Ihmettelyketju

  • 6 337 813
  • 38 741
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Siis jotkut leikkaa pizzaa saksilla. Mä en ole koskaan ymmärtänyt tota, tai no vasta pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa kuulin. Eikö saksilla leikata kynsiä ja munakarvoja jne, vai millä pallivahalla niitä sheivaillaan. En ole kysynyt fägäreiltä.
Ihmettelen samaa. Juuri tänä aamuna annoin vaimolle palautetta saksien käytöstä ruoan käsittelyssä. Mikäs siinä jos nuo olisivat keittiösakset, jotka on oikein suunniteltu tarkoitukseensa, mutta kun rouva leikkeli savulohifilettä yleis- tai paperisaksilla. Toimituksen päälle rouva vielä jättää kalankäsittelyssä tahriintuneet sakset keittiön työtasolle, eikä vaivaudu laittamaan niitä astianpesukoneeseen. Mieluiten nuo saisi huuhdella lämpimällä vedellä saman tien, Asiassa vituttaa lähinnä se, mikä on tapahtunut joskus aiemminkin, eli kun etsin sopivia saksia vaikka paperin tai langanpätkän leikkaamiseen, niin ainoat tätä tarkoitusta varten löytyvät sakset ovat kalan- tai pizzanryönässä. Rouva ei muutenkaan ole kovin ronkeli käyttämään esimerkiksi ruoanlaitossa mitä tahansa käsiin osuvaa työvälinettä aivan muuhun tarkoitukseen, kuin mihin tämä on suunniteltu. Jonkin yksittäisen työvaiheen näkökulmasta on tietysti ihan sama, sekoitetaanko puuroa vispilällä vai kaulimella, mutta noin yleisesti ottaen tuon tapainen toiminta johtaa lopulta kaaokseen.

Ihan vulgaaria ja käsittämätöntä. Kuulemma rouvan piti leikata kalannahka samalla irti ja antaa koiralle kalvettavaksi. Sellaista toimitusta varten keittiöstä löytyy muitakin aseita, kuten erilaisia teräviä veitsiä. Hyvälle veitselle kalannahka antautuu kertaviillolla kunnon leikkuulaudan päällä. En minäkään ole kontrollifriikki, kaikkea muuta, mutta joku roti nyt saatana sentään.

Toinen ikuinen ihmetyksen aihe on työkalujen palauttamatta jättäminen sinne, mistä ne on otettu. On sanomattakin selvää, että se on rouva, joka jättää ruuvinvääntimen, lenkkiavaimen tai minkä hyvänsä vermeen sinne, mihin se on kätevintä laskea käsistään sillä hetkellä, kun käyttötarve päättyy. Tai sitten työkalu kulkee hetken käsissä ja pudotetaan johonkin sattumanvaraiseen paikkaan, kun ilmenee tarvetta ottaa jotakin muuta tavaraa kannettavaksi. Tuollainen törttöily johtaa siihen, että kun seuraavan kerran pitää tehdä jotain pikku fiksauksia, niin ensimmäinen vartti tai puolituntinen kuluu työkalujen etsimiseen ja sadatteluun. Pahimmassa tapauksessa pitää pyyhkiä vitutuksen vaahto otsalta pois ja lähteä kauppaan ostamaan puuttuvia työvälineitä. Aikanaan kadonneet työkalut yleensä löytyvät, tavallisesti jostakin sattumanvaraisesta ja ennalta-arvaamattomasta paikasta.

Kolmas ihmetyksen ja vitutuksen aihe pienen työkalupakin täyttäminen rautaromulla ja muulla skeidalla. Meillä on sisätiloissa tapahtuvia pikkutöitä varten erikseen oma pakki, jossa on tarkoitus säilyttää ruuvareita, pihtejä, hohtimia ja kaikenlaisia muita pientyökaluja. Näin ainakin teoriassa. Tosiasiassa pakkia käytetään vanhojen vääntyneiden naulojen, ruuvien, rautalanganpätkien, kuivuneiden liimatuubien ja satunnaisten ruostuneiden metallinkappaleiden taltioimiseen. Meillä myös rouva tykkää tehdä välillä kaikenlaisia pientöitä, mikä on oikein arvostettavaa, mutta jälkien siivoaminen on joskus vähän erikoista. Töiden päättymisen hetkellä on kuulemma yleensä sen verran kiire, että pakkiin on kätevä sulloa sen enempää miettimättä kaikki pikkuroina mitä työstä on syntynyt. Tekisi sitten saman myös niille työkaluille. Ero on kuulemma siinä, että jos pakista hakee vain lenkkiavaimen tai ruuvarin, niin ei yksittäisiä työvälineitä jaksa käydä palauttamassa, mutta jos koko pakki on mukana, niin sinne voi helposti sulloa kaiken. Paitsi ehkä ruuvarin, lenkkiavaimen, vasaran, pihdit tai hohtimet. Eihän sitä kaikkea huomaa, jos jokin työkalu on unohtunut vaikkapa kirjahyllyn päälle töiden tiimellyksessä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Nyt pitää kyllä ihmetellä sitä omakotiasumisen mielekkyyttä. Tuohan kuulostaa pahemmalta työleiriltä kuin lapsuuden kesämökki.

Toisaalta kerrostalossa on sitten muiden armoilla. Kylpyhuoneen seinässä on iso reikä ja putkimiehiä ei ole enää pariin päivään näkynyt. Jos eivät tänäänkään vaivaudu, niin täytyy sitten kysyä vuokraisännältä. Tuolla ne kolistelevat muissa asunnoissa, mutta eiväthän ne mitään englantia osaa, niin turha mennä kysymään. Alunperin reikiä oli kolme eteisestä ja keittiöstä ne on paikattu. Ehkä tuo on vain unohtunut tai sitten se on jollain listalla. Mistä näistä tietää.

Omakotitalossa avaisi työkalupakin, jos sen rouvan jäljiltä löytäisi ja paikkaisi itse. Ainuttakaan työkalua minulla ei edes ole. Sakset on tosin, jos niitä munakarvoja leikkelee.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toimituksen päälle rouva vielä jättää kalankäsittelyssä tahriintuneet sakset keittiön työtasolle, eikä vaivaudu laittamaan niitä astianpesukoneeseen. Mieluiten nuo saisi huuhdella lämpimällä vedellä saman tien

Tuo muuten ärsyttää muidenkin kuin saksien kohdalla, että niitä astioita/keittiövälineita ei voi huuhtaista lämpimällä vedellä heti käytön jälkeen. Kun jotkut ruoka-aineet kuivuessaan muuttuu sellaiseksi jankiksi että ei meinaa lähteä käsin tiskatessakaan saati että koneessa lähtisi. Useita kertoja on pitänyt tästä asiasta huomauttaa kotona ja vielä useamman kerran työpaikalla jossa kaikki työntää astiat kaikkine paskoineen koneeseen jossa ne sitten seisoo monta päivää ennen kuin joku laittaa koneen päälle. Sitten pesun jälkeen ihmetellään kun astiat on edelleen likaisia.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Sekin ihmetyttää miten nyt on ilmeisesti otollinen aika tuoda aasialainen Suomeen, kun ne tietty vertautuu lähiviivaidän ihmeisiin. Esim. sisko ihastui vaimooni, onneksi ne on jo naimisissa.

Mulle sanoi eräs ihminen kerran, että asiat (humoristisesti voisi tähän lisätä tässä tapauksessa: aasiat) hoituu. Niin ne näyttää hoituvan. Löytyy otollinen aika ja vastaanotto on hyvä. Olen nykyisin naimisissa tämä erään ihmisen kanssa. Asiat hoituvat!
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Omakotitalossa avaisi työkalupakin, jos sen rouvan jäljiltä löytäisi ja paikkaisi itse. Ainuttakaan työkalua minulla ei edes ole. Sakset on tosin, jos niitä munakarvoja leikkelee.
Ihmettelen nyt, miksen ole aiemmin keksinyt tätä. Sijoitan hyvälaatuiset paperisakset wc-tiloihin, esim. Fiskarsit, sellaiset jotka leikkaavat oikein kevyesti ja miellyttävästi. Leikkelen niillä sitten alapääkarvojakin, mutta erityisittäin käyttäisin saksia henkilökohtaisena paskatikkuna. Toimi mahdollistaisi ainakin osittaisen wc-paperista luopumisen, eli silkkaa säästöä olisi luvassa.

Keskeisintä ideassa on kuitenkin se, ettei saksia tarvitsisi kiinnittää metalliketjulla seinäkaakeliin, koska kukaan ei lainaisi niitä pizzan leikkaamiseen. Jos kaikesta huolimatta lainaisi, niin bon appétit.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toimituksen päälle rouva vielä jättää kalankäsittelyssä tahriintuneet sakset keittiön työtasolle, eikä vaivaudu laittamaan niitä astianpesukoneeseen. Mieluiten nuo saisi huuhdella lämpimällä vedellä saman tien, Asiassa vituttaa lähinnä se, mikä on tapahtunut joskus aiemminkin, eli kun etsin sopivia saksia vaikka paperin tai langanpätkän leikkaamiseen, niin ainoat tätä tarkoitusta varten löytyvät sakset ovat kalan- tai pizzanryönässä.

Tuo muuten ärsyttää muidenkin kuin saksien kohdalla, että niitä astioita/keittiövälineita ei voi huuhtaista lämpimällä vedellä heti käytön jälkeen. Kun jotkut ruoka-aineet kuivuessaan muuttuu sellaiseksi jankiksi että ei meinaa lähteä käsin tiskatessakaan saati että koneessa lähtisi. Useita kertoja on pitänyt tästä asiasta huomauttaa kotona ja vielä useamman kerran työpaikalla jossa kaikki työntää astiat kaikkine paskoineen koneeseen jossa ne sitten seisoo monta päivää ennen kuin joku laittaa koneen päälle. Sitten pesun jälkeen ihmetellään kun astiat on edelleen likaisia.
Tämä on yksi harvoista asioista joista minä jaksan kotona nalkuttaa. Tiskipöytä ja keittiö pitää olla siistinä, minä pidän niitä siistinä ja kun vaimo siellä kotona pienten lasten vuoksi tällä hetkellä enemmän luuhaa, menee hermo kun töistä kotiin tullessani keittiön tiskipöytä ja tiskiallas on jos ei nyt täynnä niin liian täynnä minun makuuni näitä likaisia kippoja ja kuppeja ja kattiloita.

Ihan muutaman kerran siinä niitä huuhdellessani olen asiasta jaksanut motkottaa, että edes se 10 sekuntia kestävä huuhtelu voisi olla hyvä idea, kun se puhtaaksi tiskaaminen on aika helvetin paljon ikävämpää niiden safkojen kuivuttua pintaan kiinni.

Tämä tuntuu olevan ainoita tällaisia ikuisuuskysymyksiä jossa vaan ollaan totuttu erilaisiin toimintatapoihin kotona yhteiselossamme. Minä putsaan, huuhtelen ja pesen kaikki kipot ruoanlaiton tai ruokailun jälkeen samantien tai jo sen prosessin aikana, vaimoni puolestaan jättää ne siihen pestäkseen pois sitten myöhemmin. Minua alkaa lopulta aika äkkiä häiritä se täysi tiskipöytä ja sitten on taas sanomiset tiedossa kun huomaan että mitään ei ole viitsitty edes huuhdella hieman sitä jälkityötä helpottaakseen.

Pikku juttuja mutta ai että kun häiritsee.

Ja tiskikone löytyy, mutta ei me sinne joka kerta viitsitä kattiloita ja kaikkia lasten tuttipulloja ja muita isompia kippoja laittaa, niin sen vuoksi aika paljon tulee käsin tiskailtua kaikkea pois.
 

Nick Neim

Jäsen
Ylläolevaan astiakeskusteluun vahva sama. Entinen kämppis oli tätä sorttia, ja aina se sama asia jaksoi vituttaa yhtä paljon.

Se ihmetyttää, kun lapsille opetetaan tietä ylittäessä katsomaan oikealle, sitten vasemmalle ja vielä kerran oikealle. Miksi ihmeessä näin? Eikö olisi loogisempaa katsoa vasemmalle, oikealle ja vielä kerran vasemmalle. Kuitenkin Suomessa tietä ylittäessä käytännössä aina (pl. yksisuuntaiset) se ensimmäinen kolaus tulee vasemmalta jos on tullakseen.

Ihmetyttää kyllä, mikä logiikka tuossa on.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Se ihmetyttää, kun lapsille opetetaan tietä ylittäessä katsomaan oikealle, sitten vasemmalle ja vielä kerran oikealle. Miksi ihmeessä näin? Eikö olisi loogisempaa katsoa vasemmalle, oikealle ja vielä kerran vasemmalle. Kuitenkin Suomessa tietä ylittäessä käytännössä aina (pl. yksisuuntaiset) se ensimmäinen kolaus tulee vasemmalta jos on tullakseen.

Ihmetyttää kyllä, mikä logiikka tuossa on.

Missä noin opetetaan? Kyllä minulle pienenä opetettiin nimen omaan vasen - oikea ja vielä kerran vasen. Jos nyt opetetaan toisin, on tuo muuttunut. Tai sitten jossain on joku yksittäinen uuno kasvattaja, joka noin opettaa.
 

Nick Neim

Jäsen
Missä noin opetetaan? Kyllä minulle pienenä opetettiin nimen omaan vasen - oikea ja vielä kerran vasen. Jos nyt opetetaan toisin, on tuo muuttunut. Tai sitten jossain on joku yksittäinen uuno kasvattaja, joka noin opettaa.
Poliisit -sarjassa äsken JIMillä. Tyhmä poliisi.
 

Nick Neim

Jäsen
Minä pidätän myös oikeuden virheeseen, jossa kuulin mukamas väärin. Tosin en ole koskaan ollut väärässä, joten en oikein usko siihen. Kyllä se poliisi taisi olla hieman hönö. Hitto vie.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Politiikan "toimittaja" Parkkoselta on taas tullut uusi stoori liittyen hänen syvästi vihaamiinsa porvareihin, tällä kertaa kohteeksi on valittu Laura Räty.

Itse en juuri Rädystä välitä, mutta Parkkosen kirjoituksen tyylilaji huvittaa ja hämmentää: miten tällaista julkaistaan jonkin sortin uutisena, kun kyseessä on hyvän kirjoittajan suomi24-tyylinen vuodatus, korkeintaan pakina.

Linkki: Näkökulma: Rädyn siirto on härskiä sote-sisäpiiritiedon hyväksikäyttöä
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Politiikan "toimittaja" Parkkoselta on taas tullut uusi stoori liittyen hänen syvästi vihaamiinsa porvareihin, tällä kertaa kohteeksi on valittu Laura Räty.

Itse en juuri Rädystä välitä, mutta Parkkosen kirjoituksen tyylilaji huvittaa ja hämmentää: miten tällaista julkaistaan jonkin sortin uutisena, kun kyseessä on hyvän kirjoittajan suomi24-tyylinen vuodatus, korkeintaan pakina.

Linkki: Näkökulma: Rädyn siirto on härskiä sote-sisäpiiritiedon hyväksikäyttöä

Eihän tuo mikään uutinen olekaan, vaan kolumni. Kolumnit ovat yleensä lehdessä juuri sellaisia "toimittajan henkilökohtaisia palstoja" joissa toimittaja saa tuoda esiin asioista omia näkemyksiään vaikka ne eivät välttämättä olisikaan lehden yleisen linjan mukaisia. Kolumnien tarkoituskin on yleensä olla vähän kärjistettyjä ja sellaisia että niissä käsitellään asiaa aika lailla yhdestä näkökulmasta. Ei niitä pidä ottaa absoluuttisena totuutena vaan niiden tarkoituksena on enemmänkin herättää ajatuksia ja keskustelua aiheesta.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tuohan on kolumni, ei minkään sortin uutinen.
Eihän tuo mikään uutinen olekaan, vaan kolumni. Kolumnit ovat yleensä lehdessä juuri sellaisia "toimittajan henkilökohtaisia palstoja" joissa toimittaja saa tuoda esiin asioista omia näkemyksiään vaikka ne eivät välttämättä olisikaan lehden yleisen linjan mukaisia. Kolumnien tarkoituskin on yleensä olla vähän kärjistettyjä ja sellaisia että niissä käsitellään asiaa aika lailla yhdestä näkökulmasta. Ei niitä pidä ottaa absoluuttisena totuutena vaan niiden tarkoituksena on enemmänkin herättää ajatuksia ja keskustelua aiheesta.

Laitoin vahingossa sanan uutinen ja viestistä jäi epäselvä kuva.

Eli toki ymmärrän, että kyseessä on nimenomaan kolumni, mutta mitä tämä (ja Parkkosen tismalleen samanlaiset kymmenet muut jutut) tekevät lehden etusivulla? Kolumneja on erilaisia, sellaisia joita voi löytyä ensimmäisiltä sivuilta ja sellaisia jota jo tyylillisestikin sopisivat enemmän jonnekin blogi-osastoon.

Parkkosen tekstit ovat näitä jälkimmäisiä.

Ps. Milloin muka Parkkosen "kolumnien" jälkeen on herännyt jotain isoja ajatuksia? Mieshän suoltaa totaalisen puolueellista scheissea.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
mutta mitä tämä (ja Parkkosen tismalleen samanlaiset kymmenet muut jutut) tekevät lehden etusivulla?
No tämä että se ärsytti sinua riittävästi linkittämään jutun tänne osoitti lehden strategian toimivan. Tarkoitus on herättää huomiota ja näemmä toimii.
 
Anteeksi, että lueskelen taas Iltalehteä, mutta tämä uutinen oli kyllä melkoista luettavaa ja ihmettelen, miksi ihmiset eivät lähde vaikka keräämään marjoja tai sieniä mielummin kuin tottelevat työnantajaa. Järjestö: Broilerialan työntekijöillä WC:n käyttökielto USA:ssa - käyttävät vaippoja (Iltalehti)

"Raportin mukaan "suuri enemmistö" alan 250 000 työntekijästä Yhdysvalloissa saa uhkauksen irtisanomisesta, jos he pyytävät lupaa päästä käymälään. Oxfamin mukaan työnjohtajat kieltävät alaisiltaan poistumisen tuotantolinjalta, koska esimiehille on asetettu kova paine tuotannon päivittäisen tavoitteen saavuttamiseen."

"Oxfam America muistuttaa, että broileriteollisuus on omistajilleen taloudellisesti erittäin tuottoisa ala."

Kaikki pitää maksimoida, eikä enää välitetä mistään muusta kuin voitosta.
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Anteeksi, että lueskelen taas Iltalehteä, mutta tämä uutinen oli kyllä melkoista luettavaa ja ihmettelen, miksi ihmiset eivät lähde vaikka keräämään marjoja tai sieniä mielummin kuin tottelevat työnantajaa

Jaa-a, on tuo ainakin totena kirjoitettu vaan onhan noita urbaanilegendojakin. Esimerkiksi se ei ole totta, että Lidl olisi vaatinut Itä-Euroopassa naispuolisia työntekijöitä pitämään jotain tietynväristä hiuspampulaa kuukautisten aikana. Tämä olisi muka kertonut työnantajalle, että saattaa tulla ylimääräinen vessatauko.

Täysin mahdoton uskoa, että oikeasti aikuiset ihmiset tekisivät töitä vuodesta toiseen vaipoissa.

Kuten sanottu, totena tuo on kuitenkin kirjoitettu ja kyllähän nykyaikainen orjuuskin elää ja voi hyvin, vaikka siitä ei niin paljoa puhuta. Aina välillä näkee jonkun artikkelin tai dokumentin.

Tuossa vaikka:

Orjia on enemmän kuin koskaan – Meeri Koutaniemi kuvasi vapautettuja kotiorjia | Orjuus | HS
 
Kuten sanottu, totena tuo on kuitenkin kirjoitettu ja kyllähän nykyaikainen orjuuskin elää ja voi hyvin, vaikka siitä ei niin paljoa puhuta. Aina välillä näkee jonkun artikkelin tai dokumentin.
No joo ei varmaan kukaan usko, että kaikki siellä työskentelevät vaipoissa päivät pitkät, mutta jos oikeasti uhataan irtisanomisella vessakäyntien takia, niin olisi se kyllä melkoista touhua..
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Jos en ole aivan väärin ymmärtänyt, niin Miss Suomi on parhaillaan käynnissä. Missä liveseuranta ja striimit?

Nelosta ei näköjään saa omasta palvelustaan kanavana päälle, vaikka MTV3 toimisi kyllä. Eikös kisat olleet joskus niillä.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Ihmettelen, miten itse aikataulutan elämääni jääkiekon mukaan. Nytkin parina peräkkäisenä vuonna olen ottanut kesälomani alkavaksi näin MM-kisojen aikaan. Tosin perheettömänä ihmisenä olisin muutenkin toivomus jonossa jälkijoukoissa, enkä saisi lomia Juhannukselta eteenpäin. Noh tänään olisi lomanalottajaisia pitänyt työkaverin kanssa olla viettämässä kera oluen ja baarin, mutta huominen "aamu"peli siirsi ryyppyreissua päivällä. Pekkasiakin tulee vietettyä niin, että voi rauhassa viettää viikonlopun Helsingissä, jos esim KHL- peli on perjantaina (saatika torstai). Kumminkin 15.30 - 18.30 on vähän turhan tiukka aikataulu, jos aikoo kotona suihkussa käydä, syödä ja lähteä julkisilla Tampereelta kohti Hartwall Arenaa.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Ihmettelen joskus, mitä kaikkea suustani päästään. Tänään kävi taas sillä lailla, että ilmoitin aika kategorisen statementin. Sanoin iltaa ns. vietettäessä meneväni hirteen mieluummin kuin äänestäväni vasemmistoa. Sellainen illanvietto. Aika lyhyt. Tosihan tuo statementti on, ei sillä, mutta eihän punavihreä roskasakki voi ymmärtää muita mielipiteitä, saati hyväksyä, ja koska he eivät ymmärrä mitään niin katastrofi on valmis.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös