Semmosta. Snadisti höynäytetty olo. Toi rosteri ei miljoonaa enempää voi maksaa.
"Joukkue on valmis". Vai puhuvatko kaiken lisäksi myös paskaa?Eikä varmaan maksakkaan. Meinaatko että näihin hankintoihin olisi koko pelaajabudjetti käytetty, kun tarkoitus on vielä parilla täsmähankinnalla joukkuetta vahvistaa.
Kun on nyt miettinyt tuota kokonaisuutta, niin en ihmettelisi jos Keränen löytyisi kärkiketjujen laidasta. Roolituksia ajattellen olisi juuri sellainen rouhija, joka tekee muille tilaa.Mestismiehista ei ikina tieda, ulkkaritkin on arpoja ja Lahti on aika hasbeen. Itselle kovin nimi oli Kerasen Juho. On oikeasti parempi kuin tehopisteet ja tuo fyysisyytta ihan vitusti.
Kun on nyt miettinyt tuota kokonaisuutta, niin en ihmettelisi jos Keränen löytyisi kärkiketjujen laidasta. Roolituksia ajattellen olisi juuri sellainen rouhija, joka tekee muille tilaa.
Nikkilä harppaa myös, Olkkonen osoittautuu huippuhauksi, Suhonen pitää tehonsa myös Liigassa ja Almari on heti Liiga-valmis. Ja kappas, Kerholla on huipputason puolustus. Ja sitten heräsin.Tuulolan täytyy otta melkoisen valtava harppaus urallaan ja Lehtivuoren on syytä pysyä ehjänä.
Tai sitten odottaa, että osuuko Eurojackpot lähiviikkoina Hämeenlinnaan. No joo, ei kyllä Hahlilla ole tuossa joukkueessa tilaa. Senttereitä löytyy alempiin kenttiin jo tarpeeksi ja vain se ykkössentteri puuttuu, eikä Hahlista siihen ole.Odottaa Kapasen kanssa, että pysyykö se ruho kasassa?
Eikös tuo meidän superskoutti Kari-Koskinen joka kasasi liigahistorian kalleimman mestisjengin niin sanonut, että Keränen jäi Kärpissä starojen varjoon ja tulee nyt tänne pistään kiekkoo pussiin.Näin minäkin ajattelen, koska en millään jaksa uskoa, että Keränen tulee Kärppien alaketjuista HPK:n alaketjuihin. Isompaa roolia se tänne tulee hakemaan.
-ic
Mitähän tuosta jengistä nyt edes sanoisi. Toivottavasti on jätetty rahaa johonkin täsmähankintaan tai pariin. Luulisi että Lahdella on vieläkin potentiaalia olla yli 20 maalin mies.
Janne Lahtikin sanoi, että Kerho teki sellaisen tarjouksen että ei edes halunut neuvotella muiden kanssa. Kuinka paljon 30 pelin kaudesta oikeen maksetaan.
Ei kai tuohon jengiin saa mitenkään muuten uppoamaan sitä 1,6 miljoonaa. Eikä edes puoltatoista.Se nyt vielä puuttuu, että tälle jätkälle vedettiin vielä joku parin sadan kilon pahvi käteen. Sitten mä itken.
No niinhän se menee. Jackpottia tietenkin. Ja eipä joo suurta tarvetta ole Hahlille. Ihmetyttää vain, ettei hänestä sanottu mitään. Tuskin menee muualle ja jatkoakaan ei ilmoitettu tänään.Tai sitten odottaa, että osuuko Eurojackpot lähiviikkoina Hämeenlinnaan. No joo, ei kyllä Hahlilla ole tuossa joukkueessa tilaa. Senttereitä löytyy alempiin kenttiin jo tarpeeksi ja vain se ykkössentteri puuttuu, eikä Hahlista siihen ole.
Se on sitä rotaatiota kato, pitää olla rotaatiota.Ei oikein mene tuo puolustus päähän. Ei vaan ymmärrä. Sinne vedettiin varmaan +100 tuhannella tuollaista rosterin täytettä, kun omasta takaa löytyy jo Auviset ja Haaraset. Ihmetyttää kyllä, kun sitä taloutta jaksetaan jankata, että mitä hemmetin järkeä moisessa nyt on. No on siellä nyt Kirka, sormet ristiin ettei vaan floppaa. Tuulolan täytyy ottaa melkoisen valtava harppaus urallaan ja Lehtivuoren on syytä pysyä ehjänä.
Ei kai tuohon jengiin saa mitenkään muuten uppoamaan sitä 1,6 miljoonaa. Eikä edes puoltatoista.
Eeppinen hankinta.
Ei kai tuohon jengiin saa mitenkään muuten uppoamaan sitä 1,6 miljoonaa. Eikä edes puoltatoista.