HPK mediassa

  • 1 272 734
  • 6 307
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Toisaalta kenelläkään edes tällä palstalla – edes minulla – ei liene yhtä suuria (negatiivissävytteisiä) intohimoja Kepaa kohtaan kuin Petterillä.

Sikäli täytyy kyllä arvostaa.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toisaalta kenelläkään edes tällä palstalla – edes minulla – ei liene yhtä suuria (negatiivissävytteisiä) intohimoja Kepaa kohtaan kuin Petterillä.

Sikäli täytyy kyllä arvostaa.
Elton tuli mieleen, mutta valitettavasti profiili on hiljentynyt. Jonnet ei muista.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Jollain perverssillä tavalla haluaisi nähdä millaisen muutoksen hän nyt sitten saisi aikaan. Tai paremminkin sen, että kenen syy se sitten olisi, kun maailma ei pelastunutkaan.

Sillähän tämä on ollut hyvä talvi, että olisi ollut iskun paikka ihan jokaisella tämänkin palstan oman elämänsä petterisihvosella hakeutua tuonne Kerhon palkkalistoille haluamaansa paikkaan. Sillä tottakai sellaiset ylivertaiset tietäjät ja osaajat olisi valittu varmasti. Melko hiljaista lienee kuitenkin ollut.

Enemmän vaikuttaa siltä, että tietyt lehtiin kirjoittelijat ja internettiin jutustelijat käyvät täällä vähän heittämässä huhuja, tekevät siitä "megajutun" ja käyvät vähän lietsomassa lisää. Sopivin väliajoin vielä joku samasta piiristä käy vähän puolustelemassa.

Että silleen...
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO

Tuohan on täysin nykyajan toimintamalli. Miten saadaan Kiukaalle kuuntelukertoja? Aivan.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Kiekkokiuas, Petteri Sihvonen & Samuel Savolainen saavat yllättävän paljon huomiota jatkuvasti tietyiltä nimimerkeiltä, vaikka heidän mielestään taso on täyttä paskaa ja missään kirjoituksissa ei ole mitään järkeä. :)

Voisko joku referoida artikkelin meille Hämeen Sanomia tilaamattomille kuolevaisille?
Sihvonen antaa omia näkemyksiä siitä, että miten junioritoiminta saataisiin takaisin mahdollisumman kovatasoiseksi ja mahdollisimman pian. Korostaa, että ilman laadukasta junioritoimintaa HPK:n kokoinen seura ei ole tule toimeen jatkuvasti kiristyvässä kilpailussa.

Sihvosen ehdotuksen mukaan junioripuolelle pitäisi luoda yhdenmukainen jääharjoittelumalli ikäluokkien U9 ja U20 välille. Eri ikäluokkien perusteella määrättyjen harjoitusten vaikeusastetta luonnollisesti muokataan joukkueelle sopivaksi.

Siinä näin lyhykäisyydessään. Ihan järkevän oloinen kirjoitus mielestäni.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Kiekkokiuas, Petteri Sihvonen & Samuel Savolainen saavat yllättävän paljon huomiota jatkuvasti tietyiltä nimimerkeiltä, vaikka heidän mielestään taso on täyttä paskaa ja missään kirjoituksissa ei ole mitään järkeä. :)
Ai kuten ne, joiden päässä Toivanen asuu ilmaiseksi?

Huomauttaisin, että nytkin tuotiin esiin Sihvosen kirjoittama teksti sellaisen tahon puolesta, joka tykkää hänen kirjoituksista. Keskustelupalstalle.

Väärin keskusteltu?

Lisäys:
Journalismin kritiikki kuuluu asiaan. Kirjoituksien sisältöä ja kirjoittajia tulee arvostella, etenkin kun ei tarjota faktoja, vaan harrastetaan pelkkää vihjailua. Jos tällaista toimintaa ei kyseenalaisteta, se yleistyy... ja niin on jo tapahtunut.
 
Viimeksi muokattu:

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Ai kuten ne, joiden päässä Toivanen asuu ilmaiseksi?

Huomauttaisin, että nytkin tuotiin esiin Sihvosen kirjoittama teksti sellaisen tahon puolesta, joka tykkää hänen kirjoituksista. Keskustelupalstalle.

Väärin keskusteltu?
En minäkään kyllä kaikista tuon kaksikon jutuista tykkää, tai oikeastaan en ole samaa mieltä, mutta tästä kirjoituksesta on kyllä hankala olla tykkäämättä.

Petteri kovasti yrittää saada seurasta töitä. Muuta ei tarvitse tietää.
Tällä logiikalla tältä palstalla helvetin moni kirjoittaja koittaa saada töitä jääkiekon parista. Mielipiteiden ilmaisu kielletty?
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Sihvonenhan esitti tuossa vain oman näkemyksen siitä, että miten jokin tietty asia pitäisi tehdä. Samaa täällä näkee päivästä toiseen.
Edelleen - journalistilla ja keskustelupalstan kirjoittajilla on suuri ero. Medialukutaidossa on aukkoja mikäli ei tuota eroa tiedosta.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
.. Kylläpä saatiin soppa taas aikaiseksi yhdestä "Sihvosen näkökulman" jakamisesta.

@clayman ille nyt tarkentavana huomiona sellainen, että en minä kaikista Sihvosen jutuista tykkää, tai ole niistä hänen kanssaan samaa mieltä, enkä tuskin tule koskaan olemaankaan, mutta tästä viimeisimmästä "näkökulmasta" on todella vaikea olla tykkäämättä. Luitko edes tätä Sihvosen juttua? Jos luit, niin pystytkö todella olemaan sitä mieltä, että paskaa oli, se yrittää vaan päästä Kerholle hommiin?

Se, että Petterillä ei tuo valmennusura aikanaan ottanut tuulta siipiensä alle, ei tarkoita sitä etteikö tuo jääkiekosta ymmärtäisi mitään. Ymmärtää se, ja aika helvetisti ymmärtääkin. Tietopankki ja kokemus tämän lajin analysoinnista on tämän maan kärkiluokkaa.

Toivasen polkeminen on ollut itseasiassa ihan paikallaan ja tietoista provoamista. Noh, nyt Toivanen sai lähteä, joten ei tuokaan polkeminen ilmeisesti ihan tyhjästä ollut temmattua.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
... mutta tästä viimeisimmästä "näkökulmasta" on todella vaikea olla tykkäämättä. Luitko edes tätä Sihvosen juttua? Jos luit, niin pystytkö todella olemaan sitä mieltä, että paskaa oli, se yrittää vaan päästä Kerholle hommiin?
1) Heittoni oli yleinen kommentti Sihvosen juttuihin.

2) Sihvonen ei kirjoittanut mitään mullistavaa. Sehän nyt on selvää, että junioritoiminnan tulee kehittyä. Onko kukaan täälläkään ollut siitä eri mieltä?

Mediassa on puhuttu liigan avaamisesta ja erityisesti Espoon ja Keravan seurojen nostamista ylös Mestiksestä. Tämä tietäisi lisäkilpailua pelaajista, mikä taas lisäisi junioritoiminnan merkitystä.

3) Sihvoselle nauretaan kansallisella tasolla. Kärkiluokan ymmärryksellä luulisi löytyvän töitä "kentältä."
 
kolaolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
naamansapitelijät
En muista milloin viimeksi olisi lukenut Sihvosen juttuja ja ollut melkeinpä täysin samaa mieltä. Sihvosen esittämä ratkaisuhan on hyvin pelkistetty vaikka onkin paketoitu konkreettiseksi ehdotukseksi. Jutun ydin on varmaan eri ikäluokkien valmennusten ja johdon yhteistyö niin ettei kaikki ole ns. ylhäältä annettua tai tunnu siltä arjessa. Valmennukselta tarvitaan junnuissa paljon (tämän myötä paljon enemmän) ja voiko mitään valtavaa panostusta odottaa vapaaehtoistyönä tai intohimon turvin, en tiedä. Pointti uusista liigavalmentajista oman junnuvalmennusmyllyn läpi jää tässä vain heitoksi, mutta on mielestäni pitkäjänteisesti katsottava kortti. Omissa haaveissa myös enemmän junnuja pitäisi päästä rosteriin Liiga-matsiin, varsinkin eri profiilin pelaajia, ja tämän 'valoa tunnelin päässä' -efektin luominen junnulle on mielestäni iso juttu. Sieltä voi oikeasti päästä pelaamaan ammatikseen. Tämä olisi mielestäni pienemmässä arvossa, jos Mestis olisi oikeasti elinvoimainen sarja sekä vaihtoehto.
 
L

luigitar

Minusta tämä yhteinen linjaus kävi myös esille Haapean haastattelussa, että tähän Kerhossa halutaan jatkossa panostaa
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Minusta tämä yhteinen linjaus kävi myös esille Haapean haastattelussa, että tähän Kerhossa halutaan jatkossa panostaa
Näinhän tuo on.

Linjaustahan avattiin jo helmikuussa, kun uusi urheilutoiminnan malli esiteltiin. On fysiikkatreenin kehittämistä seuratasolla, valmennuspäälikkö vastuussa juniorivalmennuksesta jne. Halutaan ylläpitää kerholaista kiekkoa jokaisella tasolla.

En ole täysin varma, mitä Sihvonen tässä ajaa takaa. Onko kerrankin samaa mieltä seuran kanssa vai kyseenalaistaako epäsuorasti Kerhon suunnitelmia?
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Edelleen - journalistilla ja keskustelupalstan kirjoittajilla on suuri ero. Medialukutaidossa on aukkoja mikäli ei tuota eroa tiedosta.
Tietenkin on, mutta omien kokemuksien ja mielipiteiden pohjalta Sihvonen tämän(kin) kirjoitti. Ei siltä osin eroa monen muun puheista.

3) Sihvoselle nauretaan kansallisella tasolla. Kärkiluokan ymmärryksellä luulisi löytyvän töitä "kentältä."
Nauretaanko? Tai no, moni nauraa, mutta usein argumentti on tasoa, että vittu se hölmö laittoi Jukurit viimeiseksi, kun ne oli runkosarjan kakkosia.

Ismo Lehkosta puolestaan moni ihailee, mutta ei hänkään ole oikein töitä saanut mistään. Asiantuntijana välillä jossain NHL-lähetyksissä pyörii.
 
L

luigitar

Näinhän tuo on.

Linjaustahan avattiin jo helmikuussa, kun uusi urheilutoiminnan malli esiteltiin. On fysiikkatreenin kehittämistä seuratasolla, valmennuspäälikkö vastuussa juniorivalmennuksesta jne. Halutaan ylläpitää kerholaista kiekkoa jokaisella tasolla.

En ole täysin varma, mitä Sihvonen tässä ajaa takaa. Onko kerrankin samaa mieltä seuran kanssa vai kyseenalaistaako epäsuorasti Kerhon suunnitelmia?

Ei usko kyseessä olevan pelkästään kyseenalaistamista, vaan enemmänkin hän heitti oman mielipiteensä kyseisen asian osalta. Vaikka se ei eroa muiden puheista juurikaan.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Tietenkin on, mutta omien kokemuksien ja mielipiteiden pohjalta Sihvonen tämän(kin) kirjoitti. Ei siltä osin eroa monen muun puheista.
Menee hieman ohi se, että kirjoittamani oli yleinen näkemys Sihvosen tuotoksista. Hänellä on selkeä, henkilökohtainen suhtautuminen Kerhoon ja antaa tämän vaikuttaa kirjoituksiinsa. (Sivuhuomiona sanottava, ettei ihan olla puolueettoman journalismin tasolla).

Nauretaanko? Tai no, moni nauraa, mutta usein argumentti on tasoa, että vittu se hölmö laittoi Jukurit viimeiseksi, kun ne oli runkosarjan kakkosia.
Nauretaan, eikä vain näiden "sijoituksien" takia.

Ismo Lehkosta puolestaan moni ihailee, mutta ei hänkään ole oikein töitä saanut mistään. Asiantuntijana välillä jossain NHL-lähetyksissä pyörii.
Whatabout... Ismon juttuja en ole lukenut, jos nyt jossain kirjoittelee seurojen toiminnasta tms. Ja hänenkin analyysejään voi jokainen kritisoida. Lehkonen on saavuttanut enemmän menestystä valmentajana kuin Sihvonen eli on ehkä sen takia arvostetumpi.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Ei usko kyseessä olevan pelkästään kyseenalaistamista, vaan enemmänkin hän heitti oman mielipiteensä kyseisen asian osalta. Vaikka se ei eroa muiden puheista juurikaan.
Tätä tuossa ihmettelinkin. Jos ei kyseenalaista, niin mitä hienoa tai poikkeavaa tuossa kirjoituksessa sitten oli? Toteaa saman kuin seurakin. Vau.
 
TJ MACKEY

Jäsen
3) Sihvoselle nauretaan kansallisella tasolla. Kärkiluokan ymmärryksellä luulisi löytyvän töitä "kentältä."
Onko Sihvonen hakemassa aktiivisesti töitä "kentältä"? Hän on kirjoittaja, analyytikko ja journalisti. Olen siinä ymmärryksessä, että hän on erittäinkin tyytyväinen nyky rooliinsa Hämeen Sanomissa ja Maikkarilla. Siinä sivussa on tehnyt kirjan ja ollut mukana erinomaisessa Lindgren&Sihvonen ohjelmassa. Nauraako hänelle kaikki? Miehen tyyli tuo varmasti mukanaan myös niitä, jotka ei herrasta pidä. Mutta kun Sihvonen on puhunut pelistä esim. nyt vaikka Pennasen, Jalosen tai kenen tahansa huippu- valmentajan kanssa, niin mielestäni siinä on ollut erittäinkin kovaa kunnioitusta molemmin puolin.

On aivan armottoman paska argumentti, että esim. Ika Lehkonen olisi paska analyytikko, kun ei ole voittanut mestaruuksia. Tai Niklas Wikegård ei tiedä mistään mitään kun on valmentanut viimeksi 20 vuotta sitten.

Pelkkä osaaminen tai ymmärrys ei aina riitä. Tai ehkä sovellu juuri päävalmentajan rooliin. Petterillä on aika kulmikas persoona. Mutta on heitä muitakin. Väittäisin että esimerkiksi Raimo Summasella on ihan kohtuullinen ymmärrys jääkiekosta, vaikka ei olekaan valmentajana työllistynyt enää vuosiin.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Sen verran nyt mitä Sihvosesta tiedän, niin ei kannata nyt pelätä sitä, että olisi kiinnostunut jostain HPK:n työtehtävästä. Sihvonen on jo kauan sitten tehnyt päätöksen, että haluaa olla urheilussa mukana nimenomaan toimittajana.

Ja kyllä ymmärrän sen, että se vituttaa kun Kiekkokiuas arvostelee HPK:n toimintaa, vaikka kyllä he ovat siinä nähneet hyvääkin. Ja kyllä tämä ohjelma arvostelee aivan kaikkia muitakin liigaseuroja, jos aihetta on. Itse olen kuunnellut kaikki viime kauden Kiekkokiukaat ja esimerkiksi syyskaudella HIFK sai armotonta palautetta, kun peli ei kulkenut. Lisäksi Jukka Jalonen sai oman osansa, kun kisat menivät alakanttiin.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös