Kivaa! Kun täällä on mietitty jo muutaman ketjun verran huonoa musiikkia/sanoituksia, niin eipä unohdeta kuvapuolen tarjontaa. Nyt kaikki kertomaan omista kokemuksistaan huonojen elokuvien saralta. Leikitäänkö, että tässä on ikäänkuin kolme sarjaa: leffassa nähdyt, video/DVD -kokemukset sekä tv:stä nähdyt.
Ja huom! Vain sellainen elokuva, joka on tullut katsottua kokonaan, kelpaa vastaukseksi. Jos näkee jotain paskaksi epäilemäänsä leffaa 2 min ja jättää katsomatta lopun, niin leffan todelliset ansiot jäävät epäselväksi. Huono elokuva on kokonaisvaltainen ja hieno kokemus.
Omat inhokkini - näillä siis alkuun ja lisääkin tulee toki vielä:
Leffassa nähdyt:
Hudson Hawk joskus 80-luvun puolivälistä oli niin legendaarista skeidaa, että ei mitään rajaa. Bruce Willisin ura meinasi tuhoutua tähän rainaan. Se kertoi muistaakseni jostain lentämiseen liittyvästä kilpailusta tms. ja siinä ei toiminut mikään. Se oli siis kunnianhimoisen huono. Onneton käsikirjoitus, ohjaus ja leikkaus. Useita klaffivirheitä, mm. liian moderni rannekello päähenkilöllä, takaa-ajokohtaus jossa mentiin ensin kohti siltaa, siis peräkkäin, ja seuraavassa kuvassa edelleen peräkkäin sillalta kohti TULOsuuntaa, keskustelu, jossa kahden henkilön varjot menivät eri suuntiin ja toisen tyypin jakaus muutti puolta kesken jutustelun jne jne.
Näyttelijät olivat ihan paskoja ja elokuvaan sävelletty musiikki oli täysin epäsopivaa kuvaan nähden. Varmasti erikseen tuotettua ja päälleliimattua. Lisäksi leffa oli tolkuttoman pitkä ja minulla oli viimeisen tunnin ajan piinaava kusihätä, mutta halusin nauttia pohjamutia myöten. Ja ellen väärin muista, kuvan tekninen laatu oli aika suttuinen, kuva oli omituisen rakeista ja värit olivat haaleita, siis kontrastia puuttui. Jos se oli tehokeino, niin hieno homma.
Video:
Dustin Hoffmanin ja Dennis Frantzin tähdittämä juttu, nimeltään muistaakseni Kovat Aikomukset (tms)...Siinä piti olla kaikki kohdallaan, loistavat näyttelijät (vaikka inhoankin Hoffmanin kääpiötä periaatteessa, mutta hänen näyttelijänkykyjään en kiistä), hyväksi tiedetty käsikirjoitus, olisiko ollut peräti David Mamet´n, ja taitava, palkittu kuvaaja. Itse raina oli totaalinen pannukakku. Hirveästi räjähdysainetta ja överiksi vedettyä näyttelemistä, joka lupasi paljon, mutta käteen ei jäänyt mitään. Siis vähän samanlainen ilmiö kuin Markku Hurme luistimilla....Ongelmana oli eittämättä se, että teatteriin kirjoitettua näytelmää ei voi sellaisenaan siirtää elokuvaksi tuomalla kamera paikalle. Hoffman ja Franz näyttelivät kuten teatterissa, joka solullaan, ja varmasti niin, että takarivillekin välittyy kaikki mahdollinen tuska, mutta sama isolta kankaalta nähtynä on yhtä hienoviritteistä kuin norsu posliinikaupassa. Tätä huonompiakin olen toki nähnyt, paljonkin, mutta tämä oli pohjat odotuksiin nähden.
TV:
Kyllä se on Lauri Törhösen 80-luvun juppileffa Insiders. Jestas, mitä paskaa. Tönkköä kuvausta, ei lainkaan henkilöohjausta tai tarinankuljetusta ja legendaarisen tragikoomista dialogia. Lisäksi Törhönen oli tapansa mukaan miehittänyt suuren osan rooleista harrastelijoilla. Mitä hauskaa siinä on, että joku ei osaa edes teknisesti näytellä? Tai edes artikuloida niin, että puheesta saisi jotain selvääkin. Yhtä hyvä idea kuin tavallisten kadunmiesten mukaanottaminen SM-Liigan jääkiekkojoukkueeseen "uskottavuutta tuomaan". Esimerkkinä huippudialogista mainittakoon kohtaus, jossa nuori päähenkilöjuppi lojuu kylvyssä hiukkasen vanhemman daamin kanssa ja kysyy ohimennen "Rakastatko sä mun munaa?"....Siitä ei tunnelma parane!
Ja huom! Vain sellainen elokuva, joka on tullut katsottua kokonaan, kelpaa vastaukseksi. Jos näkee jotain paskaksi epäilemäänsä leffaa 2 min ja jättää katsomatta lopun, niin leffan todelliset ansiot jäävät epäselväksi. Huono elokuva on kokonaisvaltainen ja hieno kokemus.
Omat inhokkini - näillä siis alkuun ja lisääkin tulee toki vielä:
Leffassa nähdyt:
Hudson Hawk joskus 80-luvun puolivälistä oli niin legendaarista skeidaa, että ei mitään rajaa. Bruce Willisin ura meinasi tuhoutua tähän rainaan. Se kertoi muistaakseni jostain lentämiseen liittyvästä kilpailusta tms. ja siinä ei toiminut mikään. Se oli siis kunnianhimoisen huono. Onneton käsikirjoitus, ohjaus ja leikkaus. Useita klaffivirheitä, mm. liian moderni rannekello päähenkilöllä, takaa-ajokohtaus jossa mentiin ensin kohti siltaa, siis peräkkäin, ja seuraavassa kuvassa edelleen peräkkäin sillalta kohti TULOsuuntaa, keskustelu, jossa kahden henkilön varjot menivät eri suuntiin ja toisen tyypin jakaus muutti puolta kesken jutustelun jne jne.
Näyttelijät olivat ihan paskoja ja elokuvaan sävelletty musiikki oli täysin epäsopivaa kuvaan nähden. Varmasti erikseen tuotettua ja päälleliimattua. Lisäksi leffa oli tolkuttoman pitkä ja minulla oli viimeisen tunnin ajan piinaava kusihätä, mutta halusin nauttia pohjamutia myöten. Ja ellen väärin muista, kuvan tekninen laatu oli aika suttuinen, kuva oli omituisen rakeista ja värit olivat haaleita, siis kontrastia puuttui. Jos se oli tehokeino, niin hieno homma.
Video:
Dustin Hoffmanin ja Dennis Frantzin tähdittämä juttu, nimeltään muistaakseni Kovat Aikomukset (tms)...Siinä piti olla kaikki kohdallaan, loistavat näyttelijät (vaikka inhoankin Hoffmanin kääpiötä periaatteessa, mutta hänen näyttelijänkykyjään en kiistä), hyväksi tiedetty käsikirjoitus, olisiko ollut peräti David Mamet´n, ja taitava, palkittu kuvaaja. Itse raina oli totaalinen pannukakku. Hirveästi räjähdysainetta ja överiksi vedettyä näyttelemistä, joka lupasi paljon, mutta käteen ei jäänyt mitään. Siis vähän samanlainen ilmiö kuin Markku Hurme luistimilla....Ongelmana oli eittämättä se, että teatteriin kirjoitettua näytelmää ei voi sellaisenaan siirtää elokuvaksi tuomalla kamera paikalle. Hoffman ja Franz näyttelivät kuten teatterissa, joka solullaan, ja varmasti niin, että takarivillekin välittyy kaikki mahdollinen tuska, mutta sama isolta kankaalta nähtynä on yhtä hienoviritteistä kuin norsu posliinikaupassa. Tätä huonompiakin olen toki nähnyt, paljonkin, mutta tämä oli pohjat odotuksiin nähden.
TV:
Kyllä se on Lauri Törhösen 80-luvun juppileffa Insiders. Jestas, mitä paskaa. Tönkköä kuvausta, ei lainkaan henkilöohjausta tai tarinankuljetusta ja legendaarisen tragikoomista dialogia. Lisäksi Törhönen oli tapansa mukaan miehittänyt suuren osan rooleista harrastelijoilla. Mitä hauskaa siinä on, että joku ei osaa edes teknisesti näytellä? Tai edes artikuloida niin, että puheesta saisi jotain selvääkin. Yhtä hyvä idea kuin tavallisten kadunmiesten mukaanottaminen SM-Liigan jääkiekkojoukkueeseen "uskottavuutta tuomaan". Esimerkkinä huippudialogista mainittakoon kohtaus, jossa nuori päähenkilöjuppi lojuu kylvyssä hiukkasen vanhemman daamin kanssa ja kysyy ohimennen "Rakastatko sä mun munaa?"....Siitä ei tunnelma parane!