HPK:n taloudellinen tilanne

  • 427 514
  • 1 558

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kannatan kaikkien ajatusta maltillisesta ja kakkua kasvattavasta käytöstä NHL-korvauksien suhteen.

Taloustieteen termit ei ole vahvin osa-alueeni, mutta jos ei ajatella korkoa tai inflaatiota, niin eikös aika pieni ole tuo tuotto mikä saataisiin. Miljoonalla ledejä ja 20 vuodessa saataisiin lisää yhteensä miljoonalla panostettua joukkueeseen niillä tuotoilla, jos tuo vakio 50k€/vuosi. Sitten ne on jo sököt, tai jo paljon aiemmin mennyttä tekniikkaa. Ei vakuuta nerokkuudellaan täysin. No, ledit toki kyllä toki varmaan tarvitaan.
No en minä ajatellut tai tarkoittanut että kaikki se raha menisi ledeihin. Toki olisin sen voinut hieman tarkemmin tuohon kirjoittaa, kiitos tästä ihan aiheellisesta kuittauksesta. Minulla on sellainen kutinakin että noiden hinnasta oli jossain jokin maininta. Kyseessä oli vain esimerkki siitä mihin tälläisiä rahoja kannattaa käyttää investointimielessä, eli asioihin millä saadaan kasvatettua yrityksen liikevaihtoa ja tulosta, mitä kautta sitten voi kasvattaa sitä pelaajabudjettia pysyvästi eikä vain kantamalla vettä kaivoon.
 
SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
No en minä ajatellut tai tarkoittanut että kaikki se raha menisi ledeihin. Toki olisin sen voinut hieman tarkemmin tuohon kirjoittaa, kiitos tästä ihan aiheellisesta kuittauksesta. Minulla on sellainen kutinakin että noiden hinnasta oli jossain jokin maininta. Kyseessä oli vain esimerkki siitä mihin tälläisiä rahoja kannattaa käyttää investointimielessä, eli asioihin millä saadaan kasvatettua yrityksen liikevaihtoa ja tulosta, mitä kautta sitten voi kasvattaa sitä pelaajabudjettia pysyvästi eikä vain kantamalla vettä kaivoon.
Jos en aivan väärin muista, niin taidettiin puhua n. 100K sijoituksesta.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No en minä ajatellut tai tarkoittanut että kaikki se raha menisi ledeihin. Toki olisin sen voinut hieman tarkemmin tuohon kirjoittaa, kiitos tästä ihan aiheellisesta kuittauksesta. Minulla on sellainen kutinakin että noiden hinnasta oli jossain jokin maininta. Kyseessä oli vain esimerkki siitä mihin tälläisiä rahoja kannattaa käyttää investointimielessä, eli asioihin millä saadaan kasvatettua yrityksen liikevaihtoa ja tulosta, mitä kautta sitten voi kasvattaa sitä pelaajabudjettia pysyvästi eikä vain kantamalla vettä kaivoon.
Näinhän se on. Toisaalta, on tuossa rahankäytössä sellainenkin juttu, että kasvavassa kilpailussa jatkossakin on hyvä kisata niistä pelaajista, jotka saadaan jatkossa NHL-putkeen ja taas tuottoa sieltä kautta. Eihän tämä koskaan varmaa tuottoa ole, mutta aika paljon lyhyellä aikavälillä tuotti, että maltilla samaan kannattaa koko ajan pyrkiä. Toisaalta silloin, kun maine saadaan tässä taas vakiinnutettua, saadaan niitä pelaajia halvemmalla ehkä. Toisaalta niiden rinnalle kannattaa ostaa myös lähes "tähtihankintoja", jotta ne nuoret sieltä saa tukea. Ja näinhän on tulevalle kaudelle jo tehtykin aika hienosti.

Ja sitten ei saisi unohtaa omaa junioriputkea. Se olisi erinomaisen tärkeää. Menee vaikeaksi, mutta eiköhän Toivola osaa palapelin koota.
 
Tottakai niitä pelaajia kannattaa ja pitää kehittää. Se on jo pelkästään elinehto sille, että Kerho voi kilpailla menestyksestä Liigassa, kun rahalla siihen ei ihan heti ekana olla kykenemässä. Onhan noi siirtokorvaukset kiva lisä kassaan kuitenkin, se antaa sitten liikkumatilaa sen toiminnan kehittämiseen sitä kohti, että budjettia voisi nostaa pysyvästi ilman että on tulevaisuus riippuvainen siitä saadaanko joka vuosi joku NHL:ään. Tälläisiä investointejahan on nimen omaan nää harjoituskeskukset ja Kapasten ja Viitaluomien palkkaamiset. Kerholla on nyt ihan ilman NHL rahoja se 1,6 miljoonaa pelaajabudjettina joten kyllä silläkin niitä staroja saa. Se yli miljoonassa käynyt velka vaan kertoo siitä, että siellä ei ihan hirveästi ole ollut varaa panostaa tälläisiin LED tauluihin yms. no nyt on vähän sitäkin pelivaraa, kunhan se käytetään viisaasti nimen omaan tuomaan pidemmän aikavälin kassavirtoja.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Näkyykö tuo siirtokorvauksien miljoona nyt julkaistavassa tuloksessa? Tulisi aika komea tulosjulkistus kun Kerho painaisi sen 1,5 miljoonan tuloksen. No tuskin nyt sentään.

Järkeviä investointeja ja jatkumoa. Eiköhän tätä ajatellen toimari ole oikea mies tähän hommaan. Panostuksia tulevaan sekä tarvittaessa myös joukkueen vahvistamiseen, mutta ei kai kukaan nyt tuolla rahalla vain pelaajia ole hankkimassakaan.
 
Kellukkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kannatusvapaa
Näkyykö tuo siirtokorvauksien miljoona nyt julkaistavassa tuloksessa?

Ei ole tieto, mutta aika loogiselta kuulostaisi, että tilikausi vaihtuisi samaan aikaan, kun jääkiekkokausikin. Ennen tätä kauttahan kausi loppui huhtikuuhun. Pelipassit ja pelaajasopimuksetkin voimassa huhtikuun loppuun. Mutta kuten sanottu, ei ole hajuakaan totuudesta.
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Onneksi kerholla tuntuu olevan fiksu johto ja katse tulevaisuuteen niin ei lähdetä miljoonaa heti polttamaan "turhiin" vahvistuksiin vaan tehdään samaa työtä kuin tähän asti. Nostetaan junnuja ylös ja panostetaan heidän kehitykseen niin saadaan jatkumoa työlle. Silloin tulee miljoonia jatkossa!
 
Letang58

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Näkyykö tuo siirtokorvauksien miljoona nyt julkaistavassa tuloksessa? Tulisi aika komea tulosjulkistus kun Kerho painaisi sen 1,5 miljoonan tuloksen. No tuskin nyt sentään.

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin ne rahat tulee "vähän" jälkijättöisesti. Tosiaan myyntipäällikkö mainitsi mestaruushumussa, että kahden pelaajan korvaukset näkyisi nimen omaan tällä tilikaudella.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin ne rahat tulee "vähän" jälkijättöisesti. Tosiaan myyntipäällikkö mainitsi mestaruushumussa, että kahden pelaajan korvaukset näkyisi nimen omaan tällä tilikaudella.

No ei sillä kokonaisuuden kannalta ole juuri merkitystä minä vuonna ne näkyy. Sama summa joka tapauksessa. Ja mille tuloskaudelle nämä kirjataan ja milloin itse rahat maksetaan ei välittämättä ole sama asia. Yrityksen tilinpäätös ja kassavirta on eri asiat.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin ne rahat tulee "vähän" jälkijättöisesti. Tosiaan myyntipäällikkö mainitsi mestaruushumussa, että kahden pelaajan korvaukset näkyisi nimen omaan tällä tilikaudella.

Syksyn ja joulun aikana tulee muutamassa erässä, eli ei näy tämän tilikauden kirjanpidossa, koska se menee poikki kesän aikana. Tosiaan taitaa Vesalaisen ja Joni Tuulolan NHL-soppareista tullu jo rahat.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Tänään oli yhtiökokouskutsu HäSa:ssa ensi keskiviikolle. Yhtiökokouksen materiaalit eli siis myös tilinpäätös, ovat tästä päivästä eteenpäin tutustuttavissa Kerhon toimistolla. Itse olen reissun päällä, kuka ehtii käymään tutkimassa?
 
Viimeksi muokattu:

fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins

Kerhon toimiston mukaan kutsu pitäisi tulla myös spostiin, onko muille tullut?
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kukaan ei ole kerennyt toimistolle tietoja katsomaan? Outoa on jos ei Hämeen Sanomatkaan tee hommiaan ja käy katsomassa.
 
fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins

Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Käppäilin tossa torin laitaa pitkin ja törmäsin pienen pieneen laululintuun. Se huuteli ohimennessään lukua kolmesataakahdeksankymmentätuhatta. Oli oranssin värinen rinta linnulla, joten eiköhän se Kerhoon liity, oletin. Rohkenin vielä perään karjaista ja kysellä onko luku nimenomaan viivan alla vai maksetaanko siitä vielä veroja? Kuulemma tää jäi viivan alle kaiken jälkeen.

Oliko se vaan unta tai lintu kännissä? En tiedä mutta näin kävi.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Tässä viesti jonka kirjoitin talousketjuun:

Kerholla päälle 443 tonnin voitto. Ihmeen vaisu, luulen että siellä on maksettu velkoja taas pois aika paljon, aivan kuin viime kerralla. Tämän perustan siihen, että vuodenvaihteessa oli Kerho antanut signaalia, että siitä eteen päin kaikki on plussaa. Lisäksi Kerho rakentaa jenginsä sillä perusteella, että tulee nolla tulos jos jengi jää pleijareita ulkona. Lisäksi oli tullut myös NHL-korvauksia ja yleisökeskiarvo monta sataa yli budjetoidun.

Ohessa linkki uutiseen, mutta kokonaisuudessaan se on maksumuurin takana: https://www.hameensanomat.fi/kanta-...ikevoitto-lahes-puoli-miljoonaa-euroa-774433/

Tietääkö joku paremmin, että mihin siellä on taas rahaa mennyt? Vai täytyykö heittää Toivanen vihtuun?
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Tietääkö joku paremmin, että mihin siellä on taas rahaa mennyt? Vai täytyykö heittää Toivanen vihtuun?

Organisaatiota on vahvistettu (ja kuluja nostettu) Toivolan palkkauksella ja kyllähän nämä Luceniuksen, Tavin ja Kannisen hankinnat näkyy väkisin jossakin, mutta mestaruuden siemeniähän nämä lopulta oli.

En pääse lukemaan tuota juttua, mutta esimerkiksi tuo yleisömäärä sellaisenaan vähän monitahoinen juttu ja pudotuspeleistähän lipputulot ei kaikki tule itselle, vaikka mestari eniten kuittaa yhteisestä osuudesta. Sitä en nyt muista, että onko ilmoitettu mille tilikausille niitä vuoden takaisia NHL-korvauksia tippuilee ja oliko niitä joku jo edellisen kauden tappiota pienentämässä. Nämä Almarit, Larmit ja Tuulolat tulee varmaankin kuitenkin vasta myöhemmin? Sitten on jo aiemmin ilmoitettu siitä 100k investoinnista niihin led-tauluihin, mikä on varmaan repäisty tästä tuloksesta, ja mahdollistahan on se velkojen ylimääräinen lyhentäminen. Uskoisin, että hyvin onnistunut kausi tämä taloudellisesti kuitenkin oli.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Tässä viesti jonka kirjoitin talousketjuun:

Tietääkö joku paremmin, että mihin siellä on taas rahaa mennyt? Vai täytyykö heittää Toivanen vihtuun?

Sen verran kommentoin tuohon, että velkojen maksu ei vaikuta tulokseen, muuta kuin korkokulujen pienentyessä.

HäSa:n jutusta poimittua:
  • Kaikki palkat 300k suuremmat kuin edellisenä kautena (mm. urheilujohtaja ja bonukset?)
  • Hyvästä tuloksesta on maksettu myös suurempi määrä veroja 61k
  • Charter-koneet x 5 Ouluun (joista taitaa kuitenkin 2 mennä jo uudelle tilikaudelle)
Sitten ihan spekulaationa: koska tilikauden loppumisen aikaan Kerholla oli poikkeuksellisen paljon tuloja ja menoja, niin niitä on "suunnitteltu" mille tilikaudelle niitä kirjaillaan tuloksen tasaamisen ja verosuunnittelun osalta? Toisaalta HäSan jutusta: " koska kausi jatkui poikkeuksellisesti yli tilikauden, tilipäätökseen jäi kutakuinkin yhtä paljon lyhytaikaisia velkoja ja saatavia.", joten tuskin tuossa mitään merkittävästi tulokseen vaikuttavaa ole...
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös