Suomi potkittiin Euroopan kartalle! Vieläpä näytöstyyliin.
Pieni historiikki maajoukkueesta. Sotien jälkeen maajoukkueemme voitti 1960-luvulla Pohjoismaiden mestaruuden kaksi kertaa, mutta ei muutoin saavuttanut kv. menestystä. 70-luvulla maajoukkueelta ei odotettu mitään, pikemminkin oli niin, että murskatappioiden välttämistä pidettiin jopa saavutuksena.
Se, mitä ei moni janari tiedä, on että Suomi on ollut 70-luvulta lähtien lähellä joka vuosikymmen arvokisapaikkaa, 80-luvulla jopa kahteen otteeseen. 80-luvulla maajoukkueemme tavoitteena oli kansainvälistyminen, oli välillä niin, että maajoukkueessa oli vain yksi ulkomailla pelaava ja hänkin Ruotsissa. Joka vuosikymmen oli vähintään yksi tähtipelaaja, kuten Tolsa tai Ismail, mutta tietenkin vasta 90-luku toi ensimmäiset kv. huippuluokan pelaajat maajoukkueeseen.
90-luku muistetaan unkarimatsista, silloin oltiin niin lähellä jatkokarsintoja, mutta kisapaikka oli toki kaukana. Litmanen ja Hyypiä mursivat myytin, jonka mukaan Suomesta ei voi tulla huippupelaajia jalkapalloon. Varmaan tärkeä asia ajatellen monen nykyisenkin pelaajan motivaatiota. Ja kun Forssell tuli kuvaan, niin maajoukkueemme oli jo varsin tasokas.
00-luku muistetaan suurista toiveista, jotka murskaantuivat osin arpaonnen, osin valmentajan epäpätevyyden takia. Silloin kun Suomi oli oikeasti Euroopan parhaimmistoa, se kohtasi karsinnoissa vielä kovemmat maat. Vielä ikääntyvä kultainen sukupolvi oli lähellä arvokisapaikkaa Hodgsonin alaisuudessa, mutta haaveeksi sekin jäi.
10-luku on ollut melkoisen heikkoa suorittamista, suuret tähdetkin ovat puuttuneet ja valmennus on ollut lievästi sanoen epäpätevää. Mutta Kanerva toi valonpilkahduksia sijaisuuksillaan ja päästyään vihdoin päävalmentajaksi, jälki on ollut vakuuttavaa. Kanerva on osoittanut todeksi jalkapalloon liittyvän viisauden, jonka mukaan menestys ei riipu pelkästään pelaajamateriaalista, sillä ilman toimivaa pelitapaa hyväkin materiaali on hyödytön. Ja toinen asia, puolustuksen tiiviys korostui tässäkin lohkossa, maaleja Suomi ei ole tehnyt kovin paljoa, mutta puolustuspeli on ollut selkeästi lohkon toiseksi parasta.
Kun katsellaan lähitulevaisuuteen, näyttää siltä, että huippulupauksia ei kv. mittakaavassa ole tulossa ainuttakaan. Tarkoitan pelaajia, jotka voisivat jo 18-vuotiaana nousta A-maajoukkueeseen ja sitten top 5 sarjoihin. Nuoret tulevat aikaisintaan 20-vuotiaina maajoukkueen porteille ja siitä pitkän kaavan mukaan vakiinnuttavat asemansa. Joten on ilmiselvää, mitä tästä seuraa: rivefutista on jatkettava, maajoukkueen pelitapa on juurrutettava junioreihin: Suomen voima on kollektiivisessa suorittamisessa.
Ja vielä kerran: Riven johdolla me mentiin kisoihin! Suuri kiitos asianosaisille, yli 40-vuoden piina on minultakin ohitse. Backen kaudella olin jo jättämässä maajoukkueen esitysten seuraamisen, mutta Kanerva palautti uskon maajoukkueeseen. Tästä eteenpäin on helppoa jatkaa, sillä nyt kilpaillaan tasaveroisesti muiden kanssa arvokisapaikoista.