HPK:n juniorit

  • 655 692
  • 1 885
Eiköhän pidetä tuo HPKn tulevaisuus omana ketjunaan enemmänkin tuollaisena pohdinta ketjuna.

Antti Pennanen ilmeisesti siirtyy B:stä ''oman ikäluokkansa'' kanssa An vetovastuuseen? Jos näin on niin ehdottomasti hieno juttu, Pennanen tehnyt upeata työtä johdattaen B-Junnut kahdesti finaaleihin. Saas nähdä jatkaako Jussi Tapola sitten automaattisesti edustuksen mukaan.

Miten on muuten, saavatkos -88 loppuvuodesta syntyneet Vili Matikka (26.10.88) ja Juho Hyvärinen (18.11.88) edustaa vielä ASM joukkuetta? Mainio juttu näin jos on, olen vähän pihalla näistä nykyisistä säännöistä.

Suuri kysymys on se onkon huippu lupaavat hyökkääjät Teemu Rautiainen (-92) ja Ville Järveläinen (-93) jo ASM joukkueen mukana? Molemmat ovat todella pienikokoisia, vaikka kyllähän molemmat silti ihan mukaviakin pommeja jakavat. Etenkin kyllä edellä mainitulla oli silti ongelmia ASM pleijareissa kun niissä pääsi pelaaman loppukaudesta, taisikin palata heti takaisin B ikäluokan mukaan. Järveläinen tulee todennäköisesti pelaamaan sekä Bssä että Assa. On se silti aika paha paikka tuo A vielä 93-syntyneellekin. Toki näistä ikäluokista löytyy myös muutama muukin todella lupaava kaveri kuten Leino (-93), Liedes (-93), Allen (-93) jne.

Petteri Sihvonen ottaa päävalmentajan pestin B1 junioreissa. Saas nähdä mitä tästä tulee, ainakin B-junnuja tullaan seuraamaan todella tarkasti etenkin tämän hra pelikirjan takia. B1 varsinaiset ikäluokat taitavat olla 92-syntyneet, joka on Kerholla ''ihan ok'' ikäluokka. Etunenässä mainittakoon ainakin tietty Teemu Rautiainen, mutta saa nähdä pelaako hän enää Bssä, sekä Miika Heikkilä joka teki mainiot tehot B2 SM-Sarjassa tällä kaudella, taisi voittaa pistepörssinkin. Ville Järveläinen saattaa olla apuna 93 joukkueesta jos ei ole A:n mukana. Myös Henri Allen (-93) pakki ja Jussi Häkkinen saattavat olla jo tässä ikäluokassa mukana. Hyökkääjistä ainakin tehoduo Robert Leino ja Heikki Liedes. Viimeiseksi mainittuja en silti viitsisi ainakaan antaa vakituiseen käyttöön B1lle, B2 peli tulee nimittäin olemaan paljon näiden pelaajien varassa.

C1 Juniorit tulee olemaan todella kova porukka, sen uskaltaa luvata jo tässä vaiheessa. Tämä on siis 94-ikäluokka, ja HPKlla itsellään yksinään ilman vahvistuksia ei olisi ollut mitään asiaa CSM sarjaan, tai siis tuo paikkahan liigaseuran junnuille taitaa tässä ikäluokassa olla automaattinen, mutta HPK olisi ollut ihan heittopussi... Ellei joukkue oltaisi yhdistetty Kiekko-Nikkareiden joukkueen kanssa joille on sattunut harvinaisen hyvä ikäluokka. Joukkueessa tulee olemaan ainakin Pohjola-Leirin paras maalivahti Joonas Toivonne (myös kakkosmaalivahti on lähes Pohjola tasoa) josta voi olla myös apua vanhemmille ikäluokille, maajoukkueringin hyökkääjät Ismo Nikkinen ja Joona Monto, molemmat tulevat siis Nikkareista. Lisäksi joukkueessa on vielä hyökkäysketjullinen pohjola-leiri hyökkääjiä, esim CSM vauhtia jo kokeillut Joni Pekkala. Joukkueeseen tulee myös KJTsta pari Pohjola-leiri tason hyökkääjää ja kaksi puolustajaa, lisäksi mukaaan saadaan myös TIHCsta (Tornio) maajoukkueringin puolustaja. Esimerkiksi pelkästään puolustuksessa tulee olemaan 5 Pohjola-leiri tason puolustajaa, millaista ei nähdä esimerkiksi edes suurseurojen junnuilla Jokereilla/HIFK/Blues/Kärpät. Tällä(kin) joukkueella on juuri try-out campit käynnissä ja huhut kertovat että sinne on myös tullut paljon lisää käyttö kelpoisia pelureita.
 

lexberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mike Green
C-SM

Kyseessä on siis Nikkarit/Ahmat 94 -juniorit, jotka harjoittelivat vuoroin Riihimäellä ja Hyvinkäällä.

Joukkue "yhdistyy" HPK:n kanssa, ja runko koostuu näistä pelaajista. Nikkarit/Ahmat pelasivat ylialueellista (AAA) sarjaa ja sijoittui runkkarissa kolmanneksi heti Hifk:n ja Jokereiden jälkeen. Voittivat Hifk:n ainakin kertaalleen kauden aikana. Loppusijoitus oli neljäs. Pronssipelissä hävisivät Jokereille, Hifk:n voitettua loppuottelussa K-Vantaan.

Tulevat harjoittelemaan tulevaisuudessa Hämeenlinnassa, Hyvinkäällä sekä Riihimäellä.

Pari hyvää maalivahtia ja ainakin kentällinen kenttäpelaajia sieltä.

Päävalmentajana tulevalla kaudella HPK C:ssä toimii Nikkarit/Ahmat -joukkuetta valmentanut Jarmo Heinonen.
 

Leija-La

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Matikka ja Hyvärinen kyllä saavat edustaa A:ta jossain määrin mutta taitaa pojat haluta pois hämeenlinnasta kun ei paljon HPK:lta heru sopimuksia...

Ehkä jopa suosittelen ko kavereille että kannattaa vaihtaa maisemia sillä tuntuu että kerho ei osaa mitään muuta kuin tuhota junnujen urat...

Veskaritkin kaikki laitetaan muualle pelaan liigaa.............
 
Kyseessä on siis Nikkarit/Ahmat 94 -juniorit, jotka harjoittelivat vuoroin Riihimäellä ja Hyvinkäällä.

Joukkue "yhdistyy" HPK:n kanssa, ja runko koostuu näistä pelaajista. Nikkarit/Ahmat pelasivat ylialueellista (AAA) sarjaa ja sijoittui runkkarissa kolmanneksi heti Hifk:n ja Jokereiden jälkeen. Voittivat Hifk:n ainakin kertaalleen kauden aikana. Loppusijoitus oli neljäs. Pronssipelissä hävisivät Jokereille, Hifk:n voitettua loppuottelussa K-Vantaan.

Tulevat harjoittelemaan tulevaisuudessa Hämeenlinnassa, Hyvinkäällä sekä Riihimäellä.

Pari hyvää maalivahtia ja ainakin kentällinen kenttäpelaajia sieltä.

Päävalmentajana tulevalla kaudella HPK C:ssä toimii Nikkarit/Ahmat -joukkuetta valmentanut Jarmo Heinonen.

Hyvää tekstiä lexberg!

Tuo taitaa vielä olla auki että harjoittelevatko joukkueet sekä Riihimäellä että Hyvinkäällä. Esim RMKssa kuitenkin ulkopuolisille joukkueille jää on maksullista, ja näin myös pelaamisesta ja harjoittelusta siellä tulee HPKlle kallista, vakka sponsoreitakin saataisiin mukavasti.

Joukkueeseen varmuudella tulee ainakin 3 Pohjola-leiri tason hyökkääjää joista 2 maajoukkueringissä. Kovia pelureita ovat. Lisäksi HPKlla on yksi Pohjola-leiri hyökkääjä (Joni Pekkala) omasta takaa joka pelasi jo tällä kaudella CSMssä. Lisäksi yksi PO leirillä ollut hyökkääjä saadaan KJTsta, sieltä saadaan ilmeisesti myös toinenkin hyökkääjä.

Hyökkäykseen on huhuiltu myös K-Vantaan alueliigan hopeaa voittaneesta joukkueesta muutamaa hyökkääjää. Lisäksi try-outit ovat käynnissä ja sieltähän voi olla luvassa muutamat (tai siis loput) hyökkääjät.

Puolustus onkin kovaa kamaa. 5 Pohjola-leiri tason puolustajaa jo varmuudella ennen try-outteja, aika huikeaa. 2 PO-L pakkia Nikkarit/Ahmoista, 2 KJTsta, sekä yksi maajoukkueringin pakki ilmeisesti TIHCsta (Sebastian Kauppila, ilmeisesti Antti Kauppilan pikkuveli). Ongelmana on kuitenkin että puolustus on melko pienikokoinen ja siihen pitäisikin saada vähän puolustavampaa ja isompaa kaveria, nyt on 5 hyökkäävä pientä puolustajaa. Ehkä tuollainen ollaan saatu try-outeilta.

Maalivahteihin ei joukkueen pitäisi kaatua kun sinne on tarjolla Pohjola-leirin parhaaksi maalivahdiksi valittu Joonas Toivonen sekä toinenkin veska Nikkareista joka on myös ollut esim eteläisen alueen tehojäillä ja karsi paikasta pohjola-leirille.

Kova joukkue on tulossa ja toivottavasti tähän ketjuun saadaan paljon puhetta niin tästä tulevasta CSM joukkueesta kuin muistakin HPK juniorijoukkueista. Pääsääntöisin varmaan kuitenkin isommat juniorit, A,B, B2 ja CSM.
 
Näköjään ensi kauden CSM joukkueeseen on maalivahtivalmentajaksi liittynyt Antti Meriläinen. Meriläinen oli tällä kaudella TPSn BSM joukkueen maalivahtivalmentaja, sekä muistaakseni ainakin joskus on ollut sama herra nuorten maajoukkueiden mv-valmentajana. Varmasti siis asiansa osaava kaveri kyseessä.. Tiedä sitten mikä on miehen Hämeenlinnaan tuonut, tulisikohan samassa kyydissä Hämeenlinnaan myös poikansa(?) Kimmo Meriläinen, U16 mj:n ykkösveskari tältä kaudelta. Siinä olisi ainakin hyvä korvaaja Timo Niemelle jos Niemi kerran on Helsinkiin päin suuntaamassa.
 

Vaha

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näköjään ensi kauden CSM joukkueeseen on maalivahtivalmentajaksi liittynyt Antti Meriläinen. Meriläinen oli tällä kaudella TPSn BSM joukkueen maalivahtivalmentaja, sekä muistaakseni ainakin joskus on ollut sama herra nuorten maajoukkueiden mv-valmentajana. Varmasti siis asiansa osaava kaveri kyseessä.. Tiedä sitten mikä on miehen Hämeenlinnaan tuonut, tulisikohan samassa kyydissä Hämeenlinnaan myös poikansa(?) Kimmo Meriläinen, U16 mj:n ykkösveskari tältä kaudelta. Siinä olisi ainakin hyvä korvaaja Timo Niemelle jos Niemi kerran on Helsinkiin päin suuntaamassa.
Kimmo on Antin pikkuveli, ei poika. Aika mielenkiintoinen tilanne, jos Kimmo siis tulisi HPK:hon. Kimmo on päässyt nyt Tepsin A-junnujen kesäharjoitusryhmään, enkä usko että hän täältä kovin helposti lähtee ellei sitten isoveli ota mukaansa. Ja mikäköhän Antin on Hämeenlinnaan houkutellut, ken tietää.
 
Kimmo on Antin pikkuveli, ei poika. Aika mielenkiintoinen tilanne, jos Kimmo siis tulisi HPK:hon. Kimmo on päässyt nyt Tepsin A-junnujen kesäharjoitusryhmään, enkä usko että hän täältä kovin helposti lähtee ellei sitten isoveli ota mukaansa. Ja mikäköhän Antin on Hämeenlinnaan houkutellut, ken tietää.

Juu tuon viestin kirjottamisen jälkeen kuulinkin että näinhän se Kimmo on Antin poika. Ja kuulin myös että kyllä Kimmo täällä Kerhossa ensi kaudella pelaa. Samaa sanottiin tuolla TPS:n junnuketjussakin.

Timo Niemi lähti sitten HIFKiin, mutta kun Meriläinen tulee niin siinähän on hyvä paikkaaja meillle B:hen.

Tarkoititko että Kimmo on Antin veli? Harmi että myös Kimmo tulee sinne Hämeenlinnaan, iso menetys Tepsille.

Jep, siis voi v*ttu mitä sekoilua multa..
 
Viimeksi muokattu:

Vaha

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Juu tuon viestin kirjottamisen jälkeen kuulinkin että näinhän se Kimmo on Antin poika. Ja kuulin myös että kyllä Kimmo täällä Kerhossa ensi kaudella pelaa. Samaa sanottiin tuolla TPS:n junnuketjussakin.
Tarkoititko että Kimmo on Antin veli? Harmi että myös Kimmo tulee sinne Hämeenlinnaan, iso menetys Tepsille.
 
B-Nuorten SM-Sarjan karsintalohkot selvillä:

Lohko 1:
HIFK, Helsinki
HPK, Hämeenlinna
Ilves, Tampere
Kiekko-Espoo
Lukko, Rauma
Sport, Vaasa
Tappara, Tampere
TPS, Turku
TuTo, Turku
Ässät, Pori

Täällä lisää karsinnoista yms.

Ensi silmäyksellä Kerhon lohko voi olla näistä kahdesta lohkosta se tasaisempi, selvän kärjen jälkeen. B-Lohkoon mahtuu vielä siis esimerkiksi pkseudun jengeistä EHC,Jokerit,Blues,K-Vantaa + esim Kärpät,SaiPa,JYP,KalPa.. Kerhon lohkossa IFK on varmaankin se kovin joukkueella joka on pullollaan eri ikäkausimaajoukkueiden pelaajia. Ilveksellä (ja Tapparalla) taisi molemmilla olla ymmärtääkseni päättynyt kausi melko vaikea junioreissa menestyksen suhteen, mutta tämä Ilveksen päättyneen kauden B2 porukka taisi ottaa kultaa B2 SMssä, ja kun tuohon hyvän porukan päälle lyödään vielä Ipan hyvät ex C-Junnut on kyseessä varmasti kova porukka. K-Espoosta ei ole mitään tietoa, tuskin mitään asiaa kärkikahinoihin (karsinnoissa). Tapparasta, Lukosta ja Sportista ei sitten myöskään juurikaan mitään tietoa. Kaikkien C-Junnut kuitenkin pelasivat viime kaudella C-Nuorten I divaria, keskikastin porukoita joilla tulee keskenään olemaan tiukat väännöt. Ässillä ja TPSllä molemmilla on laittaa askiin varmaan myös muutamia ihan MJ miehiä, vähintäänkin kovat haastaajat. HIFK tässä kuitenkin jyrää, mutta sen jälkeen tulee tasainen rypäs johon kuuluu ainakin Ilves, Ässät, Tappara, TPS ja Kerho. Mutta kyllä tässä Kerholle tosiaan työsarkaa riittää. Saa nähdä mitä Petteri Sihvonen sieltä loihtii!
 
A-Nuorten otteluohjelma julkaistu (hpk.fi)

Ja Nuorten Sm-liigan otteluohjelma löytyy tietenkin täältä.

A-Junioreiden harjoitusottelut

pe 31.7. HPK - Blues
ke 5.8. JYP - HPK (Peurunka)
pe 7.8. HPK - Jokerit
ti 11.8. Jokerit - HPK
pe 14.8. HPK - Ranska U20
ti 18.8. Ilves - HPK
pe 21.8. HPK - JYP
ke 26.8. HPK - HIFK
pe 28.8. Blues - HPK
ti 1.9. HPK - Ilves
to 3.9. HIFK - HPK

Kiitettävästi löytyy muutenkin jo finhockeyn tulospalvelusta noita vanhempien junioreiden sarjojen otteluohjelmia jotka ei kuitenkaan A:ta lukuunottamatta taida olla vielä aivan varmoja (menevtä hyväksyttäviksi seuroihin?) Alustavia otteluohjelmia kuitenkin löytyy Kerhonkin osalta jo:

B1 SM karsintalohko 1 otteluohjelma
B2 SM Karsintalohko 2 otteluohjelma
C1 SM karsintalohko 2 otteluohjelma
 

Dragan

Jäsen
Näköjään HPK C kohtaa harjoitusottelussa tulevana lauantaina oikein Moskovan Dynamon. Siinä varmasti mielenkiintoinen ottelu noin molemminpuolin ajateltuna, kun näkee millainen on uusin HPK:n 'kilpajoukkue' ja tietenkin sen, millaisia Ovetshkinejä tuolla Dynamolla on. Ei tosin tietoa onko aivan se paras Dynamon porukka, niitäkin kun lienee useita, mutta muistaakseni joskus joku Dynamon kakkosporukka ainakin pyöritteli Jokerit sun muut jossain junnujen turneessa Helsingissä. Tämä tuleva kohtaaminen pelataan Hyvinkäällä.
 

Dragan

Jäsen
C-Nuorten ottelu Moskovan Dynamoa vastaan oli peruutettu. Tiedä sitten mikä oli peruutuksen syynä, mutta muistaakseni Dynamo on vielä halukkaille nähtävissä ainakin Bluesin ja Jokereiden C-Nuoria vastaan(?), elleivät sitten ole noitakin otteluita joutuneet perumaan.

A-Nuoret ja B-nuoret sen sijaan pelasivat eilen ensimmäiset harjoitusottelunsa Hakio-Hallissa Bluesia vastaan. HPK B kohtasi ensin Bluesin, sitten A. HPK:n sivuilla A:n ottelusta ei ole mitään raporttia yms, mutta rapo on tarjolla vierailijoiden taholta.

Molemmilla joukkueilla oli uusittu valmennuskalusto ensimmäistä kertaa tositoimissa. Kerholla siis Jussi Tapola ja Jyrki Hietikko tekivät tilaa Antti Pennaselle, Matti Tiilikaiselle ja Ismo Rairamalle. Bluessilla Antti Törmäsen ja Timo Hirvosen ovat korvanneet Jussi Ahokas (Pääkoutsi), Mika Kero sekä näistä varmaankin nimekkäin herra, Kari Kalto.

A:n pelissä oli myös mukana siis uudet tuttavuudet, eli uudet sääntömuutokset:

1) Pitkänkiekon lyönyt joukkue ei saa vaihtaa pelaajia ennen seuraavaa aloitusta.
2) Jäähyn tullessa jommalle kummalle joukkueelle, seuraava aloitus viedään aina rikkeen tehneen joukkueen puolustuspäähän.

Niin ja se lopputulos vielä, Bluesin A vei 1-2 voiton, kun taas aikaisemmassa ottelussa B-nuoret pelasivat 1-1 tasurin. Kiva olisi tietää vähän kokoonpanojakin, mutta se lienee jo liikaa pyydetty.

Sen voin kyllä sanoa että kova on Bluesin A:n ensi kauden joukkue ainakin kun paperilla katsoo, voi aivan selvästi heittää sinne suuntaan ennakkosuosikin paineet. Tästä voi vielä katsoa tuon Bluesin A:n kesäringin, ja sitä voi vaikkapa vertailla tähän HPK:n vastaavaan! Tuohon Kerholle vielä toki ainakin tulee kaudella mukaan melko varmasti Ville Hietikko sekä Lauri Kärmeniemi jotka harjoittelevat edustuksen mukana. En tiedä mikä on Santeri Alatalon tilanne. Bluessillakin on varmasti hyviä junnuja vielä edustuksen mukana, mutta heidän tilanteesta en tiedä sen koommin.

Muokkausta: vielä kun jäin tuonne Bluesin junnupuolelle ihmettelemään, tuli huomattua se että Moskovan Dynamo on perunut ottelun joka heidän piti Bluesin C:tä vastaan pelata, eli varmaankaan sittenkään moskovalaisia ei Suomessa nähdä.
 

J.Petke

Jäsen
Paavo Ylipaino ja Moses Mustonen. Ei noi voi olla oikeita nimiä.

Jännä nähdä miten Petteri Sihvosen opit vaikuttavat junnuihin. Jos oikeita tuloksia halutaan niin pari vuotta joudutaan ainakin vielä odottamaan.
 

Ruutu8

Jäsen
C-Nuorten ottelu Moskovan Dynamoa vastaan oli peruutettu. Tiedä sitten mikä oli peruutuksen syynä, mutta muistaakseni Dynamo on vielä halukkaille nähtävissä ainakin Bluesin ja Jokereiden C-Nuoria vastaan(?), elleivät sitten ole noitakin otteluita joutuneet perumaan.

Moskovan Dynamo oli sikaillut perjantaisessa ottelussa Malmilla EHC:tä vastaan seuraavasti; Kahdeksan (8) ottelurangaistusta, yksi (1) toimihenkilön PRK, jäähyminuutteja yhteensä 285!! Peli oli keskeytetty 56 minuutilla. Jääkiekkoliiton kurinpitopäällikkö Pirkka Antila oli ilmoittanut samana iltana moskovalaisille, että heidän pelinsä ovat Suomessa pelatut, kiitos ja näkemiin. Tämä kyllä kuuluisi niihin otteluihin, joita haluaisi olla todistamassa paikan päällä.
 

Beeman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaughan Rangers
Moskovan Dynamo oli sikaillut perjantaisessa ottelussa Malmilla EHC:tä vastaan seuraavasti; Kahdeksan (8) ottelurangaistusta, yksi (1) toimihenkilön PRK, jäähyminuutteja yhteensä 285!! Peli oli keskeytetty 56 minuutilla.

Ei ollu syystä tai toisesta neuvostoliittolaisten sipuli kestäny. Valmentaja jouduttiin ensin poistamaan aitiosta ja sittemmin jäähallista. Dynamon osuus jäähyista taisi olla 240pim ja EHC:n 40pim. Koko sikailun kirjo esiintyi ryssien toiminnassa. Talvisodan meininkiä... Pojilta tosiaan jää kiertueen loput pelit (3) pelaamatta.
 

Dragan

Jäsen
Noniin. :D Ehkä ihan hyvä sitten etteivät olleet telomassa näin kauden kynnyksellä meidän junnuja. Ei varmaankaan ollut ihan Dynamon ykkösporukka?
 

Beeman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaughan Rangers
Itse asiassa ainakin mainostettiin ykkösporukkana. En tiedä tosiaan mikä pojilla maksoi, mutta ei ainakaan pelaamaan oltu tultu. Muistaakseni n-liittolaisten valmennuspäällikkö hyvissä ajoin ennen ottelun sopimista puhui että heillä on valittavanaan tuhansista kavereista kyseinen joukkue joka tuli sitten tänne sikaile...ei kun pelaamaan. Sattuuhan näitä ja ens kerralla sitten viikateiskua takaisinpäinkin.
 

Ihmemies

Jäsen
Santeri Alatalo on saapunut Vaasaan ja Sporttiin ilmeisesti "laina try-outille" nyt ainakin alkuun. Onko kyseessä minkälainen peluri? Riittääkö rahkeet Mestikseen? Varmaan suurin osa kaudesta Vaasassakin menisi a-junnujen SM-sarjassa, mutta olisi tarvittaessa paikkaamassa edustuksessa. Näin ainakin näkisin hänet Sportin suunnitelmissa. Olisi mukava kuulla minkälainen pelaaja siis kyseessä.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei tarvitse peluuttaa A-junnuissa. Divaritasolla Alatalo on jo valmis pelimies. Fysiikka ihan ok ja pelikäsitys hyvä.
 

MadMike

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HML Huskies, Fremantle Dockers, Western Force
En tiedä minkälaisia edistysaskelia Santeri on kesän aikana ottanut mutta suht pieni ja kiekollinen pakki kyseessä. Koko riittää varmasti divariin ja pelityyliltään ainakin viime kaudella oli A-junnuissa jopa siellä hazardin puolella. Varmasti oli kyllä lupa kokeilla mitä rohkeampia ratkaisuja, koska peliaika pysyi melko vakiona (?). Eiköhän hän ole ihan tulevaisuuden pelimiehiä, jos ilman vammoja selviää.
 

PJx

Jäsen
Toivottavasti opit menevät paremmin perille kaukalossa, kuin kaukalon ulkopuolella.
Tilastojen mukaan B.n karsintasarja on alkanut kahdella tappiolla. Väittäisin kuitenkin, että HPK:n B:n pelissä on elementtejä, joita ei ihan aina näe vielä tällä tasolla.

Tiedä mihin miehen projekti johtaa, mutta askelmerkeistä pääteltynä HPK:n B saattaa keväällä pystyä pelaamaan ihan oikeaa jääkiekkoa. Varmana en sitä pitäisi. Siitäkään en ole varma johtaako se onnistuessakaan menestykseen.

Toivoa sopii, että projekti etenee, niin, ettei hyväkään nippu voita HPK:ta kurittomalla sähläyksellä. Se olisi koko junnukiekon etu.
 

oka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen kiekko
Katsoin Sihvosen HPK-B vs Blues-B ja kyllä sen huomasi jo alkulämmöistä lähtien kuinka Kerhon pojat laitto pakki-pakki-sentteri-laituri avauksia.

Jäin miettimään miksi pakki laittoi sentterille eikä laiturin kautta sentterille ?

Pelissä itsessään niin Kerho yritti toteuttaa näitä omista lähtöjä mutta onnistumis% taisi jäädä alla 50:n. Parempaa kiekkoa Kerho pelasi kuin Blues mutta tuloksellisesti jäivät alakynteen.

Itse pelissä PS antoi henk.koht palautetta penkille tulleille asialliseen malliin ja muutenkin pysyi rauhallisena. Taisi tosin ottaa yhden Tami-maisen aikalisän heti alkuun.
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Ilmeisesti HPK:n B2:ssa pelaava Eetu-Ville Arkiomaa on Teron poika? Joka tapauksessa, kyseinen kaveri heitti kevyet 4+5 tänään, kun HPK kävi poimimassa 4-15 vierasvoiton Kouvolasta.
 

Dragan

Jäsen
Ilmeisesti HPK:n B2:ssa pelaava Eetu-Ville Arkiomaa on Teron poika? Joka tapauksessa, kyseinen kaveri heitti kevyet 4+5 tänään, kun HPK kävi poimimassa 4-15 vierasvoiton Kouvolasta.

Juu Teron poika on kyseessä.

Marcus Nikander vaihtoi Bluesin paidan muuten HPK:n paitaan. Alunperinkin ihmettelin hyvinkääläislähtöisen Nikanderin valintaa (Blues), mutta nyt kuitenkin vaihtoi tosiaan Hlinnaan. Hyvä vahvistus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös