Huhut, mutut ja muut fantasiat

  • 1 963 446
  • 9 012

Backster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Flyers, Chelsea
RD on kyllä aina luottanut apuvalmentajien näkemykseen jo JYPissä 09 mestaruuden takana oli myös Jykä Ahon näkemys ha myöhemmin Aho 2012 itsekin päävalmensi mestaruuden.

Eli kannattaa ehkä vähän sitä RD kritiikkiä suhteuttaa tai ainakin antaa rapaa myös muulle valmennuksella. En jaksa uskoa, että vanhemmiten RD ei enää apuvalmentajiaan kuuntelisi, varsinkin kun pelaajien raportit kertoo että RD paljon kuuntelevampi myös pelaajien suhteen kuin nuorempana.

En ole RDlle nytkään mitään vapaudu vankilasta syyntakeeton korttia antamassa, mutta toivoisi kannattajien puolelta hieman suhteellisuuden tajua mukaan. RD on kiistatta epäonnistunut, mutta hän ei ole koskaan ollut sellainen valmentaja joka vain yksin määrää ja täten vastuukin on koki valmennuksella. Päävalmentaja toki normaalisti kantaa ja ottaa suurimman paskan itseensä.

Hahl ei kuitenkaan ole mikään syyntakeeton itsekään ja varma kortti menestykseen, kun nykyinen Sportin pelitapakin on hyvin pitkälti myös Juuson käsialaa.


Täysin asiaa. Hahl ei missään nimessä ole syyntakeeton eikä häntä päävalmetajaksi ole taitojen puolesta nostamassa vaan koska muuhun ei ole varaa.

Sportin pelitapa oli jo kuluneella kaudella, osaltaan kiitos Svenska Maffianin, paljon kiekollisempaa kuin aiemmin. Ei siellä enää seisty trapissa ja kilpparissa odottamassa, että saisko jostain jonkin irtokiekon jonka voisi lyödä sisään. Tämä osaltaan myös näkyi päästetyissä ja toki myös tehdyissä maaleissa. Tuo pelitapa voi tuoda jopa mestaruuksia jollekin joukkueelle, mutta vaatii kyllä vähän kovempaa pelimiestä kuin meillä tällä kaudella.

Suurin ongelma oli rosterin kapeuden lisäksi tunteen puuttuminen. Sieltä ei löytynyt kulmahammasta hyökätä takaa-ajoasemassa tai puolustaa johtoasemassa. Toinen suuri haaste oli, joka korostui varsinkin ylivoimalla, kiekon alueelle tuonti. 1. ketju sen sinne sai, mutta muuten sinne ei päästy kuin norsukiekolla ja ne oli aina 50-50 jäikö alueelle vai ei. Loppukaudesta myös Väyrynen toi omalla luistelullaan kiekon alueelle, mutta lopputulema oli sama kuin norsukiekolla.

Mikäli meillä olisi ollut 20-30pistettä tekevä kakkosketju sekä erikoistilannepelaaminen kuosissa nikn uskon, että Vaasassa olisi voitu pelata playoffeja tälläkin hetkellä.

Silti suurin ongelma omasta mielestä oli juuri tuo tunteen puuttuminen.
 

redcougar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liigan Svedut
Valmentaja-spekulointiin, jos olisin asemassa missä voisi vaikuttaa yrittäisin jo nyt hakea Helmistä päävalmentajaksi. Vielä kerran takkiin taloudellisesti isomman päämäärän edessä.

Erittäin hyvät näytöt nuorten kanssa tekemisestä eikä hänen TPS pelannut mitenkään huonoa kiekkoa.

Olisi todella hyvä valinta vetämään Sportia seuraavana päävalmentajana.
 

Nebelwerfer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Meidän tuleva kolmossentteri ( ;) ehkä) Kalle Miketinac, jäähyili ilmeisesti vähän eilen, 25 min (fighting (5 + GM).

Kuuma-Kalle? :) No, tuskin, ihan normi jäähyminuutit noin muuten uran aikana.
 

Apis17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mielenkiintoinen urapolku tällä Atro Leppäsellä. Kuvittelin hänen olevan joku yli-ikäinen espoolaisjunnu, mutta näköjään onkin vetänyt junnuvuodet lähinnä harrastepohjalta ja vasta muutama kausi sitten päässyt try-outin kautta Mestikseen.
Ihan alkuun tulee onnitella koko Vaasalaista yhteisöä tästä hankinnasta. Olisin ilomielin hänet Ouluun ottanut jo tässä vaiheessa, mutta myös tulevaisuudessa. Kuten joku totesi low riski high reward on täyttä totta. Mitä kaveria tunnen niin asenne on kunnossa ja vaikka on tuollainen Karlsson tyylinen pelaaja niin on myös ilkeä. Tuo Karlsson tyylinen peli voi muuten juontaa juuriaan siitä että on pelannut tosi nuorena myös hyökkääjänä tietojeni mukaan. Toivon Leppäsen onnistuvan niin teidän kuin hänen puolestaan!

Sitten korjataan tästä viestistä tuo harrastelu. Oman käsitykseni mukaan tavoite on ollut jo todella nuoresta alkaen korkealla. Pienellä googlailulla selvisi esimerkiksi se, että opintojen ohella on käyty huippu-urheiluakatemiaa, eli harjoittelu on ollut todennäköisesti hyvällä tasolla ja oikein rytmitettyä jo pidemmän aikaa. Samassa akatemiassa näytti muuten olevan mukana myös Jokereiden kanssa aikaisemmin sopimuksen saanut maalivahti Samuli Tervo. Vaikka junnuvuodet on pääasiassa mennyt paikallisessa seurassa on otettava huomioon ikä milloin hän on jo pelannut edustuksen mukana. Eikä siitä kauaa mennyt että siirtyi vasta Mestikseen nousseeseen Keupaan joka mapsin mukaan on hyvin lähellä kotikaupunkia, mutta kuitenki eri kaupungissa. Eli tavoite ja harjoittelu on ollut jo pienenä korkealla, mutta maantieteellinen sijainti on ollut haasteena omissa papereissani. Olisiko ilman Keupaa tie ollut jopa enemmän tukossa.

Mielenkiinnolla jään seuraamaan ensi kauttanne ja Leppäsen otteita.
 

Nebelwerfer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Nyt kun Brynäs tippui Allsvenskaniin, niin Brynäsin rosteri käsittääkseni aika lailla vapaa riistaa. Voisko Sport (Manner?) käydä haaskalla? Siellä on esim. pari ihan kovia rightin pakkeja:

 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt kun Brynäs tippui Allsvenskaniin, niin Brynäsin rosteri käsittääkseni aika lailla vapaa riistaa. Voisko Sport (Manner?) käydä haaskalla? Siellä on esim. pari ihan kovia rightin pakkeja:

Tuo Kinnvall tuskin on lähihistoriansa perusteella ainakaan SHL-seurojen kiikarissa. Ensin oli pudottamassa HV:n ja heti perään onnistui samassa Brynäsin kanssa. Hyvät tilastot, mutta ei sitten vissiin ole voittava pelaaja ;)

Ei vaan, vakavasti sanottuna näiden kavereiden statsit häntäpään seurassa ovat kyllä sitä luokkaa, että luulisi sopimustarjouksia olevan agentin pöydällä jo nyt.
 

Golffari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Nyt kun Brynäs tippui Allsvenskaniin, niin Brynäsin rosteri käsittääkseni aika lailla vapaa riistaa. Voisko Sport (Manner?) käydä haaskalla? Siellä on esim. pari ihan kovia rightin pakkeja:

Meillähän jo joukkue valmis. :D vai kuinka se meni....
 

Golffari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Milloin saadaan tietää Väykän, Jepun ja esim Vanhatalon tilanne...nyt on pariviikkoa otettu lepiä kauden päättymisen jälkeen. Alkaako ensviikolla uutisointi?
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Milloin saadaan tietää Väykän, Jepun ja esim Vanhatalon tilanne...nyt on pariviikkoa otettu lepiä kauden päättymisen jälkeen. Alkaako ensviikolla uutisointi?
Odotellaan nyt rauhassa pari kolme viikkoa... kunnes pleijarit on saatu pelattua loppuun.

Vähintään 2 - 3 ykköskorin puolustajaa on saatava rosteriin. Mielellään lisäksi pari kolme tulevaisuuden lupaista olisi hyvä saada hoidetuksi Sportin rosteriin.
 

Backster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Flyers, Chelsea
Odotellaan nyt rauhassa pari kolme viikkoa... kunnes pleijarit on saatu pelattua loppuun.

Vähintään 2 - 3 ykköskorin puolustajaa on saatava rosteriin. Mielellään lisäksi pari kolme tulevaisuuden lupaista olisi hyvä saada hoidetuksi Sportin rosteriin.

Nyt kannattaa taas laittaa jäitä hattuun. Ei jos huhutut tulee niin pakistossa on yksi paikka jäljellä pelaavassa kuusikossa. Junnujakaan tuskin vielä tulee määräänsä enempää koska maine ja Risto ei ole vielä muuttuneet miksikään.

Lerby-XXX
Leppänen-Aarnio
Masic-Hietanen

Vesala, Seniut junnuista. Joku leveyshankinta varmasti tulee, mutta kolmea ykköskorin pakkia on melko turha odotella.

Kaikki viisi pakkia on leftejä joten ainakin rightin pakki nyt ainakin on tulossa.
 

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Kuinka moni näistä huhutuista pelaajista tulee Sportin rosteriin?. Toistaiseksi ne ovat pelkkiä huhuja vai onko jossain tarkempaa tietoa. Poistuneiden pelaajien tilalle on syytä hankkia joitain pelaajia.

Laitan jäitä hattuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös