Hyvät ja huonot hetket kannattajan silmin

  • 7 264
  • 26

Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kari Sihvonen oli oma suosikkipelaaja oikeastaan kokoajan mitä meillä pelasi.

La 17.9.2011 Iskulla pelattiin Jokereita vastaan. Oltiin paikalla veljieni ja isäni kanssa. Taisi olla ensimmäinen kerta ikinä kun kaikki oltiin paikalla samaan aikaan, joten tuostakin syystä jäänyt mieleen kyseinen peli.

Halli aikalailla loppuunmyyty 5403 katsojaa. Lauantai ja Jokerit. Kaikki katettu upealle tunnelmalle ja kiekkoillalle. Taidettiin istua A4 katsomossa vielä hyvillä ja kalliilla paikoilla.

1. Erä ohi, Jokerit johti 0-3.
Lahti,Rita ja Hardt maalintekijöinä. Eipä kovin hyvältä näyttänyt.

2. Erä ohi, Jokerit johti edelleen 0-3.
Aikamoista perheen näyttöä kotiyleisölle lauantai iltana loppuunmyydyssä hallissa. No Jokerifaneillahan oli erätauolla hymy suupielissä ja sitähän vitutti katsella. No kahvi käteen ja tupakalle mäkimontun päätyyn.

3. Erä alkaa
Jostain syystä ei oltu vielä katsomossa vaan matkalle sinne. No sitten räjähti kunnon huutomyrsky - Tehtiin maali! Hodgman maalasi parin minuutin pelin jälkeen! Moni varmaan muistaa miltä kuulostaa olla hallin käytävällä kun kotiyleisö tuulettaa maalia.
Könyttiin paikoillemme ja ajateltiin, että nyt toinen maali tähän vielä niin saadaan peli. No sitä toista maalia ei sitten tullutkaan - kunnes.. olikohan peliaikaa jäljellä alle 5min ja Jyri Marttinen laukoo ruuhkan takaa tilanteeksi 2-3! Vielä keretä tasoihin.

Tästä tuskin minuuttiakaan kerkesi kulua kun halli repesi liitoksistaan. En muista mitä oli tapahtunut, mutta Karra oli laitettu Laschin kanssa samaan kenttää. Lasch syötti kiekon vaihtoaition edestä toiseen laitaan josta Karra puski sisään alueelle ja lopulta maalille. Kiekko meni maaliin ja Isku repesi hulluun huutomyräkkään. Se oli upeaa.

Mehän voitettiin peli lopulta pilkuilla kun Jormakka heitti häkin ja taisi osoittaa tuuletukset suoraan fanikulman suuntaan.

Tuohan oli niitä syksyn pimeän illan pelejä joissa panosta nyt ei älyttömiä ollut. Peli on kuitenkin jäänyt kirkkaasti muistoihin monista eri syistä.
 

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Tuohan oli niitä syksyn pimeän illan pelejä joissa panosta nyt ei älyttömiä ollut. Peli on kuitenkin jäänyt kirkkaasti muistoihin monista eri syistä.
Tämähän on muuten aika mielenkiintoinen tapaus. Tuo kyseisen Jokerit-pelihän nimittäin oli hopeakauden ensimmäinen voitto runkosarjassa, kun kauden avausottelun Blues vei nimiinsä lukemin 1-2. Tuon Jokerit-pelin jälkeen Pelicans voittikin sitten kymmenestä seuraavasta pelistä peräti yhdeksän, ja kahdenkymmenen pelin otannalla peräti viisitoista, ottaen siis huimat 48/60 pistettä noista peleistä. Voidaanko siis tuota kyseistä Jokerit-ottelua pitää vain yhtenä tavallisena syksyn pelinä muiden joukossa, vai peräti eräänlaisena alkuräjähdyksenä sille, mikä lopulta siivitti Pelicansin aina finaaleihin asti? Sitä ei koskaan tulla tietämään, millainen kehityskulku tuosta olisi kaudelle tullut, mikäli Jokerit olisi poistunut voiton ja pisteiden kanssa Lahdesta. Pelicans ei kuitenkaan koko kauden aikana saanut missään vaiheessa täysin samanlaista lentokeliä päälle, kuin mitä se tuon syyskuisen Jokerit-taisteluvoiton jälkeen aina marraskuun alkuun asti sai.

Mikä on myös tietyllä tapaa sairasta tuolta kaudelta, niin tismalleen samanlainen otteluhan nähtiin 20.1.2012 Lahdessa ja juuri Jokereita vastaan, kun Jokerit johti kolmanteen erään lähdettäessä 0-3, ja Pelicans kampesi itsensä kolmannessa erässä väkisin tasoihin Immonen-Hodgman-Sopanen kentän voimin. Tasoitusmaalikin oli lähes identtinen tuohon mainittuun Karra Sihvosen syyskuisen ottelun osumaan, kun Hodgman riisti keskialueella kiekon, syöksyi vaihtoaitioiden puoleista laitaa pitkin hyökkäysalueelle, ajoi röyhkeästi maalille ja laittoi kiekon ohi täysin voimattoman Kilpeläisen. Pilkuissa sitten Paakkolanvaara näytti taitonsa veivaamalla komean ratkaisun ottelulle. Tuo ottelu oli myös se, mistä alkoi Hodgmanin todellinen dominointi, kyseisessä ottelussa tehot 1+2 ja lopulta valinta helmikuun parhaaksi pelaajaksi tehtyään helmikuussa seitsemään peliin tehot 5+6.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös