Minä olen päivitellyt syksystä 1999 lähtien HIFK:n pelikatkobiisejä tänne:
http://www.angelfire.com/tv/joo/biisit.txt. Siellä niitä on joko oman tiedon pohjalta tai palautteen kautta hankittua. Vielä esim. vakiobiiseistä puuttuu muutamia.
Lista tietysti lisääntyisi huomattavasti, jos olisin HIFK:n kausikorttilainen... Palaute on tärkeää - esim. jounsterilta löytyi heti pari uutta, joista ainakin toisen muistan kuulleeni, muttei nimi ollut tiedossa.
Oli kunnia tavata elokuussa musiikeista vastaavaa Micke Stenbergiä, ja toivoinkin häneltä koko listaa pelikatkobiiseistä. Tehtävä oli aika vaikea, eikä onnistunut. Joskus aiemmin hän oli vielä pitänyt biiseistä listaa, mutta sitten luovuttanut, koska niitä tuli jatkuvasti.
Jahka tapaan Stenbergiä joskus paremmalla aikaa, heitän tuon sivuilla olevan listan, mihin hän voisi tehdä lisäyksiä. Esim. puuttuvat vakiobiisit ja joitakin muitakin hän osaisi varmasti valottaa.
IFK:n pelikatkobiisit koostuu noin 40 vakiobiisistä (2 4 6 8 Motorway ym.). 1) Ennen kauden alkua ja 2) joulutauolla valitaan rungon lisukkeeksi muita biisejä. Sen verran biisit siis vaihtelevat, että syksyllä on lisukkeena toisenlaista ja keväällä taas hiukan toisenlaista.
Biisit soitetaan toimitsija-aitiosta aivan hänen vierestään. Stenberghän toimii kuuluttajana. Hänellä on luottomies soittamassa niitä siitä semmoisesta isosta, mustasta laatikosta.
Näin soitto ja kuulutus saadaan sovitettua hyvin yhteen, kun he ovat puhe-etäisyydellä. Erityisesti nyt viiden sekunnin häpeäsäännöllä on tärkeää tietää tuleeko kuulutusta, mainosta vai rockia.