HPK - Kasvattajaseura(kin)

  • 2 356
  • 15

Luiro

Jäsen
Luin muutama viikko sitten Igor Larionovin kirjaa Ykkösketju kapinoi ja kirjassa Larionov kertoi ylpeänä kotikaupungistaan Voskresenskista (noin kai se nimi meni?):
- Calgaryn olympiakisoissa 1988 tuon kaupungin joukkueen kasvatteja oli Neuvostoliiton joukkueessa neljä; Larionov, Sergei Lomakin, Valeri Kamensky ja Andrei(?) Tshernyh. Kaupungissa on 80 000 asukasta ja Larionov kysyi, että minkä muun maan joukkueessa on näin paljon jonkun joukkueen kasvatteja väkilukuun nähden. Tarkoitti joukkuetta, joka taistelee kisoissa kuin kisoissa mestaruudesta.

Vuonna 2002 Suomen MM-joukkue oli MM-välierissä ja aivan realistinen mestaruuden tavoittelija (Hannu Aravirta -kommentoinnin voi jättää väliin) ja Suomen joukkueessa oli kolme hämeenlinnalaislähtöistä pelaajaa; Niko Kapanen, Antti Miettinen ja Marko Tuulola. Tuulola on tosin Tiikereissä uransa aloittanut, mutta HPK-kasvattina miestä voi pitää. Hämeenlinnassa on 45 000 asukasta eli 35 000 vähemmän kuin Larionovin kotikaupungissa. Eiköhän Hämeenlinna ole tuon Voskresenskin veroinen.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Matematiikan maassa seikkaillaan

Niin, eli siis matematiikan keinoin ilmaistuna Voskresenskissa joka 20000. ihminen on huippukiekkoilija ja Hämeenlinnassa joka 15000. ihminen on huippukkiekkoilija.

Huomattakoon vielä että tzzadin seudulla on tämän matematiikan mukaan joka 125000. ihminen on huippukiekkoilija. Laskennassa käytin tzzadin väkilukuna 500000 ihmistä joka sinänsä mairittelee lopputuloksen osalta tzzadilaista kansanosaa.

Tässä valossa siis voidaankin sanoa, että Hämeenlinnassa on noin 8.3 kertaa paremmat saumat päästä huippukiekkoilijaksi, kuin tzzadissa. Kertookohan tämä siitä että tzzadilaiset ovat sittenkin vain pullaa mössöttäviä velttoilijoita?

Täältä tähän
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
pullamössöistä

Niin, arvoisa ervatsalo, et vissiin ihan tahallasi unohtanut sitä tosiasiaa ,että täällä päin harrastetaan "hitusen" useampia urheilulajeja pääsarjatasolla kuin siellä teillä päin . Vai onko kaikkien muiden urheilulajien edustajat muka nyhveröitä ?

No, ei silti, kyllähän lätkä on parhaista paras urheilulaji ja siinä mielessä Hämis on kyllä priorisoinut asiat aivan oikein...
 

Abu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Jokerit
On eri asia kasvattaa neljä pelaajaa aikansa parhaaseen kiekkojoukkueeseen kuin kolme pelaajaa Suomen B-maajoukkueeseen. Suomen olympiajoukkueen ykkösviisikkoon on suunnilleen yhtä vaikea päästä kuin silloiseen Neuvostoliiton maajoukkueeseen. Palaa asiaan jos kolme HPK:n kasvattia pelaa Torinon kisoissa Suomen ykkösviisikossa.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Viestin lähetti WPK
Niin, arvoisa ervatsalo, et vissiin ihan tahallasi unohtanut sitä tosiasiaa ,että täällä päin harrastetaan "hitusen" useampia urheilulajeja pääsarjatasolla kuin siellä teillä päin .
Hämeenlinnassa on omien laskujeni mukaan viisi joukkuetta oman lajinsa pääsarjatasolla. Eli se tekee 9000 asukasta per pääsarjajoukkue. Jos Helsingissä suhde on sama, niin se tekee sellaiset reilusti päälle 60 pääsarjajoukkuetta. Löytyykö? :cool:
On muuten turhin viesti, mitä on ihan vähään aikaan tullut kirjoitettua.
 

harva

Jäsen
Yksi tapa lähestyä asiaa olisi verrata kaupunkilaisten osuuksia maajoukkueessa ja valtion väkiluvussa yleensä. En jaksa laskea, mutta 80 000 kaupunki 150 milj. asukkaan Venäjällä on ollut maajoukkueessa aika hyvin edustettuna neljällä pelaajalla. Toki 45 000 asukkaan Hml:ta kolme pelaajaa viisimiljoonaisen Suomen maajoukkueeseen on hyvin sekin, mutta eihän sitä voi verratakaan tuohon Larionovin kaupunkiin.

Mutta hyvää tuntuu kuuluvan kerholle.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Re: Matematiikan maassa seikkaillaan

Viestin lähetti ervatsalo
Tässä valossa siis voidaankin sanoa, että Hämeenlinnassa on noin 8.3 kertaa paremmat saumat päästä huippukiekkoilijaksi, kuin tzzadissa. Kertookohan tämä siitä että tzzadilaiset ovat sittenkin vain pullaa mössöttäviä velttoilijoita?

Luultavasti siitä, että tänne on aikojen kuluessa valunut niin paljon möllejä, jotka ovat tuoneet pullamössöasenteen myös meihin helsinkiläisiin.
 

#76

Jäsen
Voisi myös spekuloida miksi Suomen kautta aikain parhaat NHL-kiekkoilijat ovat tullet pääosin pk-seudulta... Kurri, Tikkanen, Hagman, Selänne ( tietyin varauksin, koska ura jatkuu ja kovat näytöt antamatta ) Oulusta tuli Reksa, mutta muuten ollut hiljaista.
 

JPL

Jäsen
Numminen, Lumme, Niinimaa, Koivu, Kapanen.... Jatkavat kyllä, mutta takuuvarmasti kuuluvat samaan kastiin kuin esim. Tikkanen. Mihin se raja vedetään, kuka on hyvä ja kuka huono?
Tässä kaikki Suomalaiset NHL-pelaajat. Laittakaa syntymäpaikka kehiin ja ihmetelkää.

Antti Aalto
Peter Ahola
Mika Alatalo
Aki Berg
Timo Blomqvist
Arto Blomsten
Miika Elomo
Kari Eloranta
Mikko Eloranta
Tuomas Gronman
Jari Gronstrand
Ari Haanpaa
Matti Hagman
Sami Helenius
Raimo Helminen
Jani Hurme
Risto Jalo
Kari Jalonen
Marko Jantunen
Hannu Jarvenpaa
Iiro Jarvi
Arto Javanainen
Olli Jokinen
Timo Jutila
Jari Kaarela
Tomi Kallio
Hannu Kamppuri
Sami Kapanen
Jere Karalahti
Jarmo Kekalainen
Veli-Pekka Ketola
Marko Kiprusoff
Miikka Kiprusoff
Saku Koivu
Jarno Kultanen
Jari Kurri
Markku Kyllonen
Antti Laaksonen
Janne Laukkanen
Jere Lehtinen
Petteri Lehto
Antero Lehtonen
Mikko Leinonen
Tapio Levo
Juha Lind
Jyrki Lumme
Pentti Lund
Toni Lydman
Mikko Makela
Kari Makkonen
Markus Mattsson
Anssi Melametsa
Jarmo Myllys
Antti-Jussi Niemi
Ville Nieminen
Janne Niinimaa
Mika Noronen
Petteri Nummelin
Teppo Numminen
Kai Nurminen
Janne Ojanen
Ville Peltonen
Jukka Porvari
Al Pudas
Pekka Rautakallio
Reijo Ruotsalainen
Christian Ruuttu
Jarkko Ruutu
Simo Saarinen
Sami Salo
Tomas Sandstrom
Teemu Selanne
Jyrki Seppa
Risto Siltanen
Ilkka Sinisalo
Ville Siren
Petri Skriko
Kai Suikkanen
Raimo Summanen
Kari Takko
Esa Tikkanen
Kimmo Timonen
Jari Torkki
Antti Tormanen
Marko Tuomainen
Ossi Vaananen
Petri Varis
Jarkko Varvio
Vesa Viitakoski
Hannu Virta
Juha Widing
Juha Ylonen
 

Luu2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Nämä ovat KalPan kasvatteja:

Olli Jokinen
Sami Kapanen
Jarmo Kekäläinen
Kimmo Timonen
Marko Tuomainen

Syntymäpaikasta ei taida olla paljon väliä.
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Kuka kasvatti?

Viestin lähetti Luiro

Tuulola on tosin Tiikereissä uransa aloittanut, mutta HPK-kasvattina miestä voi pitää.

En tiedä kuinka tässä tapauksessa, mutta hyvin monta kertaa unohdetaan mistä seurasta pelaaja on lähtöisin. Monia pelaajia sanotaan jonkun liiga joukkueen kasvateiksi, vaikka he ovat seuraan tulleet vasta joskus B tai A juniori iässä. Minun mielestäni olisi hyvin tärkeää muistaa mistä joukkueesta pelaajat tai pelaaja on lähtöisin. Mielestäni MTV-3:lla jääkiekkoa käsittelevissä ohjelmissa tuodaan hyvin välillä esiin pelaajan todellilnen tausta. Tämän seuran nimen mainitseminen on pieni juttu tv-kasvolle, mutta suuri juttu jollekkin pikkukaupungin joukkueelle. Jo pelkästää seuran nimen sanominen "siinä sivussa" voi tehdä ihmeitä aikaan, esim paikallinen yritys, joka aiemmin kieltäytyi sponsoroimasta voi kääntää kelkkansa, kun tajuaa seuran saaneen enemmän näkyvyyttä.

En todellakaan tiedä kuinka kauan Tuulola pelasi Tiikereissä ennen siirtymistään HPK:n, mutta tarkoitukseni ei olekkaa saivarrella onko hän seuran kasvatti, vai ei. Tarkoitukseni on puhua pienten seurojen puolesta, jossa tehdään monta kertaa hienoa vapaaehtoista työtä nuorten ja suomalaisen jääkiekkoilun puolesta. Se on todella väärin, että moni liiga joukkue saa kaiken kunnian pelaajasta, joka on pelannut B- junnuihin asti esim. pälkäneen lukossa ja on jäänyt jonkun liiga joukkueen haaviin, jossa on pelannut ensin A-junnuissa ja sitten myöhemmin liigassa.

Toki monelta liiga joukkueelta löytyy omiakin kasvatteja, mutta niin monta pientä seuraa jää vaille heille kuulunutta kunniaa. Toivottavasti pelaajat muistavat itse mainita, mistä ovat tulleet, missä aiemmin pelanneet ja missä he ovat oppineet pelaamaan jääkiekkoa.
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Designerille

Viestin lähetti Designer
Hämeenlinnassa on omien laskujeni mukaan viisi joukkuetta oman lajinsa pääsarjatasolla. Eli se tekee 9000 asukasta per pääsarjajoukkue. Jos Helsingissä suhde on sama, niin se tekee sellaiset reilusti päälle 60 pääsarjajoukkuetta. Löytyykö? :cool:
On muuten turhin viesti, mitä on ihan vähään aikaan tullut kirjoitettua.

Omien laskujeni mukaan puolet "vaaditusta" joukkuemäärästä kyllä löytyy täältä Helsingistä eli kolmisenkymmentä miesten pääsarjajoukkuetta. Kai noi laskemasi Hämiksen 5 kpl olivat myös ainoastaan miesten sarjoista kaivettu?

No se siitä, mutta voidaanhan me kai näihin tyhjentävän vakuuttaviin perusteluihin vedoten julistaa, että Etelä-Suomen Läänin pääkaupungin väki on noin tuplasti urheilullisempaa sakkia kuin stadin poppoo...
 

Malone#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Wolverhampton Wolves
Viestin lähetti JPL
Numminen, Lumme, Niinimaa, Koivu, Kapanen.... Jatkavat kyllä, mutta takuuvarmasti kuuluvat samaan kastiin kuin esim. Tikkanen. Mihin se raja vedetään, kuka on hyvä ja kuka huono?
Tässä kaikki Suomalaiset NHL-pelaajat. Laittakaa syntymäpaikka kehiin ja ihmetelkää.

Antti Aalto
Peter Ahola
Mika Alatalo
Aki Berg
Timo Blomqvist
Arto Blomsten
...

Pientä pilkun viilaamista...

Listassasi taisi olla vain 92 NHL- pelaajan nimet. Eikös Hyvönen ollut se kohuttu sadas NHL- pelaaja!
Vai todennäköisempi vaihtoehto, että laskin väärin...;)
 

KuPLa

Jäsen
Suosikkijoukkue
¤ Saipa ¤
Christian Ruuttu - Lappeenranta
Antti Aalto - Lappeenranta
Petri Skriko - Lappeenranta
Vesa Viitakoski - Lappeenranta

nämä tuli mieleen :D
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Kansojen sulatusuuniko

Viestin lähetti Rebel
Luultavasti siitä, että tänne on aikojen kuluessa valunut niin paljon möllejä, jotka ovat tuoneet pullamössöasenteen myös meihin helsinkiläisiin.

Niin, mainittakoon mitä kohteliaimmin että olen tässä asiassa jonkinverran samaa mieltä.
Nimittäin, onhan tunnettua että suuren osan tzzadilaisten sukujuurista sijaitsee tuolla Savon mualla.
Suurin osahan meistä Suomalaisista pitää savolaisia sen verran vetelinä, että heistä ei ole muutakuin piällysmiehiksi tai kansan hauskuuttajiksi telkkariympäristössä. Tässä tapauksessahan siis vetelyys periytyy ilmeisesti tuolta savon puolesta.

On myös huomattava se että osa tzzadilaisista on joko ruotsalaista tai venäläistä sukujuurta, kaikkihan tietävät myös venaläiset laiskoiksi. Ruotsalaiset taas ovat sellaisia silkkipippeleitä että ei heistäkään ole juuri iloa, mikäli liikutaan hikoilua vaativissa tehtävissä, kuten urheiluympäristöissä.

Viimeisinä, joskaan ei vähäisimpänä on huomattava tzzadiin saapuneet värilliset, joista isoin osa lienee tuolta Somaliasta. Somaliahan on omien tietojeni mukaan Afrikan Savo, ja savolaisten ominaisuuksista jo puhuinkin.

Eli asian tässä valossa sanonkin että pullamössöteoriani saattaa siitenkin pitää ainakin osittain paikkansa.

Täältä tähän
 
Viimeksi muokattu:

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Viestin lähetti WPK
Omien laskujeni mukaan puolet "vaaditusta" joukkuemäärästä kyllä löytyy täältä Helsingistä eli kolmisenkymmentä miesten pääsarjajoukkuetta. Kai noi laskemasi Hämiksen 5 kpl olivat myös ainoastaan miesten sarjoista kaivettu?
No pahus, yksi on naisten. Ikävä kolaus. Pelastetaanpa tilanne: Kaksi, eli puolet, miesten pääjoukkuesarjassa pelaavista joukkueista voitti mestaruuden viimeeksi päättynellä kaudella. Voittiko puolet helsinkiläisistä?
Juu, lopetetaan vaan :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös