusta vastaavaa kasvihuoneilmiötä tuskin saamme aikaan (ainakaan ihan äkkiä), mutta muutamankin asteen muutos keskilämpötiloissa aiheuttaa sellaista ennakoimattomuutta luonnon ääri-ilmiöissä, että nykyiset kriisit alkavat pian tuntua hyvin pieniltä. Kauko-idän merenranta-alangoilla asuu satoja miljoonia ihmisiä ja jos merenrannat muuttuisivat asuinkelvottomiksi (joko veden pinnan nousemisen tai esim. hurrikaanien yms luonnonilmiöiden lisääntymisen takia), niin siinä olisi aika monta oletettavasti aika kyrpiintynyttä koditonta asutettavaksi jonnekin muualle.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Jatkuvan kasvun paradoksi liittyy lähinnä tapaan, jollaisena näemme markkinatalouden toimivan, kun kasvua mitataan maapallon rajallisten resurssien kuluttamisena. Se on selvä asia, että nykymenolla tie on tapissaan hyvinkin nopeasti. Toisaalta me emme varmuudella tiedä sitä, mitä mahdollisia toistaiseksi tuntemattomia resursseja on vielä hyödyntämättä niin maapallolla kuin ulkoavaruudessa. Mikäli tekninen kehitys avaa mahdollisuuksia käsitellä, jalostaa ja hyödyntää jotain kokonaan uutta - avaa se myös uusia mahdollisuuksia ihmiskunnan tulevaisuudelle. Mainitaan nyt yhtenä konkreettisena esimerkkinä aurinkovoima. Voimme ymmärtää sen valtaisan energiapotentiaalin, mutta ainakaan toistaiseksi meillä ei ole olemassa kovin hyvää teknologiaa sen hyödyntämiseksi.

Nykyinen kiristyvä geopoliittinen ilmapiiri lienee osaltaltaan alkusoittoa ihmiskunnan sisäiselle sodalle, kun nykyjärjestelmää uhkaa talousromahdus 'resurssipulan' edessä. Huolestuttavaa on tietysti se, että nykyihmiskunnalla on käytössään aseteknologiaa, jolla maapallo voidaan tehdä ihmiselle asuinkelvottomaksi. Maailmanrauhan ja tulevaisuuden turvaaminen on nyt pitkälti kiinni siitä, löydetäänkö teknologian avulla sellaiset kasvunäkymät, että vielä öljytalouden jälkeenkin siinä on kansakunnilla oma paikkansa kasvaa ja kehittyä.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naapurin mummo
Suurin mullistaja on pernaveikonkin mainitsema ydinsota. Jos sen muuttujan jättää ottamatta huomioon, niin yhtälö jättää olennaisimman asian pois laskuista.

Uskon, ettei ydinsota kosketa Etelä-Amerikkaa ja Afrikkaa. Sää toki viilenee ainakin väliaikaisesti noillakin alueilla. Pakolaisvirrat kääntyvät noihin suuntiin. Puhdasta vettä ei tietenkään ydinsotaalueilla ole paljoa, eikä muitakaan elämisen mahdollisuuksia. Kaikki taantuu. Uusia ydinpommeja pitää tietenkin tehdä pikavauhtia. Neljännessä maailmasodassa on tietenkin se hyvä puoli, että sotijaosapuolten maaperä on jo saastunutta, joten samaan konkurssiin vaan seuraavakin ydinsota.

Voi pojat, se on sitten mielenkiintoista aikaa. Lapsiperheille terveisiä!
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Uskon, ettei ydinsota kosketa Etelä-Amerikkaa ja Afrikkaa. Sää toki viilenee ainakin väliaikaisesti noillakin alueilla. Pakolaisvirrat kääntyvät noihin suuntiin.

Todennäköisesti ainoa "turvavyöhyke" on eteläisellä pallonpuoliskolla, mikäli USA, EU, Venäjä ja Kiina purkavat kaiken kiukkunsa lähinnä toisiinsa. Merivirrat kuljettavat ydinsodan jälkeen radioaktiivisia hiukkasi pohjoisella pallonpuoliskolla, kun taas eteläinen säästyy niiltä. Tiedä sitten miten halukkaita ovat ottamaan eloonjääneitä pakolaisia pohjoisesta..
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Voi pojat, se on sitten mielenkiintoista aikaa. Lapsiperheille terveisiä!

Jotkut urpot syyttävät itsekkääksi, kun en halua tähän maailmaan jälkeläisiä. Syyttävät jostain luistamisesta ja helpon elämän haluamisesta. Tuota en ole koskaan ymmärtänyt, eiköhän tämä maailma osaa sotkea asiansa ihan ilman minun jälkikasvua. Enkä halua tähän sekavaan tilanteeseen mitään jälkeläisiä mahdollisesti kärsimään.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naapurin mummo
Tiedä sitten miten halukkaita ovat ottamaan eloonjääneitä pakolaisia pohjoisesta..
Niin, pidän itsestään selvänä, ettei siellä etelän maissa maailmantuhoajia haluta omille seuduille, niin jätin mainitsematta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös