Ihmettelyketju

  • 6 339 569
  • 38 741

Nick Neim

Jäsen
Olet ilmeisesti ennättänyt varsin arvostettavaan ja korkeaan ikään kun varastoja olet ehtinyt hankkimaan: oli ihan kauppatavaraa ja kaupallinen nimikin tuo Heroin johonkin 1910-15 asti.

Ennen kaikki oli paremmin: apteekista sai heroiinia ja morfiinia. Nyt saa ibusalia ja aspiriinia.
Joo, ja jos leikittelyn jätän sikseen, niin tästä pääsee ihan oikeaankin ihmettelyn aiheeseen. On jotenkin uskomatonta kuvitella, että ainoastaan, ja siis ainoastaan n. 100 vuotta sitten heroiinia tosiaan käytettiin lasten yskänlääkkeissä ja se oli ihan apteekkikamaa. Sitä on saattanut isoisäni isän puolelta (syntynyt 1900) nauttia lapsena, eli puhutaan kahdesta vaivaisesta sukupolvesta. Mielestäni kyseessä on yksi havainnoillistavimmista esimerkeistä siitä, kuinka nopeasti se meidän maailma oikein muuttuu ja kehittyy. Hieman on erilainen kaiku heroiinilla tänä päivänä.

E: Itse asiassa tuosta isoisäni käytöstä en tiedä, kun en ulkoa muista käytettiinkö tuota sen kummemmin Suomessa. Eikä jaksa vaivautua googlailemaankaan.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Itse asiassa tuosta isoisäni käytöstä en tiedä, kun en ulkoa muista käytettiinkö tuota sen kummemmin Suomessa. Eikä jaksa vaivautua googlailemaankaan.
Suomessa heroiinia käytettiin lääkkeissä vielä sotien jälkeen. Heroiini oli hyvä lääke esim. hengitystievaivoihin (täällä jo mainittiin yskänlääke). Suomessa käytettiin joskus sotien jälkeen heroiiniä lääkkeenä vuodessa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa yhteensä. Ylen Huume-Suomen historia- sarjassa näitä käsiteltiin... taitaa löytyä vielä Areenasta.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
On jotenkin uskomatonta kuvitella, että ainoastaan, ja siis ainoastaan n. 100 vuotta sitten heroiinia tosiaan käytettiin lasten yskänlääkkeissä ja se oli ihan apteekkikamaa. Sitä on saattanut isoisäni isän puolelta (syntynyt 1900) nauttia lapsena, eli puhutaan kahdesta vaivaisesta sukupolvesta. Mielestäni kyseessä on yksi havainnoillistavimmista esimerkeistä siitä, kuinka nopeasti se meidän maailma oikein muuttuu ja kehittyy. Hieman on erilainen kaiku heroiinilla tänä päivänä.
Ennen ja jälkeen Toisen maailmansodan heroiinia käytettiin eniten per kapita Suomessa ja Japanissa. Kokaiini kriminalisoitiin Suomessa esimerkiksi vasta 1936. Kannattaa lukea The Great Binge nimisestä ajanjaksosta jolloin suunnilleen koko läntinen maailma oli aivan sekaisin oopiumista, heroiinista, kokaiinista ja muusta.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomessa heroiinia käytettiin lääkkeissä vielä sotien jälkeen. Heroiini oli hyvä lääke esim. hengitystievaivoihin (täällä jo mainittiin yskänlääke). Suomessa käytettiin joskus sotien jälkeen heroiiniä lääkkeenä vuodessa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa yhteensä. Ylen Huume-Suomen historia- sarjassa näitä käsiteltiin... taitaa löytyä vielä Areenasta.

Toki täytyy muistaa, että nestemäisenä nautittu heppa ei laukkaa yhtä kovaa kuin suoraan suoneen piikitetty.
En silti sitä lapsille tarjoaisi. Paitsi ehkä niille kaikista vittumaisimmille.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Suomessa heroiinia käytettiin lääkkeissä vielä sotien jälkeen. Heroiini oli hyvä lääke esim. hengitystievaivoihin (täällä jo mainittiin yskänlääke). Suomessa käytettiin joskus sotien jälkeen heroiiniä lääkkeenä vuodessa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa yhteensä. Ylen Huume-Suomen historia- sarjassa näitä käsiteltiin... taitaa löytyä vielä Areenasta.

Jossain lehtijutussa näin hauskan kuva 50-luvulta. Taisi olla jopa Mannerheimintieltä, missä valokyltti mainosti amfetamiinia. Tuota kuvaa en nyt löytänyt, mutta täällä mainos piristä tehokkaana allergialääkkeenä: Huume Suomi - Amfetamiini
 
Laha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joensuun Kiekko-Pojat, TPS
Codesan comppi oli kovaa kamaa yskään. Harmi ettei nykyään sitä määrätä edes reseptillä.

Nykyään? Viimeks yskään oon kyllä tuota pyytänyt ja saanut. Jos jaksan niin tarkistan ajankohdan, ihan hetkeen ei ole yskätautia ollut.

Edit:
Määräyspäivä 20.3.2018 näköjään viimeks on tuota määrätty.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nykyään? Viimeks yskään oon kyllä tuota pyytänyt ja saanut. Jos jaksan niin tarkistan ajankohdan, ihan hetkeen ei ole yskätautia ollut.

Edit:
Määräyspäivä 20.3.2018 näköjään viimeks on tuota määrätty.
Kuultu lääkärikaverilta. En tiedä enempää.
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Kyllä ainakin amfetamiinia sai vielä 70-luvulla apteekista. Siihen aikaan se oli yleinen laihdutuslääke.
Myös morfiinia sai pitkään eri tuotenimillä, toki vain osana lääkettä.
Ne 1900-luvun kiellot koski sitä itseänsä, eli puhdasta morfiinia, kokaiinia jne ei enää saanut tiskin yli ao. nimellä. Monessa lääkkeissä olivat kyllä ainesosana pitkään.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Mä en vieläkään ymmärrä, hain mutsin käytännössä lapsuudenkotiini. Sama talo, mitä nyt vähän pienempään vaihtaneet. Jäin siis yöksi, mutsi kun ei kaihileikkauksen jälkeen näe selvästi. Nyt pitäis nukkua. Ei onnistu. Täällä on ihan eri äänet kun himassa, siellä kun ei kuule mitään mistään. Sama juttu landella, sielläkin on kaikenlaista outoa, lintuja jne koko yön. Tiedän, tää menee yhdessä yössä ohi, mut nyt se ei helpota. Aamulla pitäis olla skarppi.
 
Freya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, TPS & M.Koivu
Tuli eilen sivusilmällä katseltua 112 Hätäkeskus- ohjelmaa, jossa vanhempi herra soitti hätänumeroon kun oli ajanut ojaan ajaneen auton ohi, ja halusi siitä kertoa hätäkeskukseen. Noh hätäkeskus sitten tiedusteli että näkyikö siellä jotain ihmisiä, niin tämä herra ei oikein tiennyt kun oli ajanut vaan ohi. No sitten hätäkeskus kysyi että voisiko tämä herra ystävällisesti kääntyä sen verran takaisin, että kävisi katsomassa jotta saataisiin oikeanlainen apu paikalle. Vastaus oli että : " No en mä kyllä oikein enää viitti, kun pitäis päästä kotiin nukkumaan " tms. Mitä helvettiä nyt taas. En mä nyt jaksa kääntyä, et kuolkaa vaan sinne, kunhan mä pääsen kotiin nukkumaan. Varmaan menee samaan kastiin kun nämä jotka vaan kuvailee onnettomuuspaikalla. Toivottavasti kyseinen tyyppi koko edes pienen kolauksen, jos tuota telkkarista katsoi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

teppana

Eikös tuosta vois periaatteessa tulla syyte? Täysin moraalitonta touhua kyllä joka tapauksessa.
 
Txjokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Men in Blue ja muut oikeudenjakajat
Tuli eilen sivusilmällä katseltua 112 Hätäkeskus- ohjelmaa, jossa vanhempi herra soitti hätänumeroon kun oli ajanut ojaan ajaneen auton ohi, ja halusi siitä kertoa hätäkeskukseen. Noh hätäkeskus sitten tiedusteli että näkyikö siellä jotain ihmisiä, niin tämä herra ei oikein tiennyt kun oli ajanut vaan ohi. No sitten hätäkeskus kysyi että voisiko tämä herra ystävällisesti kääntyä sen verran takaisin, että kävisi katsomassa jotta saataisiin oikeanlainen apu paikalle. Vastaus oli että : " No en mä kyllä oikein enää viitti, kun pitäis päästä kotiin nukkumaan " tms. Mitä helvettiä nyt taas. En mä nyt jaksa kääntyä, et kuolkaa vaan sinne, kunhan mä pääsen kotiin nukkumaan. Varmaan menee samaan kastiin kun nämä jotka vaan kuvailee onnettomuuspaikalla. Toivottavasti kyseinen tyyppi koko edes pienen kolauksen, jos tuota telkkarista katsoi.

Yksiin potilaspapereihin lääkäri oli kuitannut "ohokulkija oli hälyttänyt ambulanssin". Tämän jälkeen olen nimittänyt näitä hätäkeskukseen soittajia, jotka eivät vaivaudu tarkistamaan asian todellista tilaa vaan jatkavat matkaa, ohokulkijoiksi.
 
Jyväsjemmari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, D Team
Lueskelen usein öisin kummitusjuttuja, ja joskus kun olen miettinyt mitä jos sellaista sattuisi omalle kohdalle, olen saanut voimakkaita koko kehon läpi meneviä kylmiä väreitä ja silmäni ovat kostuneet. Ihmettelen että se on aika voimakas reaktio tuollaisesta. No, ei se nyt niin ihmeellistä ole, eikä se ollut tämän viestin pointti, vaan siitä tuli mieleen paljon kummallisempi juttu.

Kun olin päiväkoti/ala-asteikäinen lapsi, aina kun päiväkodissa/koulussa laulettiin virsiä tai muita hengellisiä lauluja, silmäni kostuivat ja jouduin oikeasti pidättelemään itkua, vaikken ollut mitenkään tietoisesti harmistunut. Silloin ajattelin että asialla oli jotain tekemistä sen kanssa, että minua ei ollut kastettu. Luulin että jotenkin alitajuntaisesti tiesin että olen menossa helvettiin koska olin kastamaton tai että Jumala sai minut itkemään.

Ihmettelen, miten nykynuoret jaksavat pelata niin paljon tietokonepelejä sekä muita vastaavia. Minä itse olen myös nykynuorena kokeillut kaiken maailman pelejä, suosittujakin, mutta jokaiseen on mennyt enemmän tai vähemmän hermot. Johtuuko se sitten vain meikäläisen temperamentista, ken tietää, sekin on täysin mahdollista. Mutta pelaaminen on minulle kaikkea muuta kuin sopiva juttu. En pysty pelaamaan edes pleikkarilla Änäriä hyvien ystävien kanssa ilman, että tappio tai takaiskumaalikaan ottaa aivoihin.
Aika harvinaista taitaa olla ettei tykkää pelaamisesta sen takia että häviäminen vituttaa liikaa :D ihmettelen miten pystyt seuraamaan Ässiä jos tappio vituttaa niin paljon, ovathan Liigan pelit sinänsä vielä paljon tärkeämpiä kuin täysin mitättömät videopelit, vaikkei oman suosikkijoukkueen tappio mitään konkreettista haittaa katsojan elämälle aiheutakaan. Mieti nyt jos jääkiekkoilijatkin lopettaisivat pelaamisen sen takia että häviäminen vituttaa liikaa.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ihmettelen, miten nykynuoret jaksavat pelata niin paljon tietokonepelejä sekä muita vastaavia. Minä itse olen myös nykynuorena kokeillut kaiken maailman pelejä, suosittujakin, mutta jokaiseen on mennyt enemmän tai vähemmän hermot. Johtuuko se sitten vain meikäläisen temperamentista, ken tietää, sekin on täysin mahdollista. Mutta pelaaminen on minulle kaikkea muuta kuin sopiva juttu. En pysty pelaamaan edes pleikkarilla Änäriä hyvien ystävien kanssa ilman, että tappio tai takaiskumaalikaan ottaa aivoihin.
Git gud. Ethän sä edes pelaa ellet huuda vittusaatanaa tietokoneen ruutua päin tai uhkaa kanssapelaajia väkivallalla. Välillä pidetään 5 minuutin röökitauko jos muistetaan ja sitten pelataan vähän lisää. Ei siinä itse pelaan lähinnä rpg tai rts pelejä ja niiden parissa saattaa vierähtää tunti tai useampi ihan yhtäkkiä.
 
heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Miten joku voi pitää näistä helteistä? Ihmetyttää suuresti. Ja joka tuutista painotetaan että nauti. Miten sie nautit näistä pallit vaahdossa 27/4
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitähän nörtit oikein tekee kesällä himassa. Joutuu varmaan telkkaria tai tietokonetta käyttämään. Lapsena puhuttiin että se jengi pelaa sadepäivinä lautapelejä.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitähän nörtit oikein tekee kesällä himassa. Joutuu varmaan telkkaria tai tietokonetta käyttämään. Lapsena puhuttiin että se jengi pelaa sadepäivinä lautapelejä.
Ja sinä kirjoitit tämän viestisi pelkän ajatuksen voimalla ilman mitään laitteita :-D
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ja sinä kirjoitit tämän viestisi pelkän ajatuksen voimalla ilman mitään laitteita :-D

Jossain tiedeuutisissa oli juttua missä asiaa käsiteltiin. Se on vielä toki kaukana tulevaisuudessa, mutta aivokäyriä tutkimalla sitä pidetään kenties mahdollisena, että sen voisi saada toimimaan.

Se ei olisi mitään ajatustenlukua sinänsä vaan käyrien tulkitsemista ja siitä johonkin ruudulle mitä kirjainta on ajatellut. Nyt se naurattaa, mutta sadan vuoden päästä ihmetellään museoissa näppäimistöjä. Voi toki olla, että se ei onnistukaan niin kuin vaikka 3D-televisioita ei koskaan tullut kunnolla kaikille.

Ehkä Nobelaner-repusta löytyy jo joku toimiva prototyyppi.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Jengi on lähtenyt katsomaan futista ja Suomi johtaa Bosniaa kahdella Pukin maalilla 2-0. Sataa kovasti ja huomattavan paljon porukkaa lähtee katsomosta sateensuojaan. No, kukin tavallaan.
 
K

Kiekkokatsoja

Hesassa piti tehä mediatapahtuma, jotta saisi tissisillään olla rannalla.
Saahan sitä, missä vaan, senkun vaan.
 
A Siente

Jäsen
Mikä siinä on että jokainen pitseria laittaa jokaiseen listalla olevaan pitsaan aurajuustoa. Tai mikä siinä muutenkaan on että moni on ihan hulluna tähän. Sehän vaan peittää kaiken muun maun.
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Sehän vaan peittää kaiken muun maun.

Olet asian ytimessä. Viimeistä käyttöpäivää voi vähän venyttää, kun se orastavan etovan hajun ja maun voi peittää annoksella homejuustoa. Samaa voi tehdä paprikaisella marinadilla vähän jo väriään vaihtaneiden lihojen kanssa.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Olet asian ytimessä. Viimeistä käyttöpäivää voi vähän venyttää, kun se orastavan etovan hajun ja maun voi peittää annoksella homejuustoa. Samaa voi tehdä paprikaisella marinadilla vähän jo väriään vaihtaneiden lihojen kanssa.

Söin juuri kalaa missä oli viimeinen käyttöpäivä mennyt. Varmistin vielä kokkiystävältäni ja hän sanoi samaa minkä jo tiesinkin. EU:ssa on vedetty turvallisuudet niin tappiin, että se ravinto on ihan oikeasti vielä käyttökelpoista, mutta pakko on laittaa päivämäärä tuolla tavalla, jos lakia noudattaa.

Ketään ei tietenkään saa suositella rikkomaan määräyksiä vaan se lienee sallittua, että vähän vinkkaa kannattaa järkeäkin käyttää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös